Browsing by Subject "populismi"

Populismi on ollut viime vuodet todellinen politiikan trendisana. Politiikkaan on noussut suuri määrä erilaisia toimijoita, joita on kutsuttu populistisiksi. Populismia on käytetty erityisesti leimakirveenä ja julkisessa keskustelussa siitä on puhuttu todellisuutta yksinkertaistavana puhetapana. Populismin käsitteen määrittelyyn ovat osallistuneet tutkijoiden lisäksi media, populistien poliittiset vastustajat ja yhä enenevässä määrin myös populistit itse. Populismin käsitteen suuresta käytöstä huolimatta sen teoreettista määrittelyä koskeva kansainvälinen tutkimusperinne on saanut suomalaisessa tutkimuksessa vähän huomiota. Tässä tutkielmassa perussuomalaisia tarkastellaan kansakeskeiseksi traditioksi nimetyn tutkimusperinteen näkökulmasta. Kansakeskeisen tradition mukaan populistit sanovat edustavansa valtaan oikeutettua kansaa. Kansan toiseuskuvana toimii aina jonkinlainen valtablokki: poliittinen tai taloudellinen eliitti. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä toimii Jan-Werner Müllerin näkemys siitä, että kansa on aina populistien itse konstruoima eikä kansaa sellaisenaan ole olemassa. Müllerin mukaan populistit esittävät osan väestöstä koko todellisena kansana, ja tällä kollektiivilla tulisi heidän mukaansa olla yksinoikeus valtaan. Müller näkee, että kyseessä on eksklusiivinen representaatio, jossa vain ja ainoastaan populisteilla on oikeus puhua kansan mandaatilla. Koska näkemys ei hyväksy muiden legitiimien näkemysten olemassaoloa, populismi on demokratian vastaista. Tässä tutkielmassa halutaan selvittää, miten ajatus yhdestä valtaan oikeutetusta kansasta on näkynyt perussuomalaisten teksteissä ja miten sen avulla on legitimoitu poliittista toimijuutta. Tutkielman lähtökohtana on, että populismi on identiteettipolitiikkaa. Populistien on identifikaation keinoin luotava kansa-kollektiivia, johon osa äänestäjistä voi samastua. Populistinen identifikaatio on monesti rakennettu puolueen johtajan ja sen seuraajien välille. Siksi tässä tutkielmassa tarkastellaan perussuomalaisten silloisen puheenjohtajan Timo Soinin puhetta. Populistit ovat monesti onnistuneet mobilisoimaan äänestäjiä verkossa, minkä vuoksi tutkielman aineistoksi on valittu Soinin blogi eli Ploki. Tutkielman aikarajauksena toimii perussuomalaisten kaikkein menestyksekkäimmän mobilisaation vuodet eli ”jytkyä” edeltänyt vaalikausi 2007-2011. Blogissaan Soini vahvisti yksinkertaistettua demokratianäkemystä, joka hyväksyy vain kansan tahdon politiikan suuntaa ohjaavaksi muutosvoimaksi. Tarkasteluhetkellä politiikkaa johtivat Soinin mukaan kansasta irralliset byrokraatit ja eliitti. Soini asettikin vastakkain elitistisen - eli byrokraattisen - ja populistisen demokratian. Soini pyrki esittämään kansan tahdon yhtenäisenä näkemyksenä siitä, miten asiat tulisi yhteiskunnassa järjestää. Soinille kansa voi tarkoittaa poliittista kansaa, tavallista kansaa, sorrettua kansaa tai suomalaista kansaa. Soinin kansakäsitys oli monesti samankaltainen kuin Veikko Vennamolla. Soinin kansa edusti Vennamon artikuloimia asioita, vaikka 2000-luvulla kansa asui erityisesti kaupunkien lähiöissä. Soinin suomalaista kansaa ei voida nähdä etnokulttuuriseksi kansakunnaksi. Soinin retoriikassa kansan ulkopuoliseen eliittiin kuuluivat ainakin EU ja Brysselin eliitti, vanhat puolueet - lähinnä keskusta, kokoomus ja SDP - sekä vihreät. EU oli epädemokraattinen eikä hyväksynyt minkään kansan tahtoa. Brysselin eliitti oli yltäkylläisyydessä elävää eurooppalaista yläluokkaa. Vennamolta tuttu käsite vanhat puolueet - ja niistä etenkin keskusta ja SDP - olivat Soinin konstruktiossa pettäneet kansan. Ne olivat vielä joskus olleet kansan puolella mutta kääntäneet tälle vallanhimossa selkänsä. Kokoomus taas oli raharikkaiden puolue ja suosi globaalia pääomaa kansan kustannuksella. Vihreät oli Soinille hyvä identiteetin rakennustyökalu, koska myös se nousi luokkajaon ulkopuolelta mutta oli puolueena perussuomalaisten vastakohta. Vihreät olivat Soinin puheessa kansaa vihaavaa kaupunkieliittiä, joka ajoi ilmastomuutoksen nimeen verhottua ilmastomafian salajuonta. Viimeinen viholliskuva oli aikaisempia abstraktimpi. Soini puhui suuresta rahasta ja myötäjuoksijoista, jotka tukivat valtaeliitin politiikkaa verhojen suojissa. Perussuomalaiset oli ainoana puolueena kansan asialla. Soinin identiteettipoliittisessa rakennuksessa perussuomalaiset esitettiin järjestelmän ulkopuolelta nousevana kansanliikkeenä, jonka tärkein tehtävä oli antaa kansalle ääni ja palauttaa tälle valta. Perussuomalaiset olivat tuiki tavallisia ihmisiä, mitä Soini korosti puhumalla heistä etunimillä. Soinin mukaan kansan pyrkimys nousta valtaan tulisi kuitenkin aiheuttamaan eliitin keskuudessa närkästystä. Eliitti pyrkikin kaikin keinoin tukahduttamaan perussuomalaisten nousun. Puolueensa lisäksi Soini legitimoi myös omaa asemaansa. Soini oli sanojensa mukaan aito kansanmies: Iivisniemen betonilähiössä varttunut jalkapalloa rakastava lihansyöjä. Toinen Soinin omaa johtajuutta legitimoiva keino oli nostaa hänet kauas kansan yläpuolelle - välillä Soini esittikin itsensä sotajohtajana, joka johti eturintamassa joukkonsa voittoon. Ajoittain Soini oli poliittinen profeetta, jota seuraamalla pelastus voisi olla mahdollinen. Soinin mukaan lopullinen voitto oli koittamassa vuoden 2011 eduskuntavaaleissa. Timo Soinin kansanidentiteetin rakennus oli perussuomalaisten politiikkaa legitimoivaa retoriikkaa. Soini sisällytti kansaansa ne, joilta hän uskoi saavansa ääniä - ja saikin. Eliittiin Soini luki kaikki poliittiset vastustajansa - niin toimijat kuin asiat. Soini pyrki osoittamaan, että Suomessa kansan etu ei toteutunut ainoastaan sen vuoksi, että valta oli kansasta erillisen eliitin hallussa. Politiikkaan uskonsa menettäneille Soini tarjosi lupauksen paremmasta: parempi huominen oli mahdollinen, kunhan vain äänestäisi perussuomalaisia. Müllerin näkemys kävi Plokissa toteen, sillä Soinin mukaan puolueista vain perussuomalaiset oli kansan puolella ja muut sitä vastaan. Soini kuitenkin itse määritteli, kuka sai kuulua kansaan, ja mitä kansa milloinkin ajatteli. Politiikan oikeuttaminen kansan mandaatilla ajautui vaikeuksiin viimeistään silloin, kun perussuomalaiset meni hallitukseen keskustan ja kokoomuksen kanssa. Eksklusiivista representaatiota ja pelastuslupausta oli vaikea enää pitää yllä. Kansan merkitystä korostavan populismimäärittelyn näkökulmasta olisikin mielenkiintoista ulottaa tutkimus myös vuoden 2011 jälkeiseen aikaan. Mitä kansalle ja kansan todellisille edustajille kävi? Perussuomalaisten hajoaminen kesällä 2017 on herättänyt vähintään yhtä paljon kysymyksiä kuin antanut vastauksia.

Tutkielmassa tarkastellaan kuuden eri moraaliperustan yhteyksiä erikseen poliittiseen orientaatioon, populistiseen ajatteluun sekä tulevaisuusorientaatioon kvantitatiivisilla menetelmillä. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä on moraaliperustojen teoria, jonka lähtökohtana on näkemys moraalin intuitiivisuudesta ja pluralistisuudesta. Teoriassa nimetään kuusi moraaliperustaa, jotka oletetaan synnynnäisiksi, evoluution muokkaamiksi moraalisiksi intuitioiksi. Moraaliperustat toimivat moraaliarviointien pohjana, mutta se, kuinka paljon mikäkin perusta painottuu moraalisessa järkeilyssä, vaihtelee yksilöiden ja kulttuurien välillä. Perustat ovat nimeltään huolenpito/vahingonteko, reiluus/vilpillisyys, lojaalius/petturuus, auktoriteetin kunnioittaminen/kumouksellisuus, puhtaus/rappiollisuus sekä vapaus/sorto. Moraaliperustojen teoria kehitettiin alun perin selittämään eroja, ja toisaalta myös yhtäläisyyksiä, joita moraalin ja moraalisten tekojen määrittelyssä esiintyy eri kulttuurien välillä. Sittemmin teoriaa on käytetty runsaasti poliittista suuntautumista sekä poliittisia asenteita käsittelevissä tutkimuksissa, useimmiten selittävän muuttujan roolissa. Tutkimuksissa on toistuvasti havaittu, että poliittisesti liberaalien ja poliittisesti konservatiivien moraaliarvioinneissa painottuvat eri moraaliperustat: liberaalien moraalinen ajattelu palautuu huolenpidon ja reiluuden moraaliperustoihin, kun taas konservatiivien on havaittu käyttävän huolenpidon, reiluuden, lojaaliuden, auktoriteetin kunnioittamisen ja puhtauden moraaliperustoja suhteellisen tasapuolisesti moraalisessa järkeilyssään. Vapauden moraaliperusta kuvaa ennen kaikkea poliittisesti libertaristista moraalia, ja on lisätty teoriaan myöhemmin kuudenneksi perustaksi. Tämän tutkielman yhtenä tarkoituksena on selvittää, jakautuvatko moraaliperustojen painotukset poliittisen orientaation suhteen teorian mukaisesti myös suomalaisessa aineistossa. Koska länsimainen poliittinen ilmapiiri on muuttunut nopeasti viimeisen vuosikymmenen aikana, ja politiikkaan on ilmaantunut uusia jakolinjoja perinteisen vasen-oikea-akselin rinnalle, on selitettäviksi muuttujiksi valittu poliittisen orientaation lisäksi myös populistinen ajattelu sekä tulevaisuusorientaatio. Tutkielman aineistona toimii loppuvuodesta 2017 kerätty Taloustutkimuksen teettämä kansallisesti edustava (N = 1020) kyselytutkimus, jossa kartoitettiin suomalaisten käsityksiä biotaloudesta. Tulevaisuusorientaatiota mittaava osio oli kyselyssä valmiiksi mukana, ja tätä tutkielmaa varten kyselylomakkeeseen lisättiin moraaliperustojen, poliittisen orientaation sekä populistisen ajattelun mittarit. Selittävien ja selitettävien muuttujien väliset yhteydet testataan lineaarisella regressioanalyysilla. Vapauden moraaliperusta on ensimmäistä kertaa mukana suomalaisten moraaliperustojen yhteyksien tarkastelussa, joten vapauden perustan muodostuminen aineistossa tarkistettiin eksploratiivisella faktorianalyysilla. Analyysien tulokset antavat tukea tutkielman lähtöoletukselle moraaliperustojen yhteydestä erilaisiin yhteiskunnallisiin katsomuksiin. Moraaliperustojen teorian hypoteesi moraaliperustojen ja poliittisen suuntautumisen yhteydestä toteutuu aineistossa osittain: lojaaliuden ja auktoriteetin kunnioittamisen perustat olivat positiivisessa yhteydessä oikeistolaiseen poliittiseen orientaatioon, reiluuden perusta taas negatiivisessa yhteydessä oikeistolaisuuteen. Populistista ajattelua selittää kaikista moraaliperustoista parhaiten vapauden moraaliperustan muuttuja positiivisella yhteydellä. Tulevaisuusorientaatio, jossa toimintaa ohjaavat enemmän pidemmän ajan tavoitteet kuin välittömät seuraukset, on positiivisessa yhteydessä huolenpidon ja reiluuden moraaliperustoihin ja negatiivisessa yhteydessä vapauden ja puhtauden moraaliperustoihin. Aineiston analyysivaiheessa ilmeni, että lähes kolmannes kyselyyn vastanneista ei identifioitunut yhdenkään yhdeksästä eduskuntapuolueesta kannattajaksi. Tämän havainnon lisäksi se, että libertaristiseen moraaliajatteluun pohjautuvan vapauden moraaliperustan yhteydet selitettäviin muuttujiin ovat keskimäärin voimakkaammat kuin millään muulla moraaliperustalla, antavat viitteitä yhteiskunnallisten asenteiden ja poliittisen kentän muutoksesta Suomessa. Tulevaisuudessa olisi tärkeää, että moraalin ja yhteiskunnallisten asenteiden välistä yhteyttä tutkittaessa huomio suunnattaisiin myös poliittisiin valtapuolueisiin tai vasemmisto-oikeisto-jaotteluun samaistumattomien moraalikäsityksiin.

Tutkielman päämääränä on tarkastella, miten kryptovaluuttoihin liittyvässä verkkokeskustelussa yhteiskunta kehystetään, ja mikäli keskustelussa on populistisia piirteitä. Tutkielma on yhdistelmä kahdesta ajankohtaisesta aiheesta, jotka ovat puhuttaneet paljon 2010-luvulla. Populistiset puolueet ovat nostaneet kannatustaan huomattavasti, ja populismin tutkiminen on ollut trendikästä jo jonkun aikaa. Kryptovaluuttaliike sai alkunsa vuonna 2008 kun alias Satoshi Nakamoto julkaisi Bitcoin manifeston. Bitcoin manifestossa on retorisia samankaltaisuuksia populististen liikkeiden ilmaisujen kanssa. Populismissa yhdistyy eliitin vastustaminen, suuren massan mobilisointi kohti yhteistä tavoitetta sekä kansan vapauden painottaminen. Tutkielman päämääränä on avata uudenlaista keskustelua kryptovaluuttaliikkeen ympärillä valtiotieteissä. Tarkoituksena ei ole tarkastella kryptovaluuttaliikettä kokonaisuudessaan, vaan keskittyä yhteen rajattuun kryptovaluuttoihin liittyvään verkkokeskusteluun. Yhteiskuntatieteelliset tutkimukset ovat enimmäkseen keskittyneet lohkoketjuteknologian rakenteellisiin vaikutuksiin yhteiskuntaan. Tutkielma keskittyy kryptovaluuttojen sosiaaliseen sisältöön. Aineisto on kryptovaluuttoihin liittyvä verkkokeskustelu, joka sijoittuu tammikuuhun 2018. Aineisto on kerätty marraskuussa 2018 avoimesta Facebook-ryhmästä ’Bitcoin ja kryptovaluutat’. Ryhmä on suurin suomenkielinen kryptovaluuttoihin liittyvä Facebook-ryhmä. Tutkielman menetelmäksi valikoitui kehysanalyysi. Tutkielmassa käytetään viittä populismin teoriaan pohjautuvaa kehystä; Kansan keskeisyys, Vastakkainasettelu, Viisas kansa, Sydänmaa ja Vahva johtaja. Ennalta-määritetyt kehykset rajaavat ainestoa ja tarkentavat analyysin kohdetta. Tutkielman tuloksena on, että kryptovaluuttoihin liittyvässä verkkokeskustelussa yhteiskunta kehystettiin muutosvastaisena ja epäoikeudenmukaisena. Kommentoijat kokevat, että yhteiskunta ei puolusta heitä. Yhteiskunta on vanhojen arvojen puolustaja, eikä osaa arvostaa innovatiivisia toimintatapoja. Verkkokeskustelusta välittyvät populistiset piirteet eivät viittaa perinteiseen käsitykseen populismista. Perinteisessä populismissa kansan tärkeyden painottaminen sekä johtajahahmon kunnioittaminen ovat tärkeitä tunnusmerkkejä, ja näitä tunnusmerkkejä ei esiinny aineistossa tarpeeksi. Johtajahahmon puuttuessa on vaikeaa oikeuttaa, että verkkokeskustelussa ilmenevät populistiset ilmaisut kuvailevat perinteistä käsitystä populismista. Kryptovaluuttojen hajautettu luonne estää perinteisten valtarakenteiden muodostumista, joten verkkokeskustelusta välittyvät populistiset piirteet ovat merkki modernista populismista hajautetussa verkostossa.

Yksi suurimpia viime aikaisia poliittisia trendejä maailmanlaajuisesti on ollut erilaisten populististen puolueiden, liikkeiden ja yksittäisten politiikkojen suosion nousu ja sitä seurannut pääsy tärkeisiin valta-asemiin. Muista politiikan kentällä vaikuttavista toimijoista populistit erottuvat usein erityisesti omintakeisen itseilmaisunsa ja retoriikkansa kautta. Perinteisestä poliittisesta ilmaisusta poikkeavat ulostulotavat ovat populisteille usein tietoinen keino tehdä pesäeroa muihin poliittisiin toimijoihin, erottua ja herättää keskustelua. Tämä tutkielma käsittelee populistista retoriikkaa perussuomalaisten kansanedustajana, varapuheenjohtajana, presidentinvaaliehdokkaana ja europarlamentaarikkona toimineen Laura Huhtasaaren videoblogeissa. Huhtasaaren retoriikkaa tarkastellaan Benjamin Moffittin tunnetuksi tekemän populistisen tyylin käsitteen kautta. Moffitt määrittelee populistiselle poliittiselle tyylille kolme ydinpiirrettä: vastakkainasettelut kansan ja eliitin välillä, ns. huonot tavat eli perinteisestä poliittisesta käyttäytymismallista eroatekevän värikkään ja epämuodollisen itseilmaisun sekä erilaisten kriisien, uhkien ja romahdusten performoinnin. Näistä ydinpiirteistä ensimmäistä, kansan ja eliitin välisiä vastakkainasetteluita, on tutkielmassa Ernesto Laclaun ajattelun avulla laajennettu koskemaan myös yleisemmin muitakin me vastaan muut -tyylisiä dikotomioita. Tutkielman tarkoitus on selvittää, millaisin retorisin keinoin Huhtasaari performoi populistista tyyliä. Huomio kiinnittyy jokaiseen populistisen tyylin ydinpiirteeseen eli siihen, millaisia vastakkainasetteluita Huhtasaaren retoriikassa ilmenee, millaisiin populismille ominaisiin huonoihin tapoihin Huhtasaari retoriikassaan tukeutuu sekä miten Huhtasaaren retoriikassa performoidaan kriisejä, uhkia ja romahduksia. Aineistona tutkielmassa toimivat Huhtasaaren videopalvelu youtubeen kuvaamat videoblogit. Sosiaalisen median käyttö poliittisen ilmaisun välineenä on viime vuosina lisääntynyt voimakkaasti, ja erityisesti tämän päivän populismin ja sosiaalisen median välinen tiivis yhteenkietotuminen tekee sosiaaliseen mediaan tuotetusta populistisesta aineistosta kiinnostavan tutkimuskohteen. Tutkielman aineisto käsittää 25 videoblogia noin puolen vuoden ajanjaksolta. Aineistoa lähestytään tutkielmassa retorisen analyysin kautta, hyödyntämällä erityisesti Arja Jokisen koostamaa listaa erilaisten retoristen keinojen kirjosta. Aineiston analyysi osoittaa kaikkien kolmen populistisen tyylin ydinpiirteen vahvan läsnäolon Huhtasaaren videoblogien retoriikassa. Vastakkainasettelut ovat keskeinen osa Huhtasaaren videoblogien retoriikkaa. Huhtasaarelle ominaista on hahmottaa yhteiskuntaa me vastaan muutajattelun kautta, jonka puitteissa omaan puoleen eli meihin liitetään paljon positiivisia määreitä, vastapuolen eli muiden muodostaessa vaarallisen vihollispuolen. Erityisesti neljä vastinparia nousee videoilta tiuhaan tahtiin esiin: Huhtasaaren oma puolue perussuomalaiset ja sen vastapuoli eli muut kotimaiset puolueet, valtamedia ja sen vastapuoli eli ”toisinajattelijoiksi” mielletyt kansallismieliset konservatiivit, suomalainen kantaväestö ja sen vastapuoli eli etenkin Lähi-idästä tulevat maahanmuuttajat, sekä liberaalit toimijat ja arvot ja niiden vastapuoli eli konservatiiviset tahot ja konservatiivinen arvomaailma. Huonojen tapojen saralla Huhtasaaren voi havaita viljelevän erittäin värikästä, epädiplomaattista ja liioittelevaa kielenkäyttöä jokaisella analyysiaineistoon kuuluvalla videolla. Erityisesti poliittisista vastustajistaan ja itseään kuohuttavista ja ärsyttävistä aiheista puhuessaan Huhtasaaren puheet käyvät hyvin lennokkaiksi, ja hän lataa niihin koviakin syytöksiä vastustajiaan kohtaan. Huhtasaari pyrkii videoillaan profiloitumaan suorasanaisena ja kriittisenä äänenä, joka räväkillä puheenvuoroillaan ”haastaa hegemoniaa” ja sanoo asiat kuten ne ovat. Kriisejä, uhkia ja romahduksia performoidaan myös Huhtasaaren videoblogeissa tiiviisti. Huhtasaaren suhtautuminen tulevaisuuteen on monessa mielessä pessimistinen, ja hän maalailee videoillaan usein erilaisia kauhuskenaarioita, joiden realisoituminen hänen mukaansa johtaa länsimaisen nyky-yhteiskunnan tuhoon. Kolmenlaiset uhkakuvat toistuvat Huhtasaaren videoilla kaikista eniten: Euroopan unionin muodostama uhka kansallisvaltioiden itsenäisyydelle, käsitykset joiden mukaan nyky-yhteiskunnassa sananvapautta rajoitetaan koko ajan enemmän, sekä pelko islamilaisista maista länteen suuntautuvan maahanmuuton aiheuttamista turvallisuusriskeistä ja länsimaisen kulttuurin rapautumisesta. Aineiston analyysi osoittaa selkeästi Huhtasaaren hyödyntävän runsaasti erilaisia retorisia keinoja populistisen tyylin ydinpiirteitä performoidessaan. Käytettyjen keinojen kirjo on laaja yltäen erilaisista narratiivirakenteista ääri-ilmaisujen käyttöön ja numeerisesta määrällistämisestä sanontoihin ja metaforiin. Tutkielmassa retoristen keinojen kirjoa esitellään tarkemmin konkreettisten, aineistosta poimittujen esimerkkilainausten kautta

Tutkielma tarkastelee videoalusta YouTubessa ilmestyvää Leveli News -ohjelmaa populististen vastakkainasetteluiden ja vastatiedon tuottamisen viitekehyksessä. Aineistona tutkielmassa toimii ohjelman ensimmäiset kymmenen jaksoa kesältä 2021. Ohjelmassa käsiteltävät aiheet keskittyvät muun muassa koronapandemiaan, politiikkaan ja salaliittoteorioihin. Vaihtoehtoisten medioiden tutkimuksessa keskeistä on tarkastella, kuinka ne voivat vaikuttaa julkisen keskustelun olosuhteisiin ja sitä kautta demokraattiseen osallistumiseen ja luottamukseen demokraattista järjestelmää kohtaan. Esimerkiksi hybridi mediaympäristö on vaikuttanut siihen, että uudet poliittiset toimijat voivat saada äänensä kuuluviin ja saavuttaa uusia yleisöjä. YouTube alustana puolestaan mahdollistaa laajan levityksen ja mediatuotannon pienilläkin resursseilla. Menetelmänä tutkielmassa käytetään teoriaohjaavaa sisällönanalyysia. Tutkielmassa määritellään populismi muodoksi, jossa me-ryhmä rakentuu suhteessa rajanvetoon jotakin vastaan ja muodostaa diskursiivisen toimijan. Yksi tyypillinen populistien käyttämä strategia on vastatiedon tuottaminen, jolla pyritään esimerkiksi kyseenalaistamaan perinteisiä tiedon auktoriteetteja korvaamalla ne omilla vaihtoehtoisilla tiedon auktoriteeteilla. Populististen vastakkainasetteluiden ja vastatiedon muodostumista tarkastelemalla voidaan tehdä havaintoja siitä, millaisia poliittisia ideoita uudet poliittiset toimijat levittävät sosiaalisessa mediassa ja toisaalta siitä, miten ne voivat vaikuttaa demokraattisiin yhteiskuntiin. Vastakkainasetteluja rakennetaan suhteessa laajasti ymmärrettyyn korruptoituneeseen eliittiin, puoluepoliittisiin toimijoihin, valtavirtamediaan ja toimittajiin sekä sukupuoleen ja maahanmuuttoon. Vastatiedon tuottaminen kiteytyy ohjelmassa kehotuksiin siitä, että katsojan tulisi itse tehdä omat johtopäätöksensä. Ohjelma esittää itsensä puolueettomana viestinvälittäjänä, vaikka se luo maailman tilanteesta vastakkaista narratiivia suhteessa valtavirtakäsityksiin hyödyntäen valtavirtamedian sisältöjä omalle agendalle sopivalla tavalla. Ohjelmassa käytetyt vastatiedon tuottamisen keinot ja vastakkainasettelut luovat epäluottamusta yhteiskuntaa ja demokraattista järjestelmää kohtaan. Ohjelmassa esiintyvää järjestelmänvastaisuutta voi pitää huolestuttavana yhteiskunnan polarisoitumisen kannalta. Ohjelma seuraa kansainvälistä kehitystä, jossa radikaalin oikeiston toimijat ovat hyödyntäneet sosiaalista mediaa mobilisoituakseen. Osattomuuden ja pettymyksen tunteita on mahdollista käyttää apuna ihmisten mobilisoimisessa. Yhteiskunnan on huomioitava myös marginaalisessa asemassa olevat mielipiteet poliittisen vakauden säilyttämiseksi. Yhteiskunnan polarisoitumisen hillitsemiseksi on tiedettävä, millaisia vaatimuksia toisistaan erkanevilla ryhmillä on, jotta ne voidaan demokraattisin keinoin saada lähemmäksi toisiaan. Tutkielma antaa panoksensa vaihtoehto- ja vastamediatutkimukseen Suomessa valottamalla uutta toimijaa hybridissä mediaympäristössä ja tuo esille internetin vaikutuksia populistisen logiikan ja mediatisaation yhteen nivoutumiselle.

Maahanmuutosta on 2010-luvun Euroopassa tullut yhä näkyvämpi osa päivän politiikkaa ja julkista keskustelua. Samalla populistinen oikeistoradikalismi on lisännyt kannatustaan eri puolilla Eurooppaa. Monissa maissa maahanmuuttoa ja Euroopan unionia vastustavat toimijat ovat tulleet näkyväksi osaksi yhteiskunnallista päätöksentekoa, millä on ollut myös yhteiskuntapoliittisia seurauksia. Iso-Britanniassa maahanmuuton ja eurooppalaisen yhteistyön vastustaminen on saanut aikaan päätöksen erota unionista. Tutkielma on vertaileva tutkimus, jonka tavoitteena oli selvittää eurooppalaisten maahanmuuttovastaisuuteen vaikuttavia tekijöitä. Tutkielmassa liikutaan kolmella tasolla: maahanmuuttovastaisuuden ilmenemistä tarkastellaan ensin koko Euroopan tasolla, minkä jälkeen maahanmuuttovastaisuuden jakautumista eritellään hyvinvointiregiimien välillä sekä niiden sisällä. Tutkimusaineistona toimi vuonna 2014 kerätty, monikansallinen European Social Survey (ESS7) – kyselyaineisto. ESS7 – kyselyyn vastasi yhteensä 40 185, 22:ssa eri Euroopan maassa asuvaa henkilöä. Kyselyn vastaajien alaikäraja oli 15 vuotta. Kyselyaineiston analyysin tutkimusmetodina käytettiin aluksi klusterianalyysiä ja hyvinvointiregiimi- ja maakohtaisia suoria jakaumia. Varsinaisena analyysimenetelmänä toimi logistinen regressioanalyysi. Tutkielman empiirisessä osuudessa analysoidaan erilaisia tutkimuskirjallisuudessa esiintyviä makro-, meso- ja mikrotason tekijöitä eurooppalaisten maahanmuuttovastaisuuden selittäjinä. Makrotasolla tarkastelin ristiintaulukoinnin avulla maahanmuuttovastaisuuden ilmenemistä eri hyvinvointiregiimeissä sekä yksittäisissä maissa, vallitsevan työttömyysasteen ja maahanmuuttajien väestöosuuden näkökulmista. Mikrotason analyysissä erittelin yksilön sosioekonomisen aseman yhteyttä maahanmuuttovastaisuuteen. Mesotasolla analyysiin sisällytettiin poliittiset puolueet. Maahanmuuttovastaisuus vaihteli melko selvästi eri hyvinvointiregiimien välillä sekä jonkin verran niiden sisällä. Pohjoismaisessa hyvinvointiregiimissä maahanmuuttovastaisuus oli vähäisintä, kun taas itäeurooppalaisessa regiimissä suurinta. Ristiintaulukointi osoitti maahanmuuttovastaisuuden olevan makrotasolla yhteydessä maassa vallitsevaan työttömyysasteeseen. Sosioekonomisen aseman merkitys maahanmuuttovastaisuuden selittäjänä näyttäytyi koko Euroopan tason ja maatason logistisissa regressioanalyyseissä erilaisena. Euroopan tason analyyseissä alhainen sosioekonominen asema lisäsi todennäköisyyttä maahanmuuttovastaisuuteen. Maatason analyyseissä yksilön puoluekanta selitti eniten asennoitumista. Tutkielman johtopäätöksenä oli, että parhaiten eurooppalaisten maahanmuuttovastaisuutta selittävä tekijä näyttäisi olevan populistisen oikeistoradikalismin kannattaminen. Oikeistoradikaalit populistipuolueet ja muut poliittiset toimijat ovat asenneilmaston rakentamisen kannalta keskeisiä.

Internetmeemeistä on tullut suosittu viestinnän muoto eri sosiaalisen median kanavissa. Nettimeemit ovat tunteenomaista ja luovaa viestintää, jolla voidaan osallistua julkiseen keskusteluun, esittää poliittisia mielipiteitä tai yksinkertaisesti kommentoida kanssakeskustelijoiden viestejä humoristisella ja visuaalisella tavalla. Tässä tutkielmassa tarkastellaan internetmeemejä poliittisen kommunikaation näkökulmasta. Tutkielmassani kiinnitän erityistä huomiota siihen, miten internetin meemikuvasto heijastelee populismintutkimuksen teoreettisessa keskustelussa esiin nousseita ajatuksia. Samalla pyrin osallistumaan keskusteluun siitä, miten populismia kommunikoidaan sosiaalisessa mediassa ruohonjuuritasolla. Tutkielmassani yhdistelen kahta teoreettista näkökulmaa populismista: Ernesto Laclaun teoriaa populismista artikulaation logiikkana sekä Benjamin Moffittin teoriaa populismista poliittisena tyylinä. Tavoitteenani on löytää näkökulma, jonka avulla pystytään analysoimaan merkitysten rakentumista sekä kielellisesti että visuaalisesti, mikä on erityisen tärkeää eri elementtejä yhdistelevien meemien tutkimuksessa. Testatakseni teoreettisessa osassa tekemiäni hahmotelmia, otan tarkasteluun espanjalaisessa sosiaalisessa mediassa leviäviä meemikuvia. Aineisto koostuu meemikuvista, jotka joko esittävät tai kommentoivat Espanjan entistä pääministeriä Mariano Rajoyta. Rajoy-meemikuvat valikoituivat aineistoksi, koska hänestä oli pääministerikausiensa saatossa tullut espanjalaisessa nettiyhteisössä leviävä sisäpiirivitsi. Espanjan poliittista tilannetta Rajoyn kausien aikana värittivät useat uudet populistiset puolueet ja liikkeet, joiden kritiikki kohdistui Rajoyn hallintoon sekä laajemmin poliittiseen eliittiin. Tämä heijastui vahvasti myös internetin Rajoyta kritisoivaan meemikuvastoon, joiden suosituimmat teemat (talouskuripolitiikka ja korruptio) vastasivat populististen liikkeiden pääteemoja. Teemoittelinkin aineistoni näiden kritiikinaiheiden mukaisiin kategorioihin, jotka vastaavat tutkielman neljättä ja viidettä päälukua. Tämän lisäksi kolmannessa luvussa käsittelen meemihuumoria, jonka kohteena ei niinkään ole Rajoyn politiikan sisältö vaan pikemminkin hänen persoonaansa ja olemukseensa liittyvät asiat. Tutkielman käsitteluvuissa kuvailen esimerkkien avulla millaisia näkemyksiä meemikuvat tekivät Rajoysta ja pyrin tulkitsemaan ja ymmärtämään niitä populismia käsittelevän teoreettisen kirjallisuuden kautta. Espanjalaiset meemikuvat levittivät erilaisia Rajoyta koskevia näkemyksiä, jotka osaltaan edesauttoivat populistisen kollektiivisen identiteetin muodostumista. Niiden avulla luotiin yhteyksiä toisistaan irrallisten poliittisten vaatimusten välille, kuvaamalla niitä yhtenäisenä rintamana Rajoyn edustamaa poliittista eliittiä vastaan. Ne myös korostivat vallitsevan yhteiskunnallisen järjestelmän kykenemättömyyttä vastata kansalaisten tarpeisiin. Meemikritiikin pohjavireenä vaikutti olevan vaatimus vallan palauttamisesta korruptoituneilta poliitikoilta kansalaisten käsiin.