Browsing by Subject "moraali"

Tässä tutkielmassa tarkastelen lisääntymistä eettisenä kysymyksenä. Lähestyn aihetta toiminnanfilosofisen käsiteanalyysin ja normatiivisen etiikan teorioiden avulla. Kysyn, millä käsitteellisillä ehdoilla lisääntymistä voidaan pitää toimintana, millaisia moraalisia kysymyksiä siitä voidaan esittää etiikan teorioista käsin, ja pidetäänkö lisääntymistä teorioissa lähtökohtaisesti oikeutettuna toimintana. Hyödyntämiäni teorioita ovat velvollisuusetiikka, sopimusetiikka, seurausetiikka sekä hyve- ja hoivaetiikka. Metodina käytän systemaattista analyysia, jolla tarkoitetaan käsitteiden ja käsitejärjestelmien synnyn ja keskinäisten suhteiden tutkimista. Aineistona hyödynnän viime vuosikymmenien englanninkielistä moraalifilosofista kirjallisuutta lisääntymisestä. Aiheesta kirjoittaneita filosofeja ovat mm. Rivka Weinberg, Christine Overall, Derek Parfit, David Benatar ja Rosalind Hursthouse. Toiminnanfilosofisessa analyysissa tarkastelen erityisesti lisääntyjän motiiveja ja intressejä lisääntyä. Raskaus saattaa olla yhdynnän tahaton seuraus, jolloin lisääntymistä ei voida pitää toimintana. Käsiteanalyysin perusteella totean, että lisääntyminen on toimintaa, jos ihminen on tietoisesti pyrkinyt saattamaan raskauden alkuun ja sen seurauksena lapsen olevaksi. Jos toimijalla on mahdollisuus keskeyttää vahingossa alkanut lisääntymisprosessi abortilla, mutta hän ei tee niin, voidaan lisääntymistä pitää heikossa mielessä toimintana. Velvollisuusetiikkaa käsittelevässä luvussa esittelen lisääntymisoikeuksista ja -velvollisuuksista käytyä keskustelua. Oikeutta lisääntyä perustellaan usein ihmisoikeusajatteluun pohjaten. Analysoin ihmisoikeuksien luonnonoikeudellista taustaa ja suhdetta esitettyyn oikeuteen lisääntyä. Velvollisuuksien kohdalla tarkastelen, onko ihmisellä velvollisuus lisääntyä yhteiskunnan toisten jäsenten hyväksi. Kysyn myös, onko ihmisellä velvollisuus olla lisääntymättä ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Keskustelussa ihmisen oikeus olla lisääntymättä nähdään ehdottomana, mutta lisääntymisoikeuden laajuudesta esitetään erilaisia näkemyksiä. Seurauseettisessä tarkastelussa käsittelen lisääntymistä hyötyjen ja haittojen kautta. Olevaksi tulemista voidaan pitää lapselle joko hyödyn tai haitan tuottamisena. David Benatarin mukaan lisääntymistä tulisi välttää, koska haitan välttäminen on moraalisesti ensisijaisempaa kuin hyödyn tuottaminen. Lisääntymistä tarkastellaan myös suhteessa kysymyksiin, onko lisääntyjän moraalisesti oikeutettua tavoitella sillä itselleen hyötyä, ja onko olevaksi tekeminen lapselle riskin aiheuttamista. Hyve-eettisessä tarkastelussa analysoin lisääntymistä yksilön ja yhteisön näkökulmista. Esittelen Rosalind Hursthousen näkemyksen lisääntymisestä naisen hyveellistä luonnetta kohentavana toimintana. Rakennan Alasdair MacIntyren hyveellistä yhteisöelämää koskevista näkökulmista argumentin lisääntymisen puolustamiseksi. Hoivaetiikan kohdalla tarkastelen Sara Ruddickin ja Virginia Heldin näkemyksiä äitiydestä ja hoivan moraalisesta luonteesta. Hyve-etiikassa lisääntyminen on lähtökohtaisesti moraalisesti hyväksyttävää toimintaa, sillä lasta pidetään yksilölle ja yhteisölle hyvänä. Hoivaetiikan mukaan hoivaaminen on inhimillisesti tärkeää toimintaa, minkä perusteella lisääntymistä voidaan pitää moraalisesti perusteltuna. Vaikka lisääntymisen moraalisesta luonteesta esitetään monenlaisia kantoja, useita kirjoittajia yhdistää näkemys siitä, kuinka lisääntyminen on moraalisesti oikeutettua, jos motiivina on vanhempi-lapsisuhteeseen pääseminen. Lisääntyminen ei ole lasta kohtaan välineellistävää, jos lisääntyjä pyrkii hoivaamaan ja kohtelemaan lasta arvokkaana itsessään tämän tultua olevaksi.

Moraalipsykologit ovat väitelleet vuosikymmeniä siitä, mitä moraali on ja minkälaisiin psykologisiin prosesseihin moraaliarvioinnit perustuvat. Yksi keskeinen kysymys on koskenut sitä vaikuttavatko ihmisten maailmankuvat ja niihin kietoutuvat tiedolliset uskomukset, arvot ja omat käsitykset moraalin luonteesta moraaliarviointeihin. Tämä tutkimus lähti selvittämään maailmankuvan uskonnollisuuden sekä arvojen yhteyttä moraaliarviointeihin tilastollisten analyysien valossa. Kyselytutkimusaineisto kerättiin helsinkiläisiltä yliopisto-opiskelijoilta (N = 161). Nykypäivän ihmisille tuttujen, mutta moraalisesti kiistanalaisten tekojen vääryyden arvioinneista muodostettiin pääkomponenttianalyysiin perustuen kolme tekotyyppiä, jotka nimettiin itseen kohdistuviksi teoiksi (ITSE-teot; abortti, avioero, eutanasia, seksin harrastaminen alaikäisenä ja itsemurha), muihin yksilöihin kohdistuviksi antisosiaalisiksi teoiksi (MYKS-teot; varastetun tavaran ostaminen tietoisesti, pysäköidylle autolle vahingossa aiheuttamansa vahingon ilmoittamatta jättäminen ja toiselle henkilölle kuuluvan auton luvaton käyttöönotto) sekä yhteiskuntaan kohdistuviksi antisosiaalisiksi teoiksi (YHT-teot; maksamatta jättäminen julkisessa liikenteessä ja verovilppi tilaisuuden salliessa). Maailmankuvaltaan perinteisesti uskonnolliset henkilöt arvioivat kaikki tekotyypit lähes yhtä vääriksi (sanallisesti 'väärin' oleviksi) sekä keskimäärin vääremmiksi kuin maailmankuvaltaan ei-perinteisesti uskonnolliset henkilöt. Sen sijaan ei-perinteisesti uskonnolliset henkilöt erottivat selkeästi kaikki kolme tekotyyppiä niin keskiarvojen kuin niiden sanallisten vastineidensakin mukaan (väärimmiksi arviointiin MYKS-teot ja vähiten vääriksi ITSE-teot). Hierarkkisissa regressioanalyyseissä maailmankuvan uskonnollisuuden perinteisyys ennusti merkittävästi ITSE-tekojen vääremmäksi arviointia, mutta kohtalaisesti myös YHT-tekojen vääremmäksi arviointia, kun ikä, sukupuoli ja arvoulottuvuudet oli vakioitu. Uskonnollisuuden perinteisyys ei kuitenkaan ennustanut MYKS-tekojen arviointia muut tekijät vakioituina ja sen ainoaksi tilastollisesti merkitseväksi selittäjäksi osoittautui säilyttämis−muutosvalmiusarvoulottuvuus, joskin melko vähäisellä selitysvoimalla. Kyseinen arvoulottuvuus ennusti myös ITSE- ja YHT-tekotyyppien arviointeja muut edellä mainitut tekijät vakioituina, mutta heikommin kuin maailmankuvan uskonnollisuuden perinteisyys. YHT-tekoja selitti lisäksi ikä, kun kaikki muut selittäjät oli vakioitu. Itsensäylittämis–itsensäkorostamisarvoulottuvuus ei ollut yhteydessä yhdenkään tekotyypin vääryyden arviointiin. Tulokset tukivat aiempia tutkimustuloksia siitä, että eri ihmiset hahmottavat ainakin omasta näkökulmastaan moraalin alaa eri tavoin eli arvioivat samat teot eri tavoin vääriksi tai vapaaehtoisiksi. Tulokset osoittivat myös, että ihmisten maailmankuvan uskonnollisuudella ja säilyttämisarvojen preferoinnilla on selkeä yhteys näihin eroihin arvioinneissa, mutta että muihin yksilöihin kohdistuvat vahingolliset ja epäoikeudenmukaiset antisosiaaliset teot tuomitaan hyvin yleisesti väärinä. Yhdessä nämä tekijät näyttäisivät viittaavan siihen, että ihmisten moraalikäsitykset todella vaihtelevat. Keskeisinä lähteinä toimivat Jonathan Haidtin, Lawrence Kohlbergin, Shalom Schwartzin, Richard Shwederin sekä Elliot Turielin tieteelliset julkaisut ja teokset.

The question of essential capacity provided the backgrounds for this study. What can real capacity mean in contemporary society characterized by the crisis of ethics. The aim of the study was searching for moral intelligence – to discuss morality in relation to intelligence. A further aim was to understand certain changes related to both of these conceptions, which was supposed to open some possibilities to reflect on moral intelligence. The view of the study was eclectic and multiscientific. Morality was represented through the views of Z. Bauman's Postmodern Ethics (1993) and S. Hellsten's In defence of Moral Individualism (1997). The synthesized concept was the possible current morality. Intelligence was more closely understood as emotional intelligence in D. Goleman's Emotional Intelligence: why it can matter more than IQ. The method of the study was constructed to meet the needs of the aims. The method applied was philosophical approach, which included systematic analysis. The argumentation was summarized in six theses. Theses five and six discuss the special justification of moral intelligence from two directions: moral (I part) and intelligence (II part). The questions were: 1.1 What is the meaning of individual moral capacity in Bauman's postmodern ethics? 1.2 What is the meaning of individual moral capacity in Hellsten's moral individualism? And 2 What is the meaning of emotions concerned with decision making and sensible behaviour in Goleman's emotional intelligence? From the perspective of postmodern ethics, individual moral capacity was proved to be central, since it actually is the basis of the morality found in responsibility. From the perspective of the moral individualism, individual moral capacity was proved to be central to society, since its existence and development are connected with liberal democracy and its legitimation. Both of these views on the possible current morality emphasized that human moral capacity is not only rational but consists of emotions and moral impulses, too. From the perspective of the emotional intelligence, emotions were proved to be part of every human action, which thus questions pure rational intelligence. Since the concept of intelligence expresses individual sensible behaviour, the moral based on responsibility and the central meaning of individual moral capacity were considered to be the justification for regarding individual essential capacity as moral capacity too. Since moral was proved to be linked to individual capacity rather than universal rules, it was presented that moral has in this sense come closer to intelligence. Correspondingly, since intelligence as emotional intelligence expressed the change in understanding rational and irrational elements, and since it can, in a certain way, be a conceptual link between moral and intelligence, it was interpreted that, in this way, intelligence approaches the concept of moral. Essential capacity was summarized as sensible bahaviour, in which moral responsibility is realised and which consists of an impact of both reason and emotion. This study clarifies the argument that essential capacity is, in addition to intelligence and its implementation with emotional intelligence, actually individual moral intelligence and its fulfillment. Thus, in a changing information-society, education meets again one of its original challenges – the difficult task of moral education.

Tarkastelen tutkimuksessani vanhoillislestadiolaiseen herätysliikkeeseen kuuluvien aikuisten ja heidän uskonyhteisönsä välistä moraalisuhdetta, eli yhteyttä, jonka avulla yhteisö välittää jäsenilleen moraalisia käsityksiä ja –sisältöjä. Kysyn: Miten ja millaisena yksilön ja yhteisön välinen moraalisuhde rakentuu? Millaisista eettisistä kysymyksistä jäsenet keskustelevat yhteisössään ja miten se tapahtuu? Mitä moraalisuhteen toteutumistavoista seuraa yksilölle ja yhteisölle? Aineistonani ovat liikkeen jäsenten tai siitä hiljattain etääntyneiden kirjoitukset. Uskonnollisella yhteisöllä on keskeinen asema moraalisten arvostusten lähteenä. Tavat, joilla eettis-moraalisia sisältöjä määritellään ja jolla usko ja elämä kytketään toisiinsa, voivat kuitenkin vaihdella. Vanhoillislestadiolainen herätysliike on yhteiskunnallisesti kulttuurisesti merkittävä kokonsa, sosiaalisten vaikutustensa sekä erityispiirteidensä vuoksi. Kuva liikkeen jäsenistön elämästä on jäänyt melko epätarkaksi. 2010–luvun alkupuolella liikkeeseen kohdistui kuitenkin runsasta huomiota tutkijoiden ja medioiden toimesta. Syntynyttä tilannetta voi kuvata yhteisökriisin käsitteellä. Tutkimukseni osoittaa, että moraalisuhteen keskeisiä elementtejä ovat kuulaisuus yhteisölle sekä yhteisön moraaliseen, hengelliseen ja sosiaaliseen ensisijaisuuteen perustuva maailmankuva. Aineistossa yksittäisten yhteisölähtöisten moraaliohjeiden sijaan pohdinnat keskittyivät yhteisösuhteen oikeutuksen pohtimiseen sekä oman toimijuuden, eettisen hahmotuksen sekä vastuun asemaan uskonelämässä. Yhteisöllinen kriisi koettelee moraalisuhteen kollektiivisuutta ja kutsuu jäsenestä esiin uudenlaista moraalista toimijuutta. Jäsenet yhdistelevät entistä omaehtoisemmin tietoa, kokemuksia ja erilaisia moraalivirikkeitä. He voivat päätyä valitsemaan myös varovaisen toimijuuden, jotta voisivat turvata sosiaalisen yhteisöaseman, koska poikkeavasti toimivia marginalisoidaan yhteisössä ”laitelle”. Mikäli eettinen toimijuus tai keskustelut haastavat kollektiivisia käsityksiä, yksilön ja yhteisön aiempaa moraalisuhdetta on vaikea palauttaa entiselleen. Vanhoillislestadiolainen herätysliike ei yhteisönä näytä tunnistavan jäsenistössä olevaa eettistä potentiaalia. Moraalisen pääoman käyttömahdollisuudet ovat pysyneet yhteisössä epäselvinä ja rajattuina. Käyttämättömänä tai vajavaisesti hyödynnettynä yksilöiden moraalinen pääoma ei pääse kasvamaan eikä kehittymään. Tämä köyhdyttää myös yhteisöä. Muuttumattomuuden yhteisökorostus tuottaa tarpeen pitää yllä kuvaa siitä, että samat moraalisisällöt pysyvät voimassa aina. Kriisit ovat viestejä yhteisöön pesiytyneistä patologista piirteistä. Vaikka muutos näyttäytyy yhteisölle uhkana, se voi olla tarpeellinen. Muutoksen tarve tulee kuitenkin voida kohdentaa selkeästi. Tutkimuksessani esitän kolme moraalisuhteen ja kohdentamisen kannalta tärkeää kysymystä. Miten yhteisö tunnistaa ja käsittelee moraaliset jätteensä, eli käsitykset ja käytännöt, jotka eivät ole enää voimassa? Miten se luo jäsenille mahdollisuuksia rakentaa ja käyttää moraalista pääomaa? Miten se osoittaa sitä itse, eli käsittelee omalle vastuualueelleen liittyviä lähihistorian kysymyksiä, joita on tuotu esiin?

Tiivistelmä – Referat – Abstract Tutkielmassa tarkastelen lehdistön henkirikosuutisointia 1920-luvun Englannissa. Tutkimuksessa keskityn siihen miten sukupuoli, sukupuoliroolit ja luokka näkyvät henkirikosuutisoinnissa. Keskeistä tutkielmassa on moraali, joka kytkeytyy sukupuoleen, seksuaalisuuteen, siveellisyyteen ja luokkanormeihin. Pyrin myös tarkastelemaan henkirikosuutisoinnin kautta sitä, miten sodan jälkeisessä yhteiskunnassa tapahtuneet muutokset näkyivät konservatiivisten ja modernien arvojen kohtamisessa, esimerkiksi naisten asemassa tapahtuneiden muutosten kautta. Tarkastelun kohteena on neljä oikeustapausta vuosien 1922-1926 välillä, joissa syytettynä oli kolme naista ja kaksi miestä. Tekijät edustavat myös eri yhteiskuntaluokkia, mikä mahdollistaa luokka-aseman merkityksen henkirikosuutisoinnissa. Alkuperäislähteinä toimii lehdet The Times ja Daily Herald vuosien 1922-1926 väliltä sekä Leeds Mercury vuosilta 1925-1926. Lisäksi alkuperäislähteenä käytän Marie Stopesin Married Love- teosta vuodelta 1918. Tutkimukseni on laadullinen tutkimus. Tutkimuskysymyksiäni ovat miten sukupuoli ilmenee henkirikosuutisoinnissa, tuodaanko sukupuolia millä tavalla esille ja sukupuolitetaanko rikosuutisoinnissa tapahtumien osapuolia ja millä tavoin tämä ilmenee? Miten esimerkiksi ulkonäköä ja luokkaa korostettiin ja tuotiin esille syytettyjen kohdalla? Miten esimerkiksi syytettyjen käytöstä kuvaillaan oikeusistunnoissa ja miten sukupuoli vaikuttaa siihen? Miksi henkirikosuutisointi aiheutti kuohuntaa ja kiinnostusta? Ensimmäinen oikeustapaus on vuodelta 1922, jolloin Herbert Armstrong myrkytti vaimonsa Katherine Armstrongin kuoliaaksi ja yritti myrkyttää lakimieskollegansa Oswald Martinin. Herbert Armstrong sai kuolemantuomion teoistaan. Toinen tarkastelemani tapaus on Ilfordin murha vuodelta 1922. Ilfordin murhassa uhriksi joutui Percy Thompson ja syytettynä oli tämän vaimo Edith Thompson ja hänen rakastajansa Frederick Bywaters. Molemmat syytetyt saivat teosta kuolemantuomion. Nämä kaksi tapausta edustavat tutkielmassani keskiluokassa tapahtuvia henkirikoksia. Työväenluokkaisia henkirikostapauksia tässä tutkielmassa ovat Bradfordin puukotustapaus vuodelta 1925, jolloin Catherine Thorpe tappoi Herbert Musgraven ja sai teosta kuolemantuomion. Tuomio kuitenkin muutettiin elinkautiseksi vankeusrangaistukseksi. Viimeisin tapaus on vuodelta 1926, jolloin Louie Calvert tappoi vuokranantajansa Lily Waterhousen. Louie Calvert sai teostaan kuolemantuomion. Tutkimuksessa tulen lopputulokseen sukupuolen ja luokan vaikutuksesta lehdistön uutisointityyliin sekä vahvaan moralisointiin, etenkin naissyytettyjen kohdalla. Naissyytetyistä uutisoidessa lehdissä nousee vahvasti esille ulkonäön, luonteen sekä käyttäytymisen kuvaukset oikeuskäsittelyistä. Miehiä kuvaillaan hillitymmin ja näin ollen uutisoinnin kautta vastakohtaisuus tunteikkaan naisen ja rationaalisen, hillityn miehen välillä on huomattava. Lisäksi moralisointi ja julkinen paheksunta kohdistuivat kovemmin naisiin, etenkin Edith Thompsonin oikeudenkäynnissä ero mies- ja naissyytetyn moralisoinnissa on huomattava. Lisäksi tutkielman kautta huomaan lehdistön vankan aseman ja roolin laajan lukijakunnan tiedonvälittäjänä, julkisen keskustelun ja moralisoinnin kenttänä sekä tärkeänä viihteenmuotona, jossa henkirikosuutisoinnilla oli tärkeä rooli 1920-luvun englantilaisessa yhteiskunnassa.

Tutkielma analysoi abortin moraalista tuomitsemista yhdysvaltalaisten konservatiivisten uutissivustoiden kommenttiosioissa kriittisen diskurssianalyysin näkökulmasta. Tutkielma hyödyntää evoluutiopsykologista käsitystä moraalista, jolla pyritään ymmärtämään miten ja miksi abortti tuomitaan. Kokonaiskuvan saamiseksi laadullista ja kriittistä näkökulmaa tuetaan tutkielmassa määrällisin menetelmin. Moderni evoluutiopsykologinen teoria esittää, että moraalikognitio on biologinen sopeuma, joka vähentää konfliktitilanteiden vahingollisuutta. Jos ulkopuoliset ihmiset valitsevat puolensa riitatilanteessa esim. perhe- tai ystävyyssuhteiden perusteella, tilanne saattaa tasaväkisyydestä johtuen eskaloitua. Toisaalta kun yhteisö määrittelee moraalisäännöt, se kykenee kokonsa puolesta helposti rankaisemaan normin rikkojaa uhrin hyväksi. Normien vakiinnuttaminen vaatii sen, että moraalikognitio toteuttaa mallia, jossa määritellään väärä teko, sen tekijä sekä uhri. Tätä viitekehystä hyödynnetään tutkielmassa hypoteesien laatimiseen siitä, miten abortti moraalisesti tuomitaan: (1) abortti esitetään pääosin teonsanoja käyttäen ja teonsanoiksi valikoidaan jo valmiiksi laajalti tuomittuja tekoja kuten murha, (2) abortille määritellään uhrit ja niitä inhimillistetään (esim. alkio vs. vauva) ja (3) abortille määritellään tekijä eli moraalisäännön rikkoja. Lisäksi tutkitaan inhoon sekä rankaisemiseen liittyviä ilmauksia. Aineisto koostuu 365:stä tuomitsevasta kommentista aborttiaiheisiin artikkeleihin sivustoilla Breitbart, The Daily Wire, The Washington Times ja The Western Journal. Kommenteista erotellaan sanat, joilla aborttia, uhreja ja tekijöitä kuvataan sekä miten inhoa ja rangaistushalukkuutta ilmaistaan. Lisäksi tutkitaan yhteyksiä esim. teon- ja uhrisanojen esiintymien välillä hyödyntäen Excelin loogisia funktioita sekä AntConc-korpustyökalua. Analyysi osoittaa, että abortti tuomitaan aineistossa pääosin ilmaisuin, joissa se esitetään vauvan tai lapsen murhana tai tappamisena, jonka mahdollistaa abortteja tarjoava järjestö Planned Parenthood tai demokraatit. Teonsanoja käytettiin tuomitsemiseen 82 %:ssa kommenteista. Uhriin viitattiin 77 %:ssa kommenteista sekä tekijöihin 53 %:ssa. Tekijöiden suhteellisen vähäistä määrää voi selittää se, että käsitetasolla teon vääryyden perustelussa on tärkeämpää määritellä uhri kuin osoittaa teon mahdollinen tekijä. Lopuksi aborttia tarkastellaan moraalikognition suhteen sosiaalisena ilmiönä, jonka tuomitsemiseen voi vaikuttaa ihmisten eriävä seksuaalikäyttäytyminen ja jonka kriminalisoinnilla voi olla tärkeitä yhteiskunnallisia vaikutuksia.

Tutkimuskysymykseni on, mikä on Nietzschen käsitys vapaudesta. Kysymyksen motivoi Moraalin alkuperästä -teoksessa esitetty moraalin kritiikki. Nietzsche pitää moraalia haitallisena, koska se rajoittaa nietzscheläistä itseisarvoa, valtaa. Hänen etiikassaan yksilön itsetoteutus on hyvää, ja se tulee tutkielmassa puolustettavan vapauden lähtökohdaksi. Nietzschen positiivinen kanta vapauteen paljastuu osin niistä vapauden merkityksistä, joita hän kritisoi. Esittelen siksi tavat, joilla Nietzsche kritisoi vapautta tai vapaata tahtoa. Määrittelen genealogian metodin ja Nietzschen yksilön itsetoteutusta edistävän vapauskäsityksen. Käytän aineistonani Nietzschen keskimmäiselle ja kypsälle kaudelle ajoittuvia teoksia Inhimillistä, aivan liian inhimillistä (1878), Aamurusko (1881) ja Iloinen tiede (1882) sekä Moraalin alkuperästä (1887), Näin puhui Zarathustra (1883–1891), Hyvän ja pahan tuolla puolen (1886), Epäjumalten hämärä (1887), Antikristus (1908) ja Ecce homo (1908). Hyödynnän myös otteita Nietzschen keskeneräiseksi jääneestä Tahto valtaan -teoksesta. Teen tekstilähtöistä tulkintaa ja puolustan tekstien valossa hypoteesiani, jonka mukaan Nietzschellä on kriittisten huomioiden lisäksi positiivinen kanta vapauteen. Analysoin Nietzschen tekstejä tarkasti erottaakseni vapauden eri merkitykset toisistaan. Arvioin kriittisesti Nietzscheä kommentoivaa tutkimuskirjallisuutta sekä suhteutan sitä omaan tulkintaani. Keskityn erityisesti John Richardsonin, Brian Leiterin ja Ken Gemesin kantoihin vapauden luonteesta tai sen puutteesta Nietzschellä. Nietzschen genealogian metodi tarkastelee arvojen alkuperää yhdistämällä faktaa ja fiktiota. Nietzschen positiivisen vapauden kannalta tärkeä kritiikki pureutuu neljään perinteiseen vapaan tahdon oletukseen. Niitä ovat 1) moraalinen vastuu, 2) vapaa tahto tekojen syynä, 3) toimijuuden moraaliset tarkoitusperät ja 4) metafyysinen ”minä”. Nietzschen kritiikki koskee perinteisiä näkemyksiä vapaudesta ja kohdistuu filosofian historian suurien hahmojen, mm. Immanuel Kantin ja Platonin käsityksiin. Esitän genealogisen lähestymistavan arvoihin ja vapauteen olevan yksi vastaus vapauden merkityksestä Nietzschellä. Osoitan Nietzschellä olevan tämän lisäksi viisi keskeistä vapauden merkitystä. Ne ottavat lähtökohdakseen ihmisen luonnollisuuden. Eri merkitykset ovat (i) vietille kuuluva käskemisen affekti, (ii) voimakastahtoisuus, (iii) välttämättömyyden myöntäminen, (iv) itsekseen tuleminen ja (v) luonnollinen toimijuus. Vaikka osassa niistä on päällekkäisyyttä, Nietzschen eri teosten väliset tyyli- ja metodiset erot pakottavat pitämään vapauden merkitykset erillään. Nietzschen käsitys vapauden luontoon pohjautuvista viidestä eri merkityksestä johtavat parempaan kokonaiskuvaan Nietzschen etiikasta. Jotta Nietzschen käsitys vapaudesta olisi toimiva, tulisi kuitenkin osoittaa, että yhteisöllinen hyvä kuuluu yksilön intresseihin. Tämä vaatisi oman tutkimuksensa, jonka tehtävä olisi osoittaa, että moraali ja yksilön itsetoteutus ovat Nietzschelle vain kontingentisti vastakkaiset ja että myös yhteisölliset arvot voivat pohjautua luonnollisiin vietteihin.

Tämän tutkimuksen tarkoitus on selvittää miten tietoisuus on ymmärretty theravāda-buddhalaisuudessa, millaisia taustaoletuksia tähän tietoisuuskäsitykseen liittyy erityisesti suhteessa moraaliin ja vapaaseen tahtoon ja voivatko tähän tapaan ymmärretyt tietoisuus, moraali ja vapaa tahto ilmetä kehollisessa keinoälyssä. Tutkimusmetodini on systemaattinen analyysi. Theravāda-buddhalaisen oppia on tutkittu, mutta aiheesta voivatko tietoisuus, moraali ja vapaa tahto, siten kun ne ymmärretään tässä opissa, ilmetä kehollisessa keinoälyssä, on edeltävää pohdintaa vain vähän. Hahmotin kokonaiskuvaa aiheestani tutustumalla theravāda-buddhalaisen opin perusteisiin yksilön tietoisuudesta, moraalista ja tahdonvapaudesta, tietoisuuden teorioihin ja keinotekoisen moraalin kehitykseen viimeaikaisen tutkimuksen valossa. Kirjallisuuden lisäksi olen hyödyntänyt buddhalaisuudesta, neurotieteestä, tietoisuudesta ja tahdonvapaudesta kirjoitettuja tutkimusartikkeleita. Ensimmäisessä pääluvussa vastaan kysymyksiin, mitkä ovat tietoisuuden, yksilön, ilmenemisen ehdot theravāda-buddhalaisen opin mukaan ja mikä on tietoisuuden ja moraalisen toimijuuden ja vapaan tahdon suhde? Buddhalaisessa opissa itseys kielletään ja yksilön ymmärretään olevan viidestä osasta koostuva entiteetti: (1) muoto, (2) ajatukset ja tunteet, (3) käsitteen muodostus, (4) halut ja toiveet ja (5) tietoisuus. Tietoisuus on avain, jonka avulla yksilö voi täydellistyä Buddhan oppien mukaan moraalissa ja viisaudessa. Vapaan tahdon tulkitaan olevan vapaata toimintaa, jota mielihalu ei haittaa. Toisessa pääluvussa perehdyn siihen, miten tietoisuuden käsittä tulkitaan kognitiivisen neurotieteen ja theravāda-buddhalaisen perinteen näkökulmasta. Tietoisuuden olemuksesta on vaihtelevia tulkintoja. Kognitiivisen neurotieteen näkökulmasta tietoisuus ymmärretään aivojen tuottamaksi ilmiöksi. Toistaiseksi ei ole pystytty selittämään miten tämä tapahtuu. Theravāda-buddhalaisen opin mukaan tietoisuuden virta taas tulkitaan muodosta (aivoista) riippumattomaksi toiminnalliseksi entiteetiksi. Tietoisuuden ymmärretään ankkuroituvan neljään muuhun yksilön muodostavaan osatekijään. Tietoisuus myös jatkaa olemassaoloaan tiedostamattomana elämänvirtana vielä yksilön lakattua olemasta. Kolmannessa pääluvussa kysyn, voivatko tietoisuus, moraali ja vapaa tahto ilmetä kehollisessa keinoälyssä viimeaikainen tutkimuksen valossa. Tietoisuus voidaan ymmärtää kahdella tapaa, mekanismeina tai sisältönä. Mekanismit voidaan rakentaa myös keholliseen keinoälyyn, mutta tietoisuuden sisällön implementointi on käsitteen tuntemattomuuden vuoksi haaste. Kehollisen keinoälyn kyky moraaliseen toimintaan on sidoksissa moraalisen toimijan määrittelyyn. Kehollinen keinoäly voi olla toiminnallisesti moraalinen ja se voi kyetä eettiseen päättelyyn. Eettisen päätöksenteon on yhä haaste. Ihmisen vapaa tahto ja vapaa tahto osoittautuivat kahdeksi erilaiseksi käsitteeksi. Vapaan tahdon implementointi keholliseen keinoälyyn on viimeaikainen tutkimuksen valossa verrattain vaikeaa. Theravāda-buddhalaisen opin mukaan ymmärretyn tietoisuuden ilmeneminen kehollisessa keinoälyssä edellyttää soveltuvaa olomotoa. Mikäli tietoisuus ei ilmene, myös theravāda-buddhalaisen opin mukaan ymmärretty moraali ja tahdonvapaus ovat keholliselle keinoälylle mahdottomuus.

Tässä tutkielmassa tarkastelen sitä, kuinka romaanista Ruumiin ikävä kirjoitetuissa kirja-arvosteluissa näkyi vuoden 1930 moraalinen ja seksuaalimoraalinen ilmapiiri. Tämän yhteiskunnallisen ilmapiirin muodostumiseen oli keskeisesti vaikuttanut Suomen evankelisluterilainen kirkko, joka toimi kansankirkon asemassa, sekä vuosisatoja vanha kristillinen traditio, jonka juuret juontavat Raamattuun ja alkukristillisyyteen saakka. Tutkielman aineistona toimi kansalliskirjaston digitaalisista aineistoista kerätyt kirja-arvostelut, jotka koskivat Iris Uurron romaania Ruumiin ikävä. Romaani ilmestyi loppuvuodesta 1930. Aineisto rajautui käsittelemään kirja-arvosteluita, jotka olivat ilmestyneet elokuun 1930 ja joulukuun 1931 välillä. Tutkielma on laadullinen tutkimus ja tutkimusmenetelmänä on temaattinen sisällönanalyysi. Analyysi on tehty keräämällä aineistossa toistuvat aiheet yhteen ja tuottamalla niistä muodostuvien teemojen perusteella sisällönanalyysi. Tein analyysia peilaamalla aineistoa sen ajallista kontekstia vasten. Tutkielman konteksti on vuoden 1930 sisältämä moraalinen ja seksuaalimoraalinen ilmapiiri. Aineiston perusteella muodostuneet keskeiset teemat tutkielmassa ovat romaanin Ruumiin ikävä sisältämät aiheet, arvosteluiden suhtautuminen kirjailijaan ja arvostelijat itse. Tutkimuksen tuloksena selvisi, että Ruumiin ikävä -romaanin vastaanotto oli kaksijakoista läpi aineiston. Arvosteluissa suhtauduttiin romaaniin joko kritisoimalla sen moraalittomana tai syntisenä nähtyä sisältöä tai kehumalla romaanin poikkeuksellisuutta ja siinä esiin nostettuja uusia näkökulmia. Arvosteluissa esitetyt näkemykset vahvistivat yhteiskunnan moraalisia ja seksuaalimoraalisia käsityksiä, joiden alaisina arvostelijat elivät. Kriittiset arviot vahvistivat ilmapiirin olemassaoloa korostamalla romaanin ja kirjailijan moraalittomuutta, myönteiset arviot puolestaan korostamalla romaanin poikkeuksellisuutta vallitsevassa yhteiskunnallisessa ilmapiirissä. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että yhteiskunnan moraalinen ja seksuaalimoraalinen ilmapiiri oli arvosteluiden taustalla toistuvasti läsnä läpi aineiston, riippumatta arvostelijan näkökulmasta.

”Saving people, hunting things, the family business” on pro gradu -tutkielma televisiosarja Supernaturalin viiden ensimmäisen tuotantokauden moraalikäsityksistä. Tutkimuskysymyksenä on: Millaisia uskontofilosofisia, uskontopsykologisia ja uskontotieteellisiä keskusteluja moraalista on löydettävissä Supernaturalin tarinasta? Aikaisemmassa tutkimuksessa annetaan katsaus sekä yleiseen keskusteluun uskonnosta ja moraalista että siihen liittyvästä televisiotutkimuksesta, ja lisäksi valotetaan televisiosarja Supernaturalista tehtyä aikaisempaa tutkimusta. Taustaluvuissa kerrotaan yleisestä moraalin ja uskonnon välisestä suhteesta ja kuinka se on muotoutunut historian ja tutkimuksen myötä. Näkökulmina ovat moraalin biologiset lähtökohdat, ryhmäajattelu ja moraalin pohjautuminen intuitioon, mutta myös uskonnonfilosofiset ja kognitiivisen uskontotieteen teoriat. Menetelmäluvussa esitellään tutkimusmenetelmänä käytetty sisällönanalyysi, tutkimuskysymys ja tutkimuksen eteneminen. Tutkielma etenee Supernatural sarjan 1–5 tuotantokausien peilaamiseen kognitiivisen dissonanssin, välineellistämisetiikan ja ryhmäeettisen toiminnan kautta, pyrkimyksenä muodostaa kokonaiskuvaa sarjassa esitetystä moraalikäsityksistä ja niiden perusteista, sarjan omista temaattisista lähtökohdista käsin. Hypoteesina on, että Supernaturalin moraalikäsitykset nähdään kytkettyinä sisä- ja ulkoryhmiin, joista sisäryhmänä voidaan nähdä luonnolliset eli inhimilliset toimijat ja ulkoryhmänä taas yliluonnolliset toimijat. Analyysissa tarkastellaan eri näkökulmien kautta sitä, millaisia määritelmiä Supernaturalissa annetaan pahuudelle ja moraaliselle toiminnalle, miten yliluonnollinen yhdistetään pahuuteen ja millaisia sisä-ja ulkoryhmämuodostelmia sarjassa on havaittavissa. Analyysin yhteenvedossa ilmoitetaan, että tutkimuksen perusteella Supernaturalin moraali on dynaaminen ja muuttuva. Se ankkuroituu essenssiajatteluun, eli hyvän ja pahan erottelu yhdistetään käsitteisiin luonnollinen ja yliluonnollinen. Välineellistämiseettistä toimintaa sen sijaan voidaan nähdä lähinnä sarjan yliluonnollisilla toimijoilla. Välineellistäminen antaa näkökulmaa sarjan ryhmäjaoille, jotka muodostavat sarjan moraalipohjan. Erilaisten konfliktitilanteiden ja näiden mukana muodostuvien kognitiivisten dissonanssien myötä muotoutuva moraali on suoraan yhteydessä sarjan erilaisten ryhmien rakentumiselle. Johtopäätöksissä ja jatkokysymyksissä arvioidaan tutkimuksen onnistumista ja peilataan hypoteesia tutkimustuloksiin. Johtopäätöksissä todetaan hypoteesin pitäneen paikkaansa ja sisällönanalyysin koetaan olleen hyvä menetelmä kyseisen aiheen tutkimukseen. Samalla peilataan tutkimuksen tärkeyttä ja liittämistä laajemmin uskontotieteen tutkimuksen kenttään.