Browsing by Subject "kuuluminen"

Inkerinsuomalaiset ovat alun perin Suomesta lähtöisin oleva väestöryhmä, joka siirtyi asuttamaan nykyistä Pietarin ympäristöä 1600-luvulta alkaen. Monien vaiheiden jälkeen heitä palasi Suomeen vuosina 1990–2016 voimassa olleen paluumuutto-oikeuden aikana kymmeniä tuhansia. Tässä maisterintutkielmassa käsitellään 1990-luvulla alkaneen inkerinsuomalaisten paluumuuton aikuisikäistä toista sukupolvea ja heidän kuulumisen kokemuksiaan keskittyen erityisesti kielellisiin, kulttuurisiin ja kansallisiin kuulumisen kokemuksiin. Ryhmä on mielenkiintoinen tutkimuksen kohde, sillä siirtolaistaustasta huolimatta heillä on suomalaisia sukujuuria ja toisen sukupolven tutkimusta on suomessa vähän. Tässä tutkielmassa selvitän, mihin kansallisiin, kielellisiin ja kulttuurisiin ryhmiin inkerinsuomalaisten paluumuuttajien toinen sukupolvi kokee kuuluvansa, miten kuulumista näihin ryhmiin kuvataan ja millaiset paikat korostavat kuulumisen tai kuulumattomuuden tunnetta. Tutkielma on laadullinen sisällönanalyysi, joka on toteutettu kahdeksan yksilöhaastattelun perusteella. Haastateltavat ovat joko syntyneet Suomessa tai muuttaneet Suomeen ennen kouluiän aloitusta pääasiassa 1990-luvulla. Keskeisin tulos on, että haastateltavat kokivat yhteyttä sekä suomalaisuutta, venäläisyyttä että inkerinsuomalaisuutta kohtaan. Kuuluminen näyttäytyi eri tavoin eri ryhmien kohdalla. Suomalaisuuteen kuuluminen oli hyvin selvää haastateltaville, eikä sitä juurikaan kyseenalaistettu vaan käsitystä suomalaisuudesta laajennettiin kuvaamaan itseä paremmin. Suomalaisuuteen kiinnitti fyysinen paikka, kulttuurinen yhtenäisyys ja kieli. Inkerinsuomalaisuuteen kytkeydyttiin vaihtelevammin, mutta pääosin hyvin lämminhenkisesti. Inkerinsuomalaisuuteen kytkivät suvun juuret ja tarinat. Venäläisyys herätti haastateltavissa ristiriitaisia tunteita. Osin venäläisyyttä kohtaan koettiin voimakastakin kuulumista esimerkiksi kielen ja kulttuurin kautta, toisaalta esimerkiksi politiikasta irtisanouduttiin. Inkerinsuomalaisuus ja osin myös venäläisyys olivat usein ”hiljaisia” identifikaatioita, joiden merkitys nousi esille vain tietynlaisissa tilanteissa, esimerkiksi niiden saadessa tilaa julkisessa keskustelussa. Suomalaisuus sen sijaan oli tilanteesta riippumatonta, siitä huolimatta, että haastateltavat kokivat asemansa olevan jollakin tapaa suomalaisuuden ja maahanmuuttajuuden välissä. He olivat suomalaisia, mutta myös jotakin muuta. Tutkielma antaa tietoa kahdesta vähän tutkitusta ryhmästä: inkerinsuomalaisten paluumuuton toisesta sukupolvesta sekä aikuisikäisestä maahanmuuttajataustaisesta toisesta sukupolvesta yleisesti. Inkerinsuomalaiset paluumuuttajat ovat ensimmäisiä suuria maahanmuuttajaryhmiä Suomessa, ja maahanmuuton kasvettua määrällisesti, on hyödyllistä pyrkiä ymmärtämään aiemmin muuttaneen ryhmän kokemuksia.

Finland has multiple associations formed and operated by people with immigrant background. These associations arrange diverse activities. Usually these activities are affiliated with the lifestyle as a minority, for example: maintaining cultural traditions, advancing integration of the members of the minority to the Finnish society, and improving the position of the minority. I studied and collected research from the Afghan associations in Finland. The aim of my study was to clarify, how the minority position reflects in the discourse of the agents of the associations’ and in the work of the associations. The theoretical framework of the study consists on discussion on citizenship, the construction of citizens’ community, and the nation, politics of belonging, and the position and the possibilities of actions as minorities. To carry out the study, I interviewed six active agents of Afghan associations. The interviewees represented distinct associations from different parts of Finland. I analyzed the interviews using narrative analysis method pursuing to examine, how the small stories told by the Afghan agents reflect their socio-cultural reality. All the interviews have an outline relating to the experiences these individuals and their associations have as a minority, how they view Finnish society today, and their hopes and dreams for the future. The experiences of not belonging in the Finnish community cause the people with Afghan background challenges in defining their own national and cultural identity. The associations arrange activities that enable the maintaining of Afghan culture, and activities that advance the integration of Afghan people in Finland, without the force of integrating with all the cultural presumptions of the Finnish majority. In addition, negotiation on how and how much Afghan people can adopt Finnish culture and values, is carried out in and between Afghan associations. The negotiation causes tension inside Afghan community. The politics of belonging of the Finnish nation and the processes of exclusion define the Afghan peoples’ possibilities to act and influence in the society. Through their actions, Afghan associations pursue to improve the position Afghan people in Finland, and thus increasing the recognition of their work, as Afghan’s in the Finnish society.

Tässä tutkielmassa selvitän, minkälaisia merkityksiä maahanmuutonvastainen, rasistinen diskurssi liittää sen alle joutuviin ihmisiin maahanmuuttovastaisen Facebook-ryhmän keskusteluissa sekä, minkälaista valtaa tämä sisältää. Lähtökohtana on, ettei Suomi ole irtonainen eurooppalaisen kolonialismin perinnöstä ja kehitystutkimuksella on rooli tämän purkamisessa. Aiemmissa tutkimuksissa on todettu, että maahanmuuttovastaisuuteen liittyvä, rasistisesti motivoitunut kieli ei toimi vain syrjässä, vaan näkyy myös medioissa ja politiikan kentällä. Siksi on tärkeää tutkia, kuinka tämän diskurssin merkitysrakenteet muodostuvat ja operoivat. Tutkielman sekä teoreettisena että kontekstin viitekehyksenä toimii postkoloniaalinen teoria. Teorian moninaisen kirjon joukosta käytetään Sara Ahmedin postkoloniaalisen kohtaamisen teoriaa tutkielman teoreettisena työkaluna. Avainkäsitteinä ovat läheisyys ja sijainti, tunnistaminen ja tunteminen (knowing someone) sekä kuuluminen (belonging), jotka käsitteinä pyrkivät avaamaan postkoloniaalisuuden lokaaleja suhteita. Ahmedia seuraten tuntematon vieras täytyy tunnistaa, jotta hänet voidaan paikantaa, ja tunnistaminen edellyttää vieraan tuntemista sekä riittävää spatiaalisen tai diskursiivisen rajan ylittämistä paikaan kuuluvien ”meidän” läheisyyteen. Postkoloniaalisessa kohtaamisessa luodaan, sanoitetaan, tunnistetaan ja rajataan sekä kuuluvien – ”meidän” – että kuulumattomien vieraiden – ”niiden” – ryhmät. Tutkielman aineisto koostuu kahdesta kokonaisuudesta: loppuvuodesta 2017 kerätyt keskustelutaltioinnit sisältäen tekstin lisäksi emojit, gif-animaatiot, kuvat ja ryhmään jaetut sisällöt sekä kesän 2019 etnografisen aineistonkeruujakson kenttämuistiinpanot. Tutkielmassa käytetään kahden metodologian yhdistelmää, jossa foucault’lainen diskurssianalyysi ja nettietnografia täydentävät toisiaan. Keskusteluaineiston analysoinnissa pääpaino on ollut foucault’laisessa diskurssianalyysissä, mutta myöhempää sosiaalisiin käytäntöihin painottunutta etnografista tutkimusjaksoa on myös ohjannut diskursiivinen katse. Tutkimuseettisistä syistä aineiston ryhmästä käytetään tutkielmassa pseudonyymiä. Aineistossa rakentuu postkoloniaalisessa kohtaamisessa toisistaan erilliset ja erilaiset joukot ”me” ja ”ne”. Nimet nousevat suoraan ryhmän omasta kielenkäytöstä. Tekstin ”meidän” ja ”niiden” välistä suhdetta määrittää rasistinen, ulossulkeva diskurssi, joka ulottuu koskemaan jokaista tekstin tietojen ”niiden” joukkoon tunnistettua siirtolaista, maahanmuuttajaa, turvapaikanhakijaa tai iholtaan joukkoon tunnistettua ihmistä. Suhdetta määrittää neljä osittain päällekkäistä, toisiinsa kytkeytyvää ja toisistaan tukea saavaa diskursiivista tiedon osaa: suomalaisuuden tavoittamattomuus ja sisään päästämättömyys, resurssien ansaitsemattomuus tai ansainta työllä ja historiallisella kiinnittymisellä Suomeen, väkivallan ja rikollisen toiminnan vääjäämättömyys ominaisuutena ja tämä väkivaltaisuus uhkana suomalaisuudelle ja suomalaisille, sekä seksi reproduktiivisena tai väkivaltaisena uhkana tai vaarana aina jollekin (Suomelle) tai jollekulle (suomalaisille naisille). Diskurssin alla ”niiden” joukkoon tunnistettujen on mahdotonta välttää suhteessa kuvattujen tietojen leimaa. Diskurssi pyyhkii jokaisen ”niiden” oman yksilöyden yli peittäen sen omilla merkityksillään. Tutkielma kuvaa myös erilaisia tapoja, joilla diskurssin tietojärjestelmä suojautuu vastapuheelta sekä ylläpitää itseään. Kuvattu diskurssi tukeutuu ja yhdistyy myös valkoisuuden, kansallisuuden ja nationalismin, maskuliinisuuden ja patriarkaatin sekä uusliberalismin diskursseihin. Tutkielman metodologiayhdistelmän valinta on onnistunut, jotta päästiin aineiston diskursiivisten merkitysten ja vallan lisäksi arvioimaan diskurssin lausumien käyttöä ja toimintaa ryhmän sosiaalisissa käytännöissä. Kehitystutkimuksen kannalta tutkielma on osoittanut, että postkoloniaalisuus tarjoaa hyödyllisen kehyksen tarkastella Suomen kontekstia ja, ettei Suomi poikkeuksena asetu koloniaalisuuden jälkioireiden ulkopuolelle. Kuten todettu, tutkielmassa esitellyn diskurssin kieli näyttäytyy myös politiikan kentällä, joten diskurssin toiminnan ymmärtäminen on olennaista myös, kun halutaan arvioida, mitä esimerkiksi maahanmuuttoon tai kehitysyhteistyöhön liittyvässä politiikan keskustelussa todella sanotaan.

Tässä tutkielmassa tarkastellaan etnisen identiteetin ilmaisemista suomalaisten maahanmuuttajataustaisten rap-artistien sanoituksissa ja musiikkivideoilla. Tutkielman aineisto koostuu viiden rap-artistin – Mustan Barbaarin, Prinssi Jusufin, Seksikkään Suklaan, PastoriPiken ja Kingfishin – tuotannosta valikoiduista 11 kappaleesta. Kappaleet on julkaistu vuosien 2013–2017 aikana, ja niissä kaikissa käsitellään etnistä identiteettiä tavalla tai toisella. Artistit ovat 26–30-vuotiaita miehiä, joita kaikkia yhdistää afrikkalainen tausta. Tutkielman tarkoituksena ei kuitenkaan ole tehdä johtopäätöksiä artistien yksityisminän etnisestä identiteetistä vaan tarkastella miten artistiminät puhuvat etnisyydestä kappaleillaan. Etnisen identiteetin ilmaisemista käsitellään tutkielmassa kriittisen diskurssianalyysin keinoin. Tulkitsen rap-artistien kappaleita vallankäytön välineinä ja kannanottoina maahanmuuttajuudesta ja suomalaisuudesta käytävään diskurssiin. Kappaleet voidaan nähdä osana maahanmuuttajataustaisten identiteettineuvottelua, jolla pyritään kumoamaan negatiiviset stereotyypit ja yksinkertaistava kategorisointi maa-hanmuuttaja-termin alle. Hip hop, jota on sen historian vuoksi kutsuttu myös mustien ja sorrettujen musiikiksi, tarjoaa hyvän kontekstin eriarvoistavan diskurssin kumoamiselle. Myös mediahahmot antavat enemmän vapauksia identiteetin pohdintaa varten ja auttavat artisteja tuomaan omat näkemyksensä aiheesta laajemman yleisön kuuluviin. Tutkielman aineistossa etninen identiteetti nousee esiin etenkin jäsenyyksien, kuulumisen ja ryhmäidentiteettien kautta. Kappaleista erottuu kolme selkeää pääteemaa, joiden avulla etnistä identiteettiä ilmaistaan: näitä ovat ihonväri, paikka ja kieli. Ihonväristään räpätessään artistit korostavat ei-suomalaisuuttaan ja ottavat kantaa mustan miehen stereotyyppiin. Samalla ihonväri käännetään kuitenkin hyödyksi hip hopin kontekstissa, jossa tumma ihonväri yhdistetään usein autenttisuuteen. Paikkoihin viittaamalla artistit rakentavat kuulumistaan sekä Afrikkaan ja lähtömaihinsa että Suomeen ja Helsinkiin. Lisäksi kappaleilla kommentoidaan maahanmuuttajataustaisten symbolista asemaa suomalaisessa yh-teiskunnassa. Sana- ja kielivalintoja käytetään myös etnisen identiteetin ilmaisuvälineinä, ja ne kertovat identifioitumisesta kieleen, paikkaan ja etnisyyteen perustuviin yhteisöihin. Rap-artistien kappaleet voidaan nähdä työkaluina, joilla pyritään muokkaamaan, oikaisemaan ja uudistamaan maahanmuuttajataustaisista luotuja representaatioita. Stereotyypit asetetaan kappaleilla kyseenalaisiksi niitä ironisesti vahvistamalla sekä niitä rikkomalla. Aineistosta kumpuaa esiin maahanmuuttajataustaisille tyypillinen hybridi (moni)etninen identiteetti, joka elää yksilön mukana, vaihtelee tilanteittain eikä suinkaan aina ole sidonnainen vain yhteen etnisyyteen.

”Patriarkaatti tuomitsee ensihenkäyksestä mut / rangaistuksenani, on väkivalta kätketty,” kajahti Kolmen sepän patsaalla joulukuussa 2019. Joukko latinalaisamerikkalaisia naisia toisti Helsingissä Un violador en tu camino -performanssin (suom. Raiskaaja tielläsi), joka syntyi Chilen Valparaísossa osana laajoja mielenosoituksia vuonna 2019. Las Tesis -aktivismiryhmän performanssia kopioitiin ympäri maailmaa useilla kielillä, ja eri käännökset toistivat aina saman viestin: naisten kokema seksuaalinen väkivalta on osa yhteiskunnan valtarakenteita.   Suomessa performanssin järjesti latinalaisamerikkalaisten feministien aktivistiryhmä La Red de Mujeres Finlandia. Tutkielmassa haastattelu kahden ryhmän jäsenen kanssa ja osallistuva havainnointi Suomen Un violador -performanssissa tarjoavat näkökulman siirtolaiskontekstissa tapahtuvaan transnationaaliseen feministiseen solidaarisuustyöhön. Tarkastelen teoriaohjaavan sisällönanalyysin menetelmin siirtolaisuuskontekstissa tapahtuvan feministisen aktivismin ja erityisesti Un violador -performanssin kokemusta. Tutkin millaisia identiteetin ja kuulumisen kysymyksiä feministiseen aktivismiin liittyy siirtolaisuuskontekstissa? Millaisia motiiveja ja merkityksiä latinalaisamerikkalaisella feministisellä aktivismilla on Suomessa protestoidessa? Lisäksi pohdin, miten La Redin aktivismi ja Un violador -performanssi voidaan ymmärtää transnationaalisen feminismin ilmiöinä?   Paneudun tutkielmassa tunteiden merkitykseen feministisessä aktivismissa. Performanssi hahmottuu symbolisena solidaarisuuden eleenä, jolla osoitetaan tukea naisille ja feministeille Latinalaisessa Amerikassa. Performanssin osallistujat rikkovat tunnekulttuurin normeja sekä naisina että maahanmuuttajina, ja luovat tilaa uudenlaisten tunnekulttuurien muovautumiselle, tai ainakin hetkelliselle vapautumiselle normeista. Siirtolaisuuskontekstissa korostuvat transnationaaliset identiteetit ja kuulumisen neuvottelut, joita performanssin parissa käydään. Siirtolaisuuden, feminismin ja aktivismin intersektiossa avautuu analyyttinen monipaikantuneen feminismin muoto, jossa ammennetaan marginalisaation ja toiseutetuksi tulemisen kokemuksista. La Red de Mujeres Finlandian solidaarisuuteen perustuva aktivismi ei ainoastaan tarjoa tilaa omaehtoiselle identiteetin määrittelylle maahanmuuttajakontekstissa, vaan myös laajentaa feministisen ajattelun näkökulmia Suomessa.

Yhteisöllisyydestä ja sen tärkeydestä puhutaan paljon. Yhteisöllisyys on esimerkiksi kirjattu perusopetuksen opetussuunnitelman perusteisiin, mutta käsitys siitä, mitä yhteisöllisyys oikein tarkoittaa, on usein epäselvä. Yhteisöllisyys käsitteenä on abstrakti ja moniulotteinen, joten sen konkreettinen ymmärtäminen voi olla haastavaa. Tämän tutkielman tarkoituksena on tarkastella, mitä yhteisöllä ja yhteisöllisyydellä tarkoitetaan, mitä yhteisö ja yhteisöllisyys ovat koulussa sekä miten yhteisöllisyyttä voidaan edistää kouluyhteisössä. Tutkielma on kirjallisuuskatsaus, jossa tarkastellaan yhteisöllisyyttä tutkimuskirjallisuuteen perehtyen. Tutkielma lähestyy yhteisöllisyyttä sosiologisesta näkökulmasta. Ensin tarkastellaan, mitä yhteisöllä tarkoitetaan. Yhteisö on jotain, mihin kuulutaan ja sitä tarkastellaan muun muassa Tönniesin Gemeinschaft ja Gesellschaft -käsitteiden avulla. Yhteisöllisyys taas on yhteisön ominaisuus. Yhteisöllisyyttä tarkastellaan muun muassa yhteisyyden ja sosiaalisen pääoman avulla. Lisäksi tarkastellaan koululuokkaa yhteisönä ja sen yhteisöllisyyttä. Yhteisöllisyyden edistämistä koulussa tarkastellaan osallisuuden ja kuulumisen tunteen kautta. Yhteisöllisyyden tärkeimpiä elementtejä ovat yhteisön jäsenten välinen luottamus sekä sujuva vuorovaikutus, jotka edistävät yhteisön yhteisöllistä toimintaa. Yhteisöllisyys on jotain hyvää, jota kohti tavoitella. Koulu yhteisönä on mielenkiintoinen, koska siellä vietetään paljon aikaa, mutta se on pakkoyhteisö. Yhteisön jäsenet eivät voi itse vaikuttaa, keitä yhteisöön kuuluu. Tämän takia yhteisöllisyys koulussa tarvitsee jatkuvaa edistämistä, koska se ei synny luontaisesti. Koululuokka yhteisönä on erityinen, koska siellä vallitsee omanlainen hierarkia ja muun muassa sosiaalisesti tuotetut asemat ja niiden erilainen kokeminen vaikuttavat koululuokkayhteisön yhteisöllisyyteen. Yhteisöllisyyteen liittyy vahvasti osallisuus ja kuulumisen kokemus. Niiden avulla voidaan edistää yhteisöllisyyttä kouluyhteisössä.