Browsing by Subject "osallisuus"

The aim of the study was to describe participation in children's playful activities. The theories of participation used in the early childhood research are derived from sociology and its models of participation. In earlier studies, the levels of participatory approaches have been applied with the aim of finding out what kind of participation is characteristics for the experience of small children. Early childhood education documentation acknowledges play as a part of the overall growth, development and learning of children. The purpose of the study is to find out how the play promotes or restricts the participation of children in free play of the kindergarten. The study was conducted as a theoretical content analysis. The material used was video material collected in Leikin polut varhaiskasvatuksessa -project in 2014. The study examined free play of ten children aged from 3 to 6 in a kindergarten. The results of this study were that children feel that they are a significant part of the play community. The central result was the common meanings that children create while playing allow play to develop to a long-lasting play, and thus the likelihood of participation is increased. On the other hand, the results showed the experience of non-participation, which was particularly evident at the time of joining the play. Children can prevent a child from experiencing participation by leaving a child out of play or during play contributing to non-participation. The findings confirm previous research where play is a tool for participation. The role of adults is to create favourable structures and circumstances for long-lasting play. In particular, the sensitivity and activation of adults in the child's joining the play is essential. Children need successful experiences of playing together to enhance participation. It would be good for the kindergarten team’s to discuss the importance of play and playfulness in the development of participation.

Tutkimuksessa analysoidaan nuorten sosiaalista osallisuutta kertaluonteisissa taidetyöpajoissa. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, mitä taidetyöpajat voivat tarjota nuorille sosiaalisen osallisuuden näkökulmasta, miten nuorten sosiaalinen osallisuus niissä ilmenee ja mitkä tekijät vaikuttavat sosiaalisen osallisuuden toteutumiseen. Tarkastelun kohteena on kahdeksan taidetyöpajaa, joiden tavoitteena on ehkäistä koulukiusaamista katutanssin ja keskustelun avulla. 90 minuuttia kestäviin työpajoihin osallistui tutkimuksen kohteena olevan yläkoulun seitsemännen ja kahdeksannen luokan oppilaat. Tutkimuskysymykset ovat: ”Miten nuorten sosiaalinen osallisuus ilmenee kertaluonteisessa taidetyöpajassa?” ja "Mitkä ovat kertaluonteisen taidetyöpajan sosiaalista osallisuutta edistävät ja rajoittavat tekijät?. Tutkimuksessa tarkastellaan osallisuutta siinä, miten se toteutuu käytännössä sosiaalisessa toiminnassa. Keskiössä on nuoren ja ryhmän välinen suhde. Tutkimuksen lähtökohtana on, että nuorten sosiaalista osallisuutta on mahdollista tutkia nuorten kokemusten kautta. Sosiaalisen osallisuuden ymmärretään rakentuvan nuorten arjessa. Se on vuorovaikutuksessa rakentuva prosessi, johon vaikuttavat esimerkiksi sosiaaliset suhteet, vertaisryhmät ja oma asema ryhmässä. Sosiaalinen osallisuus toimii tutkimusprosessissa väljänä teoreettisena orientaatioperustana. Tutkimus on laadullinen; aineistokeruumenetelminä on käytetty sekä havainnointia että kyselyä. Aineisto koostuu havainnointiaineistosta kahdeksasta taidetyöpajasta ja 310 palautelomakkeesta, joissa työpajoihin osallistuneet oppilaat ovat vastanneet 21 avoimeen kysymykseen. Aineisto on jäsennelty ja teemoiteltu sisällönanalyysin avulla. Tutkimusprosessia luonnehtivat aineistolähtöiset käsiteparit temaattinen- ja analyyttinen lukeminen. Tutkimuksen keskeiset tulokset ovat kolmen erilaisen työpajan tyypittely, joka kuvastaa erilaista sosiaalista osallisuutta. Työpajatyypit kuvaavat sitä, miten nuorten sosiaalinen osallisuus ilmenee taidetyöpajoissa. Tutkimuksessa sosiaalista osallisuutta tarkastellaan neljän aineistosta nostetun teeman kautta. Nämä neljä teemaa ovat ilmapiiri, osallistuminen, tekemisen ilo ja vuorovaikutus. Peilaamalla kolmea työpajatyyppiä kyseisten neljän teeman kautta hahmottuu, miten sosiaalinen osallisuus ilmenee eri työpajatyypeissä. Tutkimuksen tulokset antavat viitteitä siitä, että lyhytkestoisilla taidetyöpajoilla on edellytyksiä tarjota nuorille sosiaalisen osallisuuden kokemuksia. Nuorten kokema sosiaalinen osallisuus kuitenkin vaihtelee paljon eri työpajatyyppien välillä. Sosiaalisen osallisuuden toteuttamisen näkökulmasta erityisen merkittäväksi tässä tutkimuksessa osoittautui työpajojen ohjaajien rooli sekä työpajaryhmien kokoonpano. Tulokset osoittavat myös ryhmän yhteenkuuluvuuden tunteen olevan edellytys sille, että nuoret kokevat sosiaalista osallisuutta. Tutkimus tarjoaa uutta tietoa ja ymmärrystä siihen, mihin kannattaisi kiinnittää huomiota järjestettäessä kertaluonteinen taidetyöpaja kouluissa. Tiedosta hyötyvät sekä koulujen henkilökunta että taidetyöpajatoimijat.

Väestön ikääntymistä ja elinajan pitenemistä voidaan pitää yhteiskuntaan merkittävästi vaikuttavina muutoksina. Näiden muutosten osalta voidaan olettaa, että erinäisten palveluiden tarve tulee kasvamaan ja sosiaali- ja terveyspalveluiden iäkkäiden käyttäjien määrät kasvavat samalla. Näiden muutosten lisäksi myös digitalisaation jatkuva kehitys ja niin julkisten kuin yksityistenkin palveluiden sähköistyminen vaikuttavat lähes poikkeuksetta jokaisen arkeen. Tällöin on tärkeää ottaa huomioon yhteiskunnan heikoimmassa asemassa olevat kansalaiset ja digisyrjäytymisen riski. Palveluiden sähköistymistä puolustetaan usein saavutettavuuden parantamisella ja että asiat hoituvat nopeammin ja helpommin. Tämä pitää paikkansa niiden palveluiden käyttäjien osalta, jotka osaavat hyödyntää digipalveluita ja käyttää niihin tarvittavia teknologisia laitteita. Digitalisaatiolla voi kuitenkin olla myös eriarvoisuutta ja syrjäytymistä aiheuttavia seurauksia. Tämän integroivan kirjallisuuskatsauksen tarkoitus on tarkastella näitä erilaisia digitalisaation seurauksia ja niiden mahdollisia vaikutuksia iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluiden käyttäjien kannalta. Aiheen tarkastelu tapahtuu osallisuuden teoreettisissa kehyksissä. Osallisuuden kannalta digitalisaation yhteydessä olennaista on, että käsiteltäviä teemoja tutkielmassa ovat digiosallisuus ja digisyrjäytyminen. Tutkielman kohderyhmänä painottuvat iäkkäät, yli 65-vuotiaat henkilöt. Tarkoituksena on ollut myös sitoa sosiaalityön näkökulma aiheeseen ja tarkastelun kohteena onkin myös se, että onko sosiaalityön keinoin mahdollista ehkäistä iäkkäiden digisyrjäytymistä. Maisterintutkielmassa on tarkoitus selvittää, millaisia yhteiskunnallisia vaikutuksia digitalisaatiolla on iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalvelujen käyttäjien arjessa ja erityisesti heidän osallisuutensa toteutumisen kannalta. Tutkielmassa keskitytään iäkkäisiin digitaalisten palveluiden käyttäjinä Ellen Helsperin teoreettista mallia hyödyntäen ja luokitellen iäkkäiden internetin ja digipalveluiden käyttöä taloudellisten, kulttuuristen, sosiaalisten ja henkilökohtaisten resurssien kautta sekä huomioiden myös taitojen ja asenteiden vaikutus. Tutkielmassa tarkastellaan myös iäkkäiden digisyrjäytymiseen vaikuttavia ulottuvuuksia ROSEnetin syrjäytymisen ulottuvuuksia hyödyntäen. Tutkielmassa nostetaan esiin digisyrjäytymisen ja verkon ulkopuolisen syrjäytymisen yhteyksiä, sillä tutkimusten valossa on selvää, että digisyrjäytyminen lisää sosiaalisen syrjäytymisen riskiä. Syrjäytymisen riskit ja ilmiöt kietoutuvat toisiinsa ja usein useat eri tekijät vaikuttavat yhtä aikaa tai ovat seurausta jostakin toisesta syrjäyttävästä tekijästä. Iäkkäiden internetin ja digipalveluiden käyttöä ajatellen tulisi ottaa huomioon iän ohella myös muita ihmisiä määrittäviä intersektionaalisia tekijöitä, kuten esimerkiksi sukupuoli, yhteiskuntaluokka, asuinpaikka, terveydentila, kulttuurinen ja uskonnollinen sekä etninen tausta. Erityisesti näiden taustatekijöiden merkitys korostuu siinä vaiheessa, kun tarkastellaan iäkkäiden niin sosiaalista kuin digitaalistakin osallisuutta yhteiskunnassa. Lisäksi oli havaittavissa, että varsinaista laitteiden tai palveluiden saavutettavuutta enemmän iäkkäiden internetin ja digipalveluiden käyttöön vaikuttivat osaaminen ja asenteet. Huomionarvoista on myös, ettei kaikkien iäkkäiden voida odottaa omaksuvan digiteknologiaa.

Tämän tutkielman tarkoituksena on selvittää Diakonissalaitoksen ylläpitämän matalan kynnyksen kohtaamispaikan, Kallion D-aseman, merkitystä kävijöidensä osallisuudelle. Tutkielmassani selvitän, miten D-asema pyrkii lisäämään kävijöidensä osallisuutta sekä mikä merkitys D-asemalla on sen kävijöille. Osallisuus on merkittävä tekijä ihmisen hyvinvoinnille. Osallisuus on riittäviä aineellisia resursseja, itsensä toteuttamista, kuulumista ja kuulluksi tulemista sekä vaikuttamista. Tämä tutkielma syventää aiemman tutkimuksen analyysia siitä, millaista osallisuutta matalan kynnyksen kohtaamispaikat voivat tarjota ja millaisia hyvinvointivaikutuksia sillä on. Lisäksi tutkielmassa pohdin, millaista osallisuutta kävijät osoittavat toiminnallaan D-asemalla. Tutkielman aineisto on kerätty havainnoimalla Kallion D-asemalla kahden viikon ajan. Tutkielma on laadullinen ja aineiston analyysi on toteutettu teoriaohjaavasti. Ohjaavina teorioina on käytetty erilaisia määritelmiä ja viitekehyksiä osallisuudesta ja hyvinvoinnista. Aineiston analyysissa on käytetty metodeina sekä sisällönanalyysia että temaattista analyysia. Analyysin perusteella aineistosta nousi neljä teemaa: elämäntilanteet, yhteisöllisyys, toiminta ja osallistumattomuus. Elämäntilanteet-teema kuvaa osallisuuden vajeita, joita aseman kävijöillä elämässään on. D-aseman yhteisöllisyys tuottaa sosiaalista osallisuutta mahdollistamalla vastavuoroista kuulluksi tulemista ja ihmissuhteita. Toiminta-teema kertoo osallistamistoimista, joita D-asema järjestää. Tekeminen on tärkeä osa osallisuutta, ja D-asema mahdollistaa kävijöilleen monenlaista toimintaa, jota kävijät eivät itse mahdollisesti voisi järjestää. Kävijöiden osallistumattomuus aseman toimintaan voi kertoa kävijöiden vaikeudesta esimerkiksi suunnitella omaa elämäänsä. Haluan kuitenkin tutkimuksessani huomauttaa, että toisaalta osallistumattomuus voi myös osoittaa osallisuutta omaan elämään, kun kävijät ilmentävät vallankäyttöä, toimijuutta tai omien voimavarojen huomioimista. Tämä tutkielma vahvistaa käsitystä siitä, että matalan kynnyksen toiminnalla on merkitystä kävijöilleen ja ne lisäävät osallisuutta. D-asema ei voi juurikaan vaikuttaa aineellisten resurssien puutteeseen, mutta tästä huolimatta asema vahvistaa monenlaista muuta osallisuutta, kuten osallisuutta omaan elämään, toimijuutta, itsensä toteuttamista, vastavuoroisia ihmissuhteita sekä vaikuttamista.

Objectives. In this thesis I research how restorative peer mediation supports the citizenship of children. In addition I examine what kinds of possibilities of participation does restorative mediation offer for children in comprehensive school. Peer mediation is based on a theory about restorative justice. Theory of peace education has been suggested as the background for international mediation. Previous studies have proven peer mediation to be a working method in solving conflicts between children. It has been shown to produce many types of learning from social skills to skills of problem solving. Methods. This thesis was executed as a literary survey. I examined the research done on peer mediation and considered the results I got from the aspect of children’s citizenship and involvement. In this thesis I defined my keywords based on scientific literature and research: mediation, citizenship, participation, conflict, restorative practices and peace education. Results and conclusions. Previous studies showed mediation to be a proper method for solving conflicts between children in comprehensive school according to the teachers and pupils alike. The pupils were satisfied in being involved in the mediation process but worried that too few of their conflicts were being guided to mediation. The attitudes of adults and their uncommitment to the using of mediation caused problems in the continuity of the method. The poor visibility of mediation in the school world, such as both children and adult’s scarce knowledge about peer mediation, led to the reduced use of the method. In all the studies peer mediation solved 90 % of all the cases that were guided to be mediated so as a method it works well. Mediation is based on the involvement of citizens and bringing the method into schools gives children a chance to be involved. The pupil mediators have the greatest possibility of becoming involved and according to studies they are the ones that benefit the most from peer mediation. In the mediation method children get to solve their problems themselves and act as active citizens. They experience feelings of success from sorting out their own arguments and while doing so diminish the load of teachers by settling their own conflicts independently. Mediation is a functioning method in increasing children’s participation.

Tiivistelmä Tiedekunta:: Valtiotieteellinen tiedekunta Koulutusohjelma:: Sosiaalitieteet Opintosuunta:: Yhteiskuntapolitiikka Tekijä:: Eija Holmström Työn nimi:: Eläkkeelle siirtyneiden kokemuksia sosiaalisesta aktiivisuudesta, osal-lisuudesta ja eristymisestä Työn laji:: Maisterintutkielma Kuukausi ja vuosi:: Helmikuu 2024 Sivumäärä:: 56 sivua, lähteet 5 sivua ja liitteet 2 sivua Avainsanat:: kolmas ikä, eläkeläisten aktiivisuus, osallistuminen, osallisuus, ikäsyrjintä, sosiaalinen kuolema OhjaajaT:: Anne Kouvonen ja Jari Pirhonen Säilytyspaikka:: Helsingin yliopiston kirjasto Lähtökohtana on tunnistaa kolmannen iän eläkeläisten kokemuksia eläkkeelle siirtymisestään ja sen tuomista muutoksista sosiaalisiin kontakteihin ja osallisuuteen yhteiskunnassa. Lisäksi tavoitteena on tunnistaa kolmannen iän eläköityneisiin kohdistuva ikäsyrjintä sekä mahdolli-set viitteet sosiaalisesta kuolemasta, joka ilmiönä yleensä liitetään ikääntyneempään vanhus-väestöön. Eläkkeelle siirtyneiden osuus koko väestöstä on suomalaisessa yhteiskunnassa kas-vamassa, mistä syystä olisi tärkeä tunnistaa heidän hyvinvointiinsa vaikuttavia tekijöitä ja tun-nistaa keinoja heidän osallisuutensa parantamiseksi aktiivisina yhteiskunnan jäseninä. Tutkimusaineisto koottiin 19 viime aikoina eläköityneen henkilön haastatteluista. Aineisto lit-teroitiin 109 sivua käsittäväksi tekstiaineistoksi. Analyysi suoritettiin Atlas.ti-ohjelmistoa hy-väksi käyttäen sisällönanalyysimenetelmällä. Ensimmäinen havainto tuloksista oli, että vaikka eläkkeelle siirtyminen mielletään positii-viseksi asiaksi ihmisen elämänkaarella, todellisuudessa kyseessä on iso elämänmuutos, jonka seuraukset eivät ole yksinomaan myönteisiä. Elämän muuttumisen seuraukset tulisi tunnistaa nykyistä paremmin, ja niihin olisi hyödyllistä valmistautua hyvissä ajoin etukäteen. Tutkielmaa varten haastateltavat henkilöt olivat rakentaneet uutta sosiaalista verkostoaan suunnitelmalli-sesti sosiaalisella aktiivisuudella erilaisissa harrastuspiireissä ja vapaaehtois- ja auttamistyössä. Osallistuminen erilaisiin aktiviteetteihin lisäsi osallisuuden tunnetta ja auttoi sosiaalisen identi-teetin säilymisessä. Ikäsyrjintää ei tunnistettu omakohtaisesti, vaikka sen ilmiöt näyttäytyvät yhteiskunnassa yleisesti. Viitteitä sosiaaliseen kuolemaan liitettävistä tunnusmerkeistä oli nähtävissä, vaikka ne kaikki eivät olleet vielä toteutuneet omalla kohdalla. Huoli terveyden heikkenemisestä ja toisten hoi-dettavaksi joutumisesta tulevaisuudessa, sekä yhteiskunnassa eläkeläisiin kohdistetut ulkopuo-lisuutta viestivät asenteet olivat aktiivista kolmatta ikää elävien haastateltavien hyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä. Eläkkeelle siirtymistä seuraavaa sosiaalisen identiteetin menettämistä haastateltavat olivat kompensoineet luomalla uutta identiteettiä aktiivisina toimijoina harras-tuksissa ja perheen parissa.

Tutkielman aiheena ovat aiemmin asunnottomuutta kokeneiden, nykyään niin sanotuissa hajasijoitetuissa vuokra-asunnoissa itsenäisesti asuvien ihmisten kokemukset hyvinvoinnista, sosiaalisista suhteista ja osallisuudesta. Tutkimuskysymyksiä ovat: 1. Miten haastateltavat kuvaavat asunnottomuuteen, asunnon saamiseen ja asunnottomien palvelujärjestelmään liittyviä kokemuksiaan? 2. Millaisia merkityksiä haastateltavat antavat ihmissuhteilleen ja yksinäisyyden kokemuksilleen koetun asunnottomuuden aikana ja nykyhetkessä? 3. Millaisina haastateltavien nykyinen arki, hyvinvointi ja osallisuus ilmenevät heidän kerronnassaan? Tavoite on tuottaa uutta tietoa suomalaiseen asunnottomuuden tutkimukseen ja laajemmin eriarvoisuutta ja hyvinvointia koskevaan yhteiskuntapoliittiseen tutkimukseen. Tutkimuksen teoreettinen perusta muodostuu hyvinvoinnin, asumispolkujen, sosiaalisten suhteiden, yksinäisyyden, marginalisaation ja osallisuuden käsitteistä. Tutkimuksen haastateltavat rekrytoitiin Y-Säätiön Yksi meistä -kehittämishankkeen osallistujista. Hankkeen tavoitteena on vähentää Y-Säätiön vuokra-asunnoissa asuvien yksinäisyyttä. Tutkimuksen aineisto kerättiin puolistrukturoiduin teemahaastatteluin ja aineisto koostuu kuudesta haastattelusta. Tutkimuksen teoreettismetodologisena viitekehyksenä on tulkitseva fenomenologinen analyysi (IPA). Tutkimuksen tuloksissa asunnottomuus määrittyy raskaana kokemuksena ja osattomuutena. Asumisyksiköistä on saatu tukea, mutta niihin liittyy myös negatiivisia kokemuksia. Itsenäisen vuokra-asunnon saaminen tukee päihderiippuvuudesta kuntoutumista ja lisää hyvinvointia. Asunnottomuus heikentää sosiaalisia suhteita. Asunnottomuuden aikaiset ystävyyssuhteet liittyvät usein päihteidenkäyttöön ja päätöksistä katkaista suhteet voi seurata yksinäisyyttä. Yksinäisyys koetaan negatiivisena olosuhteena, johon liittyy tyhjyyden tunteita. Yksinäisyys voidaan kiistää tai yksilö voi kokea sen luonnolliseksi osaksi elämänhistoriaansa. Uusien ihmissuhteiden solmiminen koetaan hankalaksi. Asunnon saaminen parantaa lähisuhteita ja lähisukulaiset ovat merkittävin avun ja tuen lähde. Asunnottomuutta kokiessaan ihmisellä ei ole mahdollisuuksia rakentaa itselleen arkea ja elämänpiiriä, jossa osallisuus ja hyvinvointi voivat toteutua. Asunnottomuus kaventaa mahdollisuuksia tehdä omaa elämää koskevia valintoja, ja sillä on pitkäkestoisia vaikutuksia yksilön hyvinvointiin. Itselle sopivaksi koettu vuokra-asunto on uudenlaisen arjen kivijalka. Asumisen turvaaminen ei kuitenkaan yksinään riitä hyvinvoinnin ja osallisuuden lähteeksi. Marginalisoitu asema, johon liittyy köyhyyttä ja yksinäisyyttä voi jatkua myös asunnon saamisen jälkeen. Osallisuutta lisäävät mahdollisuudet osallistua itse valittuihin toimintoihin, esimerkiksi vertaistukiryhmiin. Tarvitaan lisää tutkimusta siitä, kuinka aiemmin asunnottomuutta kokeneiden ja sittemmin itsenäiseen asumiseen siirtyneiden yksilöiden elämässä ilmeneviä hyvinvoinnin vajeita voidaan lievittää. Tällainen tieto ja siihen nojaavat politiikkatoimet ovat tärkeitä myös yhteiskunnallisen eriarvoisuuden vähentämisen näkökulmasta.

The purpose of this study was to describe and analyze the everyday life and the challenges of epileptic children and their families. The meaning was to find out the biggest challenges of epilepsy families and children in everyday life. My interest focuses on children's participation and social cohesion in kindergarten and school, as well as other childhood environments. I studied epilepsy and experiences of parents of epilepsy children. How they have adapted to living with epilepsy? The study involved two adults who were diagnosed with epilepsy as child and five parents whose children have epilepsy. The study method was a half structured interview. Some of the interviews were done by using Skype. The interviewees were found in Facebook's Epilepsy life and Epilepsia kohtauspaikkana. The interviews took place in early spring 2016. The data was analyzed by means of abductive narrative. In analysis it was used three difference theories as an important reference: Ecological system of Branfenbrenner, participation and cohesion and resilience.Results and conclusions: The research showed that the epilepsy was seen as a challenge of today's everyday life, if after the diagnosis had been challenges with in the hospital, daycare or school. If co-operation had gone well with the mentioned parties, not everyday life seem so challenging. It is how the situation was seen to be challenging, influenced by the togetherness and participations.

The purpose. Documents outlining pre-school and early childhood education highlight the importance of child's participation. Participation involves listening to the child's wishes and opinions concerning his or her affairs. Previous studies show the relevance of music in childhood. Music education is also defined as part of the child's holistic support for growth and development. In Criteria for the pre-school curriculum (2014) music education has been recognized within Forms of expression -learning entity. The aim of this study was to describe a group of pre-school children's attitudes towards music. This study examines what the group of pre-school children think music is, how they experience music and if they would like to have something more of music education. These research questions were sought answers by interviewing children in the group. Methods. The study was conducted as a qualitative case study in the spring 2016 to one pre-school group in the Southern Finland. All 14 children in the group participated the study by answering interview questions. Children were interviewed one by one in a semi-structured interview. Interviews were conducted in the premises of the day care center on three consecutive days. The resulting data was analyzed using content analysis methods. Results and conclusions. The results of the study showed the majority of the group's children perceive music as tones of instruments. Playing instruments was seen as the easiest and the most difficult area of the music depending on the individual. Playing musical instruments was the most desirable musical area, when asked whether the children would like to have more musical activities. The children in the group hoped to play more instruments and named a variety of musical instruments, which they wanted to try. Most of the children had had or were having a musical hobby, which can be thought to affect the responses. This was seen in use of musical terms, as well as a general understanding of music. By solving children's interests the things that they feel relevant can be found.

The framework for this study comes from Koster’s, Nakken’s, Pijl’s and van Houten’s (2009) theory of a child’s social participation in a peer group. According to Koster and the partners, social participation is built by four dimensions: child's social self-perception, acceptance by classmates, contacts/interactions and friendships/relationships. A lot of research has been conducted of social participation of children with special educational needs in mainstream schools, but most of the researches are quantitative or have been examined through the adult perceptive. The aim of this study is to examine social participation of a disabled child from multifaceted perspective. In addition to this, the aim is to find out how the dimensions of contacts/interactions and acceptance by classmates are related to each other’s. This is a qualitative case study of a child with Down syndrome, who has been in a mainstream primary school class. The data of this study consists of a thematic interviews of the child herself and the persons who have been involved through her school path. In addition to this the data consists child’s writing book and a message book of a parent and school counselor from the 6th grade. The analysis was done using a deductive content analysis. The results suggested that the child’s social participation of the peer group had been incomplete. On the eyes of outsiders, the child’s social self-perception had been seen as positive, but the child’s own school satisfaction had been alternately positive and negative. The child didn’t have any actual friendships or two-way play during the primary school. During the school years she had participated a lot to classes activities and especially on these situations there had been strong support from the other classmates. In general, the child was a respected and accepted member by her classmates but the externality became relevant in occasional conflicts or on group work situations. Social participation is a key requirement for inclusion and it needs to be reached more so that the equality of every student can be advanced