Browsing by Subject "kipu"

Ketamiini on nukutusaine, joka vaikuttaa keskushermoston NMDA- eli N-metyyli-D-aspartaattikanavien toimintaa estävästi. Yleisesti nautojen rauhoitukseen käytetään ksylatsiinia, mutta ketamiinin yhdistämisellä ksylatsiinirauhoitukseen on todettu olevan monia mahdollisia hyötyjä. Ketamiini vähentää ksylatsiinirauhoituksen haittavaikutuksia, sekä parantaa rauhoituksen kivunlievitystehoa ja helpottaa eläinten käsittelyä. Lisäksi ketamiinin on todettu vähentävän sentraalista kivulle herkistymistä, eli ilmiötä, jossa vakavan kudosvaurion yhteydessä kipua aletaan aistia myös terveen kudoksen alueella. Tämä ilmiö on osallisena myös kroonisen kivun synnyssä, eli ketamiinin käytöllä voitaisiin mahdollisesti myös ehkäistä kroonista kipua esimerkiksi nupoutuksen eli sarvenaiheiden polton yhteydessä. Ketamiinin käytöstä nautojen kivun hoidossa on toistaiseksi kuitenkin vain vähän tutkimustietoa. Tutkimuksessamme halusimme selvittää, voisiko ketamiinin lisääminen ksylatsiinirauhoitukseen lyhentää rauhoituksen kestoa. Rauhoituksen mahdollisimman lyhyt kesto olisi tärkeää nupoutettaessa vasikoita viileissä olosuhteissa, koska rauhoitus laskee vasikan ruumiinlämpöä. Vasikan ruumiinlämmön pitkäaikainen lasku taas altistaa sen esimerkiksi ripulille ja hengitystieinfektioille. Lisäksi pohdimme, voitaisiinko ketamiinin käytöllä parantaa rauhoituksen kivunlievitystehoa. Aiemmissa tutkimuksissa on todettu, että edes ksylatsiinirauhoitteen, tulehduskipulääkkeen ja paikallispuudutuksen yhdistelmä ei täysin poista vasikoiden kipua ilmentävää käytöstä nupoutuksen jälkeen. Tarvetta tehokkaammalle kivunlievitykselle siis on. Tutkimuksessa nupoutettiin 56 vasikkaa kuumapolttoa käyttäen. Vasikat saivat ennen toimenpidettä joko pelkän ksylatsiinirauhoitteen tai ksylatsiini-ketamiinirauhoitteen. Lisäksi vasikat saivat tulehduskipulääkkeen (meloksikaami) ja paikallispuudutteen (prokaiini). Vasikoita kuvattiin kuuden tunnin ajan rauhoituksen jälkeen. Videoilta tarkkailtiin rauhoituksen kestoa sekä vasikoiden syömis- ja lepokäyttäytymistä. Lisäksi katsottiin, kuinka nopeasti vasikat rauhoittuivat makuulle rauhoitepistoksen jälkeen. Tutkimuksessa todettiin, että ketamiinia saaneet vasikat heräsivät rauhoituksesta pelkkää ksylatsiinia saaneita vasikoita nopeammin. Kummankin tutkittavan ryhmän vasikat kävivät makuulle yhtä nopeasti rauhoitepistoksen jälkeen. Ketamiinia saaneet vasikat kävivät syömässä rehua ja juomassa maitoa nopeammin rauhoituksen jälkeen. Aiemmissa tutkimuksissa on todettu kivun vähentävän vasikan hakeutumista ruokinta-automaatille, joten saamamme tulos voisi viitata siihen, että ketamiini vähensi vasikoiden tuntemaa kipua. Ketamiinia saaneet vasikat kuitenkin viettivät vähemmän aikaa makuulla seurantajakson aikana kuin pelkkää ksylatsiinia saaneet vasikat. Tämä oli yllättävää, sillä aiemmissa tutkimuksissa on todettu vasikoiden kokeman kivun vähentävän niiden makuulla viettämää aikaa. Sekä aiempien tutkimusten että meidän tutkimuksestamme saatujen uusien tulosten perusteella vaikuttaisi siltä, että ketamiinin lisääminen tavallisesti käytettyyn ksylatsiinirauhoitukseen voisi olla hyödyllistä, mutta lisää tutkimusta aiheesta kuitenkin tarvitaan.

Hännänpurenta on monisyinen hyvinvointiongelma sikataloudessa. Hännänpurennasta aiheutuu uhriksi joutuneelle sialle akuutti elimistön tulehdusreaktio sekä kipua. Pahimmillaan häntävaurion kautta voi levitä bakteeri-infektioita, jotka muodostavat paiseita sian elimistössä. Lisäksi hännänpurenta hidastaa sikojen kasvua. Hännänpurennan hoitoon käytetään yleisesti antibioottia, yleisimmin penisilliiniä lihaksensisäisesti. Hännänpurennan aiheuttamaa kipua ja sen vaikutusta sian käyttäytymiseen ei ole juurikaan tutkittu aiemmin. Häntäpurtua sikaa ei yleensä hoideta kipulääkkein, eikä yksittäistä sikaa hoidettaessa yleensä kiinnitetä huomiota mahdolliseen kipulääkityksen tarpeeseen. Ketoprofeeni on sioilla yleisesti käytetty tulehduskipulääke, jonka käyttöaiheina ovat emakoiden maitokuume -oireyhtymän hoito, porsaiden hengitystietulehdusten hoito sekä kivunlievitys kirurgisten toimenpiteiden, kuten porsaiden kastraation jälkeen. Tässä tutkimuksessa selvitimme ketoprofeenin vaikutusta häntäpurtujen sikojen käyttäytymiseen, makuuasentoihin sekä käyttäytymisreaktioihin, kun niiden häntää purtiin uudelleen. Tutkimuksessa oli mukana kymmenen lähes täysi-ikäistä lihasikaa, joista neljä sai ketoprofeenia annoksella 3 mg/kg lihaksensisäisesti kerran vuorokaudessa kolmen päivän ajan siitä lähtien, kun hännänpurenta oli havaittu. Loput kuusi sikaa saivat samanlaisen annoksen plaseboa eli keittosuolaliuosta lihaksensisäisesti. Kaikki siat saivat viiden vuorokauden ajan penisilliiniä lihaksensisäisesti. Sikojen käyttäytymistä videoitiin päivinä 1, 2 ja 5. Päivä 1 oli päivä, jolloin ensimmäisestä kipulääke- tai plaseboannoksesta oli kulunut yksi vuorokausi. Käyttäytymistä tarkkailtiin koko vuorokauden ajan (päivinä 1 ja 2) tai puolen vuorokauden ajan (päivänä 5). Oletuksena oli, että ketoprofeeni lievittäisi hännänpurennasta aiheutuvaa kipua, jolloin kipulääkityt siat makaisivat vähemmän, söisivät enemmän ja olisivat aktiivisempia kuin plaseboryhmän siat. Plaseboryhmän sikojen oletettiin valitsevan makuuasennot siten, että ne välttelevät toisten sikojen läheisyyttä ja piilottelevat kipeää häntäänsä. Plaseboryhmän sikojen oletettiin reagoivan hännänpurentaan voimakkaammin kuin kipulääkittyjen sikojen. Tutkimuksessa havaittiin tilastollisesti merkitseviä eroja sikojen syömisessä (p = 0,02) ja juomisessa (p = 0,03) lääkitysten välillä. Plasebolääkityt siat söivät enemmän kuin kipulääkityt siat koko tutkimuksen ajan. Kaikkien sikojen juominen lisääntyi tutkimuksen kuluessa. Myös makuuasennoissa havaittiin tilastollisesti merkitseviä eroja lääkitysten välillä; plasebolääkityt siat viettivät enemmän aikaa seinäkontaktissa (p = 0,03), kun taas kipulääkityt siat makasivat enemmän rykelmässä muiden sikojen kanssa (p = 0,01). Sikojen makuukäyttäytyminen muuttui tutkimuksen kuluessa; keskellä karsinaa ilman kontaktia toisen sian kanssa makaaminen lisääntyi (p = 0,03) ja peräpää suojattuna makaaminen väheni (p = 0,03), ollen vähäisintä viidentenä tutkimuspäivänä. Reaktioissa hännänpurentaan havaittiin tendenssiä siihen, että plasebosioilla välttelykäyttäytyminen eli peräpään siirto purijan ulottuvilta lisääntyi viidentenä tutkimuspäivänä verrattuna kipulääkittyihin sikoihin (p = 0,06). Ketoprofeeni vaikutti tulosten perusteella lievittävän hännänpurennasta aiheutuvaa kipua, koska makuukäyttäytymisessä havaittiin selkeää hännänpiilotus- ja eristäytymiskäyttäytymistä. Ketoprofeeni saattoi myös aiheuttaa sivuvaikutuksena vähentynyttä syömistä. Tutkimuksen perusteella voi myös epäillä sioilla esiintyvän lohtusyömistä, jota sika käyttäisi mahdollisena kivunlievityskeinona, koska plaseboryhmän sikojen syöminen lisääntyi, mutta asia vaatii lisätutkimuksia. Jo pienellä koeeläinmäärällä ilmeni käyttäytymiseroja ryhmien välillä, mikä kertoo lisätutkimuksen tarpeellisuudesta hännänpurennan kivunlievityksestä.

Eläimen kivun arviointi ja hoito on keskeinen osa eläinlääkärin työtä. Kissan kivun merkit ovat hienovaraisia, ja voivat jäädä helposti huomaamatta. Osittain tästä syystä kissan kipu jää usein alihoidetuksi. Akuutin postoperatiivisen kivun riittävä hoito parantaa kissan elämänlaatua ja ehkäisee patologisten kiputilojen syntymistä. Ylimitoitettu kipulääkitys toisaalta lisää lääkehoidon haittavaikutuksia ja riskejä. Kissan kipulääkityksen tarpeen arviointia helpottamaan on kehitetty erilaisia kivunarviointityökaluja. Niiden avulla pisteytetään kissan käyttäytymistä, eleitä tai ilmeitä, ja mitä enemmän pisteitä kissa saa, sitä kovemmasta kivusta sen voidaan olettaa kärsivän. Mikäli työkalussa määritetty lisäkipulääkityksen pisteraja ylittyy, kissalle tulee antaa kipulääkettä. Kivunarviointi tulee toistaa myös lisäkipulääkityksen annon jälkeen, jotta voidaan varmistua lääkkeen vaikuttaneen kissan kipuun. Kaikki lääkeaineet eivät vaikuta tehokkaasti kipuun kaikilla yksilöillä. Kivunarvioinnissa on huomioitava, että jotkut lääkeaineet ja kissan pelokkuus voivat virheellisesti nostaa kipupisteitä. Kissan akuutin kivun arviointiin on validoitu tällä hetkellä kolme kivunarviointityökalua: UNESP-Botucatu Multidimensional Composite Pain Scale, Glasgow Composite Measure Pain Scale -Feline ja Feline Grimace Scale. Tässä kirjallisuuskatsauksessa perehdytään siihen, kuinka kissa ilmaisee kipua ja kuinka sen akuuttia kipua arvioidaan kivunarviointityökalujen avulla. Työssä käsitellään myös kissan akuutin postoperatiivisen kivun lääkkeellistä hoitoa. Postoperatiiviseen kipuun voidaan vaikuttaa jo pre- tai perioperatiivisesti annetuilla lääkkeillä. Kivunhoidossa tulisi huomioida multimodaalisuus eli eri tavoin vaikuttavien lääkeaineiden yhdistäminen mahdollisimman turvallisen ja tehokkaan analgesian aikaansaamiseksi. Multimodaalisessa kivunhoidossa kipuradan eri kohtiin vaikutetaan eri tavoin, ja hoitoon voidaan yhdistää myös lääkkeettömiä hoitoja kuten akupunktiota. Puudutteet ovat myös tärkeä osa multimodaalista kivunhoitoa. Työssä esitellään kissalle kirjoitushetkellä Suomessa rekisteröidyt tulehduskipulääkkeet: meloksikaami, robenakoksibi ja karprofeeni. Lisäksi käsitellään tavallisimmin kissan akuutin kivun hoidossa käytettyjä opioideja: metadonia, buprenorfiinia, fentanyyliä ja tramadolia. Muita kipulääkkeitä, kuten gabapentiinia ja ketamiinia esitellään myös hieman.

Kirjallisuuskatsauksessa käsitellään eri kipulääkkeiden käyttöä kissalla. Tutkimusosassa verrataan medetomidiinin ja butorfanolin analgeettista vaikutusta leikkauksenjälkeiseen kipuun, sekä tutkitaan niiden vaikutusta veren katekoliamiinien ja kortisolin pitoisuuksiin. Tutkimuksessa 18 kissalle annettiin 15 mikrog/kg medetomidiinia ja 23 kissalle 0,1mg/kg butorfanolia sterilisaation jälkeen. Vertailuryhmän 23 kissalle annettiin NaCl:ia sterilisaation jälkeen. Kissojen kivuliaisuutta, levottomuutta ja sedaatioastetta arvioitiin ennen testiaineen injisointia ja 30, 60, 90 sekä 120 minuuttia testiaineen injisoinnin jälkeen. Sydän- ja hengitysfrekvenssi laskettiin ja rektaalilämpö mitattiin puolen tunnin välein. Kissoilta otettiin verinäytteet ennen testiaineen injisointia ja 60 minuuttia tämän jälkeen katekoliamiinien ja kortisolinpitoisuuksien määrittämistä varten. Kortisolipitoisuuksien määrittämistä varten otettiin lisäksi verinäytteet 30 minuuttia testiaineen injisoinnin jälkeen. Kissat, jotka olivat saaneet kipulääkettä, olivat plaseboryhmän kissoja selvästi kivuttomampia. Butorfanoli poisti kipua medetomidiinia paremmin. Kortisolinäytteen (ennen testiaineen injisointia) ja 60 minuutin näytteen erotukset erosivat merkitsevästi butorfanoli- ja plaseboryhmän kissojen välillä. Butorfanoliryhmällä kortisolipitoisuus laski, plaseboryhmällä se nousi testiaineen injisoinnin jälkeen. Katekoliamiinien pitoisuudet eivät muuttuneet ja ryhmien välillä ei ollut eroja. Sydän ja hengitysfrekvensseissä ja rektaalilämmöissä ei ollut eroja ryhmien välillä. Voimme todeta sekä medetomidiinin että butorfanolin soveltuvan leikkauksenjälkeiseen analgesiaan kissalla. Käytetyillä annoksilla butorfanoli oli medetomidiinia tehokkaampi kivunlieventäjä. Kokeemme tuloksien perusteella voimme suositella butorfanolia käytettäväksi viskeralisen kivun lieventämiseen kissalla.

Tutkimustietoa laboratorioeläinten kivunarviointiin vaikuttavista tekijöistä on varsin vähän. Koe-eläinten hyvinvoinnille asetetaan vaatimuksia lainsäädännössä. Kipulääkkeiden käyttö laboratoriojyrsijöillä on viime vuosina lisääntynyt todennäköisesti lisääntyneen tiedon ja muuttuneiden asenteiden vuoksi. Lääkitysten käytössä on silti toisinaan maailmanlaajuisella tasolla eroavaisuuksia, joiden taustalla voi olla useita syitä. Empatian on todettu vaikuttavan kivun arviointiin muun muassa tuotanto- ja lemmikkieläimillä, mutta tutkimuksia laboratoriojyrsijöiden kivun arvioinnin osalta ei ole tehty. Tutkielman tarkoituksena oli selvittää koe-eläinten kivun arviointiin ja hallintaan vaikuttavia tekijöitä ja mahdollisia ongelmakohtia. Lemmikkieläinten kokemaa kipua arvioitaessa on havaittu, että suurempia kipuarvioita antavat naiset, naimattomat ja lapsuudessaan lemmikin omistaneet henkilöt. Laboratoriojyrsijöiden kivun arviointi voi olla hankalaa, koska ne pyrkivät saaliseläiminä peittämään kipuoireilua. On kuitenkin havaittu, että kivuliailla jyrsijöillä on muutoksia unirytmissä, syketiheydessä, liikkumisessa sekä rehun ja veden kulutuksessa. Jyrsijä voi myös välttää kipeiden jalkojen käyttämistä, mutta voi korvata yhden kipeän jalan käyttöä muilla, jolloin ontumista ei havaita. Lisäksi jyrsijöiden painossa ja niiden pesän ylläpidossa on havaittavissa puutteita. Jyrsijät myös saattavat nuolla itseään normaalia enemmän tai purra ihoaan. Viime vuosina on myös kehitetty hiiren ja rotan naaman ilmeisiin perustuvat kivunarviointimenetelmät. Empatialla tarkoitetaan kykyä ymmärtää ja myötäelää toisen ihmisen tunteita ja kokemuksia. Eläimiin kohdistuvaa empatiaa kokevat tutkimusten mukaan enemmän naiset, lemmikin omistajat ja ihmiset, joiden perhekoko on pieni. Kykyä tuntea empatiaa voidaan mitata muun muassa Interpersonal Reactivity Index (IRI) –kyselyllä, joka selvittää empatian neljää eri osa-aluetta. Tutkimuksessa toteutettiin kysely, joka pohjautui IRI-menetelmään. Tutkimuksessa selvitettiin Helsingin yliopistossa työskentelevien koe-eläinhoitajien ja työssään eläimiä käyttävien tutkijoiden asenteita koe-eläimiin ja niiden kokemaan kipuun, sekä selvitettiin kipuarvioiden suuruuteen vaikuttavia tekijöitä. Kyselyyn vastasi 40 koe-eläintoimijaa. Tutkimuksessa havaittiin, että paljon empatiaa eläimiä kohtaan kokevat vastaajat kokivat sitä paljon myös ihmisiä kohtaan. Lisäksi koe-eläinhoitajat kokevat tutkijoita suurempaa empatiaa eläimiä kohtaan, mutta kummallakaan ryhmällä eläimiä kohtaan koettu empatia ei vaikuttanut kipuarvion suuruuteen. Korkeampia kipuarvioita antoivat ne vastaajat, joilla oli iso perhekoko ja he jotka ilmaisivat kiintymyksensä perheen lemmikkiä kohtaan. Lisäksi perhekoon vaikutus oli kipuarvioihin nähden vastakkainen: pieni perhekoko lisäsi eläimiä kohtaan koettua empatiaa. Vastoin odotuksia koe-eläintoimijoiden kokema empatia eläimiä kohtaan ei vaikuttanut kipuarvion suuruuteen, mutta esiin saatiin muita vaikuttavia tekijöitä. Tulevaisuudessa voisi olla syytä toteuttaa laajempi tutkimus suuremmalla vastaajajoukolla ja selvittää tarkemmin koe-eläinten kivun arviointiin vaikuttavia koe-eläintoimijoista riippuvia tekijöitä.

Kipu aiheuttaa koiralle kärsimystä, stressiä ja alentaa elämänlaatua. Kipu tulisi tunnistaa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Kivun voimakkuuden arviointi on välttämätöntä, jotta kipua voidaan hoitaa. Tämän kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena on perehtyä koiran kipuun, sen ilmenemiseen ja kivun arviointiin. Työn tarkoituksena on toimia myös tietolähteenä koiran kivun tunnistamiseen eläinlääketieteen opiskelijoille, hoitajille ja eläinlääkäreille. Kipu voidaan luokitella keston, aiheuttajan ja sijainnin perusteella. Kipu aktivoi sympaattisen hermoston, joka nostaa verenpainetta, sydämen sykettä, aiheuttaa tihentynyttä hengistä, pupillien laajenemista ja kehon lämpötilan nousua. Kipu on omakohtainen tunnetila ja sen epämiellyttävyys vaihtelee yksilöittäin. Akuutin kivun tarkoituksena on mahdollistaa elimistön parantuminen ja merkit ovat yleensä selkeitä. Krooninen kipu voi kehittyä vähitellen ja merkit ovat aluksi hienovaraisia. Kipu muuttaa koiran olemusta ja käyttäytymistä. Kivun merkit ovat asteittaisia ja vaihtelevat kivun lähteen ja voimakkuuden mukaan. Kivulias koira makailee tyypillisesti enemmän, vähentää leikkimistä ja vetäytyy sosiaalisista tilanteista. Perustarpeiden tekeminen ja nukkumistavat voivat muuttua. Kivuliaana koira voi olla levoton ja rauhaton sekä läähättää, kuolata, täristä ja äännellä eri asteisesti. Koira voi olla kiinnostunut kipeästä alueesta ja reagoida siihen koskettaessa. Asento voi olla kyyristynyt ja naamalla olla huolestunut ilme. Liikkuminen voi olla jäykkää ja jalkakivussa ilmetä eri asteista ontumaa. Kivun voimistuessa koira voi sulkeutua, muuttua pelokkaaksi ja aggressiiviseksi. Kivun merkit eivät ole spesifejä, sillä ne voidaan yhdistää myös ahdistuneisuuteen ja pelkoon. Koirat eivät osaa kertoa kivustaan, joten kivun tunnistaminen perustuu olemuksen ja käyttäytymisen havainnointiin. Kivun arviointiin on kehitetty mittareita, joiden avulla kipua voidaan mitata johdonmukaisesti ja systemaattisesti. Akuutin kivun yksiulotteiset mittarit arvioivat kivun voimakkuutta, kun taas moniulotteiset mittarit huomioivat laajemmin koiran kipueleitä. Kroonisen kivun mittarit arvioivat kivun lisäksi koiran henkisen hyvinvoinnin alentumista ja elämänlaadun heikkenemistä. Osa kipumittareista on validoitu. Mittarien vertailu on silti haastavaa, sillä tutkimusten perusteella kipumittareista ei ole valittu parasta. Ymmärrys koiran kivusta ja kivun arvioinnista on edenneet harppauksittain viime vuosikymmeninä. Voidaan silti pohtia, voitaisiinko kipua tunnistaa yhä paremmin. Koirien käyttäytymisestä ja kipueleistä voidaan oppia uutta ja teknologia voi tarjota mielenkiintoisia uusia apuvälineinä kivun tunnistamiseen.

Olkanivelen osteokondroosi on paikallinen rustosyntyisen luutumisen häiriö, jota tavataan yleisesti nuorilla keskikokoisilla ja suurilla koirilla. Osteokondroosi jaetaan kolmelle eri vakavuusasteelle, joista vakavin on osteochondrosis dissecans eli OCD. Tässä osteokondroosi on aiheuttanut nivelruston halkeamisen ja niveleen tulehdustilan nivelnesteen päästessä yhteyteen rustonalaisen luun kanssa. Aiemmin on todettu, että osteokondroosimuutoksen koolla on yhteys kipuun, mutta ei ole tietoa muutosten koon, muodon, sijainnin tai irtopalojen suhteesta kivun voimakkuuteen. Tämä lisensiaatintutkielma sisältää kliinisen alkuperäistutkimuksen kuvantamisesta koiran olkanivelen osteokondroosin diagnostiikassa. Tutkimus on tehty osana Helsingin yliopiston COPLA ScaffoldTM-rustonkorjausistutetutkimusta. Työn tarkoituksena oli kartoittaa ja vertailla ensimmäisen käynnin yhteydessä tehtyjä löydöksiä. Hypoteesina oli, että muutoksen koko röntgenkuvassa (pituus, syvyys) ja tietokonetomografiatutkimuksessa eli CT-tutkimuksessa (pituus, syvyys, leveys, suurin halkaisija) korreloi koiran kivun voimakkuuden kanssa (ontuman ja taivutuskivun voimakkuus, olkanivelen liikelaajuus). Myös muutoksen sijainnilla, muodolla, ja kuvantamisessa todetuilla irtopaloilla oletettiin olevan korrelaatio kivun voimakkuuden kanssa. Hypoteesina oli myös, että CT-tutkimus on röntgenkuvausta tarkempi kuvantamismenetelmä. Aineistona tässä tutkimuksessa käytettiin COPLA ScaffoldTM-rustonkorjausistutetutkimukseen osallistuneiden koirien tietoja. Aineisto on kerätty vuosina 2017–2020. Tähän tutkielmaan otettiin mukaan tutkimukseen osallistuneiden koirien ne olkanivelet, joissa todettiin osteokondroosimuutoksia CT-tutkimuksessa ja röntgenkuvassa (n=47). Koirien paino ensimmäisellä käynnillä oli 15–45 kg ja ne olivat iältään 5–8 kk. Todettuja muutoksia verrattiin eläinlääkärin suorittamaan ontumatutkimukseen, jossa arvioitiin ontuman voimakkuus, olkanivelen taivutuskivun voimakkuus sekä olkanivelen liikelaajuus. Tutkimustulokset vastasivat osittain hypoteeseja. Olkanivelen osteokondroosimuutoksen pituuden, leveyden ja kivun voimakkuuden välillä havaittiin tilastollisesti merkitsevä positiivinen korrelaatio. Muutoksen pituuden, leveyden ja liikelaajuuden välillä havaittiin tilastollisesti merkitsevä negatiivinen korrelaatio. Kuitenkaan muutoksen syvyyden, muodon, sijainnin tai sen, oliko nivelessä irtopalaa, ja kivun voimakkuuden tai liikelaajuuden välillä ei havaittu tilastollisesti merkitsevää yhteyttä. Tämän perusteella voidaan päätellä, että osteokondroosimuutoksen pituus ja leveys ovat merkittävimpiä tekijöitä suhteessa koiran kipuun ja se tulisi huomioida hoidon suunnittelussa. CT-tutkimuksista ja röntgenkuvista mitattujen pituuksien ja syvyyksien välillä oli tilastollisesti merkitsevä positiivinen korrelaatio. Pituusmittojen korrelaatio oli voimakas, mutta syvyysmittojen vain kohtalainen, joten voidaan päätellä, että CT-tutkimus on röntgenkuvausta tarkempi kuvantamismenetelmä muutoksen syvyyden suhteen hypoteesin mukaisesti. Koiran olkanivelen osteokondroosi pystytään yleensä diagnosoimaan hyvin röntgenkuvan perusteella, mutta jos muutos on hyvin matala, saadaan CT-tutkimuksesta tarkempaa tietoa. CT-tutkimuksesta on hyötyä myös silloin, jos halutaan vielä yksityiskohtaisempaa tietoa osteokondroosimuutoksen muodosta, sijainnista tai irtopaloista esimerkiksi hoitomenetelmän valitsemiseksi.

Cortical stroke induces a chain of events that results in secondary injury in the ipsilateral thalamus. Inflammation is a key player in the delayed injury. Microglia, the resident innate immune cells of the brain, seem to have an important role in the initiation and maintenance of the inflammation. After infarct they are rapidly activated and start to proliferate and release proinflammatory cytokines. They may even phagocytose viable neurons, a phenomenon called "phagoptosis". Many studies, which have aimed at inhibition of the the detrimental function of microglia, suggest that inhibition of microglia might offer promising therapeutical targets. However, microglia are also involved in the resolution and the repair phase after infarct, which makes development of novel therapies challenging. The only approved treatment for ischemic stroke, a fibrinolytic agent, has a very narrow therapeutic time window. Thus, new treatments are urgently needed. Modulation of inflammation may offer a wider therapeutic time window. In this study, we investigated the effects of two potentially neurotrophic factors, CDNF (cerebral dopamine neurotrophic factor) and MANF (mesencephalic astrocyte-derived neurotrophic factor), as well as a specific vitronectin receptor blocker, cRGDfV, on the prevention of neuronal death in thalamus in a transient murine cortical stroke model. MANF and CDNF are proteins released during stress of the endoplasmic reticulum (ER). They have been shown to protect neurons during ER stress and to reduce the production of some proinflammatory mediators. The vitronectin receptor blocker has in vitro inhibited microglial phagoptosis. The treatments were administered as single injections to the thalamus 7 days after the stroke onset. CDNF and MANF alleviated functional deficits, but did not protect thalamic neurons from death or affect the accumulation of phagocytic microglia. cRGDfV neither enhanced functional outcome nor protected neurons from death. The mechanisms of action were not investigated. In addition, we investigated, whether the death of thalamic neurons in the cortical stroke results in sensitization to pain. Central post-stroke pain has been reported on stroke patients and it has been associated with the death or the disturbances in the function of thalamic neurons. However, in spite of significant reduction in the number of neurons in the ipsilateral thalamus and the increase in the accumulation of phagocytic microglia on day 30 after stroke, we did not observe any significant sensitization to pain caused by thermal or mechanical stimuli on days 3, 14 and 28 after stroke. In conclusion, transient ischemic cortical stroke doesn't seem to induce sensitization to pain. MANF and CDNF seem to alleviate functional deficiencies, but they do not protect thalamic neurons from delayed death.

Tämän kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena oli ottaa selvää naudan utaretulehduskivusta, sen hoidosta sekä hoitokäytännöistä. Utaretulehdus on yleinen vaiva, ja sen aiheuttamaa kipua on tutkittu verrattain vähän. Vaikka nautojen kivunlievityksen suhteen on nautataloudessa herätty viime vuosikymmenien aikana, on esimerkiksi lievien utaretulehdusten suhteen tietämys mahdollisesta kivusta ja sen hoitamisesta edelleen puutteellista. Nautojen kivun hoitamiseksi on myös tarpeen ymmärtää sitä. Suomessa ei ole kirjoittajan tietojen mukaan käytössä suoraan naudan utaretulehduskivun arviointiin tarkoitettua kivunarviointimenetelmää tämän tutkielman kirjoitushetkellä. Tämä hankaloittaa kivun arviointia käytännön työssä. Utaretulehdus eli mastiitti on yleinen sairaus niin Suomessa kuin maailmallakin. Sen vakavuus ja oireet ovat hyvin vaihtelevat riippuen sairauden aiheuttajasta. Tutkimustiedon perusteella kaikki mastiitit lievistä vakavimpiin endotoksemioihin ovat naudalle kipua aiheuttavia, vaikka kivun aste vaihteleekin sairauden vakavuuden suhteen. Tämän takia kivun hoidon mastiitin yhteydessä tulisi olla olennainen osa sairauden hoitoa. Suuri osa mastiittikipua käsittelevistä tutkimuksista on toteutettu kokeellisina mastiitteina, jossa taudinaiheuttajan osien avulla aiheutetaan utaretulehdusta vastaava tulehdusreaktio ilman varsinaista infektiota. Tutkimuksissa on havaittu tulehduskipulääkkeiden käytöllä mastiitin hoidossa suoria vaikutuksia nautojen vointiin rippumatta utaretulehduksen vakavuusasteesta. Näissä tutkimuksissa on käytetty muun muassa ketoprofeenia, meloksikaamia ja fluniksiinimeglumiinia, jotka ovat Suomessakin naudoille sallittuja. Varsinaisten sairauden oireiden lisäksi tulehduskipulääkkeet vähensivät myös merkkejä kivusta ja palauttivat nautojen elimistön toimintoja lähemmäs normaalia. Tässä kirjallisuuskatsauksessa kerätty tieto voi olla sekä eläinlääkäreille että tuottajille jatkossa hyödyksi. Ymmärrys utaretulehduksen aiheuttamasta kivusta, sen tunnistamisesta ja hoidosta auttaa edistämään eläinten hyvinvointia nautataloudessa. Lisäksi kivunlievitys voi suoraan auttaa naudan parantumisessa utaretulehduksesta. Asianmukaisella kivunlievityksellä on myös havaittu tutkimuksissa lupaavia vaikutuksia muun muassa tuotantolukujen ja maidontuotannon palautuvuuden suhteen. Nautojen tuntemaa kipua utaretulehduksen aikana voidaan myös vähentää asianmukaisella tukihoidolla esimerkiksi tihennetyn lypsyn ja makaavan lehmän kääntelyn, pehmeän makuualustan ja nesteytyksestä huolehtimisen avulla. Tutkimustiedon suhteellisen vähyyden vuoksi aihe vaatii kuitenkin lisätutkimuksia. Lisätutkimusalueita voisivat olla nykyisiä käytäntöjä pidempien tulehduskipulääkekuurien terveysvaikutusten kartoittaminen naudoilla, suomalaisten eläinlääkärien kivunhoitokäytäntöjen kartoittaminen sekä lievien utaretulehdusten aiheuttamien fysiologisten muutosten ja kivun arvioiminen.

Nupouttamisella tarkoitetaan vasikan sarvenaiheiden tuhoamista sarvien kasvun estämiseksi esimerkiksi kuumapolton avulla. Nykyisin lähes kaikki Suomessa syntyvistä vasikoista nupoutetaan turvallisuusnäkökohtien vuoksi. Suomen eläinlääkintölainsäädännön mukaan riittävät tiedot ja taidot toimenpiteen suorittamiseksi omaava henkilö saa nupouttaa alle neliviikkoisen vasikan. Eläinlääkäri voi jättää tilalle pistoksena tai suun kautta annosteltavaa tulehduskipulääkettä nupoutuskivun hoitoa varten. Nupouttamisen on useissa tutkimuksissa todettu aiheuttavan vasikalle kipua, joka ilmenee muun muassa pakenemisyrityksinä toimenpiteen yhteydessä sekä levottomuutena, sosiaalisen käyttäytymisen vähenemisenä, kohonneena sydämen sykkeenä ja stressihormonien tason nousuna nupoutuksen jälkeen. Tähänastisissa tutkimuksissa nupoutuskipua on tutkittu pisimmillään kahden vuorokauden ajan. Koska kuumapoltolla nupouttaminen saa aikaan syvän palovamman, voidaan olettaa vasikan kokevan useiden päivien ajan kipua, joka vaikuttaa hyvinvointia alentavasti. Nupoutuksen vaikutusta vasikoiden makuukäyttäytymiseen tutkittiin viiden päivän ajan nupoutustoimenpiteen jälkeen olettaen, että useamman päivän mittainen tulehduskipulääkekuuri parantaisi vasikoiden hyvinvointia. Tutkimukseen valittiin satunnaisesti kymmenen sonnivasikkaa (keski-ikä 27 ± 5,6 vrk). Vasikat satunnaistettiin kahteen hoitoryhmään, joista toiset saivat nupoutuspäivänä ja sen jälkeen ketoprofeenivalmistetta suun kautta yhteensä viiden päivän ajan, ja toiset vastaavasti lumelääkettä. Kaikki vasikat nupoutettiin rauhoitettuina ja paikallispuudutettuina kaasukuumenteista nupoutuskolvia käyttäen. Vasikoita videoitiin kuuden vuorokauden ajan, alkaen vuorokausi ennen nupoutusta. Videoaineisto analysoitiin Cowlog -tietokoneohjelmalla. Vasikoita lääkinneet henkilöt sekä videoiden analysoinnin suorittaja eivät tienneet, kumpaan hoitoryhmään kukin vasikka kuului. Koetilanne oli siis kaksoissokkoutettu. Nupoutuspäivää ei otettu huomioon tuloksissa, koska vasikat nupoutettiin rauhoitettuna. Nupoutustoimenpide lyhensi vasikoiden keskimääräistä yhteenlaskettua makuuaikaa vuorokaudessa 1028,2 ± 23,8 minuutista (päivä ennen nupoutusta) 886,1 ± 23,8 minuuttiin (nupoutuspäivää seuraava päivä). Nupoutuspäivää seuraavana päivänä vasikoiden keskimääräinen kokonaismakuuaika oli tilastollisesti merkittävästi lyhyempi verrattuna kaikkiin muihin päiviin (p < 0,05). Tuloksissa oli havaittavissa tilastollinen tendenssi, jonka mukaan lumelääkittyjen vasikoiden makuujaksojen lukumäärä vuorokaudessa (22,7 ± 1,6 kertaa) oli tulehduskipulääkittyihin vasikoihin (17,7 ± 1,6 kertaa) verrattuna suurempi koko seurantajakson aikana (p = 0,06). Tulehduskipulääkittyjen vasikoiden makuujaksojen keskimääräinen pituus koko seurantajakson aikana oli merkittävästi suurempi (57,3 ± 3,1 minuuttia) kuin lumelääkittyjen vasikoiden (45,0 ± 3,1 minuuttia) (p = 0,02). Nupoutus lyhensi kaikkien vasikoiden päivittäistä kokonaismakuuaikaa, mikä viittaa vasikoiden kokeneen akuuttia kipua tulehduskipulääkityksestä huolimatta. Akuutti kipu ja stressi ilmenivät levottomuutena vasikoiden makuukäyttäytymisessä. Riittävä ja laadukas uni on edellytys vasikan kasvulle ja hyvinvoinnille, mikä tekee aiheesta tärkeän myös taloudellisesta näkökulmasta. Tuloksien perusteella voidaan todeta, että nupoutuksen aiheuttama kipu kestää useita päiviä, mutta jatkotutkimuksia tarvitaan kivunhoitovaihtoehtojen osalta sekä kivun kestosta suuremmalla otannalla.