Browsing by Subject "pragmatismi"

Tässä tutkielmassa tarkastelen Hilary Putnamin uskonnonfilosofista ajattelua sekä hänen pragmaattisen pluralisminsa tarjoamia näkökulmia uskonnonfilosofiaan. Tämän taustoittamiseksi tarkastelen laajalti realismin ongelmaa yleisesti filosofisena kysymyksenä sekä tarkemmin uskonnonfilosofian kontekstissa. Lisäksi perehdyn Putnamin realismia koskevaan ajatteluun. Totean, että Putnamin uskonnonfilosofinen ajattelu suhtautuu kriittisesti reduktiivisiin uskonnollisen realismin muotoihin, kuten myös evidentialistiseen käsitykseen uskonnollisista uskomuksista todellisuutta koskevina hypoteeseina. Putnam esittää vahvasti Ludwig Wittgensteinin ajatteluun perustuvan käsityksen uskonnollisesta kielestä, joka nivoutuu pragmatistiseen inhimillisiä käytäntöjä korostavaan realismiin. Esitän, että Putnamille päätös käyttää uskonnollista kieltä ei perustu tieteelliseen evidenssiin, vaan on luonteeltaan käytännöllistä sitoutumista elämänmuotoon. Lopuksi esitän, että Putnamin ajattelu tarjoaa luonteeltaan suvaitsevaisen lähtökohdan uskonnonfilosofiaan, joka tunnustaa erilaisten todellisuuskäsitysten olemassaolon, eikä sitouta filosofista tarkasteltua vain erilaisten käsitysten totuudellisuuden selvittämiseen. Esitän Putnamin tarjoamaa lähestymistapaa pehmeäksi evidentialismiksi, jossa tieteellisen evidenssin lisäksi hyväksytään evidenssiksi myös käytännöllinen ”elämän laboratoriossa” saavutettu evidenssi. Lisäksi tarkastelen muun muassa Putnamin ajattelun tarjoamia näkökulmia ateistiselle uskonnonfilosofialle ”vakavana ateismina”.

Tarkastelen työssäni pragmatismista tunnetun amerikkalaisfilosofin William Jamesin ”Will to Believe” -argumenttia. James argumentoi Will to Believe -esseessään, että olemme oikeutettuja omaksumaan maailmankatsomuksellisia uskomuksia, vaikka pakottavaa evidenssiä ei olisi saatavilla. Työni tavoitteena on esitellä ja arvioida kriittisesti Jamesin argumentaatiota. Toteutan tutkielmani systemaattisella analyysillä. Jeff Jordanin analyysia seuraten jaan WB-argumentin kahteen osaan siten, että ensin tarkastelen WB-argumentin evidentialismin kritiikkiä, jonka jälkeen tarkastelen millä tavoin voimme Jamesin mukaan oikeuttaa maailmankatsomuksellisia uskomuksia evidentialismia laajemmasta näkökulmasta. Tutkielman pääasiallisena lähteenä on William Jamesin Will to Believe -essee, mutta viittaan jonkun verran myös Jamesin muuhun tuotantoon. Hyödynnän lisäksi James kommentaareja, joista tärkeimpiä ovat Robert J. O’Connellin William James on the Courage to Believe ja Sami Pihlströmin Usko, järki ja ihminen. Ensimmäisessä pääluvussa tarkastelen WB-argumentin taustoja. Esittelen ja arvioin William Jamesin ja William Cliffordin vuoropuhelua uskomusten etiikasta. James hylkää Cliffordin kuuluisan eettisen ohjeen, jonka mukaan on moraalisesti väärin omaksua mitään uskomusta ilman evidenssiä. James osoittaa, että Cliffordin kanta on liian vaativa. Seuraavaksi tarkastelen WB-argumentin suhdetta uskonnonfilosofian pääsuuntauksiin, erityisesti evidentialismiin ja fideismiin. WB-argumentti on ilmeisellä tavalla yhteensopimaton evidentialismin vahvan muodon kanssa, mutta ei kuitenkaan ajaudu fideismiin asti. Lopuksi tarkastelen WB-argumentin ja Pascalin vedonlyönnin yhtäläisyyksiä. Pintapuolisesti WB-argumentti ja Pascalin veto vaikuttavat samankaltaisilta, sillä kummassakin oikeutetaan uskomuksia niiden seurausten näkökulmasta. James tekee kuitenkin selväksi, että maailmankatsomuksellisia uskomuksia ei voida muodostaa puhtaasti hyötyjä laskeskelemalla. Toisessa pääluvussa esittelen WB-argumentin evidentialismin kritiikin, jonka jälkeen tarkastelen maailmankatsomuksellisten uskomusten oikeuttamista. James esittää esseessään kolme erilaista tapausta, joissa uskomuksia ei ole järkevää muodostaa evidenssin perusteella. Keskityn näistä mielestäni keskeisimpään niin kutsuttuun älyllisesti ratkaisemattomaan aitoon valintatilanteeseen, jota ei määritelmällisesti voi ratkoa evidenssillä. Uskomusten oikeuttamisen näkökulmassa olennaista on huomioida Jamesin ”tahtovan” luonteen käsite. O’Connellia seuraten puolustan ajatusta, jonka mukaan maailmankatsomuksellisten uskomusten oikeuttaminen tapahtuu holistisesti myös yksilön temperamenttiset seikat huomioiden. Kolmannessa pääluvussa tarkastelen WB-argumenttiin kohdistettua kritiikkiä. Keskeisimmän kritiikin mukaan WB-argumentti johtaa toiveajatteluun. WB-argumentin on myös väitetty johtavan doksastiseen voluntarismiin. Merkittävä osa WB-argumentin kritiikistä johtuu kuitenkin Jamesin ajatusten osittaisesta väärinymmärryksestä, joskin myös aiheellista kritiikkiä on esitetty. Erityisesti Jamesin väite alustavan uskon välttämättömyydestä uskonnollisen uskomuksen verifioimisessa ei ole ongelmaton.