Browsing by Subject "kotouttaminen"

Tämän tutkimuksen tutkimustehtävänä on kuvata, analysoida ja tulkita Kameliannainen –teoksesta tehtyjä suomennoksia ja niitä tekijöitä, jotka ovat näiden suomennosten syntyyn vaikuttaneet. Korpuksenani on Alexandre Dumas nuoremman Kamelianainen -teoksen (1848) kolme suomennosta vuosilta 1910-1954. Tutkimuksessa keskitytään kielellisten tekijöiden (kielen muuttuminen, käännösvirheet) lisäksi niihin sosiokulttuurisiin tekijöihin, jotka ovat vaikuttaneet uusien käännösten syntyyn. Hypoteesini on, että suuri käännösten määrä viittaa joko käännösvirheisiin ja/tai käännösteorian vaihtumiseen. Vertailen teoksen kolmea käännöstä, jotta löydän syitä siihen, miksi uusia käännöksiä on pidetty tarpeellisina. Tutkimuskysymyksien vastaukset etsitään vertailevan aineistoanalyysin avulla hyödyntäen aihekohtaista kirjallisuutta. Aineistoanalyysin lisäksi tutkimuksessa hyödynnetään sanastokohtaista vertailua, jonka sisältö on koostettu Kamelianaisen kolmesta ensimmäisestä luvusta. Työssäni selostan aluksi lyhyesti suomalaisen käännöskirjallisuuden historiaa ja sen käännekohtia. Sotien jälkeen käännöskirjallisuudelle oli paljon kysyntää ja samaan aikaa syntyi paljon uusia, pieniä kustannusyhtiöitä. On mahdollista, että käännösten suureen määrään ovat vaikuttaneet myös pienten kustannusyhtiöiden välinen kilpailu sillä jokainen käännös on eri kustannusyhtiön kustantama. Kääntäjät luokiteltiin omaksi ammattikunnakseen vasta 1900-luvun lopulla, jota ennen teoksia käännettiin vapaammin harrastusmielessä kuin ammattimaisesti tiettyjen käännösstrategioiden ja normien mukaisesti. Kielen ja kulttuuriperäisten asioiden tunteminen saattoi näin ollen olla paikoittain heikompaa, mikä mahdollisti väärinymmärrysten ja käännösvirheiden syntymisen. Tutkimuksesta selviää, että syyt Kamelianaisen uudelleenkäännösten määrään ovat teosten kielten muuttuminen ja/tai ”vanhentuminen”, käännösstrategian vaihtuminen (vieraannuttaminen vs. kotouttaminen), skopoksen muutos virheet käännöksessä tai käännöksen vaillinaisuus. Kamelianaisen ensimmäisessä Vera Anttilan tekemässä suomennoksessa (1910) näkee kääntäjän selvästi kotouttavan kulttuurisidonnaisia asioita kun taas Kyllikki Villan käännöksessä (1954) kääntäjä käyttää vieraannuttamista. Felix Borgin käännöksessä on mielenkiintoista se, kuinka alkuperäisestä tekstistä on poistettu huomattava määrä lauseita ja jopa kokonaisia kappaleita. Felix Borgin, tai mahdollisesti tämän kustantamon, valitsema tapa kääntää Kamelianaisesta vain tietyt kohdat herättää kysymyksen siitä, oliko taustalla tietty skopos, joka on vaikuttanut lopputulokseen.

Tutkielman aiheena on lintuoppaiden kotouttaminen. Aihetta tutkitaan tarkastelemalla yhtä alkuteos-käännösparia. Alkuteos on brittiläinen lintuopas, joka on käännetty suomeksi. Käännettyä tekstiä on käytännössä täytynyt kotouttaa, jotta se vastaisi kohdeyleisön odotuksiin ja olisi lukijoilleen hyödyllinen. Erityistä huomiota on kiinnitetty lajien kuvailujen kotouttamiseen sekä ulkonäön että ääntelyn osalta. Tutkielma on laadultaan kvalitatiivinen, sillä ainestossa esiintyy kotouttamista niin suuressa määrin, että yksittäisten tapausten laskeminen ei olisi mielekästä. Kotouttamista tutkitaan esimerkkien kautta. Kotouttamisen lisäksi tutkielman teoreettiseen viitekehykseen kuuluu erittäin tärkeänä osana skopos-teoria, jonka avulla kotouttaminen voidaan tässä yhteydessä perustella. Lintuoppaat on yleensä kirjoitettu juuri käytännöllisyyttä silmällä pitäen, joten funktion rooli on suuri myös kääntäessä. Oppaasta on oltava käytännön hyötyä sen lukijoille, sillä suomalaisia lukijoita tuskin kiinnostaa tietää Britannian lintutilanteesta. Teorialuvussa esitellään myös lintuoppaita tekstilajina, ja skopoksen liittyen pohditaan niiden funktiota. Lisäksi luvussa tarkastellaan multimodaalisuutta ja onomatopoetiikkaa lintuoppaiden kääntämisen näkökulmasta. Onomatopoetiikka nousee tutkielmassa esitelle, sillä se on yksi voimakkaimmin kotoutetuista asioista tarkastellussa materiaalissa. Tämä johtunee siitä, että eri kielissä myös onomatopoeettiset ilmaisut ovat erilaisia. Tämän vuoksi ei ole yllättävää, että lähes kaikki ainestoin onomatopoeettiset ilmaisut on kotoutettu jollakin tavoin. Tutkielman ainestona on Peter Haymanin The Birdwatcher’s Pocket Guide to Britain (2008) ja sen suomenkielinen käännös Suomen ja Euroopan linnut (2010), jonka on kääntänyt Pekka Nikander. Molemmat teokset ovat tyypillisiä lintuoppaita lajikuvauksineen ja tarkkoine piirroksineen.Jokaisella kirjan aukeamalla on esitelty kahdesta neljään eri lajia, ja jokaisesta lajista on sekä kirjoitettu kuvaus että kuvia ja kuvatekstejä. Käännöksen layout on täsmälleen sama kuin lähtötekstissä, joten kääntäjä on joutunut mukauttamaan käännöksen rajoitettuun tilaan. Tämä on osaltaan voinut vaikuttaa käännösratkaisuihin, vaikka ongelma on osittain ratkaistu fonttikoon pienentämisellä. Aineistoa on verrattu kahteen supisuomalaiseen lintuoppaaseen, jotka myös esitellään aineistoluvussa. Täten on voitu varmistaa, että kotoutetut ilmaisut todella vastaavat suomalaisia konventioita. Aineistoluvussa käsitellään myös asiatekstejä ylipäätään, sillä lintuoppaat kuuluvat tähän kategoriaan, ja sen tunteminen on oleellista kääntämisen kannalta. Varsinaisessa analyysiosiossa kotouttaminen on jaettu kolmeen eri kategoriaan. Nämä kategoriat ovat poisto, lisäys ja korvaus..Jokaisesta kategoriasta annetaan esimerkkejä, joiden kautta havainnoillistetaan, miten käännöstä on kotoutettu. Onomatopoeettisten ilmaisujen lisäksi käännöksessä on kotoutettu muun muassa ulkonäköön ja esiintymiseen liittyviä seikkoja. Kotoutetut elementit tekevät käännöksestä helpommin ymmärrettävän ja hyödyllisemmän suomalaiselle lukijalle, ja parhaimmillaan korjaavat kohdemaan kannalta virheellisiä tietoja lintujen esimerkiksi lajien yleisyydestä. Tutkielman perusteella voidaan havaita, että ainakin tässä tapauksessa lintuopasta on käännettäessä kotoutettu paljon. Vastaavia tutkimuksia ei ole tehty, mutta lintuoppaiden function kannalta on syytä olettaa, että kotouttaminen on niitä käännettäessä yleistä.

Tässä Pro gradu -tutkimuksessa tarkastellaan, miten eduskunnassa keskustellaan maahanmuutosta, maahanmuuttajista ja kotoutumisesta. Tutkimuksen aineistona on eduskunnassa 4.9.2018 käyty lähetekeskustelu hallituksen esityksestä uudeksi kotoutumislaiksi. Keskustelun pöytäkirja on avoimesti saatavilla eduskunnan internetsivuilla. Tutkimuksen teoreettisen viitekehyksen muodostaa sosiaalinen konstruktionismi. Analyysimenetelmänä on käytetty retorista diskurssianalyysiä. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, millaisia merkityksiä maahanmuutolle, maahanmuuttajille ja kotoutumiselle keskustelussa annetaan ja miten näitä merkityksiä vahvistetaan erilaisin retorisin keinoin. Tutkimuksessa havaitaan, ettei keskustelu ole yksiselitteisesti maahanmuuton vastustamista ja puolustamista, vaan siinä asemoidutaan kolmeen erilaiseen argumentaatiopositioon, jotka ovat osin limittyviä ja osin toisilleen vastakkaisia. Nämä positiot on nimetty vastustus- ja ongelmapuheeksi sekä kotouttamisen kehittämispuheeksi. Vastustuspuheessa erityisesti humanitaarinen maahanmuutto määrittyy vastustettavaksi asiaksi ja se esitetään uhkana taloudelle, kulttuurille ja yhteiskunnalle. Retoriikka nojaa usein ääri-ilmaisuihin. Maahanmuuttajille luodaan erilaisia kategorioita, joihin liitetään pääosin negatiivisia ominaisuuksia. Kotouttamisen katsotaan usein väistämättä epäonnistuvan ja se mielletään assimiloitumiseksi, jossa vastuu on maahanmuuttajalla itsellään. Ongelmapuheessa maahanmuutto näyttäytyy ongelmana, jota tulee kyetä hallitsemaan. Vastustuspuheen tavoin maahanmuuttajien kategorisointi on yleistä. Puhe on usein nationalistiseen diskurssiin nojautuvaa. Vastuu kotoutumisesta pysyy maahanmuuttajalla, mutta myös yhteiskunnan vastuu tunnistetaan. Kotoutuminen nähdään ensisijaisesti rakenteelliseksi. Kotouttamisen kehittämispuheessa pääpaino on maahanmuuton sijaan kotouttamisessa. Maahanmuutto määrittyy puolustettavaksi asiaksi, josta on tarpeen puhua vain, jos sen oikeutus on ensin erikseen kyseenalaistettu. Puhe kotouttamisesta on toisaalta byrokraattisiin käytäntöihin keskittyvää, mutta toisaalta mukaan tulee kotoutumisen sosiokulttuurinen näkökulma, ja erityisesti sosiaaliset verkostot nähdään tärkeäksi kotouttavaksi elementiksi. Keskustelun pääpaino on maahanmuuton aiheuttamissa uhkissa ja ongelmissa ja stereotypisoivien kategorioiden rakentamisessa. Vastustus- ja ongelmapuheessa hyödynnetään uusrasismille tyypillisiä puhestrategioita ja monissa näihin positioihin asemoituvissa puheenvuoroissa rakennetaan ennakkoluuloja ja turvattomuutta. Toisaalta maahanmuuttoa asetutaan keskustelussa myös puolustamaan syrjintää vastustaen. Vuorovaikutus puheenvuorojen välillä on kuitenkin monin paikoin vähäistä, eikä esitettyjä uhkakuvia juurikaan kyseenalaisteta. Kaikissa argumentaatiopositioissa nostetaan esiin maahanmuuttajanaisten alisteiseksi hahmottuva asema sekä taloudellinen diskurssi. Lisäksi taloudelliset näkökulmat nousevat esiin kaikissa argumentaatiopositioissa. Kielitaito ja työelämään pääsy nähdään tärkeimmiksi kotoutumisen osatekijöiksi. Rakenteelliseen sosiaalityöhön nojaten tutkimuksen tulokset haastavat sosiaalityöntekijöitä tuomaan esiin erilaisten ulossulkevien mekanismien ja yleistävien kategorioiden vaikutukset maahanmuuttajien kotoutumiseen sekä toimimaan sosiaalisen oikeudenmukaisuuden puolesta syrjimistä vastaan.

Maisterintutkielma käsittelee onnistunutta kotoutumista. Tutkielman tavoitteena oli selvittää, millä tavoin onnistunut kotoutuminen määrittyy kuntien kotouttamisohjelmissa. Tutkielma on laadullinen tutkimus, jonka kontekstina toimii yhteiskunnallinen ilmapiiri, erityisesti hyvinvointivaltion, New Public Managementin ja ansaitsevuuden käsitteiden kautta tarkasteltuna. Tutkielman aihe sijoittuu rakenteellisen sosiaalityön alueelle. Tutkimuksen aineistona olivat Helsingin, Espoon, Vantaan, Turun ja Tampereen kotouttamisohjelmat, jotka ovat internetissä saatavilla olevia julkisia dokumentteja. Näiden kaupunkien kotouttamisohjelmat valikoituivat tutkimuksen aineistoksi, sillä maahanmuuttajat usein asettuvat isompiin kasvukeskuksiin. Aineiston analyysimenetelmänä toimi aineistolähtöinen sisällönanalyysi. Aineiston analyysi toteutettiin kolmivaiheisen prosessin kautta. Analyysiosuuden myötä aineistosta esiin nousevia huomioita tarkasteltiin tutkielman kontekstin ja aiemman tutkimuksen kautta. Tutkimuksen tulosten mukaan onnistunut kotoutuminen määrittyy työn ja yrittäjyyden, syrjäytymisen ehkäisyn, kolmannen sektorin ja hyöty- ja talousnäkökulman korostumisen kautta. Lisäksi tuloksissa nousi esille monikulttuurisuuden rooli kotouttamisohjelmissa, jonka yhteydessä korostuu etenkin keskustelu sukupuolten tasa-arvosta ja kulttuurisen vuoropuhelun lisääminen. Tutkimuksen tulokset ilmentävät yhteiskunnassa lisääntyneen uusliberalistisen ilmapiirin mukaisesti aktiivisuuden ja tehokkuuden vaatimuksia, joiden kautta onnistunut kotoutuminen määrittyy. Onnistunut kotoutuja määrittyy kotouttamisohjelmissa esitettävien tavoitteiden mukaan ahkerana, mahdollisimman vähän julkisia resursseja käyttämänä, yhteiskunnalle hyötyä tuovana ja nopeasti työllistyvänä yksilönä. Maahanmuuttajien yksilöllisten tarpeiden huomiointi jää vähälle huomiolle kotouttamisohjelmissa eikä yksilölliset henkisten ja fyysisten resurssien erot tule näkyväksi. Siten kotoutujan itse koettu hyvinvointi jää hyvin niukasti huomioiduksi ja tämä istuu osaltaan uusliberalistiseen ajankuvaan. Kotouttamisprosessin läpikäyneiden maahanmuuttajien sekä kotoutumistyön parissa sosiaalipalveluissa työskentelevien näkemykset ja kokemukset kotoutumisesta voisivat olla hyödyllisiä laadittaessa kuntien kotouttamisohjelmia.

Tutkielmassa tarkastellaan Suomen kotouttamispolitiikassa esiintyviä ongelmanmäärittelyjä 2017-2019. Tutkielmassa kotouttamispolitiikka mielletään osaksi kansallista identiteettipolitiikkaa, minkä vuoksi tutkielmassa tarkastellaan myös käsityksiä ja myyttejä suomalaisuudesta ja suomalaisesta yhteiskunnasta. Eduskunnan tarkastusvaliokunta käynnisti kesäkuussa 2017 tutkimushankkeen, jonka tavoitteena oli kotouttamistoimenpiteiden toimivuuden selvittäminen. Hankkeen lopuksi valiokunta antoi tammikuussa 2019 valvonta-aiheestaan mietinnön, jossa se esitteli konkreettisia kotouttamisen uudistusehdotuksia. Silloisen työministerin Jari Lindströmin mukaan oli myönnettävä, että Suomessa on epäonnistuttu kotouttamisessa. Tutkielman tavoitteena on paikantaa epäonnistumisen taustalla olevat ongelmanmäärittelyt peilaten niitä käsityksiin suomalaisuudesta ja suomalaisesta yhteiskunnasta. Tutkielman analyysityökaluna käytetään Carol Bacchin ’What is the problem represented to be?’ -analyysiä eli WPR-analyysiä. WPR-analyysin avulla aineistosta tunnistetaan politiikanteon taustalla vaikuttavia ennakko-olettamuksia ja totuuksia sekä niiden pohjalta syntyviä ongelmanmäärittelyitä. Tutkielman pääasiallisena aineistona käytetään Eduskunnan tarkastusvaliokunnan tilaaman tutkimushankkeen tuottamia tutkimusraportteja, valiokunnan antamaa mietintöä sekä eduskuntakeskustelua mietinnöstä. Suomalaisuuden ja suomalaisen yhteiskunnan käsityksiä kuvaavana aineistona käytetään niiden historiallista kehitystä ja rakentumista esiin tuovaa kirjallisuutta. Aineiston esiin nousevat Suomen kotouttamispolitiikan ongelmanmäärittelyt ovat monialaisia ja toimijakohtaisia. Eduskunnan tarkastusvaliokunnan mietinnössä ja kansanedustajien puheenvuoroissa ongelmanmäärittelyiden taustalla esiintyy ennakko-otaksumia, jotka pohjaavat vastaanottavan yhteiskunnan ja kotoutujien kulttuurien ja arvojen erilaisuuksien vertailuun. Kotoutumisen ongelmanmäärittelyjen painopiste on kotoutujien yhteiskunnan toimintaan osallistumisen, kielen oppimisen, työpaikan hankkimisen ja yhteiskunta-arvojen omaksumisen tehostamisessa. Tutkimusraporteissa esitettyjä käytännön ongelmia, kuten resurssien ja laadun tarpeen turvaaminen, palveluiden järjestämisen sirpaleisuus sekä tilastotiedon vajavaisuus tuodaan myös esiin mietinnössä ja eduskuntakeskustelun puheenvuoroissa, mutta niiden painoarvo jää vähäiseksi suhteessa tehostamistarpeeseen. Aineiston analyysin pohjalta havaitaan, että kotouttamispolitiikan ongelmanmäärittelyiden fokus on kotoutumista edistävien tekijöiden arvioinnissa. Sen sijaan kotoutumista estävät tekijät jäävät lähes kokonaan huomiotta. Kotouttamisen epäonnistumisen arviointi tuotetaan osittain irrallisena osana suomalaista yhteiskuntaa ja kansallista identiteettipolitiikkaa. Aineistosta nousee esiin kotouttamispolitiikan käsitteistön monitulkintaisuus, sillä aineiston toimijat käyttävät tiedostamattaan käsitteitä keskenään sekaisin. Erityisesti käsitteiden kotoutuminen ja kotouttaminen monitulkintaisuus aineistossa luo varjon kotouttamispolitiikan ongelmanmäärittelyiden täsmälliseen analysointiin. Tutkielman tulokset paljastavat kotouttamispolitiikan ongelmanmäärittelyiden taustalla vaikuttavia ennakko-olettamuksia ja totuuksia sekä niiden puutteita. Lisäksi tutkielman havainnot aiheen käsitteistön monitulkintaisuudesta osoittavat laajempaa tarvetta käsitteiden uudelleenmäärittämiselle ja muokkaamiselle.

Kaunokirjallinen käännös on sovitettava niin, että se on mahdollisimman hyvin ymmärrettävä kohdekielellä teoksen lukeville. Tässä tutkielmassa tutkin, mitä käännösstrategioita käyttäen erilaiset kulttuurisidonnaiset elementit on käännetty Miika Nousiaisen romaanin Vadelmavenepakolainen ruotsinkielisessä käännöksessä Hallonbåtsflyktingen. Tutkin erityisesti niitä kohtia käännöksestä, joihin on tullut sisällöllisiä muutoksia käännösprosessissa. Teoreettisena taustana tutkimukselleni käytän jakoa esimerkiksi kotouttaviin ja vieraannuttaviin käännösstrategioihin sekä tarkempia määritelmiä erilaisista käännösstrategioista (esimerkiksi tiedon lisääminen tai vähentäminen). Jaottelen materiaalistani löytyviä esimerkkejä myös sen mukaan, liittyykö sisällöllinen muutos käännöksessä lähdekulttuurin eli Suomen vai kohdekulttuurin eli Ruotsin kulttuurisidonnaisiin elementteihin. Koska materiaalinani oleva romaani on suomalainen romaani, joka kertoo suomalaisen protagonistin toiveesta olla ruotsalainen, liittyvät sisällölliset muutokset kulttuuriin liittyvien elementtien kääntämisessä näiden kahden maan kulttuureihin. Käytän kulttuurisidonnaisten elementtien kääntämisen tutkimisessa myös Nedergaard-Larsenin neliosaista jaottelua kulttuurisidonnaisista elementeistä (maantiede, historia, yhteiskunta ja kulttuuri). Materiaalistani löytyy esimerkkejä sekä kotouttavista että vieraannuttavista käännösstrategioista. Ruotsalaiseen kulttuuriin liittyvien elementtien osalta esimerkkejä löytyy esimerkiksi ruotsalaisille lukijoille selvien yksityiskohtien poistamisesta kohdetekstissä sekä korjauksista lähdetekstin virheellisiin tietoihin ruotsalaiseen yhteiskuntaan, kieleen tai kulttuuriin liittyen. Suomalaiseen kulttuuriin liittyvien elementtien osalta esimerkkejä löytyy mm. selittävien sanojen lisäämisestä suomalaisiin ilmiöihin sekä suomalaisten ilmiöiden (kuten julkisuuden henkilöiden) muuttamisesta vastaaviksi ruotsalaisiksi ilmiöiksi.

Tutkielma tarkastelee maaseudulla toteutettuja kotouttamiskäytäntöjä Pirkanmaalla sijaitsevan Punkalaitumen kunnan kautta. Ajallisesti tutkielma sijoittuu vuosiin 2011–2014, jolloin kunnassa oli käynnissä Leader-rahoitteinen Maahanmuuttajat kylille -hanke. Hankkeen yhtenä seurauksena syntyi Punkalaitumen kotouttamismallina tunnettu kotouttamiskäytäntöjen strategia. Tutkielmassa selvitetään, miksi pieni maalaiskunta on ollut kiinnostunut maahanmuuttajien ja erityisesti kiintiöpakolaisten ja turvapaikanhakijoiden vastaanottamisesta. Lisäksi tarkastellaan sitä, mistä kotouttaminen Punkalaitumen kontekstissa on muodostunut. Samalla tutkielmassa avautuu rakenteellinen näkökulma siihen, millaisia päämääriä kotouttamisella suomalaiseen yhteiskuntaan tavoitellaan. Kyseessä on tapaustutkimus, jonka aineisto koostuu ensinnäkin henkilöhaastatteluista. Lisäksi internetistä on ollut saatavilla videomuotoisia haastatteluja Punkalaitumen maahanmuuttajiin ja kotouttamiseen liittyen. Toinen pääaineisto koostuu paikallislehti Punkalaitumen Sanomien lehtileikkeistä vuosilta 2011–2014. Lisäksi tutkielmassa on käytetty erilaisia kansallisia, alueellisia ja paikallisia ohjelmia, strategioita, hankesuunnitelmia sekä tilinpäätöksiä. Tarkkojen lukumäärien selvittämiseen on käytetty Tilastokeskuksen tietokantaa. Kerätty aineisto on analysoitu sisällönanalyysin avulla. Kansallisessa aluepolitiikassa on 1960-luvulta lähtien tavoiteltu keskittämistä, joka on tarkoittanut palvelujen keskittämistä kasvukeskuksiin, sekä kuntaliitoksia. Toisaalta myös 2000-luvulla maahanmuuttopoliittiset päätökset ja kotouttamislainsäädäntö ovat vaikuttaneet paikallisesti Punkalaitumella. Tutkielman tuloksena voi todeta, että yhtenä ratkaisuna Punkalaitumella on vähenevän väestön ja hiljenevän maaseudun ongelmaan ollut maahanmuuttajien, ennen kaikkea kiintiöpakolaisten, vastaanottaminen kuntaan. Punkalaitumen kotouttamismallin lähtökohtana on ollut ruohonjuuritason työ, joka on rakentunut verkostoista paikallisten toimijoiden, muun muassa yrittäjien kanssa. Lisäksi maahanmuuttajia on pienellä paikkakunnalla pystytty kohtaamaan yksilöllisesti, jossa merkittävää on ollut maahanmuuttotyötä tekevän henkilön persoona ja ammattitaito. Punkalaitumella kotouttaminen on myös sisältänyt tavoitteen maahanmuuttajien ja kantaväestön vastavuoroisesta kohtaamisesta, jota on yritetty saavuttaa esimerkiksi erilaisin yhteisin tapahtumin. Tutkielman pohjalta voidaan todeta, että kotouttamisella on monta tasoa, eikä eri osasten yhteensovittaminen ole tapahtunut helposti. Kielitaidon ja työpaikan saaminen ovat vain yksi osa koko kotouttamisen prosessia. Ne ovat myös ennen kaikkea suomalaisesta näkökulmasta asetettuja kotouttamisen tavoitteita. Punkalaitumella kansallisen tason kotouttamispolitiikka on antanut kotouttamiselle raamit, mutta käytännön työtä on tehty paikallisesti itsenäisesti ja luovasti, jolloin myös maaseutuympäristö on voitu ottaa huomioon.

Tutkielmassani tarkastellaan reaalioiden eli kulttuurisidonnaisten elementtien kääntämistä Günter Grassin Die Blechtrommel -romaanin (1959) kahden suomennoksen pohjalta. Ensimmäinen suomennos Peltirumpu on Aarno Peromiehen käsialaa vuodelta 1961. Samaa nimeä kantava Oili Suomisen uudelleensuomennos julkaistiin vuonna 2009. Tutkimuksessani lähdetään siitä oletuksesta, että uusi käännös on vanhaa käännöstä vieraannuttavampi ja tarkempi. Poimin lähdetekstistä satunnaisotannalla 100 reaaliaa. Otan kohteekseni alkuperäisen saksankielisen Die Blechtrommel -teoksen joka kymmenennen sivun. Tarkastelen kutakin sivua aina kahden suomennoksen vastaavan tekstikatkelman kanssa rinnakkain reaalioiden löytämiseksi. Tämän jälkeen jaottelen reaaliat Pekka Kujamäen luokitteluun pohjautuen arjen, erisnimien, yhteiskunnan ja kulttuurin kategorioihin analyysin helpottamiseksi. Analyysissä jaottelen suomentajien käännösratkaisut Kujamäen kehittelemän luokittelun pohjalta seuraaviin reaalioiden käännösstrategialuokkiin: suora lainaus, käännöslaina, selittävä kääntäminen, analogian käyttäminen kohdekielellä, hyperonyminen käännös, kohyperonyminen käännös, poisto sekä lisäys. Tutkin aineistosta poimittujen esimerkkien avulla, mitä strategioita kääntäjät ovat valinneet ja miten heidän ratkaisunsa eroavat toisistaan. Tutkimukseni perusteella Peromiehen ja Suomisen reaalioiden käännökset ovat hyvin samankaltaiset sekä strategiavalintojen että kotouttamisen ja vieraannuttamisen osalta. Molempien kääntäjien globaali strategia on vieraannuttava. Suominen on käyttänyt vieraannuttavia paikallisstrategioita vain kolmesti Peromiestä useammin, eikä eroa voida pitää tilastollisesti merkittävänä. Tämä havainto poikkeaa lähtöoletuksestani, jonka mukaan uudelleensuomennos on vanhaa vieraannuttavampi. Lähtöoletukseni täyttyy kuitenkin siltä osin, että Suomisen reaalioiden käännökset ovat monin paikoin Peromiehen suomennoksia tarkempia. Tutkimukseni pohjalta voidaan myös todeta, että reaalioiden kääntämisessä tehdyillä valinnoilla voi olla suuri vaikutus koko käännökseen: yhdenkin reaalian kotouttaminen voi vaikuttaa teoksen tematiikkaan ja katkoa kirjan sisäisiä yhteyksiä.

Tutkielmassa tarkastelen reaalioiden käännösstrategioita ja käännösstrategioiden taustalla vaikuttavia tekijöitä vertaillen Haruki Murakamin Shikisai o motanai Tazaki Tsukuru to, kare no junrei no toshi (2013) -teoksen reaalioita ja niiden käännöksiä Raisa Porrasmaan Värittömän miehen vaellusvuodet -käännöksessä (2014). Analysoin käännösreaalioita Ritva Leppihalmeen (2001) käännösstrategioiden sekä kotouttamisen ja vieraannuttamisen käsitteiden pohjalta. Lisäksi tarkastelen mahdollisia syitä käännösstrategioiden taustalla: reaalialuokkia, ympäröivää tekstiä sekä japanilaisen kulttuurin tunnettuutta Suomessa. Minua kiinnostaa tietää, millaisia käännösstrategioita japaninkielisen romaanin suomennoksessa on käytetty ja miksi. Analyysissani paljastuu, että kotouttavia käännösstrategioita on käytetty hieman enemmän kuin vieraannuttavia strategioita. Yksittäisissä strategioista suosituin on ollut kuitenkin vieraannuttamisen ja kotouttamisen välimaastoon sijoittuva selittämisstrategia. Suomalaislukijalle vielä suhteellisen kaukaisen japanilaisen kulttuurin reaalioiden selittämiselle lienee tarvetta. Toisaalta samaista strategiaa ei ole lähes ollenkaan romaanin dialogissa, mikä kielii kyseisen strategian tekstuaalisesta raskaudesta. Birgit Nedergaard-Larsenin (1993) ja Peter Newmarkin (1988) teorioiden pohjalta jakamiani reaalialuokkia tarkastellessani selviää, että maantieteellisten reaalioiden kohdalla ei ole käytetty lainkaan vieraannuttavia käännösstrategioita. Muuten reaaliluokkien vaikutus käännösstrategioihin jää epäselväksi aineistoni suppeuden vuoksi. Tutkimukseni havainnollistaa erilaisia reaalioiden käännösratkaisuja japanista suomennettaessa ja raottaa niiden taustalla olevia tekijöitä. Tutkimustani olisi mielenkiintoista jatkaa laajemmalla aineistolla – tämä kenties avaisi tarkemmin yhteisiä tekijöitä tiettyjen reaalioiden käännösstrategioiden taustalla.

Tutkin maisterintutkielmassani työsuojeluun liittyvien ohjeistuksien kuten terveys- ja turvallisuusriskien arvioinnin standardien ja tehdasalueella liikkuvien urakoitsijoiden työturvallisuudesta huolehtimiseen liittyvien EHS-standardien suomentamista. Sain Saint-Gobain Finland Oy:n EHS-osastolta käännöstoimeksiannon, jonka pohjalta toteutin tutkielmani. Käännöstoimeksiannon tavoitteena oli tuottaa toimiva, ammattimainen ja käyttäjäkeskeinen käännös EHS-osaston työsuojelustandardeista yhtiöön kuuluvien liikeyksiköiden käyttöön. Samalla sain mahdollisuuden soveltaa käyttäjäkeskeisen kääntämisen strategiaa ja tutkia ohjeistuksien kääntämisen erityispiirteitä mahdollisimman käytännönläheisesti. Maisterintutkielmassani pyrin selvittämään, mitä käännöstyössä on erityisesti otettava huomioon silloin, kun ohjeistus koskee työntekijöiden terveydelle ja hyvinvoinnille tärkeitä työsuojeluasioita kuten turvallisuusriskien arviointia ja työturvallisuuden vähimmäisvaatimuksia. Käännöstutkielmassa analysoin tekemiäni käännösratkaisuja käyttäjäkeskeisen kääntämisen näkökulmasta. Analyysimenetelmänä tutkin tekemiäni käännösratkaisuja lähilukuna ja etsin ranskankielisestä alkutekstistä ne elementit, jotka puoltavat käyttäjäkeskeisen kääntämisen tärkeyttä työohjeistuksien käännösstrategiana ja vaativat käyttäjäkeskeistä kääntämistä sujuvan kohdetekstin aikaansaamiseksi. Tutkin, miten työtapaturmia ja työperäisten sairauksien riskien arviointia tai urakoitsijoiden hallintaa koskevasta standardista saadaan mahdollisimman toimiva suomennos, joka osaltaan edistää työntekijöiden ja urakoitsijoiden turvallisuutta sekä esitän, mitkä elementit tai erityispiirteet käännösprojektissa vaativat erityisesti käyttäjäkeskeistä kääntämistä. Tutkimusaineiston analyysiosiossa esittelen kolmen eri työsuojeluun liittyvän ohjeistuksen käännösratkaisuja, jotka keskittyvät niiden sisältämiin englanninkielisiin ja ranskankielisiin lyhenteisiin, titteleihin, tuotenimiin ja niiden suomenkielisiin vastineisiin, vaaratasotaulukoihin, riskikaavoihin, ryhmäindikaattoreihin sekä vaarallisten aineiden (mm. kemiallisten aineiden) listauksiin. Käännöstutkielman aineiston suomentamisessa tilanne on ollut kaikin puolin optimaalinen: asiantuntija ovat olleet lähellä ja käytettävissä ja sain olla osana työsuojelun asiantuntijaryhmää. Pääsin konsultoimaan käännöksen vastaanottajiin kuuluvia henkilöitä eli käännöksen todellisia loppukäyttäjiä, joihin kuuluin myös itse epäsuorasti yrityksen toimihenkilönä ja työsuojeluvaltuutettuna. Keskityin omassa tutkimuksessani todellisiin loppukäyttäjiin, joilta sain suoraa palautetta ja apua käännösprosessin eri vaiheissa. Työntekijöiden turvallisuutta koskevien, velvoittavien työsuojeluohjeistuksien kääntämisessä tämä on mielestäni erityisen tärkeää, jotta työntekijöiden turvallisuus ei vaarannu puutteellisen tai harhaanjohtavan käännöksen takia. Tutkimuksen tuloksena voin todeta, että todellisten loppukäyttäjien konsultointi työsuojeluun kohdistuvien ohjeistuksien käännösprosessin eri vaiheissa oli suureksi avuksi – ilman työsuojelun asiantuntijoiden konsultointia ja kääntäjän pientä omakohtaista kokemusta työsuojelusta ja siihen liittyvästä vakiintuneesta terminologiasta käännöstyön toteutus olisi ollut paljon haastavampaa. Tekemäni käännösratkaisut olivat vaihdellen kotouttavia tai vieraannuttavia, mutta aina käyttäjäkeskeisiä.