Browsing by Subject "myytti"

Pro gradu -tutkielmassa ”Puhe, kirjoitus, hiljaisuus – J.M. Coetzeen Foen transtekstuaalista tarkastelua” tutkitaan niitä tapoja, joilla Foe, tietoisesti tekstienvälisyytensä julkistava ja muiden tekstien päälle rakentuva teos on yhteydessä muihin teksteihin, ja miten se näiden yhteyksien kautta puhuu puheesta, kirjoituksesta ja hiljaisuudesta. Tutkielman teoreettinen tausta on intertekstuaalisuudessa ja Gérard Genetten transtekstuaalisuuden teoriassa. Tutkimuksessa arvioidaan myös sitä, miten eri transtekstuaalisuuden kategoriat teoksen tulkintaan vaikuttavat ja kuinka oleellisia ne teoksen tulkinnan kannalta ovat. Genette tarkoittaa transtekstuaalisuudella yleistä tekstien välisten viittausten ja suhteiden kenttää, jonka hän jakaa viiteen eri viittaamistapaan. Hypertekstuaalisuuden kautta Defoen Robinson Crusoe asettuu Foen tulkinnan kannalta keskeiseksi hypotekstiksi. Coetzee käyttää erilaisia transformaatioiden keinoja kuten transfokalisaatiota ja transvaluaatiota asettaakseen hypotekstin ja sen taustalla olevan kolonialistisen aatemaailman kriittiseen valoon. Taiteen ja ylipäätään ei-sanallisen diskurssin kautta esitetään mahdollisuus Fridayn puheeseen. Intertekstuaalisten viitteiden kautta huomio kiinnittyy siihen, että Foe on yhdistelmä Defoen henkilöhistoriaa ja hänen teoksiaan: Robinson Crusoen lisäksi keskeisiä ovat Moll Flanders ja Roxana. Lisäksi viitteitä on mm. Tournierin Perjantaihin, Shakespearen The Tempestiin sekä Virginia Woolfiin. Foen intertekstuaalisuus nostaa esiin viittausten kohteet ja korostaa Foen kiinnittymistä länsimaisen kirjallisuuden kaanoniin. Paratekstuaalisen analyysin kautta korostuu kirjan rakenne tietoisesti tehtynä konstruktiona. Tärkein tulkintaan liittyvä periteksti on kirjan nimi, jonka kautta aukeaa monikerroksisia ajatuksia vihollisuudesta, jossa on kyse myös kirjailijan ja hänen luomiensa romaanihenkilöiden välisestä sekä kirjallisuuden ja todellisuuden suhteesta. Kirjan nimi Foe viittaa myös historialliseen kirjailijaan nimeltä Daniel (De)Foe ja hänen kauttaan länsimaisen kirjallisuuden kaanoniin. Kirjan lukujen minimalistinen numeroiminen kiinnittää huomiota lukujen selvästi keskenään erilaisin kerrontarakenteisiin, jotka heijastelevat yhtäältä kirjallisuuden kehityksen eri vaiheita, toisaalta romaanin kertojan yritystä löytää oma ääni. Lisäksi muuttuva kerronta korostaa koko teoksen rakentumista sanoista ja edelleen sanojen luoman maailman keinotekoisuutta. Metatekstit avaavat kirjaan erilaisia tulkintoja, mutta toisaalta myös rajaavat ja ohjaavat tulkintaa tiettyyn suuntaan; Foen kohdalla erityisen vahvasti vaikuttavat feministinen ja postkolonialistinen tulkintatraditio. Arkkitekstuaalisuuden kautta Foe on yhteydessä muihin saman lajityypin teoksiin; tässä tutkimuksessa arkkityypiksi on käsitetty robinsonadi, jonka kautta kriittiseen tarkasteluun tulee sen taustalla vaikuttava rasistinen ja kolonialistinen robinson-myytti ja sen kiinteä yhteys länsimaiseen kulttuuriin. Transtekstuaalisen rakenteensa ja Fridayn hiljaisuuden kautta Foe kiinnittää huomiota kieleen ja kerronnan rakenteisiin, purkaa myytin sanoiksi ja keskeyttää myytin uusintamisen. Tutkimuksessa käy ilmi, että transtekstuaalisuuden kategoriat eivät ole ehdottomia ja tarkkarajaisia, vaan ennemminkin vyöhykkeitä tai funktioita, joista osa määrittyy tekstistä, osa lukijasta käsin. Transtekstuaalisen tulkinnan avulla Foen tekstienvälisyyden laaja kirjo tulee näkyviin. Se tukee romaanin keskeistä ajatusta siitä, että kaikki kirjoitus on lainaamista, kaikki tarinat ovat osia jostain toisesta ja että teos ja tulkinta syntyvät monimutkaisessa tekstienvälisessä prosessissa. Transtekstuaalisen rakenteensa kautta Foe kyseenalaistaa kerronnan ja kirjallisuuden mahdollisuuden tavoittaa totuutta, mutta kyseenalaistaa myös fiktion ulkopuolisen totuuden käsitteen. Vaikka lopullista totuutta ei ole, tunnistamalla omat kielen, kerronnan, puheen, merkityksenannon, sosiaalisen ja poliittisen todellisuuden asettamat rajoitukset siitä on mahdollista nähdä väläyksiä.

Tiivistelmä Referat Tutkimuksessa selvitetään uskonnollisen kokemuksen merkitystä C. S. Lewisin omassa kääntymisprosessissa ja myös käsityksiä uskonnollisesta kokemuksesta kääntymisprosessin jälkeen. Tutkielmassa kuvataan prosessin keskeiset vaiheet, jotka olivat kääntyminen ateimista teismiin ja teimistä kristinuskoon.Tutkielmassa selvennetään myös keskeisten käsitteiden merkitystä Lewisin ajattelussa. Ensisijainen lähde on Lewisin omaeläkerrallinen kirja Surprised by Joy. Tutkielmassa kuvataan kuinka kokemuksen tasolla hän tunnisti jo lapsuudessaan täyttymättömän kaipauksen kokemuksen ja liitti siihen myöhemmin transsendentin ulottuvuuden. Hän nimittää tätä kokemustaan käsitteellä Joy. Sitä voidaan pitää myös käsitteen Sehnsucht synonyyminä. Lewis kuvaa kääntymisprosessissaan Joyn lisäksi myös numeninkaltaisia tuntemuksia, sekä havahtumisen kokemuksen, jotka hän tulkitsee jumalakokemuksiksi. Kokemusten merkitys, erityisesti kaipausta ilmaiseva kokemus Joy ja sen merkityksen ymmärtäminen oli kääntymisen kannalta merkittävä motiivi. Lewis ei kuitenkaan anna yksittäisille kokemuksille evidentiaalisiin ehtoihin perustuvaa merkitystä uskonnollisen uskon perusteina, vaan liittää kokemuksen merkityksen laajempaan käsitykseen evidenssin luonteesta. Joy ei ole Lewisille todiste Jumalan olemassaolosta vaan vihje tai viittaus tuonpuoleiseen. Toinen merkittävä tekijä kääntymisprosessissa oli myytin ymmärtäminen uudessa merkityksessä. Kristinuskon keskeinen sanoma kerrotaan Lewisin mukaan kristinuskon myytissä, josta kristinuskosta muodostettuja oppeja ja abstraktioita johdetaan. Myytin avulla voidaan Lewisin mukaan tuoda kristillinen usko konkreettiseksi ja samalla ymmärrettäväksi järjen ja mielikuvituksen kautta. Mielikuvitus ei edusta Lewisin määrittelyssä fiktiivistä tai kuviteltua. Lewisin mukaan mielikuvitus on tärkeä osa teologiaa, mutta teologia ei voi olla irrallaan faktoista. Mielikuvituksella on kyky mielikuvien kautta välittää kokemuksia, mutta ilman järkeä ne muuttuvat subjektiiviseksi illuusioksi. Lewis ei silti jätä kokemusta vaille merkitystä. Erityisesti kauneuden kokemus edustaa Lewisille sitä Jumalan todellisuutta, johon kaipaus kohdistuu ja jota ei järjen kautta ei tavoiteta.

Tutkielman tavoitteena on tarkastella, miten videopelissä esiintyy ainesta antiikin kreikkalaisesta uskonnosta ja mytologiasta. Tutkimuskysymykseni on, miten kreikkalaista mytologiaa ja antiikin kreikan uskontoa käytetään videopelin rakennusaineena sen tarinassa, sisäisessä mytologiassa sekä toiminnassa pelimaailman sisällä. Aineistona toimii videopeli the Elder Scrolls IV: Oblivion (2007). Aineistoa analysoin sisällönanalyysin keinoin. Analyysia ohjaa transmediaalisten maailmojen teoriakehys. Transmediaalinen maailma on monen eri median, esimerkiksi kirjallisuuden tai pelien, kautta ilmentyvä fiktiivinen maailma.Analyysin jäsennän Lisbeth Klastrupin ja Susana Toscan esittelemän kolmijakoisen transmediaalisten maailmojen mythos, ethos ja topos–mallin mukaan. Mythos on maailman taustatarina, keskeinen tieto, joka on oleellista maailman tulkitsemisessa ja siinä toimimisessa. Ethos on maailman sisällä toimimiseen ja käyttäytymiseen vaadittu tieto. Topos edustaa maailman miljöötä tietyssä aikakaudessa ja sen yksityiskohtaista maantiedettä. Paikannan tutkielmani uskontotieteen kentällä populaarikulttuurintutkimukseen ja myyttitutkimukseen. Havainnollistan analyysissa löydöksiäni pelin kuvakaappauksilla. Uskontotieteen kentällä paikannan työni myyttitutkimuksen avulla käyttäen Émile Durkheimin myyttiteoriaa, jossa myytin tehtävänä on sosiaalisen yhteenkuuluvuuden lujittaminen. Durkheimin myyttiteoriassa mytologia on ryhmälle yhteinen uskomusjärjestelmä. Jos mytologia on ryhmälle yhteinen uskomusjärjestelmä, joka edustaa yhteiskuntaa ja maailmaa, ilmentää Oblivion meille antiikin mytologiaa ja uskomuksia, sekä samalla eurooppalaista kulttuuriperintöä. Tutkielmassani havaitsin Oblivionin toisintavan kuitenkin myös virheellisiä käsityksiä antiikin mytologiasta ja maailmasta. Oblivionissa käytetään laajasti kreikkalaisten uskontoa ja mytologiaa hyödyksi. Yhtäläisyyksiä löytyy niin jumalten kuvauksesta, pelin tarinoista ja juonikuvioista, pelin uskontojen sijoittelusta. Tässä tutkielmassa osoitan mythoksen, ethoksen ja topoksen analyysikäsitteiden avulla, miten pelintekijät kertovat uudelleen antiikin perintöä uusille sukupolville.