Browsing by Subject "koodinvaihto"

Tutkielma on tapaustutkimus, jossa käsitellään erään suomalais-unkarilaisen pariskunnan kahdenkeskistä kielenkäyttöä ja siinä esiintyvää koodinvaihtoa keskustelunanalyysin menetelmää hyödyntäen. Tutkimus valottaa unkarin ja suomen käyttöä vuorovaikutuksessa, jossa tutkittavat taitavat toistensa äidinkieltä. Tarkasteltavana on, milloin ja millä tavoin kielet vaihtuvat, mitä vuorovaikutuksellisia funktioita koodinvaihtokohdissa voi ilmetä, ja millä tavoin koodinvaihtovuoro vaikuttaa koodinvaihtovuoron vastaanottajan kielivalintaan. Tutkimusaineistona on viisi tuntia äänitallennetta. Tutkimusmetodina on keskustelunanalyysi: aineistoa tarkastellaan vuorottelun näkökulmasta. Lisäksi analyysissa hyödynnetään aiempia koodinvaihtotutkimuksia ja pyritään havainnoimaan, milloin koodinvaihto toimii kontekstivihjeenä ja milloin se on pikemminkin tutkittavien kiteytynyttä kielenkäyttöä. Analyysissa keskitytään havainnoimaan tutkittavien kielenkäytössä esiintyviä ilmiöitä ilman ennalta määrättyjä luokitteluja. Ensin tarkastellaan unkarinkielistä ilmausta izé ’t(u)ota’, joka on vakiintunut toisen puhujan suomeen, ja havainnollistetaan, kuinka monipuolisesti ilmaus toimii muuten suomenkielisessä puheessa. Toisessa analyysiluvussa käsitellään korjausjaksoja, joissa esiintyy koodinvaihtoa: ensin tarkastellaan unkarin kysymyssanaa mi ’mikä, mitä’ korjausaloitteena, ja sen jälkeen käsitellään ymmärtämisen ongelmallisuutta viestiviä korjausaloitteita. Korjausjaksoissa esiintyvistä koodinvaihtotapauksista osa näyttää olevan tyypillinen käytänne tutkittavien kielen-käytössä. Esimerkiksi mi-korjausaloite osoittautuu kiteytyneeltä ilmaisulta, eikä se automaattisesti synnytä kielenvaihtoa korjausvuoroissa. Lisäksi esimerkeistä näkyy, että mi-korjausaloite osin toimii merkitystä kantavana koodinvaihtona. Seuraavaksi käsitellään koodinvaihtokohtia, jotka toimivat kontekstivihjeenä. Ensin tarkastellaan koodinvaihtokohtia, jotka esiintyvät siirtymäkohdissa, kuten esimerkiksi uutta topiikkia aloitettaessa ja uuteen toimintaan siirryttäessä, jolloin koodinvaihdon funktioksi osoittautuu vastaanottajan huomion ohjaaminen kontekstissa tapahtuviin muutoksiin. Toisena tarkastelun kohteena ovat huudahduskäytänteissä ja tunneilmaisuissa esiintyvät koodinvaihtokohdat, joiden merkitys on toimia asennonvaihdoksen merkkinä. Viimeiseksi tarkastellaan koodinvaihtotapauksia, jotka liittyvät jollain tavalla tutkittavien kulttuuriin, kuten esimerkiksi henkilökohtaiseen historiaan tai kulttuurihistoriaan, jolloin koodinvaihdon funktioksi voi katsoa puhujan näkökulman muuttumisen merkitseminen. Tutkielman tulokset nostavat esiin jatkotutkimusaiheita. Osa koodinvaihtotapauksista, kuten esimerkiksi izén ja mi-kysymyssanan käyttö korjausaloitteena, osoittautuvat olevan vakiintuneita tutkittavien kielenkäytössä. Silti esimerkiksi avointen korjausaloitteiden tapauksessa olisi syytä lisätutkimuksiin: viestivätkö erikieliset korjausaloitteet esimerkiksi siitä, liittyykö ongelma kuulemiseen vai ymmärtämiseen. Aineiston muutamat tapaukset antavat viitteitä siitä, että mi-korjausaloite on lyhyt kiteymä ja se viestii mekaanisesti kuulemisongelmasta, kun taas mitä-korjausaloite vihjaa paitsi kuulemis- myös ymmärtämisongelmasta.

Attitudes towards bilingual´s code-switching can be negative, however changing codes within the same conversation is quite common. The aim of this study is to research what factors lead bilinguals to use code-switching. This study was carried out as a literature review with the research subjects being bilingual. According to the previous literature it can be stated that many different reasons lead to and effect the usage of code-switching. These reasons might have something to do with memory or then the word needed isn`t known to the language user, hence code-switching may be required. Sometimes code-switching makes it possible to use a more meaningful expression. It has also been noted that context and interlocutor effect on code-switching. In a specific situation, the language user may have a will to reveal something about his identity or relationships. Due to this, the language user may decide to use code-switching to reveal intimacy or distance to the interlocutor. For example this could be used to reveal authority. It has also been suggested that emotions are connected to the usage of code-switching.

Tutkielmassa tarkastellaan kielipolitiikkaa ja kielivalintaa erään suomalaisen yliopiston englannin opiskelijoiden keskuudessa. Tutkimus pyrkii selvittämään, missä määrin yliopiston virallisen kielipolitiikan voidaan nähdä vaikuttavan opiskelijayhteisön sisäisiin kielivalintoihin ja käytänteisiin sekä myös millä tavoin opiskelijat itse neuvottelevat kielipolitiikkaan ja kielivalintaan liittyvistä kysymyksistä yhteisön opiskelijahallinnossa. Tutkimus esittää neljä pääkysymystä: 1) Mikä on yliopiston virallinen kielipolitiikka koskien englannin ja suomen käyttöä opiskelijayhteisön sisäisessä hallinnossa? 2) Minkälaisia käsityksiä ja tulkintoja opiskelijoilla on kielivalintaa koskevasta kielipolitiikasta opiskelijayhteisön hallinnossa? 3) Kuinka havaittavat kielikäytänteet opiskelijayhteisössä suhteutuvat yliopiston viralliseen kielipolitiikkaan sekä opiskelijoiden käsityksiin kielivalintaa koskevasta kielipolitiikasta? 4) Minkälaisia mielipiteitä tai näkemyksiä opiskelijoilla on opiskelijayhteisön hallinnolliseen kielivalintaan liittyen? Tutkimusaineistona ovat yliopiston virallinen kielipolitiikkadokumentti sekä tekijän itse keräämät ääninauhoitteet kahdesta opiskelijajärjestön hallituksen kokouksesta, kahdesta opiskelijajärjestön alla toimivan opiskelijalehden kokouksesta ja kolmen, statuksensa perusteella valitun opiskelijajäsenen haastatteluista. Opiskelijakokouksissa tarkasteltiin koodinvaihdon esiintymistä kielivalinnallisena neuvottelutaktiikkana sekä opiskelijoiden harjoittamaa kielellistä säätelyä sekä itseään että toisiaan kohtaan. Opiskelijahaastatteluilla pyrittiin selvittämään haastateltujen käsityksiä ja mielipiteitä kielipolitiikasta ja kielivalinnasta tarkastelluissa hallintokonteksteissa. Tutkimuksen perusteella voidaan sanoa, että opiskelijoiden oma rooli opiskelijayhteisön sisäisessä kielipolitiikassa on paljon virallista kielipolitiikkaa merkittävämpi. Yliopiston virallinen kielipolitiikka linjaa yliopiston monikielisyyttä ja täten kansainvälistä tieteen tekemistä tukevaksi ympäristöksi, ja monikielisyyden tukeminen ulottuu myös yliopistoyhteisön sisäiseen kommunikaatioon ja aktiviteetteihin. Samanaikaisesti kielipolitiikka kuitenkin linjaa kotimaiset kielet priorisoitaviksi. Opiskelijoilta kerätystä keskusteluaineistosta kuitenkin selvisi, että opiskelijat ovat melko rajatusti tietoisia tai edes kiinnostuneita yliopiston virallisista ohjeistuksista ja suosituksista. Sen sijaan kielivalinnalliset käytänteet näyttävät opiskelijayhteisössä siirtyvän eteenpäin vanhemmilta opiskelijoilta opittuina konventioina. Opiskelijajärjestön hallituskokouksien oletuskielenä oli suomi, kun taas opiskelijalehden toimituskokouksissa pääasiallinen käyttökieli oli englanti, mutta molemmissa konteksteissa esiintyi vaihteleva määrä koodinvaihtoa toiseen kieleen. Haastattelut opiskelijoiden kanssa paljastivat, että kielivalintakeskustelua opiskelijayhteisössä näyttävät ohjaavan kaksi päätekijää: yhtäältä kontekstisidonnainen käytännöllisyys, toisaalta identiteetin merkitys englannin opiskelijana suomalaisessa yliopistossa.

Tämä tutkielma tarkastelee koodinvaihtoa italian yleiskielen ja italian kielen murteiden välillä Etelä-Italian kontekstissa. Tutkielman kielellinen konteksti rakentuu institutionaalisen kielen ympärille, jonka rajoissa murteen käyttö ja siten myös koodinvaihdon käyttö, ei ole yleensä sosiaalisesti hyväksyttyä. Erityisesti tutkielman tarkoituksena on tutkia murteen käyttöä ja roolia viiden eri eteläitalialaisen pormestarin Facebookiin julkaisemissa suorissa lähetyksissä kevään 2020 koronaviruskriisin aikana. Tutkielman tarkoituksena on myös kuvailla tilanteita, joissa pormestarit käyttävät koodinvaihtoa sekä eritellä syitä koodinvaihdon käytölle. Hypoteesina on, että murteella on kielenkäytössä kuvaileva rooli, ja että murretta käytetään vahvistamaan videolla sanottuja viestejä. Tässä työssä koodinvaihtoa tarkastellaan korpuksen kvalitatiivisen analyysin kautta sosiolingvistisestä näkökulmasta. Tutkielman korpus koostuu 68 esimerkistä, jotka on kerätty ja litteroitu YouTubeen uudelleen ladatuista pormestarien suorista lähetyksistä. Jokainen esimerkki on poimittu niin, että ne sisältävät murteella sanottuja sanoja, joskus jopa lauseita. Teoreettisena viitekehyksenä hyödynnetään kahta eri lähestymistapaa: pragmaattisfunktionaalista lähestymistapaa, jonka tarkoituksena on kategorisoida koodinvaihdot Giovanna Alfonzettin (1992) esittämän mallin mukaan, ja Carol Myers-Scottonin esittämää niin kutsuttua tunnusmerkkisyyden mallia (Markedness model), jonka avulla sosiaalisia syitä koodinvaihdon ja siten myös murteen käytölle pyritään avaamaan. Tutkielma vahvistaa oletetun hypoteesin ja siitä selviää, että pormestarit käyttävät murretta etenkin rikastaakseen ilmaisujaan sekä korostaakseen tiettyjä sanomiaan asioita. Tätä kyseistä funktiota vahvistetaan nimenomaan vaihtamalla koodia. Lisäksi selviää, että vaihtamalla koodia murteeseen pormestarit pyrkivät osoittamaan solidaarisuutta kansalaisille ja pyrkivät sallimaan itselleen rennomman kielenkäytön institutionaalisen viestinnän kontekstin sisällä. Lisäksi tunnusmerkkisyyden malli osoittaa murteen käytön olevan tässä kontekstissa sosiaalisesti merkittyä.

Tutkimuksessa pyritään selvittämään, millä kielellä tai kielimuodolla amerikansuomalaiset eli Suomesta Amerikkaan muuttaneet ratkaisevat puheessaan esiintyviä ongelmia. Tyypillisesti ongelmat koskevat suomenkielisen sanan tai ilmaisun löytämistä. Näissä tilanteissa haastateltavat tekevät itsekorjauksia ja sanahakuja. Kielen valinnan lisäksi selvitetään sitä, millainen rooli näissä tilanteissa on puhujalla itsellään, haastattelijalla ja tilanteen muilla mahdollisilla osallistujilla. Tarkastelussa on esillä kolme kieltä tai kielimuotoa: suomi, englanti ja amerikansuomi. Näiden keskinäistä vaihtelua ongelmakohdissa tarkastellaan koodinvaihdon näkökulmasta. Tutkimuksessa käytetään keskustelunanalyyttistä metodia, jota sovelletaan tallennekatkelmista tehtyjen litteraattien analyysiin. Aineistona tutkimuksessa on käytetty noin 8 tuntia amerikansuomalaisten haastatteluja, jotka ovat peräisin Kotimaisten kielten keskuksen nauhoitearkistosta. Kyseiset äänitallenteet ovat eri vuosikymmeniltä; varhaisin 1960-luvulta ja tuorein 2000-luvulta. Niissä esiintyvät haastateltavat edustavat eri amerikansuomen puhujapolvia ja erilaisia ikäryhmiä. Siirtolaisista ensimmäisen polven puhujat ovat kohdemaahan muuttaneita ja seuraavat polvet ovat kohdemaassa syntyneitä muuttajien jälkeläisiä. Tutkimuksessa esiintyvät haastatellut ovat ensimmäisen, toisen ja kolmannen polven puhujia. Tulokset osoittavat, että amerikansuomalaiset ratkaisevat itsekorjaukset ja sanahaut yleisimmin englanniksi. Tämä on tyypillistä etenkin nuoremmille puhujille. Englanninkieliset ilmaukset voivat olla suomalaisia tutumpia, ja niillä paikataankin pääasiassa sanastollisia aukkoja. Amerikansuomen sanat ja ilmaukset sen sijaan näyttäytyvät lähinnä vanhempien, ensimmäisen ja toisen polven puhujien ratkaisukeinoina. Amerikansuomessa englannin kielen sanat ja ilmaukset ovat usein mukautuneet suomen kielen äänneasuun ja varhaisemmilla puhujapolvilla kieli onkin näkyvimmin sopeutunut uuden maan oloihin. Kokonaan suomeksi tehdyt ratkaisut ovat aineistossa harvinaisempia. Suomi on kuitenkin mukana yhtenä resurssina kahdella kielellä tai kielimuodolla tehdyissä ratkaisuissa. Kahdella kielellä tehdyissä ratkaisuissa kyse voi olla esimerkiksi tarkentamisesta tai pyrkimyksestä käyttää keskustelun tavoitekieltä, suomea. Haastateltava voi pyytää apua puheessa ilmenneeseen ongelmaan haastateltavalta suoralla kysymyksellä, johon haastattelija reagoi tarjoamalla ratkaisun. Kysymys voi olla hakukysymys, jolla pääasiassa selvitetään jotakin sanaa, vaihtoehtokysymys, jolla voidaan varmistaa olemassa olevia käsityksiä, tai retorinen kysymys, joka jää vaille vastausta. Haastattelijan ja taustahenkilön tarjotessa ratkaisua sanahakutilanteeseen ratkaisukieli on pääsääntöisesti suomi, ellei haastateltava erikseen kysy englanninkielistä sanaa. Taustahenkilön ehdottama ratkaisu voidaan ottaa suoraan käyttöön, se voi toimia ehdotuksena, jonka haastateltava vahvistaa, tai jäädä huomiotta. Kun haastattelijalle tai taustahenkilölle ei esitetä eksplisiittistä avunpyyntöä, avustamisen käynnistää usein haastateltavan eriasteinen epäröinti. Tutkimuksen perusteella amerikansuomalaiset siis käyttävät kieliresursseinaan olevia suomea, englantia ja amerikansuomea moninaisesti ratkaistessaan itsekorjauksiaan ja sanahakujaan. Koska keskustelun tavoitekieli on suomi, on ymmärrettävää, että muun kuin haastateltavan suorittamat ratkaisut tapahtuvat suomeksi, ellei muuta kieltä erikseen pyydetä. Kaikkiaan haastatteluista ilmenee, että heikostikin suomea osaavat haastateltavat pyrkivät pysyttäytymään suomen kielessä ja orientoituvat näin normiin, että haastattelun kieli on suomi.

Tämä pro gradu -työ käsittelee tilanteiden välistä ja tilanteiden sisäistä variaatiota. Kyseessä on tapaustutkimus, jossa informanttina on 19-vuotias eteläkarjalainen mies. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, millaiset morfofonologiset piirteet varioivat informantin kielessä. Tavoitteena on myös selittää, mistä vaihtelu sekä erilaisten puhetilanteiden välillä että puhetilanteiden sisällä johtuu. Tutkimuksen aineistona on käytetty kolmea puoli tuntia kestävää keskusteluaineistoa. Aineistossa informantti keskustelee kahden kesken isoäitinsä aviomiehen, tyttöystävänsä sekä äitinsä kanssa. Keskustelut ovat aiheeltaan arkisia. Tutkimuksessa tarkastellaan A:n loppuheittoa inessiivissä, elatiivissa, adessiivissa ja ablatiivissa sekä se-pronominin taivutusmuodoissa, A-loppuisten vokaaliyhtymien oikenemista sanojen lopussa, d-äänteen edustusta sekä MA-infinitiivin lyhentymistä. Tarkkailun kohteena on se, kuinka paljon informantti käyttää murteellisia tai yleiskielisiä variantteja. Tutkimuksessa on hyödynnetty sosiolingvistiikkaa, variaationtutkimusta sekä vuorovaikutussosiolingvistiikkaa, ja analyysissa on otettu huomioon puhetilanne. Työssä osoitetaan, että informantti käyttää eniten yleiskielisiä variantteja keskustellessaan isoäitinsä aviomiehen kanssa. Lisäksi työssä osoitetaan, että puhetilanteiden sisällä tapahtuu vaihtelua. Informantti vaihtaa varsinkin tyttöystävänsä ja äitinsä kanssa keskustellessaan koodia. Koodia vaihtamalla informantti osoittaa ottavansa asiantuntijaroolin tai referoivansa jotakuta. Lisäksi hän tyylittelee: vaihtaessaan koodia informantti tuo keskusteluun kaikuja stereotyyppisen nuoren naisen kielestä, koulumaailman tehtävänannoista sekä teatraalisesta kielenkäytöstä. Osa variaatiosta johtuu puolestaan piirteen ympäristöstä tai lekseemikohtaisista eroista. Tutkimuksen tulokset ovat samansuuntaiset aiempien tutkimustulosten kanssa. Kielellisiin valintoihin ja siihen, kuinka paljon yleiskieltä käytetään, vaikuttaa keskustelukumppanin tuttuus. Koodia vaihtamalla voidaan puolestaan ottaa erilaisia rooleja ja vaikuttaa siihen, miten lausuma tulkitaan.

Tutkimus tarkastelee monikielisten ensimmäisen sukupolven maahanmuuttajien kielellistä repertuaaria suomalaisen yhteiskunnan kontekstissa. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten kymmenen vuotta Suomessa asuneiden infor-manttien monikielisyys näyttäytyy heidän arjessaan tänä päivänä. Vuorovaikutussosiolingvistiikan alaan kuuluva työ tarkastelee monikielisyyttä vuorovaikutuksen mikrotasoalla ja perehtyy tarkemmin koodinvaihdon ja puhuttelun ilmiöi-hin. Tutkielman informantteina on kaksi afrikkalaistaustaustaista ensimmäisen sukupolven maahanmuuttajanaista. Aineisto on kerätty pääasiassa informanttien kotona etnografisia tutkimusmenetelmiä hyödyntäen vuoden 2011 aikana. Aineisto koostuu eri tilanteissa tehdyistä nauhoituksista, osallistuvaan havainnointiin perustuvista kenttäpäiväkirjamerkinnöistä, haastatteluista ja sosiaalisten verkostojen kuvauksesta. Suurin osa litteroiduista nauhoituksista on perheenjäsenten keskinäisistä vuorovaikutustilanteista. Lisäksi aineistossa on muutamia nauhoituksia ystävien välisistä tilanteista kodin piiristä ja työpaikalta. Tutkielman aluksi käsitellään Suomen väestörakenteen monikielistymistä. Lisäksi esitellään informanttien kotimaiden Kenian ja Sambian kielellisä tilanteita kielisosiologisesta näkökulmasta. Informanttien itse piirtämät kuviot sosiaalisista verkostoista havainnollistavat puolestaan yksilötason kielenkäyttötilanteita. Kuvioista selviävät informanttien sosiaaliset kontaktit ja kielet, joita he käyttävät vuorovaikutuksessa. Kuvioiden perusteella molemmat informantit käyttävät ainakin neljää kieltä arjessaan. Erityisesti perheensisäinen vuorovaikutus on monikielistä. Perheissä käytetään päivittäin 3-4 kieltä. Kuviot osoittavat myös, kuinka laajat ja aktiiviset ovat informanttien transnationaaliset verkostot. Vuorovaikutuksen mikrotasolla tutkimus selvittää, miten eri kielet ja niiden vaihtelu toimivat yksilön resursseina. Aineis-tossa esiintyy useita perinteisiä koodinvaihdon funktioita, joissa puhujat orientoituvat eri kieliin eri koodeina, kuten aikuisten kesken tapahtuvassa kielenylityksessä tai puhujien siirtyessä salakieleen. Aineistossa on myös tapauksia, joissa koodinvaihdolle ei välttämättä voida osoittaa funktioita ja raja kielten välillä osoittautuu epäselväksi. Toisena ilmiönä tutkielma tarkastelee puhuttelua ja erityisesti puhuttelumuotojen käyttöä vuorovaikutuksen resurssina. Tarkasteltavat puhuttelumuodot ovat pääasiassa puhuttelusanoja, jotka kuuluvat eteläisen Afrikan perinteiseen kunnioi-tusjärjestelmään, jota kutsutaan zulun kielellä hloniphaksi. Varsinkin sambialainen informantti osoittautui puhuttelusano-jen aktiiviseksi käyttäjäksi tilanteissa, joissa lapset ovat läsnä. Tutkimus osoittaa, että informanttien sosiaaliset verkostot mahdollistavat eri kielten käytön ja säilymisen osana kielellis-tä repertuaaria. Vaikka informanteilla on paljon yhteistä, eroavat heidän sosiaaliset verkostonsa etenkin suomen kielen käytön suhteen. Tutkielma avaa jatkotutkimuspolkuja harvinaisempien vähemmistökielten käytöstä Suomessa, kuten informanttien sosiaalisten verkostojen hyödyntäminen monikielisyyden mikrotason tutkimuksessa tai perinteisen kun-nioitusjärjestelmän puhuttelumuotojen tarkastelun toisen sukupolvien kielenkäytössä.

Tutkimuksen tavoitteena on havainnoida, millä tavoin vaihto-opiskelu ulkomailla on vaikuttanut suomalaisten korkeakouluopiskelijoiden kieli-identiteettiin eli kokemuksiin itsestään suomalaisina ja suomen puhujina. Tutkimuksessa havainnoidaan suomen kielen roolia vaihto-opiskelijoiden arjessa sekä eritellään kielellisiä haasteita, joita arki ilman suomea tuo mukanaan. Tutkimuksessa tarkastellaan lisäksi ympäristön suomen kieltä kohtaan osoittamaa kiinnostusta sekä erilaisia suomen kielestä esitettyjä luonnehdintoja ja niiden vaikutusta vaihto-opiskelijoiden kieli-identiteettiin. Tutkimusaineisto koostuu kahdeksan (8) opiskelijavaihdossa olleen nuoren haastatteluista. Aineistonkeruu on toteutettu teemahaastatteluina 2–3 hengen ryhmissä keväällä 2013. Haastatteluryhmiä on yhteensä kolme, ja haastattelut ovat kestäneet keskimäärin tunnin. Tutkimusaihetta tarkastellaan kieli-identiteetin ja kansanlingvistiikan näkökulmasta. Näiden lisäksi hyödynnetään koodinvaihdon sekä tunnesanojen semantiikan tutkimusta. Tutkielma osoittaa, että opiskelijavaihtoon lähdetään tyypillisesti vahvistamaan kielitaitoa. Vaihtojakso nähdään vahvistavana kokemuksena, josta tulee selvitä itsenäisesti, minkä vuoksi suomenkielisiä kontakteja pyritään vaihtokohteessa jopa tietoisesti välttelemään. Arki ilman suomen kieltä koetaan hankalaksi erityisesti virallisissa asiointitilanteissa sekä opetustilanteissa. Opiskelijat havaitsivat vaihtoaikanaan kykenevänsä välittämään tunteita ja huumoria parhaiten äidinkielellään. Suomen kieltä luonnehdittiin vaihto-opiskelijoille monin tavoin: suomen arvioitiin kuulostavan esimerkiksi keijukieleltä ja japanilta. Opiskelijat kokevat suomen kieltä kohtaan osoitetun kiinnostuksen positiiviseksi ja arvelevat sen nostaneen arvostustaan suomen kieltä kohtaan. Paluun suomenkieliseen ympäristöön vaihtojakson päätteeksi koetaan olleen vaikeaa osin siksi, että vaihdossa käytettyyn kieleen on saatettu liittää tietynlaisia persoonallisuuden piirteitä, joiden ilmaiseminen omalla äidinkielellä tuntuu vieraalta.

Tutkielman tavoitteena on selvittää, miten kaksikieliset referointijaksot rakentuvat ja varioivat suomenruotsa-laisessa arkikeskustelussa. Tutkielman teoriatausta käsittelee koodinvaihtoa suomenruotsalaisissa keskusteluis-sa sekä referointia ja johtolauseita puhutussa vuorovaikutuksessa. Tutkielman metodina toimii sosiolingvistiik-ka yhdessä keskustelunanalyysin kanssa. Aineistona on kahden alle 30-vuotiaan suomenruotsalaisen helsinki-läisnaisen nauhoitettuja keskusteluja vuosilta 2013 ja 2016. Nauhoitusten kesto on yhteensä 4 tuntia ja 6 mi-nuuttia. Tutkielmasta käy ilmi, että referoinnilla on vakiintunut konstruktio, jonka prototyyppinen muoto on seuraava: johtolause + att/et(tä) -partikkeli + referointijakso. Ruotsiksi prototyyppinen johtolause on muodossa så ja sa att tai ja va så att, ja suomeksi mä sanoin et tai mä olin et. Referoinnin konstruktio voi varioida ja siitä voi esi-merkiksi puuttua joitain osia, mutta tärkein osa on itse referointijakso. Yleensä referointijakso merkitään pu-heessa jollakin tavalla. Useimmiten referointijakson merkitsijänä toimii äänensävyn tai -laadun muuttaminen, mikä auttaa puhujaa erottamaan oman äänen vieraasta äänestä. Tutkielman aineistossa johtolauseet on myös hyvin usein sanottu nopeammin kuin ympäröivä puhe, joten myös nopeus on yksi tärkeä referoinnin merkitsijä äänensävyn muutoksen lisäksi. Tutkielmasta nousee esiin, että johtolauseet varioivat runsaasti. Johtolauseen verbit ovat yleensä olla ja sanoa tai ruotsiksi vara ja säga, mutta myös muita verbejä esiintyy satunnaisesti. Johtolauseena voi toimia myös pelk-kä partikkeli, joka on yleensä att tai et(tä). Usein pelkän partikkelin esiintymisen edellytyksenä on se, että se esiintyy muun referoinnin lomassa tai sitä ennen on esiintynyt referointia. Pelkkä partikkeli ei siis esiinny eikä aloita referointia yksinään. Johtolause voi myös puuttua kokonaan, mutta silloin referointijaksolla on muita merkitsijöitä, jotta referointijakson voi tunnistaa referoinniksi. Tällaisia merkitsijöitä ovat esim. tauot, äänensä-vyn ja -voimakkuuden vaihtelut sekä muut prosodiset seikat. Tutkielmasta selviää myös, että johtolause voi suomenruotsalaisissa keskusteluissa olla joko suomeksi tai ruot-siksi. Samoin on referoinnin laita. Usein referointijakso on suomeksi, kun puhuja referoi suomenkielistä puhujaa tai referointijakso on merkityksellinen, hauska tai muulla tavalla poikkeava aiemmin sanotusta asiasta. Myös toisen henkilön referointi sekä affektiiviset ilmaukset, kuten kirosanat, tuntuvat tulevan suomeksi. Kaikenlaiset kieliyhdistelmät johtolauseiden ja referointijaksojen välillä ovat mahdollisia: johtolause voi olla suomeksi ja referointijakso ruotsiksi, johtolause voi olla ruotsiksi ja referointijakso suomeksi, sekä johtolause että referointi-jakso voivat olla samalla kielellä ja niin edelleen. Johtolauseen kieli voi myös vaihdella eli vuorotella saman tarinan aikana. Lisäksi kieli voi vaihtua johtolauseen sisällä, esimerkiksi muodossa jag var sillai et. Tutkielmasta ei voi tehdä kahden puhujan ja neljän tunnin aineiston perusteella laajoja yleistyksiä, jotka koski-sivat koko suomenruotsalaista puhujayhteisöä. Tutkielma kuitenkin osoittaa, että myös jonkin yhteisön sisällä puhujat ovat yksilöllisiä ja saattavat referoidessaan käyttää keskenään eri keinoja. Tutkielman keskeiset tulok-set siis ovat, että puhutussa kielessä referointijaksoilla on vakiintunut konstruktio ja että johtolauseet voivat kaksikielisessä keskustelussa varioida suuresti.

Tutkielmassa tarkastelen englannin kielen roolia ja käyttökonteksteja ulkosuomalaisessa podcastissa. Tutkin, millaisissa yhteyksissä englannin kielenaineksia käytetään näennäisesti ongelmattomana ja tunnusmerkittömänä osana suomenkielistä keskustelua. Lisäksi syvennyn analysoimaan monikielisiä sanahakusekvenssejä eli tilanteita, joissa puhuja jää hakemaan puuttuvaa suomenkielistä sanaa ja käyttää tukikielenään englantia. Tutkielman aineistona on julkinen Byelingual-podcast. Podcastia pitää kaksi suomalaista ja nykyisin Englannissa asuvaa 1990-luvulla syntynyttä naista. Puhujien äidinkieli on suomi, mutta he käyttävät englantia laajasti jokapäiväisen elämänsä eri osa-alueilla. Aineistoon on kerätty 92 katkelmaa 28 jaksosta. Tutkielmassa käsiteltävät esimerkkikatkelmat olen litteroinut noudattamalla keskustelunanalyyttista litterointitapaa. Tutkielma on metodiltaan keskustelunanalyyttinen laadullinen tapaustutkimus. Tutkielma osoittaa, että englannin kielenainekset ovat usein luonteva osa suomenkielistä podcast-keskustelua. Erityisesti tietyt aihepiirit puoltavat englanninkielisen sanaston käyttöä. Englantia käytetään muun muassa ruokasanastosta puhuttaessa ja brittiyhteiskuntaan ja -kulttuuriin liittyvän kontekstisidonnaisen sanaston kohdalla. Aina ei ole mielekästä määritellä, onko kyse englannin- vai suomenkielisestä kielenaineksesta. Aineiston sanahakukatkelmissa englanninkielistä tukisanaa voidaan käyttää edesauttamaan puuttuvan suomenkielisen sanan löytymistä tai tarkentamaan puheen kohteena olevan käsitteen kyseenalaista merkitystä. Vaikka puhuja tulee ymmärretyksi englanniksikin, orientoidutaan keskustelussa usein siihen, että suomen kielen käyttö on suomenkielisessä keskustelussa odotuksenmukaisempaa ja vasta oikea suomenkielinen sana ratkaisee sanahaun tyydyttävästi. Suomenkielisyyden preferenssi voi liittyä myös ajatukseen suomenkielisestä kuulijasta.