Browsing by Subject "modernismi"

Tutkielman aineistona on kahdeksan novellia, jotka kirjailija Kostantínos Hatzópoulos kirjoitti 1900-luvun alussa. Aikakautta värittää Ateenan kaupungistumisen alku, ja tutkielman tavoitteena on selvittää, miten kaupungistuminen näkyy kreikkalaisessa kirjallisuudessa ja miten se vaikuttaa kirjallisuuteen. Tutkielma esittelee, millainen kreikkalainen kokemus kaupungistuvasta ympäristöstä välittyy lukijalle. Tutkielman teoriataustassa yhdistyvät antropologia, ihmismaantiede ja kirjallisuustiede. Toisaalta se painottaa kulttuurin ja yhteiskunnan kehitystä ja korostaa kyseisen aikakauden näkökulmaa, toisaalta se keskittyy ajattomiin sosiologisiin teorioihin yhteisön ja yksilön muutoksesta kaupungistuvassa ympäristössä. Tyylilajeista naturalismi on selvin vastaus kaupungistuvan ympäristön paineeseen, mutta myös modernin taiteiijan ilmestyminen Hatzó- pulosin teoksiin kertoo aikakauden muista vaikutteista ja individualismista. Kaikkien henkilöhahmojen tausta on maaseudulla, ja novelleissa yleinen hahmo on "The Young Man from the Provinces" -tyyppinen uusi kaupunkilainen tai konservatiivisemmassa asemassa elävä nainen, jonka elämäntapaa kaupungistuminen ei muuta yhtä radikaalisti. Novelleissa selvästi esiintyvä teema on maaseudusta vieraantuminen, sillä paluu sinne on seurausta epäonnistumisis- ta tai tarpeesta paeta. Monet henkilöhahmoista ovat taiteilijoita, joko perinteisiä romanttisen koulukunnan edustajia, jotka on esitetty vahvemmassa asemassa, tai eksyneitä taiteilijoita, joiden unelma on kirjoittaa, mutta jotka toimivat muissa ammateissa tullakseen toimeen. Selvä uusi käänne taiteissa juontaa kaupungistumisesta: roolien eriytyminen ja yhteiskuntarakenteen hajautuminen luovat tilan boheemille taiteilijalle, flãneurille. Tärkeä osa tutkielmaa on tilan ja paikan analysointi. Teatterimainen kerronta ja miljöö luovat Foucaultin heterotopian, joka kuvaa hahmojen rajoitettua tilaa mullistuvassa paikassa. Erityisesti naiset ovat suljettuja näihin heterotopioihin. Tila on staattinen ja rajallinen, kun paikka puolestaan käy läpi suuria muutoksia, joihin hahmot eivät voi vaikuttaa. Kirjailijan oma suuntautuminen sosialismiin johtaa myös novellien analysoimiseen sosialismin näkökulmasta. Novellien käsitteleminen Marxin vieraantumisen käsitteen kautta päätyy lopputulokseen, että Hatzópulosin teokset ovat marxilainen kommentaari kaupungistumisen vaikutuksista. Novellien teemoihin sisältyvät sekä taloudellinen, poliittinen, humaani että ideologinen vieraantuminen. Hatzópulosin avainnovelli "Übermensch" osoittaa avainromaanien historiallisen arvon, sillä se tuo Ateenan kirjailijapiirit, niiden puheenaiheet ja kohtauspaikat elävästi nykylukijan koettavaksi. Avaimet löytyvät henkilöhahmojen piirteistä, murteista ja kirjallisesta mausta. Kirjallisuuskafenioiden merkitys vuosisadanvaihteen kirjailijoiden kohtauspaikkana korostuu avainnovellissa.

Tutkielmani selvittää Gunnar Ekelöfin (1907−1968) runoelman En Mölna-elegi: metamorfoser (1960) elegistä luonnetta. Avointa ja monitulkintaista runoelmaa ei ole sen otsikosta huolimatta aiemmin tutkittu elegiana. Elegian määritelmä ja sisältö ovat vaihdelleet eri aikakausina, mutta yleensä elegia käsitetään melankoliseksi runoksi, jossa on kaipuun teema ja idyllistä kuvastoa. Elegioissa käsitellään menetystä ja tehdään surutyötä. Lähestyn Ekelöfin runoelman elegistä luonnetta kolmesta historiallisesta näkökulmasta: suhteessa antiikin, klassiseen ja moderniin elegiaan (luvut 2, 3 ja 4). Modernismin yhteydessä tarkastelen runoteosta myös suhteessa modernin runon ihanteisiin. Lähestymistapaani kuuluu monitaiteisuuden huomiointi sekä Mölnassa että elegialajissa. Mölna-runoelma haastaa elegian melko hajanaista teoriaperinnettä. Tarkastelemalla Mölnaa elegiana avautuu uusia näkökulmia paitsi Ekelöfin runoteokseen myös elegian teoriaan ja käsitteisiin. Runoelma ei ole antiikin elegia, klassinen elegia eikä ilmestymisajankohdastaan huolimatta modernikaan elegia, mutta siinä on sen elegistä luonnetta valottavia yhtymäkohtia niihin kaikkiin. Toisaalta Mölnan elegisyyttä selvittämällä hahmottuvat ja tarkentuvat kunkin kolmen elegian aikakauden piirteet. Monisävyinen ja muotoaan alati muuttava runoelma kyseenalaistaa sekä elegisen kaunista kuvastoa ja tunnelmaa että perinteistä käsitystä onnistuneesta surutyöstä, jossa surusta on päästävä irti. Mölnassa suru saa jatkua ja ilmenee monin tuntemuksin, kuten kokemuksina tutun outoudesta tai vieraudesta.

Tutkielmassa tarkastellaan Juhana Blomstedtin taidetta ja taiteellista ajattelua 1970–luvun aikana. Aineistopohjainen ja teoriakirjallisuutta hyödyntävä tutkimus sijoittuu modernistisen taidehistorian piiriin. Teoreettinen viitekehys muodostuu laajasti modernismia käsittelevästä kirjallisuudesta taidehistorian kentältä ja käsittää modernismin, modernisaation ja modernin käsitteet. Tutkimuskirjallisuudessa otetaan huomioon modernistisen taidehistorian kerroksellisuus, eli aikalaiseen modernistiseen ajatteluun sijoittuvat kirjoitukset, mutta myös näihin kriittisesti suhtautuvat tuoreemmat teokset. Tutkielma on aineistopohjainen tutkimus. Aineiston runko koostuu Kansallisgallerian Juhana Blomstedtin arkistosta sekä Ateneumin taidemuseossa säilytettävästä kuvataiteilija Juhana Blomstedtin (1937–2010) luonnoskokoelmasta. Lisäksi tutkielma hyödyntää Kansallisgallerian lehtileikekokoelmaa vuosilta 1970–1979, mikä valottaa aikalaiskäsityksiä Juhana Blomstedtin taiteesta. Blomstedt oli ahkerasti mukana yksityis- ja ryhmänäyttelyissä paitsi Suomessa myös ulkomailla, ja hänestä ovat monet toimittajat jo aikanaan kirjoittaneet. Tutkimuskysymys kehittyi aineiston perusteella ja kysymystä tarkastellaan aineiston kvalitatiivisella metodilla hyödyntäen jo olemassa olevaa tutkimuskirjallisuutta. Metodiin kuuluu lisäksi aineiston sekä teosten analyysi. Aineistosta olen tätä tutkimusta varten rajannut 1970–1979 vuosille päivätyt piirrokset, kirjoitukset, teokset ja muut merkinnät, joiden perusteella analysoin Blomstedtin taiteellisia käsityksiä. Merkittävä osa tutkielman aineistosta muodostuu muistikirjojen merkinnöistä, jotka tässä tutkielmassa tulkitaan henkilökohtaisiksi ajattelua jäsentäviksi ja tallentaviksi kirjoituksiksi. Mukana on myös säilyneitä kirjeitä, joita taiteilija on kirjoittanut kulttuurin parissa työskenteleville ystävilleen, kuten arkkitehti Juhani Pallasmaalle sekä taiteilijoille Sam Vannille ja Paul Osipowille. Kokonaisuudesta olen irrottanut kaksi taiteilijan työskentelyssä tiheimmin toistuvaa teemaa, ruudukon ja hyrrän, jotka ajoitan ja joita tarkastelen erillisesti. Ruudukko ja hyrrä liitetään tässä tutkimuksessa tiettyihin modernista taiteesta löydettäviin ilmiöihin, ja niitä verrataan kansainvälisiin esimerkkeihin. Niille annetaan tulkintoja modernin taiteen kehyksessä. Lisäksi tarkastelen Juhana Blomstedtin opetustyön aikaisia muistiinpanoja vuosilta 1971 ja 1972, jolloin hän työskenteli vierailevana professorina Yhdysvalloissa Minneapolis School of Art and Designissa. Tutkielmassa nostan esille myös 1970–loppupuolen materiaalia, jota tarkastelen taiteilijan henkilökohtaisen ajattelun muutosten ja piirteiden kautta teoriapohja tukena. Tutkielmassa todetaan, että aineiston perusteella Juhana Blomstedtia voi pitää taiteilijana, joka ajatteli paljon taiteen tekemistä paitsi sen muodon, myös sisällön kautta. Hänen kirjoituksissaan esiintyy sellaisia teemoja, kuten totuus, subjektiivisuus sekä havainnoinnin merkitys. Nämä liitän muun muassa op-taiteeseen, tieteelliseen värioppiin sekä abstraktin taiteen olemukseen. Lisäksi tutkimus osoittaa, miten Blomstedt oli perehtynyt paitsi aikalaiseen taidekenttään, myös varhaisempaan moderniin, sekä mahdollisesti post-impressionistiseen kuvataiteeseen.

Tutkielman aiheena on taidegraafikkona ja propagandaposliinin suunnittelijana maineensa luonut venäläinen taiteilija Sergej Čehonin. Tutkielman pääasiallisena tehtävänä on tutkia Čehoninin elämäkertaa ennen vallankumousta ja vallankumouksen aikana ja käsitellä hänen tunnetuimman eli posliinituotantonsa suosion johdosta vähemmälle huomiolle jääneitä muita taideteoksia, joissa näkyy sekä pietarilaisen Mir Iskusstva (Taiteen maailma) -liikkeen filosofiaa että vallankumoustematiikkaa ja uuden taiteen, avantgarden, vaikutusta. Tämän lisäksi tutkielmassa pohditaan, miksi Čehoninin tuotanto jää jopa tänäkin päivänä vaille huomiota. Tutkielmassa analysoidaan vuosina 1918–1919 ilmestyneen Sirena-kirjallisuuslehden kansikuvia, joita Čehonin teki päätoimittaja ja akmeistirunoilija Vladimir Narbutin pyynnöstä. Čehoninin biografian avulla pyritään ymmärtämään taiteilijan suhdetta tähän tuotantoonsa. Čehoninin elämäkerran kuvauksessa on käytetty apuna aikalaismuistelmia, uudempaa tutkimuskirjallisuutta, taidekriitikoiden kirjoituksia sekä monografiaa, joka ilmestyi jo Čehoninin elinaikana. Tutkimuksen perusteella voidaan sanoa, että Čehonin oli aktiivinen Mir Iskusstvan modernistisen liikkeen toisen sukupolven jäsen, jolla oli vahvoja yhteyksiä ryhmän ensimmäisen sukupolven taiteilijoihin. Samalla tutkimus osoittaa, että Čehonin kuului Mamontovin Abramcevon taidepiiriin, joka selvästi vaikutti hänen taidetyylinsä muotoutumiseen. Vallankumouksen aikana hän liittyi futuristiseen liikkeeseen, mikä myös heijastui hänen tuotannossaan. Tutkielman tulokset osoittavat, että Sirena-lehden ilmestymisvuonna Venäjän kulttuuripolitiikka suhtautui kriittisesti aikaisempaan kulttuuriperintöön, mutta Sirena peräänkuulutti kulttuuriperinnön säilyttämistä. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että aika, jolloin Sirena-lehti ilmestyi, oli myös käännekohta Čehoninin uralla. Sirenassa Čehonin kokeili uusia ilmaisutapoja ja tyylejä, hänen työssään näkyi avantgarden ominaispiirteitä. Samalla hän hyödynsi taiteessaan Mir Iskusstvan keskeisiä periaatteita kuten eklektisyyttä, symbolismia, intertekstuaalisuutta ja polysemiaa. Lopputuloksena voidaan sanoa, että Čehonin oli niitä taiteilijoita, jotka halusivat säilyttää kahden aikakauden välisen yhteyden.