Browsing by Subject "narratiivisuus"

Tutkin, miten katolilaisuuteen aikuisiällä kääntyneet miehet hahmottavat hengellisiä elämänvaiheitaan ja rakentavat uskonnollista identiteettiään. Tarkastelen elämäkerrallisia konversiokertomuksia Rambon vaihemallin valossa huomioiden verkostoteorian ja sosiaalisen konstruktionismin näkemykset sosiaalisten suhteiden merkityksestä suhteessa toimintaan ja tiedon rakentumiseen. Taustoitan aihetta lisäksi sukupuoleen kiinnittyvillä ja psykologian piirissä kehitetyillä hypoteeseilla koskien konversioilmiötä. Käsittelen viiden puolistrukturoidun haastattelun puitteissa tuotettua aineistoani narratiivisuuden lähtökohdista. Kerronta heijasteli uskonnollisuuden ja identiteetin kulttuurista, (yhteiskunnallista), psykologista, sosiaalista ulottuvuutta. Hengellisten käänteiden taustalta oli osoitettavissa henkilökohtaisia kriisejä ja haasteita, uskonnollisten esikuvien esimerkin ja yhteisöllisen vuorovaikutuksen vaikuttaessa samaan aikaan henkilöiden toimintaan, ajatteluun ja itsensä ilmaisuun. Aineistosta oli jäljitettävissä teoreettisia konversion vaiheita ja konversioprosesseja leimaavia piirteitä, kuten tulkintakehysten uudelleen muovautumista ja aktivoitumista. Sekä kerätty tieto että emotionaaliset ja kokonaisvaltaiset, määritelmiä pakenevat kokemukset osoittautuivat haastateltavien uskonnollisia valintoja ohjaaviksi tekijöiksi. Säilyttävien arvojen ja selkeyden tärkeys korostui traditiota ja Raamattua koskevan puheen yhteydessä. Haastateltavat tavoittelivat hengellistä ja moraalista viisautta, totuutta ja ykseyttä. He hahmottelivat itseymmärrystään vasten henkilöhistoriaansa ja itselleen merkittäviä ryhmiä, ihmisiä ja arvoja. Selkeimpinä katolisuuden omaksumisen seurauksina näyttäytyivät positiivisuuden lisääntyminen; peloista vapautuminen ja rohkaistuminen; oman paikan, kutsumuksen ja elämän merkityksellisyyden löytäminen; paremmaksi ihmiseksi tuleminen, sekä mielen ja sydämen rauhan saavuttaminen. Haastateltavat esiintyivät itsenäisinä toimijoina, jotka suhtautuivat hengellisiin kysymyksiin vakavasti. Jatkossa olisi kiinnostavaa verrata keskenään naisten ja miesten kerrontaa, ja tarkastella miten niiden viestimät arvot ja ominaisuudet poikkeavat toisistaan. Lisäksi voisi olla hedelmällistä selvittää syvemmin, mikä nimenomaan katolisuudessa vetoaa suomalaisiin käännynnäisiin ja miksi.

Tutkielman tarkoituksena oli tutkia koulutettujen kokemusasiantuntijoiden kokemuksia toiminnastaan. Koulutetut kokemusasiantuntijat ovat melko uusi toimijaryhmä sosiaali- ja terveysalalla. Toimintaympäristöksi tutkielmassa hahmottuu laajasti yhteiskunta. Koulutetut kokemusasiantuntijat toimivat erilaisissa tehtävissä kuntoutujien tai ammattilaisten kanssa työskennellen, julkisen sektorin palveluiden kehittämistyöryhmissä ja myös oppilaitoksissa luennoiden. Laajempi ymmärrys ilmiöstä ja työtä tekevistä henkilöistä parantaa mahdollisuuksia kokemusasiantuntijoiden oikeanlaiseen käyttöön. Tutkielman yhteiskunnalliseksi tehtäväksi asettuu sosiaalisen raportoinnin kaltainen tiedon välittäminen. Tutkielma asettuu osaksi yhteiskuntatieteellistä osallisuus- ja kan-salaisyhteiskuntakeskustelua sekä sosiaalityön yhteisöllisen tiedonmuodostuksen perinnettä. Tutkimuskysymykset olivat: 1. Mitä ja millaista kokemusasiantuntijana toimiminen on haastateltavien kertomana? 2. Onko kokemusasiantuntijatoiminnan koettu vaikuttaneen omaan kuntoutumiseen ja elämäntilanteeseen? Miten? 3. Millaisena haastateltavat näkevät tulevaisuutensa? Aineisto muodostui kahdeksan pääkaupunkiseudulla toimivan koulutetun kokemusasiantuntijan keskustelumuotoisesta teemahaastattelusta. Vapaamuotoisen keskustelun kautta aineisto rakentui yhteisenä tuotoksena kertomuksen muotoon. Analyysin tulokset on esitetty induktiivisesti, yksityisestä yleiseen tietoon ja ilmiön ymmärtämiseen pyrkien. Tutkielman taustalla vaikuttivat sosiaalisen konstruktionismin ajatukset ja sosiaalityön lähtökohdat sekä narratiivinen tutkimustapa. Kokemusasiantuntijuus näyttäytyy aineiston kautta vaativana, aktiivisena ja kehittyvänä toimijuutena. Yksilön tasolla kokemusasiantuntijatoiminta on edistänyt omaa kuntoutumista, parantanut itsetuntoa sekä tuonut mahdollisuuden kehittää itseään ja tehdä työtä. Toiminta ja etenkin negatiiviset kokemukset saattavat silti kuormittaa omaa hyvinvointia. Tasa-arvoisuuden ja asiakaslähtöisyyden edistäminen koetaan tärkeiksi ja kehittämistä tarvetta nähdään edelleen olevan. Positiivisia toimintakokemuksia ovat olleet erityisesti kuntoutujien ja oppilaitosten kanssa toimiminen. Kehittämistyöstä on saatu sekä hyviä että huonoja kokemuksia. Kokemusasiantuntijatoiminta jatkuu tulevaisuudessakin, mutta määrä saattaa vähentyä muiden projektien tai ammatillisen toiminnan viedessä tilaa. Kokemustietoa ei aina osata arvostaa ja ammattilaisten muutosvastarintaa on havaittu esiintyvän. Kokemusasiantuntijat toimivat palvelujärjestelmän tilauksesta, joten toiminnan kehittämiseen tarvitaan yhteistyötä. Kokemusasiantuntijat ovat tähän valmiita ja näkevät palvelujärjestelmän kehittymisen kaikkien osapuolten eduksi. Koulutetuilla kokemusasiantuntijoilla on tähän hyvin sopiva ratkaisuihin suuntautuva työskentelyote. Sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämiselle kokemusasiantuntijoita käyttäen on nähtävissä sekä taloudellisia että hyvinvoinnin ja tasa-arvoisuuden lisääntymisen perusteita. Aineiston perusteella kokemusasiantuntijoiden vaikuttamismahdollisuudet jäävät ainakin toistaiseksi vielä näennäisvaikuttamisen tasolle. Palkkioiden maksu on myös ollut puutteellista, joka oikeutetusti koetaan arvostuksen puutteena.

HELSINGIN YLIOPISTO − HELSINGFORS UNIVERSITET Tiedekunta/Osasto − Fakultet/Sektion Teologinen tiedekunta Laitos − Institution Käytännöllisen teologian osasto Tekijä − Författare Minna Ohlis Työn nimi − Arbetets titel Kuljin kanssasi loppumatkan - Leskien selviytymiskokemukset puolison saattohoitoajasta Oppiaine − Läroämne Käytännöllinen teologia Työn laji − Arbetets art Syventävien opintojen tutkielma Aika − Datum 6.4.2021 Sivumäärä − Sidoantal 53 Tiivistelmä − Referat Tutkimuksessa selvitettiin narratiivisella otteella leskien selviytymiskokemuksia puolisonsa saattohoitoaikana. Narratiivisuutta käytetiin kolmella tavalla: aineistonkeruussa, analyysissä sekä tulosten esittämisenä tyyppitarinoina. Tutkimustehtävänä oli tutkia, ilmeneekö saattohoitoaikana myönteisiä tunnetiloja ja mitkä asiat auttoivat selviytymään elämän kriisissä. Tutkimusaihe liittyy saattohoitotyön tutkimukseen ja kokonaisvaltaiseen kehittämiseen. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys muodostui positiivisen psykologian myönteisten tunteiden ja merkityskeskeisten selviytymiskeinojen käsitteistä. Aineistona oli 31 kirjoituspyyntöön vastanneen lesken kertomukset. Tutkimukseen osallistui 25 naista ja kuusi miestä, ikäjakaumaltaan 55–91-vuotiaita. Narratiivisen analyysin keinoista sovellettiin holistis-sisällöllistä tapaa. Teemoittelun avulla ryhmiteltiin aineistosta samantyyppisiä aihepiirejä. Analyysin tuloksena aineistosta muodostui neljä tyyppitarinaa, jotka kuvaavat leskien selviytymiskokemuksia. Ainon tarinassa korostuivat myönteiset tunteet. Riitan tarinan leskillä puolison rinnalla kulkeminen loppuun asti oli tärkeää. Läheisten ja hoitohenkilökunnan tuki nousi esille erityisesti Riitan ryhmän leskillä. Kolmas tyyppitarina kuvaa uskonnollisuuden ja spiritualiteetin merkitystä selviytymisessä. Unton ryhmän lesket kokivat uskonnolliset rituaalit saattohoitoaikanakin tärkeiksi. Kertun ryhmässä lesket kertoivat keskustelun puolison kanssa auttaneen selviytymisessään. Lesket kokivat omaishoitajan roolin raskaaksi, mutta merkitykselliseksi. Tutkimuksen tuloksena voidaan todeta, että lesket ovat kokeneet myönteisiä tunteita puolisonsa saattohoidon aikana. Erilaiset myönteiset tunteet, kuten huumori, ilo ja nauru tulivat esille leskien kertomuksissa. Merkityskeskeisten selviytymiskeinojen käyttäminen elämän kriisitilanteessa tuli esille aineistostani. Erityisesti tavoitteiden uudelleen järjestely ilmeni leskien kertomuksissa. Kirkon ja seurakunnan tuki saattohoitoperheille ei tullut esille aineistostani. Epäselväksi jää tarjottiinko seurakunnasta apua, vai jäikö avun saanti oman aktiivisuuden varaan. Moniammatillisen perhekeskeisen saattohoitotyön kehittäminen tulee huomioida tulevaisuudessa. Vuoropuhelu seurakunnan ja hoitohenkilökunnan välillä avaisi toimintamuotoja, joissa asiakaslähtöinen saattohoitoperheen hoito toteutuisi.

The aim of this study was to observe bread memories as a part of a Finnish food culture. The purpose was to examine what kind of experiences do Finns have about bread and what do the memories tell about Finnish food culture and its change. Bread is one of the oldest foods in the world and it has a significant role in many food cultures. Dark bread has a specific place in the Finnish food culture. Rye bread was chosen as national food of Finland in January 2017. Ruoka-Kalevala is a website where S-Group and Martha Organization are collecting food memories from Finns. Anyone is free to write a food story in Ruoka-Kalevala. The data of this study was collected from Ruoka-Kalevala and it consisted of 134 food stories which all were connected with/related to bread memories. The theoretical framework of the study was narrative approach. The data was analyzed in two parts. At the first part the focus was to read the stories through model of food experience and find details of the stories. Narrative analysis was used in second part when bread memories were organized into type stories. Type stories were reflected to previous research and the Finnish food culture. The typical stories of bread were self baked bread, dishes made of bread, packed bread, bought bread and recipes of bread. One collectively shared bread memory seems to be home made fresh and warm bread baked by grandmother or mother. Good memories were also "bread porridge" made out of dried bread and packed bread eaten in a forest or at school. People had memorized baking traditions, childhood and the people with whom they shared their memories. According the data, it was possible to distinguish two basic stories of bread: The story of traditional bread and the story of modern bread. The story of traditional bread is related to time when bread was baked at home and self-sufficiency was more common. The story of modern bread tells about time when bakeries have the main responsibility of making bread and a purpose of baking is more about spending time than daily need.

The freedom of choice has driven people to look deeper into their own identities, and researchers are more interested in the construction of identity due to changes in the society. Entrepreneurship is also identified in the Finnish government’s new policy as a driver of the growth of the Finnish economy. This study examines the paths and professional identities of entrepreneurs who have studied education. The research questions were How do educationalists become entrepreneurs and What types of professional identities do entrepreneurs have? The study examines the construction of professional identities narratively through stories because stories are a natural way for humans to talk and tell about their lives. The theoretical framework concentrates on the various dimensions of identity, professional, entrepreneurial and narrative identity. Ten entrepreneurs holding a master’s degree in education participated in the research. The data was collected in October 2015 with interviews and the transcribed interview data was analyzed by using a narrative approach. All interviewees were somewhat familiar with the concept of entrepreneurship before becoming entrepreneurs themselves by living in an entrepreneurial environment. Interactions with other entrepreneurs, the person’s own attitudes and their history of being an entrepreneur were all major reasons behind the decision of becoming an entrepreneur. The firm was often founded as a solution to a problematic situation. These situations included having spare time, an obstacle for career development or a desire to develop, unemployment and the lack of a business idea. When talking about the present and the future, the entrepreneurs identified themselves as persistent, goal oriented, being sociable, willing to learn and enthusiastic about their work. Three types of professional identities were detected: Gyro Gearloose, Ambitious and Realistic. These features were not specifically linked to the professional field in which the entrepreneurs work. This shows that the entrepreneurial identity is strongly related to the professional identity of the entrepreneurs.

Tässä tutkielmassa tarkastellaan vapautuneiden vankien kertomuksia kohtaamisista ja sosiaalityöstä elämänkulun aikana ennen vankilaa, vankeusrangaistuksen aikana ja vapautumisen jälkeen. Tutkimuksen tavoitteena on ollut selvittää, onko kohtaamisia sosiaalityöntekijöiden tai muiden sosiaalialan ammattilaisten kanssa ollut, mistä sosiaalityön tuki on koostunut, millä tavoin sosiaalityö on auttanut selviytymään eteenpäin elämässä, mitä sosiaalityön tuen puuttuminen on tarkoittanut ja mitä on ollut onnistunut tuki. Tutkimuksessa pohdimme myös haastateltavien identiteettien rakentumista elämänkulun aikana sekä erilaisia käännekohtia heidän elämässään. Tarkastelemme sosiaalityön, erityisesti aikuissosiaalityön ja vankilasosiaalityön luonnetta ja erityispiirteitä. Sosiaalityötä tarkastellaan ennen muuta arkielämän sujuvuuden ylläpitäjänä sekä hyvinvoinnin ja elämänhallinnan edistäjänä. Tutkielmassa korostuu sosiaalityön tavoite vähentää eriarvoisuutta ja turvata tasa-arvoinen kohtelu. Lisäksi olemme hyödyntäneet tutkimuksessamme elämänkulun, identiteetin ja desistanssin eli rikollisuudesta irrottautumisen käsitteitä. Tutkimukseen osallistui kuusi vapautunutta vankia. Tutkielma on toteutettu narratiivisena tutkimuksena, joka mahdollistaa kokemusten kertomisen tarinoiden kautta. Kerronnallisen haastattelun keinoin kerätty aineisto koostui haastateltavien elämäntarinoista. Aineiston analyysimenetelmänä on käytetty sisällönanalyysia. Tutkimuksen keskeiset tulokset osoittavat, että haastateltavilla on elämänsä aikana ollut joitakin merkittäviä kohtaamisia sosiaalialan työntekijöiden kanssa. Sosiaalityön tuki on ollut haastateltavien elämässä lähinnä koulusosiaalityön, lastensuojelun ja aikuissosiaalityön ml. vankilasosiaalityön tarjoamaa tukea. Koulun ja lastensuojelun tarjoama tuki näyttäytyi melko vähäisenä. Aikuissosiaalityössä korostui taloudellinen tai asumiseen liittyvä tuki. Haastateltavat pitivät yhteisökuntoutusta vaikuttavimpana sosiaalityön tukimuotona vankilasosiaalityössä. Erityisesti se koettiin hyödyllisenä tukimuotona siinä vaiheessa elämää, kun rikollisuudesta oltiin irrottautumassa. Haastateltavat kertoivat, että sosiaalista tukea ei ole aina ollut saatavilla niissä tilanteissa, joissa sitä olisi tarvittu. Rikollisuudesta irrottautuminen sekä päihteidenkäytön lopettaminen olivat haastateltavien elämässä niitä käännekohtia, jotka muuttivat heidän elämänkulkuaan eniten ja mahdollistivat uuden alun elämässä. Haastattelukohtaamisissa haastateltavat kertoivat tarinoita elämästään ja pohtivat oman elämänkulun rakentumista. Rikollinen elämä ei kaikille merkinnyt samoja asioita eikä rikollisuudella ollut samanlaista roolia jokaisen haastateltavan identiteettiin liittyvissä pohdinnoissa. Haastateltavat myönsivät, että ns. rikollisen identiteetti on niin vahva, että rikollisuudesta irrottautuminen on vaikeaa, jos ei ole tarjolla mitään muuta. Haastateltavien kertomukset voidaan nähdä selviytymistarinoina, joista välittyy usko siihen, että vaikeista elämäntilanteista voi selvitä ja elämänkulussa voi tapahtua sellaisia käännekohtia, jotka mahdollistavat muutoksen.

Tässä tutkielmassa tarkastellaan vapautuneiden vankien kertomuksia kohtaamisista ja sosiaalityöstä elämänkulun aikana ennen vankilaa, vankeusrangaistuksen aikana ja vapautumisen jälkeen. Tutkimuksen tavoitteena on ollut selvittää, onko kohtaamisia sosiaalityöntekijöiden tai muiden sosiaalialan ammattilaisten kanssa ollut, mistä sosiaalityön tuki on koostunut, millä tavoin sosiaalityö on auttanut selviytymään eteenpäin elämässä, mitä sosiaalityön tuen puuttuminen on tarkoittanut ja mitä on ollut onnistunut tuki. Tutkimuksessa pohdimme myös haastateltavien identiteettien rakentumista elämänkulun aikana sekä erilaisia käännekohtia heidän elämässään. Tarkastelemme sosiaalityön, erityisesti aikuissosiaalityön ja vankilasosiaalityön luonnetta ja erityispiirteitä. Sosiaalityötä tarkastellaan ennen muuta arkielämän sujuvuuden ylläpitäjänä sekä hyvinvoinnin ja elämänhallinnan edistäjänä. Tutkielmassa korostuu sosiaalityön tavoite vähentää eriarvoisuutta ja turvata tasa-arvoinen kohtelu. Lisäksi olemme hyödyntäneet tutkimuksessamme elämänkulun, identiteetin ja desistanssin eli rikollisuudesta irrottautumisen käsitteitä. Tutkimukseen osallistui kuusi vapautunutta vankia. Tutkielma on toteutettu narratiivisena tutkimuksena, joka mahdollistaa kokemusten kertomisen tarinoiden kautta. Kerronnallisen haastattelun keinoin kerätty aineisto koostui haastateltavien elämäntarinoista. Aineiston analyysimenetelmänä on käytetty sisällönanalyysia. Tutkimuksen keskeiset tulokset osoittavat, että haastateltavilla on elämänsä aikana ollut joitakin merkittäviä kohtaamisia sosiaalialan työntekijöiden kanssa. Sosiaalityön tuki on ollut haastateltavien elämässä lähinnä koulusosiaalityön, lastensuojelun ja aikuissosiaalityön ml. vankilasosiaalityön tarjoamaa tukea. Koulun ja lastensuojelun tarjoama tuki näyttäytyi melko vähäisenä. Aikuissosiaalityössä korostui taloudellinen tai asumiseen liittyvä tuki. Haastateltavat pitivät yhteisökuntoutusta vaikuttavimpana sosiaalityön tukimuotona vankilasosiaalityössä. Erityisesti se koettiin hyödyllisenä tukimuotona siinä vaiheessa elämää, kun rikollisuudesta oltiin irrottautumassa. Haastateltavat kertoivat, että sosiaalista tukea ei ole aina ollut saatavilla niissä tilanteissa, joissa sitä olisi tarvittu. Rikollisuudesta irrottautuminen sekä päihteidenkäytön lopettaminen olivat haastateltavien elämässä niitä käännekohtia, jotka muuttivat heidän elämänkulkuaan eniten ja mahdollistivat uuden alun elämässä. Haastattelukohtaamisissa haastateltavat kertoivat tarinoita elämästään ja pohtivat oman elämänkulun rakentumista. Rikollinen elämä ei kaikille merkinnyt samoja asioita eikä rikollisuudella ollut samanlaista roolia jokaisen haastateltavan identiteettiin liittyvissä pohdinnoissa. Haastateltavat myönsivät, että ns. rikollisen identiteetti on niin vahva, että rikollisuudesta irrottautuminen on vaikeaa, jos ei ole tarjolla mitään muuta. Haastateltavien kertomukset voidaan nähdä selviytymistarinoina, joista välittyy usko siihen, että vaikeista elämäntilanteista voi selvitä ja elämänkulussa voi tapahtua sellaisia käännekohtia, jotka mahdollistavat muutoksen.

The Finnish instrumental education system is said to be one of the bests in the world. Finnish musicians have become famous and they have gained success all over the world. To produce professional musicians has been the main goal of the whole Finnish instrumental education system for a long time. This has meant that playing an instrument as a hobby has been neglected. The focus of this qualitative study is the culture of instrumental education from the view of amateuring. One of the goals is to describe the Finnish context where music lovers grow up and where they construct their identities. The other aim is to give answers to the question "How can we develop the culture of instrumental education to serve also the needs of amateurs?" The data of this study is narrative. It consists of the stories of five amateurs, who were in their thirties. In the analysis I've used two different types of analysis: the analysis of narratives and the content analysis. In the analysis of narratives the stories were seen as narrative identities. Because the main focus of this study is the culture of instrumental education, I used the qualitative content analysis to find out some themes or phenomena which should be improved from the view of amateuring. This study has shown that there are many ways to become a music lover. An essential factor in the construction of an identity of a music lover seems to be a society which values the amateuring. In this study music schools weren't that kind of societies. The present study reveals that to construct the identities of music lovers should be one of the most important aims of the music education. This means for example that, in practice, instrumental studies could be more activating, there should be more music making in groups, and the evaluation should concentrate on the whole learning process.

Goals of the study. Studies of compassion in organizations indicate that compassion experienced in work communities strengthens positive emotions and commitment to the work. Compassionate acts are central to an employee’s ability to makes sense of him or herself, co-workers and the work community as a whole. There has been relatively little research about compassion as a phenomenon in early childhood settings. This study aims to explain how master’s students of education sciences depict the construction of compassion and the sensemakings of suffering in narratives. Furthermore, the study explains what the compassionate acts are in the master’s students’ narratives. The study is part of the research project Constituting Cultures of Compassion in Early Childhood Education. Methods. The research material was collected in the lecture room. Master’s students in education were asked to write a one-page narrative about their experiences of compassion in work communities. 26 narratives were collected. Qualitative, theory-driven content analysis was used to analyze the data along with abductive reasoning characterized by a dialogue between empirical perceptions and theoretical ideas and concepts. Results and conclusions. According to the narrative approach, the construction of compassion contained sensemaking processes and compassionate processes. The study by Lilius et al (2008) served as an analytical framework. The sensemakings of suffering included personal concerns, experiences of unfair treatment, workplace conflicts, work-based requirements and concerns, as well as injuries and accidents. The compassionate acts in master students’ narratives contained providing emotional support, giving time and being flexible, providing material support and informative support. It appeared that it was also challenging to express compassion in early childhood settings. It is important to acknowledge humanity in work environments and enhance possibilities for compassion. Even small compassionate acts are central in order to support well-being and mutual trust in work communities.

Tutkielmassa tarkasteltiin monisuhteisten kertomia tarinoita kohdatuksi tulemisesta erilaisissa palveluissa Suomessa. Monisuhteisuus on kattokäsite suhdemuodoille, joissa on yhteisten sopimusten mukaisesti enemmän kuin kaksi osapuolta. Tutkielman aineisto koostui kolmentoista haastateltavan yhteensä 43:sta suullisesti ja kirjallisesti tuotetusta narratiivista, joissa kerrottiin kohdatuksi tulemisesta joko yksittäisen työntekijän kanssa tai palvelurakenteissa yleisellä tasolla. Osassa kohtaamisissa yksittäisten työntekijöiden kanssa oli monisuhteisuudesta kerrottu ja osassa siitä oli vaiettu. Tutkielman tavoitteena oli selvittää, minkälaisia puhetapoja palvelukohtaamistarinoista on tulkittavissa ja minkälaisia puhujapositioita näissä puhetavoissa rakentuu. Aineiston analyysimenetelmänä hyödynnettiin kriittisen diskursiivisen psykologian diskurssianalyyttisiä työkaluja; tulkintarepertuaareja ja subjektipositioita. Aineistosta oli tulkittavissa viisi puhetapaa, joilla haastateltavat konstruoivat kohdatuksi tulemista: normatiivisuuden, leiman pelon, tuomitsevan kohtaamisen, osaamattoman kohtaamisen ja positiivisen kohtaamisen tulkintarepertuaarit. Tulkintarepertuaareista kaksi ensimmäistä kertovat siitä, millaista on yleisluonteisesti käyttää palveluita monisuhteisena ja miten valtavirrasta poikkeaminen konstruoituu tälle vähemmistöryhmälle yksittäisiä kohtaamistilanteita laajemmissa konteksteissa. Muissa tulkintarepertuaareissa taas on kyse konkreettisista kohdatuksi tulemisen tavoista spesifeissä tilanteissa yksittäisen työntekijän kanssa. Normatiivisuuden tulkintarepertuaarissa palveluiden ja työntekijöiden katsottiin edustavan yhteiskunnan hegemonisia arvoja ja näkemyksiä. Leiman pelon tulkintarepertuaarissa taas korostui tuomituksi tulemisen pelko normeista poikkeamisen vuoksi. Tuomitsevan kohtaamisen tulkintarepertuaarissa työntekijän kerrottiin asennoituneen monisuhteisuuden negatiivisesti. Osaamattoman kohtaamisen tulkintarepertuaarissa työntekijän kerrottiin olevan tietämätön monisuhteisuusasioissa. Positiivisen kohtaamisen tulkintarepertuaarissa työntekijän toimintaa konstruoitiin myönteisessä valossa. Tulkintarepertuaareissa haastateltaville rakentui kuusi erilaista puhujapositiota: ulkopuolinen, varovainen, puolustautuja, lamaantunut, valistaja ja hyvin kohdeltu. Ulkopuolisen ja varovaisen positioissa on kyse vallitsevien normien ulkopuolelle jäämisestä ja sen aiheuttamasta varautuneisuudesta palveluita käyttäessä. Puolustautujan, lamaantuneen ja valistajan positiot ovat sen sijaan kohtaamistilanteen aikaansaamia, nimensä mukaisia reaktiivisia toiminnan muotoja. Hyvin kohdellun positiossa haastateltava on työntekijän myötämielisen kohtelun kohde. Haastateltavien konstruoimaa kokemuspuhetta voidaan luonnehtia kehämäisesti. Kehämäinen prosessi syntyy yleisestä normatiivisuudesta, johon sisältyvät yhteiskunnalliset säännöt siitä, mikä on luonnollista, hyväksyttävää ja moraalisesti oikein. Yhteiskunnan normatiivisuus sekä monisuhteisten omakohtaiset ja jaetut negatiiviset kokemukset palvelukohtaamisista aiheuttavat sekä yksilöllistä että kollektiivista vähemmistöstressiä. Vähemmistöstressin vuoksi moni päättää vaieta suhdemuodostaan palveluita käyttäessään, mikä vaikuttaa monisuhteisuuden näkymättömyyteen. Näkymättömyyden vuoksi tietoa monisuhteisuudesta on vähän, mikä taas vahvistaa normatiivisuutta. Aineistosta oli tulkittavissa myös puhetta, jossa kohtaamistilanne sanoitettiin positiiviseksi. Huomionarvoista on kuitenkin, että positiivinen kohdatuksi tuleminen rakentui tuomitsemisen poissaolon kautta. Lisätutkimus monisuhteisuudesta Suomessa olisi tarpeellista monisuhteisuuteen liittyvän stigman purkamisessa.