Browsing by Subject "pelastus"

Tutkimuksen tavoitteena ja pääaiheena on ollut perehtyä tarkasti edesmenneen suomalaisen lähetyssaarnaajan Mauri Viksténin pelastusopillisiin näkemyksiin ja erityisesti hänen vanhurskauttamisoppiinsa helluntailaisessa kontekstissa 1970–90-luvuilla. Tutkimusaineiston päälähteinä ovat olleet Mauri Viksténin kirjoittamat kaksi opillista kirjaa ja lähes 250 puhetallennetta. Tutkimuksen metodina on ollut systemaattinen analyysi eli Mauri Viksténin esittämien kristinopillisten käsitteiden, väitteiden ja argumenttien johdonmukainen tarkastelu. Mauri Viksténin näkemyksiä on peilattu tarvittavassa määrin myös helluntaiseurakuntien yleiseen opetukseen, mutta kyseessä ei ole varsinainen vertaileva tutkimus. Tutkimuksessa nostetaan esiin myös tarve joidenkin keskeisten pelastusopillisten käsitteiden tarkentamiselle. Tutkimus osoittaa Mauri Viksténin edustaneen äärimmäisen vankasti sellaista käsitystä, että Jumalaan evankeliumin kautta turvautuva ihminen on vain ja ainoastaan uskonsa perusteella sataprosenttisesti vanhurskas ja siten Jumalan hyväksymä juuri sellaisena kuin hän on. Niin ollen sielun pelastus ei ole missään määrin ihmisen ja Jumalan yhteistyötä vaan kertakaikkista lahjaa. Luterilaisuus ja helluntailaisuus ovat kumpikin toimineet suomalaisen kristillisyyden viitekehyksenä Mauri Viksténin omaksumille kristinopillisille käsityksille, ja hänen elämäntyönsä onkin toteuttanut selkeästi reformaation ja uskonpuhdistuksen henkeä. Tutkimuksessa todetaan, että Mauri Viksténin edustamaa vanhurskauttamisoppia ei ole sellaisenaan välttämättä yleisesti omaksuttu helluntailiikkeessä. Sen tähden johtopäätöksissä on esitelty muutamia kriittisiä pisteitä helluntaiopissa ja käytännöissä, ja niihin on muotoiltu joitakin suosituksia ja ratkaisuehdotuksia. Vähäiset tai paikalliset hienosäädöt eivät ehkä riittäisi, jos helluntaiherätyksen uudistumista Mauri Viksténin opetuksien pohjalta tavoiteltaisiin, sillä sellaiseen tarvittaisiin luultavasti laajempi opillinen paradigman muutos. Tekijä toivoo, että jokainen tutkielmaan perehtynyt lukija ymmärtää, mikä on ollut Mauri Viksténin erittäin armopitoisen julistuksen syvin ydin ja sen teologiset perustelut, kuinka hänen opetuksensa on suhteutunut helluntailaiseen opinkenttään ja identiteettiin, ja miksi hänen näkemystensä huomioon ottaminen erityisesti helluntailiikkeessä on erittäin suositeltavaa.

Tutkimus käsittelee seksuaalista asketismia varhaiskristillisessä kirjoituksessa Paavalin ja Teklan teot. Kirjoitus ajoittuu toiselle vuosisadalle jKr. ja on apokryfisten apostolien tekojen lajityypin edustaja. Tutkimuksen metodologia ammentaa ruumiinantropologiasta, feministisestä ideologiakritiikistä ja narraatiokritiikistä. Näiden lähestymistapojen kautta tarkastellaan seksuaalisen askeesin merkitystä sekä sen sosiaalisia implikaatioita. Tutkimuksen luvussa 2 tarjoama luenta Paavalin ja Teklan teoista keskittyy Teklan hahmoon ja tarkastelee tämän toimijuutta. Luenta sisältää valikoitujen katkelmien käännöksiä. Seksuaalisen asketismin teema avaa ja syventää eroa Paavalin ja Teklan kertomuksen eri tasojen välillä osoittaen, ettei seksuaalinen askeesi ja neitsyyden saama arvo ole täysin sama läpi kertomuksen. Makarismit kertomuksen alussa johdattavat lukijaa yleistämään Paavalin julistuksen koko kertomuksen tulkinnalliseksi viitekehykseksi, mutta kuvaus Teklasta marttyyrina ja kastettuna ja pelastuksen todeksi elävänä opettajana välittävät toisenlaista ruumiillisuuden kokemusta ja painotusta. Luvussa 3 tarjotaan katsaus merkittävimpiin vertailukohtiin muissa apokryfisissä apostolien teoissa naisten seksuaalisen askeesin suhteen. Ruumiillisuuden näkökulma on tuonut esiin ristiinpukeutumisen herättämiä ristiriitoja, joita käsitellään luvussa 3. Naisten ristiinpukeutuminen ja hiusten leikkaaminen tuomitseminen antaa viitteitä siitä, että sen sisältämiä merkityksiä ja konkreettisia seurauksia oli kirkon johdossa vaikea hyväksyä. Sukupuolieron kategoriasta ei haluta luopua, sillä se olisi merkinnyt sukupuolisen hierarkian perustan lakkaamista. Toisaalta sukupuoliero liittyy myös kysymykseen identiteetistä, mikä näkyy keskustelussa ylösnousemusruumiista. Tutkimus esittää, että ristiinpukeutuminen mahdollistui ainakin osittain sen ajatuksen kautta, että pelastuksessa palautuisi luomisen alkuperäinen hyvä ja androgyyni ihmisyys. Teklan kertomus on siten nähtävissä esimerkkinä siitä, miten uskonnolliset ideat muodostavat, ohjaavat ja muokkaavat sosiaalista todellisuutta ja sitä, miten materiaalinen maailma ymmärretään.