Browsing by Subject "kaupunki"

Kaupunkien kasvu, energian kulutuksen lisääntyminen sekä uusiutuvan energian murros ovat aikaansaaneet tuulivoimahankkeiden nopean lisääntymisen Suomessa. Tämän seurauksena tuulivoimahankkeet sijoittuvat entistä syrjäisemmille alueille, jolloin ne ovat merkittävä osa planetaarista urbanisaatiota sekä sen yhtä vaihetta, laajentunutta urbanisaatiota. Planetaarinen urbanisaatio tarkoittaa urbaanin verkoston levittäytymistä kaikkialle yli hallinnollisten tai maantieteellisten rajojen. Laajentunut urbanisaatio taas ilmenee kaupunkikeskusten ulkopuolisille alueille kohdistuvina suurina infrastruktuuri-, teollisuus- ja kehityshankkeina, jotka tukevat keskusten toimintoja ja kasvua. Näin ollen laajentunut urbanisaatio on osa planetaarisen urbanisaation kaikkialle ulottuvaa verkostoa: energia virtaa kaupunkikeskuksista poispäin investointien ja työvoiman muodossa ja jälleen takaisin keskuksiin muun muassa sähkönä ja taloudellisena tuottona. Tutkielmassa perehdytään laajentuneen urbanisaation ilmenemiseen Vaara-Kainuussa tuulivoimaa vastustavien kommenttien kautta. Tutkielman tavoitteena on tunnistaa tuulivoimaa vastustavista kommenteista yhteys laajentuneen urbanisaation teoriaan sisällönanalyysin teemoittelun avulla. Lisäksi tavoitteena on ymmärtää millä tavoin laajentunut urbanisaatio ilmenee tuulivoiman yhteydessä tutkimusalueella. Analyysissä tunnistetaan Vaara-Kainuuseen suunnitellun tuulivoiman rooli laajentuneen urbanisaation prosessissa. Lisäksi tutkielman keskeisenä tuloksena havaitaan laajentuneen urbanisaation ajallinen monikerroksellisuus sekä urbanisaation jatkuva muutos alueella. Tuulivoiman saapuminen Vaara-Kainuuseen muuttaa ja vahvistaa alueella jo ennestään muun muassa luontomatkailun muodossa lymyillyttä laajentuneen urbanisaation verkostoa. Näin ollen tuulivoima, yhtenä laajentuneen urbanisaation kerroksena, vahvistaa energian virtaamista planetaarisen urbanisaation verkostossa ja yhdistää alueen entistä tiiviimmin tukemaan kaupunkikeskusten kasvua.

Tutkielmassa tarkastellaan osallisuutta ja osallistamista Helsingin kaupungissa ja erityisesti Helsingin kaupungin digitaalisilla näytöillä. Työn tavoitteena on tarkastella Helsingin kaupungin digitaalisten näyttöjen potentiaalia toimia osallistamisen työkaluna. Lisäksi pohditaan ja kuvaillaan demokratian muutosta, digitalisaation vaikutuksia ja osallisuutta Helsingin kaupungissa. Demokratian muutoksessa teknologia ja ihmisten toimijuus mahdollistavat uusia demokratian muotoja joissa demokratia on entistä avoimempaa ja yhä useampi voi osallistua siihen. Tutkielmassa on toteutettu monipaikkaista kenttätyötä, johon on sisältynyt osallistuvaa havainnointia sekä haastatteluja. Päähaastateltavia tutkielmassa on seitsemän ja he ovat kaikki töissä Helsingin kaupungin virastoissa ja työskentelevät lähellä osallistamisen kenttää. Lisäksi havainnointi olen tehnyt sekä kaupungin digitaalisten näyttöjen yhteydessä sekä Helsingin kaupungin virastojen järjestämissä tapahtumissa, jotka liittyvät kaupungin kehittämiseen ja osallisuuteen. Helsingin kaupungilla on strategian mukaan olevan vahva poliittinen tahto osallistaa. Hallinnon muutokset ovat kuitenkin hitaita. Osallistaminen ja osallistuminen ovat olleet lain määritteleminä pakollisia vasta 2000 -luvun alusta alkaen, joten parhaat osallistamisen käytännöt (best practices) ovat vasta muotoutumassa. Digitalisaation ja informaatioteknologian kehityksen myötä deliberatiivinen demokratia on entistä helpommin saavutettavissa. Digitalisaatio mahdollistaa aikaisempaa laajemman osallistamisen ja osallistumisen. Myös asiantuntijuuden rooli on muuttumassa, kun osallistamisen ja digitalisaation johdosta tieto leviää kaupunkilaisille entistä helpommin. Toisaalta digitalisaatioon liittyy riski yhteiskunnallisesta eriarvoistumisesta. Vaikka digitalisaatio mahdollistaa entistä laajemman ja helpomman osallistamisen ja osallistumisen, eivät digitaaliset näytöt ole paras mahdollinen tapa osallistaa helsinkiläisiä. Näyttöjen paikkasidonnaisuus voi aiheuttaa eriarvoistumista ja rajoitteita osallistumiselle. Digitaalisten kaupunkinäyttöjen potentiaali voisi sen sijaan olla kaupungin viestinnällinen kanava, joka luo kaupunkitilaan mielikuvaa kaupungin tahdosta kuulla kaupunkilaisia. Digitaalisten kaupunkipintojen käyttöön liittyvät myös kysymykset yksityisyydestä ja yksilön vaikutelmanhallinnasta sekä vallasta, koska useimmiten kaupungin digitaalisilla pinnoilla osallistaminen suuntautuu ylhäältä alas eli kaupungin taholta kaupunkilaisille. Kaikki erilaiset osallistamisen tavat ovat kuitenkin tärkeitä Helsingin kaupungille ja sen kehittämiselle, koska kaupunkilaiset eivät ole homogeeninen ryhmä. Positiivinen ilmapiiri osallisuutta kohtaan edistää kaupunkilaisten aktiivisuutta ja välejä hallinnon ja kaupunkilaisten välillä.

Tämä estetiikan pro gradu -tutkielma tarkastelee, minkälaisia kohteita ja merkityksiä arkisilla kaupunkikävelyillä kohdataan sekä miten nämä kohteet ja niiden merkitykset koetaan. Tutkielmassa kysytään, mitä on merkityksen kokeminen. Tutkielma on ensisijaisesti vuoropuhelussa arjen estetiikan ja filosofisen hermeneutiikan kanssa. Kaupunki saa artikulaationsa moniulotteisena dynaamisena urbaanina kontekstina, joka ei pelkisty kaupunkilaisiin, rakennuksiin eikä historiaan. Arjen arkisuus puolestaan näyttäytyy hajamielisenä havainnointina, ajatusten ja huomionkohteiden satunnaisuutena sekä tuttuuden ja vierauden välisenä heilahteluna. Kaupungin merkitysten kokeminen arkisilla kävelyillä saa muotoilunsa kaupungin runollisuudessa: kävelyn rytmittämässä kaupungin elementtien ja merkitysulottuvuuksien vapaassa yhdistelyssä. Hans-Georg Gadamerin filosofinen hermeneutiikka tarjoaa systemaattisen esityksen merkitysten kokemisesta. Se myös on filosofian 1900-luvun historian yksi merkittävistä avauksista ja suuntauksista, jota ei vielä ole saatettu arjen estetiikan yhteyteen. Käsillä oleva tutkielma soveltaa Gadamerin filosofista hermeneutiikkaa ja taideteoksen ontologiaa arkisten kaupunkikävelyiden merkitysten kokemisen kontekstiin: muotoillaan kaupungin arkista poetiikkaa filosofista hermeneutiikkaa soveltamalla. Filosofisen hermeneutiikan viitekehyksessä merkitysten kokeminen eli ymmärtäminen suuntautuu aina tekstiin. Tutkielmassa muotoillaan ehdotus, että kaupunki virittää kokijan siten, että kaupungissa mikä tahansa voidaan kohdata tekstinä. Ymmärtäminen tarkoittaa avoimuutta traditiolle ja ennakkokäsitysten pidättelemistä eli dialogiin ryhtymistä tradition tekstien kanssa. Avoimuus vieraudelle on kaiken kokemuksen edellytys. Tutkielmassa tarkastellaan, kuinka tämä toteutuu arjessa. Yhtenä vastauksena ehdotetaan kaupungin moniaistisen esteettisen kokemisen ja hermeneuttisen merkityksen kokemisen yhteensovittamista. Gadamerin taideteoksen ontologiaa koskevan teorian avulla tutkielma tarkentaa kävelemisen vaikutukseen merkitysten kokemiselle. Gadamerin leikin, symbolin ja juhlan metaforien kautta esitellään hermeneuttisen identiteetin, osallistumisen ja tunnistamisen käsitteet sekä ajatus teoksen ajallisuudesta. Kävelijä osallistuu kaupunkiin eli luovuttaa osan toimijuudestaan kaupungille. Taideteoksen kokeminen edellyttää yleisen tunnistamista partikulaarisesta. Se vaatii viipyilyä teoksen äärellä, mikä ei yksittäisillä kävelyillä toteudu yksittäisen tekstin kohdalla. Arjen toisteisuuden merkityksellisyys kaupungin runollisuuden kokemiselle nousee tutkielman yhdeksi avainhuomioksi ja suhteutuu Gadamerin ajatukseen taideteoksen ajallisuudesta. Kaupunki kokonaisuudessaan hahmottuu kaupunkikävelyn hermeneuttisen kokemisen kohteeksi. Lopulta tutkielmassa tarjotaan kaupunkikävelyitä arkisina vastineina taideteoksen kokemisen merkitykselle elämän pidemmällä mittakaavalla: molemmat pitävät meidät avoinna vieraudelle ja mahdollistavat elinikäisen oppimisen.

Tarkastelen tutkimuksessani kolmen uskonnon; juutalaisuuden, kristinuskon ja islamin jakamaa Jerusalemin kaupunkia 1800-luvun alkupuoliskon matkakertomuksissa. Tutkimuskysymyksiäni ovat: Miten paikan merkitys rakentuu eri uskontojen matkailijoiden matkakertomuksissa ja miten matkailijat rakentavat kunkin uskonnon identiteettiä kaupungissa. Käytän lähteenäni kuutta eurooppalaista matkakertomusta, joista kaksi on juutalaisten, kolme kristittyjen kertomuksia sekä yksi muslimin kertomus. Tutkimukseni teoreettinen lähtökohta yhdistyy kulttuurihistorian, uskontotieteen ja kulttuurimaantieteen kontekstiin, mutta tulkitsen paikan merkitystä ja sen identiteettiä lähinnä kulttuurimaantieteen valossa. Tutkimukseni osoittaa, että Jerusalemin merkitys juutalaisille rakentuu matkakirjoittajilla juutalaisten menneisyydestä ja historiasta kaupungissa. Se merkitsi juutalaisille kokonaisuutena heidän esi-isiensä ja kuninkaidensa muinaisen suuruuden kaivattua paikkaa. Juutalaiset kävivät kaupungissa muistelemassa menneisyytensä paikkoja: tuhoutuneiden temppeleidensä paikkaa sen jäljelle jääneellä läntisellä tukimuurilla tai esi-isiensä hautapaikoilla. Matkakertomuksissa kaupungin juutalaisuuden identiteetti rakentuu menneen loiston muistamisesta kontrastina juutalaisten tuon hetkiseen köyhyyteen ja ahdinkoon kaupungissa. Kristityille kaupungin merkitys rakentuu kristinuskon keskeisten tapahtumien paikkojen näyttämöllä, jolla olivat tapahtuneet käänteentekevät hetket: Kristuksen elämä maan päällä, kuolema sekä ylösnousemus. Merkityksellisin paikka sijoittuu kristinuskon keskukseen, eri uskontokuntien jakamaan Pyhän haudan kirkkoon, jossa kristityt matkailijat antoivat paikalle merkityksiä kertomalla kokemuksistaan. Kristinuskon identiteetti rakentuu kuitenkin matkakertomuksissa eri kirkkokuntien riitaisuudesta ja kilpailusta pyhillä paikoilla. Muslimeille Jerusalemin merkitys rakentuu vallasta kaupungissa sekä kaupungin, sen pyhien paikkojen ja ihmisten hallinnasta turkkilaisten osmanien tai egyptiläisten arabien ollessa virallisesti hallitsijoina. Paikkojen merkitys syntyy myös pyhiinvaelluksen paikoissa Temppelivuoren kahdessa temppelissä: Kalliomoskeijassa ja al-Aksa-moskeijassa, jonne Profeetta Muhammed oli tehnyt yöllisen taivasmatkan. Matkalaisten kertomuksissa kaupungin muslimi-identiteetti rakentuu pääosin koko kaupungin ja sen pyhien paikkojen hallinnasta. Sen lisäksi, että Jerusalem oli tuona aikana kolmen uskonnon jakama kaupunki tilallisesti ja maantieteellisesti, oli se myös eri matkailijoiden ja paikallisten asukkaiden jakama kohtaamispaikka. Jerusalemin merkitys matkakertomuksissa syntyy kaupungin, sen pyhien paikkojen ja ihmisten niin matkailijoiden kuin sen asukkaiden kohtaamisessa sekä menneen ja nykyisen kohtaamisen kontekstissa.

Tarkastelen tutkielmassani kaupungin kokemuksia Anni Swanin tyttökirjassa Iris rukka ja Mary Marckin ( oik. Kersti Bergroth) tyttökirjassa Lite mer om Eva. Tutkimuskysymykseni on, miten henkilöt kokevat Helsingin. Tutkimuksen teoreettisena taustana ovat kaupunkitutkimus ja tyttökirjatutkimus. Nämä tematiikat kohtaavat Lydia Wistisenin tutkimuksissa nuortenkirjallisuuden Tukholmasta. Kaupunkikirjallisuutta tutkin myös Lieven Ameelin määritelmien valossa. Tyttökirjallisuutta taas tutkin lisäksi Myry Voipion näkemysten avulla. Tutkimus osoittaa, että teosten Iris rukka ja Lite mer om Eva kaupungin kokemukset ovat monikerroksisia. Kaupunkitutkimuksen teoriaa ei ole aiemmin Suomessa sovellettu tyttökirjallisuuden luentaan. Teokset ovat silti kaupunkikirjallisuutta, sillä kaupungilla on temaattinen rooli sekä kaksisuuntainen ja dynaaminen suhde päähenkilön kanssa. Tyttökirja teosten lajina ohjaa tulkintaa, koska teokset on kirjoitettu sukupuolen ja iän perusteella rajatulle kohderyhmälle. Kaupungin kokemusten olennaisimmat piirteet konkretisoituvat tilan ja paikan kuvauksissa. Tilat ja paikat luovat suhteen 1910-luvun historialliseen Helsinkiin, mutta osoittavat myös teosten kokonaistulkinnan kannalta keskeisimmät teemat. Tulkinnan kannalta merkittävintä on kaupungin kuvaus nuoren koulutytön näkökulmasta. Näkökulma on suomalaisessa kirjallisuudessa melko harvinainen, koska yleensä Helsinkiä kuvataan aikuisten miesten kokemana. Teosten Iris rukka ja Lite mer om Eva Helsinkien pääpiirteitä ovat liikkuminen, matkustaminen ja välitiloissa oleminen. Julkisen ja yksityisen tilan välillä vallitsee jännite. Kaupunkikokemusten pääajatus on, että kasvattajat haluavat suojella tyttöjä kaupungin vaaroilta. Yhdistelemällä erilaisia tiloja ja paikkoja teokset osoittavat, millainen on koulutytön Helsinki.

Tämän pro gradu -tutkielman tehtävänä on selvittää, millainen sosiaalinen-käsite konstruoituu Helsingin Kalasataman alueen osayleiskaavan suunnitteluasiakirjoista. Tutkimuksen tarkoituksena on tunnistaa, kuvailla ja analysoida, mitä eri merkityksiä sosiaaliseen jäsentyy ja pyrkiä selittämään ja ymmärtämään niiden yksityiskohtaiset piirteet. Tutkimuksen tavoitteena on myös kehittää sosiologista teoriaa. Tavoitteena on lisäksi tuottaa tietoa kaupunkialueiden kehittämisen ja tehdä siihen liittyviä ehdotuksia. Tutkimus on sosiaalisen konstruktionismin tradition piiriin kuuluva kvalitatiivinen tapaustutkimus. Grounded theory toimii tutkimuksen taustateoriana ja sosiologisesti tutkimus perustuu Èmile Durkheimin teoriaan sosiaalisesta. Tutkimuksen aineisto koostuu Helsingin kaupungin Kalasataman osayleiskaavan selostuksesta sekä siihen liittyvistä 21 liitteestä (575 sivua). Tutkimuksen analyysimetodina käytetään aineistolähtöistä sisällönanalyysiä ja diskursiivista analyysiä. Tutkimuksen tuloksena sen ydinkategoriaksi määrittyy affektiivisen sopeutumisen sosiaalisen ja prokseemisen sosiaalisen kokoava urbaani polyforminen sosiaalinen. Sen voi kuvata yleisiksi ja pysyviksi toimintatavoiksi, joilla erilaisuus hyväksyen toteutetaan ja sovitetaan yhteen elämän eri merkityksiä ja pyrkimyksiä omien resurssien puitteissa eri tavoin representoidussa ja koetussa kaupunkitilassa. Affektiivisen sopeutumisen sosiaalinen nivoo yhteen elämäntavan sosiaalisen piirteet sekä huomioi merkitysmaailmat, joilla yksilöt ja ryhmät määrittävät urbaania relativistista elämäntapaa. Prokseeminen sosiaalinen tunnistaa sosiaalisen erilaiset spatiaaliset piirteet urbaanin kontekstissa. Se yhdistää havaintoja ja teorioita ihmisten tilankäytöstä erityisenä kulttuurin tarkentamisen muotona. Tutkimus osoittaa, että aiempi teoria ei ole ottanut riittävästi huomioon sosiaalisen sopeutumisen ulottuvuutta. Urbaani polyforminen sosiaalinen korostaa yksilön sopeutumista ja vastuuta sen yhteisön koheesiosta urbaanissa kaupunkitilassa, jonka osa hän itse on ja jota hän itse samalla luo. Tästä syystä tutkimuksessa myös esitetään, että Erik Allardtin having, loving, being -teoriaa hyvinvoinnista tuli täydentää käsitteellä communing.

Tutkielma käsittelee Helsingin Lauttasaaren kaupunginosalle vuonna 1913 tehdyn asemakaavaluonnoksen nimistöä. Asemakaavaluonnoksessa on 111 nimeä. Luonnoksen nimet ovat ruotsinkielisiä, mutta kahta nimeä, Casino ja Lökholmsvägen, lukuun ottamatta saaneet suomenkieliset vastineet myöhemmin, ensimmäiset vuosina 1929–32. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää luonnoksen nimien tausta vuonna 1913 ja nimien käyttö Lauttasaaren myöhemmässä asemakaavaluonnoksessa ja virallisissa asemakaavoissa. Tutkimusaineistona on käytetty arkkitehti Birger Brunilan suunnittelemaa asemakaavaluonnosta, luonnoksesta vuosina 1936 ja 1942 tehtyjä versioita ja Helsingin kiinteistölautakunnan kadunnimikomitean Lauttasaarta koskevia asiakirjoja. Lauttasaaren liittyessä Helsingin kaupunkiin vuonna 1946 kadunnimikomitea suunnitteli ensimmäisen virallisen asemakaavan nimet saarelle. Lauttasaaren ensimmäinen virallinen asemakaava astui voimaan vuosina 1950–51. Tutkimus on etymologista ja paikannimien muutosta tutkivaa. Moni asemakaavaluonnoksen nimistä pohjautuu Lauttasaaressa käytössä olleeseen nimistöön, mutta luonnos on myös luonut alueelle uusia nimiä. Keskeisenä nimistönä sekä luonnoksessa että nykyisessä asemakaavassa ovat alueen ja lähialueiden perinnäisiin paikannimiin pohjautuvat nimet, vaikka niissäkin on tapahtunut muutoksia. Vuoden 1913 kaavaluonnos suunniteltiin huvilakaupunginosaksi vailla siltayhteyttä kaupunkiin ja saarta rakennettiin sen mukaan monta vuosikymmentä. Sillan rakentamisen ja alueliitokset myötä Lauttasaaren tilanne muuttui. Nykyisessä asemakaavassa esiintyy 15 nimeä asemakaavaluonnoksen nimistä, mutta alueliitos Helsinkiin ja kaupungistuminen ovat aiheuttaneet suurimman osan nimistä pois jäämisen jo ensimmäisestä virallisesta asemakaavasta.