Browsing by Subject "kehollisuus"

Oopperassa käsitteillä äänifakki ja fakki tarkoitetaan roolien ja laulajien tarkkaa luokittelua lauluäänen luonteen mukaan. Fakkijärjestelmistä tunnetuin ja eniten käytetty on saksalaisen kapellimestarin ja musiikkitieteilijän Rudolf Kloiberin luoma järjestelmä. Tyypillisiä äänifakkeja ovat esimerkiksi lyyrinen, lyyris-dramaattinen ja dramaattinen baritoni. Tässä tutkielmassa käytetään lisäksi tutkija Sanda Cottonia seuraten käsitettä äänityyppi, jolla viitataan yksittäisen laulajan fysikaalisesti määriteltyihin äänellisiin ominaisuuksiin. Tutkielmassa tarkastellaan kolmen suomalaisen baritonin – Usko Viitasen, Jorma Hynnisen ja Tom Krausen – julkaistuja äänitteitä audiokinesteettisen kuunteluanalyysin keinoin sekä pyritään määrittelemään kunkin laulajan äänityyppi. Audiokinesteettisyys on laulunopetuksen metodi, jossa toisen laulajan äänessä tapahtuvia fysikaalisia ilmiöitä havainnoidaan kuulon ja kehollisten tuntemusten avulla. Tässä tutkielmassa käytetään laulaja-tutkija Anne Tarvaisen kehittämää kolmivaiheista kuuntelumenetelmää, jossa jokainen lauluesitys analysoidaan ensin yleisluontoisen eläytyvän kuuntelun, sitten ilmaisuun keskittyvän empaattisen kuuntelun ja lopuksi lauluäänen tarkkaan havainnointiin pyrkivän analyyttisen kuuntelun avulla. Tutkielman tavoitteena on myös luoda äänifysiologista perustaa Rudolf Kloiberin fakkiluokituksille. Jokaiselta laulajalta on valittu tutkittavaksi 2–3 ooppera-aariaa. Analyysien jälkeisessä yhteenvedossa esitetään äänifysiologiaan perustuva tulkinta kunkin laulajan äänityypistä. Analyysituloksia verrataan Kloiberin baritonifakkeja koskeviin määritelmiin. Tutkielma osoittaa, että Usko Viitanen, Jorma Hynninen ja Tom Krause ovat kaikki olleet äänellisesti ja ilmaisullisesti monipuolisia laulajia, jotka ovat esittäneet useiden eri baritoni- ja osin jopa bassofakkien rooleja. Lopputuleman mukaan yksittäistä laulajaa ei kannata luokitella tiukasti minkään tietyn fakin edustajaksi. Sen sijaan laulajan ohjelmiston laajuuden määrittää fysikaalisten ominaispiirteiden mukainen äänityyppi.

Uimisesta ja vedessä oleskelusta tuli suosittua ajanvietettä valkoisen ylä- ja keskiluokan keskuudessa Yhdysvalloissa 1800-luvun jälkipuolella. Uimapaikoissa sallittiin naisten ja miesten samanaikainen uiminen, mikä johti uudenlaisen veteen soveltuvan pukeutumismuodin luomiseen. Uima-asun piti yhtäältä mahdollistaa liikkuminen, mutta toisaalta suojella sen käyttäjää sopimattomilta katseilta niin vedessä kuin rannallakin. Uimapuvun tuli siis samanaikaisesti paljastaa ja peittää kehoa. Tutkin kulttuurihistoriallisen lähiluvun metodin avulla, miten aikuisten vapaa-ajan uima-asujen muotoileminen loi ja tuki käsityksiä sopivasta sukupuolisuudesta ja seksuaalisuudesta 1800–1900-lukujen taitteen Yhdysvaltain itärannikolla. Analysoin, miten asujen materiaalit, leikkaukset ja asusteet valjastettiin sukupuolimääreiden vahvistamiseen. Painotan liikunnan, julkisen esilläolon ja sosiaalinormien mukaisten käytänteiden joskus toisilleen ristiriitaistenkin tavoitteiden yhteen punoutuvia merkityksiä, jotka vaikuttivat pukuihin ja niiden käyttöön. Keskityn analysoimaan erityisesti katsomisen tapoja, joilla uimapukuisten henkilöiden ulkoasua ja käytöstä tulkittiin, ohjattiin ja muokattiin. Tutkimuskysymykseni ovat: miten ja miksi sukupuoli, luokka ja seksuaalisuus vaikuttivat uimapuvun luomiseen ja soveliaan asun määrittelemiseen? Minkälaisia merkityksiä asu rakensi sukupuolesta ja ihmiskehosta? Mitkä tilat ja toiminnan muodot olivat mahdollisia uima-asuihin pukeutuneille kehoille? Miten puvuissa esiintyneitä henkilöitä katsottiin julkisilla paikoilla sekä miksi ja miten he vastasivat näihin katseisiin ja niiden asettamiin odotuksiin? Uimapukeutumista ja asuihin sonnustautuneiden henkilöiden ulkoista olemusta analysoitiin laajalevikkisissä aikakauslehdissä. Tärkein alkuperäislähdeaineisto käsittää seuraavat yhdysvaltalaiset lehdet: Vogue, Harper’s Bazar, The Ladies’ Home Journal, Peterson’s Magazine ja Godey’s Lady’s Book and Magazine. Lehtien kirjallisen materiaalin lisäksi keskityn tulkitsemaan niissä julkaistuja kuvia, joiden avulla merkityksellistän uimapukuja käyttäneisiin kohdistettuja arvoja, ihanteita ja toiveita. Esitän tutkimuksessani, että kaksijakoisen sukupuolikäsityksen mukaan valmistetut uima-asut rakensivat performatiivisesti ihanteellista naiseutta ja mieheyttä. Naisten ja miesten ulkoasua koskivat pitkälti eri säännöt ja odotukset. Miehet saivat pukeutua ja toimia vapaammin rannoilla, kun naisilta edellytettiin viehkeää ulkonäköä sekä siveää käytöstä. Osoitan, että pukeutumista määrittelevät rajat eivät olleet kuitenkaan ehdottomat, vaan jatkuvan neuvottelun alaisia. Vaikka uima-asuilla luotiin ja vahvistettiin sukupuoleen ja seksuaalisuuteen liittyviä normeja, pystyivät uimapukuja käyttäneet myös haastamaan vallitsevia siveys- ja käyttäytymisnormeja pukeutumalla ja toimimalla niitä venyttävin tavoin.

Tämä kansatieteen pro gradu -tutkielma selvittää perinteenkeruuna toteutetun puutarhoja ja kasvimaita koskevan kyselyn vastauksista luettavissa olevia kehollisia kokemuksia kasvimaan viljelyksessä tapahtuneista muutoksista 1900-luvulla. Tutkielma selvittää minkälaisia kasvimaan viljelyn muutokseen liittyviä kehollisia kokemuksia vastaajilla on ja minkälaisia merkityksiä niille annetaan. Tutkielman päälähteenä on Museoviraston järjestämä 36. muistitiedon keruukilpailu puutarhoista ja kasvimaista, joka on tallennettu Museoviraston arkistoon. Keruukysely on toteutettu vuonna 1990. Tutkimusaineisto muodostuu kyselyn yhden kysymyskohdan vastauksista. Aineisto käsittää 60 vastausta, joista 53 on naisia ja 7 miehiä, joiden syntymävuodet sijoittuvat vuosien 1905-1945 välille. Tutkimusaineisto on laadultaan muistitietoa, jota tutkitaan kulttuurianalyyttistä menetelmää käyttäen kehollisuuden näkökulmasta. Tutkielma on kulttuurihistoriallinen ja lähestymistavaltaan hermeneuttinen. Tutkimusaineiston perusteella kasvimaan viljelyn muutos näkyy ruoka- ja makutottumusten kehollisissa aistikokemuksissa. Kasvilajien ja -lajikkeiden lisääntyminen ja monipuolistuminen kasvimaalla on lisännyt uusia makuja ruokapöytään. Uusien kasvien viljelyn ja sadon valmistaminen ruuaksi on vaatinut opettelua samoin kuin uusiin makuihin tottuminen. Sukupolvien ja sukupuolien väliset asenne-erot näkyvät kasvisten käytössä ruokana. Kasvisten viljelemiseen käytettävät kemialliset lannoitus- ja kasvinsuojeluaineet koetaan huonontavan viljeltävien ruokakasvien makua ja koostumusta, vaikka niillä saadaan kasveihin näköä ja rehevyyttä. Kemialliset aineet koetaan haitallisina terveydelle ja se aiheuttaa huolta. Siksi niiden käyttöä kartetaan kotipihojen kasvimailla, ja suositaan luonnonmukaista viljelyä. Itseviljeltyjä kasviksia pidetään laadultaan ja maultaan parempana kuin kaupasta saatavia kasviksia. Ajallinen kehollinen muutos, kuten ikääntyminen vähentää viljelyä. Viljelyn vähentyminen nuoremmissa sukupolvissa koetaan myös laiskistumisena. Kasvimaan viljely on muuttunut pakollisesta työstä harrastukseksi, jossa kehollinen tieto on läsnä. Kasvimaan hoidossa käytettävät työvälineet ovat parantuneet monilta osin, mikä on helpottanut viljelyn fyysisyyttä. Harrastajille kasvilajien ja lajikkeiden monipuolistuminen tuo mielenkiintoa ja vaihtelua harrastukseen. Omien käsien työ palkitsee. Kasvimaan hoito tuo viljelijälleen nautintoa, mielihyvää.

Tämän kandidaatintutkielman tarkoituksena oli lisätä ymmärrystä draamakasvatuksen kehollisesta luonteesta sekä pyrkiä selvittämään, millä tavoin keholliset kokemukset draamakasvatuksessa voivat tukea myönteisen kehonkuvan rakentumista. Tutkimusongelmani muotoutui opintojeni myötä kasvaneesta kiinnostuksesta draamakasvatuksen ja kehollisen oppimisen mahdollisuuksiin. Aikaisempien tutkimusten mukaan draamakasvatuksen on nähty vaikuttavan edistävästi esimerkiksi itseluottamukseen ja itsetuntemukseen sekä vahvistavan tunne- ja vuorovaikutustaitoja. Toteutin tutkielman systemaattisena kirjallisuuskatsauksena. Kokosin tutkimusaineiston EBSCOhost-tietokannasta hyödyntäen erilaisia sisäänotto- ja poissulkukriteereitä. Aineistoksi suodattui kahdeksan (8) vertaisarvioitua tutkimusartikkelia, jotka ovat julkaistu vuosien 2013–2020 välillä. Analysoin aineistoa teorialähtöisen sisällönanalyysin keinoin, jolloin tutkielman teoreettinen tausta loi pohjaa analyysille. Tarkastelin tutkimustuloksia viidessä kategoriassa: draamakasvatus tilana kehollisille kokemuksille, turvallinen ja salliva oppimisympäristö, kokemusoppiminen, vuorovaikutteinen työskentely sekä kokonaisvaltainen itseilmaisu. Tulosten perusteella draamakasvatus, kokemuksellisen oppimisen alustana, voi parhaimmillaan tarjota myönteistä kehonkuvaa tukevan turvallisen ja sallivan oppimisympäristön, jossa kokonaisvaltaisen itseilmaisun ja toiminnan jälkeisen reflektion kautta voidaan syventyä itsetutkiskeluun omana itsenään tai roolityöskentelyn kautta. Kehon aktiivinen ja moninainen ilmentäminen voi tulosten mukaan mahdollistaa väylän tutustua omaan kehoon, sen rajoihin ja mahdollisuuksiin, sekä harjoittaa kehotietoisuutta. Luottamuksellisen ja arvostavan ilmapiirin nähtiin vaikuttavan kokemuksiin kuulluksi ja nähdyksi tulemisesta, ja erilaisten kontaktiharjoitteiden myötä draamatoimintaan osallistuneille mahdollistui myönteisiä kehollisia vuorovaikutustilanteita.

Appearance pressures caused by social media, increased use of technology, low physical activity and poor physical performance in children and adolescents have led to the originate of this thesis. Previous studies show that these factors can be seen as a risk to the embodiment. The purpose of this thesis is to provide information about embodiment, body awareness and embodied learning in in the context of primary school. The study aims to to find ways in which teacher can support the development of student’s body awareness and positive body image in physical education. In addition, it is examined how teachers perceive their skills and potential to support student’s embodiment and how they see the potential of embodiment in learning. The study was conducted as a qualitative phenomenographic case study, and the research data was collected through semi-structured interviews of four dance and physical education teachers. The research was phenomenographic because of the interest in teacher’s experiences and views on bodily-related themes. The interviews were analyzed using the phenomenographic analysis. The results of the study show that embodiment and body awaraness are challenging concepts with prejudices. The concepts were thought to mean the same thing, or embodiment was considered as the upper concept of body awareness. Supporting body awareness and positive body image are connected to each other: body awareness exercises were also seen to have a positive effect on the development of body image. In the development of body awareness, it was seen as important, for example, to increase knowledge related to the anatomy of the body, and to observe postures and movements of the body. In turn, positive feedback, praise and safe learning environment were considered as important, when supporting positive body image. Creative dance, improvisation, mindfulness, braindance, touching and relaxation exercises were mentioned as exercises that support embodiment. Teachers felt that their own skills were good in supporting student’s embodiment and they emphasized the importance of their own body awareness and education. Embodiment was found to have positive effects on learning, so the research confirms the results of previous research on the bodily basis of thinking and learning

Aims. Touching is vital for humans. Furthermore touch is a way of communicating in interaction. The aim of this study was to examine touching in kindergarten: what is the nature of touching and what is the interactional organization of touch between an adult and a child when a child is crying. Theoretically, the study draws upon conversational analysis approach of multimodal interaction and conception of corporeality. The research questions were: (1) what is the nature of touching between an adult and a child when a child is crying in kinder-garten, (2) how is a comforting touch organized between an adult and a child when a child is crying in kindergarten, and (3) what are the factors that affect the nature and the organization of touching? Methods. This reasearch was a qualitative study of interaction. The research data were 30 hours of videofootage filmed at 1-4-years old child’s kindergarten groups. Altogether, there were 21 different episodes of crying. These episodes were analysed by multimodal interaction analysis. Results and conclusions. The results illuminate the foundational touching have a important role of touch when child is crying in kindergarten. The study identified four different forms of touching: comforting, controlling, assisting and non-touching. The findings also advance understanding on the temporal organization of touch. Comforting touch appeared directly or with a delay. The reason of crying and how the child responsed to interaction by an adult were significant. These factors created the possibilities to different kind of touching. In conclusion, the study found that touch plays an important role in comforting when a child is cry-ing. Touch was also used to control a crying child action. This study points a different forms and ways of organization of touching in kindergarten. In general this study provides the opportunity for increasing awareness of meanings and possibilities of touch and to improve quality of interaction in early childhood education.

Tässä tutkielmassa pyritään kartoittamaan keinoja, joilla opettaja voi tukea oppilaitaan myönteisen kehonkuvan muodostumisessa kouluympäristössä. Kehonkuva koostuu yksilön ajatuksista, tuntemuksista ja näkemyksistä omaa fyysistä kehoaan kohtaan. Kehonkuva alkaa muodostua jo varhaislapsuudessa, ja erityisesti myöhemmin nuoruudessa identiteetin kehittyessä. Tutkielmassa keskeisiä käsitteitä kehonkuvan lisäksi ovat myönteinen kehonkuva, kehonkuvaa osana identiteettiä sekä kehonkuvan ja median suhde. Kaikki nämä elementit vaikuttavat oppilaan kehonkuvan muodostumiseen. Tutkielma on toteutettu kuvailevana kirjallisuuskatsauksena, ja aineistoa on valikoitu keräämällä tietoa yhteen aiemman aihetta koskevan tutkimustiedon perusteella. Tämän kirjallisuuskatsauksen aineisto koostuu tieteellisistä tutkimuksista ja artikkeleista sekä aiheeseen liittyvästä kirjallisuudesta. Lisäksi lähdeaineistona on käytetty perusopetuksen opetussuunnitelmaa, sillä tutkielman aihe liittyy keskeisesti alakoulun opetusympäristöön. Kehonkuvaa on tutkittu runsaasti suhteessa painoon ja syömishäiriöiden muodostumiseen. Tämän tutkielman tarkoituksena on tuoda esiin keinoja, joilla opettaja ja koulu voivat toiminnallaan vaikuttaa oppilaan kehonkuvaan myönteisesti ja ehkäistä negatiivisen kehosuhteen kehittymistä. Kehollisuus on läsnä liikunnan lisäksi myös muissakin oppiaineissa, joten on tärkeää tukea oppilaan myönteisen kehonkuvan muodostumista läpi oppilaan koulupolun, osana oppilaan identiteetin kehittymistä. Tutkielmaan kerätyn aineiston perusteella tehokkaita keinoja oppilaan myönteisen kehonkuvan muodostumisen tukemiseksi olivat erityisesti kehollisuuden huomioiminen, kehotunnekasvatukseen keskittyminen sekä oppilaiden kriittisen ajattelun kehittymisen tukeminen.

Käsittelen tutkielmassani sitä, millaiseksi piirtyy mielikuva verensulkijoista 1960-luvulla kirjoitetuissa kuvauksissa sekä sitä, millaisia verensulkijan kehollisuuteen liitettyjä merkityksiä kuvauksista on luettavissa. Tutkimuskysymykset ovat osa laajempaa tutkimustehtävää: millaista tietoa näitä kuvauksia tulkitsemalla voidaan saada kehollisuudesta? Sijoitan tutkielmani aiheen maagisen ajattelun kontekstiin. Lähestyn mielikuvaa kulttuurisena tietona. Myös työni toisen keskeisen käsitteen, ruumiinkuvan, määrittelen sen kulttuurisen merkityksen kautta. Tarkoitan ruumiinkuvalla jaettua käsitystä siitä, mistä ihmiskeho koostuu ja millaisena sen vaikutuspiiri nähdään. Hyödynnän kehollisuuden käsitettä tarkoittaen sillä kulttuurisesti rakennettua ja rakentuvaa konstruktiota siitä, millainen ihmiskeho on. Työni teoreettinen viitekehys muodostuu mielikuvan, kehollisuuden ja ruumiinkuvan ympärillä käydyn keskustelun lisäksi avoimen ruumiinkuvan mallista, jota hyödynnän tutkiessani verensulkijan kehollisuudelle annettuja merkityksiä. Avoimella ruumiinkuvalla tarkoitetaan maagiselle ajattelulle tyypillistä skeemaa, jonka mukaan ihmiskehon rajojen koetaan olevan mahdollista avautua ympäröivälle maailmalle, jolloin dynamistisesti vaikuttavat voimat voivat kulkea kehon ulkopuollta sen sisäpuolelle ja toisin pain. Aineistona käytän Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran perinteen ja nykykulttuurin arkistoon tallennettuja tekstejä, jotka on lähetetty arkistoon vastauksena Kansantieto-lehdessä vuonna 1962 julkaistuun kyselyyn “Kuvauksia verensulkijoista”. Aineisto koostuu 233 vastauksesta yhteensä 56 vastaajalta. Käytän aineistolähtöistä sisällönanalyysia tarkastellessani sitä, millaiseksi muodostuu mielikuva verensulkijasta. Verensulkijan kehollisuuteen liitettyjä merkityksiä tutkiessani puolestaan hyödynnän avoimen ruumiinkuvan malliin nojaavaa teoriaohjaavaa sisällönanalyysia. Osoitan työssäni, että aineisto sisältää useita toistuvia piirteitä, jotka muodostavat jaetun mielikuvan verensulkijasta. Kulttuurisesti jaettuun mielikuvaan sisältyvät piirteet toistuvat vaihdellen eri ihmisten kirjoittamissa kuvauksissa, ja näin ollen mielikuva muotoutuu verkostomaiseksi kokonaisuudeksi. Keskeisimpiä piirteitä mielikuvassa ovat se, että verensulkijalta edellytetään voimakasluontoisuutta sekä se, että verenseisautusta määrittelevät erityiset säännöt. Suhtautuminen verensulkijaan on useimminen luottamuksellista. Verenvuodon tyrehdyttäminen esimerkiksi katseen, kosketuksen tai syljen avulla viittaa käsitykseen projisoitavasta luonnosta: verensulkija vaikuttaa konkreettisesti parannettavan kehoon luontonsa kautta. Tiedon tuottaminen menneisyydessä vallinneista maailmankuvallisista käsityksistä auttaa ymmärtämään nykyhetkessä vallitsevia, usein kyseenalaistamattomia kulttuurisia konstruktioita, esimerkiksi käsitystä ihmisruumiista ja sen toiminnan ulottuvuuksista. Keskittymällä analyysissa vernsulkijan kehollisuuteen liitettyihin piirteisiin osoitan, että verensulkijoita koskevien kuvausten kautta on nähtävissä ruumiinkuvan avoimuutta edellyttäviä käsityksiä.

Tutkielmani aiheena on taidemallin työn kehollisuus. Keskityn taidemallin työn kokemuksellisiin puoliin, jotka liittyvät mallien kehollisuuteen, kehona olemiseen, keholliseen tietoon ja kehonkieleen. Tutkimustehtävänäni on tarkastella kehollisuuteen liittyviä kulttuurisia merkityksiä taidemallin työssä siten kuin ne ilmenevät taidemalleina työskentelevien omassa kerronnassa sekä havaintojeni kautta. Lähden vastaamaan tutkimustehtävään kysymällä: mitä ja miten taidemallit kertovat omasta kehostaan? ja miten taidemallit käyttävät kehoaan työtilanteessa? Aineistoni koostuu kaikkiaan kahdeksasta taidemallina työskentelevän henkilön haastattelusta ja havainnointimateriaalista, johon sisältyy muistiinpanojen ohella piirustuksia malleista. Analysoin aineistoni käyttäen lähilukua. Tutkielmani on fenomenologista ajattelua hyödyntävää laadullista kulttuurintutkimusta. Fenomenologisen ajattelun mukaan ihmisen maailmassa oleminen on aina ensisijaisesti kehollista. Ihminen on sidoksissa maailmaan kehonsa kautta ajallisesti ja tilallisesti, ja hänen kognitionsa on seurausta siitä, että hän elää kehona. Tutkittaessani lähden siitä oletuksesta, että keholliset kokemukset eivät käänny sanoiksi suoraan, vaan ihminen tulkitsee ja antaa merkityksiä kokemuksilleen kulttuurisen kontekstinsa mukaisesti. Tutkielmassani tarkastelen kehollisuudelle annettuja merkityksiä kielellisesti ja kehollisesti tuotettuina. Kehokerronnan käsitteen avulla kiinnitän huomiota siihen prosessiin, jonka kautta taidemallit liittävät merkityksiä omaan kehollisuuteensa. Taidemallien kehokerronta muodostuu tutkielmassani erilaisten jännitteiden välille. Mallin työssä keho on katseen kohteena ja objektina, ja malli saattaa itse myös kokea muuttuvansa objektiksi työtilanteessa. Toisaalta malli harjoittaa toimijuutta siinä, että hän voi päättää ottamansa asennot suhteellisen vapaasti sekä käyttää luovuuttaan siinä, mitä kehollaan tekee ja ilmaisee. Kehollisen ilmaisun ja roolin ottamisen myötä malli voi leikitellä erilaisilla esittämisen tavoilla. Mallin keho näyttäytyy siten sekä katseltavana objektina että toimintaansa ohjaavana subjektina. Mallien näkemykset kehostaan voivat laajentua mallina toimimisen myötä. Kehoa arvioidaan työssä mittasuhteiden ja massojen mukaan, mutta arviointi ei ole arvostelevaa, vaan ennemminkin neutraalia. Tämä saattaa muuttaa mallin suhtautumista omaan kehoonsa rennommaksi. Malli myös tottuu olemaan alasti ihmisten edessä, mikä ilmenee työskentelyn varmuutena. Samalla malli tiedostaa alastoman kehon kulttuuriset merkitykset, ja saattaa sen vuoksi pyrkiä etäännyttämään itsensä esilläolon aiheuttamista tunteista. Työn anonyymiys toisaalta suojaa mallia siten, että vaikka mallin keho on esillä, hänen persoonansa pysyy salassa. Alastomuus voi tuoda mallille myös vallan tunnetta, kun hänen kehonsa on huomion keskipisteenä. Taidemallin kehollisuus on merkityksiltään moni-ilmeinen, muuttuvainen ja tilannesidonnainen. Se määrittyy nähdyksi tulemisen ja oman kehon tuntemisen kautta tavaksi käyttää kehoaan ja tuottaa kehollisia merkityksiä taiteilijoille. Ihmisen identiteetin on sanottu kietoutuvan postmodernissa yhteiskunnassa ulkoisen olemuksen ja ulkonäön ympärille, ja tulosteni pohjalta esitän, että taidemallin työ voi osalle malleista merkitä identiteettityötä. Mallin työssä on mahdollista käsitellä esimerkiksi omaan kehoon liittyviä epävarmuuden tunteita ja kokea, että omistaa kehonsa.

The embodied nature of music cognition is a growing topic in the field of music cognition. The aim of this study is to understand the paradigm of embodied music cognition. It’s a selective review on the paradigm’s ontological assumptions, some key point of views and relevant empirical evidence supporting the main claims within the field. Hopefully, this paper gives the reader a good introduction into the theoretical and empirical work within the field of embodied music cognition. It’s suited for all scholars and students working in nearby fields. Google Scholar was used in the literature search and “embodied music cognition” was used as a keyword. The main sources were review articles by the most important scholars in the field and the associated empirical literature. Embodied approach to music cognition emphasizes the coupling of action and perception. The role of the human body is seen to be a mediator between the environment and the brain. There is empirical support for various effects of the motor system to music perception and vice versa. A special focus is also given to the multilayered interaction between all the elements from which the “musical mind” emerges, namely, the mind, the body, music and social context. This interactionist view of cognition utilizes insights from dynamical systems theory. Lastly, a novel framework is reviewed that integrates the embodied approach with a more classical predictive coding paradigm under the concept of joint agency. The framework claims music to be, metaphorically, an embodied language. The field of embodied music cognition is quickly growing and the future is assumed to be interdisciplinary since the nature of music cognition is highly complex.