Browsing by Subject "kohtaaminen"

Tutkielma tarkastelee 35–65 -vuotiaiden uskonkriisin kanssa kamppailleiden ihmisten kokemuksia Suomen evankelisluterilaisen kirkon tarjoamasta sielunhoidosta. Sielunhoito on keskeinen osa kirkon elämää ja papin kanssa tapahtuva uskonkriisin käsittely liittyy sielunhoidon keskeiseen eksistentiaalisia kysymyksiä ja jumalasuhdetta käsittelevään alueeseen. Tutkielma selvittää millaisena uskonkriisi näyttäytyy sielunhoitoon hakeutuvan näkökulmasta ja mitä odotuksia se asettaa sielunhoidolle, minkälainen on papin kanssa tapahtuva kohtaaminen ja millainen merkitys kohtaamisella on uskonkriisissä. Sekä uskonkriisi että sielunhoito ovat monimuotoisia ilmiöitä. Tutkielman teoreettinen viitekehys muodostuu ihmisen ja uskon kehitystä sekä sielunhoitoa tarkastelevasta kotimaisesta ja kansainvälisestä tutkimuksesta. Tämän kvalitatiivisen tutkielman aineiston keräys toteutettiin julkisella haastattelukutsulla pääkaupunkiseudulle keskittyneissä medioissa. Aineisto koostuu seitsemästä teemahaastattelusta, jotka analysoitiin aineistolähtöisen sisällönanalyysin avulla. Keskeiset uskonkriisiin johtaneet tekijät ovat kokemus ulkopuolisuudesta, erilaiset traumaattiset kriisitapahtumat ja oma jumalasuhde. Näihin vaikuttavat elämänkulku ja ihmissuhteet. Yleisesti voidaan todeta, että uskonkriisit kietoutuivat voimakkaasti ihmisen koko elämänkulkuun, eivätkä tuo sielunhoitotilanteeseen mitään erityisiä odotuksia. Uskonkriisiin liittyvät sielunhoitokohtaamiset ovat dialogisia, spirituaalisia ja terapeuttisia. Auttavuuden kannalta merkittävää on papin sekä hengellinen että psyykkinen koulutus- ja osaamistaso. Keskeistä on yksilön kuuntelu ja kunnioittava suhtautuminen. Kohtaamattomiksi koetuissa sielunhoitotilanteissa kommunikaatio ei toimi ja tilanteet koetaan epäempaattisina ja epäeettisinä. Uskonkriisiprosessin monet vaikutukset ovat sielunhoidosta riippumattomia henkisiä ja hengellisiä muutoksia ja ne voidaan nähdä myös uskonelämän rakenteellisina muutoksina. Sielunhoidon kohtaamiskokemuksella on vaikutusta uskonkriisiin. Sielunhoidon merkitys jakaantuu kriisiä syventävään, uskonelämää vahvistavaan ja hyvinvointia ja elämänhallintaa lisäävään kategoriaan. Toimimattomissa kohtaamisissa sielunhoito systemaattisesti syventää uskonkriisiä tai se voi jopa luoda uskonkriisiksi koetun tilan. Auttavat kohtaamiset puolestaan mahdollistavat uskonelämän vahvistumisen ja elämänhallinnan lisääntymisen. Tutkielma tuo ilmi monimuotoisuuden sielunhoitajien koulutuksessa ja orientoitumisessa sielunhoidollisiin tehtäviin ja tukee viitekehyksen kuvaa ihmisen hengellisen ja psyykkisen todellisuuden sisäkkäisyydestä. Sielunhoito on yksi apukeino elämän eri ulottuvuuksien käsittelyssä ja uskonkriisin yhteydessä auttavissa kohtaamisissa se on merkittävä hengellisen ja psyykkisen pohdinnan paikka.

Tämä pro gradu -tutkielma on kvalitatiivinen tutkimus, jonka tutkimustehtävänä oli selvittää, miten ennakkoluulot näkyvät hätämajoitustyössä ja mitkä asiat voisivat työntekijöiden mukaan vähentää niitä. Tutkimuskysymyksiä olivat 1. Millaisia ennakkoluuloja hätämajoituskeskuksissa ilmenee ja millaisissa tilanteissa? 2. Millaisia ennakkoluuloja työntekijät ovat havainneet hätämajoitustyötä kohtaan ympäristöltä? 3. Onko työntekijä pyrkinyt omalla toiminnallaan vähentämään ja ehkäisemään ennakkoluuloja työssään ja millaiset asiat työntekijän mielestä voivat ehkäistä ja vähentää niitä? Tutkimusaineisto koostuu neljästä puolistrukturoidusta teemahaastattelusta, jotka suoritettiin Helsingissä vuonna 2018 toimineiden hätämajoituskeskusten työntekijöille. Tutkimusaineiston analyysi suoritettiin teoriaohjaavaa sisällönanalyysia mukaillen. Teoriaohjaavuus nousi tarpeesta yhdistellä tutkimustuloksia sosiaalipsykologian tunnettuja ennakkoluuloja määritteleviin, ja niitä vähentäviin teorioihin. Ryhmien välisten positiivisten kontaktien on havaittu olevan merkittävä tekijä ennakkoluulojen vähentämisessä, joten näitä havaintoja haluttiin pitää myös tämän tutkimuksen tulosten teemoittamisen ja analysoinnin taustalla sekä tutkimustulosten tarkastelun rinnalla. Tuloksissa selvisi, että hätämajoituksissa esiintyy eri ryhmien välisiä, ja erityisesti vähemmistöryhmien välisiä ennakkoluuloja. Näkyvimmiksi ennakkoluulojen ilmenemismuodoiksi tutkimustuloksissa osoittautuivat kulttuurien yhteentörmäykset ja ulkopuolelta tulevat negatiiviset asenteet hätämajoituskohteita ja niiden majoittujia kohtaan. Ennakkoluulot toivat siis erilaisia haasteita hätämajoitustoimintaan ja ne tulivat tutkimustuloksissa useimmiten esiin resurssien ollessa vähäisiä, eli kun ruokaa tai nukkumapaikkoja oli liian vähän. Työntekijöiden mielestä parhaat tavat ehkäistä ja vähentää ennakkoluuloja työssään ja sen ulkopuolella olivat majoittujien tasa-arvoinen kohtelu ja luottamuksen synnyttäminen, omasta työstä kertominen ulkopuolisille ja majoittujien puolustaminen keskusteluissa. Jotkut työntekijät olivat havainneet eri ryhmien välisten ja myös omien ennakkoluulojen vähentyneen sitä myötä, mitä kauemmin hätämajoitus oli ollut toiminnassa. Näin ollen voidaan tutkimustuloksista olettaa, että kontakti ja erityisesti välillisen kontakti ovat myös työntekijöiden mielestä tärkeä osa ennakkoluulojen vähentämisestä. Tutkimuksessa saavutetut tulokset avaavat näkökulmia hätämajoitustyön kehittämisen sekä ennakkoluuloja ja ryhmien välisiä suhteita ja kohtaamista tarkastelevan tutkimuksen kannalta. Tutkimustulosten abstraktista ja teologista tasoa nostetaan tutkimuksen lopun Pohdinta-luvussa ”kohtaamisen” käsitteellä, sillä se nousi esiin työntekijöiden tavasta tehdä työtään majoittujien parissa. Kohtaamisen käsite nivoo yhteen tutkimustuloksissa tulleita ilmiöitä ja sen avulla ne yhdistetään myös yhteiskunnan tämänhetkiseen tilanteeseen.

Tässä sosiaalityön maisterintutkielmassa tarkastellaan kokemusasiantuntijoiden sekä sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten välistä kohtaamista. Tutkimustehtävänäni oli selvittää, millaisia koh-taamistarinoita kokemusasiantuntijat kertovat kohtaamisesta ammattilaisten kanssa. Lähtökohta-na oli tarkastella kokemusasiantuntijoiden tuottamia tarinoita kohtaamisista ammattilaisten kans-sa. Kokemusasiantuntijoiden hyödyntäminen palveluiden kehittämistyössä on saanut jalansijaa viime vuosikymmeninä, vaikka se ei lastensuojelun kontekstissa olekaan vielä vakiintunutta. Kokemusasiantuntijan hyödyntämiseen liittyvät rakenteet ovat muotoutumattomia, sekä koke-musasiantuntijuuteen liittyvä termistö ja kokemusasiantuntijuuden vaatimukset ovat vaihtelevia. Kokemusasiantuntijuuteen liittyvä tutkimus on keskittynyt paljon mielenterveyspalveluiden kon-tekstiin, josta kokemusasiantuntijuus ponnistanut muihinkin palveluihin. Tutkielman aineisto koostuu seitsemästä haastattelusta, joista yksi oli parihaastattelu. Aineiston laajuus litteroituna on 124 sivua ja aineiston käsittelyssä on noudatettu narratiivista tutkimusotet-ta, jolloin avainasemassa ovat narratiivit eli kertomukset merkitysten rakentajina. Narratiivinen lähestymistapa on osa sosiaalis-konstruktionistista näkökulmaa, jossa sosiaalinen maailma ra-kentuu vuorovaikutuksessa välittyneistä merkityksistä. Näin tutkittava saa position todellisuuden tuottajana. Aineiston analyys on tehty teemoittelemalla ja tyypittelemällä. Kohtaajatarinoiden pohjalta jäsensin aineiston analyysissä neljä kohtaajatyyppiä. Kohtaajatyypit ovat silkkihansikkaiset, pyöreän pöydän ritarit, ohittelijat ja yliastujat. Loin kohtaajatyyppiker-tomukset, jotka kuvastavat toistuvia teemoja ja merkityksiä kohtaamisissa ammattilaisten kanssa. Kohtaajatyypit kuvastavat tavanomaista kohtaamisen tapaa kunkin tkertomusyypin sisällä. Koh-taajatyypit erottuvat toisistaan kokemusasiantuntijaan suhtautumisen ja kohtaamisen ulottuvuuk-sien osalta. Tulokset osoittavat, että kohtaamiskokemuksia on useanlaista. Kohtaamiskokemukseen vaikut-tavat kohtaamisen tilanne, ilmapiiri, kokemusasiantuntijan ja ammattilaisen toiminta. Kohtaamis-kokemuksilla on erilaisia henkilökohtaisia merkityksiä kokemusasiantuntijalle. Kohtaamistari-noiden kautta on mahdollista paikantaa kokemusasiantuntijan ja ammattilaisen väliseen yhteis-työhön liittyviä haasteita ja mahdollisuuksia. Kohtaamisella on merkitystä tavoitteellisen yhteis-työn lopputulemalle ja sen vaikutuksille kokemusasiantuntijan henkilökohtaiselle identiteetille.

Tämän laadullisen tutkielman tarkoitus on selvittää lastensuojelun sijaishuollossa asuneiden henkilöiden kokemuksia vuorovaikutuksesta ja kohtaamisesta nuorten ja aikuisten välisissä hoitosuhteissa. Tutkielma avaa sitä, miten vuorovaikutus sijaishuollossa ilmenee nuorten koettuna ja elettynä maailmana, ja millaisista merkityksistä heidän kokemuksensa ovat rakentuneet. Tutkimus tarjoaa mahdollisuuden kuulla sijoitettujen lasten kokemuksia osana lastensuojelun laadun valvontaa ja yhteiskuntamme palvelurakenteiden arviointia. Tutkimus tarkastelee kriittisesti yhteiskunnan institutionaalista vallan käytön maailmaa, johon lastensuojelun piirissä olevat lapset ovat useinkin vastentahtoisesti joutuneet. Tutkimus vastaa seuraaviin kysymyksiin: Mitä merkityksiä nuoret ovat antaneet kokemuksilleen sijoituspaikoissaan kokemastaan vuorovaikutuksesta? Miten nuoret näkevät kohtaamiskokemusten vaikutukset elämässään? Miten valta-asetelma näkyy kohtaamiskokemusten kerronnassa? Tutkielmaa varten on haastateltu teemahaastattelun menetelmin seitsemään useisiin sijoituspaikkoihin sijoitettuna ollutta nuorta aikuista. Haastatteluiden analyysin avulla aineistosta on konstruoitu kolme kokemuskertomusta, jotka kertovat huonoista ja hyvistä kohtaamisen kokemuksista sekä niiden kohtaamiskokemusten vaikutuksesta nuorten elämään. kohtaamisen kertomuksissa korostui vallan- käytön ja alisteisessa asemassa elämisen maailma, mutta toisaalta myös välittämisen ja aidon auttamisen halun ja kiinnostuksen kohteena oleminen. Tutkielma osoitti, että lastensuojelun sijaishuollon asiakkaina olleet nuoret ovat kokeneet vallan käyttöä sekä epätasa-arvoista kohtelua laitosten henkilökunnan taholta. Huonot kohtaamiskokemukset nuorten ja ammattihenkilökunnan välillä ovat saaneet nuorten kertomuksissa merkityksiä, jotka ovat mm. hyväksytyksi tulemisen puutetta, yksin jäämistä ja alisteiseen asemaan joutumista. Hyvät kohtaamiskokemukset taas ovat tutkielman tulosten mukaan viestittäneet aitoa auttamisen halua jaa nuoren näkemistä sellaisena kuin he oikeasti ovat ongelmiensa takana. Tutkimuksen tuottamaa tietoa voidaan hyödyntää lastensuojelun palveluiden kehittämisessä ja arvioinnissa sekä sosiaalialan koulutuksen suunnittelussa.

Tutkimuksessa selvitettiin laadullisen sisällönanalyysin avulla, miten papit ovat kokeneet omaisten kohtaamisen. Lisäksi tutkittiin kokevatko he koulutuksensa riittävänä omaisten kohtaamiseen, mitkä ovat erityisen haastavia tilanteita omaisten kohtaamisessa ja mitä tunteita näihin kohtaamistilanteisiin liittyy. Tutkimuksella kartoitettiin myös pappien näistä tilanteista saamaa palautetta sekä lisäkoulutuksen tarvetta. Tutkielman tavoitteena on sanoittaa papin työhön liittyviä kohtaamistilanteiden haasteita, jotta papeille voitaisiin tarjota tarvittavaa lisäkoulutusta ja vahvistaa pappien työssä jaksamista. Tutkimusaineisto kerättiin kyselytutkimuksella. Vastaajina oli 21 pappina, kappalaisena tai kirkkoherrana toimivaa henkilöä neljästä eri seurakunnasta. Valinta otokseen tehtiin aineiston saavutettavuuden vuoksi eri puolilta Suomea sekä erilaiset toimintaympäristöt huomioiden. Tutkimustuloksista löytyi kaksi pappeja erityisesti haastavaa teemaa. Omaisten kohtaamisessa nämä olivat: kohtaaminen riitelevien omaisten ja läheisensä traagisesti menettäneiden kanssa. Papit kokivat osaamisensa kehittämiseksi vertaistuen eri muodoissaan hyödyllisemmäksi kuin lisäkoulutuksen. Omaisten kohtaamisessa pappien tunnistamien tunteiden kirjo, niin itsessään kuin omaisissa, oli pääsääntöisesti runsas. Vaikeiden tunteiden tunnistamisesta ja tunnustamisesta näyttäisi olevan hyötyä papin työssä. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että pappeja koulutettaessa ja perehdytettäessä olisi hyvä kiinnittää enemmän huomiota omaisten ja surevien ihmisten kohtaamiseen. Pappien parissa tulisi kehittää vertaistuen malleja. Tutkimukseni tulokset osoittavat myös, että esimiesten tulisi ohjata pappeja systemaattiseen yhteydenpitoon omaisten kanssa myös hautauksen jälkeen. Osa papeista koki ratkaisuna tähän sururyhmän pitämisen. Seurakunnissa tulisi kuitenkin ratkaista paremmin se, millainen malli pappien työssä jatkossa kohtaisi kaikki omaiset.

Tavoitteet. Kirjallisuuskatsauksen tavoitteena on lisätä ymmärrystä alle 3-vuotiaiden lasten toimijuuden tukemisesta ja sensitiivisestä kohtaamisesta varhaiskasvatuksen kontekstissa. Kirjallisuuskatsaus tarkastelee viimeaikaisen tutkimuksen tuloksia opettajan roolista suhteessa lasten aloitteisiin vastaamiseen. Lisäksi tavoitteena on tarkastella mitä keinoja tutkimuksen pohjalta voidaan tunnistaa, joilla opettaja voi kohdata lasten aloitteita paremmin sekä priorisoida sensitiivisen kohtaamisen. Menetelmät. Menetelmänä käytetään kuvailevaa kirjallisuuskatsausta. Tutkimuksen aineisto koostuu kahdeksasta kotimaisesta 2009–2022 vuoden tieteellisestä julkaisusta, joissa tutkitaan alle 3-vuotiaiden lasten toimijuutta sekä lapsen ja opettajan välistä aitoa kohtaamista varhaiskasvatuksessa. Aineisto analysoitiin laadullisen aineistolähtöisen sisällönanalyysin menetelmällä. Tulokset ja johtopäätökset. Pienten lasten toimijuus oli yhteydessä opettajien jakamaan lapsikäsitykseen lapsesta aktiivisena toimijana. Toimijuutta tuettiin myös aktiivisella toiminnan rikastuttamisella. Sensitiivinen ja aito kohtaaminen taas oli yhteydessä opettajan pedagogiseen arvopohjaan sekä siitä nousevaan toimintaan.

Ikääntyneiden palvelujen painopistettä on siirretty kotiin tarjottaviin palveluihin ja ikäihmisten kotona asumisen tukemiseen. Tämä on 1.7.2013 alkaen asteittain voimaan tulleen vanhuspalvelulain (Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista) mukaista toimintaa. Kotona asumisen tukemisessa halutaan painottaa asiakkaan osallisuutta ja vaikuttamisen mahdollisuutta. Ikääntyvät ovat hyvin heterogeeninen ryhmä, jonka vuoksi yksilöllisiä palveluja tulee kehittää. Tutkimus käsittelee ikääntyneiden asiakkaiden palveluohjausta ja osallisuuden toteutumista moniammatillisessa ohjauksessa Helsingin kaupungin ja sosiaali- ja terveysministeriön rahoittamassa Tukevasti Kotona -hankkeessa. Hankkeen tarkoituksena on sujuvoittaa asiakkaiden palveluohjausta moniammatillisen yhteistyön keinoin. Hanke on toteutettu yhteistyössä suun terveydenhuollon, sosiaali- ja lähityön, terveysasemien ja terveyskeskuspäivystyksen kanssa. Hankkeen tarkoituksena on eri ammattiryhmien yhteistä ohjausta kehittämällä taata asiakkaille aiempaa sujuvammat hoitoketjut. Tutkimuskysymykset käsittelivät asiakkaan osallisuuden kokemusta ja kuulluksi tulemista, palveluiden sujuvuutta hankkeen asiakkuudessa ja asiakkaan palvelukokonaisuuden rakentumista moniammatillisessa ohjauksessa. Tutkimuksen näkökulma on hyvin ajankohtainen Helsingin kaupungilla. Tutkimus toteutettiin haastattelemalla seitsemää hankkeen sosiaaliohjauksen asiakasta. Haastateltavia ei erikseen valikoitu, mutta osallistumisen ehtona oli, että haastateltava ymmärsi haastattelun merkityksen ja pystyi antamaan suostumuksensa. Tämän vuoksi haastateltavissa ei ollut vaikeasti muistisairaita, vaan kaikki olivat itsenäisesti kotonaan asuvia länsihelsinkiläisiä ikäihmisiä. Haastateltavien ikä vaihteli 68 ja 92 vuoden välillä. Haastattelut äänitettiin ja litteroitiin ennen analysointia. Haastattelemalla asiakkaita oli mahdollista saada ensikäden tietoa osallisuuden toteutumisesta ja tuoda esiin sosiaaliohjauksen asiakkaan näkökulma. Tutkimuksessa haastateltujen ikäihmisten ohjaus sosiaaliohjaajan luo tapahtui pääsääntöisesti terveysasemalta. Se oli heille luonnollinen paikka saada tietoa. Haastateltavat olivat hyvin tyytyväisiä hankeen ohjaukseen. He saivat tarvitsemaansa neuvoja, apua tai tukea. Selkeä kunnioittava kohtaaminen ja yksilöllisten tarpeiden huomiointi koettiin tärkeänä. Osallisuus asiakkuudessa toteutui vahvasti. Asiakkaat kokivat tulleensa kuulluksi ja ymmärretyksi. Suhde sosiaaliohjaajaan muodostui luottamukselliseksi. Asiakkaiden rauhallinen yksilöllinen kohtaaminen ja ajan antaminen tukivat kotona asumista. Tulevaisuutta ajatellen asiakkaat toivat esiin tyytyväisyytensä kun heillä oli tuttu työntekijä, johon voi luottaa. Palveluohjauksen lähtökohtana oli tarjota asiakkaalle hänen tarpeensa mukaista yksilöllistä ohjausta. Kyse saattoi olla neuvonnasta, palveluohjauksellisesta työstä tai yksilöllisestä palveluohjauksesta. Asiakkaan voimavaroista ja tarpeista lähtevä kohtaaminen vahvisti asiakkaan omaa toimijuutta. Itsetunnon kohentaminen ja arvostus nähtiin tärkeänä kohtaamisessa. Työntekijä voi kriisitilanteessa ottaa isomman roolin, jos asiakkaan omat voimavarat eivät olleet riittävät. Tavoitteena oli, että asiakkaan saadessa elämänsä uudelleen hallintaan, työntekijä voi vetäytyä ja valta säilyy asiakkaalla. Moniammatillisen ohjauksen tutkiminen hankkeen asiakkaita haastattelemalla osoittautui haasteelliseksi. Asiakkaille ei ollut merkitystä kuka palvelun tarjoaa, vaan hänelle oli tärkeintä palvelun sujuvuus. Moniammatillisuus ei näyttäytynyt asiakkaille, kuten ammattilaisille. Haastateltavat eivät hahmottaneet organisaatioiden rajoja tai tietojärjestelmien eroja. Moniammatillinen työ tapahtui taustalla asiakkaan suostumuksella. Moniammatillisen työskentelyn sijaan tutkimuksessa ilmeni, että palveluihin ohjaamisen sujuvoittamiseksi ja asiakkaiden palveluiden parantamiseksi oli tärkeää panostaa yhteistyöhön ja monialaisen ymmärryksen kehittämiseen. Monialaisessa ymmärryksen avulla pyrittiin yhteiseen jaettuun tietoon eri ammattiryhmien kesken. Tämä tarkoitti, että hankkeen asiakasohjauksessa pyrittiin ohjaamaan asiakas sujuvasti toisen ammattiryhmän asiakkuuteen, mikäli vaikutti, ettei oman ammattitaidon kautta saatu ongelmia selvitetyksi. Asiakasta ei torjuttu vaan kuultiin ja tarjottiin hänelle mahdollisuus asiaa paremmin hallitsevan ammattihenkilön yhteydenottoon. Asiakkaan ei tarvinnut itse jonottaa puhelimessa tai etsiä palvelua. Tutkimuksessa saatiin vahvistusta moniammatillisen ohjauksen merkitykseen monialaista ymmärrystä kehittämällä. Tämä tuki eri ammattiryhmien yhteistyötä ja auttoi yhteistä asiakasohjausta. Asiakas voi kokea tulleensa aina oikeaan paikkaa. Tutkimuksesta tuli esiin tarve kehittää yksilöllisiä malleja, joiden avulla asiakkaiden toimintakyky voitaisiin säilyttää pidempään yhdessä tekemällä, puolesta tekemisen sijaan. Ennaltaehkäisevien, osallisuutta ja toimijuutta vahvistavien palveluiden kehittäminen olisi jatkossa tärkeää.

Tässä maisteritutkielmassa tarkastellaan lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden kokemuksia tulkin läsnäolosta asiakastilanteissa. Aihe on tärkeä, sillä sosiaalityöhön ja asioimistulkkaukseen kiinnittyvää tutkimusta on vain vähän. Aihe on ajankohtainen, sillä tulkkien käyttö on nykyään jokapäiväistä sosiaalityön arjessa maahan muuttaneiden asiakkaiden kanssa. Tässä tutkielmassa tarkastellaan sitä, miten tulkin läsnäolo asiakastilanteessa vaikuttaa työntekijän ja asiakkaan väliseen vuorovaikutukseen ja miten valta näyttäytyy tulkatuissa asiakaskohtaamisissa. Tutkielmassa käytetään kirjoittajan kehittämää käsitettä tulkattu kohtaaminen. Maisteritutkielma on tehty osana MigraFam –tutkimushanketta. Tutkimuskysymykset ovat: 1) Miten lastensuojelun sosiaalityöntekijät kokevat tulkatun kohtaamisen vaikuttavan asiakkaan ja sosiaalityöntekijän väliseen dialogiseen vuorovaikutukseen? 2) Miten vallan epäsymmetria näyttäytyy sosiaalityöntekijöille tulkatuissa kohtaamisissa? Tutkimusaineisto kerättiin puolistrukturoiduilla ryhmähaastatteluilla. Tutkielmaa varten haastateltiin kymmentä lastensuojelun avohuollon sosiaalityöntekijää. Aineiston analyysi toteutettiin sisällönanalyysillä litteroitua haastatteluaineistoa teemoitellen. Tämän jälkeen aineistosta löydetyt yleistettävät näkemykset asetettiin dialogiin aiemman tutkimuksen kanssa. Tutkielman teoreettisina lähtökohtina toimivat Erving Goffmanin luoma teoria vuorovaikutuksesta instituutiona sekä kasvotyö, ja keskeisiä käsitteitä ovat maahan muuttanut, asioimistulkkaus ja valtaepäsymmetria. Valtaepäsymmetrioita on läsnä kaikissa institutionaalisissa kohtaamisissa, ja ne voivat korostua maahan muuttaneiden kohdatessa viranomaisia. Valta voi olla alentavaa tai rajoittavaa sekä toisaalta tuottavaa ja suojelevaa. Nämä valtasuhteet ja valtaepäsymmetriat ilmenevät arjen käytännöissä ja kielenkäytössä, jotka muokkaavat käsityksiä maahanmuutosta ja etnisyydestä. Haastatellut sosiaalityöntekijät kokevat, että itse tulkin läsnäolo ei yleensä vaikuta asiakkaan ja sosiaalityöntekijän väliseen vuorovaikutukseen ja dialogiin. Tulkkauksesta johtuen vuorovaikutus voi olla jopa jäsentyneempää kuin ei-tulkatussa kohtaamisessa. Yhteisen kielen puuttuminen sekä kommunikaatiokulttuurien erot tosin voivat aiheuttaa väärinkäsityksiä sekä jäykempää dialogia asiakkaan ja työntekijän välillä. Tulkin kuuluu olla tapaamisissa neutraali, mutta kulttuurierojen tunnistaminen usein tukee yhteisen ymmärryksen muodostumista. Tulkatussa kohtaamisessa dialogista tuleekin trialogi, jossa kolme osallistujaa luo ja konstruoi jakamaansa tietoa vuorovaikutuksessa. Sosiaalityöntekijän ja tulkin yhtenä tehtävänä on ylläpitää asiakkaan – ja toistensa – kasvoja vuorovaikutustilanteessa. Sosiaalityöntekijä voi käyttää valtaa asiakkaan puolesta tai häntä vastaan. Sosiaalityöntekijät näkevät, että heillä on valtaa ajaa asiakkaansa asiaa sekä viranomaisaseman mukanaan tuoma valta puuttua perheen sisäisiin asioihin. Heillä on valtaa auttaa maahan muuttanutta perhettä saamaan tarvitsemansa tukipalvelut. Sosiaalityöntekijä voi myös siirtää asiakkaalle valtaa antamalla esimerkiksi aikaa pohtia vaihtoehtoja ja päätöksiä ennen kuin asiassa edetään. Maahan muuttaneelle asiakkaalle sosiaalityöntekijä voi varata kalenteristaan enemmän aikaa kuin kantasuomalaiselle asiakkaalle. Tulkilla on haastattelemieni sosiaalityöntekijöiden mukaan tulkatuissa kohtaamisissa kielellistä valtaa, sillä hän on ainoa, joka ymmärtää sekä sosiaalityöntekijän että asiakkaan kieltä. Asioimistulkin ammattisäännöstössä todetaan, että tulkki on neutraali toimija, joka ei ota kenenkään puolta, ei lisää mitään eikä poista mitään tulkkeesta. Haastatellut sosiaalityöntekijät kertovat kuitenkin sellaisistakin kokemuksista, joissa tulkki oli ottanut itselleen vallan lyhentää tulketta tai esimerkiksi puolustaa asiakkaan toimintaa. Tulkilla on valta päättää, miten hän soveltaa tulkin ammattisäännöstön ohjeita käytännössä. Tulosten perusteella voidaan esittää, että onnistunut tulkattu kohtaaminen sosiaalityöntekijän ja maahan muuttaneen asiakkaan välillä vaatii seuraavia toimenpiteitä: riittävästi aikaa, lyhyitä puheenvuoroja, selkokieltä, yhteisen kielen, tulkki kertoo olevansa puolueeton, työntekijä avaa lastensuojelun ammattitermejä ja prosesseja sekä mahdollisuuksien mukaan lastensuojeluun erikoistuneen tulkin. Haastattelemani sosiaalityöntekijät toivoivat, että käytettävissä olisi lastensuojeluun erikoistuneita tulkkeja ja että asioimistulkeille ja lastensuojelun sosiaalityöntekijöille olisi tarjolla yhteinen koulutus.

Tämän opinnäytetyön tehtävänä on tutkia Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pappien kokemuksia ja näkemyksiä kristinuskosta kiinnostuneista turvapaikanhakijoista. Tutkimustehtävä vastaa kahteen kysymykseen: 1) Millaisia käytännönavun tarpeita on ilmennyt työntekijän kohdatessa kristityksi kääntymisestä kiinnostuneita turvapaikanhakijoita? 2) Millaista hengellistä tukea työntekijä tarjoaa kääntyneelle turvapaikanhakijalle. Tutkimuksessa on käytetty laadullista sisällönanalyysi menetelmää. Aineisto koostuu 9 henkilökohtaisesta teemahaastattelusta. Koska aineiston otanta on pieni, tutkimuksen tulokset eivät ole yleispäteviä. Haastattelut pyrkivät tuomaan esille pappien omia kokemuksia kristinuskosta kiinnostuneista turvapaikanhakijoista. Tutkimusaineisto pyrkii kuvaamaan millaisia käytännön apuja ja hengellisiä tarpeita otetaan huomioon, kun turvapaikanhakija kiinnostuu kristinuskosta ja haluaa liittyä kirkkoon. Tutkimuskysymyksinä oli 1) Millaisia käytännön avuntarpeita on ilmennyt työntekijän kohdatessa kristityksi kääntymisestä kiinnostuneita turvapaikanhakijoita? 2) Millaista hengellistä tukea työntekijä on tarjonnut kristityksi kääntyneille turvapaikanhakijoille? Tutkimusaineisto kerättiin talvella 2021. Aineisto litteroitiin ja analysoitiin. Teemoja olivat työntekijän motivaatio, kohtaaminen, kasteopetus ja turvapaikkaprosessi. Etsin yhtäläisyyksiä, aiemman tutkimusten ja haastatteluiden välillä. Tutkimus vastasi hyvin esitettyihin tutkimuskysymyksiin. Keskeisimmäksi tulokseksi nousi kokonaisvaltainen kohtaaminen, islamilaisen kulttuurin huomioiminen, turvapaikkaprosessissa myötäeläminen ja turvapaikanhakijoiden tukeminen. Turvapaikanhakijoiden parissa tehtävä työ painottuu kasteopetukseen, turvapaikkaprosessin tukemiseen, oikeuksien puolustamiseen, seurakuntaan integroimiseen ja kohtaamiseen yksilönä. Liittyessään kirkkoon turvapaikanhakija menettää usein perheensä ja sukunsa. Seurakunnassa muodostuu turvapaikanhakijoille tärkeä yhteisö. Turvapaikanhakijoiden parissa tehtävä työ on myös monille papeille ihmettelyn ja ilon aihe, mutta samalla raskas ja turhauttava liittyen turvapaikkaprosessiin ja Maahanmuuttoviraston epäilyksiin uskon aitoudesta.