Browsing by Subject "oikeudenmukaisuus"

Tutkielma käsittelee kotieläintuottajien näkemyksiä tuotannon ympäristö- ja ilmastokeskustelusta ja liittyy osaksi maatalouden sosiologiaa sekä yhteiskuntatieteellistä ympäristötutkimusta. Lähtökohtana tutkielmassa on ollut tuottajien toimeentulon ja kannattavuuden haasteiden, sekä ympäristö- ja ilmastovaatimusten vastaamisen ristipaine. Tulevaisuuden haasteena onkin, miten ruokajärjestelmän kestävyyttä tulisi kehittää niin että se koetaan oikeudenmukaiseksi. Tutkielmassa tarkastellaan kotieläintuottajien toimijuutta muutoksessa, sekä tapoja oikeuttaa toimintaansa tilanteessa, jossa kotieläintuotannon kestävyys on kyseenalaistettu. Tutkielman tavoitteena on lisätä ymmärrystä kotieläintuottajien oikeudenmukaisiksi kokemista tavoista tehdä kestävää maataloutta sekä lisätä ymmärrystä maatalouden merkitysten ja tuottajien roolien rakentumisesta. Tutkielman aineisto koostuu kahdeksasta naudanlihan ja maidon tuottajan haastattelusta. Haastattelut toteutettiin puolistrukturoituina teemahaastatteluina Zoomin välityksellä tammi-huhtikuussa 2022. Aineiston analyysi tapahtui aineistolähtöisesti grounded theory -menetelmää hyödyntäen. Analyysin apuvälineenä ja tulkinnan syventämisessä hyödynnetään oikeuttamisteorian näkemyksiä oikeuttamisen maailmoista. Tekninen analyysityö on tehty Atlas.ti -ohjelmalla. Analyysin perusteella kotieläintuottajat vastasivat kannattavuuden ja toimeentulon haasteisiin toimintastrategioilla, jotka tiivistyvät ajatukseen hyvästä yrittäjyydestä. Hyvää yrittäjyyttä edustivat pyrkimys tehokkuuteen, riskien hallinta, ennakointi ja reagointi sekä yrittäjyystaidot. Maataloustuet ja tuottajien asema ruokajärjestelmässä asettuvat kuitenkin ristiriitaisesti yrittäjyyteen nähden. Maatalouden ilmasto- ja ympäristötoimia punnitaan erityisesti kannattavuuden, työllisyyden, maatalouden elinvoimaisuuden, huoltovarmuuden ja viljelyolosuhteiden näkökulmista. Hyvinä tapoina edistää kestävyyttä esiintyy erilaiset kannustimet ja tehokkaat, resursseja säästävät toimet. Myös kotimaista maataloutta pidetään jo lähtökohtaisesti kestävämpänä vaihtoehtona. Naudanlihan ja maidon tuottajien konkreettista merkitystä hiilensidonnassa korostetaan erityisesti nurmiviljelyn, sekä yleisemmin maanomistajuuden näkökulmasta. Maatalouden merkitystä hiilensidonnassa haastaa kuitenkin tuottajien käsitykset ruuantuotannon ensisijaisuudesta. Tulonmuodostuksen logiikka vaikuttaa käsityksiin maatalouden merkityksistä ja tuottajien rooleista. Oikeuttamisteoria havainnollisti tuottajien moraalisten järjestysten ja maatalouden merkitysten rakentumista. Tukijärjestelmän ja maatalouspolitiikan suunta tulevat vaikuttamaan tuottajien rooleihin ja maatalouden merkitysten muotoutumiseen. Tukipolitiikan painopisteen siirtyminen vahvemmin kohti ympäristö- ja ilmastotoimia voikin laajentaa tuottajien rooleja ruoantuottajista esimerkiksi hiilensitojiksi.

Kansainvälinen muuttoliike on yksi nykyajan tärkeimmistä poliittisista ja moraalisista kysymyksistä. Tutkielmassa analysoidaan siirtolaisuuden oikeutuksesta esitettyjä filosofisia argumentteja. On yleisesti hyväksytty oletus, että kansallisvaltiot saavat kontrolloida valtion alueellisia rajoja sekä poliittisen yhteisön rajoja. Tutkimusongelmana on se, että ei ole itsestään selvää, miksi valtioilla olisi lähtökohtaisesti tuollainen kyseenalaistamaton moraalinen oikeus, joka ohittaa yksilön oikeudet. Tutkimuskysymys on, onko löydettävissä pätevä argumentti, joka kumoaa konventionaalisen oletuksen: voiko ihmisillä olla oikeus liikkua vapaasti valtioiden rajojen yli silloin, kun kyse ei ole pakolaisuudesta. Tutkielmassa pääasiallisena analyysin kohteena on Joseph Carensin teoria siirtolaisuuden etiikasta. Carens argumentoi, että liikkumisvapaus on globaalin oikeudenmukaisuuden vaatimus ja ihmisoikeus. Hänen mukaansa liberaaleihin ja demokraattisiin periaatteisiin sitoutuneilla valtioilla on velvollisuus sallia ihmisten vapaa liikkuminen. Vertailukohtana tutkitaan David Millerin teoriaa. Miller puolustaa ajatusta, että kansallisvaltioilla on oikeus rajoittaa ihmisten liikkumista, sillä valtioilla on velvollisuus edistää ensisijaisesti kansalaistensa intressejä. Tutkielmassa selvitetään, miten oikeudenmukaisuus, oikeudet ja ihmisoikeudet on Carensin ja Millerin teorioissa ymmärretty. Selvitystyön pohjalta Carensin ja Millerin näkemykset ihmisoikeuksista haastetaan Charles Beitzin poliittisen ihmisoikeuskäsityksen avulla. Analyysin tulos on, että Carensin teoria epäonnistuu tehtävässä tarjota kiistaton todistus siitä, miksi liikkumisvapaus tulisi ymmärtää ihmisoikeutena tai globaalin oikeudenmukaisuuden vaatimuksena. Resurssien jakoa koskeva oikeudenmukaisuus ei takaa kaikille ihmisille oikeutta vapaaseen liikkuvuuteen, koska oikeudenmukaisuus keskittyy maailmanlaajuisen eriarvoisuuden vähentämiseen. Jos ihmisillä on oikeus siirtolaisuuteen, tuo oikeus on hyödyllistä ymmärtää yksilön tärkeisiin intresseihin perustuvana oikeutena, joka ei rajoitu pelkästään maailman huono-osaisimpiin. Kuitenkin kyseisen ehdon perusteella Carensin haasteena on selittää, miten moraalisessa ihmisoikeusteoriassa ihmisten intresseistä johdetaan oikeuksia, joita valtioilla olisi velvollisuus toteuttaa. Beitzin poliittinen ihmisoikeuskäsitys tarjoaa ongelmaan ratkaisuehdotuksen korostamalla valtioiden velvollisuuksia ihmisoikeuksien määrittelyssä. Kuitenkaan ei ole perusteltua väittää, että liikkumisvapaus olisi riittävän tärkeä kansainvälinen huolenaihe ollakseen poliittinen oikeus. Jos poliittinen käsitys on paras tapa ymmärtää ihmisoikeudet, myöskään tuon käsityksen perusteella ihmisillä ei ole oikeutta siirtolaisuuteen. Tutkielman johtopäätöksenä todetaan, että hyväksyttävää yksilön liikkumisvapautta puolustavaa argumenttia ei löydy. Tältä pohjalta tulisi päätellä, että valtioilla on oikeus ihmisten liikkumisen rajoittamiseen. Päätelmä ei kuitenkaan sulje pois mahdollisuutta, etteikö pätevä argumentti olisi löydettävissä. Tutkielma esittää, että oikeudenmukaisuusteoriat ovat riittämättömiä siirtolaisuuden oikeutukseen. Sen sijaan analyysi jättää avoimeksi mahdollisuuden, että oikeus siirtolaisuuteen voisi olla ihmisoikeus.

Organisaatiomuutokset aiheuttavat epävarmuutta työntekijöissä ja ihmiset pohtivat mitä muutos tarkoittaa heidän kannaltaan. Havainnot oikeudenmukaisesta kohtelusta ja oikeudenmukaisista prosesseista muutosten aikana auttavat ihmisiä käsittelemään epävarmuuden kokemustaan. Arviot tulevasta oikeudenmukaisesta kohtelusta alkavat myös jo ennen kuin muutokset astuvat voimaan. Tämän tutkimuksen tarkoitus on selvittää, miten asiantuntijaorganisaation tukihenkilöstön puhe muuttuu organisaatiomuutoksen edetessä. Tämän tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä toimii Jonesin ja Skarlickin (2013) dynaaminen malli, joka kuvaa miten käsitykset oikeudenmukaisuudesta voivat muuttua ajan kuluessa. Toinen viitekehys on Weickin (1995) tolkullistamis (sensemaking)- teoria, jonka mukaan on seitsemän eri tapaa, joilla ihmiset rakentavat yhteistä ymmärrystä yllättäville tapahtumille. Oikeudenmukaisuuden käsitteitä on tutkittu pääasiallisesti määrällisin menetelmin poikkileikkausaineistoilla. Tämän tutkimuksen tarkoituksena onkin tuoda erilainen näkemys sille, miten ihmiset rakentavat käsitystään oikeudenmukaisuudesta ja organisaatiomuutoksesta. Tutkimuksen tarkoitus ei siis ole kuvata miten organisaatiomuutokset yleensä ymmärretään, vaan kuvata miten vastaajat loivat ymmärryksen tapahtuneesta tässä kontekstissa. Tutkimus toteutettiin kahdessa osassa: ennen muutoksen voimaan tuloa ja puoli vuotta muutoksen voimaan tulon jälkeen. Tutkimus toteutettiin sähköpostitse lähetettävällä kyselylomakkeella. 1.kyselyssä oli neljä avointa kysymystä ja kuusi monivalintakysymystä. 2.kyselyssä oli neljä avointa kysymystä. Vastaajat rakentavat pääasiallisesti epäoikeudenmukaisen kuvan organisaatiomuutoksesta. Vastaajien kuvausten mukaan muutoksen toteutus ja suunnittelu prosessi oli epäoikeudenmukainen, eikä vastaajille tiedotettu muutoksesta. Vastaajat kuvailivat myös yleisemmin, kuinka heitä ei arvosteta organisaation tasolla. Muutos aiheutti vastaajissa negatiivisia tunteita: epätietoisuutta ja epävarmuutta. Puhe muuttui muutoksen edetessä hyvin vähän: samat teemat puhututtivat ennen ja jälkeen muutoksen. Muutos aiheutti kahdenlaista puhetapaa vastaajissa: toisaalta he ennakoivat tulevan muutoksen huonoksi. Toisaalta muutos oli yllättävä ja vastaajat tolkullistivat sitä; he yrittivät luoda yhteisen ymmärryksen muutoksesta. Ennakoiva puhe muutoksesta ja sen epäoikeudenmukaisesta toteutuksesta näyttää toteutuneen kuten ennakoitu: huonona lopputuloksena. Vastaajat tolkullistivat muutosta eri retorisin keinoin ja tolkullistaminen jatkui myös puoli vuotta muutoksen implementoinnin jälkeen.

Kotitöiden jakaminen on monin tavoin sidoksissa sukupuoleen. Suomessa naiset tekevät tilastojen mukaan merkittävästi enemmän kotitöitä kuin miehet ja kokevat olevansa miehiä useammin liikaa vastuussa kotitöistä. Kotityönjakoa on Suomessa aiemmin tutkittu pääasiassa heteroparien perheissä. Tämän tutkielman tavoitteena on selvittää laadullisesti, kuinka naisparit jakavat kotitöitään, millaisia merkityksiä he liittävät työnjakoonsa ja mikä heidän mielestään tekee työnjaosta reilun. Analyysissä hyödynnetään Eeva Jokisen (2005) teoriaa kotityön sukupuolitapaisuudesta. Työnjaon koettua reiluutta analysoidaan jakavan oikeudenmukaisuuden viitekehyksessä. Tutkielman aineisto koostuu kymmenestä puolistrukturoidusta teemahaastattelusta. Työtä varten haastateltiin viittä naisparia, puolisoita aina erillään toisistaan. Kaikilla pariskunnilla oli ainakin yksi yhteinen alaikäinen lapsi. Aineisto analysoitiin teoriaan perustuvan laadullisen analyysin menetelmin. Analyysin aluksi aineisto teemoiteltiin ja koodattiin teoriaohjaavan sisällönanalyysin menetelmien mukaisesti. Lisäksi analyysin osana aineistoa tyypiteltiin sen tarkastelemiseksi, oliko eri tavoin kotitöitä jakavilla haastateltavilla erilaisia käsityksiä työnjaon reiluudesta. Tutkielman tuloksina esitetään, että naisparit pyrkivät jakamaan lastenhoitoa eri kotitöistä kaikkein tasaisimmin ja pitivät vanhemmuuden tasaista jakamista erityisen tärkeänä. Kotitöitä jaettiin perheissä määrällisesti tasaisesti, ellei toinen puoliso ollut töiden vuoksi paljon poissa. Kotityön sukupuolistuneisuus näkyy aineistossa siinä, että melkein kaikki haastateltavat tekivät päivittäin paljon erilaisia kotitaloustöitä, mutta monet pyrkivät välttelemään perinteisen miestapaisia kotitöitä, joiden tekemistä he vierastivat. Haastateltavat pitivät työnjakoaan yleensä ottaen reiluna ja perustelivat reiluutta yleisimmin sillä, että molemmat kumppanit ovat tyytyväisiä työnjakoon. Työnjaon reiluutta oikeutettiin myös suoraan työnjaon tasaisuudella. Haastateltavat, joiden työnjako oli selkeästi epätasainen, perustelivat reiluutta monipuolisemmin kuin haastateltavat, jotka jakoivat kotitöitä tasaisesti. Epätasaisemman kotityönjaon perheissä korostettiin reilua sopimista ja kotityönjaon neuvoteltavuutta: haastateltavat korostivat, että työnjaosta voitaisiin sopia uudestaankin ja että sitä voitaisiin järjestää tarvittaessa toisin. Johtopäätöksinä todetaan, että naisparit vaikuttavat pyrkivän työnjakoon, johon molemmat puolisot ovat tyytyväisiä. Reiluun kotityönjakoon kuuluu olennaisesti myös se, että vanhemmuutta jaetaan tasa-arvoisesti. Työnjaon reiluutta ei siis ole vain se, ettei kumpikaan joudu tekemään liikaa, vaan myös se, että molemmat voivat vanhemmoida tarpeeksi ja omalla tavallaan. Aineiston perheissä synnyttäneet vanhemmat olivat pitäneet selkeästi pidempiä perhevapaita kuin sosiaaliset vanhemmat, ja aineisto antaa viitteitä siitä, että jotkin kotityöt saattavat kasautua pidempiä vanhempainvapaita pitäneen puolison hoidettavaksi. Toisaalta aineistosta löytyy tukea aiemman tutkimuksen (Buschner 2014) havainnolle siitä, että naisparien perheissä työnjako vaikuttaa tasaantuvan lapsen syntymän jälkeen ajan kanssa.

Tutkimuksessa tarkastellaan Suomen työttömyysturvan perus- ja ansioturvan välisien kytköksien säilyttämiseen ja purkamiseen liittyviä perusteluita. Lisäksi tarkastellaan nykymuotoisen, kytkökset sisältävän työttömyysturvan oikeudenmukaisuutta. Kytköksien tarkastelu nousi ajankohtaiseksi Sata-komitean perustamisen myötä vuonna 2007. Sata-komitean tehtävänä oli valmistella sosiaaliturvan kokonaisuudistusta. Kytkös nousi uudelleen ajankohtaiseksi Osmo Soininvaaran kirjan 'SATA-komitea. Miksi asioista päättäminen on niin vaikeaa?' julkaisun myötä sekä vuoden 2011 eduskuntavaalien ja hallitusneuvotteluiden yhteydessä. Vuoden 1984 työttömyysturvauudistuksessa ansiopäivärahan laskukaava muodostui kytkökset sisältäväksi. Työttömyysturvassa on ansio- ja perusturvan välillä kaksi kytköstä. Ensimmäinen liittyy siihen, että ansiopäiväraha muodostuu perus- ja ansio-osasta. Perusosa on peruspäivärahan suuruinen, ja sen päälle tulee ansio-osa. Toinen kytkös on niin kutsuttu ansiopäivärahan taitekohta. Ansiopäivärahan suuruus riippuu työttömyyttä edeltävistä palkkatuloista. Perusosan päälle tuleva ansio-osa on 45 prosenttia palkan ja peruspäivärahan erotuksesta taitekohtaan asti, ja sen ylimenevältä osalta 20 prosenttia. Taitekohta on 105-kertaisen peruspäivärahan suuruinen. Täyden työmarkkinatuen suuruus vastaa peruspäivärahan suuruutta. Peruspäivärahan kehitys on jäänyt jälkeen ansiopäivärahan kehityksestä. Huono-osaisimpien työttömien asemaa ei voida parantaa itsenäisesti, koska työttömyysturvan kytkökset aiheuttavat sen, että peruspäivärahaa ei voida nostaa ilman, että myös ansiopäiväraha nousee. Peruspäivärahan korottaminen on tästä syystä kallista ja haasteellista. On yleisesti hyväksyttyä, että yhteiskunnan tulisi pyrkiä oikeudenmukaisuuteen. Oikeudenmukaisuuden määritelmä ei kuitenkaan ole yksiselitteinen. Oikeudenmukaisuuden nimissä voidaankin puolustaa eri asioita. John Rawlsin oikeudenmukaisuusteorian mukaan epäoikeudenmukaisuus voidaan käsittää eriarvoisuudeksi, joka ei ole kaikille hyödyksi. Toisin sanoen ei ole epäoikeudenmukaista, että jotkut saavat suurempia etuja kuin toiset, jos tämän ansiosta myös huono-osaisempien tilanne paranee. Oikeudenmukaisuudella viitataan usein myös yhdenvertaisuuteen ja tasa-arvoon. Sosiaaliturvan voidaan nähdä toimivan yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden tavoittelun muotona. Tutkimuksen aineisto koostuu yhteensä yhdeksästätoista puheenvuorosta, kahdestatoista lehtikirjoituksesta sekä osasta Osmo Soininvaaran kirjaa 'SATA-komitea. Miksi asioista päättäminen on niin vaikeaa?'. Puheenvuorot ovat blogien, lehtikirjoitusten, mielipidekirjoitusten, kolumnin sekä puheen muodossa. Aineistoon on valittu poliittisten päättäjien ja ammattiyhdistysliikkeen edustajien puheenvuoroja sekä suurimpien puolueiden äänenkannattajien ja Helsingin Sanomien lehtikirjoituksia. Aineisto on rajattu näin, koska on haluttu tuoda esiin mielipiteitä ja perusteluita, joilla on todennäköisimmin vaikutusta poliittiseen päätöksentekoon. Tutkimuksen metodina toimi aineistolähtöinen sisällönanalyysi. Aineiston kautta tarkasteltiin, mitä perusteluita käytetään kytköksien säilyttämiselle ja purkamiselle. Kytköksien purkamiselle perusteluna käytetään sitä, että tällä hetkellä työttömien perusturvan korottaminen on haastavaa. Tämän hetkinen ansiopäivärahan laskukaava aiheuttaa sen, että peruspäivärahan korotukset kohdistuvat euromääräisesti suurimpina korkeimpiin ansiopäivärahoihin, minkä kytköksien vastustajat katsovat olevan epäoikeudenmukaista. Kytköksien säilyttämistä perustellaan sillä, että työttömyyskassojen jäsenet ovat vakuuttaneet itsensä ja ovat sen vuoksi oikeutettuja korkeampiin päivärahoihin, jotka muodostuvat kytköksien perusteella. Kytköksien kannattajat katsovat peruspäivärahan korotusten kuuluvan kaikille työttömille, jotta valtio kohtelee heitä tasavertaisesti. Kytköksien purkaminen voisi aiheuttaa vastakkainasettelua työttömien välillä, kun kohtelu ei olisi enää tasavertaista. Kytköksien vastustajat katsovat tämän hetkisen työttömyysturvan, jossa vain ansiopäivärahaa voidaan korottaa itsenäisesti, luovan vastakkainasettelua. Selkeimmin kytköksien säilyttämisen kannalla ovat ammattiyhdistysliikkeen edustajat, purkamisen kannalla vihreät. Oikeudenmukaisuuden tulkinnat ovat kytköksen säilyttämisen ja purkamisen kannalla olevien näkökulmista erilaisia. Kun tarkastelun kohteena ovat kytköksen purkamisen perustelut, koetaan perusturvan varassa olevien työttömien nykytilanne epäoikeudenmukaiseksi. Oikeudenmukaisuutta koetaan saavutettavan sillä, että kytkökset puretaan, ja näiden työttömien tilannetta voitaisiin parantaa itsenäisesti. Kuitenkin kytköksen säilyttämisen kannalta asiaa katsottaessa nykyjärjestelmä on oikeudenmukainen, koska valtio maksaa kaikille työttömille saman peruspäivärahan suuruisen osuuden. Rawlsin oikeudenmukaisuusteoriaa voidaan soveltaa nykyjärjestelmään siltä osin, että peruspäivärahan korotuksista hyötyvät kaikki, myös huono-osaisimmat.

Tarkastelen oikeusteoreettisessa tutkielmassani John Rawlsin oikeudenmukaisuusajattelun kehitystä Oikeudenmukaisuusteoriasta poliittisen liberalismin kautta Kansojen oikeuteen. Lisäksi tarkastelen sitä, mikä asema oikeudella on Rawlsin teorioissa, ja miten se muuttuu hänen ajattelunsa kehittyessä. Lopuksi täydennän Rawlsin ajattelua koskevaa esitystäni Amartya Senin näkemyksillä oikeudenmukaisuudesta köyhissä olosuhteissa ja kehittyvissä yhteiskunnissa. Rawlsin oikeudenmukaisuusajattelu muuttuu ajan ja hänen saamansa kritiikin myötä. Oikeudenmukaisuusteoriassa Rawls olettaa mahdollisiksi ja tavoittelemisen arvoisiksi yhteisesti jaetun käsityksen oikeudenmukaisuusperiaatteista ja yhteiskunnan perusrakenteiden ideaalista. Political Liberalism -teoksessaan Rawls esittää ajatukseen siitä, että kansalaisten – yhteiskunnan toimijoiden – on moniarvoisessa yhteiskunnassa eriävistä moraalisista näkökulmistaan huolimatta mahdollista jakaa yhteisesti hyväksytyt oikeudenmukaisuusperiaatteet ja niiden mukaisesti järjestetty yhteiskunnan perusrakenne poliittisin ja järkevin perustein. Rawlsin ajattelu siirtyy näin moraalisesta oikeutuksesta kohti poliittista oikeutusta. Oikeuden ja oikeusjärjestelmän merkitys osana rawlsilaisen yhteiskunnan perusrakennetta korostuu samalla kun Rawls hylkää tai ainakin muotoilee uudelleen oikeudenmukaisuusteoriansa metafyysisistä ja moraalisista taustaoletuksista neutraalin, poliittisen liberalismin tarkoituksiin soveltuvaan poliittisen käsityksen. Velvoite noudattaa legitiimiä lakia korostuu sitä myötä, kun Rawls täsmentää julkisen järjen ajatusta yhteiskunnan perusrakenteiden oikeutuksen, julkisen vallankäytön ja oikeudenkäytön kenties tärkeimpänä perustana. Erityisen tärkeänä Rawls pitää julkisen järjen ajatusta perustuslaillisten oikeuksien, tai perustuslaillisesti ensisijaisten kysymysten turvaamisesta. Kansojen oikeus onnistuu verrattain hyvin yhdistämään rawlsilaisen kansainvälisen, liberaalien kansakuntien ulkopolitiikkaa koskevan näkemyksen Rawlsin oikeudenmukaisuusajattelua ja poliittisen liberalismin kansallista sovelluskontekstia koskevaan teoriaan. On kuitenkin huomattava, ettei Rawlsin Kansojen oikeus juurikaan tavoita oikeudenmukaisuuden ja yhdenvertaisuuden – tai epäoikeudenmukaisuuden ja epäyhdenvertaisuuden – konkreettisia ilmentymiä köyhissä tai kehittyvissä yhteiskunnissa. Köyhimpien oikeuksien ja heidän oikeuksiensa oikeutuksen perustaa onkin perusteltua hakea muualta kuin Rawlsin Kansojen oikeudesta.

Euroopan unioni edistää kauppapolitiikassaan globaalia, harmonisoitua immateriaalioikeusjärjestelmää. EU:n edistämän järjestelmän perustana toimii unionin sisäinen immateriaalioikeusjärjestelmä. Koska immateriaalioikeudet ovat oikeuksia, joiden myöntäminen yhdelle toimijalle vaikuttaa rajoittavasti muiden toimijoiden mahdollisuuksiin, on tärkeää tutkia edistettävän järjestelmän luonnetta. Tämän pro gradu -tutkielman tavoitteena on selvittää, minkälaista immateriaalioikeusjärjestelmää EU oikeuttaa ja pyrkii edistämään globaalissa immateriaalioikeusstrategiassaan 2000-luvulla. Tutkielmassa pyritään myös arvioimaan edistettävän järjestelmän oikeudenmukaisuutta John Rawlsin määrittelemien oikeudenmukaisuuden kriteereiden avulla. Tutkielma yhdistää teoreettisen keskustelun immateriaalioikeuksien oikeuttamistavoista Euroopan unionin 2000-luvun immateriaalioikeusstrategian empiiriseen tutkimukseen. Tutkielmassa todetaan EU:n käyttävän immateriaalioikeuksien oikeuttamiseen pääasiassa John Locken ajatteluun sekä utilitaristiseen perinteeseen perustuvia omistusoikeuksien oikeuttamistapoja, jotka vaikuttavat EU:n immateriaalioikeusstrategian taustalla globaalisti edistettävän järjestelmän muotoutumista. Lockelainen oikeuttamistapa keskittyy omistusoikeuden syntymisen perusteluun kohteeseen käytettävän työvoiman kautta. Utilitaristinen oikeutustapa puolestaan perustelee omistusoikeuden syntyä siitä saatavien hyötyjen avulla. Tutkielman aineisto koostuu pääasiassa Euroopan komission 2000-luvun kauppapoliittisista julkaisuista. Täydentävinä aineiston osina on käytetty muutamia muiden unionin toimielinten immateriaalioikeuksiin liittyviä julkaisuja. Aineisto koostuu yhteensä 30 julkilausumasta, joita analysoidaan teorialähtöisen sisällönanalyysin keinoin. Aineistosta on poimittu immateriaalioikeuksien oikeuttamiseen tähtäävät osat, jotka on sen jälkeen koottu uudeksi kokonaisuudeksi sekä tyypitelty taustateorioiden mukaisesti oikeuttamistyyppeihin. Oikeuttamistyyppien luomista ohjaavat tutkielman omistusoikeuksien legitimointiin käytettävät teoreettiset lähestymistavat. Luokittelun jälkeen tutkielmassa arvioidaan Euroopan unionin käyttämiin oikeuttamistapoihin perustuvan immateriaalioikeusjärjestelmän oikeudenmukaisuutta rawlsilaiseen oikeudenmukaisuusteoriaan perustuvin kriteerein. Keskeisin kriteeri on se, että immateriaalioikeusjärjestelmän tulee hyödyttää kaikkein heikoimmassa asemassa olevia toimijoita, jotta se on oikeudenmukainen. Tutkielmassa todetaan Euroopan unionin käyttävän immateriaalioikeuksien legitimointiin kahta keskeistä oikeuttamistapaa, lockelaista sekä utilitaristista oikeuttamistapaa. Lockelaista oikeuttamistapaa käytetään sekä työn varsinaisen tekijän oikeuksien perustelemiseen että innovaatioiden tekemiseen sijoittaneen toimijan oikeuksien ajamiseen. Aineistosta poimitut lockelaisen perinteen mukaiset oikeuttamiset on siten jaettu kahteen tyyppiin, työn tekijän oikeuksia sekä sijoittajan oikeuksia painottavaan. Utilitaristinen oikeuttamistapa on tyypitelty kolmeen luokkaan. Ensimmäisen luokan mukaiset oikeuttamistavat korostavat immateriaalioikeuksien kannustinvaikutuksia. Toiseen luokkaan sijoittuvat oikeutukset, jotka painottavat immateriaalioikeuksia Euroopan unionin kilpailukyvyn lähteenä ja säilyttäjänä. Kolmanteen luokkaan on kerätty utilitaristiset legitimointitavat, joissa perustellaan immateriaalioikeuksia niiden puuttumisen aiheuttamien haittojen kautta. Utilitaristisia legitimointitapoja (yhteensä 350 kpl) esiintyi aineistossa selvästi lockelaisia legitimointitapoja (yhteensä 85 kpl) enemmän. Järjestelmän oikeudenmukaisuutta arvioidaan tutkielmassa luotujen oikeutusluokkien mukaisesti. Oikeudenmukaisuutta arvioidaan sekä Euroopan unionin sisäisesti että globaalisti. Tutkielman keskeinen johtopäätös on, että Euroopan unionin edistämä ja oikeuttama immateriaalioikeusjärjestelmä on rawlsilaisten kriteereiden mukaan unionin sisäisesti tarkasteltuna monilta osin oikeudenmukainen, mutta globaalisti arvioituna pääasiallisesti epäoikeudenmukainen. Unionin immateriaalioikeusstrategia ajaa globaalia järjestelmää, joka luultavasti keskittää siitä saatavat hyödyt EU:n sisälle, jolloin hyöty ei kohdistu kaikkein heikoimmassa asemassa oleville toimijoille. Tutkielmassa esitetään myös epäilyksiä immateriaalioikeusjärjestelmän väitettyjen hyötyjen toteutumista kohtaan, mikä osaltaan johtaa epäoikeudenmukaiseen globaaliin järjestelmään, mikäli järjestelmä rakennetaan EU:n strategian mukaisesti.

Tässä tutkielmassa tutkin miten ja millaisena kirkkojen ja kirkollisten toimijoiden yhteiskunnallinen vaikuttamistoiminta ilmenee Kristittyjen ykseyden rukousviikon viettämiseen tarkoitettujen materiaalivihkojen rajaamassa viitekehyksessä. Kristittyjen ykseyden rukousviikkoa on vietetty 1900-luvun alusta alkaen. Nykyisin Rukousviikon tekstimateriaali valmistellaan yhteistyössä paikallisten kirkkojen ja kirkollisten toimijoiden kanssa vuosittain vaihtuvissa maantieteellisissä ympäristöissä. Materiaali käännetään useille eri kielille ja sitä rohkaistaan soveltamaan paikalliseen kontekstiin maailmanlaajuisesti. Rukousviikon valmistelua koordinoi Kirkkojen maailmanneuvoston Faith and Order -jaosto. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys muodostuu kirkkojen ekumeenisen järjestötoiminnan ja yhteiskunnallisen vaikuttamistoiminnan historiasta, KMN:n sosiaalieettisen ajattelun malleista ja ohjelmista sekä KMN:n uusimmista, kristittyjen todistusta määrittelevistä ja ohjaavista asiakirjoista. Tutkimuksen lähdeaineistoina ovat Kristittyjen ykseyden rukousviikon vuosien 2018–2020 materiaalivihkot, jotka on koottu Indonesian, Karibian sekä Maltan ja Gozon maantieteellisillä alueilla. Tutkimukseni on laadullinen ja teoriasidonnainen tutkimus. Tutkimuksen analyysimenetelmä on sisällönanalyysi. Tutkimustuloksena on, että kirkkojen yhteiskunnallinen vaikuttamistoiminta ilmenee Kristittyjen ykseyden rukousviikon materiaalivihkoissa sosiaalisen oikeudenmukaisuuden, taloudellisen oikeudenmukaisuuden ja ympäristöoikeudenmukaisuuden puolustamisena sekä vieraanvaraisuutta, profeetallista hengellisyyttä ja vastarinnan merkkinä olemista korostavana kristittyjen todistuksena. Kristittyjen tunnistettiin olevan myös osallisia epäoikeudenmukaisuuden aiheuttamisessa ja ylläpitämisessä. Kirkkojen yhteiskunnallisessa vaikuttamistoiminnassa painotettiin kaikille kristityille kuuluvan profeetallinen tehtävä puolustaa oikeudenmukaisuutta sanoin ja teoin.

Suomessa organisaatioihin on vakiintunut erilaisia palkitsemismalleja ja -järjestelmiä. Tärkeää on palkitsemisjärjestelmien järkevä suunnittelu, jotta ne toimivat parhaalla mahdollisella tavalla. Palkitsemisjärjestelmän tulee olla oikeudenmukainen, henkilöstön tulee olla siitä tietoisia ja kokea se järkeväksi ja järjestelmän tulee tukea yrityksen tavoitteita. Tutkielmassa tarkastellaan henkilökunnan omia oikeudenmukaisuuskokemuksia palkkiojärjestelmästä. Organitorisen oikeudenmukaisuuden tutkimuksessa on näyttöä siitä, että henkilökunnan oikeudenmukaisuuden tunteella on yhteys esimerkiksi työtyytyväisyyteen ja organisaatiota hyödyttävään toimintaan. Organisatorisen oikeudenmukaisuuden näkökulmat toimivat tutkielman teoreettisena viitekehyksenä. Tutkimuksessa aineisto kerättiin laadullisilla teemahaastatteluilla. Henkilökunta oli itse osallisena kuvailemassa omia kokemuksiaan palkitsemisjärjestelmästä sekä -prosessista. Haastattelujen litteraatiot muodostivat aineiston, joka analysoitiin teoriaohjaavan sisällönanalyysin menetelmällä. Sisällönanalyysin avulla aineistosta poimittiin oikeudenmukaisuuteen viittaavat kohdat ja näistä muodostettiin kategorisoivia luokkia. Luokat sidottiin kiinni organisatorisen oikeudenmukaisuuden näkökulmiin teoriaohjaavan analyysin mukaisesti. Aineisto jaoteltiin kuuteen luokkaan: 1. Tyytyväisyys palkkioihin, 2. Tavoitteiden luominen, 3. Suorituksen mittaaminen ja seuranta, 4. Palkitseminen prosessina, 5. Vuorovaikutus organisaatiossa ja 6. Organisaation arvot ja kulttuuri. Ensimmäinen luokka edustaa jakavan oikeudenmukaisuuden näkökulmaa, luokat kaksi, kolme ja neljä menettelytapojen oikeudenmukaisuuden näkökulmaa ja luokka viisi vuorovaikutuksellisen oikeudenmukaisuuden näkökulmaa. Luokka kuusi jäi näiden oikeudenmukaisuuden näkökulmien ulkopuolelle, mutta on silti tärkeä oikeudenmukaisuuskokemuksia tarkastellessa. Luokat myös heijastelevat löydettyjen teemojen esiintyvyyttä eli eniten aineistosta nousi esille menettelytapojen oikeudenmukaisuuteen liittyviä tekijöitä ja vähiten jakavaan oikeudenmukaisuuteen liittyviä tekijöitä. Kokonaisuudessaan palkitseminen koettiin organisaatiossa oikeudenmukaisena ja oikeudenmukaisuus nähtiin myös organisaatiolle tärkeänä tavoitteena. Palkitseminen on moniulotteinen prosessi ja sen sisällä on tekijöitä, joita pohdittiin myös kriittisesti. Osa-alueista, joissa palkitsemisen oikeudenmukaisuus nousi erityisesti esille, olivat tavoitteiden luominen ja niiden mittaaminen sekä suorituksen arvointi. Tavoitteiden luominen ja mittaaminen pitää sisällään erityisesti tarkkuuden, johdonmukaisuuden ja edustavuuden. Samat tekijät esiintyvät myös suorituksen arvioinnissa, jossa on osana myös korjattavuuden tärkeys. Nämä osa-alueet ovat myös kriittisiä vuorovaikutuksen osalta, koska prosesseissa on mukana vuorovaikutus esimiehen kanssa.

Tutkielma tarkastelee John Rawlsin oikeudenmukaisuusteoriaa ja sen haasteita Gerald Allan Cohenin esittämän kriittisen argumentaation kautta. Se keskittyy erityisesti Rawlsin oikeudenmukaisuusteorian oikeudenmukaisuuden perusperiaatteiden ongelmallisuuteen, sekä niistä johdettavan eroperiaatteen ja sen oikeutuksen haasteisiin. Tavoitteena on luoda katsaus siihen, miksi Rawlsin oikeudenmukaisuuden perusperiaatteet eivät Cohenin mukaan oikeastaan ole periaatteita oikeudenmukaisuudesta, ja miten siitä johtuen eroperiaatteelta puuttuu perusta. Eroperiaatteen tuottama epätasa-arvo on ongelmallista eroperiaatteen itsensä puutteellisuuden vuoksi sekä siksi, että yritykset periaatteen soveltamisen oikeuttamiseksi epäonnistuvat. Cohenin ajatus egalitaristisesta eetoksesta osoittaa, miksi oikeudenmukaisuusteorian pitäisi huomioida instituutiotason lisäksi myös yksilötaso. Keskeinen osa tutkielmaa on myös Cohenin argumentaation kriittinen tarkastelu. Tutkielman metodina on filosofinen argumentaatioanalyysi, jonka kautta tarkastellaan esitetyn argumentaation paikkansapitävyyttä, loogisuutta ja johdonmukaisuutta. Analyysi tehdään esittelemällä Rawlsin yhteiskuntasopimusteoreettinen oikeudenmukaisuusteoria tutkielman lähtökohtana ja pohtimalla, miten Cohenin argumentaatio yhtäältä onnistuu ja toisaalta epäonnistuu näyttämään Rawlsin teorian puutteet. Cohenin kriittinen argumentaatio on valikoitunut kritiikin osalta päälähteeksi siksi, että hänen argumentaationsa on keskeinen osa laajaa filosofista debattia aiheen ympärillä. Cohen kuljettaa kriittisen argumentaationsa ohessa myös muuta olennaista kommentaarikirjallisuutta, josta on poimittu tutkielmaan täydentävää kirjallisuutta. Tutkielman aluksi esitellään Rawlsin oikeudenmukaisuusteorian keskeisimmät piirteet ja ne lähtökohdat, joille Cohen kriittisen argumentaationsa rakentaa. Seuraavaksi esitellään Cohenin kritiikin kannalta keskeiset kannustin- ja Pareto-argumentit, joilla eroperiaatteen aiheuttamaa epätasa-arvoa yritetään oikeuttaa. Eroperiaatteen tuottaman epätasa-arvon tarkastelun jälkeen syvennytään siihen, mitä Rawls tarkoittaa yhteiskunnan perusrakenteella ja miksi teorian soveltaminen vain perusrakenteeseen ei ole riittävää. Näiden jälkeen tutkielma esittelee eroperiaatteen itsensä ongelmia ja luo katsauksen siihen, miksi oikeudenmukaisuuden ei voida nähdä synnyttävän oikeudenmukaisuutta sellaisenaan. Tutkielma luo myös tiiviin katsauksen siihen, miten oikeudenmukaisuus on Cohenin mukaan yhdistettävissä muihin yhteiskunnallisiin hyveisiin ja miten tämä luo tarpeen egalitaristiselle eetokselle. Viimeisenä argumentaatiota kehittelevänä lukuna tutkielma tarkastelee sitä, miksi Rawlsin oikeudenmukaisuuden perusperiaatteet ovat oikeastaan vain toimintaa ohjaavia periaatteita, eivätkä perusperiaatteita oikeudenmukaisuudesta sellaisenaan. Viimeinen luku kokoaa yhteen tutkielmassa esitettyä argumentaatiota. Johtopäätöksinä pohditaan, miten Cohenin kritiikki suopeasti tulkittuna onnistuu osoittamaan Rawlsin oikeudenmukaisuuden perusperiaatteiden, niistä johdettavan eroperiaatteen ja sen soveltamisen ongelmakohtia. Tämän myötä Rawlsin oikeudenmukaisuusteoria ei onnistu epätasa-arvon oikeuttamisessa eikä oikeudenmukaisuuden esittämisessä. Eroperiaatteen hylkääminen on perusteltua oikeudenmukaisuusteorian leksikaalisuuden perusteella, oikeudenmukaisuuden itsensä sekä tasa-arvon vuoksi. Cohenin argumentaatio johdattelee kohti näkemystä, jonka perusteella on myös syytä huomioida yhteiskunnan mikro- ja makrotasot. Cohenin argumentaatio on kuitenkin ongelmallista sikäli, että se yrittää lähtökohtaisesti yhteensovittaa yhteiskunnan mikro- ja makrotasojen oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon, kun taas Rawlsin teoria on teoria nimenomaisesti institutionaalisesta oikeudenmukaisuudesta, eikä siitä, mihin Cohenin kritiikki syvimmin perustuu. Mikäli halutaan samanaikaisesti säilyttää oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo, tulisi luoda ohjaavien periaatteiden yhteiskuntasopimusteoria, jossa nämä hyveet ovat arvotettu samanarvoisiksi yhteiskunnallisiksi hyveiksi ja joka huomioi yksilön merkityksen yhteiskuntaan.