Browsing by Subject "lähetystyö"

Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen neljän Intiassa vuosina 1794-1866 vaikuttaneen protestanttisen lähetystyöntekijän aikalaiselämäkertoja. He ovat William Carey (1791l–1834), Michael Wilkinson (1797–1848), Edward Lynch Cotton (1813–1866) ja Alexander Duff (1806–1878). Tutkitut elämäkerrat kuuluvat lähetystyökirjallisuuteen, jota erityisesti evankelikaaliset yhteisöt suosivat. Careyn elämäkerta ilmestyi vuonna 1837, Wilkinsonin vuonna 1858, Cottonin vuonna 1872 ja Duffin vuonna 1879. Menetelmäni oli kuvailla heidän elämänkaartaan ja sen tärkeimpiä tapahtumia kysyen, tuottiko lähetystyö Intiassa heille sellaista elämän tarkoituksellisuutta, josta Viktor Frankl teoriassaan puhuu ja joka on konkreettinen, havaittavissa oleva. Franklin mukaan elämän tarkoitus voi täyttyä luovien arvojen eli tekemisen, elämysarvojen tai asennearvojen kautta. Lisäksi pyrin selvittämään, oliko Raamattu puhutellut heitä nuorina johtaen Intiaan lähtöön ja toimintaan lähetystyössä. Lähetystyön metodit ja suhtautuminen maan kulttuuriin ovat myös tutkimuskysymyksiä. Tutkimani ajanjakso Intiassa alkoi Careyn saapumisesta vuonna 1794 silloin lähetystyökiellossa olevaan maahan ja päättyi Cottonin hukkumiseen Ganges-virtaan vuonna 1866. Careylle Intiasta tuli toinen kotimaa, hän vaikutti siellä 40 vuotta. Wilkinson oli Intiassa 25 vuotta ja Duff yli 30 vuotta. Näin pitkät ajanjaksot kertovat lähetystyön tärkeydestä ja merkityksestä heille. Tosin Duff ja Wilkinson palasivat terveydellisistä syistä välillä kotimaahan. Cotton ehti olla Intiassa vain kahdeksan vuotta. Vanhana Duff palasi Skotlantiin, mutta omisti loppuelämänsäkin Intian lähetystyölle. Lähetystyön metodeihin heistä kolme antoi oman erityispanoksensa, jonka rinnalla jokaisella oli perinteinen saarna ja julistus. Carey nosti kansankieliset Raamatut lähetystyön metodien keskiöön. Wilkinsonin erityispanos oli käännynnäisten taloudelliseen riippumattomuuteen pyrkivän yhteisön perustaminen ja Duffin kristillisen opetuksen lisääminen intialaisten koulutukseen ja englannin kielen sekä länsimaisen tiedon tuominen oleelliseksi osaksi sitä. Cotton tuki näitä pyrkimyksiä, mutta hän oli hallintomies, Kalkutan piispa. He kaikki hyväksyivät britti-imperiumin ja sen oikeutuksen muuttaa Intiaa. He myös brittien tapaan uskoivat suurten muutosten olevan mahdollisia. Varsinkin Carey ja Duff asettivat itselleen epärealistisen suuria velvoitteita, he lähtivät Intiaan pelastamaan miljoonia sieluja kadotukselta. Duff ja Cotton katsoivat, että englannin kielen taito toisi mukanaan brittien hyvät tavat ja moraalin. Carey ja Wilkinson hyväksyivät Intian kansankielet ja käänsivät sille uskonnollisia tekstejä. Careylle kääntämisestä tuli hänen kuolemattoman maineensa perusta, hän työtovereineen teki ja painoi Seramporessa raamatunkäännöksiä 25 kielelle. Intian ihmisiin, historiaan ja kulttuuriin tutkitut lähetystyöntekijät suhtautuivat hieman ristiriitaisesti, mutta paheksuivat näkemiään pakanallisia tapoja ja rituaaleja. Vain Cotton hyväksyi jossain määrin myös aasialaisperäisen sivistyksen. Vieraan kulttuurin kestäminen edellytti elämysarvojen ylläpitämistä. Careylle niitä tuotti botaniikan harrastus ja nuoruuden ammatin, suutarin, askareet, Duffille matkustelu ja tekniset askareet. Cottonia miellyttivät taide-elämykset ja arkkitehtuuri, myös itämainen. Wilkinsonin harrastuksena mainittiin urheilu. Heille kaikille perhepiiri oli tärkeä, vaikka sitä kovin vähän kuvailtiin. Asennearvo eli suhtautuminen kärsimykseen ja onnettomuuksiin, oli heillä aluksi muutokseen pyrkivä. Omaan kuolemaansa he suhtautuivat arvokkaasti ja näkivät itsensä uudessa todellisuudessa. Tutkielman pääkysymykseen Intian lähetystyöstä tarkoituksellisen elämän muotona voidaan vastata, että Careyn, Wilkinsonin ja Duffin elämässä Intian lähetystyö oli sisäistetty uusitestamentillisena lähetyseetoksena ja tuotti heidän elämäänsä vahvan tarkoituksellisuuden. He lähtivät Intiaan pelastamaan sieluja, tuomaan sinne evankeliumin sanomaa. Cottonin suhde lähetystyöhön oli erilainen, muut katsoivat hänen soveltuvan sen hallinnollisiin tehtäviin, Kalkutan piispanistuimelle. Cotton vain suostui tähän.

Tutkielmassani tarkastelen postkolonialistista missiota käsitteenä sekä sen käytännön toteutumista maailmanlaajuisessa ekumeenisessa lähetysliikkeessä. Postkolonialistisella missiolla voidaan tarkoittaa sekä siirtomaa-ajan jälkeistä lähetystyön aikakautta että kriittistä kolonialismin jäänteiden reflektointia ja valtarakenteiden purkamista kristillisessä lähetystyössä. Tutkielmassani keskityn nimenomaan postkolonialistisen mission jälkimmäiseen merkitykseen eli siihen, miten lähetystyössä voidaan käsitellä kolonialistisen ajan haavoja ja miten voidaan tunnistaa ja vastustaa uuskolonialismin erilaisia muotoja. Tutkielmani on kirjallisuuskatsaus, ja menetelmänä käytän systemaattista analyysia. Aineistona käytän pääasiassa englanninkielistä missiologiaa, postkolonialismia ja maailmankristillisyyttä käsittelevää kirjallisuutta. Lisäksi perehdyn vuoden 2018 Arushan maailmanlähetyskonferenssin keskusteluihin ja puheenvuoroihin konferenssista julkaistun raportin pohjalta. Postkolonialistisen mission kannalta on keskeistä, että kirkot sitoutuvat marginaalien missioon. Marginaalien mission perustana on ajatus siitä, että yhteiskunnan marginaaleissa elävistä ihmisistä, joita on ennen pidetty lähetystyön kohteina, tuleekin lähetystyön keskeisimpiä toimijoita. Jumalan rakkaus ja evankeliumin ilosanoma murtautuu tähän maailmaan köyhien ja syrjittyjen kautta. Postkolonialistisessa missiossa tulee myös edetä kohti tasavertaista kumppanuutta eri toimijoiden välillä. Länsimaisten kirkkojen tulee harjoittaa itsetutkiskelua, jotta he voivat luopua kolonialistisista asenteista lähetystyössä ja luoda vastavuoroista kumppanuutta. Kirkot voivat luoda kumppanuutta toistensa kanssa osoittamalla molemminpuolista avoimuutta ja kykenemistä haavoittuvaisuuteen.

Tutkielmassa on tarkoitus selvittää, miten suomalaiset luterilaiset lähetystyöntekijät ovat ystäväkirjeissään (225 kpl) kuvanneet japanilaisten kristityksi kääntymisen prosessia vuosien 1990-2010 välisenä aikana. Valtaosa kirjeissä kuvatuista japanilaisista on ollut sekä shintolaisia että buddhalaisia tai uususkonnon edustajia. Tutkimuskysymyksinä ovat, miten lähetystyöntekijät kuvaavat sitä, miten ja miksi japanilaiset kiinnostuvat kristinuskosta. Entä mitkä tekijät ovat estämässä kristityksi kääntymistä? Tutkielmassa on myös kuvattu lyhyesti, millaisia seurauksia kääntymisellä kerrotaan olevan. Analyysissa on hyödynnetty erityisesti Lewis R. Rambon kääntymisteoriaa, mutta esille on nostettu myös muita kääntymiseen liittyviä teorioita. Tutkielma on kvalitatiivinen ja sitä on analysoitu sisällönanalyysin avulla. Aineiston perusteella voidaan päätellä, että kristityksi kääntyminen Japanissa on harvinainen, hidas ja moniulotteinen prosessi. Raamatulla on suuri merkitys lähetysyöntekijöiden tekemässä työssä. Tämä näkyy myös lähetystyöntekijöiden kirjeiden retoriikassa. Raamattu tai sen opiskeleminen nähtiin yhtenä perusteena kiinnostua kristinuskosta. Toisaalta tuotiin myös selvästi esille välinpitämätön suhtautuminen Raamattuun. Myös Rambon teoriassa esillä olevat elämän kriisit, läheisten sosiaalisten suhteiden merkitys sekä pettymys omaan uskontoon näyttäytyvät aineistossa selkeinä syinä hakeutua kristinuskon pariin tai jopa kääntyä siihen. Kääntymisen seurauksina olivat yhtäältä halu viedä uuden uskon sanomaa eteenpäin, toisaalta uusi uskonto toi mukanaan ristiriitatilanteita suhteessa vanhaan uskontoon. Läheisten ihmissuhteiden sekä ympäröivän kulttuurin ja yhteiskunnan vaikutus, aiemman uskonnon palvontavelvollisuudet ja niiden yhteensopimattomuus kristinuskon opin kanssa olivat suurimpia selittäviä tekijöitä kääntymättömyydelle. Myös henkivaltojen kerrottiin vaikuttavan niin, ettei kääntymisratkaisua tehty. Rambon kääntymisteorian eri vaiheet, esimerkiksi konteksti-, kriisi-, sitoutumis- sekä vuorovaikutustasot näyttäytyivät aineistossa.