Browsing by Subject "metafora"

Tutkielmassa tarkastellaan metaforisuuden ilmenemistä teatteritaiteessa – sen kielessä, näyttämöllä ja vuorovaikutuksessa. Samalla pyritään vastaamaan kysymyksiin, millainen työkalu metafora on inhimilliselle ajattelulle ja etenkin miten se ohjaa taideteoksen tulkintaprosessia. Tutkimusaihetta lähestytään teksti- ja esitysanalyysin kautta. Aineistona käytetään suomalaisen näytelmäkirjailija-ohjaajan Laura Ruohosen näytelmää Kuningatar K (2002). Aineistoon kuuluu sekä näytelmäteksti että tallenne Ruohosen itsensä Suomen Kansallisteatterille vuonna 2003 ohjaamasta esityksestä. Näytelmän nimikkohahmo pohjautuu historialliseen henkilöön, Kuningatar Kristiinaan, joka hallitsi Ruotsia vuosina 1632–1654. Historiallisesta kontekstista ammentaen Ruohonen luo näytelmän fiktiivisen maailman, jossa mielikuvien monitasoinen verkosto avaa pääsyn vallan, sukupuolen ja vapauden teemoihin. Näytelmän keskeisimmät metaforat motivoituvat linnan kaivosta löytyneen ankeriaan ja Kristiinan välisestä suhteesta. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä on George Lakoffin ja Mark Johnsonin kognitiivisen metaforateorian käsitys metaforan kokonaisvaltaisuudesta: metafora ei ole vain kielellinen tehokeino vaan inhimilliselle hahmotuskyvylle välttämätön kognitiivinen rakenne. Abstraktin ajattelun voidaan nähdä toteutuvan metaforisina siirtyminä konkreettisilta käsitteistyksen aloilta, jotka perustuvat ruumiilliseen kokemukseen ja havainnointiin. Lisäksi analyysissa hyödynnetään mentaalisten tilojen teoriaa sekä kirjallisuudentutkimuksessa käytettyjä tekstimaailmoja. Dialogin analyysiin on yhdistetty keskustelunanalyysin metodista mm. vuorottelujäsennyksen ja preferenssin käsitteitä. Työssä luodaan myös lyhyt katsaus metaforan historiaan kielitieteissä sekä teatterintutkimuksessa. Teatterintutkimuksesta keskeiseksi nousee Eli Rozikin metaforanäkemys. Työhön on poimittu näytelmäkokonaisuudesta esimerkkikatkelmia, joita käsitellään kolmesta eri näkökulmasta. Ensin keskitytään tekstiin: kielenanalyysin, tekstimaailmojen ja blendin käsitteen avulla havainnollistetaan, kuinka ankeriasmetafora rakentuu näytelmän edetessä. Seuraavaksi rajataan huomio dialogiin ja käytetään keskustelunanalyysin välineitä apuna osoittamaan, miten henkilöhahmojen väliset valtasuhteet on kirjoitettu vuorovaikutukseksi. Kolmantena nostetaan esille esityksen näyttämöllisiä metaforia, jotka syntyvät lavalla nähtävän toiminnan ja esityksessä käytetyn rekvisiitan kautta. Tulkinta teoskokonaisuudesta syntyy näiden kaikkien tasojen kutoutuessa katsojan mielessä yhteen. Tutkielma osoittaa, kuinka teatteri voidaan nähdä juuri metaforisille suhteille perustuvana ilmaisukeinona. Käsitellyssä näytelmässä tulkintojen syntymiselle ja abstraktien kokonaisuuksien hahmottamiselle on välttämätöntä hallita yhtä aikaa useita kognitiivisia alueita ja teoksen synnyttämiä maailmoja. Näiden tietorakenteiden samanaikaisen ylläpitämisen lisäksi on katsojan osattava muodostaa niiden välille järkeviä suhteita ja tunnistettava niistä rakenteellisia samankaltaisuuksia. Verkosto saa alkunsa kielen konventionaalisimmista elementeistä ja jatkuu uudempien ilmausten, dialogin, näyttämöllepanon ja tarinan rakenteen kautta siihen, minkälaisia vastaavuussuhteita teoskokonaisuuden ja sitä ympäröivän todellisuuden välille voidaan hahmottaa eli millä tavoin näytelmän teema rakentuu. Työn tarkoituksena on tavoittaa teatterin – ja metaforan – luonteesta olennaisia piirteitä kielen, vuorovaikutuksen ja esitysanalyysin keinoin. Samalla se on keskustelunavaus kielitieteitä, kognitiotieteitä ja taiteentutkimusta yhdistelevälle tutkimukselle.

Tutkielman yleisenä tarkoituksena on analysoida systeemi-käsitteen merkitystä organisaatiotutkimuksessa pohtimalla, mihin ajatus systeemistä pohjautuu, mistä systeemi koostuu, sekä millaisia estetisoituja piirteitä systeemiin heuristisena mallina liittyy. Tutkimus on ensisijaisilta lähtökohdiltaan teoreettinen ja käsitehistoriallinen. Empiirisemmältä osuudeltaan tarkastelu kohdistuu Amerikassa 1900-luvun alussa vaikuttaneeseen tieteelliseen liikkeenjohtoon, jota tässä tutkielmassa kutsutaan termillä systemaattinen liikkeenjohto. Yksittäisten henkilöiden sijasta huomio suunnataan aikakauden tietämisen ja käsitteellistämisen kontekstiin, jonka tulkitaan jäsentävän ajattelua ja kielen käyttöä. Viitekehyksenä hyödynnetään käsitehistoriallista lähestymistapaa, Michel Foucaultn näkemystä tietämisen arkeologisista syvärakenteista, metaforiin kohdistuvaa organisaatiotutkimusta sekä organisaatioestetiikan teoriaperinnettä. Tutkimuskirjallisuuden keskeisimpiä teoreetikkoja ovat amerikkalaisen liikkeenjohdon systeemidiskurssia tarkastellut Yehouda Shenhav, amerikkalaiseen 1800-1900 —lukujen aatehistoriaan perehtynyt Mark Seltzer sekä organisaatioestetiikkaa tutkineet Mauro F. Guilkn, Rafael Ramirez ja David A. White. Tutkimusaineisto muodostuu liikkeenjohdon edustajien kirjoittamista teoksista, jotka suunnattiin teollisuussektorin yritysjohdon tarpeisiin. Tutkielmassa systeemin merkityssisällön katsotaan yleisellä tasolla pohjautuvan klassiseen kysymykseen siitä, onko ympäristöä mahdollista hallita rationaalisen tieteen avulla. Systeemin nykyisiä merkityksiä erittelemällä käsitteen esitetään koostuvan 'koneen', 'organismin' ja 'organisaation' kompleksisista metaforista, jotka sekoittuivat yhteen liikkeenjohdon edustajien kirjoituksissa. Metaforien muodostamaa synteesiä nimitetään Mark Seltzeriä seuraten elävän koneen kompleksiksi, jonka katsotaan peruStuvan aikakauden biologisoituneen luonnontieteen diskurssiin. Kielellisenä hallintastrategiana elävä kone tarkoitti organisaatiota, johon assosioitiin mekaanisen koneen ja elollisen organismin piirteitä toiminnan kontrolloitavuuden varmistamiseksi. Muodoltaan elävää konetta voi lähestyä systeemisenä, osista koostuvana ja tiettyyn päämäärään pyrkivänä kokonaisuutena. Tutkielmassa esitetään, että tätä kokonaisuutta olisi mahdollista ymmärtää symmetrisen estetiikan näkökulmasta, eli harmonian, tasapainon, keskittyneisyyden ja kehityksen periaatteiden kautta. Organisaatioestetiikan viitekehyksen kannalta organisaatio toimii siten kognitiivisuuteen ja hahmottamiseen perustuvalla tavalla kauniisti silloin, kun osien ja kokonaisuuden suhde on ymmärrettävissä symmetrisesti, ja tietyn muodon ottanut kokonaisuus seuraa toiminnalle asetettua päämäärää. Tutkielmassa liikkeenjohdon edustajien on tulkittu pitäneen sulavasti ja tehokkaasti toimivaa organisaatiota kauniina. Systeemin sisältämien metaforien ja niiden estetisoidun muodon ajatellaan pohjautuvan aikakauden luonnontieteen diskurssiin, joka heijastui biologian lisäksi myös esimerkiksi arkkitehtuuriin ja liikkeenjohtoon. jolloin useilla tahoilla pyrittiin tutkimaan ja mallintamaan luonnon tuottamia systeemejä

Tiivistelmä Referat Vuonna 1940 kustannusyhtiö Otava julkaisi kirjailija Eino Hosian (1905–1941) sotaromaanin Tuliholvin alla. Teos perustui Hosian omiin sotakokemuksiin Karjalankannaksen Taipaleella ja Vuosalmella. Sotatapahtumia, sekä niissä mukana olleita henkilöitä, luontoa ja eläinkunnan edustajia kuvatessaan, Hosia elävöitti kertomustaan käyttämällä varsin runsaasti Raama¬tun teksteihin perustuvia metaforia. Tarkastelen tässä tutkielmassani kyseisiä metaforia, jakamalla ne ryhmiin tyyppiensä perusteella ja rakentamalla niiden pohjalta raamattuteologista analyysia. Tutkin myös millaisia tunnelmia ja merkityksiä käytetyt metaforat Hosian kertomukseen luovat, sekä millais¬ten tilanteiden kuvauksissa mainittuja metaforia esiintyy. Selvitän myös mahdollisia syitä varsin mittavaan raamatullis¬ten ainesten käyttöön täysin maallisessa sotaromaanissa. Jaottelen Hosian romaanissa esiintyvät metaforat viiteen kategoriaan, jotka ovat: Kristukseen ja ristiin, ylösnouse¬mukseen, Ilmestyskirjaan, Vanhaan Testamenttiin, sekä manalaan ja helvettiin liittyvät metaforat. Edellä olevista kategori¬oista suurimman, Kristukseen ja ristiin liittyvien metaforien ryhmän, olen jakanut edelleen neljään kategoriaan: Tulevien tapah¬tumien enteilyyn ja odotukseen, odotuksen päättymiseen, kärsivää Kristusta kohden katsomiseen, sekä koettujen mene¬tysten jälkeisiin hetkiin liittyviin metaforiin. Lähestyn aihettani historiatieteen näkökulmasta, tutkielmani on kirkko- ja kirjallisuushistoriallinen selvitys, joka sivuaa myös sotahistoriaa, sekä poliittista historiaa. Systemaattisen teologian alaan kuuluvan raamattuteologian näkökulmat saavat tutkimuksessani merkittävän ja näkyvän osan. Tutkimusmenetelmäni on aineistolähtöinen sisällönanalyysi. Hosian kertomuksessa Suomen kansan talvisodassa kokemat kärsimykset rinnastuivat vahvasti Kristuksen pit¬käperjantaina kulkemaan tuskien tiehen, sekä Golgatan tapahtumiin. Sodan eturintaman olosuhteita sotilaiden näkökulmista käsin kuvates¬saan, Hosia käytti pääosin Ilmestyskirjaan ja Vanhaan Testamenttiin perustuvia metaforia. Kuvatessaan erityisen rajuja ja sekasortoisia eturintaman tapahtumia, kirjailija rinnasti olosuhteita myös Raamatusta löytyviin helvetin ja tuonelan kuvauksiin. Tuliholvin alla -romaania tarkastellessa syntyy vaikutelma, että Raamatulla on ollut kirjailija Hosialle omakohtainen, vahvoja tunnekokemuksia ja muistikuvia sisältänyt merkitys. Kirjailijan lapsuuden¬kodin kirjahyllystä löytyi Gustave Dorén kuvittama perheraamattu, jonka nuori Hosia oli jo kymmenen vuoden ikäisenä lukenut kannesta kanteen. Dorén dramaattisissa, valojen ja varjojen sävyttämissä Raamatun kuvituksissa, ja Hosian raamatullisessa symboliikassa on nähtävissä monia yhteisiä piirteitä. Hosia oli lahjakas sanankäyttäjä, lisäksi hänellä oli kuvataiteellista taustaa lapsuus ja nuoruusvuosiltaan. Hän oli mies, jota ei ollut mahdollista irrottaa satakuntalaisesta taustastaan. Lapsuuden ja nuoruuden tapahtumat ja kotiseudun maisemat, seurasivat hänen mukanaan koko hänen elämänsä ajan, ja tulivat näkyviin myös hänen kirjallisessa tuotannossaan. Hosian lupaava kirjailijan ura jäi kesken hänen kaaduttuaan jatkosodan alkuvaiheessa Joutsenossa. Lyhyeksi jääneen, mutta eheän kirjailijan uransa aikana Hosia kirjoitti viiden vuoden aikana kaikkiaan viisi romaania.

Tutkielmani käsittelee verbien liukua, luisua, liukastua, luiskahtaa ja luistaa semantiikkaa. Lähestyn aihetta Suomi24-keskustelupalstalta kerätyn aineiston kautta. Aineistoesimerkkejä on kustakin verbistä 150 kappaletta. Tutkielmani tavoitteena on löytää tarkastelemieni verbien merkityspiirteistä yhdistäviä ja erottavia tekijöitä. Tutkielmani teoreettisena viitekehyksenä toimii kognitiivisen kielitieteen suuntaus, josta erityisesti kognitiivinen kielioppi on tärkeässä roolissa. Tärkeänä teoreettisena konseptina toimii liikeverbin liikkuvan entiteetin eli muuttujan liikkeen hahmottuminen suhteessa tyypillisesti laajaan paikallaan pysyvään entiteettiin, jota kutsutaan kiintopisteeksi. Toinen tärkeä teoriasta nouseva tekijä on liikkeen jakaminen spatiaaliseen, fyysisessä tilassa tapahtuvaan. liikkeeseen ja abstraktiin liikkeeseen, mikä luo perustan tutkielman analyysilukujen rakenteelle. Tutkielman analyysiosiossa tarkastelen jokaista verbiä omassa alaluvussaan, minkä jälkeen vertailen aineistosta nousseita havaintoja. Verbien spatiaalista liikettä tarkastelevissa luvuissa erittelen liikkeen eri osatekijöiden roolia verbien käytössä. Tärkeimmiksi osatekijöiksi nousevat liikkumispinnan ominaisuudet, liikkeen alku- ja päätepiste sekä muuttujan ominaisuudet. Abstraktia liikettä käsittelevissä luvuissa rakennan analyysini verbien merkitysryhmien ja niiden taustalla olevien metaforien varaan. Spatiaalisen liikkeen tapauksissa verbit luiskahtaa ja luistaa saavat harvoin muuttujakseen elollista olentoa, kun taas verbi liukastua vaatii elollisen muuttujan. Verbeille liukastua ja luistaa ei ole tyypillistä hahmottaa suuntaa, kun taas muille liukumisverbeille suunnan hahmottaminen on normaalia. Verbit liukua ja luisua ovat spatiaaliselta käytöltään kaikista joustavimpia eri liikkeen osatekijöiden suhteen. Verbin liukastua kuvaama liike on tarkimmin määritelty. Eri verbien erot tulevat vahvemmin esille abstraktin liikkeen analyysissa, jossa monella verbillä esiintyy merkityksiä, joita muilla aineiston verbeillä ei esiinny. Myös spatiaaliselta liikkeeltään samantyyppiset liukua ja luisua erottuvat selvästi toisistaan abstraktin liikkeen osalta.

Tarkastelen luonnonkuvausta Pauliina Haasjoen Planeetta-runoelman ekologisissa runoissa. Planeetta (2016) kuvaa konkreettisia eläimiä ja lajien elinympäristöjä puhujan Uuteen-Seelantiin tekemän matkan avulla. Matka rinnastuu uusiseelantilaisen runoilijan Allen Curnowin löytöretki-aiheiseen runoon ”Landfall in Unknown Seas” (1942), johon teos viittaa. Eläinten ja lajien elinympäristöjen lisäksi Planeetta kuvaa biosfääriä ja Maata kielikuvallisuuden keinoin, esimerkiksi metaforaa, metonyymisyyttä, synekdokeeta ja vertauksia hyödyntäen. Olen kiinnostunut siitä, mitä nämä kaksi vastakkaiselta vaikuttavaa luonnonkuvauksen keinoa, luonnon konkreettinen kuvaus ja luonnon metaforinen kuvaus, kertovat kotiplaneetastamme ja sen elinympäristöistä. Aineistoni analyysissä hyödynnän Scott Knickerbockerin (2012) tutkimusta aistivoimaisen runouden keinoista. Aistivoimaiselle runoudelle on ominaista pyrkimys vaikuttaa runokeinoilla lukijan luontosuhteeseen, ja sallia ihmiskulttuurin tuotteet, kieli ja rakentamamme asiat, osaksi luontoa. Hyödynnän kielikuvallisuuden tarkastelussa I. A. Richardsin klassista metaforateoriaa (1936), Mikko Turusen semanttisen yhteisalueen mallia (2010 ja 2011), sekä George Lakoffin ja Mark Johnsonin kognitiivisen metaforateorian näkemystä (1989, 2003) ajatuksiamme jäsentävistä käsitemetaforista. Ensimmäisessä käsittelyluvussa tarkastelen teoksen konkreettista luonnonkuvausta. Tällöin olen kiinnostunut teoksen tavasta kuvata Uuden-Seelannin uhanalaisia lintuja ja lajien elinympäristöjä. Toisessa käsittelyluvussa tutkin biosfäärin metaforista kuvausta, jossa eloton luonto elollistuu ja elollista luontoa kuvataan muun muassa ihmisen tai eläimen kaltaisena. Lisäksi tarkastelen tapoja, joilla ihmiskulttuurin vaikutus luonnossa näkyy teoksessa keinotekoisen läsnäolona maisemassa. Kolmannessa käsittelyluvussa tarkastelen Maan metaforista kuvausta, jossa planeetta Maata kuvataan osin ihmisen kaltaisena. Tieteellinen, ekologisesti värittynyt tieto hahmottelee Maata monimutkaisena järjestelmänä. Antiikin filosofiset tekstit Planeetan pohjatekstinä kuvaavat Maan tekstuaalista historiaa. Konkreettinen luonnonkuvaus Planeetassa herättelee lukijan kiinnostusta eläimiä ja niiden kulttuuria kohtaan. Puhuja kuvaa eläimiä Maan ihmeenä. Luonnonkuvauksen tarkoituksena on antaa eläimille ääni ja suojella lajien elinympäristöjä. Metaforinen luonnonkuvaus auttaa hahmottamaan biosfäärin monimutkaisia riippuvuussuhteita, ja kuvaa biosfäärin osia aktiivisina ja ahkerina toimijoina. Kasvien ja meren rooli korostuu. Keinotekoinen kielikuvallisuus kuvaa biosfääriä ihmisen kotina. Puhujalla on rooli tiedon kerääjänä ja Maan elämän ihmeen välittäjänä. Uhanalaisten eläinten kuvaus rinnastuu Maan kuvaukseen, ja osoittaa Maan olevan uhanalainen planeetta, joka lajinsa ainoana säilyttää älyllisen elämän ihmettä. Maa-planeetta osin inhimillistyy Planeetan luonnonkuvauksessa, mutta saa myös eläimellisiä ja kasvien piirteitä. Näillä keinoilla Maa säilyttää vierautensa. Maan kuvaaminen ruumiin kuvastolla luo perustan Maan ja puhujan symbioottiselle suhteelle, jossa puhuja toimii Maan tietoisuutena. Planeetta-runoelma Maan lauluna antaa sarjallisesti etenevänä tekstinä planeetalle äänen. Planeetan luonnonkuvauksen avulla Maa näkee kauniit ja ihmeelliset kasvonsa.

Ilmestyskirja on hyvin mielenkiintoinen kirja Raamatussa. Se sisältää suuren määrän metaforia, jotka ovat vaikeasti ymmärrettäviä. Tarkastelen tutkielmassani Ilmestyskirjan Laodikean kirjeen metaforia, jotka ovat minulle epäselviä ja joista haluan löytää uutta tietoa. Tutkimuksessa valitsen keskeisiä metaforia, joiden tulkintoihin keskityn tutkimuskirjallisuuden avulla. Työssä perehdytään Laodikean kaupungin Ilmestyskirjan kirjoittamisen ajan kontekstiin ja käsitellään aikaisempaa tutkimusta. Tutkielma sisältää myös suomennokseni alkukielisestä tekstistä. Tutkimuksessa selvitetään, miten metaforat ovat uusimmassa tutkimuksessa tulkittu ja kuinka ne suhteutuvat toisiinsa. Valitut metaforat ovat penseys, rikkaus, valkoiset vaatteet, silmävoide, parannus ja valtaistuin. Olen koonnut taulukoihin kiteytyksen kommentaattoreiden käsityksistä jokaisen metaforan kappaleen loppuun. Lisäksi esittelen käsitettä bisellium. Antiikin teksteistä on löytynyt metaforia valottavaa lisätietoa, mikä liittää käsitteen omaan aikaansa. Kommentaattorit ovat pystyneet löytämään hyvin onnistuneita uusia tulkintoja esimerkiksi jonkin aiemmin tuntemattoman käännöstavan avulla. Näistä tulkinnoista olen valinnut tieteellisten tosiasioiden perusteella uskottavimmat. Johtopäätöksissä on vielä yhteenvetoja tulkinnoista.

Tutkielma käsittelee metaforien käyttöä pohjoisirlantilaisten Sinn Féinin ja Demokraattisen unionistipuolueen vaaliohjelmissa vuodesta 1998 vuoteen 2016. Tavoitteena on selvittää, onko metaforien käytössä tapahtunut muutosta tällä ajanjaksolla ja millaisia puoluekohtaisia eroja metaforien käytössä esiintyy sekä tarkastella mahdollisia syitä näille muutoksille ja eroille. Lisäksi löydöksiä vertaillaan muun Ison-Britannian ja Yhdysvaltojen politiikasta löytyneisiin metaforiin. Tutkielman teoreettisena lähtökohtana on George Lakoffin ja Mark Johnsonin esittelemä kognitiivinen metaforateoria, joka tarjoaa tavan tarkastella metaforia kognitiivisena ilmiönä pelkän kielellisen ilmiön sijaan. Tutkielmassa keskitytään niihin kognitiivisiin metaforiin, jotka ovat poliittisen diskurssin perustana ja kertovat kirjoittajien tavasta käsitteellistää maailmaa. Näin tutkielma valaisee kysymystä siitä, miten muun muassa ideologian ja ympäröivän maailman vaikutus heijastuu metaforissa. Tutkielman aineistona olivat Sinn Féinin ja Demokraattisen unionistipuolueen vaaliohjelmat vuosien 1998, 2003, 2007, 2011 ja 2016 Pohjois-Irlannin alueparlamenttivaaleissa. Metaforien löytämiseksi aineistosta käytettiin Pragglejaz-ryhmän kehittämää tunnistusmenetelmää, jossa sanojen mahdollinen metaforisuus selvitetään sanakirjaa apuna käyttäen. Menetelmän avulla aineistosta löytyi kymmenen metaforaryhmää, jotka olivat suurimmasta pienimpään matka-, rakennus-, sota-, terveys-, urheilu-, voima-, ihmis- esiintymis-, kone- ja luontometaforat. Ryhmien koossa ei näkynyt suurta muutosta tarkastellulla ajanjaksolla. Ryhmien tarkempi analysointi osoitti, että vaikka puolueiden toisistaan poikkeavat tavoitteet heijastuvat käytetyissä metaforissa, metaforaryhmien koot seuraavat pääosin samaa linjaa puolueesta riippumatta. Ero eri maiden poliittisen diskurssin välillä onkin merkittävämpi. Pohjois-Irlannissa sotametaforat vaikuttavat muodostavan selvästi pienemmän ryhmän kuin muualla Isossa-Britanniassa ja Yhdysvalloissa. Vaikka eri tutkimuksissa onkin metodologisia eroja, tämä havainto antaa aihetta olettaa, että poliittisen ideologian lisäksi myös ympäröivän todellisuuden, kuten konfliktitilanteiden, vaikutus näkyy metaforissa. Tutkielman perusteella voidaan päätellä, että Pohjois-Irlannin poliittisessa diskurssissa käytettävät metaforat vaativat jatkotutkimusta. Muiden puolueiden ja erityyppisten poliittisten diskurssien tutkimista tarvitaan laajemman kuvan muodostamiseksi. Muun muassa historiallisten tekijöiden vaikutuksen arvioimiseksi taas tarvitaan pidemmän aikavälin kattavaa aineistoa.

Tarkastelen tässä tutkielmassa Vanhan testamentin profeettakirjallisuudessa esiintyviä metaforia, jotka liittyvät heprean kielen sanoihin bĕtûlâ ’nuori naimakelpoinen nainen, neitsyt’, zānâ ’harjoittaa haureutta’ tai nāʾap ’tehdä aviorikos’ tai niiden johdannaisiin ja tutkin miten nämä kielikuvat on käännetty Angolassa puhuttaville kwanyaman, lucazin ja umbundun kielille 1960- ja 1970-luvuilla julkaistuissa raamatunkäännöksissä. Analyysia varten käytän kirjallisten lähteiden lisäksi kyseisten kielten puhujilta keräämääni haastatteluaineistoa. Vertailuaineistona käytän suomen-, englannin- ja portugalinkielisiä raamatunkäännöksiä sekä yli viidenkymmenen vuoden takaa että viimeisten vuosikymmenten ajalta. Kielelliset metaforat liittyvät kognitiivisen kielitieteen piirissä syntyneen metaforateorian mukaan laajempiin käsitteellisiin metaforiin. Metaforan käyttö perustuu lähinnä sen synnyttämään kokonaismielteeseen. Kielikuvaa voidaan tarkoituksellisestikin käyttää monimerkityksisenä. Vanhan testamentin profeettakirjallisuuden useiden kaupunkia tai kansaa kuvaavien naiskielikuvien (naimaikäinen neito ja tytär, uskoton aviovaimo, äiti ja huora) taustalla vaikuttaa käsitteellinen metafora kaupungin personifioitumisesta naishahmoksi. Erikielisten ja eri aikoina laadittujen raamatunkäännösten metaforien käännösten analyysissä nousivat esiin sanasanaiset lähtö- tai tulokielen rakennetta seuraavat käännösstrategiat (aineistooni kuuluvissa ennen 1970-lukua laadituissa käännöksissä) sekä merkityslähtöiset käännösstrategiat (aineistooni kuuluvissa vuosituhannen vaihteessa syntyneissä modernissa käännöksissä), joita seuraten metafora usein muokattiin vertaukseksi ja/tai sen merkitystä selitettiin. Tarkastelemieni angolalaisten bantukielten raamatunkäännökset ovat sanasanaisia käännöksiä lähes aina myös tutkimuskohteenani olevien metaforien kohdalla. Omaa kieltään hyvin lukevat haastateltavani eivät yleensä ensi lukemalta mieltäneet metaforia kielikuviksi vaan lukivat ne kirjaimellisessa merkityksessä. Metaforien kääntämisessä on tärkeää huomioida sekä lähtö- että tulokieleen liittyviä sosiokulttuurisia konteksteja. Tarkastelemieni metaforien merkityskenttä liittyy perhesuhteisiin, ja siksi vertailin Vanhan testamentin tekstien kuvaamaa patriarkaaliseksi luokiteltua perhekäsitystä ja angolalaisten kwanyama-, lucazi- ja umbundukulttuurien samoin patriarkaalista hierarkista perhekäsitystä. Kyseisissä lähtö- ja tulokulttuureissa on paljon samankaltaisuuksia, mikä ei kuitenkaan sinällään riitä avaamaan tarkastelun alla olevien metaforien merkityksiä sanasanaisissa käännöksissä. Kielikuvien kääntämiseksi kääntäjien on pureuduttava paitsi lähtötekstin myös tulotekstin kontekstiin sekä käytävä omaa kognitiivista prosessiaan metaforiin liittyvien mielikuvien ja merkitysten hahmottamiseksi.

Tutkielmani on n.k. käännösgradu, jossa opiskelija tarkastelee sekä omaa käännöstään että käännösprosessiaan taitojensa ja valitsemansa teoreettisen viitekehityksen pohjalta. Tavoitteeni on selvittää, miten runsaan metaforista tekstiä voi kääntää menettämättä suuresti tekstin ominaislaatua. Lisäksi selvitän, mitä strategioita murteellisuuden ja dialogin kääntämisessä voi hyödyntää. Tutkin myös, miten käännössuunta ‒ äidinkielestä ei-äidinkieleen ‒ vaikuttaa käännösprojektiini. Lopuksi pohdin, miten oma kääntäjänääneni muodostuu ja kehittyy projektin aikana. Tutkimusmateriaali koostuu lähdetekstistä, käännöksestä ja käännöspäiväkirjasta. Lähdeteos on Marja Kyllösen romaani Lyijyuuma (1997). Käännökseni käsittää neljä romaanin lukua (31 s.). Käännöspäiväkirja (27 s.) sisältää kirjaamani lähdetekstin otteet (220 kpl), käännösongelmat, -strategiat, -vaihtoehdot ja -ratkaisut. Tutkimukseni on ensisijaisesti kvalitatiivinen. Analyysini tukeutuu käyttämäni teoreettisen kirjallisuuden antamiin luokitteluihin ja näkökulmiin. Teoreettisen viitekehyksen käsittelyn ensimmäinen osa esittelee kaunokirjallisuuden kääntämisen erityispiirteitä sekä ilmiöitä, jotka ovat tyypillisiä Kyllösen tekstille: metaforisuus, murteellisuus ja dialogi. Osassa viitataan mm. Newmarkin (1988) ja Lindqvistin (2002) näkemyksiin metaforien kääntämisestä sekä Nuolijärven ja Tiittulan (2013) dialogitutkimukseen. Toinen osa käsittelee käännösprosessia: lähdetekstianalyysia, käännösstrategioita, lähde- ja kohdetekstin suhdetta sekä käännössuuntaa. Osassa viitataan mm. Nordin ([1991] 2005) tekstianalyysimalliin, Chestermanin (1997) ja Leppihalmeen (2007) näkemyksiin strategioista, Lindqvistin (2002) näkemyksiin ekvivalenssista sekä Pokornin (2005) käännössuuntatutkimukseen. Analyysissa jaan metaforat niiden muodon ja tekstifunktion perusteella. Metaforat ovat oleellinen osa Kyllösen kerrontatekniikkaa, ja niiden tärkein ominaisuus ovat poikkeukselliset aihepiirit. Metaforaketjut luovat symboleiksi kasvavia viittauksia, joiden kääntäminen vaatii tarkkuutta toisaalta yksittäisten metaforien, toisaalta laajemman tekstiyhteyden osalta. Metaforien kääntämisessä pääasiallinen strategiani on sananmukainen käännös kohdekielen rakenteiden ehdoilla. Synonyymit toimivat apuna vastineiden löytämisessä silloin, kun sellaiset puuttuvat kohdekielestä. Murteellisuuden ja dialogin kääntämisessä strategiani on standardisoiva, eli murteellisuus on häivytetty kohdetekstistä ja dialogi perustuu yleisiin suomenruotsin puhekielen varieteetteihin. Lähdetekstin tärkeimmät tehokeinot ovat metaforien runsas ja innovatiivinen käyttö, epätavallinen sanasto sekä odotuksenvastaiset kollokaatiot. Globaalin strategiani mukaan nämä tulee pyrkiä säilyttämään, mutta erityisesti kohdekielisten vastineiden puuttuminen köyhdyttää kohdetekstiä. Käyttämäni lokaalit strategiat on jaettu syntaktisiin, semanttisiin ja pragmaattisiin strategioihin. Yleisin strategia on syntaktis-semanttinen yhdistelmästrategia. Strategian käyttö perustuu lähdetekstin runsaaseen ja monimutkaiseen ilmaisuun. Käännössuunta edesauttaa äidinkielisen lähdetekstin ominaisuuksien, merkitysvivahteiden ja sanaleikkien tulkintaa. Toisaalta kohdekielisten vastineiden arviointini ei tapahdu samanlaisen intuitiivisen kielitaidon pohjalta. Kääntäjänääneni on oman arvioni mukaan kehittynyt rohkeammaksi projektin aikana. Lähdetekstin ainutlaatuisuus edellyttää toisaalta uskollista käännösstrategiaa, toisaalta vapaata uudelleentulkintaa.

Lähestyn tutkielmassani epäsuorasti semioottista näkemystä kaikesta tulkinnasta kääntämisenä käsittelemällä yksityisnäyttelyluetteloiden tekstejä vertauskuvallisina käännöksinä. Perustan ajatuksen näyttelyluetteloista käännöksinä osin näkemykseen kuvan ja sanan välillä vallitsevasta käännössuhteesta, jota esimerkiksi Kai Mikkonen sivuaa teoksessaan Kuva ja sana (2005), mutta toisaalta Umberto Econ käsitykseen tulkinnan ja kääntämisen samastamisesta vertauskuvallisena. Aineistonani toimivat kaksi yksityisnäyttelyluetteloa, jotka on julkaistu Sara Hildénin taidemuseon näyttelyiden yhteydessä: Ellen Gallagher: AxME (2013) ja Juhani Harri (2019). Muodostan tutkielmassani metaforan ”näyttelyluettelot ovat kääntämistä”, sisältyyhän näyttelyluetteloiden teksteihin paljon tulkintoja taiteesta. Käsittelen metaforaa vertaamalla luettelotekstejä käännöstieteellisiin näkemyksiin käännöksistä. Analyysissani tutkin, voiko näyttelyluetteloiden tekstien nähdä täyttävän Gideon Touryn (1995) käännöksen edellytykset ja Ubaldo Stecconin (2004) semioottisen käännöksen ehdot sekä noudattavan Andrew Chestermanin (1997). Haluan selvittää, kuinka vahvasti näyttelyluetteloiden tekstien voi analyysini perusteella nähdä rinnastuvan käännöstieteellisiin näkemyksiin eli kuinka perusteltu metaforani käännöstieteellisestä näkökulmasta on. Käsittelen Touryn, Chestermanin ja Stecconin ehdotuksia tutkimuksessani ryhmittäin. Ensimmäiseen ryhmään sisällytän Stecconin erilaisuuden ehdon, Touryn edellytyksen alkutekstistä ja Chestermanin velvollisuuden normin. Ehdotan tutkielmassani luettelotekstien alkutekstiksi taiteilijatekstiä, joka on mm. taiteilijan tuotannon, haastattelut ja taiteilijasta tuotetun tutkimuksen kattava elävä kokonaisuus. Se on käsite, jonka muodostan Juri Lotmanin kulttuurisemiotiikasta ammentaen. Toiseen ryhmään luokittelen Chestermanin viestinnän normin, Touryn siirron edellytyksen ja Stecconin välittämisen (mediation) ehdon. Kolmanteen ja viimeiseen ryhmään kuuluvat Chestermanin suhteen normi, Touryn siirtoon perustuvan suhteen edellytys ja Stecconin samankaltaisuus. Tutkin osiossa myös tekstien eksplisiittistäviä ja konventionaalistavia piirteitä, sillä eksplisiittistyminen ja konventionaalistuminen voidaan mielestäni nähdä suhteina alkutekstiin. Analyysini perusteella luettelotekstejä voi pitää vähintään melko käännösmäisinä, sillä niistä voi löytää kaikkia Chestermanin normeja, Touryn edellytyksiä ja Stecconin ehtoja vastaavia piirteitä.