Browsing by Subject "kuolema"

Lääketieteen kehityksestä parantuneen terveydenhuollon ja yleisen hygieniatietoisuuden myötä kuolleisuuden taso laskee maailmanlaajuisesti. Tämän vaikutuksesta valtaosa ihmisistä saa elää pitkän ja täyden elämän. Vuoden 2050 ennustuksena on, että yli 82:n maan väestöstä 20 prosenttia on kronologisesti iäkkäitä. Samalle vuodelle arvioidaan, että yli 65-vuotiaita on 2 biljoonaa henkeä koko maailman mittakaavassa. Länsimaissa elinajan kasvu on ollut reilu 150 vuotta noususuhteessa. Suomessakin tähän kiitoon ollaan päästy viime vuosisadan alusta lähtien, mikä näyttäytyy elinajanodotteen lähes kaksinkertaistumisena. Vuoden 2050 arvion mukaan tapahtuu yli 2,5-kertaistuminen 80-vuotiaissa suomalaisissa. Tässä tutkielmassa tarkastelen, mitä jatkuvasta eliniän pidentämisestä väistämättä seuraa yksilön terveydentilan kannalta. Tutkielman metodina on monista tekstianalyyttisista menetelmistä koostuva systemaattinen analyysi, jossa työskennellään käsitteiden, niiden järjestelmien sekä näiden muodostamien suhteiden parissa. Tässä tutkielmassa analysoin vanhuuden, ikääntymisen, kuoleman ja hauraus-raihnausoireyhtymän eli gerastenian käsitteitä käyttämällä aineistona niitä käsittelevää kirjallisuutta. Tutkielman aineiston pohjalta käy ilmi, että pitkä elämä on nähty päämääränä, jota on kannattanut tavoitella. Terveyttä ja toimintakykyä on arvostettu siinä määrin, että näiden edellytyksiä parannetaan jatkuvasti. Elinolojen kohentuessa ihmiset elävät pidempään, koska he eivät kuole aiempaan tapaan sairauksiin tai tapaturmaisesti. Viime vuosisadalta lähtien – antibioottien ja teho-osastojen lisääntymisen myötä – lääketieteen avulla ollaan pystytty ehkäisemään tautikuolemia, vammautumisia sekä myöhentämään kuoleman saapumisen ajankohtaa. Tämä kehityskulku on johtanut siihen, että iäkkäät haurastuvat vähitellen. Huomasin tässä olevan ristiriidan, missä toimintakyvyn parantamisyritykset ovat johtaneet toimintakyvyn alenemiseen. Raihnaantumisen kautta tapahtuva kuolema tuo tullessaan mykät rivit kuolemaa odottavia ikäihmisiä. Kuten yhdysvaltalaisten professorien Hayflickin ja Moorheadin kokeiden tulokset ovat havainnollistaneet, ainoa vaihtoehto vanhuuteen kuolemiselle on syöpään kuoleminen. Näin ollen esiin nostamaani ristiriitaa ei voi sovittaa, koska kukaan ei voi välttää väistämätöntä kuolemaa tapahtumasta. Lääketieteelliset hoidot ovat kehittyneet siihen pisteeseen, ettei iäkkään poismenolle välttämättä löydy täsmällistä tautidiagnoosia, ja tällöin hauraus-raihnausoireyhtymä tulee kuvaan. Haurausraihnaus-oireyhtymä eli gerastenia on etenevä oireyhtymä, johon sairastuneilla on tiedossa alati huonontuvaa terveyttä elinjärjestelmien ollessa alttiita hämmentävän nopealle romahdukselle pienestäkin uudesta stressiä synnyttävästä asiasta. Oireyhtymän ytimekäs kuvaus on sen prosessimaisesti rapistuttava luonne, jonka myötä iäkäs kokonaisuudessaan haurastuu tavallista nopeammin. Tämä hauras terveydentila on otollinen kasvualustaksi eri sairauksille ja muille haittatekijöille, jonka lisäksi se pahentaa sairauksia ja hidastaa niistä toipumista. Uusliberalismia huokuvassa suomalaisen hoivapolitiikan asiakirjoissa korostetaan valistuksen arvojen mukaisesti aktiivista, autonomista, toimintakykyistä ja tuottavaa ihmistä, mikä saa aikaan hauraiden iäkkäiden, mutta myös väistämättömän kuoleman jäämisen syrjään. Yksilöä korostavassa kulttuurissa toimintakyvyn heikentymistä ilmentävät ihmiset ovat menettäneet yhteiskunnassa arvostetut arvot, mikä heijastuu ikääntyneiden arvostukseen ja vanhuuden tavoittelemattomuuteen. Rakennemuutos on tuonut tullessaan laitoshoivan alasajon ja kotona tapahtuvan hoidon korotuksen. Kotona sinnittelevien, alati huonokuntoisimpien iäkkäiden määrän enentyessä, kuolema näyttää palaavan takaisin kotien seinien sisälle.

Retrospektiivisen tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää EKK:lla v. 1984-1993 anestesoitujen hevosten lukumäärä sekä niihin liittyviä parametrejä erityisesti anestesiakuolemiin nähden. Tutkittavia asioita olivat hevosten ikä, rotu, sukupuoli, operaation tarkoitus, operaatioasento, esirauhoitus, anestesian induktio, anestesian aloitusaika ja anestesian kesto. Tutkimuksen kohteena olevan ajanjakson puitteissa anestesioitiin EKK:lla 1252 hevosta, joista 195 ähkyleikkauksia varten. Anestesiakuolleisuus ähkypotilaiden poiston jälkeen oli 0,9%, mikä vastaa ulkomailla saatuja tutkimustuloksia. Tarkasteltaessa tilastollisesti eri parametrien merkitsevyyttä anestesiakuolleisuuteen oli tammoja kuollut tilastollisesti merkitsevästi enemmän kuin oriita ja ruunia, ja asetyylipromatsiinin käyttö esirauhoituksena vähensi tilastollisesti merkittävästi riskiä kuolla anestesiaan. Hevosen anestesiointiin liittyy monenlaisia riskejä sekä induktio-, ylläpito- että heräämisvaiheessa. Preoperatiivinen arviointi ennen anestesiaa on tärkeää. Anestesialaitteiston on oltava kunnossa ja sitä on osattava käyttää. Anestesia-aineet tulisi valita potilaan ja leikkauksen luonteen mukaan. Anestesian huolellinen monitorointi joka vaiheessa vaaratilanteiden tunnistamiseksi on olennainen osa anestesiaa. Anestesiologin on tiedostettava anestesiaprosessiin liittyvät riskit jo ennen esirauhoitusta ja tiedettävä, miten toimia hätätilanteessa.

Suomalaiset elävät yhä pidempään, ja samaan aikaan elämän viimeiset vuodet asutaan usein kotona. Myös palliatiivinen hoito on siirtynyt yhä useammin kotiin. Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan palliatiivisen hoidon tulee olla kokonaisvaltaista, fyysisten oireiden hoidon ja kivunlievityksen lisäksi täytyy kiinnittää huomiota psykososiaalisiin ja spirituaalisiin ulottuvuuksiin. Euroopan saattohoitojärjestö EAPC on määritellyt spiritualiteetin muodostuvan kolmesta ulottuvuudesta; eksistentiaalisista kysymyksistä sekä arvoihin ja uskontoon perustuvista näkemyksistä. Tässä tutkielmassa tarkastelen kuinka EAPC:n määrittelemät spiritualiteetin ulottuvuudet ilmenevät ikääntyneillä kotona sairastavilla palliatiivisen hoidon potilailla. Tutkielma on laadullinen haastattelututkimus, ja aineiston olen kerännyt haastattelemalla kahdeksaa 71-95-vuotiasta kotona asuvaa palliatiivisen hoidon potilasta. Haastattelut toteutin puolistrukturoidun teemahaastattelun avulla, ja aineiston analysoin käyttämällä sisällönanalyysia. Tulokset esittelen jaoteltuna EAPC:n määritelmän mukaisesti kolmeen eri pääluokkaan; eksistentiaalisiin kysymyksiin sekä arvoihin ja uskontoon perustuviin näkemyksiin. Eksistentiaaliset kysymykset pitävät sisällään elämän merkityksellisyyden, eheyden kokemisen, toivon sekä kuoleman. Arvoihin perustuviin näkemyksiin olen sijoittanut ne aineistosta esiin nousevat ulottuvuudet, jotka liittyvät ihmissuhteisiin, muutokseen sopeutumiseen, kotona sairastamiseen sekä taiteeseen. Uskontoon perustuvat näkemykset muodostuvat henkilökohtaisesta vakaumuksesta sekä rituaaleista. Aineiston perusteella spiritualiteetin ulottuvuudet ovat moniulotteisia, jonka vuoksi yksittäisiä ulottuvuuksia on haastavaa jaotella EAPC:n kolmijaon mukaisesti. Tämänkaltainen jaottelu voi kuitenkin auttaa hahmottamaan spiritualiteettiin kuuluvia ulottuvuuksia. Tutkielman lopussa esittelen aineistosta esiin nousseet tuloksia ilman EAPC:n kolmijakoa. Aineiston perusteella merkityksellisyyden ja eheyden kokemukset ovat positiivisesti yhteydessä yksilön kokemukseen hyvinvoinnista, ja tarkoituksettomuuden tunteet heikentävät hyvinvointia. Merkityksellisyys muodostui läheisistä ihmissuhteista, uskosta korkeampaan voimaan, itsensä toteuttamisesta sekä muutokseen sopeutumisesta. Epäselvä/negatiivinen suhde uskontoon, yksinäisyys ja toimintakyvyn heikkeneminen ovat yhteydessä tarkoituksettomuuden tunteeseen.

Tässä tutkimuksessa selvitän, kuinka läheisen ihmisen kuolema on vaikuttanut läheisensä menettäneen spiritualiteettiin. Olen kerännyt aineistoni kirjoituspyynnöin monenlaisista hengellisistä ja vakaumuksellisista viitekehyksistä. Mukana on eri tavoin läheisensä menettäneiden kertomuksia, sekä eri ikäisinä kuolleiden henkilöiden omaisten tarinoita. Tutkimukseni on kvalitatiivinen eli laadullinen, joten en pyri yleistyksiin vaan esittelemään yhden näkökulman tästä aiheesta. Lähestymisotteeni on narratiivinen sen sopiessa hyvin tutkimukseen silloin, kun aineistona on esimerkiksi juuri vapaamuotoiset kirjoitukset ihmisiltä, jotka ovat kokeneet asian, josta kirjoittavat. Alkuun selvitän muun muassa spiritualiteetti – käsitteen määrittelyä. Käsitteenä se on hyvin konteksti – ja käyttäjäsidonnainen. Kristinusko on sen alkuperäinen lähde, vaikka sitä käytetään muissakin uskonnollisissa traditioissa, esimerkiksi buddhalaisuudessa ja hindulaisuudessa. Spiritualiteetti-termin täsmällinen määrittely on vaikeaa sen epämääräisyyden ja käsitteellisen moniulotteisuuden vuoksi, ja siksi sen käyttö voi olla myös ongelmallista. Suomessa teologit ovat käyttäneet spiritualiteetti-käsitettä 1970-luvulta alkaen. Tutkimustehtäväni on selvittää, onko läheisensä menettäneiden spiritualiteetti muuttunut heitä kohdanneen surun myötä, ja tätä selvitän tutkimuskysymykselläni: kuinka läheisensä kuoleman vaikutus näkyy läheisensä menettäneiden kirjoituksissa. Aineistoni analyysi on aineistolähtöinen, vaikka siinä onkin kytkentöjä teorioihin ja teoriat toimivat apuna analyysin etenemisessä. Tutkimukseni kytkeytyy Cullbergin kriisiteoriaan ja Kübler-Rossin surun vaiheteoriaan. Samalla tavalla läheisensä menettäneet kuvasivat kirjoituksissaan pitkälti toistensa kanssa samankaltaisia tunteita ja kokemuksia. Läheisen samanlainen kuolintapa ei kuitenkaan jokaisessa kertomuksessa vaikuttanut samalla tavoin menetyksen kokeneen spiritualiteettiin. Olen nojautunut aineistoni analyysissa Clandininin ja Conellyn sekä Polkinghornen näkemyksiin narratiivisen ja narratiivien analyysien eroista. Narratiivien analyysissa kertomukset luokitellaan esimerkiksi tapaustyyppien tai kategorioiden avulla. Narratiivien analyysi edellyttää tarinamuotoista aineistoa ja tällöin aineiston voi analysoida millä laadullisella menetelmällä tahansa. Analyysi ei silloin muotoudu niinkään tarinoista, vaan kuvauksista tarinoiden teemoista tai tapahtumista. Lopullisen analyysin tein soveltamalla Lieblich et. al. esittelemää kategoris-sisällöllistä analyysia ja Tuomi & Sarajärven aineistolähtöistä sisällönanalyysia. Aineistoni koostui 50 läheisensä menettäneen kirjoituksista.

Objectives: The objective of this study is to search and clarify 11-year-olds perceptions on death. While there has not been a lot of research on children's perception on death, Reetta Ikola wrote her thesis about this topic in 2013. However, researching this is important, so that people that work with children know how to act and relate when a child is faced with death. This study focuses on how children perceive death and the after life. In addition, the study concentrates on how the religion in the children's home affects their perceptions and where children receive their information on death. This master thesis examines children's death perceptions, concerns and how to deal with death. Methods: Thematic interviews were used as the main research method in this study. The interviewees were twelve eleven-year-olds. Seven of them were boys and six of them were girls. All them were individually interviewed by using semi-structured interview method. The material was then analysed by using content analysis. Findings and conclusion: The interviewees' perceptions on death were found to be very similar than in previous studies. Interviewees' perceptions on death and after life were all individual and different, but all of them were already realistic. All of the interviewees thought that death is something irreversible and a deceased person cannot feel or experience anything. Interviewees explained death both from a religious as well as biological viewpoint. Also the after life was described from a religious as well as atheistic standpoint. The perceptions of death were not always consistent with the religion at the interviewee's home. The perceptions were based more on everyday life experiences. The feelings surrounding death were clearly negative. Every interviewee connected sorrow and sadness to death even though they have not previously perceived death as a negative thing. The interviewees did not actually have fears relating death, even though some issues were problematic.

Kuolema on aihe, jota on tutkittu suomalaisen sosiaalityön näkökulmasta hyvin vähän. Kuolemaan liittyy kuitenkin monia ilmiöitä, joita sosiaalityön asiakastyössä väistämättä kohdataan. Sosiaalityöntekijä saattaa olla tekemissä esimerkiksi kuolemaa lähestyvän tai kuolemantoiveita esittävän asiakkaan kanssa, kohdata asiakkaansa kuoleman, hoitaa vainajan asioita tai työskennellä ihmisten kanssa, jotka ovat menettäneet läheisensä kuoleman seurauksena. Tässä tutkielmassa lähestytään kuoleman tematiikkaa käsittelemällä kuoleman kohtaamista gerontologisessa sosiaalityössä. Tutkielmassa selvitetään miten kuolema ilmenee ja miten sitä käsitellään gerontologisen sosiaalityön asiakastyössä. Lisäksi tutkielmassa tarkastellaan, millaisena sosiaalityöntekijät kokevat omat valmiutensa kohdata kuoleman teemoja työssään. Tutkielman näkökulma on sosiaalityöntekijöiden kokemuksissa. Tutkielma on luonteeltaan laadullinen tutkimus, jonka aineisto on kerätty haastattelemalla viittä gerontologisen sosiaalityön sosiaalityöntekijää puolistrukturoidun teemahaastattelun menetelmällä. Haastatteluaineisto on analysoitu osittain aineistolähtöisen ja osittain teoriaohjaavan sisällönanalyysin otteella. Haastatteluaineiston perusteella gerontologisen sosiaalityön asiakastyössä kuolema ilmenee pääasiassa kolmen eri teeman kautta. Nämä teemat ovat asiakkaan oma kuolema, asiakkaan itsetuhoisuus sekä asiakkaan läheisten kuolema. Sosiaalityöntekijät arvioivat kuolemaan liittyvien ilmiöiden olevan työssä usein luonnollisesti läsnä, sillä kuolema on osa heidän asiakaskuntaansa kuuluvien ikääntyvien ihmisten elämäntodellisuutta. Kuolema ei kuitenkaan ole työn ydintä eikä siihen liittyviä asioita tule vastaan usein. Gerontologisen sosiaalityön sosiaalityöntekijät tiedostavat ja tunnistavat tästä huolimatta tämän tematiikan osana työtään. Konkreettisesti sosiaalityöntekijät työskentelevät kuoleman teemojen kanssa asiakastyössään esimerkiksi puhumalla asiakkaan kanssa kuolemasta ja kuolemansurusta, auttamalla itsetuhoista asiakasta, tukemalla asiakkaan omaisia tai hoitamalla asiakkaan kuoleman jälkeisiä toimenpiteitä. Sosiaalityöntekijöillä on monia valmiuksia kohdata kuolemaa työssään. Kuoleman kohtaamisen valmiuksia hahmoteltaessa gerontologisen sosiaalityön sosiaalityöntekijöillä on havaittavissa tiedollista, taidollista, itsetuntemukseen ja kontekstualisoimiseen liittyvää kompetenssia. Kuoleman kohtaamista asiakastyössä tukevat myös työntekijän työympäristö ja työyhteisön tuki. Näistä eri osa-alueista muodostuu työntekijän kuolemakompetenssi, jonka voidaan käsittää sisältävän erilaiset kuoleman kohtaamisen ulottuvuudet. Sosiaalityöntekijöillä on monista kuoleman kohtaamisen valmiuksistaan huolimatta toiveita kehittää omaa työskentelyään kuolemaan liittyvien työtehtävien parissa. Ottaen huomioon kuoleman aihealueen vähäisen ilmenemisen sosiaalityön tutkimus-, koulutus- ja työn kehittämisen kentällä niin maassamme kuin kansainvälisestikin, tämän tutkielman päätelmänä on, että kuoleman tematiikkaan ja sen kohtaamiseen olisi hyvä kiinnittää sosiaalityössä nykyistä enemmän huomiota.