Browsing by Subject "rakkaus"

Tämä tutkielma pyrkii selvittämään Martti Lutherin avioliiton sakramenttiteologian muutoksia vuosien 1519 ja 1520 välisenä aikana kahta lähdettä, eli Ein Sermon von dem ehelichen Stand ja De captivitate Babylonica ecclesiae praeludium vertailemalla. Pyrkiessäni löytämään syitä tähän ilmeisen nopeaan muutokseen Lutherin sakramenttiteologiassa, olen ottanut sekundäärilähteeksi Erasmus Rotterdamilaisen vuosina 1516 ja 1519 julkaistut kreikan ja latinankieliset raamatunkäännökset Novum Instrumentum omne ja Novum testamentum omne, sekä erityisesti niihin liittyvät kommentaarit. Erasmus kuvaa vuoden 1516 kommentaarissaan Ef. 5:32 jaetta ja puhuu Vulgatan sisältävän sekä käännösvirheen, että tulkintavirheen. Paavali ei siis Erasmuksen mukaan puhu miehen ja naisen välisestä avioliitosta puhuessaan suuresta mysteeristä, vaan Kristuksesta ja seurakunnasta. Luther näyttää omaksuneen tämän Erasmuksen tulkinnan torjuessaan avioliiton sakramenttiaseman teoksessa De captivitate Babylonica ecclesiae praeludium. Lutherin teologian muutoksen taustoja selvitettäessä Erasmus näyttäytyisi lähteiden valossa antavan jossain määrin selityksen muutokseen. Luther ei ”luonut” reformoitua sakramenttiteologiaa tyhjästä, eivätkä useat hänen ajatuksistaan olleet edes hänen omaa alkuperäänsä. Se, mitä tänä päivänä pidämme luterilaisena sakramenttiteologiana, on itse asiassa sekoitus katolista, humanistista ja (myös) ”erasmuslaista” sakramenttiteologiaa.

The purpose of this research was to study how couples experience happiness in their relationship. To focus the central phenomena the research questions were divided into two categories accord-ing to their nature: 1) What kind of impressions do the participants have on a happy relation-ship? (internal factors) 2) How do the participants try to support the happiness in a relationship? (external factors). Eight couples participated in the research: couples without children, families with children and grandparents. A qualitative method was used in this study. The data were collected by interview-ing couples in May and June 2017, and the form of the interviews was a half-structured theme interview. In the interviewguide, the questions were divided into four themes according to the background theories: personality, appreciation, deeds and interaction. Theory bound qualitative content analysis was used to analyze the data. The analysis revealed 13 subgroups which describe the factors that the participants accounted to be supporting factors in a relationship. These factors: 1. Personality: compatibility of personali-ties, commitment, personal growth in relation to honesty and trust. 2. Appreciation: mutuality, spouses` own time and space, accepting the spouse`s imperfection. 3. Deeds: serving the spouse, doing things together, paying attention to each other. 4. Interac-tion: open discussion and listening to the spouse, giving positive feedback, showing love both physically and verbally. The results of the study align the previous studies except the subgroup including spouses` own time and space. In the previous studies those issues were not included as supporting factors in the happiness of a relationship. This study could be applicable and useful in relationship therapy or in other connections where the previous factors concerning mutual interaction are regarded as important. In the future a similar research could be made with a greater group of participants by interview-ing couples both together and separately. The effects of digitalization on interaction and happi-ness in relationships could also be current and interesting themes. Regarding home economics science, the most important result of this research is the understanding of the importance of in-teraction between personalities and people. Interaction plays an important role both personally and between people in general concerning happiness and well-being. Well-being in relationships could be described as a content and quality factor in everyday life and housing. The experienced balance in family and everyday life reflects in all communities where family members act daily.

Viime vuosikymmenien aikana ihmiset ovat kiinnostuneet itsensä kehittämisestä ja erilaisten elämäntaito-oppaiden tarjonta on kaupoissa lisääntynyt. Suomalaiset ovat kiinnostuneet etenkin kotimaisista elämäntaito-oppaista. Elämäntaito-oppaiden lukeminen kiinnostaa pääasiallisesti keski-ikäisiä naisia ja nuoria miehiä. Ihmiset lukevat elämäntaito-oppaita monissa tarkoituksissa kuten viihteeksi ja “matkaoppaiksi”. Oppaista haetaan myös vastauksia oman elämäntilanteen esille nostamiin kysymyksiin. Tämän tutkielman tavoitteena on selvittää, mikä on elämäntaito-oppaiden käsitys rakkaudesta. Tutkielman aineistona on kolme vuonna 2017 julkaistua Hidasta elämää -kirjasarjan kirjaa. Tutkimusmenetelmänä on käytetty laadullista aineistolähtöistä sisällönanalyysiä. Tutkimus kysymykseni “Miten rakkaus käsitetään elämäntaito-oppaissa?”, jakautuu kolmeen alakysymykseen. Nämä ovat: Mikä on rakkauden luonne? Mikä on rakkauden lähde? Mikä on rakkauden kohde? Tutkimukseni tietoteoriana on Risto Saarisen teoria rakkaudesta, jota hän käsittelee kirjassaan Oppi rakkaudesta. Tutkimukseni tulos on se, että elämäntaito-oppaiden antama kuva rakkauden luonteesta pohjautuu klassisiin rakkauskäsityksiin. Kuitenkin elämäntaito-oppaat esittävät rakkauden uudessa muodossa, elämäntaitokirjallisuudelle tyypilliseen tapaan, ongelmalähtöisestä näkökulmasta. Elämäntaito-oppaat korostavat yksilöä rakkauden lähteenä sekä korostavat rakkauden kohdentumista yksilöön itseensä. Elämäntaito-oppaat korostavat yksilön merkitystä rakkaudessa. Tämä tutkimus tarjoaa uutta näkökulmaa siihen, millainen käsitys rakkaudesta voi muodostua elämäntaitokirjallisuutta lukeville ihmisille. Tutkimus haastaa pohtimaan sitä, millaisia erilaisia käsityksiä ihmisillä voi olla rakkaudesta ja kuinka ne voivat heijastua ihmisten arkielämään.

Tutkielman tavoitteena on tarkastella Augustinus Aureliuksen (354–430) rakkauden teologian vaikutusta C. S. Lewisin (1898–1963) ajattelun kanssa. Tutkimuksessa vertaan Augustinuksen rakkauden teologian keskeisimpiä ajatuksia Lewisin ajatuksiin ja tutkin, miten ne sopivat toisiinsa ja missä määrin Augustinuksen rakkauden teologia sopisi selittämään Lewisin ajattelua sekä pohditaan missä määrin ja mistä Augustinuksen lähteistä Lewis ammentaa Augustinuksen vaikutteitaan. Tutkimusmenetelmänä käytän systemaattista analyysia. Aloitan tutkimuksen tekemällä poikkileikkauksen Augustinuksen rakkauden teologian keskeisimpiin ajatuksiin. Tästä muodostan kokonaiskuvaa, jota vertaan sitten C. S. Lewisin ajatteluun. Lewisin ajattelusta nostan esille erilaisia teemoja, jotka korreloivat Augustinuksen käsitysten kanssa. Aineistona tutkimuksessa käytän Augustinuksen puolelta muutamia Augustinuksen rakkauden teologian yleisesityksiä, joita täydennetään alkuperäisistä teksteistä poimituilla ja tarkennetuilla kohdilla. Lewisin puolelta keskeisimpinä lähteinä toimivat hänen apologeettiset, kristillistä uskoa ja rakkautta käsittelevät teoksensa Mere Christianity, The Problem of Pain ja The Four Loves, sekä lisäksi jonkin verran muuta kirjallisuutta. Tutkimukseni tuo esille Lewisin osalta sekä selviä yhtymäkohtia ja suoria viitteitä Augustinuksen ajatusten lainaamisesta. Tutkielman edetessä kuva Lewisin käyttämästä Augustinuksen aineistosta täsmentyi ja joidenkin teosten merkitys korostui. Lewisin ajattelun Augustinukselta lainatuista tai samankaltaisista teemoista keskeisimpinä nousivat esille Jumalan rakastamisen ensisijaisuus ja sen vaikutus kaikkeen rakkauteen. Niin Augustinuksella kuin Lewisilla rakkaudessa merkittävin määrittävin tekijä on suhde Jumalan rakkauteen tai Jumalan rakastamiseen Tutkimukseni viimeisessä luvussa tarkastelen Lewisin Neljässä rakkaudessa esittämää kuuluisaa erimielisyyttä Augustinuksen Confessionesissa esittämiä ajatuksia kohtaan ja peilaan sitä Augustinuksen teoksen De civitate Dei kohtaan lukuun 14.9. Tarkastelu osoittaa, että Lewis kritisoi Augustinusta ajattelusta, jonka Augustinus oli eksplisiittisesti hylännyt myöhemmällä urallaan ja Lewis on todennäköisesti tiennyt Augustinuksen myöhemmästä näkökulmasta. Pyrin tuomaan esille mahdollista uutta tulkintalinjaa, jossa Lewisin erimielisyys voisi mahdollisesti olla pikemminkin havainnollistava esimerkki tärkeästä asiasta.

Kiinnostus polyamoriaa ja muita yhteisymmärrykseen perustuvan monisuhteisuuden muotoja kohtaan on ollut kasvussa Suomessa ja muualla maailmassa. Tämä tutkielma on syntynyt paikkaamaan aihetta koskevan suomalaisen tutkimuksen puutetta tarkastelemalla sosiaalisen konstruktionismin näkökulmasta, 1) miten polyamorisiksi itsensä määrittelevät suomalaiset haastavat ja miten he ylläpitävät normatiivisia tapoja konstruoida ihmissuhteita sekä 2) millaisin diskursiivisin tavoin he rakentavat identiteettejään ja tekevät ajattelu- ja elämäntapojaan ymmärrettäviksi ja hyväksyttäviksi kulttuurisessa ympäristössä, jossa normina on monogamia. Tiedon tuottamisen lisäksi tutkielman keskeisenä tavoitteena on purkaa ja tarkastella kriittisesti romanttisseksuaalisiin suhteisiin liittyviä kulttuurisia ”itsestäänselvyyksiä”. Tutkimusaineisto on kerätty avoimista kysymyksistä koostuvalla verkkokyselyllä ja analysoitu kriittiselle diskursiiviselle psykologialle tyypillisiä analyysityökaluja (tulkintarepertuaarit, subjektipositiot ja ideologiset dilemmat) hyödyntäen. Kyselyyn vastanneet (n=38) haastoivat lukuisia mononormatiivisia puhetapoja liittyen rakkaus-, ystävyys-, seksi-, avio- ja perhesuhteisiin, viestintään ja tunteisiin sekä sukupuoleen ja seksuaalisuuteen. Osallistujat luettelivat paljon stereotypioita ja ennakkoluuloja, joita näkevät polyamorisuuteen liitettävän, ja enemmistö kertoi salaavansa polyamorisuutensa joissain sosiaalisissa konteksteissa. Yleisimmin toisinnetut polyamorisuuden stigmatisoidut tulkintarepertuaarit olivat polyamorisuus seksikeskeisyytenä, polyamorisuus vastuuttomuutena sekä polyamorisuus kyvyttömyytenä ”laadukkaisiin” suhteisiin. Nämä kuitenkin lähes aina kumottiin, ja vastaajat konstruoivat omat käsityksensä polyamoriasta hyvin positiivisessa valossa. Polyamorisuutta merkityksellistettiin monin tavoin. Se kuvattiin 1) seksuaalisen suuntautumisen kaltaisena suhdeorientaationa, 2) strategisena identiteettinä, 3) ihmissuhdefilosofiana sekä 4) elämäntapana tai toimintana. Välillä se konstruoitiin sosiaalisena identiteettinä – positiivisena ominaisuutena, joka jaetaan muiden polyamoristen kanssa ja joka erottaa polyamoriset ihmiset muista. Vastakohtana tälle osallistujat toisinaan häivyttivät polyamorian ja monogamian välisiä ryhmärajoja ja positioivat itsensä ”aivan tavallisiksi”. Lisäksi moni otti eräänlaisen ”oman tiensä kulkijan” position kuvaten itsensä ainutlaatuisena yksilönä ja polyamorian jonain, mikä erottaa itseä muista – välillä myös muista polyamorisista. Monet osallistujien tuottamat puhetavat olivat keskenään ristiriitaisia tai vastakkaisia, samankin henkilön vastausten sisällä. Ensinnäkin, essentialistinen, polyamorisuuden kiinteänä orientaationa kuvaava puhetapa sai haastajakseen konstruktionistisen puhetavan, jossa polyamorisuus kuvattiin itse valittuna tai muodostettuna identiteettinä, filosofiana, elämäntapana tai viestinnällisenä työkaluna. Toiseksi, usein osallistujien puhe toisinsi normatiivisia tapoja konstruoida romanttisseksuaalisia suhteita, erityisesti painottamalla rakkauteen ja sitoutumiseen perustuvien suhteiden ensisijaisuutta ja vähättelemällä seksin tai ”kevyiden” suhteiden merkitystä. Tällainen rakkausnormatiivinen diskurssi sai kuitenkin rinnalleen kriittisemmän puhetavan, jossa vedottiin ihmissuhdeanarkistiseen filosofiaan ja haastettiin voimakkaammin suhteiden luokittelua ja arvo-/valtahierarkioita. Kriittisimmissäkin vastauksissa rakkauden merkitys tosin useimmiten hyväksyttiin osaksi polyamorian määrittelyä: polyamoria näyttäytyi aineistossa ennen kaikkea rakkauden diskurssina. Viimeiseksi, vaikka osallistujat positioivat itsensä usein stigmatisoidun vähemmistön jäseneksi, nousi aineistosta samanaikaisesti kuva polyamoriasta eräänlaisena ”harvojen etuoikeutena”: osallistujat kertoivat useista suhteistaan ja ”rajattoman rakkauden”, onnellisuuden, varmuuden ja turvan kokemuksistaan sekä kuvailivat hyvin itsereflektiivisesti, kuinka polyamoria oli tarjonnut heille mahdollisuuden syventää itsetuntemustaan, tulla paremmiksi viestijöiksi ja kasvaa ihmisinä. Näiden positioiden synnyttämää ristiriitaa reflektoiden tutkielman lopussa tarkastellaan polyamoriaa intersektionaalisesta, risteävät identiteetit ja valtasuhteet huomioivasta näkökulmasta.

Tiivistelmä – Referat – Abstract Tarkastelen tutkielmassani tapaustutkimuksena raiskauskulttuurin representaatioita japanilaisen Boys Love (BL) -sarjakuvien kontekstissa kahden sarjakuvan kautta. Käsite BL on rajattu tutkielmassa koskemaan naisten kirjoittamia tyttö- ja naisyleisölle suunnattuja kaupallisia sarjakuvia, joissa mies- ja poikahahmojen väliset homoromanttiset ja -eroottiset suhteet sekä niiden tunnelataus ovat keskiössä. Sarjakuvien romanttisen tarinankerronnan osana esiintyy kuitenkin arkipäiväisenä esitettyä seksuaalista ja henkistä väkivaltaa juonta edistävinä tehokeinoina, kuten esimerkiksi tietynlaista maskuliinisuutta pönkittäviä toteamuksia vitseinä esitettyinä. Analysoin tapaustutkimuksen kautta sitä, millaisilla kielellisillä keinoilla raiskauskulttuuri on edustettuna BL-sarjakuvissa päähenkilöiden välisessä vuorovaikutuksessa. Kirjallisuutena on pääasiassa englanninkielistä kirjallisuutta ja tutkimusartikkeleita sekä euroamerikkalaisista että itäaasialaisista lähteistä. Analyysissä primääriaineistona käytetyt kaksi sarjakuvaa ovat japaninkielisiä, joiden analyysissä käytetyt kohtaukset olen kääntänyt itse englanniksi. Analyysissäni pyrin havainnollistamaan, kuinka raiskauskulttuurin representaatiot ja niiden esittäminen osana romanttista tarinankerrontaa saattavat vahvistaa, normalisoida ja uudelleen tuottaa raiskauskulttuuria osana populäärikulttuuria BL:n kontekstissa. Tapaustutkimuksessa analysoin kriittisen diskurssianalyysin metodologisia raameja noudattaen kahta miljööltään erilaisista BL-sarjakuvista poimittuja otteita. Nämä otteet näyttävät esimerkkejä tilanteista, joissa raiskausmyyttejä käytetään tehokeinona romanttisiksi tai seksuaalisiksi koodattujen tilanteiden yhteydessä. Raiskauskulttuurin olemassaolo näyttäytyy esimerkeissä kielellisin keinoin ja hahmojen kehollisissa teoissa. Näitä keinoja ovat muun muassa uhrin syyllistäminen ja tarkoituksenmukainen harhauttaminen, mikä vaikeuttaa käsillä olevan tilanteen todellisen luonteen tulkitsemista. Nämä diskurssit merkitsevät sarjakuvissa artikuloidun seksuaalisuuden ja rakkauden väkivaltaisia piirteitä sisältäviksi. Analyysini havainnollistaa, että raiskauskulttuuri voi ilmetä monitasoisena ja arkipäiväisenä osana BL:n romanttista tarinankerrontaa. Suosittujen narratiivien ja hahmotyyppien laaja kaupallinen tuotanto saavuttaa laajan yleisön. Näin ollen ehdotan, että ilmiön kriittistä tulkintaa diskursseissa on perusteltua korostaa, jotta raiskauskulttuurin tunnistamisen ja tietoisuuden kasvattamisen kautta rakkauden representaatioita populäärikulttuurissa olisi mahdollista muuttaa lempeämmiksi tulevaisuudessa.

Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastelen suomenkielisen sivistyneistönuorison seurustelukäytänteitä 1900-luvun alun Helsingissä. Helsingin urbaani kehitys, porvarillisten normien ja rakkauden ihanteen merkityksen kasvu olivat tiiviisti yhteydessä uudenlaisten tutustumistapojen ja seurustelukäytänteiden muodostumisen kanssa. Tarkastelen nuorten tapoja ja keinoja löytää aviopuoliso: mitkä olivat tavallisia paikkoja tavata ja tutustua sekä viettää yhteistä aikaa, ja minkälaisia normeja ja odotuksia romanttiseen seurusteluun liittyi. Tutkimuskysymykseni ovat: minkälainen oli nuorten seurustelun kaari, minkälaisia seurustelukäytänteitä heillä oli, ja missä seurustelu fyysisesti tapahtui. Pohjaan tutkimukseni Alma Silventoisen ja Toivo Kuulan, Hilja Vanhakartanon ja Volter Kilven, Anni Swanin ja Otto Mannisen, sekä Armas Launiksen kokemuksiin. Tutkimukseni tärkeimpänä lähdeaineistona käytän edellä mainittujen henkilöiden päiväkirjoja ja kirjeenvaihtoa vuosien 1900 ja 1914 väliltä. Erityisesti Alma Silventoisen lukuisat päiväkirjat avaavat seurusteluun liittyvää henkilökohtaista kokemusmaailmaa. Armas Launiksen päiväkirjat tarjoavat syvemmän näkymän myös miespuolisen helsinkiläisnuoren arkeen ja sosiaaliseen elämään. Pariskuntien väliset kirjeenvaihdot puolestaan kertovat enemmän suhteiden kehittymisestä ja yhteisistä kokemuksista. Lisäksi käytän avioliitto- ja käyttäytymisoppaita avaamaan aikakauden ihanteita ja normeja, jotka vaikuttivat nuorten käyttäytymiseen. Nuorten romanttisen seurustelun kaari alkoi kohtaamisesta ja päättyi ihanteellisessa tilanteessa avioliittoon. Vastakkaista sukupuolta pääsi kohtaamaan monenlaisissa tilanteissa, mutta yhteiset opinnot, erilaisten järjestöjen iltamat ja retket, sekä tanssiaiset nousevat erityisesti esiin. Kohtaamisen jälkeen nuorten tuli tutustua, sillä rakkauden ajateltiin kehittyvän hitaasti. Nuorten ystäväpiirit koostuivat pääosin vain oman sukupuolensa edustajista, mikä johti siihen, että miehen ja naisen kahdenkeskinen aika nähtiin epäilyttävänä. Siksi tutustuminen tapahtuikin aluksi lähinnä ryhmätilaisuuksissa. Helpoin keino viettää aikaa kahden kesken ilman muiden epäilyksiä, oli saattaminen. Aloitteen tekeminen oli pääsääntöisesti miehen vastuulla. Kun miehen ja naisen keskinäiset lämpimät tunteet olivat selvillä, ryhtyivät nuoret vierailemaan toistensa luona ja käymään kaksin esimerkiksi teatterissa. Suhdetta ylläpidettiin ja syvennettiin kirjeenvaihdon avulla. Kihlautuminen oli suuri uutinen, jonka seurauksena nuoret saattoivat kulkea julkisesti yhdessä jo hieman vapautuneemmin. Seurustelu oli kuitenkin jo sen verran vapaata, että kihlauksenkin saattoi vielä hyvin purkaa. Vanhempien rooli aiheutti toisinaan ristiriitaisia tunteita, kun vanhemmat eivät hyväksyneet lapsensa puolisovalintaa. Nuoret kuitenkin seurasivat mieluummin tunteitaan, kuin vanhempiensa toiveita. Kasvavana pääkaupunkina Helsinki tarjosi nuorille seurustelun puitteet ravintoloineen ja puistoineen luoden sivistyneistölle uudenlaisen tilan rakastua. Kulttuurielämä oli vilkasta ja nuoret kävivät ahkerasti teatterissa ja konserteissa. Ravintoloissa kiteytyi kaikki mitä sen ajan porvarilliselta huvielämältä odotettiin. Tärkeimpiä ravintoloita olivat keskustan Seurahuone, Kämp, Kappeli, Oopperakellari, sekä Alppilan Alppipaviljonki. Ulkona käveleminen oli nuorison lempipuuhaa ja nuoret kävelivät kaupungin uusissa rakennetuissa maisemissa. Tärkeimpiä paikkoja olivat Kaivopuisto, Esplanadi, Korkeasaari, sekä Alppilan alue. Puistoalueet tarjosivat virkistäviä maisemia ja raitista ilmaa, mutta pariskunnat saivat iloa myös syrjäisistä koloista, joihin piiloutua ja joihin yhteiskunnan tiukat normit eivät ulottuneet.

Kiinnostus polyamoriaa kohtaan Suomessa on kasvanut viime vuosina, ja media on julkaissut viimeisen 10 vuoden aikana lukuisia artikkeleita polyamoriasta. Valtamediassa esiintyvillä representaatioilla on mahdollisuus rakentaa, muokata, kiistää ja vahvistaa käsityksiä polyamoriasta ja polyamorisista ihmisistä. Tutkimukseni syntyi selvittämään, millaisia nämä representaatiot ovat. Aineistoni koostuu 15:sta haastattelumuotoisesta artikkelista viidessä Suomen luetuimmassa verkkolehdessä vuosina 2012–2019. Diskurssianalyyttisen metodin avulla pyrin selvittämään, millaisia polyamorisuuden representaatioita suomalainen valtavirtajournalismi rakentaa. Tutkin aineistossa esiin nousevia polyamorisuuden diskursseja ja miten niitä rakennetaan muun muassa kielenkäytön, rinnastuksien ja vastakkainasetteluiden kautta. Aineistosta oli havaittavissa lukuisia, osittain keskenään ristiriidassa olevia polyamoriadiskursseja. Monogaamisesta normista poikkeavaa elämäntapaa pyrittiin perustelemaan, validoimaan ja normalisoimaan usein eri tavoin. Essentialistinen diskurssi esittää polyamorian synnynnäisenä ominaisuutena. Asian mieltäminen luonnolliseksi voi tehdä siitä valtavirran silmissä helpommin hyväksyttävän. Toisaalta polyamorisuutta konstruoitiin myös loogisena ja rationaaliseen päättelyyn perustuvana valintana. Tämän lisäksi korostuivat pyrkimykset rinnastaa polyamorinen elämä ja ihmiset monogamisiin ihmisiin korostamalla rakkautta ja sitoumusta sekä suhteiden rajoja ja arkisuutta. Polyamorian ja valtavirran samankaltaisuutta korostavat diskurssit päätyvät samalla myös konstruoimaan sitoumuksettoman ja romanttisten suhteiden ulkopuolisen seksin epätoivotuksi promiskuiteetiksi ja näin toiseuttamaan polyamorian mediarepresentaatioista ne, joille irtosuhteet ja sitoumukseton seksi ovat osa monisuhteista identiteettiä. Aineistosta nousi esiin myös vastakkainasettelu, jossa polyamoria konstruoitiin erilaisena kuin monogamia. Polyamoriaan liitettiin positiivisia mielikuvia kuten vapaus, leikkisyys, vaihtelevuus ja kumppanuus, kun taas monogamiaa luonnehdittiin pysähtyneisyyden, vankeuden ja tyytymisen kaltaisilla ilmaisuilla. Polyamorisen rakkauden diskursseja aineistossa luonnehti rakkauden rajattomuus, vapaus ja ei-ekslusiivisuus. Rakkautta kuvataan riittävän paljon ja potentiaalisesti rajattomalle määrälle ihmisiä. Tyyliltään suuri osa aineistosta vaikuttaa toistavan lifestyle-medialle ominaista makeover-kaavaa, jossa huomio kohdistuu ihmisen henkilökohtaiseen kasvuun ja sen kautta saavutettuun parempaan elämään. Polyamoria-aiheiset haastattelut toistavat kaavaa, jossa henkilö on aluksi tuntenut tyytymättömyyttä elämäänsä, mutta löytänyt polyamorian ja sen kautta kokenut elämää parantavan transformaation. Nämä lifestyle-tarinat syntyvät vuorovaikutuksessa polyamorian itsereflektiivisyyteen, avoimeen keskusteluun ja rehellisyyteen kannustavan diskurssin kanssa, jonka haastateltavat tuovat aineistossa esiin.