Browsing by Subject "myötätunto"

Tutkimuksen tarkoituksena on perehtyä myötätunnon teologiaan Oliver Daviesin mukaan. Tehtävänä on selvittää, mitä myötätunto Daviesin käsityksen mukaan on ja mitä hyötyä myötätunnosta on yksilölle ja yhteisölle. Tarkoituksena on myös tarkastella, miten myötätunto liittyy kristittynä elämiseen ja löytyykö myötätunnolle raamatullisia perusteita. Tutkimusmetodina on systemaattinen analyysi ja lähteenä Oliver Daviesin teos A Theology of Compassion. Johdannossa selvitän keskeisiä käsitteitä ja tutkielman aihetta yleisellä tasolla. Daviesin mukaan kristillisyyteen läheisesti liittyviä teemoja ovat kuolema, ylösnousu ja ikuinen elämä. Niinpä hän ajattelee kristinuskon sitoutuneen olemiseen tai olemassaolon kieleen. Olemisen Davies määrittelee itsen ja toisen suhteen (ilmaisu)keinoksi ja olemisen kielen itsen ja toisen suhteen ajattelemista. Intersubjektiivisuuden Davies kuvailee itsen ja toisen yhteen kietoutumiseksi ja sen intensiivisimmäksi muodoksi hän määrittelee myötätunnon. Ensimmäisessä pääluvussa tutkin myötätunnon etymologiaa ja käsitettä historian eri aikoina. Tarkastelen myös Daviesin käsitystä ihmisen minuudesta, joka hänen mukaansa on nykyisin hajallaan ja pirstaloitunut. Fenomenologisella reduktiolla Davies kuitenkin saa esiin itsen, joka hallitsee itseään ja on keskinäisessä suhteessa toisen kanssa. Tätä edelleen teologisesti redusoitaessa, itse Daviesin mukaan huomaa itsensä olevan jo suhteessa Kristuksen persoonan kanssa. Toinen pääluku sisältää metafysiikkaa, käsittelen myötätunnon ontologiaa ja prioriteettia. Myötätunto tarkoittaa, että kykenemme tunnistamaan toisen henkilön tilan, olemme osallisina hänen kärsimyksessään ja olemme valmiita toimimaan heidän puolestaan. Davies väittää, että myötätunnolla on kyky vastustaa väkivaltaa. Tätä havainnollistaa kaksi narratiivia holokaustin ajalta. Kolmannessa pääluvussa tarkastelen Daviesin näkemystä myötätuntoisesta minuudesta. Myötätuntoisella hetkellä ilmenee yksilöidenvälisyyttä ja se paljastaa tietoisuuden toisiin suuntautuneen luonteen. Tietoisuuden muodostavat on Daviesin mukaan Minä ja Ei-minä, jotka ovat keskinäisessä suhteessa. Tämän suhteen sisällä itse kokee kahtalaista transsendenssia. Ensimmäinen niistä on sisäistä, jossa itse on vapaa joko affirmoimaan tai tukkimaan itsensä. Toinen transsendenssin muoto on ulkoista, ja siinä itse on samoin vapaa affirmoimaan tai tukkimaan toisen. Näiden kahden transsendenssin muodostama kokonaisuus mahdollistaa Daviesin mukaan sen, että voimme kohdata olemassaolon sellaisenaan persoonallisessa muodossa. Davies väittää, että myötätuntoinen teko avaa kohtaamisen mahdollisuuden Jumalan kanssa henkilökohtaisessa muodossa. Neljännessä pääluvussa esittelen myötätunnon teologisen reduktion ja tarkastelen myötätunnon terminologiaa Raamatussa. Daviesin myötätuntotutkimusta voidaan pitää myös klassisen länsimaisen metafysiikan tradition korjaavana uudelleenmäärittelynä varhaisten juutalaisten tapojen valossa. Toisen Mooseksen kirjan 3:14 jae sisältää Daviesin mukaan resonansseja, jotka viittaavat jumalallisen läsnäolon olevan yhtä aikaa luovuutta ja myötätuntoa. Daviesin mukaan rabbeille myötätunto ja Jumalan luomiskyky olivat jumalallisen maailmassa läsnäolon modaliteetteja. Davies näkee myötätunnon myös uskon ilmaisuksi.

Tavoitteet. Myötätuntokulttuurin ilmenemisestä on tehty tutkimusta esimerkiksi työyhteisöissä, kuten korkeakouluissa ja sairaaloissa, mutta varhaiskasvatuksessa myötätuntokulttuurin muodostuminen toimintakulttuurien valossa on melko tutkimaton alue. Lapsen yksi perustarpeista on kuulua sosiaaliseen verkostoon, jonka ytimessä on toisesta välittämisen ilmaiseminen. Tämän tutkimuksen tavoit- teena on selvittää millä tavoin päiväkodin arjessa ilmenee myötätuntoa ja saada selville varhaiskasvattajien ja lasten huoltajien näkemyksiä päiväkotiryhmän toimintakulttuurista myötätuntokulttuurin näkökulmasta. Menetelmät. Kvalitatiivisen tutkimuksen aineiston hankinnan suoritin eräässä pääkaupunkiseudun 3-5- vuotiaiden päiväkotiryhmässä etnografisena haastattelututkimuksena käyttäen puolistrukturoitua haastattelua ja osallistuvaa havainnointia tutkimusmenetelminä. Tutkimukseen osallistui 17 lasta ja kahdeksan aikuista. Viisi päivää kestäneen havainnointijakson aikana havainnointitunteja kertyi noin 30 tuntia. Aineistolähtöisessä sisällönanalyysissä haastatteluista litteroitua tekstiä kertyi 11 sivua, joista pyrin tunnistamaan myötätunnon ilmenemistä teoreettisen viitekehyksen kanssa. Tutkimustulokset ja johtopäätökset. Myötätuntoa ilmeni aineiston pohjalta päiväkotiryhmässä aikuisen ja lapsen välillä, sekä lasten välisenä. Myötätuntotekoja ilmentyi lohduttamisen, lohdun osoittamisen ja auttamisen muodossa, esimerkiksi syliin ottamisena, auttamalla kaverin kenkien riisumisessa ja pudonneiden tavaroiden keräämisenä lattialta. Päiväkodin henkilöstö olivat enimmäkseen lohduttajan roolissa. Lasten huoltajat kokivat olevansa osana myötätuntokulttuuria. Henkilöstön ja huoltajien väliset suhteet pohjautuvat runsaaseen kommunikointiin ja avoimuuteen. Päiväkodin myötätuntokulttuuri on luonteeltaan myötätuntoinen ja päiväkotiyhteisössä osoitetaan myötätuntoa aktiivisesti.

Myötätunto on olennainen ja luontainen osa ihmisten keskinäisessä vuorovaikutuksessa. Myötätunto on läsnä niin työkavereiden välisessä kuin myös ihmisen ja luonnon välisessä vuorovaikutuksessa. Myötätunto koostuu kolmesta osasta, eli toisen tunteen huomaamisesta, tunteeseen mukaan menemisestä sekä toimimisesta toisen hyväksi. Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että aikuinen on malli lapsille ja hänen tunnetilansa vaikuttavat lapsiin. Tästä syystä on tärkeää, että aikuinen on myötätuntoinen. Tällöin hän pystyy vahvistamaan lasten luontaista taipumusta myötätuntoon, sillä kyky myötätuntoon on kehittyvä. Myötätunto ei ole pelkästään toisen kärsimykseen vastaamista. Myötätunto on myös myötäintoa, eli toisen iloon ja innostukseen vastaamista. Myötätunnon tutkiminen on tärkeää, sillä se on aiheena hyvin ajankohtainen. Myötätunnossa on kyse ihmisen perustarpeesta: tarpeesta kokea olevansa merkityksellinen jäsen yhteisössä. Myötätunto ei vanhene. Niin kauan, kuin on ihmisten välistä kanssakäymistä, tarvitaan myötätuntoa. Jokainen tarvitsee myötätuntoa jokapäiväisessä elämässä. Myötätunto saa ihmisen voimaan paremmin. Myötätunto tekee hyvää sekä yksilölle että yhteisölle. Myötätuntoisessa yhteisössä on mahdollista toimia sopuisasti ja toisia kunnioittavasti. Myötätuntoa on aiemmin Suomessa tutkittu työelämässä. Suomessa on myös aiemmin tutkittu myötätuntoa varhaiskasvatuksen arjessa lohdutustilanteiden, myötätuntokulttuurin sekä lasten vertaisvuorovaikutuksen näkökulmasta. Myös varhaiskasvatuksen maisteriopiskelijoiden keskuudessa on tehty tutkimusta myötätunnosta. Opiskelijoiden kohdalla tutkimusta on tehty siitä, miten myötätunto ilmenee konkreettisesti sellaisissa tilanteissa, joissa opiskelijat kertoivat kokeneensa myötätuntoa. Tämän tutkimuksen tavoitteena on laajentaa näkökulmaa konkreettisista yksittäisistä tapauksista myötätunnon ilmenemisen laajempaan tarkasteluun. On tärkeää tutkia tulevien opettajien myötätuntoon liittyviä käsityksiä, sillä varhaiskasvatus on paikka, jossa luodaan perusta myötätuntoiselle ihmiselle. Opettaja on lapselle moraalinen malli, joka omalla toiminnallaan muokkaa lapsen ajattelu- ja toimintatapoja. Tutkimuksen tavoitteena on eläytymismenetelmän avulla tarkastella varhaiskasvatuksen opettajaopiskelijoiden käsityksiä myötätunnosta, ja miten se nousee vastauksissa esiin. Eläytymismenetelmällä tutkitaan, onko tehtävänannon eli kehyskertomuksen varioinnilla vaikutusta vastauksien sisältöön. Tutkimuksen vastaukset on kirjoitettu kahdelle sähköiselle kyselylomakkeelle kehyskertomusten eli tehtävänantojen jatkoehdotuksiksi. Tutkimuskysymys on: Millä tavoin myötätunto ilmenee opiskelijoiden e-lomakkeelle tuottamissa kirjoituksissa? Tämä tutkimus on laadullinen kyselytutkimus. Aineisto kerättiin kahdella e-lomakkeella eläytymismenetelmän mukaisesti. Eläytymismenetelmässä vastaajat tuottavat tekstin annetun kehyskertomuksen pohjalta. Tutkimuksen kohderyhmänä oli varhaiskasvatuksen opettajaopiskelijat. Kumpikin lomake koostui taustakysymyksistä ja viidestä kehyskertomuksesta. Kahden lomakkeen kehyskertomukset olivat pääpirteissään samanlaisia, mutta ne erosivat toisistaan yhden merkittävän tekijän suhteen mahdollisten erojen esiin saamiseksi. Kyselytutkimuksella saatu aineisto koostui 15 vastauksesta. Vastaajista suurin osa oli kolmannen vuoden opiskelijoita, mutta vastaajina oli myös ensimmäisen ja neljännen vuoden opiskelijoita. Vastaajien tuottamat kertomukset analysoitiin aineistolähtöisellä koodauksella. Tämän jälkeen yksittäiset koodit, opiskelijoiden myötätunnon eri puolia käsittelevät vastaukset, yhdistettiin laajemmiksi kategorioiksi, joiden esiintymiskerrat aineistossa laskettiin ja kirjattiin taulukoihin. Myötätuntoinen lähestymistapa tuli pääsääntöisesti esiin lähes kaikissa vastauksissa huolimatta annetusta kehyskertomuksesta tai sen variaatiosta. Kehyskertomusten variointi tuotti vastauksiin eroja, mutta ne eivät olleet kovin suuria. Vastaus tutkimuskysymykseen oli, että myötätunto ilmeni vastauksissa välittömänä huomioimisena, lohduttamisena ja kärsivän olon helpottamisena. Myötätunto ilmeni myös opettamisena, keskustelemisena ja toisen suojelemisena. Myötätunnon iloisempi osa myötäinto näyttäytyi aineistossa toisen puolesta iloitsemisena sekä myös rutiiniomaisena onnitteluna. Tutkimuksen tulosten mukaan myötätunto on tärkeä asia.

Kirjallisuuskatsaustutkielmassa käsitellään myötätuntouupumusta eläinlääketieteessä, keskittyen erityisesti eläinlääkärin ammatin tuomiin altistaviin tekijöihin ja niiden vaikutukseen. Myötätuntouupumus on tila, jossa ihminen alkaa kokea fyysisiä ja emotionaalisia oireita ollessaan läheisessä vuorovaikutuksessa traumatisoituneiden ihmisten kanssa. Myötätuntouupumus voi kehittyä, kun yksilö altistuu jatkuvasti toisten kärsimykselle ilman riittäviä keinoja purkaa tilannetta. Myötätuntouupumus eroaa työuupumuksesta, joka liittyy enemmän työstressiin ja toivottomuuden tunteeseen. Myötätuntouupumus on ilmiö, joka kehittyy hitaasti ja sen oireet voivat vaihdella fyysisistä oireista, kuten päänsärystä ja suolisto-oireista, työasioiden välttelyyn ja ylireagointiin. Suurimmiksi riskitekijöiksi eläinlääkäreiden työssä mainitaan eutanasiaan liittyvät tilanteet, omistajien ja organisaation rajoittuneet taloudelliset resurssit, työn haasteellisuus ja pitkät työpäivät. Lisäksi eläinlääkärien kohtaamat eettiset dilemmat, kuten omistajien pyynnöt turhista toimenpiteistä tai työpaikan resurssien puute hoitojen toteuttamiseen, ovat merkittäviä stressitekijöitä. Siirtymä eläinlääketieteessä kohti edistyksellisempää hoitoa, erityisesti seuraeläimiä hoidettaessa, on lisännyt eläinlääkäreiden stressiä ja altistumista myötätuntouupumukselle. Lisäksi eutanasiaan liittyvät tilanteet, eturistiriidat ja kustannuskysymykset tuovat omat haasteensa eläinlääkäreiden työlle ja henkiselle hyvinvoinnille. Myötätuntouupumuksen ennaltaehkäisyssä korostetaan moraalista herkkyyttä, avointa keskustelua moraalisista ongelmista työympäristössä sekä myötätuntokoulutusta, joka voi auttaa kehittämään selviytymisstrategioita ja sietokykyä myötätunnon aiheuttamalle ahdistukselle. Eettisten dilemmojen käsittely, erityisesti omistajien pyyntöihin liittyvät päätökset ja eutanasiatilanteet, ovat keskeisiä myötätuntouupumuksen hallinnassa ja ennaltaehkäisyssä eläinlääkärin työssä. Myötätuntouupumus on vakava ilmiö, joka vaatii huomiota ja asianmukaista hallintaa työympäristöissä, joissa altistutaan toisten kärsimykselle ja traumalle.

Compassion in early childhood education settings is a phenomenon that hasn´t been researched a lot despite its appearance in everyday interactions in early childhood education. In this study I examined how the acts of compassion were constituted in a Finnish 2-5-year olds kindergarten class. I conducted this research by using an observation method resembling ethnography and analysing the data using Grounded Theory -method. I answer to three research questions which were: 1) How the need for compassion is noticed in kindergarten? 2) What kind of characteristics can be found on situations where there are compassionate acts in kindergarten? and 3) What kind of compassionate acts are done in a kindergarten setting? This survey was conducted in one Finnish metropolitan area kindergarten class where there were 27 children, aged 2¬–5, two early childhood education teachers, two nurses and one nursing student doing her practical training. The research material consisted of observation notes of situations where there was suffering or compassionate acts during 10 days of observation. In this research construction of compassion included different ways of noticing the need for compassion, situational factors and assessments and acts of compassion. The child´s need for compassion could be noticed by the child’s emotional reactions, the way the child acted, hearing about the need for compassion or anticipating a situation likely to cause the need for compassion. In this kindergarten class the acts of compassion consisted of the acts of comforting, helping, influencing the person or matter that produced the need for compassion, flexibility, including, sharing and humour. Compassionate acts were not automatic. There were situational elements and assessments that could have had an effect on whether compassionate acts were conducted. Conduction of compassionate acts seemed to be influenced by who noticed the suffering, in what kind of situation suffering was noticed and what kind of assessments were made in the situation. This research is a qualitative research and it has limitations to its generalization, but it can shed a light to the phenomenon of compassion and construction of compassion in early childhood education settings.

Objectives. The research of prosocial behavior indicates that toddlers are able to engage in prosocial behavior and acts of compassion, which are one form of prosocial behavior. Children's compassionate acts have been touched upon in the field of prosocial behavior research. However, the research consists mainly of relatively small samples and has often been conducted in laboratory playrooms. Therefore the research of children's compassion in their naturalistic settings is still missing. The aim of this study is to find out what are the 1.5 to 2-year-old children's acts of compassion and how acts of compassion are structured in a kindergarten setting. This study is part of a research project "Constituting Cultures of Compassion in Early Childhood Education" (CoCuCo). Theoretical framework. The theoretical framework of the study is based on two traditions of compassion research. The psychological tradition sees compassion as an individual trait, and the tradition ponders in which age are children capable of acts of compassion. The interaction tradition considers compassion as a collective activity that is produced in interaction. Methods. The data of the current study was gathered by observing a group of toddlers in a kindergarten setting over ten days, three to four hours a day. The acts of compassion and the context were recorded by using a semi-structured observation form. Eight 1.5 to 2-year-old children participated in the study. The data consisted of 47 episodes that contained acts of helping, sharing and comforting. The data was analyzed by using qualitative research methods. Findings. Comforting, helping and sharing were the 1.5 to 2-year-old children's acts of compassion. Compassion was expressed mostly in physical forms, such as hugging, stroking and physical helping. In some acts also verbal aspect was used. Adults had an impact on children's compassion and they could either nurture or hinder the compassionate acts.

A large body of experimental research indicates that from an early age children are able to engage in compassionate behaviour. However, less focus has been paid on how children's compassionate behaviour is constituted in naturalistic settings. The aim of this study was to investigate what are children's compassionate acts in a natural kindergarten setting and how do children's peer relationships interrelate with these acts. The study is part of the research project "Constituting Cultures of Compassion in Early Childhood Education (CoCuCo)". The theoretical framework of the study is based on the complex concept of compassion and the constitution of children's compassionate behaviour in social contexts. Although human's have a natural tendency to empathy and compassion, the sociocultural context in which people interact has a great influence on whether compassion is nurtured or suppressed. Previous research suggests that as children age their compassionate behaviour changes, which might be due to the increase in children's social understanding. The current study was conducted by observing 30 5-7-year-olds children's interaction in a kindergarten setting. Children's compassionate acts and contextual factors were recorded by using a semi-structured observation form. The data was analysed using qualitative analysis methods. Sociograms compiled by child group's staff were used to define children's peer relationships. The findings of the study showed a wide variation in children's compassionate acts. Acts such as helping and defending a friend were more frequent among children than acts of caring, comforting and inclusion. There was no clear correlation between children's compassionate acts and peer relationships. Children exhibited more compassion towards other peers than close friends but also failed to respond to the need of a non-friend peer more frequently. In addition, children with more reciprocal friendships seemed to engage more in compassionate behavior while at the same time failing to react compassionately to peers' needs more frequently than children with less reciprocal friendships. The findings strengthen the idea of compassion's complex nature and call for broader research on how children's acts of compassion are constituted in naturalistic settings in children's everyday life.

Tutkimuksen tavoite on selvittää miten Nishitanin filosofiselle projektille keskeinen tyhjyyskäsite kuuluisi tulkita, ja tämän tulkinnan valossa ymmärtää myös sen jokapäiväistä elämää koskevia eettisiä implikaatioita. Kysymys on olennainen, sillä Nishitania kommentoivassa kirjallisuudessa on hänen tyhjyyskäsitettään tulkittu selkeästi ontologisella tavalla, eli sen on nähty liittyvän olemiseen tai olemisen maaperään. Toisaalta Nishitania on tulkittu myös niin, että hänen tyhjyyskäsitteensä liittyisi enemmän maailman hahmottamisen tapaan tai katsantokantaan, joka rikkoo tavanomaisen reifioidun käsityksemme olemisesta. Avaan Nishitanin tyhjyysfilosofiaan kytkeytyvää eksistentiaalista käsitystä, jonka mukaan tyhjyyden oivaltaminen on samalla eksistentiaalisesta kärsimyksestä vapautumista. Keskeinen ajatus tässä vapautumisessa on tavanomaisen itseyden olemassaolon kyseenalaistaminen. Käsittelen myös kysymystä siitä uhkaako Nishitanin tyhjyysfilosofinen näkemys velvollisuuteen perustuvien eettisten normien mukaista käytöstä tai moraalisen toimijuuden mahdollisuutta. Käytän pääasiallisena aineistona Nishitanin Religion and Nothingness-alkuteosta, jota voidaan pitää Nishitanin pääteoksena. Sekundaarikirjallisuutena hyödynnän erityisesti Taitetsu Unnon editoimaa artikkelikokoelmaa The Religious Philosophy of Nishitani Keiji: Encounter with Emptiness, josta on hyvin löydettävissä eri näkökulmia Nishitanin tyhjyyskäsitteeseen ja toisaalta etiikkaa koskevaan problematiikkaan. Pyrin asettamaan eri näkökulmat keskenään vuoropuheluun, ja nostan esille löytämiäni tulkinnallisia ongelmia. Tuon tutkielmassa esiin oman tulkintani, jonka mukaan voimme tulkita tyhjyyskäsitteen integratiivisesti, mikä edellyttää selkeää ja kontekstille herkkää kielenkäyttöä sen suhteen puhummeko olemisesta sinänsä vaiko katsantokannoista tuohon olemiseen. Tulen siihen lopputulokseen, että eettiset normit tai moraalinen toimijuus eivät edellytä itseyden olemassaoloa siten kuin sen tavanomaisesti käsitämme, mutta Nishitanin tyhjyysfilosofia vaatii tuekseen myös käytännön filosofista viisausperinnettä, jotta sen mahdollistama vapaus eksistentiaalisesta kärsimyksestä sekä myötätunto toisia kohtaan voivat toteutua.