Browsing by Subject "lastensuojelu"

Voimassa olevan lastensuojelulain (417/2007) tarkoituksena on ollut muun muassa tehostaa varhaisen tuen palveluita. Varhaisen tuen palveluiden kehittäminen on ajankohtaista, sillä lastensuojeluasiakkuudet ovat olleet kasvussa viime vuosien ajan. Aiemmat tutkimukset osoittavat, että varhaislapsuuteen sijoittaminen kannattaa ja siitä on erityistä hyötyä heikommassa asemissa olevien lasten tulevaisuuteen (esim. Heckman, 2008; Vandenbroeck & Lazzari, 2013). Tutkielmani selvittää varhaiskasvatuksen opettajien näkemyksiä lastensuojelullisen huolen tunnistamisesta ja arvioinnista varhaiskasvatuksessa. Tutkielman teoreettiset lähtökohdat painottuvat erityisesti varhaisen puuttumisen näkökulmaan. Teoriaosiossa avaan lisäksi moniammatillisuuden käsitettä varhaiskasvatuksessa, sekä selvitän varhaiskasvatuksen ja lastensuojelun yhteiskunnalliset tehtävät. Tutkimusaineistoni koostuu neljän varhaiskasvatuksen opettajan sekä yhden lastensuojelun sosiaalityöntekijän teemahaastatteluista. Haastatteluissa selvitin niitä käytänteitä, joita varhaiskasvatuksen opettajat käyttävät huolen arvioinnissa sekä konkreettisissa toimissa huolen herättyä. Aineiston analyysissä olen hyödyntänyt fenomenografista lähestymistapaa. Tutkimukseni mukaan varhaiskasvatuksen opettajat kokivat, ettei lastensuojelun ja varhaiskasvatuksen välillä ole toimivia yhteistyökäytänteitä. Tulokset viittaavat myös siihen, että varhaiskasvatuksen henkilöstöllä ei ole tarkkaa tietoa lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden toimenkuvasta. Tämä tuli ilmi väkivaltatilanteisiin liittyvissä käytänteissä. Varhaiskasvatuksen henkilöstön mukaan yhteistyö lastensuojelun kanssa katkeaa usein lastensuojeluilmoitukseen. Sosiaalityöntekijän mukaan yhteistyön ei pitäisi loppua lastensuojeluilmoitukseen, mutta esimerkiksi erilaiset salassapitosäädökset vaikuttavat tiedon jakamiseen. Lisäksi tuloksissa on havaittavissa toisistaan poikkeavia käytänteitä esimerkiksi varhaiskasvatuksen opettajien näkemyksistä huolen arvioinnista, sekä siitä kenen vastuulla lastensuojeluilmoituksen tekeminen on.

Syftet med denna avhandling var att kartlägga hur barnskyddets, hälsovårdens och polisens representanter ser på misshandel riktad mot barn och hurdana utmaningar de står inför när de samarbetar vid misstänkt barnmisshandel. En viktig del förblir också vad de professionella förväntar sig av varandra. Multiprofessionellt samarbete sker då flera olika professionella från olika yrkesgrupper samlas för att producera den service klienten är i behov av. Barnmisshandel är ett relativt ofta förekommande fenomen. Barnmisshandel kan ses som ett socialt problem som ibland också leder till medicinsk diagnos. Det är även brottsligt att misshandla barn. Därför blir också polisen inblandad i vissa fall. Eftersom dessa tre myndigheter hör till de yrkesgrupper som oftast i första hand kommer i kontakt med utsatta barn, valdes dessa yrkespersoners samarbete som undersökningsobjekt. Undersökningen baserar sig på en litteraturgenomgång och en empirisk studie. Litteraturgenomgången används för att kartlägga vad som avses med multiprofessionellt samarbete och vad det finns för fördelar med fenomenet samt vilka orsakerna kan vara då samarbetet inte fungerar idealiskt. Den empiriska studien består av intervjuer med representanter från barnskyddet, hälsovården och polisen samt en fokusgrupp. Intervjuerna koncentrerar sig främst på de professionellas subjektiva upplevelser och tankar om multiprofessionellt samarbete medan fokusgruppen Iät professionella diskutera om ett specifikt barnmisshandelsfall. Med andra ord granskade de sitt eget samarbetet och funderade tillsammans på vad som i det specifika fallet hade fungerat bra och vad skulle hade fungerat ännu bättre. Resultaten indikerar att det finns många fördelar med multiprofessionellt samarbete samt att det är en väldigt viktig del i såväl socialt arbete, det medicinska arbetet som i polisens arbete. Fenomenet är värdefullt om det utförs på rätt sätt, men avhandlingen avslöjar att speciellt samarbetet mellan hälsovården och barnskyddet inte fungerar friktionsfritt. Poliserna var i sin tur nöjda med det samarbete som de hittills hade upplevt. Mellan hälsovården och barnskyddet förekom problem som hade att göra med t.ex.arbetsfördelningen, yrkesrollen, attityder, tystnadsplikten och tidsbristen. Det som var positivt var att de professionella hade ett gemensamt mål; samtliga informanter menade att barnmisshandel inte är acceptabelt.

The aim of this study is to examine factors of school engagement among students who are in foster care and have applied for secondary education. Education is seen as bringing people both cultural, social and economic capital. It is hoped that these elements are acting as anti-exclusion elements in a young student’s life. School engagement is an ongoing process that includes a functional, emotional and cognitive dimension. According to several studies, adolescents in care, are significantly less attached to school than the rest of the age group. Adolescents in foster care do not continue their secondary education as often as their peers. School engagement is influenced by the previous school experiences of adolescents in foster care, the support by the family, students’ cognitive ability and the place of foster placement. The study was conducted as a semi-structured individual interview with five 16–17- year-old students who are in foster care. The interview material was analyzed by theory-based content analysis.The factors of school engagement of adolescents in foster care were found in all school engagement areas. The adolescents who continued their studies had no absences from primary school, had friendships at school, and received support from the counselors of the child welfare institution. Friends, clear plans for the future and a desire to end foster care were motivational reasons why they go to school. Applications for upper secondary studies were made with the assistance of instructors or teachers from the Child Welfare Department. Early school leaving is a challenge for both individual and society. The aim is to impact it by raising the compulsory school age. The research results highlighted the importance of study interest in engagement to studies. Now and in the future, even better study guidance is needed to find the right and interesting line of education for young people after primary school. From a school context, supporting the placement of young people in care should take into account the young person's whole social environment. Teachers should face every vulnerable young person as every meeting would be a form of support for the young person.

Koillis-Syyriassa sijaitseva al-Holin leiri syntyi, kun terroristijärjestö ISIS joutui vetäytymään keskeisiltä kannatusalueiltaan ja osa vierastaistelijoiden perheistä päätyi sota-alueilta al-Holiin. Leiriläiset ovat lähtökohtaisesti naisia ja alle 12-vuotiaita. Leirissä oleskelee ulkoministeriön mukaan kymmenkunta suomalaisnaista ja heidän noin 30 lastaan. Suomalaiset eivät voi lähteä al-Holista ilman Suomen valtion apua, sillä leiriä hallinnoivat kurdijoukot suostuvat luovuttamaan yksilöitä vain vastaanottavan hallituksen virallisille edustajille. Tämän tutkielman tarkoituksena onkin selvittää, voidaanko kansallisesta lainsäädännöstä sekä Suomea velvoittavista valtiosopimuksista johtaa julkiselle vallalle velvoitteita toimia aktiivisesti al-Holin leirillä oleskelevien suomalaisnaisten ja -lasten auttamiseksi. Tarkastelu tehdään ensisijaisesti lainopin keinoin ja lähdeaineistona käytetään kansallisen lainsäädännön osalta perustuslakia, konsulipalvelulakia ja lastensuojelulakia. Myös Euroopan ihmisoikeussopimuksella ja Yhdistyneiden kansakuntien lapsen oikeuksien sopimuksella on merkittävää painoarvoa tutkimuskysymystä selvitettäessä. Palaajien rikosoikeudellinen vastuu ja terrorismin torjuntaan liittyvät kysymykset on rajattu tutkimusekonomisista syistä tarkastelun ulkopuolelle. Al-Holin leirillä oli alkuvuodesta 2020 noin 66 000 henkeä, vaikka leiri suunniteltiin alun perin korkeintaan 20 000 henkilölle. Leiriolosuhteet vaarantavat siellä oleskelevien henkilöiden keskeiset perus- ja ihmisoikeudet, sillä puhtaasta vedestä, ruoasta ja terveydenhuollosta on puutetta eikä leiriläisten turvallisuutta pystytä rajallisten resurssien vuoksi takaamaan. Lukuisat humanitääriset järjestöt, kansainvälisoikeudelliset toimijat sekä kansalliset tuomioistuimet ovat vaatineet valtioita kotiuttamaan kansalaisensa leiristä. Perustuslaki ja keskeiset Suomea velvoittavat valtiosopimukset takaavat lähtökohtaisesti oikeuksia valtion oikeudenkäyttöpiiriin kuuluville henkilöille. Koska leirillä oleskelevat Suomen kansalaiset ovat Suomen valtion alueen ulkopuolella, tarkastellaan tutkielmassa oikeudenkäyttöpiirin ulottuvuutta ja sitä, voidaanko Suomen oikeudenkäyttöpiirin katsoa laajentuneen koskemaan heitä. Valtion oikeudenkäyttöpiiri voi laajentua esimerkiksi sen positiivisten toimintavelvoitteiden nojalla. Koska leirillä oleskelu loukkaa jopa ehdottomiksi katsottuja perus- ja ihmisoikeuksia, voidaan julkiselta vallalta edellyttää aktiivisia toimia tilanteen korjaamiseksi perustuslain 22 §:ssä asetetun perus- ja ihmisoikeuksien turvaamisvelvoitteen nojalla. Leiriläisten haavoittuva asema korostaa julkisen vallan positiivisia toimintavelvoitteita. Perustuslain ohella velvoitteita voidaan johtaa konsulipalvelu- ja lastensuojelulainsäädännöstä. Konsulipalvelulaissa säädetään avustustoimenpiteistä, joita voidaan kohdentaa sen 3 luvun mukaisesti hädänalaisessa asemassa olevan henkilön auttamiseen tai 4 luvun nojalla kriisitilanteissa olevien henkilöiden henkilökohtaisen turvallisuuden suojaamiseksi. Tarkastelun keskiössä on se, syntyykö viranomaiselle konsulipalvelulain nojalla avustusvelvoite ja millainen painoarvo viranomaiselle jätetylle laajalle harkintavallalle voidaan tilanteessa antaa. Muiden Pohjoismaiden ja Euroopan unionin valtioiden toteuttamia toimia on tarkasteltava avustustoimiharkinnan yhteydessä konsulipalvelulain edellyttämällä tavalla. Tutkielmassa pyritään myös hahmottamaan, mitä lapsen edun ensisijaisuuden periaate tässä kontekstissa tarkoittaa ja mitä toimia voidaan pitää lapsen edun mukaisena. Koska lapsen etu ajautuu kollisioon yleisen edun sekä perhe-elämän suojan kanssa kotiuttamistoimia harkittaessa joudutaan intressipunnintaa suorittamaan näiden eri oikeuksien välillä. Lapsen edun mukaisena ei kuitenkaan voida pitää leiriin jäämistä. Tutkimusaiheen yhteiskuntapoliittisten sidoksien tähden tutkielmassa tehdään lisäksi arvioita viranomaisten tosiasiallisista toimintamahdollisuuksista al-Holissa sekä lainsäädännön kehittämistarpeista, jotta viranomaisella olisi jatkossa selkeämmät toimintamahdollisuudet ja -velvollisuudet vierastaistelijailmiön piiriin ajautuneiden suomalaisten auttamiseen.

Tutkielmassani analysoin, mitkä tekijät lastensuojeluasiakirjoissa tunnistetaan liittyviksi läheisverkostosijoituksen katkeamiseen sekä sitä, miten lastensuojelun arviointityöskentely näkyy näissä asiakirjoissa. Läheisverkostosijoituksia on todettu katkeavan enemmän kuin muita sijoituksia. Samaan aikaan lastensuojelulaki velvoittaa perhehoidon ensisijaisuuteen lasta sijoitettaessa. Lastensuojelulaki velvoittaa myös läheisverkoston kartoittamiseen lapsen sijaishuoltopaikkaa mietittäessä. Tässä tutkielmassa tarkastelen sijoitusten katkeamista lastensuojelun arviointiin ja dokumentointiin kiinnittyvän keskustelun näkökulmista. Asiakirjoihin perustuva tutkimusaineisto koostui Espoon kaupungin vuosina 2014- 2016 katkenneista läheisverkostostosijoituksista. Katkenneita läheisverkostosijoituksia oli yhteensä kaksitoista kappaletta. Aineisto koostui sijaishuollon muutospäätöksistä, näiden liitteistä sekä mahdollisista hallinto-oikeuden päätöksistä näiden liitteineen. Näiden lisäksi syventävänä aineistona toimivat lasten huostaanottopäätökset sijoituksen alusta tai vaihtoehtoisesti kiireellisen sijoituksen ja kiireellisen sijoituksen jatkamista koskevat päätökset. Tämän lisäksi aineistoon kuului vuosien 2015–2016 aikana tehdyt asiakassuunnitelmat. Yhteensä analysoitavaa aineistoa oli 350 sivua. Analysoin aineiston sisällönanalyysilla. Katkenneiden läheisverkostosijoitusten taustatekijät on jaettavissa neljään eri teemaan, jotka ovat sijoituksen taustatekijät, sijaisvanhempien kasvatuskykyyn liittyvät tekijät, sijaisperheeseen/biologiseen perheeseen ja ympäristöön liittyvät tekijät sekä sijoitettuun lapseen liittyvät tekijät. Tutkimuksen mukaan läheisverkostosijoituksen katkeamisen taustalla vaikuttaa merkittävästi sijaisvanhempien jaksamiseen ja kasvatuskykyyn liittyvät kysymykset, yhteistyövaikeudet lastensuojelun perhehoidon kanssa, erilaiset rooliristiriidat sekä sijoitetun lapsen oireilu ja kasvatukselliset erityistarpeet. Läheisverkostosijoitus on vaativa sijoitusmuoto ja sijoituksen onnistuminen vaatii paljon sekä läheisverkostovanhemmilta että sosiaalityöntekijöiltä. Läheisverkostovanhempien valintaan, valmennukseen ja sijoituksen aikaiseen tukeen on kiinnitettävä paljon huomiota.

Kandidaatintutkielman tarkoituksena oli kuvailla laajasti ja kattavasti kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten koulunkäyntiä. Sekä Suomessa että muualla maailmassa on havaittu, että kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset menestyvät muita lapsia huonommin koulussa ja heillä ilmenee muita lapsia enemmän esimerkiksi keskittymishäiriöitä ja aggressiivista käytöstä. Tutkielman aineisto koostui pitkittäistutkimuksista, minkä vuoksi voitiin tarkastella myös lapsissa tapahtuvaa muutosta. Aiheen tutkiminen on tärkeää siksi, että voidaan paikantaa, missä kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset erityisesti kokevat haasteita koulussa ja miten heitä voidaan näillä osa-alueilla tukea. Myös vaikeuksia ennustavat riskitekijät sekä toisaalta niiltä suojaavat tekijät on tunnistettava, jotta tukitoimia osataan kehittää. Tutkielma toteutettiin integroivana kirjallisuuskatsauksena. Tutkielman aineistona toimi 11 vertaisarvioitua tutkimusartikkelia, jotka oli kaikki julkaistu englanninkielisenä. Aineisto kerättiin eksplisiittisesti ja analyysimenetelmänä toimi sisällönanalyysi. Analyysissa korostui aineiston keskustelu tutkimuskysymysten kanssa, joita oli kolme: 1) Mitä haasteita tutkimusten mukaan kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset kohtaavat koulussa? 2) Mitä haasteita ennustavia tekijöitä löydettiin? 3) Mitä muutoksia havaitaan lasten koulunkäynnissä ja käytöksessä pitkittäisseurannan aikana? Hypoteesina oli, että kodin ulkopuolelle sijoitetuilla lapsilla havaitaan enemmän käytösongelmia kuin muilla lapsilla ja että he tarvitsevat enemmän erityistä tukea kuin muut. Erittelin vastaukset tutkimuskysymysten alle. Koulunkäynnin haasteina aineiston tuloksissa korostuivat käytösongelmat ja erityisen tuen tarve, jotka tukivat hypoteesia. Sen lisäksi heikko akateeminen menestys toistui aineiston tutkimusten tuloksissa. Haasteita indikoivat tekijät voitiin jakaa riskitekijöihin sekä suojaaviin tekijöihin. Riskitekijöinä näyttäytyi esimerkiksi lapsuuden kokemukset ja äidin koulutustaso. Muutosten osalta tuloksissa oli hajontaa, osassa tutkimuksista havaittiin esimerkiksi käytöksen parantuneen sijoituksessa olon aikana, mutta toisaalla taas arvosanat laskivat ja poissaolot lisääntyivät. Kaiken kaikkiaan tulokset osoittavat, että kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset kohtaavat muihin lapsiin verrattuna enemmän haasteita koulussa ja niiden vaikutukset heijastuvat pitkälle aikuisikään.

The aim of this study was to examine what sort of challenges and other matters special class teachers notice in studies of youth in foster care, and how they can support these youth. The number of children and youth in foster care has increased for a long period of time (Finnish Institute for Health and Welfare, 2020). Comparing to their peers, youth in foster care have lower academic achievement and they struggle more with psychosocial problems (Berlin et al., 2011). These problems have an effect on these youth also later in their life (Brännström et al., 2017). Consequently, it is important to examine what kind of issues these youth struggle with and how special class teachers can meet these issues. The study is qualitative case study and was conducted by interviewing five special class teachers from two special schools in Finland. The interviews were thematic. Qualitive content analysis was used as a method of data analysis. Special class teachers mentioned a great amount of issues that are related to studies of foster youth. Firstly, the teachers brought up problems in multiprofessional cooperation. They mentioned differing practices, distrust, lack of cooperation and insufficient flow of information between professionals. Special class teachers also brought up the challenges these youth have faced in their past; for instance inadequate upbringing. The teachers supported foster youth by collaboration, consistent and individual support and discussion, for instance. They also supported youth by showing that they care and by setting boundaries. Despite the challenges, the special class teachers mentioned positive matters as well, especially when comparing foster youth to other children involved in the child welfare system. For instance, as stated by the special class teachers, youth in foster care received a lot of support from child caring institution. In addition, child caring institutions helped teachers with network cooperation.

Lapsuudessa kodin ulkopuolelle sijoitettujen myöhemmän elämän hyvinvoinnissa on havaittu eroja muuhun väestöön verrattuna. Kodin ulkopuolelle sijoitetuilla työttömyys ja toimeentulon vaikeudet, mielenterveyspalvelujen käyttö ja vain perusasteen koulutus ovat muuhun väestöön verrattuna yleisempiä. Sijoitukset voivat tapahtua eri iässä, eri paikoissa, vaihtelevan pituisen ajan ja usein monta kertaa, mutta aiempaa tutkimustietoa edellä mainittujen sijoitukseen liittyvien tekijöiden yhteydestä myöhempään elämään on olemassa niukasti. Tutkimuksessa pyritään tarkentamaan tietoa sijoituksiin liittyvien tekijöiden yhteydestä myöhempään elämään. Tutkimuksessa tarkastellaan sijoitusiän, sijoituspaikan, sijoitusten kokonaiskeston, sijoitusten lukumäärän ja sijoitusperusteen yhteyttä toimeentulotuen pitkäaikaiseen saamiseen 21–28-vuotiaana. Tutkimusaineistona käytetään Kansallinen syntymäkohortti 1987 -rekisteriaineistoa, joka sisältää lastensuojelurekisteritiedot kaikista vuonna 1987 syntyneistä, jotka ovat olleet lapsuudessaan sijoitettuina (N=1983). Lastensuojelurekisteritietojen lisäksi käytetään tietoja toimeentulotukirekisteristä. Tutkimusmenetelmänä käytetään multinomiaalista logistista regressioanalyysiä. Sijoitukseen liittyvien tekijöiden yhteyttä ja sen voimakkuutta toimeentulotuen pitkäaikaiseen saamiseen mitataan vetosuhteiden (odds ratio, OR) avulla. Tulokset osoittavat, että kaikkien tutkimusasetelmassa mukana olleiden tekijöiden vakioinnin jälkeen toimeentulotuen pitkäaikaiseen saamiseen ovat voimakkaimmin yhteydessä sijoitus ensimmäistä kertaa täysi-ikäisyyden kynnyksellä eli 16–17-vuotiaana, sijoitus 13–15-vuotiaana ja mikäli sijoituksia on ollut kolme tai enemmän. Myös laitokseen sijoittaminen on yhteydessä pitkäaikaiseen toimeentulotuen saamiseen. Sijoitusten kokonaiskeston osalta tulokset jäävät monitulkintaisiksi. Kaikkien mukana olleiden tekijöiden vakioinnin jälkeen epäsuotuisista oloista pitkäksi ajaksi sijoittamisen ei havaita olevan heikommin yhteydessä toimeentulotuen pitkäaikaiseen saamiseen lyhytkestoiseen sijoitukseen nähden. Myöskään laillisilta perusteiltaan voimakkaammat interventiot, kiireellinen sijoitus ja huostaanotto, eivät juurikaan eroa yhteydessä toimeentulotuen pitkäaikaiseen saamiseen avohuollon tukitoimena tapahtuneeseen sijoitukseen nähden.

Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastelen lastensuojelun asiakasäitien asiakkuuskokemuksissa rakentuvaa asiakasidentiteettiä. Aihe on tärkeä, sillä lastensuojelun asiakasvanhempien kokemuksiin kiinnittyvää tutkimusta on vain vähän, vaikka asiakastyön ja sen kehittämisen kannalta avulle annettuja merkityksiä olisi tärkeää pystyä ymmärtämään. Tätä kautta aihe on ajankohtainen myös valtakunnallisen Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelman (LAPE) myötä, jossa pyritään kehittämään muun muassa vanhempien tukemista perhepelveluissa. Kiinnostus aihetta kohtaan lähti siitä huomiosta, että kirjallisuudessa sosiaalihuollon asiakkuuteen oletetaan usein liittyvän häpeää ja leimaantumista. Omassa tutkielmassani halusin tarkastella sitä, pitävätkö nämä olettamukset paikkansa, ja tulokseni osin kyseenalaistavatkin nämä ennakkokäsitykset. Tutkielman tarkoituksena on tuottaa laadullista ja kuvailevaa tietoa lastensuojelun asiakasäitien asiakkuuskokemuksista. Alkuperäisenä tutkimuskysymyksenä oli, miten asiakasäidit ovat kokeneet lastensuojelun asiakkuutensa aikaisen työskentelyn, ja aineiston aineistolähtöisen tarkastelun myötä tutkielman painopisteeksi tarkentui äideille asiakkuuskokemustensa kautta rakentuvan asiakasidentiteetin tarkastelu. Tutkielman teoreettis-metodologisena taustana toimii fenomenologinen psykologian tutkimus, ja tutkimusaineisto kerättiin fenomenologisen tutkimusperinteen mukaan avoimilla haastatteluilla. Tutkielmaa varten haastateltiin kuutta lastensuojelun avo- tai sijaishuollon asiakkaana ollutta äitiä. Aineiston analyysi toteutettiin Juha Perttulan esittämää fenomenologista metodia käyttäen. Analyysin ensimmäisessä osassa muodostettiin yksilöllisiä haastatteluaineistoja kuvaavat yksilökohtaiset merkitysverkostot ja toisessa osassa yleistettyä kokemusta kuvaava yleinen merkitysverkosto. Tämän jälkeen yleisestä merkitysverkostosta löydettävät merkitystihentymät asetettiin dialogiin aiemman tutkimuksen kanssa siten, että voitaisiin paremmin ymmärtää niitä prosesseja, joissa asiakasidentiteetin rakentuminen tapahtuu. Äitien asiakasidentiteettiä rakentavissa kokemuksissa lastensuojelun sosiaalityö näyttäytyy monenlaisina negatiivisia tunteita tuottavana prosessina. Äidit ovat kokeneet sosiaalityöntekijöiden suhtautuvan heihin alentuvasti ja heistä on tuntunut, etteivät he pysty vaikuttamaan siihen, millaisia tulkintoja sosiaalityöntekijät heidän perheensä tilanteesta tekevät. Moni koki, ettei heillä ollut mitään vaikutusmahdollisuuksia siihen, mitä heidän perheestään kirjattiin ja millaisia päätöksiä heidän tilanteensa suhteen tehtiin. Äidit kokivat kohtelustaan valittamisen tai kantelemisen hyödyttömänä, koska viranomaisten koettiin uskovan vain toisia viranomaisia. Äidit kokivat näistä syistä jääneensä ilman apua niin lastensuojelussa kuin yhteiskunnassa yleisestikin. Kokemukset alistetuksi ja ohitetuksi tulemisesta sekä ilman apua jäämisestä olivat rapauttaneet äitien paitsi lastensuojelua myös koko yhteiskuntaa kohtaan kokemaa luottamusta. Äitien asiakasidentiteettiä rakentavien kokemusten keskeisimmiksi teemoiksi rakentuivat suhteet sosiaalityöntekijöihin sekä suhde hyvinvointivaltioon. Fenomenologin ymmärryksen saavuttamiseksi näitä aiheita tarkasteltiin myös aiemman tutkimuskirjallisuuden valossa. Dialogin rakentaminen aiemman tutkimuksen ja tämän tutkielman tulosten välille auttaa valottamaan niitä käytännön mekanismeja, joissa äitien kokemukset itsestään, suhteestaan sosiaalialan työntekijöihin sekä palvelujärjestelmään rakentuvat. Näin tarkasteltuna lastensuojelun sosiaalityön asiakkuus näyttäytyy paikkana, joka jo lähtökohtaisesti asettaa yksilön hyvin haavoittuvaan asemaan. Työntekijä voi käyttää valtaa asiakkaan puolesta tai häntä vastaan niin asiakkaan ongelmien tai niiksi tulkittujen tilanteiden syiden ja ratkaisumahdollisuuksien kuin niiden seurausten ja tulevaisuuden odotustenkin määrittelyssä. Koska lastensuojelussa tulkintoja tehdään paitsi ammatilliseen tietotaitoon myös henkilökohtaisiin arvoihin ja normeihin perustuen, voi työskentely asiakkaalle näyttäytyä ennakoimattomana ja jopa mielivaltaisena. Äitien asiakasidentiteetti rakentuikin usein alistetuksi tulemisen, vääryksien kokemisen ja arvottomuuden kokemusten ympärille. Tulosten perusteella voidaan esittää, että ammatillisen itsereflektion harjoittaminen ja asiakkaan tasavertainen dialoginen kohtaaminen on erityisesti lastensuojelun sosiaalityössä ensiarvoisen tärkeää.

Tutkielma on käytäntötutkimus äiteihin kohdistuvasta perhesuhdeväkivallasta ja sen kohtaamisesta lastensuojelun avohuollon sosiaalityössä. Tutkielman taustalla on huoli perhesuhdeväkivallan yleisyydestä Suomessa ja ilmiön kärjistymisestä traagisten perhesurmien myötä. Pragmatistiseen tiedontuotantoon pohjaavassa käytäntötutkimuksessa lähtökohtana on esioletus lastensuojelutyöntekijöiden asiantuntijuudesta perhesuhdeväkivallan suhteen perheiden kanssa tekemänsä käytännön työn vuoksi ja heidän kyvystään tuottaa tietoa tämän työkokemuksensa johdosta. Tutkielman tavoite on lisätä lastensuojelutyöntekijöiden kokemusasiantuntijuuden avulla ymmärrystä perhesuhdeväkivallasta ja sen sekä lastensuojelun avohuollon työntekijöiden perustehtävän välisestä suhteesta, vaikuttavista työkäytännöistä, resursseista ja työskentelyn kehittämistarpeista. Lisäksi tutkielmassa ollaan teorialähtöisemmin kiinnostuneita työntekijöiden perhesuhdeväkivaltaa koskevista diskursiivisista valinnoista sekä työntekijöiden näkemyksistä äitien perhesuhteissaan vahingoittumisen vaikutuksesta lastensuojelun avohuollon työskentelyyn. Tutkielmassa esitellään perhesuhdeväkivallasta tehtyjä tutkimuksia ja pohditaan siihen liittyvien käsitemäärittelyjen merkitystä. Tutkimuskysymyksiä lähestytään aineistolähtöisesti peilaten niitä uusimpaan tutkimukseen. Tutkielman taustalla oleva teoreettinen viitekehys on feministinen. Feministisessä teoriassa erityishuomio kiinnittyy epätasa-arvoisiin valtasuhteisiin. Suomalainen perheväkivaltatutkimus on liittynyt vasta 1990-luvulla muuhun länsimaalaiseen feministiseen tutkimusperinteeseen, koska sitä ennen tasa-arvoistavat perheväkivallan diskurssit hallitsivat suomalaista perheväkivaltakeskustelua ja -työtä pyrkien sukupuolierojen neutralisoimiseen (Keskinen 2005). Marianne Notko on väitöstutkimuksessaan (2011) avannut uutta näkökulmaa perheväkivaltatutkimukseen kirjoittaessaan perhesuhteiden monimutkaisuudesta ja niiden relationaalisuuden vaikutuksesta väkivaltaisissa suhteissa pysymiseen. Tässä yhteydessä keskeisinä käsitteinä ovat naisten vahingoittuminen, naisten vastuun ja hoivan positioon lukkiutuminen ja näiden tekijöiden vaikutus perhe- ja parisuhdeväkivallan kehään jäämiseen. Tutkielmassa on haastateltu lastensuojelun avohuollon sosiaalityön toimipisteen sosiaalityöntekijöitä ja sosiaaliohjaajia. Työntekijät on haastateltu ammattiryhmittäin kahdessa eri fokusryhmässä, koska tavoitteena oli kerätä vertailutietoa eri ammattiryhmien näkemyksistä tutkimusaiheesta. Aineistonkeruumetodina fokusryhmähaastattelut liittyivät käytäntötutkimuksen luonteen mukaiseen tiedontuotantoon, jossa haastatellut työntekijät tuottivat keskusteluissa uutta tietoa perhesuhdeväkivallasta ja sen parissa tehtävästä työstä. Tutkimusaineisto on analysoitu temaattisen sisällönanalyysin keinoin. Tutkimusaineiston analyysin myötä aineistosta nousi neljä sitä kuvaavaa teemaa, jotka olivat 1) perhesuhdeväkivallan ja oman perustehtävän välinen suhde, 2) vaikuttavat työkäytännöt, 3) resurssit ja 4) työn kehittämistarpeet. Näiden aineistoa kuvaavien teemojen avulla vertailtiin haastatteluteemojen esiintymistä aineistossa, tehtiin yleistyksiä ja rakennettiin abstraktimpaa käsitteellistä näkemystä äiteihin kohdistuvasta perhesuhdeväkivallasta ja siihen liittyvistä työkäytännöistä sekä vaikuttavan työn edellytyksistä lastensuojelun avohuollossa. Tutkielman tulosten mukaan sekä sosiaalityöntekijät että sosiaaliohjaajat olivat työssään havainneet väkivallan sukupuolittuneen luonteen ja tunnistaneet perhesuhdeväkivallan pitkään jatkuessaan vahingoittavan äitien kykyä suojata itseään ja lapsiaan. Sosiaalityöntekijät kokivat perustehtäväänsä kuuluvan velvoitteen yhteiskunnallisen vaikuttamisesta ja verkostotyöstä, kun taas sosiaaliohjaajat ymmärsivät perustyönsä konkreettisempana asiakastyönä. Sosiaalityöntekijät olivat sosiaaliohjaajia useammin joutuneet päätösoikeutensa vuoksi isien uhkailun kohteeksi. Kaikki työntekijät olivat kokeneet työn usein turhauttavana muutosprosessien hitauden vuoksi. Molemmat ammattiryhmät näkivät perustehtävänsä näkökulmasta kriisitilanteissa sovellettavalla intensiivisellä työotteella olevan parhaiten mahdollista päästä vaikuttavuuteen omassa työssä. Työntekijät toivoivat henkilöstöresurssien lisäksi lapsilähtöisten työmuotojen kehittämistä ja lisää koulutusta perhesuhdeväkivallan kohtaamiseen. Muuten työntekijät eivät uskoneet juurikaan pystyvänsä nykyisillä resursseilla lisäämään perhesuhdeväkivaltatyön vaikuttavuutta. Työntekijät näkivät syynä tähän olevan etenkin peruspalveluiden rakenteelliset puutteet ja ongelmat viranomais- ja asiantuntijayhteistyössä. Molemmat ammattiryhmät olivatkin alimitoitettujen peruspalveluiden ja resurssien vuoksi kokeneet lastensuojelua kohtaan esitetyt ongelmien ratkaisuvaatimukset kohtuuttomiksi.