Browsing by Subject "kirjallisuus"

Tutkielmassa perehdytään Emmanuel Levinasin (1906–1995) taidefilosofiaan fenomenologisen filosofian kontekstissa. Levinas on tunnettu erityisesti etiikastaan sekä ”toiseuden” ja ”kasvojen” käsitteistään. Tässä tutkielmassa osoitetaan, että Levinasin vähemmälle huomiolle jäänyt taidefilosofia tarjoaa sekin mielekkään tutkimuskohteen, jonka kautta voidaan lähestyä keskeisiä modernin estetiikan ongelmia. Ennen siirtymistä taidetta käsitteleviin kirjoituksiin, tutkielmassa käydään lävitse Levinasin filosofian keskeisimmät käsitteet ja vaikutteet. Esille nostetaan Levinasin yhteys 1900-luvun alkupuoliskon fenomenologiseen filosofiaan. Keskeisimmät hahmot tässä perinteessä ovat Edmund Husserl (1859–1938) ja Martin Heidegger (1889–1976). Fenomenologisen filosofian lisäksi Levinasin ajattelua tutkitaan modernin taiteen ja etenkin kirjallisuuden näkökulmasta. Tutkielman lopussa käsitellään Levinasin taidefilosofian yhteyttä moderniin taiteeseen ja estetiikkaan. Esille nostetaan kysymys taiteen eettisestä potentiaalista Levinasin etiikassa, jossa kyseessä on ensimmäinen filosofia.

Some research on the attitudes among comprehensive school pupils have been made in the context of different school subjects. In this study, I wanted to examine the attitudes among comprehensive school pupils toward mother tongue and literature. Consideration of subject name definition and teaching content in the research were also considered due to versatility of the subject. I was also interested in what methods were used in the studies and what were their effects on the results. This study was conducted as a literature review, which first summarized the findings of the research and presented their main points. Moreover, a separate discussion of study results and description for name and content parts were presented. The materials used in this study were searched from Helka Finna service databases and from Google Scholar search en-gine. In addition, two articles were searched from Google search engine. Studies showed that the attitudes among comprehensive school pupils are either neutral or slightly negative towards mother tongue and literature. However, some studies also showed slightly positive attitudes towards the subject. Many studies had taken gender differences into account. Attitudes were measured either qualitatively or quantitatively, nonetheless the results were rather similar regardless of the used methods. However, a more versatile picture of attitudes was obtained by qualitative research. In studies that considered teaching content, grammar was generally considered to be the most unpopular part of the subject. However, the importance or usefulness of both the grammar and the whole subject was recognized. Pupils believe that the content of mother tongue and literature is needed, for example, in working life. Teaching contents were considered in half of the research. The subject was referred to as either mother tongue or mother tongue and literature. The used name was not related to the time when the subject content changed to include both mother tongue and literature.

There is a growing need to develop second language education in Finland. Second language learning is still a minor research area in Finland, and it needs more research especially in using literature vocabulary development. The aim of this document is to find ways to use literature in second language learning. Rich vocabulary is essential for being part of peer group and for academic growth. Reading and discussing about books are in a big role in developing a vocabulary. Finnish National Curriculum states that there must be literature in second language education. In this study I’m looking for factors that are beneficial to vocabulary growth in second language learners. This study covers six articles which research vocabulary development through book readings in preschool aged second language learners. Results show that diverse use of books will develop second language learner’s vocabulary. Also using child’s first language as a support for learning second language predicted wider vocabulary growth.

Tässä sukupuolentutkimuksen alan tutkielmassa analysoin, millä tavalla transsukupuolisista hahmoista kerrotaan 2000-luvun alun suomalaisessa kirjallisuudessa. Millaisia aiheita transhahmoihin yhdistetään ja miten heistä kerrotaan? Aiempi tutkimus (Detloff 2006, Bettcher 2014, Johnson 2016) osoittaa, että transsukupuolisuuteen liitetään usein lääketiedettä koskevia puhetapoja, ja transhahmojen kohtalot ovat usein traagisia. Tutkielmassani vertaan aineistostani löytyviä aiheita ja kerrontatapoja aiempiin tuloksiin. Aineistoni kattaa lyriikkaa ja salapoliisiromaaneja lukuun ottamatta kaikki Suomessa 2000-2016 julkaistut teokset, joissa on keskeinen transhahmo. Aineistooni kuuluu 11 romaania, yksi romaanitrilogia sekä tähän trilogiaan liittyvä novelli. Luen aineistoani yhdessä transtutkimuksen tutkimuskirjallisuuden kanssa. Metodinani on kirjallisuudentutkimus yhdistettynä sukupuolentutkimukseen ja transtutkimukseen. Esitän työssäni luentoja ja tulkintoja aineistostani ja käyn keskustelua alan aiemman tutkimuksen (esim. Prosser 1998, Wickman 2001, Detloff 2006, Johnson 2016) kanssa näistä tulkinnoista. Tutkimusaiheeni ja -menetelmäni on poliittinen, sillä teen tutkielmassani näkyväksi niitä normeja, joita kaunokirjallisissa teoksissa transihmisyydestä toistetaan. Luen teoksia sekä päähenkilön asemaan eläytyen, vastahankaan että konstruoimani cissukupuolisen, eli ei-transsukupuolisen, lukijan näkökulmasta. Esitän analyysini tulokset kolmessa luvussa, joista ensimmäinen käsittelee kaapista tulemisen narratiivia, toinen sukupuolidysforian representaatioita ja kolmas normeja teosten kerronnassa. Havainnoin, että kaapista tuleminen on osa transhahmojen tarinaa ja se usein etenee jo aiemmin teoretisoidun psykologisen mallin mukaan (esim. Klein et al. 2005). Moni transhahmo tulee lukijalle kaapista lääketieteen termejä käyttäen, minkä väitän vahvistavan transsukupuolisuuden liitettyä lääketieteellistä puhetapaa. Sama lääketieteellinen puhetapa näkyy myös sukupuolidysforian representaatioissa. Teokset kuvaavat sukupuolidysforiaa paljolti “väärä keho” -metaforaa käyttäen. Lopullisena ratkaisukeinona sukupuolidysforiaan esitetään lääketieteellinen, kirurginen hoito. Analysoin transhahmojen suhteita yhteisöjensä normeihin heteronormatiivisuuden ja maagisten hetkien käsitteiden avulla. Teoksissa transhahmojen mahdollinen heterous vaatii aina neuvottelua itsen ja yhteisön kanssa, sillä pääsy eri heterouden aspekteille (Rossi 2006) ei ole transhahmoille itsestään selvää. Maagisten hetkien käsitteellä Prosser (1998) tarkoittaa hetkiä, joissa omaelämäkerran transkertojan sukupuoli ikään kuin kääntyy. Sovellan käsitettä kaunokirjallisuuteen ja kehitän sille alakäsitteen ‘käänteinen maaginen hetki’, joka kuvaa tilannetta, jossa transhahmon sukupuoli “kääntyy” ulkopuolisen toimijan vaikutuksesta. Maagiset hetket vievät teosten juonia eteenpäin. Aineistossani transhahmojen esittämiseen käytetään erilaisia kerronnallisia tapoja, mutta teoksista on tunnistettavissa yhteisiä elementtejä, kuten medikalisoiva puhetapa, kaapista tulemisen kertomuksen eteneminen vaiheittain, dysforian kuvaus “väärä keho” -metaforaa käyttäen sekä konfliktit tai neuvottelut heteronormatiivisuuden kanssa.

Tutkielmani käsittelee ranskalaisen filosofin, kirjailijan ja kirjallisuuskriitikon Maurice Blanchot’n (1907–2003) ajattelun soveltamista kuvataiteeseen. Blanchot tuli tunnetuksi 1940-luvulta eteenpäin yhtenä keskeisistä ranskalaisista kirjallisuuden teoreetikoista. Blanchot suhtautuu kirjallisuuteen ontologisena kysymyksenä, joka tulee esiin hänen teoksissaan toistuvasti muodossa: mitä on panoksena kirjallisuuden olemassaolossa? Tutkielmassani käännän kysymyksen kohti kuvataidetta ja tutkien Blanchot’n kirjoituksia 1940–1980-luvuilta pyrin paikantamaan hänen tuotannostaan kuvataiteeseen ja sen ontologiaan soveltuvia ajatuksia. Tutkielmani jakautuu kahteen osaan, joista ensimmäisessä keskityn kielen, katseen ja kuvan käsitteisiin Blanchot’n filosofiassa. Yhteinen tekijä Blanchot’lle näissä kaikissa aiheissa on pyrkimys kyseenalaistaa ja purkaa läsnäolon ja nykyhetken varaan rakentunut käsitys ihmissubjektista, joka pystyisi intentionaalisesti ottamaan asiat haltuunsa käsitteellistämällä ja objektivoimalla ne. Blanchot’lle ihminen on olemassaololtaan ja tiedonkyvyiltään äärellinen ja rajallinen. Tuon äärellisyyden ”ulkopuoli” (dehors) muodostuu olennaiseksi tutkimusalueeksi; Blanchot näkee niin kielen, kuoleman kuin esimerkiksi rakkaudenkin alkuperän olevan tuolla alueella. Tarjoan perusteellisen selonteon Blanchot’n tavasta ajatella kieltä, katsetta ja kuvaa erilaisina tapoina olla suhteessa ihmisen äärellisyyden ulkopuoleen. Tutkielmani jälkimmäinen osa on nimeltään Ulkopuolen estetiikka. Siinä jatkan ensimmäisen osan käsitteiden tarkastelun pohjalta kohti kokemuksen ja taideteoksen tulkintaa Blanchot’n kirjoituksissa. Blanchot suhtautuu melko kriittisesti niin perinteiseen estetiikkaan kuin fenomenologiaankin, jotka kummatkin hänen näkemyksessään painottavat ontologiaa etiikan kustannuksella. Hänen kirjoituksissaan esteettisen kokemuksen tilalle asettuu rajakokemus tai ”ekstaattinen kokemus”, jossa teos avaa kokemuksen ihmisen olemassaolon ulkopuolesta. Käsittelen myös Blanchot’n kirjoituksia taidehistoriasta, niin yleisemmällä tasolla kuin viimeisessä luvussa keskittyen Lascaux’n luolamaalauksiin. Blanchot’n kirjoitukset Lascaux’sta välittyvät ranskalaisfilosofi Georges Bataillen kirjoitusten kautta, joita esittelen taustoittaakseni tulkintaani Blanchot’n Lascaux-kirjoituksista. Olennaiseksi nousee taideteosten kyky ei niinkään näyttää mitään varmaa tietoa maailmasta, vaan juuri tuoda esiin teosten sisällä oleva ei-mitään. Luvun päätteeksi pohdin mitä tämä teosten sisältämä hiljaisuus voi lopulta kertoa – vai voiko? Lopuksi esitän yhteenvedon tutkielman sisällöstä ja sen aikana tehdyistä havainnoista. Tutkielmani on lähtökohdiltaan teoreettinen, tarkoitukseni on etsiä lähtökohtia ja työkaluja Blanchot’n ajattelusta kuvataiteen tutkimiseen, ei niinkään suoranaisesti soveltaa niitä yksittäisiin teoksiin. Se jää jatkotutkimuksen tehtäväksi ja tutkielman lopussa esitänkin joitain mahdollisia lähtökohtia ja tutkimuskysymyksiä tulevaa tutkimusta silmällä pitäen.

Tutkielmassa analysoidaan Čingiz Ajtmatovin Plaha-romaania venäläisen perestroikakirjallisuuden kontekstissa. Tavoitteena on luonnehtia lyhyesti Ajtmatovin elämän ja tuotannon päävaiheet; määritellä Plaha-romaanin rooli ja paikka Ajtmatovin tuotannossa sekä venäjänkielisessä kirjallisuudessa; esitellä perestroikan aikana tapahtuneita prosesseja kirjallisuudessa; käsitellä Plaha-romaanin keskeiset teemat (kansanrunous-mytologisia, eskatologisia, raamatullisia) ja syventyä esimerkiksi ihmisen ja luonnon yhteentörmäykseen. Tutkielma pyrkii käsittelemään myös Ajtmatovin romaanin rakenteellisia erikoisuuksia sekä päähenkilöiden hahmoja. Näin voidaan rekonstruoida romaanissa esiin tulevat ajankohtaiset piirteet, jotka tekevät mahdolliseksi määritellä sen perestroikaromaaniksi. Tutkimuskohteena työssä on Čingiz Ajtmatovin tuotanto sekä Plaha-romaani teksti. Tutkielma erittelee niitä uusia tendenssejä, joita Ajtmatov toi proosallaan perestroikakirjallisuuteen ja jotka puolestaan määräsivät tuon aikakauden kirjallisuuden suuntauksia. Tässä nojataan suhteelliseen laajaan Ajtmatov-aiheiseen kirjallisuuskritiikkiin. Tutkielman keskeiset johtopäätökset ovat seuraavanlaisia: Plaha on teos, joka voidaan luonnehtia perestroikaromaaniksi, sillä se nostaa esiin uusia tendenssejä, jotka ilmestyivät venäjänkieliseen kirjallisuuteen uudistuspolitiikan myötä. Ennen kaikkea tämä näkyy nk. kiellettyjen aiheiden kautta. Romaanissa käsitellään huumeiden käyttöä, sosiaalista epäoikeudenmukaisuutta, ekologisia ongelmia, yksilön roolia historiassa sekä uskonnollista aihepiiriä. Tämän lisäksi voidaan todeta, että sekä sisällön että muodon osalta Ajtmatov on luonut uudentyyppisen romaanin, joka kokoaa yhteen realistisia, myyttisiä, kansanrunollisia elementtejä neuvostokirjallisuudessa tuolloin vallinneen sosialistisen realismin vastakohdaksi. Kriitikot ovat aiheellisesti kutsuneet Ajtmatovin uuden kirjallista tyyliä ”mystiseksi realismiksi”, koska todellisuuden ja nykyajan ongelmia, joista aikaisemmin ei yleensä ollut tapana puhua, käsitellään romaania korkeampien moraalisten, uskonnollisten ja luonnollisten normien valossa.