Browsing by Subject "lama"

Tämä tutkielma käsittelee taloudellista neuvottelukuntaa vuosina 1928–1932. Tutkielman tarkoitus on selittää neuvottelukunnan talouspoliittista ohjelmaa erilaisten talousteorioiden ja taloudellisten ajatusmallien kautta. Tutkielman lähestymistapa on taloushistoriallinen ja tutkimusmetodi teorialähtöinen sisällönanalyysi. Tutkielman aihe sidotaan laajempaan 1930-luvun lamaa koskevaan taloushistorialliseen tutkimukseen. Tutkielmasta tekee mielenkiintoisen se, ettei neuvottelukunnan tuotantoa ole aiemmin systemaattisesti analysoitu. Neuvottelukuntaa on kuitenkin pidetty merkittävänä talouspolitiikkaa muotoilevana instituutiona. Tämän tutkielman lähdeaineistona käytetään neuvottelukunnan julkaisuja vuosien 1929 ja 1932 välisenä aikana. Painettuja julkaisuja täydentää arkistomateriaali, joka avaa julkaisujen taustalla käytyä keskustelua. Taloudellisesta neuvottelukunnasta tekee merkittävän sen jäsenet, joihin kuului arvovaltaisia poliitikkoja, virkamiehiä ja elinkeinoelämän edustajia. Kaikki Suomen merkittävät puolueet olivat edustettuina. Tuotannonaloista teollisuus oli muita aloja voimakkaammin edustettuna. Neuvottelukunnan keskeisiä hahmoja olivat esimerkiksi, Risto Ryti, J. K. Paasikivi, Väinö Tanner ja neuvottelukunnan yleissihteeri Bruno Suviranta. Taloudellisen neuvottelukunnan mielestä lamaan oli johtanut pääoman epätasainen jakautuminen taloudenalojen kesken. Kotimarkkinateollisuus oli vienyt voimavaroja vientiteollisuuden kehitysmahdollisuuksilta. Tähän oli osaksi syynä julkisentalouden kasvanut kulutus ja valtion avokätinen rahapolitiikka. Yli varojen eläminen ja tuhlaaminen oli heikentänyt vientiteollisuuden kilpailukykyä ja saattanut Suomen maksutaseen miinusmerkkiseksi. Taloudellisen neuvottelukunnan talouspoliittista ohjelmaa sävytti periaatteen tasolla vahvasti uusklassinen taloustiede ja liberaali talouspolitiikka. Talouslamat koettiin normaaleiksi suhdannevaihteluiksi, joihin ei pystytty talouspolitiikalla juuri vaikuttamaan. Talouslamoilla nähtiin olevan taloutta puhdistava vaikutus. Talouslamoilla oli siten oma kansantaloudellinen tehtävänsä puhdistaa talouden heikkoja rakenteita. Valtion rooli taloudessa nähtiin toisarvoiseksi, enemmänkin talouden esteitä purkavaksi kuin aktiivisen talouspolitiikan harjoittajaksi. Lama-aikoina tuli ottaa opiksi virheistä. Taloudellisen neuvottelukunnan talouspoliittiset parannusehdotukset olivat kapea-alaiset. Merkittävin talouspoliittinen uudistusehdotus oli verotuksen keventäminen erityisesti vientiteollisuuden eduksi. Julkisentalouden tuli samalla sopeutua pienentyneeseen kassavirtaan. Talouspolitiikan suunnittelu oli keskitettävä poliittisen järjestelmän ulkopuoliseen instituutioon. Talouspoliittinen päätöksenteko tuli perustaa tutkimustietoon, joka perustui vahvasti käytännönläheiseen lähestymistapaan. Talousteorioihin ei nojattu perusteellisesti, vaan ainoastaan viitteenomaisesti silloin, kun se sopi omien tarkoitusperien kanssa yhteen. Taloustieteen uudet suuntaukset torjuttiin vähäsanaisesti vääräoppisina. Olisi siis anakronistista väittää, että Ruotsissa tutkimusajankohtana keskustelua herättänyt uusi ekspansiivinen suhdannepolitiikka olisi neuvottelukunnassa koettu varteenotettavaksi vaihtoehdoksi. Yleinen mielipideympäristö Suomessa tuki vahvasti talouden omaehtoisuutta, jolloin aktiivista suhdannepolitiikkaa ei voitu pitää käytännön vaihtoehtona. Käytännössä taloudellisen neuvottelukunnan talouspoliittiset parannusehdotukset eivät olleet klassisen taloustieteen koulukirjaesimerkkejä, vaan niitä voidaan kuvailla pragmaattisiksi. Teollisuuden ja erityisesti vientiteollisuuden edut menivät poikkeuksetta muiden päämäärien edelle. Tosin, uusklassisesta talousteoriasta poiketen, neuvottelukunta myönsi työttömyysongelman ja sen haittavaikutuksen kansantaloudelle. Neuvottelukunnan talouspoliittisessa ohjelmassa ei juuri ollut tilaa sosiaalipolitiikalle tai lama-ajan sosiaalisten kokemusten lieventämiselle. Valtion kassarajoitteen korostaminen vei pohjan sosiaalipolitiikan hyviltä tarkoitusperiltä. Tutkimuksen tulokset antavat kuvan, että talouspoliittinen ohjelma muotoiltiin pienen sisäpiirin ajatusmaailman mukaiseksi. Väitettä ei kuitenkaan voida aukottomasti todistaa tämän tutkielman lähdeaineiston valossa, vaan se kaipaa lisäselvitystä.

Tutkielmassa tarkastellaan Suomesta Neuvostoliittoon 1930-luvulla menneiden laittomien siirtolaisten kokemuksia. Tutkimuksen keskiössä ovat Suojärveltä kotoisin olleen Ahokkaan perhekunnan kirjeet Neuvostoliitosta Suomeen vuosina 1932–1936. Ahokkaat olivat osa 1930-luvun laman käynnistämää laitonta muuttoliikettä, jonka johdosta noin 15 000 suomalaista siirtyi Neuvostoliittoon paremman toimeentulon perässä. Tutkin kuinka sukulaissuhteita hoidettiin rajan ylitse kulkevan kirjeenvaihdon välityksellä, kuinka kirjeenvaihdon konventiot muuttuivat perheen kohdatessa vakavaa puutetta ja kuinka Ahokkaat kuvasivat olosuhteita Neuvostoliitossa. Tutkimuskirjallisuuden avulla havaitsin, että monet Ahokkaiden kokemista asioista olivat jaettuja myös muiden suomalaissiirtolaisten kanssa. Tutkimuksessa ilmenee kuitenkin se, että Ahokkaat olivat vapaita vaihtamaan työpaikkaa asuessaan Petroskoissa. Tämän johdosta he olivat sosiaalisesti ja taloudellisesti vakaammassa asemassa, kuin esimerkiksi suljetulle työleireille joutuneet suomalaiset. Lähdeaineistona käytetään Valtiollisen poliisin Sortavalan alaosaston arkistosta löytyvää kirjekokoelmaa vuosilta 1931–1939. Kirjeet on jäljennetty Etsivän keskuspoliisin toimesta tarkoituksena tarkastella laitonta muuttoliikettä, sekä Neuvostoliitosta Suomeen kohdistuvaa kommunistista agitaatiota. EK on tehnyt jäljennöksiin lukuisia merkintöjä ja huomioita, jonka lisäksi kirjekokoelmaan kuuluu EK:n sisäisiä ilmoituksia. Nämä tuovat tutkimukseen toisen puolen, jossa tarkastellaan Ahokkaisiin kohdistunutta tutkintaa, jonka johdosta EK teki tiedusteluykäynnin Ahokkaiden Suomessa asuneiden sukulaisten kotiin. Valtiollisen poliisin arkiston lisäksi tutkimuksessa käytetään Neuvostoliiton siirtolaisuutta koskevaa tutkimuskirjallisuutta 1980-luvulta 2020-luvulle. Lisäksi tutkimuksessa käytetään aikalaissanomalehdistöä Suomesta ja Neuvosto-Karjalasta kuvaamaan aikakauden taloudellista ja poliittista tilannetta, sekä esimerkiksi kommunisteihin liittynyttä retoriikkaa. Sanomalehtien avulla on myös mahdollista tarkentaa Ahokkaiden kirjeissään kuvaamia tapahtumia, jotka olivat välittyneet Suomesta Neuvostoliittoon. Ahokkaiden elämää Neuvostoliitossa varjostivat puute ruoasta ja välttämättömyystarvikkeista, sekä epävarmuus tulevasta. Osoitan, että Ahokkaat pitivät Neuvostoliitossa asumista väliaikaisena vaiheena ainakin vuoteen 1934 saakka. Kun suunnitelma Suomeen palaamisesta epäonnistui, joutui perhe sopeutumaan Neuvostoliittoon. Perhe hajaantui avioeron ja sisäisten karkotusten takia ja lopulta vuonna 1936 myös kirjeyhteys Suomeen katkesi.