Browsing by Subject "kansalaisuus"

Tutkielmassa tarkastellaan pakolaistaustaisten asiakkaiden integraatioprosessin tukemista osallisuuden näkökulmasta. Tutkielma sijoittuu integraatioprosessin alkuvaiheessa tehtävään sosiaalityöhön. Suomalaisessa kotouttamispolitiikassa kunnat vastaavat yhdessä työ- ja elinkeinotoimistojen kanssa integraation tukemisesta. Pääkaupunkiseudun kunnissa sosiaalitoimen maahanmuuttajapalveluiden alaiset erityisyksiköt keskittyvät työskentelyyn pakolaistaustaisten henkilöiden kanssa ensimmäisen oleskeluluvan saamisen jälkeen. Kotoutumisen edistämistä koskevan lain mukaan työn tavoitteena on pakoalaistaustaisten asiakkaiden integraation tukeminen ja edistäminen sekä aktiivisen yhteiskuntaan osallistumisen mahdollistaminen. Teoreettisesti tutkielma kiinnittyy monitieteelliseen keskusteluun pakolaisuudesta, integraatiosta ja osallisuudesta. Osallisuudella tarkoitetaan tunnetta yhteisöön kuulumisesta, hyväksytyksi tulemisesta ja toimintamahdollisuuksista. Osallisuus näyttäytyy keskeisenä hyvinvoinnin sekä psyykkisen ja sosiaalisen integroitumisen kannalta. Integraatioprosessin alkuvaiheessa asiakkailla ei ole heidän tarvitsemiaan tietoja ja taitoja uudessa yhteiskunnassa toimimiseksi, minkä seurauksena he voivat olla riippuvaisia erityisyksiköissä saamistaan palveluista. Tämän lisäksi kohtaamiset palvelujärjestelmät voivat olla ainoa kontakti valtaväestöön. Sosiaalityössä rakennetaan muodollisen osallisuuden ohella perustaa pitkäkestoiselle integraatiolle. Tutkielman tavoitteena on tarkastella millaisena asiakkaiden osallisuus ja sosiaalityöntekijöiden mahdollisuudet osallisuuden tukemiseen näyttäytyvät. Tutkielman aineisto koostuu viiden sosiaalityöntekijän yksilöhaastattelusta, jotka on toteutettu kahdessa pääkaupunkiseudun kunnassa vuoden 2015 keväällä. Haastattelut on analysoitu teoriaohjaavan sisällönanalyysin keinoin. Konkreettiset tutkimuskysymykset ovat: - Millaisena pakolaistaustaisten asiakkaiden osallisuus näyttäytyy sosiaalityöntekijöiden näkökulmasta? - Millaisena sosiaalityössä integraatioprosessiin tarjottava tuki näyttäytyy osallisuuden näkökulmasta? Tutkielmassa yhteiskunnallisen osallisuuden vajeet määrittyvät tilapäisiksi ja liittyvät pakolaistaustaan, uudessa yhteiskunnassa alussa olemiseen sekä psyykkisen ja sosiaalisen integraatioprosessin verkkaisuuteen. Pakolaistaustaisten asiakkaiden osallisuus näyttäytyy jännitteisenä. Asiakkaalla on osallisuutta mahdollistavia ominaisuuksia, mutta samalla hänen elämäntilannettaan leimaa uudessa asuinmaassa elämiseen ja pakolaistaustaan kiinnittyvien tietojen ja taitojen puuttumiseen ja psyykkisen huonovointisuuden myötä riippuvuutta palveluista. Integraatioprosessin tuki osallisuuden näkökulmasta rakentuu mikro-, meso- ja makrotasoilla tapahtuvan vaikuttamisen kautta. Asiakkaiden osallisuutta tuetaan tilanteen vakauttamisen, palveluohjauksen ja psykososiaalisen tuen keinoin. Kokonaisvaltainen kohtaaminen ja avustaminen osaamisen ja voimavarojen käyttöön saamisessa vahvistavat osallisuuden mahdollisuuksia. Asiakkaiden erityisen haavoittuvaksi tulkittu yhteiskunnallinen asema korostaa asianajotehtävän merkitystä erityisesti suhteessa palvelujärjestelmään. Osallisuuden näkökulmasta syrjintä, rasismi, palvelujärjestelmän puutteet ja byrokratian vaikeus vaikeuttavat integraatioprosessin etenemistä. Sosiaalityöntekijöiden kokemus työn sisällön kapeutumisesta kiireen vuoksi muodostaa esteen kokonaisvaltaiselle integraatioprosessin tukemiselle.

Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan pitkäaikaistyöttömien maahanmuuttajataustaisten naisten tilannetta työmarkkinoilla haastattelemalla työllistymisen palvelujen asiantuntijoita. Tavoitteena on selvittää, minkälainen diskursiivisesti tuotettu maahanmuuttajanaisen kategoria näissä palveluissa muodostuu. Sillä, mitä kykyjä ja ominaisuuksia maahanmuuttajanaisiksi nimetyillä henkilöillä ymmärretään olevan, on vaikutus siihen minkälaisia palveluita heille tuotetaan ja minkälaisia mahdollisuuksia he saavat. Lisäksi tutkimuksessa kysytään minkälaista osallisuutta heillä nähdään olevan, ja toteutuuko arjen kansalaisuus heidän kohdallaan yhteiskunnassa, jossa palkkatyön, suomenkielisyyden ja valkoisuuden voidaan nähdä olevan normeja. Tutkimus sijoittuu työn, aktivointipolitiikan ja maahanmuuton tutkimuksen kentille. Keskeisiä kysymyksiä lähestytään postkolonialistiselle feministiselle tutkimustraditiolle tyypillisellä tavalla; suhtautuen kriittisesti hyvinvointivaltiossa tuotettuihin sukupuolittuneisiin ja rodullistettuihin kategorioihin. Käsitteitä, joilla kategorioiden sisältämiä merkityksiä avataan, ovat muun muassa kulttuuri, toiseus, maahanmuuttajuus, etnisyys, kansalaisuus ja osallisuus. Tutkimuskysymyksiin pyritään vastaamaan ntersektionaalisen näkökulman kautta, eli erilaiset sosiaaliset erot, kuten sukupuoli, ikä, uskonto ja etnisyys huomioon ottaen. Tutkimuksen aineistona on yhdeksän teemahaastattelua, joista osa tehtiin julkisen sektorin työllistymisen palveluissa ja osa järjestöjen tuottamissa työllistymistä tukevissa palveluissa. Haastateltavat olivat asiantuntijoita, jotka työskentelivät maahanmuuttajataustaisten asiakkaiden kanssa moninaisia työllistymisen ongelmia ratkoen ja henkilökohtaista ohjausta antaen. Haastattelujen analysointi aloitettiin keskeisiä teemoja etsien ja sisältöä luokitellen. Metodologisena lähestymistapana käytettiin sisällönanalyysin lisäksi jäsenkategoria-analyysiä. Jäsenkategoroita analysoimalla saadaan selville, mitä ominaisuuksia tiettyyn kategoriaan liitetyllä henkilöllä nähdään olevan, ja minkälainen toiminta nähdään kategorialle tyypillisenä ja toivottavana. Tutkimuksessa havaitaan, että maahanmuuttajanaisen kategoriaa määrittelee muun muassa etnisyys ja uskonto. Maahanmuuttajanaiset sijoitetaan puheessa useimmiten maahanmuuttajaperheen kontekstiin, ja epätasa-arvoiseksi tulkittu asema parisuhteessa määrittelee maahanamuuttajanaisten naiseutta ja työntekijyyttä. Heidän osaamisensa nähdään kumpuavan ensisijaisesti maahanmuuttajuudesta ja äitiydestä. Ketä hyvänsä ei liitetä kategoriaan, vaan se määrittyy toiseuden, vierauden ja kulttuuristen erojen kautta. Lisäksi tutkimuksessa havaitaan, että maahanmuuttajanaisen osallisuus nähdään vajaana. Palkkatyö on edelleen normi, ja sen ulkopuolella oleminen tuottaa ulkopuolisuutta yhteiskunnasta. Vieraskielinen maahanmuuttajanainen sijoitetaan puheessa useimmiten kodin piiriin, jolloin häntä ei nähdä osana ympäröivää suomenkielistä yhteiskuntaa. Pääsy täysipainoiseksi kansalaiseksi on vaikeaa alisteisessa asemassa olevalle henkilölle, jonka mahdollisuudet työelämässä ovat hyvin rajalliset, ja joka nähdään kulttuurisesti erilaisena kuin valtaväestö. Suomen kielen taidon merkitys korostuu aineistossa niin osallisuuden näkökulmasta kuin konkreettisena työllistymisen edellytyksenäkin. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että maahanmuuttajuus, sukupuoli, ikä ja uskonto ovat tärkeämpiä sosiaalisia eroja, jotka määrittelevät maahanmuuttajanaisen ominaisuuksia, osaamista ja tilannetta työmarkkinoilla. Kategoriaan sisältyy ristiriitoja liittyen käsitykseen maahanmuuttajanaisen osallisuudesta yhteiskunnassa ja toimijuudesta. Yhtäältä heidät nähdään oletetun maahanmuuttajakulttuurin ja -perheen kehyksen kautta, mutta toisaalta heiltä odotetaan aktiivisuutta työmarkkinoilla ja heidän uskotaan haluavan rajoitetusta elämänpiiristä ulos. Tutkimuksen lopussa ehdotetaankin, että maahanmuuttajataustaisia naisia tulisi tutkia enemmän työn näkökulmasta. Heidät sijoitetaan niin arkikielessä kuin tutkimuksessakin useimmiten perheen kontekstiin, sen sijaan, että heitä tarkasteltaisiin toimijoina työmarkkinoilla. Tällä olisi merkitystä sekä sen kannalta, minkälaisia työllistymistä tukevia palveluja heille tuotetaan, että laajemmin tasa-arvon toteutumisen kannalta.

Tutkielmassa tarkastellaan demokraattisen yhteisön kansalaisuuden ja poliittisen osallistumisen rajojen oikeutusta intensiivisen kansainvälisen kanssakäymisen maailmassa. Demokraattisen prosessin tai demokraattisen yhteisön rajaamiskysymystä on poliittisessa filosofiassa lähestytty demoksen rajaamisongelman kautta, jonka mukaan demokratian teoria on kykenemätön antamaan vastausta siihen, miten demokraattisen prosessin osallistujat pitäisi rajata. Vastaukseksi demokratian rajaamisongelmaan on esitetty vaikutusperiaatetta, jonka mukaan jokainen, johon päätös vaikuttaa on oikeutettu osallistumaan päätöksen tekemiseen. Tutkielmassa argumentoidaan, että yksittäisen vaikutusperiaatteen kaltaisen rajaamisnormin sijaan on tarkasteltava sitä, miten nykyisiä poliittisten yhteisöjen kansalaisuuden rajoja voitaisiin demokratisoida. Demokratian rajaamisongelmaa ja vaikutusperiaatetta analysoidaan tutkielmassa erityisesti Nancy Fraserin, Gustaf Arrheniuksen ja Robert E. Goodinin aihetta käsittelevien kirjoitusten avulla. Vaikutusperiaatteeseen perustuvat teoriat eivät kuitenkaan huomioi, että demokraattinen politiikka tarvitsee jatkuvuutta ja riittävän stabiilia institutionaalista järjestystä, joka pystyy takaamaan kansalaisten välisen tasa-arvon. Jatkuvuuden ja tasa-arvon mahdollistamiseksi demokratiaa on ensisijaisesti tarkasteltava yhteiskuntaan sidottuna ideaalina, kuten Brian Milstein ja Thomas Christiano argumentoivat. Demokratian tarkasteleminen yhteiskuntaan sidottuna ideaalina ei poista rajoihin liittyviä ongelmia, sillä ihmiset liikkuvat jatkuvasti yli rajojen ja rajatuissa yhteisöissä tehdyillä päätöksillä on vaikutuksia myös rajojen ulkopuolella. Ratkaisuna demoksen rajaamisen ongelmaan tutkielmassa ehdotetaan kansalaisuuden rajojen demokratisointia. Siten tutkielma asettuu Milsteinin ja Étienne Balibarin hahmottelemaan traditioon, jonka mukaan emme voi ratkaista demoksen rajaamisen ongelmaa yhden teoreettisen periaatteen avulla, mutta voimme demokratisoida nykyisiä kansalaisuuden rajoja. Tutkielmassa rajojen demokratisointi nähdään demokraattisen poliittisen kulttuurin vaatimuksena maailmassa, jossa jokainen yksilö ja yhteisö voivat olla kanssakäymisessä keskenään. Demokratian poliittinen kulttuuri tarkoittaa, että demokraattisia periaatteita on jatkuvasti tulkittava maailmassa, johon demokratian universaali ideaali vapaista ja tasa-arvoisista kansalaisista ei tee rajoja. Jokaisen on nähtävä jokainen toinen potentiaalisena keskustelukumppaninaan ja vertaisenaan, koska ihmiset ovat osa samoja globaalin kanssakäymisen verkostoja. Demokraattisuus edellyttää, että normit, lait ja yhteisön rajat ovat merkityksellisiä ihmisille ja niitä on mahdollista ylläpitää tai muuttaa. Ihmisoikeudet nähdään yhtenä tapana institutionalisoida demokraattista poliittista kulttuuria, jolloin jokainen yksilö nähdään ihmisyytensä perusteella tiettyjen oikeuksien haltijana. Ihmisoikeuksien ja demokratian suhdetta teoretisoidaan Balibarin ja Seyla Benhabibin tuotantojen kautta. Heidän tuotannoissaan demokratian on nähty perustuvan universaaleihin ihmisoikeuksiin, jolloin jokaisen demokraattisen yhteisön on kunnioitettava noita oikeuksia. Milsteinin demosgenesiksen käsitettä käytetään tutkielmassa hahmottelemaan sellaisia yhteisöjen muotoja, jotka ovat globaalin kanssakäymisen maailmassa demokraattisesti oikeutettuja. Demosgenesis tarkoittaa, että ihmiset luovat yhteisöjään arkipäiväisessä toiminnassaan, joka on ainakin potentiaalisesti nykyisiä rajoja ylittävää. Nykyisten poliittisten yhteisöjen on täten mahdollistettava entistä joustavammin ihmisten välinen vapaa yhteisönmuodostus myös yli nykyisten rajojen ja oikeutettava rajojaan ylirajaisissa keskusteluissa. Rajoja demokratisoimalla demokratiaa on mahdollista siirtää uusiin konteksteihin. Tutkielman lopussa tarkastellaan sitä, miten nykyisten poliittisten yhteisöjen rajoja voidaan demokratisoida.

Marshallin kansalaisuuden teoria muodostaa tutkimuksen teoreettisen lähtökohdan. Globaali markkinatalous ja yhteiskunnalliset muutokset ovat haastaneet teorian tasa-arvon periaatteen. Kansainvälinen sosialidemokraattinen kritiikki edellyttää sosiaalisten oikeuksien perustamista tasa-arvon toteutumiseksi. Uusliberalismia edustava taho kritisoi stabiilia tasa-arvoa, koska käsite ei ota huomioon markkinatalouden vaikutuksia. Suomalainen tutkimus osoittaa uusliberalismin 90-luvun laman jälkeiset vaikutukset muun muassa työvoimahallinnossa ja viranomaiskäytänteissä. Kotimaisen yhteiskuntakeskustelun sosialidemokraattinen pohjavire näkyy kriittisenä yhteiskunnan tarkasteluna. Tutkimuksessa tarkastellaan sosiaalisen kansalaisuuden rakentumista työllisyyslain (1987) ja työvoimapalvelulain (2003) valiokuntakäsittelyssä. Tutkimusaineisto koostuu kyseisten lakiesitysten hallituksen esityksistä, mietintövaliokunnan mietinnöistä ja mietintövaliokunnille jätetyistä kirjallisista asiantuntijalausunnoista. Tutkimusmenetelmänä on käytetty temaattista analyysiä ja tyypittelyä. Tutkimustulos osoittaa, kuinka työllisyyslain (1987) tematiikka vastaa kokonaisvaltaisemmin Marshallin teorian ja sosialidemokraattisen hyvinvointijärjestelmän perusperiaatteita. Sosiaalisen kansalaisuuden tasa-arvo nojautuu perusoikeuksiin. Työllisyyslain sosialidemokraattisen perinteen asema näkyy pyrkimyksinä perustaa sosiaalisia oikeuksia kansalaisten perusoikeuksien ja tasa-arvon toteutumiseksi. Työvoimapalvelulain (2003) valiokuntakäsittely osoittaa työvoimapolitiikan uusliberalistisen käänteen. Yhtäältä sosiaalisen kansalaisuuden tasa-arvo perustuu edelleen perustuslaillisiin oikeuksiin. Toisaalta kansalaisuuden tematiikan poistaminen heikentää retorisesti ajatusta kansakunnan yhtenäisyydestä. Käytännössä työvoimapalvelulaki sitoutuu markkinaehtoisuuteen, jossa kansalaisten työllistyminen ehdollistuu työmarkkinoiden kysynnän ja tarjonnan mukaan. Tutkimus osoittaa, kuinka 2000-luvun sosiaalinen kansalaisuus on ennen kaikkea työkansalaisuutta. Kääntäen syrjäytyminen on syrjäytymistä työmarkkinoilta, ei yhteiskunnasta. Tutkimustulos palauttaa keskustelun suomalaisen yhteiskuntakeskustelun perushavaintoihin siitä, että sosiaalista kansalaisuutta käsittelevässä poliittisessa keskustelussa tulisi tarkemmin määritellä yhteiskuntakäsite ja kriittisemmin tarkastella uusliberalismin ideologisia juuria.

Finland has multiple associations formed and operated by people with immigrant background. These associations arrange diverse activities. Usually these activities are affiliated with the lifestyle as a minority, for example: maintaining cultural traditions, advancing integration of the members of the minority to the Finnish society, and improving the position of the minority. I studied and collected research from the Afghan associations in Finland. The aim of my study was to clarify, how the minority position reflects in the discourse of the agents of the associations' and in the work of the associations. The theoretical framework of the study consists on discussion on citizenship, the construction of citizens' community, and the nation, politics of belonging, and the position and the possibilities of actions as minorities. To carry out the study, I interviewed six active agents of Afghan associations. The interviewees represented distinct associations from different parts of Finland. I analyzed the interviews using narrative analysis method pursuing to examine, how the small stories told by the Afghan agents reflect their socio-cultural reality. All the interviews have an outline relating to the experiences these individuals and their associations have as a minority, how they view Finnish society today, and their hopes and dreams for the future. The experiences of not belonging in the Finnish community cause the people with Afghan background challenges in defining their own national and cultural identity. The associations arrange activities that enable the maintaining of Afghan culture, and activities that advance the integration of Afghan people in Finland, without the force of integrating with all the cultural presumptions of the Finnish majority. In addition, negotiation on how and how much Afghan people can adopt Finnish culture and values, is carried out in and between Afghan associations. The negotiation causes tension inside Afghan community. The politics of belonging of the Finnish nation and the processes of exclusion define the Afghan peoples' possibilities to act and influence in the society. Through their actions, Afghan associations pursue to improve the position Afghan people in Finland, and thus increasing the recognition of their work, as Afghan's in the Finnish society.

Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuosi 2017 on nostanut julkiseen keskusteluun suomalaisuuden ja Suomen kansalaisuuden. Keskusteluissa korostuu usein isänmaallisuutena esiintyvä ja kollektiivisesti jaettu käsitys yhteisestä Suomesta ja yhtenäisestä Suomen kansasta, jota yhdistää yhteinen historia, geeniperimä, kulttuuri ja kansallisuusaate. Myös ajatus tasa-arvosta liitetään yleisesti suomalaisuuteen. Keskusteluja leimaa kuitenkin myös ideologinen nationalismipuhe sekä rasismi. Suomi on monikulttuuristunut 2010-luvulla lisääntyneen maahanmuuton myötä. Moniarvoisen suomalaisuuden tunnistaminen ja tunnustaminen on tasa-arvon kannalta ensiarvoisen tärkeää. Erittäin ratkaiseva rooli tässä tasa-arvotyössä on niin sanotulla virallisella Suomella eli julkisella hallinnolla. Julkishallinnon tasa-arvoon, vähemmistöihin ja monikulttuurisuuteen liittyvä päätöksenteko sekä kaikki aiheesta käytävä viranomaispuhe viestii Suomen valtion ja sen julkishallinnon toimijoiden poliittisia näkemyksiä, arvoja ja asenteita. Viralliset kannanotot vaikuttavat esimerkin tavoin myös suomalaisuudesta käytävään julkiseen keskusteluun sekä yksittäisten kansalaisten käsityksiin itsestä ja muista ihmisistä. Tutkielmassa tarkastellaan Kansaneläkelaitoksen verkkosivuilla www.kela.fi julkaistuja kuvia. Tutkielma keskittyy henkilöitä esittäviin kuviin visuaalisen media- ja kulttuurintutkimuksen sekä sukupuolentutkimuksen näkökulmasta. Lähestymistapa on konstruktionistinen. Tutkimusmetodeina käytetään sisällönerittelyä sekä Kress ja van Leeuwenin kehittämää sosiosemiotiikkaa. Sosiosemioottisessa analyysissä kuvia tarkastellaan yksittäisten semioottisten merkkien ja merkitysten sijaan sosiosemiotiikan funktioiden kautta prosesseina, interaktioina sekä kompositioina. Prosessit esittelevät kuvan sisäisiä suhteita, interaktiot keskittyvät tarkastelemaan kuvan ja sen katsojan välistä suhdetta ja kompositio käsittelee kuvan sisältyviä järjestyksiä. Kompositio yhdistää näin kuvien representaatiot ja interaktiiviset merkitykset toisiinsa. Kuvista analysoidaan rooleja ja asemia, joihin kuvien henkilöt sijoittuvat. Erityisenä kiinnostuksen kohteena on sukupuolen ja etnisyyden esittäminen. Tutkielmassa tarkastellaan, millaisia käsityksiä suomalaisista naisista ja miehistä kuvat esittävät, mitä kuvat kertovat naisten ja miesten asemasta Suomessa ja millaisia sukupuolirooleja ja identifioitumisen paikkoja kuvat lukijalle tarjoavat. Kuvien voidaan katsoa tuottavan jakamansa informaation lisäksi myös Kelan käsityksiä asiakkaistaan, suomalaisuudesta ja Suomen kansalaisuudesta. Vertailukohtana tutkielmassa käytetään Suomi.fi-verkkopalvelua www.suomi.fi, joka toimii pääsyportaalina useisiin suomalaisen julkishallinnon palveluihin. Vertaamalla saadaan laajennettua analyysiä koskemaan yhtä toimijaa laajempaa suomalaista julkishallinnon kenttää. Lisäksi tutkielmassa peilataan tehtyjä havaintoja julkisuuslain ja hyvän hallinnon tavoitteiden mukaisiin tiedonsaannin, tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden vaatimuksiin tarkoituksena selvittää, toteutuvatko tavoitteet Kelan verkkosivujen kuvissa. Julkishallinnon ja viranomaistoiminnan virallisen tiedotuksen genreen liittyvinä Kelan verkkosivuilla olevien kuvien merkitykset asettuvat merkittävään asemaan kansalaisuuden, identiteetin ja joukkoon kuulumisen sekä tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden näkökulmasta tarkasteltuina. Sosiaalisen etäisyyden perusteella Kelan kuvat kutsuvat katsojan tuttavalliseen suhteeseen ja samastumaan kuvien henkilöiden asemaan sekä hyväksymään kuvista välittyvät asenteet, arvot ja kansalaisille tarjotut toiminta-asemat. Sekä Kelan että Suomi.fi-verkkopalvelun kuvissa esitettävät henkilöt edustavat lähes yksinomaan etnisesti valkoisiksi suomensuomalaisiksi tulkittavissa olevia henkilöitä. Toisenlaisesta etnisestä taustasta tulevat henkilöt voivat kokea ne vaikeatulkintaisina tai syrjivinä. Puhtaan valkoisen etnisyyden ylivalta merkitsee toisenlaiset etnisyydet ”toisiksi”, suomalaiseen kulttuuriin ja yhteiskuntaan kuulumattomiksi ja ulkopuolisiksi, jolloin identifioitumista kuviin ja niiden edustamaan kulttuuriin ja yhteiskuntaan ei välttämättä muodostu. Tästä näkökulmasta verkkopalveluista hahmotettavissa olevat etniset asemat eivät välttämättä toteuta tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden periaatteita. Kuvat myös tarjoavat yksipuolista länsimaisen kulttuurin ja pohjoismaisen yhteiskuntajärjestyksen mukaista kuvaa naisten ja miesten sukupuolirooleista ja ammattiasemista ainoana oikeana toiminnan tapana, eivätkä representaatiot tue toisenlaisista kulttuurisista lähtökohdista nousevia samastumismalleja ja identifioitumisen mahdollisuuksia. Suomalainen yhteiskunta näyttäytyy muut järjestykset ulkopuolelle jättävänä, vain suomensuomalaiset tunnustavana järjestelmänä. Edellä kuvattua monipuolisempi ja erilaiset intersektionaaliset erot huomioon ottava kuvasto tarjoaisi identifioitumisen paikkoja useammille suomalaisille, myös Suomen vähemmistöille sekä uusille suomalaisille oman identiteettinsä rakentamiseen sekä mukaan kuulumiseen. Myös maahanmuuttajien kotoutuminen olisi helpompaa, jos virallinen Suomi-kuvasto tunnistaisi ja tunnustaisi myös uudet kansalaisensa osaksi tätä yhteiskuntaa.

This is a study on the Flint water crisis and lead poisoning and its effects for the city residents. It focuses on the relationship between the locals and the state and explores how that relationship was formed and transformed during the crisis. It examines the historical and economic background of the water crisis, suggesting that the situation should be seen as a man-made disaster caused by the state of Michigan. The main research questions revolve around the twofold process of the state – citizen interaction and the state’s role in the crisis: How do the residents of Flint perceive the state during the water crisis? How did the city’s history of economic difficulties affect in the background of the water crisis’ emergence? This study contributes to the growing anthropological discussion about the role of the state and its governance, proposing a tragic example of what can happen when financial stability is placed above everything else, democratic decision-making disregarded and when the adopted neoliberal governance forms exacerbate local injustice and marginalization. The study also contributes to the discussions of water management, disasters and environmental injustice. The study is based on ethnographic fieldwork conducted in Flint, Michigan between February and April of 2018. It is based on participant observation and semi-structured interviews with locals, supplemented by following the local media, reading historical accounts and attending events in the city. The interviews were conducted with a total of 15 core research participants (8 male, 7 female) and they came from a variety of social and economic backgrounds. The thesis suggests that the residents perceive the state as an unjust force from the above, systematically disregarding the struggling city. They see the state as having a role of historically producing poverty, vulnerability and abandonment through economic mismanagement, deindustrialization and neoliberal policies. The residents blame the state for governing the city as if it was a business, thus focusing on cutting costs and placing economic interests above human safety. After the state adopted undemocratic policies such as emergency management and stripped the city of its voice, the residents lost their trust in the integrity of the officials and the protection the state is supposed to offer its citizens. This thesis demonstrates how a focus on state processes and state-citizen interaction can provide useful insights for understanding both natural and human-made disasters and the unequal living conditions produced by them.

Objectives. Participation has been studied extensively in the recent years, and its relevance has been commonly recognized. Participation studies regarding elementary school have generally been aimed at studying older children, even though participation should cover all education from first to ninth grade, based on the 2014 curricula for compulsory basic education. The objective of the study is to discover how second grade children experience participation in their school environment. Recent studies show that children's participation does not occur in broad communities as effectively as in smaller communities, such as families. Some reasons for the lack of occurrence of participation have been seen as children's incompetence, teachers' lack of resources, and schools' hierarchies. Children's experiences of participation have been previously studied by Kiili (2006), Thornberg and Elvstrand (2012), Alanko (2013), Virkki (2015), and Weckström, Jääskeläinen, Ruokonen, Karlsson and Ruismäki (2017). I will be reflecting on the success of participation compared to the example that has been adapted from the standard of participation by Salmikangas (1998) and Flöjt (1999). Methods. The study is based on phenomenographic tradition of study. The material was collected by executing focused interviews and inquirie to four second grade classes in a school located in the Helsinki Metropolitan area. 56 children took part in the inquiry. Children being interviewed belonged in a student council as either regular or deputy members (n=7). Analytical methods used in analyzing the material were thematizing and narrative analysis. Results and Conclusions. The children experienced that it is easy for them to voice their opinions at school, but teachers didn't always necessarily acknowledge them. This is seen to weaken the experience of participation. Voting seemed to be a suitable way to make decisions in the class, although deliberative democracy was also brought up as a means to decision making. Having an influence in the school's affairs was important to children, and having a say was seen as potential activity due to wide use of pronoun we. The children stressed the role of their own active human agency. However, social isolation prevented the experience of successful participation. The children diversely estimated the experience of participation, and demonstrated that they are the experts of their own lives. In the future, it would be seminal to advance children's opportunities to influence, and children should be further included in curriculum planning regarding matters that concern them. My study contributed important information about children's participation experiences, and will help further develop the awareness about participation in schools.

Tutkimuksessa tarkastellaan asiakkaiden osallisuuden mandollisuuksia vammaispalvelujen järjestämisestä, kun sosiaalityöntekijät käyttävät harkintaansa. Tutkimuskysymykset ovat: miten asiakkaat kokevat päässeensä vaikuttamaan omiin asioihinsa, kun heille suunnitellaan ja järjestetään vammaispalveluja ja miten he kokevat palvelujen järjestämiseen liittyvän harkinnan. Tutkimuksen lähtökohtana ovat hyvinvointivaltiossa tapahtuneet muutokset ja kansalaisten muuttunut rooli aktiivisiksi toimijoiksi. Osallisuus ja harkinta ovat tutkimuksen teoreettisia avainkäsitteitä. Tutkimuksessa on haastateltu kymmentä vaikeavammaista henkilöä, jotka on tavoitettu Helsingin sosiaaliviraston vammaisten sosiaalityön kautta. Kohderyhmän valintakriteerinä oli se, että henkilölle on myönnetty vammaispalvelulain mukainen palveluasuminen omaan kotiin henkilökohtaisen avustajan turvin. Tähän kohderyhmään kuuluvia asiakkaita oli tammikuussa 2008 Helsingissä 166. Haastattelut on tehty ennen 1.9.2009 voimaan tullutta vammaispalvelulain osittaisuudistusta. Haastatellut olivat pääosin tyytyväisiä osallistumis- ja vaikuttamismandollisuuksiinsa vammaisten sosiaalityössä. Haastatelluista löytyi kuitenkin myös niitä, jotka kokivat, että heidän näkemyksiään ei aina kuunneltu riittävästi. He olivat yrittäneet käyttää ääntään, mutta se oli syystä tai toisesta sivuutettu. Näissä tilanteissa sosiaalityöntekijät näyttäytyivät palvelun saamisen portinvartijoina, jotka määrittelivät asiakkaiden tarpeet ja palvelujen toteuttamisen. Haastatellut kokivat vammaispalvelujen hakemisen ja vammaispalvelujen myöntämiskriteerit ajoittain hankaliksi. He toivoivat sosiaalityöntekijöiden käyvän syvällisesti läpi heidän kanssaan vammaispalvelulain mukaisten palvelujen ja tukitoimien myöntämiskriteereitä ja eri palveluvaihtoehtojen vaikutuksia heidän yksilöllisiin tilanteisiinsa. He kokivat myös sosiaali- ja terveyspalvelujen toimijakentän hankalaksi. Edes vuosia kestänyt vammaisuus tai sosiaali- ja terveyspalvelujen käyttö ei aina taannut sitä, että heille olisi ollut selvää, mistä esimerkiksi erilaisia apuvälineitä hankitaan. Haastatellut arvioivat, että sosiaalityöntekijät eivät voi käyttää kovin paljon harkintaa päätöksenteossa, vaan noudattavat pitkälti sosiaaliviraston ohjeita. He pitivät hyvänä kuitenkin sitä, että sosiaalityöntekijät eivät tee yksin päätöksiä, vaan niihin ottavat kantaa myös muut työntekijät. Kaikki haastatellut olivat asiakkaina myös Kelassa, terveysasemalla ja erikoissairaanhoidossa. Muutama henkilö oli asiakkaana myös toimeentulotuessa. TE-toimiston palveluja käytettiin pääasiassa henkilökohtaisten avustajien etsimiseen. Osallisuuden kokemuksia esti Kelassa etenkin henkilökohtaisen kontaktin puuttuminen päätöksentekijään. Toimeentulotuen joustamattomuus vaikeutti haastateltujen osallisuuden kokemuksia omien asioiden hoitamisessa. Terveydenhuollossa asiantuntijoiden tekemät yksipuoliset päätökset hoitoon pääsystä tai sen lopettamisesta nousivat suurimmaksi esteeksi osallisuuden kokemiselle. Asiakkaiden osallistumisen ja vaikuttamisen mahdollisuuksia on kehitetty useiden lakien turvin, mutta silti asiakkaiden asema ja vaikutusmandollisuudet näyttävät aineistossa ajoittain ongelmallisilta. Mikäli asiakkaiden mielipiteitä ei kuunnella, luottamus hyvinvointivaltiota ja sosiaalipalveluja kohtaan voi vaarantua.