Browsing by Subject "mediatutkimus"

Ilmastonmuutoksen torjuminen edellyttää ihmiskunnalta määrätietoisia toimia fossiilisten polttoaineiden käytön lopettamiseksi kasvihuonekaasupäästöjen lopettamiseksi. Yksi tärkeimmistä kysymyksistä ratkaistavaksi on yhä enenevissä määrin kehittyneeseen teknologiaan nojautuvien ihmisyhteisöjen energiansaannin varmistaminen. Ydinvoimaa pidetään luotettavana, tehokkaana ja ennen kaikkea jo olemassa olevana ratkaisuna käsillä olevan energiamurroksen toteuttamiseksi. Kaikki teknologiat ovat kuitenkin poliittisia ja ydinvoima ehkä kaikista teknologioista eniten mielipiteitä jakava. Toisaalta lupaus ainakin päällisinpuolin yksinkertaisesta ja tehokkaasta teknologisesta ratkaisusta puhuttelee monia. Toisaalta ydinvoiman käyttöön ja käyttöön ottoon liittyy suuria epävarmuustekijöitä, kuten rakentamisen hinta, ilmastonmuutoksen vaikutukset voimaloiden toimintaan ja suurvaltapoliittiset siirrot maailmanpolitiikan pelilaudalla. Tämä tutkielma ottaa selvää, kuinka ydinvoiman rooliin energiamurroksen ajurina suhtaudutaan Suomessa ja Ranskassa – kahdessa vauraassa, ydinvoimaa paljon hyödyntävässä Euroopan unionin jäsenmaassa. Aineistona on käytetty suomalaisen Helsingin Sanomat ja ranskalaisen Le Monde päivittäin ilmestyvien sanomalehtien ilmastonmuutosta ja ydinvoimaa käsitteleviä pääkirjoituksia. Analysoidut kirjoitukset ovat Pariisin ilmastosopimuksen ja vuoden 2021 lokakuun väliseltä ajalta. Lähtökohtani on, että Suomen ja Ranskan tärkeimmät sanomalehdet käyttävät aktiivisesti valtaa vaikuttaakseen lukijoidensa suhtautumiseen. Näin ollen Le Monde ja Helsingin Sanomat tarjoavat yhden ikkunan, jonka kautta tarkastella myös laajemmassa asiayhteydessä suomalais ja ranskalaista energia- ja ilmastopolitiikkaa. Käsiteltävät maat ovat monella tapaa samanlaisia, mutta poikkeavat myös paljon toisistaan, mikä näkyy myös maiden ydinvoimakannoissa. Ranska on entinen suurvalta, jonka ydinvoimaloilla on selvä merkitys suurvalta-aseman edes osittaiseksi palauttamiseksi. Suomi on sodan hävinnyt, todella nopeasti teollistunut maa, jolle alusta asti rauhanomainen ydinvoima on vipuvarsi oman teollisen tuotannon edistämiseksi. Analyysissä käy ilmi, että sanomalehdissä ydinvoimaan – sekä energiamurrokseen yleisesti – suhtaudutaan eri tavoilla Ranskassa ja Suomessa. Ranskassa korostuu sosiaalisen oikeudenmukaisuuden merkitys pysyvien ilmastoratkaisujen saavuttamiseksi, kun taas Suomessa pääkirjoituksia värittää ennen kaikkea markkinaorientoitunut tehokkuusajattelu. Suhtautuminen ydinvoimaan on myös erilainen. Ranskassa korostetaan ydinvoimaan liittyviä epävarmuustekijöitä. Suomessa puolestaan painotetaan ydinvoiman todistettuja vahvuuksia, erityisesti tehokkuutta ja päästöttömyyttä.

Tiedekunta/Osasto – Fakultet/Sektion – Faculty Valtiotieteellinen tiedekunta Laitos – Institution – Department Politiikan ja talouden tutkimuksen laitos Tutkielmassani tarkastelen, miten Me Naisien ja Annan politiikkaa ja yhteiskunnallisia asioita käsittelevissä kirjoituksissa politisoitiin naisten poliittista ja sosiaalista asemaa ja sukupuolten suhteita. Tarkastelen, mitä naisten asemaan liittyviä keskusteluja naistenlehdet nostivat esiin kolmena naisten poliittisen edustuksen kannalta erityisenä vaalivuotena. Käsittelen vaalivuosia 1983, 1991 ja 2007, jolloin naiset saivat prosentuaalisesti uuden ennätysmäärän paikkoja eduskunnassa. Tarkoitukseni on selvittää, millaisia poliittisia ja yhteiskunnallisia aiheita on jutuissa painotettu, millainen sävy niissä on, näkyvätkö eduskuntavaalit kirjoituksissa. Oletukseni myös on, että juuri näinä eduskuntavaalivuosina naistenlehdissä on ilmestynyt tavallista enemmän politiikasta ja yhteiskunnasta kertovia kirjoituksia, sekä puhuttelua niemenomaan lukijoille äänestäjinä. Valitsemani vaalivuodet sijoittuvat eri vuosikymmenille, joten työssäni pystyn tekemään eräänlaisen läpileikkauksen, niin naistenlehtien kehityksessä, kuin suomalaisen yhteiskunnan muutoksessakin. Edellä mainitulla tutkimus- ja apukysymyksillä pyrin vahvistamaan jo tutkija Raili Malmbergin esittämää ajatusta siitä, että suomalaisilla naistenlehdillä on ollut oma tehtävänsä kasvattaa lukijoitaan naiskansalaisuuteen . Vuonna 1983 keskiössä oli keskustelu tasa-arvopoliittisista uudistuksista, joilla parannettiin naisten ja perheiden asemaa yhteiskunnassa. Tasa-arvopolitiikan etenemisestä huolimatta naispoliitikot olivat naistenlehdissä vielä uutinen, haastatteluissa olivat lähinnä korkeassa poliittisessa asemassa olleet naispoliitikot, lähinnä ministerit. Eduskuntavaalien suhteen lehdet ottivat aktiivisesti kantaa naisten suuremman edustuksen puolesta. Vuonna 1991 laman vaikutukset hallitsivat lehtien palstoilla: naistenlehdet kommentoivat voimakkaasti laman sukupuolivaikutuksia. Samalla Euroopan integraatio ja kansainvälistyminen nousivat esiin. Eduskuntavaaleissa naisia vedottiin äänestämään inhimillisemmän politiikan puolesta laman olosuhteissa. 2000-luvulla lehdissä näkyi ns. post-politiikan aikakausi, sillä suorat poliittiset kannanotot tai vaatimukset lakiuudistuksista väistyivät. Sukupuolten suhteita arvioitiin työn ja perheen, ei tasa-arvopolitiikan kautta. Molemmissa naistenlehdissä käsiteltiin 1980-luvun alusta 2000-luvun puoliväliin monipuolisesti tasa-arvopolitiikkaa ja sukupuolten välisiä suhteita. Naistenlehdet ovat omalla panoksellaan osallistuneet yhteiskunnalliseen keskusteluun ja tuoneet esille niitä naisten kannalta esiin nousevia epäkohtia. Sekä Anna ja Me Naiset kokivat muutoksen vuosikymmenien saatossa: aktiivinen kollektiivisen tasa-arvopolitiikan ajaminen on saanut väistyä yksilökeskeisemmän politiikan tieltä ja politiikka on jäänyt lehtien sivuilla osittain paitsioon. Avainsanat – Nyckelord – Keywords tasa-arvo, mediatutkimus, aikakauslehdet, eduskuntavaalit

Tutkielma tarkastelee Al Jazeera Englishin ja BBC Newsin tuottamia uutisdiskursseja Välimeren pakolaistilanteesta ja rajojen rakentumisesta sen kontekstissa. Tutkielmani taustalla on EU:n viime vuosikymmeninä harjoittama rajapolitiikka sen ulkorajoilla, joka on ollut vahvasti mediatisoitu tapahtuma myös globaalisti. Unioni on myös ottanut konkreettisia askeleita turvapaikanhakijoiden tulon estämiseksi. Näistä yksi on EU:n ja Turkin yhteinen pakolaissopimus, jonka mukaan jokainen pakolainen, joka ylittää rajan Turkista Kreikkaan sääntöjen vastaisten keinoin, tullaan palauttamaan Turkkiin. Sopimus joutui koetukselle helmikuussa 2020, kun Turkki päätti olla estämättä turvapaikanhakijoiden pääsyä EU:n alueelle. Koska pakolaisuus ja siirtolaisuus ovat transnationaaleja ilmiöitä, ja koska kyse on ihmisistä maantieteellisten ja kulttuuristen alueiden rajoilla,haluan selvittää sitä, kenen ääni uutisoinnista kuuluu ja millaisia representaatiota se synnyttää? Tutkielmani pyrkii tuomaan kriittistä keskustelunavausta siihen, jääkö turvapaikan- hakijoiden ääni globaalin median tuottavuuden, eurooppalaisen syrjivän politiikan ja turvallistetun maailmanpolitiikan puristukseen. Tutkimuskysymykseni muodostuu tämän perusteella seuraavasti: Miten EU:n rajat ja Välimeren pakolaistilanne rakentuvat globaaleissa uutisdiskursseissa? Avaan tutkielmani teoreettista taustaa representaation ja diskurssin käsitteiden kautta. Nykyiset representaatiot mediassa ovat historiallisen prosessin tulos, jolle länsimainen imperialismi ja orientalismi on asettanut ehdot. Aineistoni puolestaan rajautuu yllä mainittuun uutistapahtumaan keväältä 2020: Turkin rajojen avaamiseen ja sitä seuranneisiin tapahtumiin. Se koostuu Al Jazeeran ja BBC Newsin uutisartikkeleista sekä niihin liitetyistä kuvista. Analyysimenetelmäksi valitsin diskurssianalyysin,jossa hyödynnän pääosin Carol Bacchin (2009) WPR-analyysimenetelmää (”mikä ongelman representoidaan olevan?”). WPR-analyysi perustuu ajatukseen siitä, että meitä ohjataan problematisointien kautta ja näitä problematisointeja tulee kyseenalaistaa ja tutkia niiden tuottamien vaikutusten ja representaatioiden kautta. Analyysini perusteella keskeinen “ongelman” representaatio, jota WPR-analyysi pyrkii selvittämään, on rajakontrollin poistuminen. Pakolaisuuden näkeminen ongelmana kohdemaille sekä rajan suojelun tärkeys eurooppalaisille viranomaisille, jotka olivat aineiston pinnan alla piilevät oletukset, johtivat siihen, että koko ilmiön ”ongelmaksi” muodostui rajakontrollin poistuminen ja siihen liitetty turvallistamisdiskurssi. Aineiston ”ongelma” ja sen ratkaisuehdotukset keskittyivät siten miltei yksinomaan siihen, miten pakolaisten tulo saadaan estettyä, ja hiljaisuudeksi jäi näin ollen se, että turvapaikanhakijat otettaisiin EU:hun. Sekä Al Jazeeran että BBC:n uutisdiskurssit ja niiden kautta syntyneet representaatiot ovat loppujen lopuksi samanlaisia, joskin ne rakennetaan eri keinoin kummassakin mediassa. Vallan vaikutus aineistossani vallitseviin diskursseihin ja niistä syntyneisiin representaatioihin on moniulotteinen. Ensinnäkin, turvapaikanhakijoiden oma ääni jää mediassa kuulumattomiin ja muodostaa heille ahtaan subjektiposition, jonka kautta heidät nähdään mediassa vain uhrina tai uhkana. Toiseksi, rajat näyttäytyvät turvallistettuina, valtaa tuottavina paikkoina, jossa väkivalta marginalisoituja vastaan normalisoituu. Viimeiseksi, uutisten tuottama koventunut rajadiskurssi naamioi alleen vakavia ihmisoikeusloukkauksia ja valtioille kuuluvan vastuun oikeudesta hakea turva- paikkaa sekä inhimillisestä kohtelusta rajalla.

Myyttinen Yhdysvaltain länsi on kiehtonut valkoista mielikuvitusta jo parin vuosisadan ajan. Läntiseen ekspansioon liittyvät läheisesti mielikuvat toisaalta hurjista intiaanisotureista ja toisaalta jaloista villeistä, jotka valmistautuivat tyynesti kohtaamaan oman sukupuuttonsa. Näiden stereotyyppien vakiintumisessa ja levittämisessä massamedioilla on ollut keskeinen osansa. Tutkielmassani lähestyn Yhdysvaltain alkuperäiskansojen edustuksia eli representaatioita televisiotutkimuksen ja kulttuurintutkimuksen keinoin. Pyrin tutkielmallani tuottamaan ajantasaista tietoa siitä, millaisia ovat intiaaninaisten representaatiot 2000-luvun televisiofiktiossa. Aineistonani käytän vuosina 2014-2015 tuotettua The Red Road -rikossarjaa. Metodina sovellan lähilukua, jonka kautta tarkastelen eroja ja toiseutta. Millaisia ovat intiaaninaiset 2000-luvun televisiofiktiossa? Miten televisiosarja kuvaa etnisyyttä ja sukupuolta? Miten nämä representaatiot suhteutuvat aiempaan intiaanikuvauksen historiaan? Intiaaninaisten moderneja televisiorepresentaatioita ja niiden mekanismeja on toistaiseksi tutkittu varsin vähän. Syitä on mielestäni kaksi: 1. Vaikka televisiosarjat ovat muuttuneet 2000-luvulla ennennäkemättömällä tavalla etnisesti moninaisemmiksi, alkuperäiskansoja edustavia hahmoja ei juurikaan televisiofiktiossa ole viime vuosikymmeninä ollut, ja 2. Kun intiaanihahmoja kirjoitetaan televisiofiktioon, usein tarinat sijoitetaan nimenomaan 1800-luvun Yhdysvaltoihin. Historiallisten sarjojen ongelmana on usein se, että ne käsittelevät intiaanejaan stereotyyppisesti. Intiaaninaisille ei ole syntynyt samalla tavalla kierrätettäviä stereotyyppejä kuin intiaanimiehille, joten monista lännensarjoista onkin jätetty intiaaninaiset kokonaan pois. Tämän vuoksi valitsin tutkittavaksi aineistokseni The Red Roadin. Se on paitsi suhteellisen tuore sarja, sen tapahtumat sijoittuvat 2000-luvulle ja Yhdysvaltain itärannikolle New Jerseyn ja New Yorkin osavaltioiden rajalle. Aineistoni osoitti, että intiaaninaisten representaatioilla on televisiossa kaksinkertainen taakka kannettavana. Tutkimani sarja soveltaa intiaaninaisiin sekä valkoisia, perinteisiä tarinankerronnan trooppeja että alkuperäiskansoja koskevia stereotyypittelyjä. Lisäksi sarja koodasi intiaaninaiset visuaalisesti selkeästi ”intiaaneiksi” isoilla koruilla ja kirkkailla väreillä, kun taas miesintiaanien hiukset oli leikattu ja heidät oli puettu farkkuihin ja flanellipaitoihin. Sillä, oliko hahmo intiaani, ei kuitenkaan ollut tarinankerronnan kannalta väliä. Kun intiaanielementit riisuu sarjasta, sarjan tarina ei muutu. The Red Road on siis pohjimmiltaan vain eksotisoitu rikoskertomus, jonka todellisia keskushenkilöitä ovat valkoinen keskiluokkainen perhe intiaanien sijasta.

Tutkielmassa tarkastellaan länsimaiden sisäsyntyistä islamistista terrorismia 2010-luvun puolivälissä. Aineistona on ranskalaisen Le Monden, brittiläisen The Daily Telegraphin ja suomalaisen Helsingin Sanomien kirjoittelu heinäkuussa Nizzassa ja joulukuussa Berliinissä vuonna 2016 tapahtuneista rekkaiskuista niitä seuranneiden neljän ensimmäisen vuorokauden ajalta. Molempien hyökkäysten tekijäksi osoittautui yksin toiminut nuori tunisialaismies, ja molemmissa tapauksissa yleiseurooppalainen julkinen keskustelu painottui vahvasti ISIS-terroristijärjestön lietsomaan jihadistiseen terrorismiin länsimaissa. Näistä syistä tutkimuksen aiheeksi valikoitui kyseisiä joukkomurhia koskenut kirjoittelu yllä mainittujen eurooppalaislehtien maksullisissa digitaalisissa painoksissa. Tutkimusmenetelmänä käytettiin aineiston laadullista analyysia, jossa johtopäätökset ja laajemmat yleistykset tarkasteltavasta ilmiötä tehdään aineistosta esiin nousevien seikkojen pohjalta. Tutkimuskysymyksiä on kaksi: 1) Mihin aiempiin hyökkäyksiin Nizzan ja Berliinin rekkaiskut liitetään Le Mondessa, The Daily Telegraphissa ja Helsingin Sanomissa? 2) Mihin muihin ilmiöihin kuin väkivaltaiseen jihadismiin iskut aineistossa yhdistetään, ja onko eri lehtien välillä tässä näkemyseroja, jotka voisivat selittyä niiden erilaisilla poliittisilla painotuksilla tai kotimaan kontekstin vaikutuksella? Aiemman tutkimuksen osalta tärkeimmät tutkielmassa käytettävät teokset ja viranomaislähteet käsittelevät jihadistisen radikalisoitumisen taustatekijöitä, ISIS-terroristijärjestöä ja ’yksinäisiä susia’ omana erityisenä mutta myös vaikeasti määriteltävänä terroristiryhmänään. Lisäksi aineiston analyysissa hyödynnetään median ja terrorismin välistä yhteyttä koskevaa kirjallisuutta. Kaikessa aiemmassa tutkimuksessa korostuu internetin merkityksen nopea kasvu terroristisessa toiminnassa ja siihen johtavassa radikalisoitumisessa, mikä osaltaan selittääkin 2010-luvun puolivälistä lähtien yleistyneitä omatoimisten yksittäishyökkääjien tekemiä iskuja, jotka amatöörimäisyydestään huolimatta ovat monesti olleet hyvinkin tuhoisia. Analyysissa käydään ensin läpi Nizzan ja sen jälkeen Berliinin iskun nelipäiväinen kirjoittelu Le Monden, The Daily Telegraphin ja Helsingin Sanomien digilehdissä heinä- ja joulukuussa 2016. Aineisto sisältää yhteensä 287 lehtijuttua, 196 Nizzasta ja 91 Berliinistä, ja ne on saatu hakusanoilla ”Attentat de Nice”, ”Nice Terror Attack” ja ”Nizzan terrori-isku” sekä ”Attentat de Berlin”, ”Berlin Attack” ja ”Berliinin terrori-isku”. Aineistosta kaksi kolmasosaa koostuu Nizzan iskua käsittelevistä jutuista erityisesti Le Mondessa, mikä osoittaa terrorismiuutisoinnin painottuvan tapahtuneen välittömiin jälkitunnelmiin sitä varmemmin, mitä tuhoisammasta ja läheisemmästä iskusta on kyse. Aineiston rajauksessa käytetyt huolellisesti valitut hakusanayhdistelmät vihjaavat osaltaan siitä, että molemmat rekkaiskut liitettiin aineiston jutuissa osaksi Ranskassa ja muualla Euroopassa erityisesti 2010-luvulla lisääntyneitä jihadistisiksi kutsuttuja terrori-iskuja, joiden on yleisesti katsottu johtuneen ISIS-terroristijärjestön ideologiasta ja aktiivisesta internet-propagandasta. Molempien rekkaiskujen tekijät olivat yksin toimineita tunisialaismiehiä, mistä syystä kaikkialla aineistossa käytettiin useita kertoja ’yksinäisen suden’ käsitettä. Minkään kolmen lehden kirjoittelun perusteella lukijan ei kuitenkaan olisi ollut mahdollista tietää, täyttivätkö Nizzan ja Berliinin hyökkääjät todella ’yksinäisen suden’ tunnusmerkit. Aiemmasta tutkimuksesta saatujen tietojen perusteella tässä tutkielmassa yksinäisen suden tärkeimpinä määrittäjinä pidetään ainakin jonkinlaista henkilökohtaista vakaumusta, pitkäjänteisyyttä ja suunnitelmallisuutta, mitkä ”kriteerit” eivät välttämättä ole sopineet kaikkiin 2010-luvun yksittäishyökkääjiin, vaikka heitä siitä huolimatta on mediassa saatettu nimittää yksinäisiksi susiksi. Nizzan ja Berliinin rekkaiskujen lehtikirjoittelussa nostettiinkin vahvasti esiin molempien tekijöiden epävakaa yksityiselämä ja erityisesti heidän väitetyt mielenterveysongelmansa ja niihin kytkeytyvä syrjäytymiskehitys, jonka pohjalta lehdissä käsiteltiin Euroopan muslimiväestön puutteellista kotoutumista yleisemminkin. Berliinin iskun yhteydessä aineiston jutuissa käsiteltiin laajasti myös Lähi-idän kriisialueilta Eurooppaan vuonna 2015 käynnistynyttä laajamittaista turvapaikanhakijoiden saapumista, sillä erityisesti The Daily Telegraphissa uuden tilanteen nähtiin lisäävän turvattomuutta Euroopassa ja kiihdyttävän jihadistista radikalisoitumista, mistä turvapaikanhakijoita eniten vastaanottanut Saksa brittilehden mukaan toimi varoittavana esimerkkinä muulle maanosalle. Aineiston jutuissa siis käsiteltiin laajasti erityisesti Nizzan rekkaiskua, jonka kopiointiyrityksenä Berliinin joulutorihyökkäystä pidettiin. Vaikka kaikissa kolmessa lehdessä hyökkäykset liitettiin yleisesti osaksi Euroopassa 2010-luvun puolivälissä voimistunutta jihadistista radikalisoitumista ja sen tuottamia terroritekoja, ja erityisesti The Daily Telegraphissa oli nähtävissä avointa ja suoraa pohdintaa Euroopan muslimiväestön jonkinasteisesta syrjäytymisestä ympäröivistä yhteiskunnista, mikä kehitys brittilehden mukaan vain voimistuisi entisestään turvapaikanhakijakriisistä johtuvan maanosan muslimiväestön nopean kasvun vuoksi. Onkin syytä pohtia, olisiko brittilehden pitänyt käsitellä iskuja neutraalimmin vai kahden muun lehden päinvastoin suorasanaisemmin, ja mihin suuntaan jihadistista terrorismia koskeva uutisointi on menossa 2020-luvun lähestyessä. Tässä tutkielmassa päädytään sille kannalle, että valtamedian olisi suotavaa kertoa terroriteoista kaikki faktatiedot ja oikoa mahdolliset vaihtoehtomedioiden virheet, ja että kirjoittelussa olisi varottava tekijöiden korostamista ja jopa jonkinlaista idolisointia, sillä tällainen painotus saattaa jo itsessään toimia kimmokkeena mediahuomiosta haaveileville potentiaalisille jihadisteille.

Tutkielmani aihe on messiaaninen juutalaisuus, jota tarkastelen Israelin valtion kontekstissa. Tarkastelun kohteena ovat israelilaisten sanomalehtien messiaanisista juutalaisista luomat representaatiot ja niissä tapahtuneet muutokset aikavälillä 1977–2020. Aineistoni koostuu 282 israelilaisissa sanomalehdissä julkaistusta artikkelista. Toteuttamani media-analyysi on kolmivaiheinen kehysanalyysi. Aluksi kategorisoin aineiston, minkä jälkeen tein suppean tilastollisen analyysin. Analyysin edellisten vaiheiden ohjaamana tein lopuksi kvalitatiivisen kehysanalyysin. Tutkielman tulosten mukaan messiaaniset juutalaiset on esitetty Israelin valtakunnallisissa sanomalehdissä toisinaan joukkona, joka uhkaa yhteiskunnan rauhaa ja juutalaisen kansan yhtenäisyyttä ja toisinaan hyväntahtoisena ja elämäntavoiltaan esimerkillisenä uskonnollisena vähemmistönä. Heistä on kerrottu ylivoimaisesti eniten heidän kohtaamansa vastustuksen ja ongelmien kautta. Tapausten joukossa on konkreettisten hyökkäyksien lisäksi syrjintään, lähetystyön vastustamiseen ja maahanmuuton haasteisiin liittyviä aiheita. Uutisoinnissa on korostettu vastakkainasettelua, tilanteiden jännittyneisyyttä ja kristinuskon ja juutalaisuuden välisiä negatiivisia historiallisia assosiaatioita. Toisaalta messiaanisia juutalaisia vastustavia osapuolia on myös kritisoitu, ja toimittajat ovat painottaneet suvaitsevaisuutta ja arvostelleet Israelin uskonnonvapaustilannetta. Monet messiaaniset juutalaiset yksilöt ovat saaneet äänensä sanomalehdissä kuuluville, mutta heitä on myös kuvattu lokeroivilla, stereotyyppisillä ja epäluuloisilla määritelmillä. Lisäksi sanomalehdissä on kerrottu Israelin lainsäädännön ja muiden israelilaisten toiminnan vaikutuksista messiaanisten juutalaisten valintoihin ja elämäntapoihin. Aineistossa näkyy joitakin muutoksia messiaanisten juutalaisten representaatioissa noin 40 vuoden aikana. Aineiston jälkipuoliskolla sanomalehdissä on oltu aiempaa kiinnostuneempia messiaanisista juutalaisista yhteisöistä ja yksilöistä sekä messiaanisesta juutalaisuudesta ilmiönä. Israelissa voimakkaasti vastustettavaa lähetystyötä ei toisaalta ole yhdistetty messiaanisiin juutalaisiin yhtä vahvasti kuin aiemmin. Messiaanisten juutalaisten määrällisen lisääntymisen myötä israelilaiset sanomalehdet ovat alkaneet aiempaa useammin esittää heidät osana Israelin juutalaista kansaa, mutta ei uskonnoltaan juutalaisina.

Tutkielmassa tarkastelen Stephen Hawkingin representaatiosta nousevia myyttisiä elementtejä. Teen näin käyttäen apuna representaation tutkimista diskurssianalyysin kautta, jonka jälkeen tunnistan koostamistani diskursseista myyttiseen kuvaukseen liitettäviä teemoja, jotka nousevat tutkiessani aineistoa. Tutkin Stephen Hawkingin representaatioita kahdessakymmenessä valitsemassani digitaalisen mediaan journalistisesta artikkelissa. Maisterintutkielmassa vastaan tutkimuskysymyksiin, jotka ovat millainen Stephen Hawkingin representaatio on julkisuudessa digitaalisessa mediassa sekä löytyykö tästä representaatiosta Hawkingin esittämistä myyttinä? Käytän tämän tutkimiseen diskurssianalyysiä, jonka kautta tunnistan kuusi eri diskurssia aineistosta. Diskursseiksi tunnistin vammaisuuden diskurssin, tieteellisen neron diskurssin, gurudiskurssin, heroismidiskurssi, popkulttuuri-ikonindiskurssin sekä yhteiskunnallisen vaikuttajan diskurssin. Tutkittuani diskursseja yksityiskohtaisesti tunnistin neljä teemaa, joiden tunnistin esittävän Hawkingin myyttisenä hahmona. Tutkin diskurssien pohjalta nousseita kuvauksia Hawkingista myyttinä käyttäen apuna uskontotieteen teoriapohjaa myyttien kuvaamisesta. Myyttitutkimusta lähtökohtana tarkastelulle käyttäen tutkin Hawkingin representaatiosta nousevia kuvauksia, joilla oli symbolinen ulottuvuus. Symboliikkaa esiintyi etenkin tekstin tasolla ja Hawkingiin liitettiin voimakkaita symbolisia merkityksiä. Hawkingin representaatiosta nousi myös rituaalinen ulottuvuus, joka nousi esille etenkin Hawkingin kuvauksissa esiintyjänä sekä puhujana. Tarkastelen myös Hawkingin esittämistä myyttisenä sankarina. Hawkingin julkiset esiintymiset esitetään rituaalista merkitystä omaavana toimintoina. Hawkingin representaation pohjalta nousee kuvaus Hawkingista myös hengellisen johtajan roolissa, jossa Hawkingin luonnehditaan olevan erityinen hengellistä merkitystä saanut yhteiskunnalle toivoa antava hahmo.

Tutkimus selvittää, millaisia rooleja eri sukupuolet saavat katolisen Fides-lehden kuvituksessa. Minkälaisia universaalin kirkon äänenkannattajan viestit sukupuolten rooleista ovat, kun lehteä tehdään tasa-arvon mallimaana pidetyssä Suomessa? Samalla tutkimus tarkastelee sitä, mitä teologisia, kulttuurisia ja yhteiskunnallisia taustoja Fideksen ilmaisemilla käsityksillä on. Fides ilmestyy Helsingin hiippakunnan julkaisemana 11–14 kertaa vuodessa. Aineisto kattaa 10 vuosikertaa ajalta 2009–2019. Tutkimus pohjautuu uskontotieteen, mediatutkimuksen, sukupuolentutkimuksen, teologian ja taidehistorian tieteenaloihin. Keskeisenä tuloksena on havainto, että Fides on poikkeuksellisen mieskeskeinen esimerkiksi paavi Franciscuksen lausuntoihin verrattuna. Miehet esiintyvät Fideksen kuvituksessa johtajina ja asiantuntijoina. Naiset ovat äitejä ja ahkeria puurtajia. He hoivaavat muita ja toimivat taustalla. Kymmenen vuoden aikana Fideksessä on julkaistu vain yksi kansikuva itsenäisestä, yksinään esiintyvästä naisesta. Tutkimuksen metodina on sisällönanalyysi, johon liitetään diskurssianalyysin piirteitä. Diskurssianalyyttistä lähestymistapaa edustaa valtasuhteiden ja implisiittisten viestien huomioiminen. Teoreettisena lähtökohtana on sosiaalinen konstruktioteoria. Sen mukaan media kuvastaa, tuottaa, muokkaa ja vahvistaa käsityksiä esimerkiksi sukupuolten rooleista. Toisena teoriana tutkimus hyödyntää tekijän kehittämää amatöörikuvan autenttisuuden teoriaa. Keskeisenä ajatuksena on, että amatöörikuvaajan ominaislaatu tuottaa kuviin piirteitä, jotka antavat arvokasta tietoa. Amatöörikuviin sisältyy tahattomia viestejä, joita kuvaaja ei ole tarkoittanut alleviivata. Fideksen tapauksessa kyseiset viestit kertovat muun muassa sukupuolten rooleihin liittyvistä asetelmista. Tutkielma osoittaa amatöörikuvan autenttisuuden teorian avulla, että amatööriys voi tuottaa journalistiseen kuvaan kiinnostavia ominaisuuksia. Aiemman tutkimuksen huomio on kohdistunut sellaisiin amatöörikuviin, jotka julkaistaan poikkeustapauksessa, kun ammattimaisesti tuotettua toimituksellista aineistoa halutaan syystä tai toisesta täydentää. Fideksen kuvitus sen sijaan koostuu pääosin tai kokonaan amatöörikuvista. Kuvia julkaistessaan Fides ei mainitse, että ne ovat lukijan ottamia. Vastaavaa kuvituskäytäntöä tapaa yhdistysten, seurakuntien ja muiden yhteisöjen julkaisutoiminnassa. Yhdistyksillä on Suomessa noin 15 miljoonaa jäsentä. Amatöörikuvalla on siten median kentässä suuri merkitys ja paljon vaikutusvaltaa. Tutkielma pyrkii laajentamaan valokuvantutkimuksen teoriapohjaa kiinnittämällä huomiota amatöörikuvaan, jota käytetään tiedotusvälineen yksinomaisena kuvituksena.

Tässä maisterintutkielmassa tarkastellaan naisten sijoittamiseen liittyvää keskustelua suomalaisessa mediajulkisuudessa vuosien 2018 ja 2022 välillä. Tutkielmassa tunnistetaan, eritellään ja tulkitaan naisten sijoittamiseen linkittyviä diskursseja, sekä sitä, mitä diskurssit kertovat käsityksistä naisista taloudellisina toimijoina. Lisäksi tutkielmassa tarkastellaan, miten erityisesti naisten sosiaalisessa mediassa ja julkisuudessa peräänkuuluttamaan taloudellisen tasa-arvon tavoitteeseen otetaan kantaa sijoitusdiskurssien puheessa. Viime vuosina erityisesti nuorten naisten harjoittama rahapuhe on saanut uusia mittasuhteita erilaisissa medioituneissa verkostoissa. Motiivi tutkielmaan on tarkastella ajankohtaista keskustelua merkittävissä suomalaissa uutismedioissa. Tutkielman menetelmänä käytetään kriittistä diskurssianalyysia, joka on toteutettu kolmivaiheisen prosessin avulla. Diskursseja tarkastellaan prosessissa syvenevällä otteella alkaen tekstuaaliselta tasolta, jossa huomiota kiinnitetään tekstin rakenteeseen ja mekaanisuuteen. Seuraavalla, eli tulkitsevalla tasolla tarkastellaan kontekstin ja representaatioiden merkityksiä. Kriittisellä tasolla diskursseja tulkitaan osana yhteiskuntaa ja sen valta-asemia, ideologioita ja arvoja. Analyysi toteutettiin Helsingin Sanomien ja Yle Uutisten 44 naisten sijoittamista käsittelevää verkkoartikkelia hyödyntäen. Analyysin tuloksena aineiston artikkeleista nousi esiin viisi diskurssia. Muodostetut diskurssit ovat muutoksen diskurssi, taloudellisen toiminnan diskurssi, yhteiskunnallisten rakenteiden diskurssi, voimaantumisen diskurssi ja eroavaisuuksien diskurssi. Kussakin diskurssissa naisten sijoittamisesta puhutaan omalaatuisella tavalla, jossa erilaisten äänten, sävyjen, kuvauksen, näkökulmien, suhtautumisen sijoittamiseen ja naisen toimijuuden painotukset ja muodot vaihtelevat. Naisten sijoittamiseen linkittyvässä puheessa korostuvat kuvaukset asenteiden muutoksesta, henkilökohtaisesta vaurastumisesta, kollektiivisesta toiminnasta ja sukupuolen voimaantumisesta sekä yhteiskunnallisten rakenteiden ja sukupuolten piirteiden merkityksestä. Aineiston perusteella muodostetut diskurssit kertovat, että käsitykset naisten taloudellisesta toimijuudesta ovat moninaisia ja yhteiskunnallisella kontekstilla on niihin merkittävä vaikutus. Julkinen keskustelu edesauttaa naisten omaa toimijuutta, taloudellista päätöksentekokykyä ja aktiivisuutta korostavien käsityksien muodostumista. Toisaalta osa keskustelun puheesta myös toistaa sukupuolittuneita representaatioita. Diskurssit edistävät naisten omaa ääntä rahankäyttöön liittyvässä puheessa. Lähes kaikki diskurssien puhe ottaa kantaa taloudellisen tasa-arvon tavoitteeseen, mutta tavoitteen tulkinta vaihtelee aktiivisesta tavoitteesta mahdottomasti saavutettavaan ideaaliin. Diskurssit osoittavat, että puhe sijoittamisesta ja rahankäytöstä sukupuoli- ja tasa-arvonäkökulmista on ollut moniulotteinen teema suomalaisessa julkisessa keskustelussa viimeisten vuosien aikana.

Tässä tutkielmassa selvitetään mitä diskursseja Ylen uutisartikkeleissa käytetään neljästä eri joukkosurmasta, miten diskurssit rakentuvat ja miten ne eroavat toisistaan. Aiempi tutkimus on osoittanut että joukkosurmia ja -surmaajia käsitellään mediassa hyvin eri lailla riippuen heidän etnisistä taustoistaan. Tavoitteena on selvittää miten joukkosurmaajan ihonväri tai uskonto näkyvät Ylen artikkeleissa tekojen tulkinnassa ja kuvauksessa, varsinkin miten se linkittyy uutisointiin joukkosurmasta terrorismina. Tutkielma perustuu sosiaaliseen konstruktionismiin, jonka mukaan se miten asioista puhutaan tai kirjoitetaan vaikuttaa siihen miten niistä ajatellaan. Metodiksi on valittu van Dijkistä ja Faircloughista inspiroitunut kriittinen diskurssianalyysi joka on tapa tutkia sosiaalisen todellisuuden rakentumista kielen avulla ja asettaa tekstien tuottamisessa läsnä oleva vallankäyttö näkyväksi. Tutkielman aineistona toimii Yle uutisten nettisivuilla julkaistut uutisartikkelit neljästä eri joukkosurmasta: Tukholman kuorma-autoisku 7.4.2017, Turun puukotus 18.8.2017, Las Vegasin ampuminen 1.10.2017 sekä Kuopion koulusurma 1.10.2019. Aineistoon on valittu ainoastaan tekstit jotka julkaistiin vuorokauden sisällä ensimmäisen tapauksesta kertovan artikkelin ilmestymisen jälkeen. Tämä jotta päästäisiin käsiksi tapoihin hahmottaa tekijää ja tapahtunutta kun tietoa on vasta vähän. Tutkimuksen tulokset ovat linjassa aiemman tutkimuksen kanssa. Kaksi terrorismiksi luokiteltua joukkosurmaa saivat runsaasti enemmän mediatilaa kuin kaksi muuta surmaa. Artikkeleista on eroteltavissa erillinen terrorismidiskurssi, koulusurmadiskurssi sekä joukkoampumisdiskurssi. Terrorismidiskurssissa terrorismista puhutaan jo aikaisessa vaiheessa ja tekijän ulkomaalaisuutta korostetaan kun taas koulusurma- ja joukkoampumisdiskursseissa korostetaan tekijän tavallisuutta. Uhan torjumiseksi tulevaisuudessa esitetään diskurssista riippuen erilaisia tapoja. Terrorismidiskurssissa ehdotetaan torjuntaa ulkoisin keinoin tiedustelulakia muuttamalla kun taas muissa tapauksissa halutaan muuttaa yhteiskuntaa sisältä parantamalla mielenterveyspalveluita tai muuttamalla aselakeja. Las Vegasin tapauksessa huomio kiinnittyi aseisiin kun taas Kuopion koulusurmassa koulumaailma ja siinä näkyvät vaikutukset olivat jatkuvasti läsnä. Terrorismidiskurssissa sekä tekijän tausta että hyökkäyksen tekotapa toimivat ikään kuin vihjeinä jihadistisesta terrorismista, ja niitä korostetaan. Tämä vastaa Kimberly Powellin (2018) tutkimuksen tuloksia siitä että tekijän tausta selvitetään ensin, jonka jälkeen tekoa tulkitaan taustaa vasten. Ulkonäkö ja uskonto liitetään Ylen uutisoinnissa vahvasti jihadistisen terrorismin mahdollisuuteen. Tästä tutkimuksesta voi vetää johtopäätöksen että tapa uutisoida joukkosurmista vahvistaa ennakkoluuloja muslimeja kohtaan sekä ei-länsimaisen näköisiä henkilöitä kohtaan. Heistä annetaan ulkopuolisempi kuva ja heidät eriytetään länsimaisesta yhteiskunnasta. Aineistosta löytyi artikkeleita joissa ulkomaalaistaustaiset silminnäkijät pääsivät kertomaan kokemastaan ja tuomitsemaan terroriteon, mutta ne jäivät vähemmistöön.