Browsing by Subject "lypsykarja"

Makaaminen on lehmälle yksi sen tärkeimmistä käyttäytymistarpeista ja makuupaikka vaikuttaa oleellisesti lehmän hyvinvointiin sekä pihatto- että parsinavetassa. Tutkimuksen lähtökohtana oli selvittää mahdollisuutta parantaa lehmien makuumukavuutta poistamalla makuuparsista etuseinä ja lisäämällä näin tilaa lehmien pään kohdalla. Makuuparsia, joiden etupuolella on kulkukäytävä, rajataan usein etuseinällä, koska etuseinä vähentää makuuparsien likaantumista eturoiskeiden vuoksi. Etuseinä kuitenkin estää lehmiä käyttämästä parren edessä olevaa tilaa makuulle menon ja makuulta nousemisen aikana, mikä saattaa vaikuttaa nautojen makuukäyttäytymiseen. Hypoteeseina oli, että etuseinän poisto vähentää parressa kokonaan ja puoliksi seisomista, lisää makuuaikaa, vähentää parren tutkimista ja epänormaalia makuukäyttäytymistä sekä lisää sosiaalista kanssakäymistä makuuparsissa. Tutkimus tehtiin yhden lypsyrobotin pihattonavetassa. Pihatossa on 44 makuupartta, jotka on sijoitettu kahteen riviin. Tutkittavan makuuparsirivin edessä on ruokintakäytävä. Tutkimus aloitettiin kuvaamalla 21 makuupartta (kontrollipäivä), joiden etureunaan oli kiinnitetty vanerilevy. Tämän jälkeen etuseinä poistettiin kahdeksasta parresta ja kolmen päivän jälkeen parsien käyttöä videoitiin uudelleen (koepäivä). Videoista rekisteröitiin lehmien aktiivisuuteen (seisomiseen ja makaamiseen), parressa tapahtuvaan lehmien väliseen sosiaaliseen kontaktiin sekä parren tutkimiseen (parren haistelu ja kuopiminen) liittyviä käyttäytymisiä. Sekä kontrolli- että koepäivältä purettiin 5 tuntia 43 minuuttia videomateriaalia. Tilastoanalyysiin valitussa materiaalissa oli kuusi etuseinätöntä sekä yhdeksän etuseinällistä partta. Etuseinän poisto mahdollisti sosiaaliset kontaktit parren etuosan kautta, mikä lisäsi sosiaalisia kontakteja huomattavasti. Tästä seurasi parressa makaamisen väheneminen sekä ajallisesti että lukumäärällisesti. Etuseinättömissä parsissa ei havaittu pää vinossa nousemista ja hyvin vähän pää vinossa makuulle menoa, kun taas etuseinällisissä parsissa yli puolet lehmistä nousi pää vinossa. Lehmät makasivat pidempiä jaksoja ja niiden makuulle meno -liike kesti vähemmän aikaa etuseinällisissä parsissa kuin etuseinättömissä. Parressa seisomiseen tai parren tutkimiseen etuseinän poisto ei vaikuttanut. Lehmät joutuivat lyhyissä parsissa kääntämään päätään sivuun mahtuakseen nousemaan makuulta. Toisaalta parsirivin edestä ruokintakäytävältä tapahtuva sosiaalinen kontakti oli niin häiritsevää, että lehmät makasivat etuseinättömissä parsissa vähemmän sekä lyhyempiä jaksoja kuin etuseinällisissä parsissa. Parsien etuseinän poisto aiheutti siis pääasiassa negatiivisia seurauksia toisin kuin hypoteeseissa ennustettiin. Etuseinän poistaminen ei ole järkevää navetassa, jossa parsirivin edessä on kulkukäytävä. Tutkimuksessa käytettyä parsimallia parempi ratkaisu olisi etuseinällinen pidempi parsi, jossa parren etuosassa olisi huomattavasti enemmän tilaa pään liikkeelle.

Rypsirouhetta käytetään lypsylehmien ruokinnassa valkuaislisänä. Valkuaislisän tarkoitus on täydentää lypsylehmien ruokintaa niin, että korkeatuottoisten lehmien tuotospotentiaali saadaan täytettyä. Erilaisilla kemiallisilla ja fysikaalisilla käsittelyillä on mahdollista lisätä valkuaisrehujen pötsissä hajoamatonta osuutta, jolloin valkuaisen aminohapot ohittavat pötsihajotuksen ja imeytyvät ohutsuolesta. Tämän tutkimuksen tarkoitus oli vertailla pötsisuojatun testirehun ja suojaamattoman perusrehun vaikutuksia lypsylehmien maitotuotokseen ja maidon koostumukseen. Molemmat valkuaisrehut olivat rypsirouhetta, mutta ne oli käsitelty eri tavoilla. Molemmat rehut oli hygienisoitu kuumennuskäsittelyllä. Testirehu oli tämän lisäksi suojattu pötsihajotusta vastaan vesi-etanoli-uutolla, jossa vesiliukoiset hiilihydraatit oli liuotettu. Käsittelyn tarkoitus oli lisätä rehun ohitusvalkuaisen osuutta ja sitä kautta maitotuotosta. Kokeessa oli 12 ayrshire-rotuista lehmää, jotka olivat kokeen ajan vapaalla seosrehuruokinnalla. Koe toteutettiin cyclic change over -mallin mukaisesti. Kokeessa oli kuusi erilaista ruokintaa, kaksi kuuden lehmän blokkia ja kolme 21 vuorokauden jaksoa. Lehmät oli jaettu blokkeihin kokeen alussa olevan tuotostason mukaan. Kokeessa verrattiin matalan ja korkean valkuaistason vaikutuksia, sekä perusrehun ja testirehun ja näiden seoksen vaikutuksia maitotuotokseen ja maidon pitoisuuksiin. Tutkimuksessa mitattiin kuiva-aineen syönti ja ravintoaineiden saanti ja näennäinen kokonaissulavuus, maitotuotokset ja maidon pitoisuudet sekä valkuaisrehujen typpifraktiot. Korkea valkuaistaso lisäsi kuiva-aineen syöntiä 0,9 kg/pv ja energiakorjattua maitotuotosta 1,4 kg/pv verrattuna matalaan valkuaistasoon, jolla kuiva-aineen syönti oli 23,2 kg/pv ja energiakorjattu maitotuotos 35,1 kg/pv. Korkea valkuaistaso lisäsi myös raakavalkuaisen, neutraalidetergenttikuidun ja tärkkelyksen saantia. Perusrehun korvaaminen testirehulla ei lisännyt maitotuotosta. Rypsirouhe on hyvä valkuaisrehu lypsylehmien ruokinnassa, mutta sen pötsisuojaus ei välttämättä lisää maitotuotosta ja maidon valkuaispitoisuutta.

Faba bean (Vicia faba) is considered as promising protein plant for increasing protein self-sufficiency. Still, raw faba bean has not been as good protein feed for dairy cows as rapeseed meal. This experiment was conducted to test industrially heat-treated and dehulled faba bean as replacement for rapeseed meal in dairy cows either alone or with rumen-protected methionine. The experiment was designed as three times repeated 4 × 4 latin square. Cows were fed ad libitum total-mixed-ration, which consisted of timothy and meadow fescue silage, cereal based concentrate, and isonitrogenous protein component. The four feedings were control feeding without protein concentrate, rapeseed meal feeding, faba bean feeding, and faba bean feeding with rumen-protected methionine. Feed and nutrients intake and apparent whole-tract digestibility, milk yield and its composition, ruminal pH, volatile fatty acids and ammonia, and plasma amino acids and metabolites were measured. Results were statistically analysed using the Mixed-procedur of SAS-program. Protein feeds increased dry matter intake 1.3 kg/d and milk yield 1.2 kg/d compared to control feeding (dry matter intake 22.5 kg/d and milk yield 30.7 kg/d), and they increased milk protein concentration and protein and fat yields compared to control. Substitution of rapeseed with faba bean decreased dry matter intake but milk yield and milk protein and fat concentration remained unchanged. Rumen-protected methionine increased milk protein concentration but did not have any effect on milk, protein or fat yields. Amino acid intake increased when protein feeds were fed, and cows given rapeseed had higher amino acid intake compared to those given faba bean. Essential amino acid concentration in plasma was higher with increased feed protein level but there were no differences between rapeseed and faba bean diets despite difference in amino acid intake. Rumen-protected methionine increased plasma methionine concentration (30.8 mmol/l compared to 18.2 mmol/l) but had no effect on concentrations of other amino acids. According to this study industrially heat-treated faba bean would be comparable protein feed to rapeseed meal but the results should be interpreted cautiously due to low production responses to protein supplementation. Rumen-protected methionine had quite small impact on milk yield, and more information is needed concerning its use to balance amino acid supply on cows fed faba bean.

Ruokinnan kationi-anioni –tasapainon (DCAB) muuttaminen ummessaolokaudella vaikuttaa lehmän kivennäisaineenvaihduntaan puerperaaliaikana. Kationi-anioni –tasapainon muuttamisella arvellaan olevan myös vaikutusta utareödeemiin. Tutkimuksessamme seurasimme utareödeemiä kahdessa ruokintakokeessa, joissa selvitettiin poikimahalvauden ennaltaehkäisyä erilaisilla DCAB-tasoilla. Utareödeemiä arvioitiin kahdella menetelmällä: kvantitatiivisella utareen takalohkojen pysty- ja vaakasuoralla mittauksella tai subjektiivisella silmämääräisellä arvioinnilla, jossa utareödeemin runsaus arvioitiin 5-pistejärjestelmällä. Aineistossa 1 utareödeemiä arvioitiin kvantitatiivisesti; aineistossa 2 käytettiin sekä kvantitatiivista että silmämääräistä arviointia. Lehmät jaettiin poikimakertansa ja koedieettien perusteella ryhmiin. Rehun kationi-anioni –tasapainot säädettiin aineistossa 1 tasoille +297 mEq/kg kuiva-ainetta (KA) (kaliumia n.200 g/vrk), +571 mEq/kg KA (kaliumia n.300 g/vrk), +107 mEq/kg KA (kaliumia n.200 g/vrk) ja aineistossa 2 +254 mEq/kg KA ja –41 mEq/kg KA. Utarepöhö oli vähäistä molemmissa ruokintakokeissa. Poikimakertojen lukumäärä vaikutti tilastollisesti merkitsevästi (p<0.05) utareödeemiin, kun taas koedieeteillä ei ollut vaikutusta. Aineistossa 1 toista kertaa poikineet lehmät kärsivät utarepöhöstä enemmän poikimisvuorokautena ja viikko post partum kuin useamman kerran poikineet. Aineistossa 2 useamman kerran poikineiden lehmien utareet olivat pöhöttyneempiä post partum kuin toista kertaa poikineiden. Johtopäätöksenä oli, että ruokinnan DCAB:n nostaminen kaliumin avulla tai alentaminen kloridin ja rikin suoloilla ei lisää utareödeemiä.

Automaattiset järjestelmät ovat tulleet maatalouden eri osa-alueille vaihtoehtoina perinteisille menetelmille. Seosrehuruokinnan automatisointi on yksi keino vähentää maatilan työmäärää, ja ruokinnasta aiheutuvia muuttuvia kustannuksia. Kustannusten hallinta on tiukassa taloustilanteessa maatiloilla tärkeää. Tutkimuksen tavoitteena olikin selvittää, voiko seosrehuruokinnan automatisointi olla taloudellisesti kannattava vaihtoehto perinteiselle apevaunulla tehtävälle ruokinnalle. Tutkimus toteutettiin tapaustutkimuksena Pohjois-Pohjanmaalla sijaitsevalla, noin 160 lehmän lypsykarjatilalla. Tilan ruokintajärjestelmän käyttökustannukset selvitettiin, ja niitä verrattiin automaattisen järjestelmän käyttökustannuksiin. Kustannusten selvittämiseksi mitattiin tilan ajettavan seosrehuvaunun polttoaineenkulutusta viikon ajan huhtikuun 2019 alussa. Lisäksi pidettiin kirjaa ruokintaan käytetystä työajasta. Automaattisen järjestelmän käyttökustannukset laskettiin aiemmissa tutkimuksissa todetun sähkönkulutuksen, sekä työajasta tehtyjen arvioiden perusteella. Järjestelmien kannattavuutta arvioitiin laskemalla niiden investointikustannusten välinen ero tilanteessa, jossa elinkaarikustannukset 8 vuoden ajalta olisivat samat. Tähän hyödynnettiin ASABE:n standardia koneiden kustannusten laskennasta. Tuloksille suoritettiin herkkyysanalyysi, jossa tarkasteltiin tavanomaisen järjestelmän polttoaineenkulutuksen, automaattisen järjestelmän sähkönkulutuksen, sekä polttoöljyn ja sähkön hinnan vaikutusta kannattavuuteen. Tilan seosrehuvaunun polttoaineenkulutus oli keskimäärin 21,7 l/h, ja työaikaa kului yhteen ruokintakertaan keskimäärin 60 min. Pienkuormaajan käyttämiseen kului 1 l/vrk bensiiniä ja rehunsiirtorobotin sähkönkulutukseksi arvioitiin 0,28 kWh/vrk. Vuotuiset käyttökustannukset olivat yhteensä 11968 € toteutuneilla polttoaineen ja energian hinnoilla. Automaattisen järjestelmän vuotuiset käyttökustannukset olivat 5356 €, kun sen sähkönkulutukseksi oletettiin 22,9 kWh/vrk, polttoaineenkulutukseksi 8 l/h ja työajaksi 0,8 h. Näillä vuotuisilla kustannuksilla automaattisen järjestelmän investointikustannukset voisivat olla noin 41 300 € suuremmat kuin tavanomaisen, jotta vuotuiset kokonaiskustannukset olisivat samat. Kannattavuuteen vaikutti herkkyysanalyysin perusteella eniten tavanomaisen järjestelmän polttoaineen kulutus, ja toiseksi eniten polttoaineen hinta. Sähkön hinta tai automaattisen järjestelmän sähkönkulutus eivät olleet yhtä merkittäviä tekijöitä. Tulosten perusteella automaattinen seosrehuruokinnan kannattavuus 160 lehmän tilakokoluokassa on paljon riippuvainen olosuhteista, etenkin polttoöljyn hintakehityksestä. Samoin merkitystä on käytettävissä olevilla koneilla ja niiden käyttötavalla. Automaattinen seosrehuruokinta voi olla kannattava vaihtoehto tutkimukseen osallistuneella, mutta etenkin sitä suuremmilla tiloilla.

Lypsykarjojen terveystarkkailu aloitettiin Suomessa vuonna 1982. Muutamassa vuodessa sairaustietojen keräilyä tehtiin ympäri maan. Lypsykarjan terveystarkkailussa pyritään seuraamaan ja parantamaan eläinten terveydentilaa yksilö- ja karjatasolla. Terveystarkkailussa kerätään eläinlääkäreiden lehmien siemennys- ja terveyskorttiin tekemiä hoito- ja sairaustietoja. Kerättäviä tietoja ovat hoitopäivämäärä, hoitokerta, sairauskoodi ja eläinlääkärin tunnusnumero. Tiedot kerää seminologi muun työnsä ohella tilalla käydessään. Hän lähettää tiedot tietokoneen välityksellä Maatalouden Laskentakeskukseen, joka ylläpitää tietoja karjakohtaisesti. Tila saa kerran vuodessa yhteenvetoraportin terveystarkkailussa viimeisten 12 kuukauden aikana kerätyistä tiedoista. Lehmän sairaus vaikuttaa suuresti siihen, kuinka suuri osa tapauksista saadaan terveystarkkailurekisteriin tallennettua. Terveystarkkailuun kuuluvilla tiloilla saadaan poikimahalvaustapauksista noin 80 % rekisteriin, kun taas utaretulehduksista tallentuu vain noin 50 %. Tämä ero johtuu pitkälti siitä, että omistajat kirjaavat huonosti reseptillä hoidettuja sairaustapauksia lehmän terveyskorttiin. Norjassa aloitettiin lypsylehmien terveystarkkailu vuonna 1975, Ruotsissa 1982 ja Tanskassa 1991. Islannissa ei ole vastaavaa järjestelmää käytössä. Ruotsissa ja Norjassa sairauksien rekisteröinti on pakollista, Suomessa ja Tanskassa se on vapaaehtoista. Eri Pohjoismaissa on erilaiset koodit diagnooseille ja hoidoille. Tiedot kirjaa yleensä eläinlääkäri, joskus omistaja. Keruu- ja tallennusmenetelmät poikkeavat eri maissa. Vuonna 2002 suoritetun tutkimuksen perusteella Norjassa esiintyi muita maita enemmän ketoosia, Tanskassa poikimahalvauksia esiintyi vähiten. Norjassa ja Suomessa esiintyi enemmän vedinvaurioita alkulaktaatiossa kuin muissa maissa. Suomessa esiintyi vähiten jälkeisten jäämistä ja Tanskassa vähiten abortteja. Suomessa hoidetaan eniten hormonaalisia lisääntymishäiriöitä ja Tanskassa vähiten. Neljän Pohjoismaan kesken on suunnitteilla tutkimushanke havaittujen sairastuvuuserojen syiden selvittämiseksi.

Since 2004 the Finnish Ayrshire Breeders' Society has offered a Canadian conformation classification system to its members via the cooperation with Ayrshire-Canada. The Canadian classification system differs from the Nordic system and has e.g. udder texture as a new trait describing udder softness and elasticity. The research objective was to estimate the genetic variation of udder texture and its correlation to production traits and somatic cell count and udder conformation traits in the Finnish Ayrshire cows. The data from the Finnish Ayrshire Breeders contained phenotypic records on the 1st lactation cows in 2011–2017. Finnish Animal Breeding Association (Faba osk) provided pedigree, herd, yield, insemination and calving information for the cows. The final data set for statistical analyses contained records on 3303 cows. The fixed effects of the traits were investigated by analysis of variance (R program lm). The variance and covariance components of the traits were analysed with Bayesian methodology resorting to the R program MCMCglmm. The heritabilities for the first lactation traits were 0,34 for milk yield, 0,26 for protein yield and 0,26 for fat yield and 0,10 for logarithmic somatic cell count (SCS). The heritability of udder conformation traits were from 0,13 for fore udder up to 0,47 for teat length. The heritability of udder texture was 0,15. The genetic correlation of udder texture with production traits were all negative: -0,36 – -0,34, and zero with SCS. The genetic correlations of udder texture with other udder conformations traits were positive with the highest being with mammary system (0,52), median suspensory (0,51) and udder depth (0,45). The data was representative and sufficiently large, as the heritabilities for production traits were similar to those found earlier and the accuracy of estimates was satisfactory. The longevity can be measured by the total number of lactations. The variation in this number was mainly explained by the milk yield and SCS of the first lactation records. Among the respective udder conformation traits, also the median suspensor and udder depth were significant. Because the udder texture is correlated with the latter ones, its contribution to the variation was not significant. Udder texture has a reasonable amount of genetic variation and is positively genetically correlated with other udder conformation traits, in particular with mammary system, median suspensory and udder depth. The use of the udder texture as an indicator trait for longevity would require a larger data volume. People who use the Finnish Ayrshire Breeder's AF-class-system should have all their cows assessed so the research and selection would have access to records covering a representative variation range.

Uusilla jalostusmenetelmillä voidaan nopeuttaa karjan perinnöllistä edistymistä, mutta niiden käyttö myös lisää kustannuksia. Tässä tutkimuksessa selvitettiin genomisen valinnan ja sukupuolilajitellun siemenen käytön taloudellista kannattavuutta lypsykar-jatilalla. Tarkastelukulmana oli karjan sisäisen lehmävalinnan tehostaminen. Tutkimuksessa arvioitiin, saadaanko lisäpanostus jalostukseen nettotuottoina takaisin lyhyellä, viiden vuoden tarkasteluperiodilla. Tutkimus toteutettiin yhteistyössä Savonia ammattikorkeakoulun Maili-hankkeen kanssa ja tutkimuksessa oli mukana pohjoissa-volaisia maitotiloja C2-tukialueelta. Tiloja oli yhteensä 15 ja ne olivat noin 30-, 65- ja 130-lehmän karjoja. 30-lehmän karja edus-taa tämän hetken keskivertokokoa ja näillä tiloilla oli parsinavetta. Isommat karjat olivat automaattilypsyllä toimivia pihattoja. Läh-tötietoina käytettiin tilojen vuoden 2012 tuotosseurannan ja kirjanpidon tietoja. Tutkimustilojen keskituotos oli keskimäärin 9834 kg, jalostusarvojen ja odotusarvojen keskiarvo oli 4,2. Poistoprosentti oli tutkimustiloilla keskimäärin 29,8, vasikkakuolleisuus 7,5 prosenttia ja siemennyksiä yhtä poikimista varten tarvittiin keskimäärin 2,0. Tutkimusmenetelmänä käytettiin nettonykyarvolaskentaa, jossa nettokassavirrat diskontattiin nykyhetkeen, koska tulot ja menot kertyvät eri ajankohtina. Korkokantana käytettiin 5 prosenttia. Tarkastelussa käytettiin osittaisbudjetointia, jossa otetaan huomi-oon kassavirrat, joihin jalostusmenetelmät vaikuttavat. Lypsykarjalle genomisen valinnan käyttö aiheuttaa kustannuksia näyt-teidenoton ja -määritysten muodossa. Hyödyt puolestaan konkretisoituivat arvosteluvarmuuden paranemisena, joka vaikutti suo-raan perinnöllisen edistymisen suuruuteen. Tutkimuksessa käytettiin Illumina Bovine54K- ja Illumina Bovine3K-lastujen arvoste-luvarmuuksia, koska Illumina Bovine10K-lastun arvosteluvarmuus ei ollut tutkimushetkellä saatavilla. Hintoina on käytetty 54K- ja 10K-lastujen hintoja. 54K-lastua kutsutaan MD- eli medium density -lastuksi ja 10K- ja 3K-lastuja LD eli low density -lastuiksi. Sukupuolilajitellun siemenen käytöllä pystyttiin vaikuttamaan valinnan ankaruuteen. Tällöin tarvittiin pienempi määrä lehmiä ja hiehoja tuottamaan uudistukseen tarvittavat eläimet, koska lehmävasikoiden todennäköisyys nousi lajitellun siemenen ansiosta 49 prosentista 90 prosenttiin. Sukupuolilajiteltu siemen lisäsi kuitenkin kuluja, koska siemenannosten hinnat olivat lajittelematonta siemenannosta korkeampia. Kustannuksia lisäsi myös lajitellun siemenen heikompi tiineyttämiskyky perinteiseen verrattuna. X-lajitellun siemenen käyttö lisäsi lehmävasikoiden määrää, jolloin tilalta välitykseen menevien sonnivasikoiden määrä väheni. Laji-tellun siemenen käyttö mahdollisti liharotusiemennysten lisäämisen. Uusien jalostusmenetelmien vaikutusta tutkittiin arvioimalla niiden aikaansaamaa muutosta maitotuotokseen, hedelmällisyyteen, utareterveyteen ja kestävyyteen yhden valintakierroksen aikana. Kustannukset ja tuotot laskettiin valintavuoden lisäksi viidelle seuraavalle vuodelle, jolloin valinnasta syntyvien jälkeläisten oletettiin tuottavan karjassa kolme tuotosvuotta. Maitotuotoksen muutoksessa huomioitiin muuttuva rehuntarve ja työmäärä. Navetan täyttöasteen oletettiin lehmien osalta pysyvän vakiona. Tar-kasteluajanjakso valittiin seuraamaan nopeaa takaisinmaksua, eikä perinnöllisen muutoksen kumulatiivista vaikutusta huomioitu. Myös jalostuseläinkauppa on tästä tarkastelusta rajattu pois. Tämän tutkimuksen mukaan uudet jalostusmenetelmät eivät olleet kannattavia vuoden 2013 hintatason mukaan. Lajitellun sie-menen käyttö ei ollut kannattavaa, koska sitä käytettäessä sonnivasikoiden määrä väheni ja sitä kautta välitysvasikkatulot piene-nivät. Tilojen kannattaisi maksaa lajitellusta siemenannoksesta keskimäärin 5,50 euroa alhaisempaa hintaa kuin lajittelematto-masta siemenannoksesta. Lajiteltua siementä käytettäessä liharoturisteytyssiemennyksiä voitiin lisätä noin 8 prosenttiyksikköä. Ilman lihasonnien käytön lisäämistä lajitellun siemen käyttö oli enemmän kannattamatonta. MD-lastulla genomisen valinnan kannattava enimmäishinta oli 36–43 euroa riippuen siitä, tehtiinkö määritettävissä eläimissä esivalintaa. LD-lastulla vastaavat enimmäishinnat olivat 34–41 euroa. Lajitellun siemenen käyttö yhdessä genomisen valinnan kanssa ei muuttanut MD-lastun enimmäishintoja, mutta LD-lastun kanssa enimmäishinnat putosivat 30–36 euroon.

Pihatoissa väkirehun jakoon käytettävä, takaa avoin kioskimalli sallii kioskissa olevan lehmän häirinnän. Häirinnän seurauksena lehmä saattaa keskeyttää kioskikäyntinsä. Tämän pilottitutkimuksen tarkoituksena oli selvittää menettääkö lehmä väkirehuaan kioskilla tapahtuvan häirinnän vuoksi, saavatko lehmät ylimääräistä väkirehua ajamalla muita pois kioskilta ja onko kioskilla tapahtuvalla häirinnällä yhteyttä maidontuotantoon. Tutkimuksessa oli mukana 42 lypsylehmää. Niiden käyttäytymistä kahdella kioskilla seurattiin yhteensä 54 tunnin ajan. Tutkimuksen aikana havaittiin käynnin usein keskeytyvän häirinnän vuoksi kioskin annosteltua lehmälle väkirehua. Tällöin väkirehua jäi useammin syömättä kuin tapauksissa, joissa lehmä sai syödä väkirehunsa rauhassa. Toisen lehmän väkirehun syönnin keskeyttänyt lehmä sai ylimääräistä väkirehua menemällä itse seuraavana kioskiin 63 %:ssa keskeytyksistä. Häirinnällä ja tuotoksella ei havaittu yhteyttä tutkimuksessamme.

Syventävien opintojen kirjallisuusosassa kerrataan aluksi märehtijän aineenvaihdunnan erityispiirteitä. Kirjallisuusosassa tarkastellaan myös maidontuotannon käynnistymisen aiheuttamia aineenvaihdunnallisia muutoksia poikimisen jälkeen. Energiavajeen ja hedelmällisyyden välistä yhteyttä pyritään selvittämään kirjallisuuden pohjalta. Kirjallisuuden perusteella voimakas maitotuotos voi johtaa poikimisen jälkeen suurimman maitotuotoksen aikaan niin suureen energiavajeeseen, että lehmien hedelmällisyys heikkenee. Hedelmällisyyden heikkeneminen johtuu puutteellisesta LH-erityksestä, mutta energiavaje voi vaikuttaa hedelmällisyyteen myös monilla muilla mekanismeilla. Ruokinnalla voidaan vaikuttaa hedelmällisyyteen energiataseen välityksellä. Syventävien opintojen kokeellisen osan tavoitteena oli selvittää, voidaanko väkirehun määrää lisäämällä tai glukogeenisen liuosrehun avulla parantaa lehmien hedelmällisyyttä. Liuosrehun saannin ja väkirehulisäyksen tarkoituksena oli parantaa lehmän energiatasetta poikimisen jälkeen. Tutkimuksen kokeellinen osuus suoritettiin osana Helsingin yliopiston Kotieläintieteen laitoksen tutkimusta, jossa verrattiin lisärehujen vaikutusta maitotuotokseen. Koe järjestettiin 32 lehmän koeaineistolla altistuslähtöisenä etenevänä kohorttitutkimuksena, joissa kohortteina oli neljä kahdeksan lehmän ruokintaryhmää. Lisäämällä väkirehun määrää tai käyttämällä glukogeenista liuosrehua lehmien energiatase parani merkitsevästi. Parempi energiatase ilmeni veren glukoosipitoisuuden nousuna ja ketoaineiden määrän laskuna, mutta veren insuliinitaso ei silti noussut. Parempi energiatase yhdistyi merkitsevästi parempaan hedelmällisyyteen. Tilastollisesti merkitsevää yhteyttä väkirehun tai liuosrehun lisäämisen ja hedelmällisyyden välillä ei silti todettu. Suuresta yksilöllisestä vaihtelusta johtuvan hajonnan vuoksi tilastollisesti merkitsevän yhteyden havaitseminen vaatisi suuremman tutkimusaineiston käyttämistä. Tyhjäkausi näytti kuitenkin lyhenevän molempien ruokintatekijöiden vaikutuksesta niin voimakkaasti, että on todennäköistä, ettei tulos johdu pelkästä sattumasta. Ensikoilla laihtuminen poikimisen jälkeen liittyi merkitsevästi pidempään tyhjäkauteen. Liuosrehun saannista vaikutti olevan enemmän hyötyä ensikoiden, kuin vanhempien lehmien hedelmällisyydelle. Korkea maitotuotos liittyi koeaineistossa vanhemmilla lehmillä merkitsevästi lyhyeen tyhjäkauteen ja siten parempaan hedelmällisyyteen. Ensikoilla korkea maitotuotos liittyi jonkin verran heikentyneeseen hedelmällisyyteen. Pohdintaosuudessa mietitään tulosten pohdinnan lisäksi mahdollisuuksia parantaa hedelmällisyyttä ruokinnallisten ja hoidollisten menetelmien avulla. Lisäksi siinä pohditaan ruokintaperäisten hedelmällisyysongelmien selvittelyyn liittyviä asioita, maitotuotoksen ja hedelmällisyyden välistä yhteyttä ja jalostuksen merkitystä hedelmällisyydelle. Lopuksi on pohdittu hedelmällisyyden tutkimiseen liittyviä asioita ja mahdollisia uusia tutkimuskohteita.