Browsing by Subject "metsätalous"

Suomen metsiin kohdistuu paljon erilaisia tarpeita ja tavoitteita, joita meidän on yritettävä sovittaa yhteen. Metsätalous ja metsäteollisuus tarjoavat työtä ja toimeentuloa, ja metsät ovat tärkeä uusiutuvan raaka-aineen lähde. Suomalaisille metsät ovat tärkeitä paikkoja, ja niitä käytetään monipuoliseen virkistäytymiseen, jolloin myös metsien maisemalliset arvot korostuvat. Samaan aikaan luontomme monimuotoisuus on kuitenkin uhattuna. Erityisesti avohakkuista puhuttaessa nämä keskenään usein ristiriitaiset arvot ja tavoitteet nousevat esiin. Jaksollinen kasvatus avohakkuineen on ainakin toistaiseksi vallitseva menetelmä metsätaloudessamme, vaikka suomalaiset suhtautuvatkin avohakkuisiin hyvin kielteisesti. Erilaisten metsäsuhteiden ja metsiin liittyvien näkemyksien ymmärtäminen auttavat edistämään vuorovaikutusta ja erilaisten metsiin liittyvien tavoitteiden yhteensovittamista. Metsäalan hyväksyttävyyden edistämiseksi tarvitsemmekin syvällisempää ymmärrystä siitä, miksi suomalaiset vastustavat avohakkuita. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää ihmisten näkemyksiä avohakkuista kirjallisen muistitiedon avulla. Muistitieto tarjoaa aiheeseen omanlaisensa näkökulman. Tutkimus toteutettiin yhteistyössä Metsäsuhteet yhteiskunnallisessa muutoksessa -tutkimushankeen kanssa. Tutkimuksessa aineistosta etsittiin tärkeimmät aiheet, joista vastaajat kirjoittavat avohakkuisiin liittyen. Tutkimuksessa tarkasteltiin myös, miten avohakkuisiin vastauksissa suhtaudutaan ja miten omia näkemyksiä mahdollisesti perustellaan. Tutkimuksessa käytettiin aineistona Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran, Metsäsuhteet yhteiskunnallisessa muutoksessa -tutkimushankkeen sekä Suomen Metsämuseo Luston vuonna 2020 järjestämän Suhteeni metsään -muistitietokeruun vastauksia. Metsämiesten Säätiö on ollut mukana rahoittamassa keruuta. Keruun tarkoituksena oli tavoittaa ja tallentaa suomalaisten metsäsuhteiden nykykirjoa. Vastauksia kertyi kaikkiaan 309 kappaletta, joista tämän tutkimuksen analyysiin otettiin mukaan 277. Kyse on nimenomaan vastausten eikä vastaajien määrästä, joka ei ole tiedossa. Keskenään vastaukset ovat hyvin erilasia. Kirjoituskeruulla kerätyssä kirjallisessa muistitiedossa ihmiset saivat apukysymysten avulla kertoa vapaasti omalla tyylillään suhteestaan metsään. Luonteeltaan tutkimus on laadullista tutkimusta, jossa hyödynnettiin teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä. Analyysin aluksi aineistosta etsittiin kohdat, joissa kirjoittajat käsittelevät avohakkuita. Laajaa aineistoa järjesteltiin ja pelkistettiin koodaamalla sitä Atlas.ti -ohjelmiston avulla johtopäätösten tekoa varten. Analyysissä aineistosta havaittiin erottuvan neljä selkeää teemaa, joita tässä tutkimuksessa tarkasteltiin. Tutkimuksessa havaittiin, että valtaosassa niitä vastauksia, joissa avohakkuut mainitaan, suhtautuminen niihin on pääosin negatiivinen. Avohakkuut saavat vastauksissa kuitenkin myös selvää kannatusta. Tutkimuksessa aineistosta erottui neljä isoa teemaa, joista vastaajat kirjoittavat paljon: avohakkuiden herättämät tunnereaktiot, hakkuiden vaikutukset maisemaan ja metsien virkistyskäyttöön, avohakkuut osana metsätaloutta sekä hakkuiden vaikutukset luonnon monimuotoisuuteen. Kaikissa teemoissa voitiin havaita esimerkiksi ihmisten henkilökohtaisen metsäsuhteen vaikuttavan taustalla. Tässä tutkimuksessa ihmisten suhtautumista avohakkuisiin lähestyttiin metsätieteissä harvoin käytetyn muistitiedon avulla. Menetelmän etuna on erityisesti se, että se antoi ihmisille mahdollisuuden kertoa näkemyksistään ja kokemuksistaan vapaasti omalla tyylillään. Muistitieto rikastuttaakin muuta tutkimusta tavalla, jota muuten on vaikeaa saavuttaa. Tässä tutkimuksessa vastaajia ei erikseen pyydetty kirjoittamaan avohakkuista, mutta monet nostivat aiheen esiin siitä huolimatta. Tutkimuksessa korostui erityisesti tunteiden rooli, joka metsäalalla jää usein sivuun. Tutkimuksessa saadut tulokset ovat hyvin samanlaisia aikaisemman tutkimustiedon kanssa ja täydentävät sitä monipuolisesti.

Tutkielma on teoriasidonnainen sisällönanalyysi, joka hyödyntää sekä kvantitatiivisia että kvalitatiivisia menetelmiä. Tutkimuskohteina ovat suomalaisen työvoimapolitiikan ajattelumallit 1950- ja 60-luvuilla. Aihetta lähestytään työttömyys- ja työllisyystyöjärjestelmien kautta. Tutkielma muodostaa käsityksen työttömyys- ja työllisyystöiden poliittisista linjoista, vertailee niiden eroja ja selittää havaintoja teoreettisen viitekehyksen avulla. Suomessa työttömyyden erityispiirteenä 1900-luvun aikana oli maa- ja metsätalouteen sekä rakennusalaan liittyvä kausityöttömyys, jota kutsuttiin talvityöttömyydeksi. Työttömyysalueita yhdisti metsätalouden tärkeä rooli tulonlähteenä maatalouden ohella. Rahallista työttömyyskorvausta ei käytännössä ollut, sillä se katsottiin taloudellisesti ja moraalisesti vahingolliseksi. Ihmistä ei saanut totuttaa tukien varassa elämiseen. Työttömyysturvaa vastaan tuli osallistua valtion ja kuntien järjestämiin töihin. Teoreettinen asetelma kietoutuu yhteiskuntarakenteelliseen muutokseen, jossa perinteisten tuotantotapojen merkitys väheni teollisten tuotantotapojen yleistyessä. Tuotannon rationalisointi vähensi työvoiman kysyntää erityisesti maa- ja metsätaloudessa. Eurooppalaisen integraation myötä metsätalous oli haavoittuvainen ulkomaankaupan suhdanteiden edessä. Työmarkkinoiden vallanjako julkisen vallan, ammattiliittojen ja työnantajajärjestöjen kesken lisäsi eri parlamentaarisen lainsäädännön ulkopuolista valtaa työvoimapolitiikassa. Vasemmiston sisäiset ristiriidat erityisesti 1950-luvun aikana vahvistivat maa- ja metsätalouden järjestöjen asemaa. Työvoimapolitiikan toteutuksesta vastasi poliittinen elin, jota kutsuttiin vuosina 1949–54 työttömyystyökomiteaksi ja vuosina 1955–1966 työllisyystyökomiteaksi. Kyseessä oli sama komitea, joka vaihtoi nimeänsä. Tutkielman aineistona ovat vuosina 1949–66 tuotetut komiteanmietinnöt. Analyysivälineenä käytettiin Atlas.ti-ohjelmaa. Aineisto luokiteltiin sisällönerittelyn avulla työvoimapoliittisiin 1) ongelmiin, 2) ongelmien syihin, 3) ratkaisuihin ja 4) tavoitteisiin. Luokitellut koodit kvantifioitiin ja data visualisointiin ja lopuksi suoritettiin työvoimapoliittisia linjoja kuvaava verkostoanalyysi. Työttömyystyökomitean linja 1949–54 oli ulkomaankauppaan liittyvä protektionismi, jolla suojeltiin metsäteollisuuden toimintaedellytyksiä. Tällä pyrittiin omavaraisuuteen, joka ylläpiti agraarista elinkeinorakennetta. Politiikalla estettiin tilanne, jossa työttömäksi joutuneet metsätyöntekijät olisivat hakeutuneet muihin elinkeinoihin. Politiikka oli suhteellisen keynesiläistä, joka reagoi herkästi talouden suhdanteisiin. Työllisyystyökomitean linja 1955–66 oli monimutkaisempi, ja samalla sirpaleisempi. Analyysissa tunnistettiin kolme linjaa: Ensimmäinen oli työttömyystöistä omaksuttu, jossa metsätöiden työvoimareserviä käytettiin infrastruktuurin kehittämiseen. Toinen linja oli nuorten työttömyyttä torjuva linja, joka korosti ammattikoulutuksen merkitystä. Kolmas linja oli finanssipolitiikkaan nojaava, jolla tuettiin teollisuuden ja rakennusalan kasvua. Valtionhankintojen korostamisesta huolimatta työllisyystyökomitean linja irtaantui keynesiläisyydestä. Laskusuhdanteita tasapainotettiin, mutta korkeasuhdanteisiin ei saanut koskea. Paluu vastikkeelliseen työttömyysturvaan on ollut heikon talouskasvun aikaisissa kannanotoissa usein toistuva juonne viimeisen 70 vuoden aikana. Lamat pakottavat yhteiskunnan etsimään uusia ratkaisuja työttömyysongelman hoitamiseksi. Suomalaisen työvoimapolitiikan ongelma on ollut tukeutuminen vanhaan. Ratkaisut, jotka sopivat agraarisen yhteiskunnan työttömyyden hoitoon, eivät sopineet teollistuneeseen yhteiskuntaan. Vanhaan palaaminen tuskin toimisi jälkiteollisessa yhteiskunnassakaan. Elinkeinorakenteen muutosta hidastanut ja työttömyyslukemia kaunistellut työvoimapolitiikka patosi rakenteellisia ongelmia, jotka jäivät tulevien sukupolvien ratkaistaviksi.