Browsing by Subject "muuttoliike"

Tutkimus käsittelee 1930-luvun alun lamakauden laitonta muuttoliikettä Suomesta Neuvostoliittoon. Arviolta 15 000 suomalaista lähti pääasiassa vuosien 1931–1932 aikana Neuvostoliittoon siirtolaisiksi. Laajuudestaan huolimatta muuttoliike on jäänyt Suomen historian marginaaliin niin yleisesti kuin akateemisessa tutkimuksessakin. Tutkimuksessa tarkastellaan muuttoliikettä siirtolaisilmiönä. Tutkimuksen tavoitteena on hahmottaa teoreettinen malli, joka kuvaa siirtolaisilmiön syntymistä, kasvua, toimintaa ja hiipumista. Mallia tarkastellaan myös suhteessa siirtolaisuuden tutkimuksen teoreettiseen tietoon ja siirtolaisuushistoriaan. Teoreettisen mallin rakentamisessa sovelletaan grounded theory -menetelmän periaatteita. Muuttoliikettä kuvaavat teoreettiset tekijät muodostuvat tutkimusaineiston perusteella. Tutkimuksen aineistoina käytetään viranomaisten tuottamaa materiaalia, siirtolaisten muistelmateoksia ja muistitietoa, siirtolaisten Suomeen lähettämiä kirjeitä sekä aikalaissanomalehdistöä. Lamakauden laiton muuttoliike käynnistyi laman vaikutusten seurauksena, kun laaja työttömyys ja reaalipalkkatason lasku monilla aloilla vaikeutti toimeentulon edellytyksiä työväestön keskuudessa. Muuttoliike ei ollut kuitenkaan yksinomaan taloudellinen ilmiö, vaan siinä kietoutuivat yhteen taloudelliset, poliittiset ja ideologiset tekijät. Tutkimus paljastaa, että siirtolaisilmiön taustalla vaikutti voimakkaasti sisällissodan jälkeensä jättämä suomalaisen yhteiskunnan jakautuneisuus. Tutkimuksessa todetaan, että muuttoliikkeen kasvu ja leviäminen joukkoilmiöksi selittyy työväestön sosiaalisten verkostojen toiminnalla. Siirtolaisten elinolosuhteita määritti tiukasti Neuvostoliiton viranomaisten toiminta. Siirtolaisuuden teoreettisten viitekehysten valossa lamakauden laiton muuttoliike eroaa yleisistä työperäisen siirtolaisuuden hahmotustavoista, joita käsitellään Douglas S. Masseyn hahmotteleman siirtolaisuuden kokonaisvaltaisen kehikon avulla. Samankaltainen ero voidaan havaita, kun lamakauden muuttoliikettä verrataan Pohjois-Amerikkaan ja Ruotsiin suuntautuneisiin siirtolaisilmiöihin. Lisäksi tutkimus muistuttaa, että autoritäärisiin kohdevaltioihin suuntautuneessa siirtolaisuudessa valtioiden vaikutus poikkeaa yleisistä malleista, joissa oletuksena on yleensä demokraattinen järjestelmä. Tutkimuksen perusteella erityisen hedelmällinen teoreettinen viitekehys lamakauden muuttoliikkeen tarkastelulle on Albert O. Hirschmanin vuoden 1970 klassikkoteoksessaan Exit, Voice, and Loyalty esittelemä teoria. Hirschmanin exit- ja voice-käsitteiden avulla voidaan tarkastella työväestön keskuudessa koettua monikerroksista tyytymättömyyttä. Loyalty-käsitteen kautta voidaan tarkastella työväestön kokemaa luottamuksen puutetta suomalaista yhteiskuntaa kohtaan. Tutkimuksessa ehdotetaan teoreettisen vastinparin muodostamista loyalty-käsitteelle. Aktiivista epäluottamusta ehdotetaan kuvattavaksi ”distrust”-käsitteellä, joka on vaikutuksiltaan päinvastainen loyalty-käsitteeseen verrattuna. Tutkimus syventää ymmärrystä taloudellisten, poliittisten ja ideologisten tekijöiden yhteisvaikutuksesta siirtolaisuudessa. Tutkimus täydentää omalta osaltaan 1930-luvun lamakauden laittoman muuttoliikkeen ja sen seurausten historiallista tuntemusta.

Tutkin pro gradu -työssäni identiteetin rakentumista Suomi-lehden siirtolaiskirjoituksissa. Suomi-lehti perustettiin Australiassa 1920-luvulla suomalaissiirtolaisten yhdyssiteeksi, ja sen sivuilla on säilynyt merkittävä osa australiansuomalaisten historiaa. Toisen maailmansodan jälkeen jopa 15 000 suomalaista emigroitui Australiaan, kunnes muutokset Australian siirtolaisuuspolitiikassa johtivat muuttoliikkeen tyrehtymiseen 1970-luvun alussa. Tutkimukseni ajoittuu vuosille 1968-73, jolloin Suomen Australian-siirtolaisuudessa koettiin viimeinen huippukausi ja Australian suomalaisvähemmistö kasvoi suurimmilleen koskaan. Runsaan paluumuuton jälkeenkin noin 10 000 suomalaista jäi rakentamaan uutta elämää eteläiselle mantereelle. Tutkimukseni perustuu siirtolaiskirjoitusten tulkinnalliseen analyysiin, jossa tarkastelen australiansuomalaisia ja identiteetin kysymyksiä etnisyyden, intersektionaalisuuden ja ylirajaisuuden näkökulmista, ja konstruktionistisen historiantutkimuksen ja sukupuolentutkimuksen metodeihin nojaten. Teoreettisen viitekehyksen työlleni muodostaa kielellisen käänteen jälkeinen subjektiviteetin teoretisointi, jossa yksilön ja identiteetin nähdään rakentuvan historiallisessa ajallisessa ja paikallisessa kontekstissaan, vuorovaikutussuhteessa kulttuuriin ja toisiin, kielellisissä ja diskursiivisissa merkityksenannoissa ja tiedostamattomissa prosesseissa. Länsimaisen humanismin mieskeskeistä tutkimusperinnettä ja monoliittista ja essentialistista kulttuurimallia purkava tutkimukseni paikantuu myös feministisen tutkimuksen poliittiselle kentälle. Esitän, että siirtolaisuus merkitsi australiansuomalaisille eräänlaista suomalaisen identiteetin kriisiytymisen tilaa, jossa kysymys etnisyydestä avautui uudelleenneuvottelun ja toisaalta myös puolustamisen kohteeksi. Australiansuomalaiset tulivat tietoiseksi suomalaisuudestaan juuri vieraiden kulttuuristen merkitysjärjestelmien vaikutuksille altistuessaan. Etnisyys käsitteellistyy kuvitteelliseen yhteisöön nojautuvana kollektiivisena identiteettinä ja siirtolaisuus puolestaan diasporisena tilana, joka luo kaipuuta takaisin tuohon kuvitteelliseen alkuperään. Suomalaisuuden vaaliminen ei merkityksellisty niinkään siirtolaisten sielusta luonnollisesti kumpuavan olemuksen säilömisenä vieraissa oloissa, vaan sen sijaan juuri tuon vierauden synnyttämänä tarpeena rakentaa uudelleen siirtolaisuuden paikaltaansiirtävissä prosesseissa menetetty kuuluvuuden ja merkityksen tuntu. Väitän, että australiansuomalaista vähemmistöä on mahdotonta tarkastella vain yhden homogeenisen etnisen näkökulman varassa, sillä etnisyyden käsite häivyttää näkyvistä vähemmistöön sisältyviä eroja ja moninaisuutta. Intersektionaalisesta näkökulmasta australiansuomalaisen vähemmistön sisällä hahmottuukin useita eroja luovia jakolinjoja, joissa kosketuspinnat siirtolaisuuden kokemiseen olivat hyvin erilaisia. Siirtolaisena eletty aika, sukupuoli, työ, luokka, ikä, sukupolvi ja sopeutumisen aste tai syrjäytyneisyyden eri muodot rakensivat hyvin erilaisia kokemuksia siirtolaisuudesta, ja nämä yhteiskunnalliset asemoinnit ja identiteettipositiot yhdistyivät kussakin siirtolaisessa eri tavoin. Kyseenalaistan näkemyksen kulttuureista muuttumattomina, puhtaina, erillisinä ja toisistaan riippumattomina entiteetteinä ja esitän sen sijaan australiansuomalaisten rakentaneen identiteettiään eräänlaisessa ylirajaisessa kolmannessa tilassa, kahden kielen, kulttuurin ja kodin symbolisessa rajamaastossa, jossa ihmiset, identiteetit ja kulttuuriset vaikutteet olivat jatkuvissa hybridisoitumisen prosesseissa. Työn keskeinen argumentti on, että siirtolaisuus on nähtävä kokonaisvaltaisena elämänmuutoksena, niin materiaalisena kuin eksistentiaalisena siirtymisen tilana ja jopa elämänmittaisena prosessina, johon jatkuvat neuvottelut identiteetistä, omasta paikasta, merkityksistä ja kuulumisesta olennaisesti sisältyvät.

Pro gradu -tutkielmassani tutkin kulttuuristen identiteettien rakentumista transnationaalisesta näkökulmasta Chimamanda Ngozi Adichien teoksessa Americanah. Tavoitteenani on todistaa, että Americanahissa rakentuvat transnationaaliset kulttuuriset identiteetit ovat hybridejä, jotka tuotetaan performatiivisesti suhteessa ympäröivään yhteiskuntaan, kulttuureihin ja ideologioihin. Osoitan myös kuinka teoksen henkilöhahmojen omaksumien kulttuuristen identiteettien synnyttämä vastustus on sidoksissa näiden identiteettien ylirajaiseen luonteeseen. Metodina toimii laadullinen analyysi lähiluvun avulla. Hyödynnän tutkielmassa Paul Jayn teoretisointia transnationaalisesta kirjallisuudentutkimuksesta ja selvitän, miksi olen päätynyt tutkailemaan Americanahia kyseisessä viitekehyksessä. Hyödynnän muun muassa Stuart Hallin teoretisointia kulttuurisesta identiteetistä, Homi K. Bhabhan teoriaa hybridisistä identiteeteistä ja Judith Butlerin tuotantoa performatiivisuudesta tutkielmani analyysiosion tukena. Tutkielmassa etenen liikkuvuuden ja kotiinpalaamisen teorioiden ja teemojen kautta tarkempaan Americanahin ylirajaisten kulttuuristen identiteettien tarkasteluun. Kartoitan hybridisten identiteettien suhdetta stereotypioihin ja essentialistisiin identiteetteihin. Tarkastelen myös paikan ja identiteetin välistä suhdetta kietomalla teoksessa keskeisen kielenkäytön teeman teoriaan. Eräs teoksen keskeisistä teemoista on mustat identiteetit ja “mustaksi tuleminen” (becoming black) ja pyrin tutkielmassani tarkastelemaan teoksessa esitettyjen mustien identiteettien rakentumista hybrideinä. Teoksen päähenkilö joutuu opettelemaan millaista on olla mustaihoinen Yhdysvalloissa ja analyysissa käsittelen yksityiskohtaisesti sitä, miten tämä kokemus vaikuttaa hänen kulttuurisiin identiteetteihinsä. Päädyn siihen lopputulokseen, että Americanah on transnationaalinen teos. Hallin teoriaa seuraten kaikki kolonalisaation uhreiksi joutuneet kulttuuriset identiteetit ovat väistämättä ylirajaisia ja ne konstruoidaan historiallisessa ja kulttuurisessa jatkumossa. Erityisesti teoksen päähenkilön kulttuuristen identiteettien hybridiys näkyy muun muassa siinä, kuinka hän joutuu navigoimaan itseään välitilassa, ollen aina muiden silmissä afroamerikkalaisuuden edustaja, vaikka häneltä puuttuu afroamerikkalaisuuten sisältyvä kulttuurinen historia. Americanahissa esitetyt kulttuuriset identiteetit muodostuvat toistojen kautta, peilautuen ympäröivän yhteiskunnan ideologioihin ja stereotypioihin. Identiteetin performatiivisuus teoksessa viittaa butlerilaisittain siihen, että toistamisella ja toiminnallisuudella luodaan identiteettiä, eli identiteetti syntyy sitä tuotettaessa.

Tässä tutkielmassa tarkastellaan Euroopan unionin osallistumista unionin ulkopuolelta ja erityisesti Euroopan ulkopuolelta saapuvien siirtolaisten turvallistamiseen vuosien 2015 ja 2019 välillä. Työn tavoitteena on selvittää, osallistuuko Euroopan unioni siirtolaisten turvallistamiseen ja jos osallistuu niin millaisin keinoin. Turvallistamisen käsite perustuu tässä tutkielmassa jälkikööpenhaminalaisen tai sosiologisen turvallistamisen teorian käsitykseen turvallistamisesta. Turvallistaminen nähdään prosessina, jossa jostakin politiikan kysymyksestä erilaisten diskursiivisten ja ei-diskursiivisten turvallistamistoimien avulla tehdään turvallisuuskysymys, joka vaatii välitöntä reagointia. Turvallistamistoimia tekeviä turvallistajia voi olla useita, mutta tässä tutkielmassa keskitytään Euroopan unioniin turvallistajana. Tutkimusongelman ratkaisemiseksi tutkimuksessa tarkasteltiin vuonna 2016 julkaistua Euroopan unionin ulko- ja turvallisuuspoliittista globaalistrategiaa sekä vuonna 2015 julkaistua siirtolaispoliittista Euroopan muuttoliikeagendaa sekä niiden seuranta- ja toimeenpanoraportteja vuosilta 2016-2019. Aineistoa analysoitiin kriittisen diskurssianalyysin keinoin turvallistamistoimen eri osa-alueita kartoittavan analyysikehikon avulla. Euroopan unioni osallistuu siirtolaisten turvallistamiseen globaalistrategiassa ja muuttoliikeagendassa sekä niiden toimeenpano- ja seurantaraporteissa rakentamalla siirtolaisista kuvaa uhkana Euroopan unionin kansalaisille sekä unionille itselleen. Euroopan unioni rakentaa globaalistrategian ja muuttoliikeagendan avulla todellisuutta, jossa siirtolaisten hallitsematon saapuminen Eurooppaan uhkaa paitsi kansalaisia mahdollisen terrorismin muodossa, myös Euroopan unionia itsessään menetetyn uskottavuuden ja yhteisten sääntöjen rapautumisen muodossa. EU korostaa tarvetta hallita siirtolaisia ja heidän saapumistaan sekä Euroopan unionin rajalla ja sisällä että unionin rajojen ulkopuolella. Aineistossa oli havaittavissa myös vastakkaisia diskursseja. Euroopan unioni korosti monin paikoin turvapaikan tarjoamisen tärkeyttä sitä tarvitseville sekä työperäisten siirtolaisten arvoa unionin taloudelle. Tässä tutkielmassa saadut tulokset ovat monin paikoin samansuuntaisia kuin muissa Euroopan unionin siirtolaisiin kohdistamia turvallisuustoimia tarkastelleissa tutkimuksissa. Euroopan unioni osallistuu siirtolaisisten turvallistamiseen sekä diskursiivisten että ei-diskursiivisten turvallistamistoimien avulla. Diskursiiviset toimet ilmenevät mm. puheena Eurooppaan saapuvien siirtolaisten hallitsemattomuudesta ja uhkaavuudesta sekä korostamalla siirtolaisten määrää ja mahdollisia siteitä terrorismiin. Ei-diskursiivisia toimia ovat muun muassa Eurooppaan saapuvien siirtolaisten tarkka rekisteröinti ja näiden rekisterien jakaminen eri viranomaisten kesken sekä yhteistyö sotilasliitto Naton ja kolmansien maiden kanssa siirtolaisten hallitsemiseksi.

Tässä tutkielmassa selvitetään kuntien välisen muuttoliikkeen valikoivuutta Uudenmaan kunnissa muuttajien ominaisuuksien perusteella. Muuttoliikettä tarkastellaan väestön ikä-, koulutus-, työllisyys- ja tulorakenteen mukaan. Muuttoliikkeen valikoivuutta voidaan pitää tärkeänä kuntien väestönrakenteeseen vaikuttavana tekijänä ja mekanismina joka kiihdyttää alueiden välistä eriytymistä. Tutkielmassa tarkastellaan 26 Uudenmaan kunnan kuntien välistä muuttoliikettä vuosina 2013 - 2015 Tilastokeskuksen Muuttaneiden taustatiedot -tietokannan aineistojen avulla. Tavoitteena on ollut tarkastella muuttoliikkeen positiivista valikoivuutta erityisesti aktiivi-ikäisten ikäisten (25 – 44 -vuotiaat), työllisten, korkeakoulutettujen ja hyvätuloisten muuttoliikkeen perusteella. Muuttoliikkeen valikoivuuden tarkastelussa on hyödynnetty tutkimusmetodia, jossa korkeakoulutettujen, työllisten ja hyvätuloisten osuudet lähtömuuttajissa vähennetään vastaavista osuuksista tulomuuttajissa ja lopuksi nämä erotukset lasketaan yhteen – mitä korkeampi erotusten yhteenlaskettu arvo on, sitä suotuisammin muuttoliike on valikoitunut kunnan kannalta. Tutkimustulosten perusteella muuttoliike on Uudellamaalla valikoivaa. Pääkaupunkiseudun kunnat, Kauniaista lukuun ottamatta, näyttäisi olevan Helsingin seudun kuntia heikommassa asemassa muuttoliikkeen valikoivuuden suhteen. Uudenmaan maakunnan alueen kunnista erityisesti Sipoo, Kauniainen, Porvoo, Nurmijärvi sekä Kirkkonummi hyötyvät eniten muuttoliikkeen valikoivuudesta. Sen sijaan Raasepori, Helsinki, Myrskylä, Kerava ja Lapinjärvi ovat heikoimmassa asemassa. Muuttoliikkeen valikoivuudessa on nähtävillä kaava, jonka perusteella pääkaupunkiseudun kunnat pärjäävät ympäröiviä kuntia heikoimmin. Etenkin pääkaupunkiseutua ympäröivät kunnat hyötyvät muuttoliikkeen positiivisesta valikoivuudesta. Muuttoliikkeen valikoivuus näyttäisi tarkastelujen perusteella hyödyttävän erityisesti kehyskuntia, joiden esikaupunkimainen elinympäristö houkuttelee aktiivi-ikäisiä muuttajia. Tällainen kaupunkialuetta hajauttava ja epätasapainoinen kehitys johtaa väestörakenteen eriytymiseen kuntien välillä, mikä osaltaan vaikuttaa esimerkiksi kuntien erilaistuvaan veropohjaan ja palveluiden kysyntään. Muuttovirtojen eriytyminen kuntien välillä nostaa esille tarpeen huomioida muuttajien asumistoiveet nykyistä paremmin ja tiivistää yhteistyötä aluetasolla ja kuntien välillä.