Browsing by Subject "performatiivisuus"

Tämän pro gradu -tutkielman aiheena on isyys, ja sen tarkoituksena on selvittää isyyden toteuttamista eli tekemisen tavan suhdetta miehen vanhemmuuden kokemukseen ja pojan isyyskokemukseen. Tutkielmaa ovat ohjanneet seuraavat kysymyksenasettelut: miten erilaiset isyyden tekemisen tavat näyttäytyvät isien ja lasten kokemusmaailmassa? Millaisia ovat isien omaksumat toimintatavat, kun he toimivat kodin piirissä ja vanhemman roolissa, ja miten ne rakentuvat maskuliinisuuden kontekstissa? Miten ja millaiseksi rakentuu isyyden tekemisen tavan sekä lapsen ja isän välisen emotionaalisen läheisyyden välinen suhde? Tutkielman taustalla vaikuttaa sosiaalikonstruktionistinen näkemys todellisuuden rakentumisesta, mikä on ohjannut tutkimuksen teoreettista paikantumista sekä vaikuttaa keskeisten käsitteiden valintaan ja problematisointiin. Keskeiseksi käsitteeksi on asettunut tekeminen kun tutkielman ymmärrys vanhemmuudesta on saanut vaikutteita Judith Butlerin sukupuolen performatiivisesta ymmärtämisestä. Näin ollen isyyden nähdään muodostuvan asioista, joita isä vanhemmuuteensa liittyen tekee, kuten esimerkiksi lapsen kuljettamisesta harrastukseen ja ruoanlaitosta. Lapsikäsitys on paikantunut uuden lapsuustutkimuksen tuottamaan lapsen subjektiutta korostavaan käsitykseen lapsesta. Lapsikäsityksen ajatuksen mukaisesti aineistoa kerättiin isien lisäksi lapsilta. Tutkimusaineisto koostuu kuuden 8-11 –vuotiaan pojan ja viiden isän haastatteluista. Aineisto kerättiin puolistrukturoidun teemahaastattelun periaatteita noudattaen ja sen analyysimenetelmänä käytettiin teoriaohjaavaa sisällönanalyysia. Isien vanhemmuuskokemuksiin ja poikien isyyskokemuksiin merkittävimmin vaikuttavana tekijänä näyttäytyy isän vanhemmuuden tekojen määrä. Pojilla, joiden isät tekivät eniten isyyden tekoja, on läheisin suhde isäänsä eivätkä isät näyttäydy heidän kertomassaan toissijaisina vanhempina. Eniten isyyden tekoja tekevien isien suhde isyyteensä näyttäytyy erilaisena kuin tekoja vähemmän tekevien. Aktiiviset isät suhtautuvat vanhemmuuteensa reflektiivisesti ja he asettavat omalle vanhemmuudelleen vaatimuksia. Tämä näyttää vaikuttavan myönteisesti poikien isyyskokemuksiin. Toisaalta aktiiviset isät raportoivat eniten vanhemmuuteen liittyvistä kielteisistä tunteista ja kokemuksista, kuten esimerkiksi riittämättömyyden tunteesta, huonosta omatunnosta ja ajanpuutteesta. Isien kokema kiire ei kuitenkaan heijastu poikien arkeen. Isyyden suhde maskuliinisuuteen näyttäytyy monimuotoisena. Aiemmassa tutkimuksessa isyyden tekemisen tavan ja tietynlaisen maskuliinisuuden on ehdotettu kiinnittyvän toisiinsa suoraan. Haastateltavat isät saattoivat kuitenkin kokea itsensä hyvinkin maskuliinisiksi ja siitä huolimatta tehdä aktiivista ja huolehtivaa vanhemmuutta. Isien vanhemmuuden tekemisen toimintatavat näyttävät kuitenkin kiinnittyvän maskuliinisuuteen, ja erityisen sukupuolittuneeksi vanhemmuuden tekemisen alueeksi määrittyy isän ja pojan yhdessä tekeminen.

This study aims to explore how power relations are produced, maintained and challenged in a primary school classroom context. Theoretically, the study is framed around post-structuralist theories about the subject and power, whereby power is understood both as controlling the subject but also enabling the subject to act. Judith Butler’s concept of performativity is used to analyse the power structures in the classroom in detail. The research was conducted by using ethnographic research methods, mainly participatory observation and group interviews. The data was collected in a primary school 6th grade classroom in the Helsinki region. The fieldwork for the study was conducted between March and May 2015. Power relations were performatively constituted by repetitive actions, for example by using repetitive disciplinary methods. Challenging power relations was possible by varying these repetitive actions. Power relations in the classroom were deeply gendered. The study adds to the body of research on schools, power and agency. By analysing how power relations in the classroom are challenged, the research provides one perspective into how agency can be understood in school. The wider social context of the research relates to the role and agency of children in society. The study aims to explore the connection between agency that is enabled in the classroom and agency in society in general. The study suggests that power relations in the classroom are related to how children view their role in society at large.

Pro gradu -tutkimuksessani tarkastelen vammaisuuden käsitteen muodostumista sekä teoreettisesti että käytännön esimerkin avulla: analysoimalla Sanna Marinin hallituksen ohjelman Osallistava ja hyvinvoiva Suomi – sosiaalisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävä yhteiskunta (2019) vammaisia koskevia kirjauksia foucault’laisen diskurssianalyysin avulla. Työni kuuluu soveltavan filosofian alaan ja sen teoreettinen viitekehys on kriittisessä feministisessä vammaistutkimuksessa. Työssäni keskityn erityisesti vammaistutkija Shelley Tremainin tulkintoihin Michel Foucault’n (1926 – 1984) kirjoituksista. Niitä hyödyntäen Tremain muodostaa näkemyksensä vammaisuudesta dispositiivina eli historiallisesti syntyneiden diskurssien ja yhteiskunnallisten käytäntöjen muodostamana kokonaisuutena. Pro gradu -tutkimuksessani kuvaan vammaisuuden dispositiivin toimintaa eri näkökulmista. Ensimmäisessä osassa tutkin vammaisuuden dispositiivia yleisellä tasolla. Erittelen vammaisuuden käsitteen muodostumisen taustalla vaikuttavia diskursseja. Analysoin, mitä tarkoitetaan väitteellä, että henkilö on vammainen, ja mitä kyseinen määrittely kertoo laajemmin normaalina ja normatiivisena pidetystä. Esitän Tremainin performatiiviseen vammaiskäsitykseen vedoten, kuinka ymmärrys vammaisuudesta on sidottu aina vallitsevaan kulttuuriin ja historialliseen ajanjaksoon sekä kyseisen ajan tuottamiin vammaisuutta ja vammaisia henkilöitä koskeviin esityksiin. Tutkimukseni toisessa osassa analysoin vammaisuuden dispositiivin toimintaa yksityiskohtaisemmalla tasolla eli tutkimalla Marinin hallitusohjelman vammaisia käsitteleviä diskursseja. Esitän, että hallitusohjelmasta on löydettävissä ainakin kahdenlaisia vammaisuutta koskevia diskursseja, joiden molempien tavoitteena on lisätä vammaisten yhteiskunnallista osallisuutta toisistaan poikkeavin tavoin: aktiivisena työelämätoimijana tai yhdenvertaisena kansalaisena. Lopuksi arvioin, millaisia identiteettimahdollisuuksia kyseiset diskurssit avaavat subjektiviteettiaan muodostavalle, vammaiseksi luokitellulle yksilölle.