Browsing by Subject "representaatio"

Tämän tutkimuksen tarkoitus on tutkia sitä, miten ekologista estetiikkaa käytetään Suomen markkinoilla toimivien vaateyritysten visuaalisessa markkinointiviestinnässä sekä miten markkinointiviestintä sopii yhteen yritysten vastuullisuuskuvausten ja toimintatapojen kanssa. Ekologisen estetiikan käsitteellä viitataan siihen, miten estetiikan avulla ihmisten kulutustottumuksia voidaan ohjata kestävämpään suuntaan. Tutkimus toteutettiin analysoimalla neljän eri kokoisen Suomen markkinoilla toimivan ja itseään vastuullisuudella markkinoivan yrityksen lookbook-kuvastoja. Tutkimusmenetelmänä on representaatioanalyysi. Kaikissa aineiston kuvastoissa on käytetty ekologisen estetiikan piirteitä. Yhdessä kuvastossa oli käytetty teknisiä ratkaisuja ja kolmessa muussa ympäristöarvoja, mutta ympäristöarvojen piirteet vaihtelivat. Kuvastojen visuaalisen markkinointiviestinnän ekologisuuden representaatiot loivat samaa kuvaa kuin myös yritysten vastuullisuuskuvaukset. Osa yrityksistä ei kuitenkaan kertonut läpinäkyvästi omista toimintatavoistaan. Vaikka ekologisen estetiikan avulla voidaan muuttaa kulutustottumuksia kestävämpään suuntaan, se ei ole ainoa ratkaisu. Ekologisen estetiikan lisäksi tarvitaan myös enemmän tietoa kuluttajille ostopäätöksien tueksi ja yritysten tuotantotapojen sääntelyä.

Tutkielma tarkastelee naisurheilijoiden representaatioita Helsingin Sanomien urheilusivuilla. Tavoitteena on selvittää, minkälaista tietoa naisurheilijoista, ja urheilusta ylipäänsä, tuotetaan Helsingin Sanomien urheilusivuilla. Tutkielman päähuomio on naisurheilijoita käsittelevissä otsikoissa. Lehtiotsikot ovat välittömästi lukijan havaittavissa, joten niillä on merkittävä rooli lukijalle syntyvän kokonaiskuvan rakentumisessa. Lisäksi tutkimus selvittää, kuinka paljon naisten urheilusta kirjoitetaan miesten urheiluun verrattuna tutkimusjakson aikana. Tutkielman määrällisen osuuden aineisto koostuu vuoden 2016 elo-, syys- ja lokakuun Helsingin Sanomien urheilusivuista. Laadullisen osuuden aineistoon sisältyy näiden kolmen kuukauden lisäksi marraskuun ensimmäisen kymmenen päivän urheilusivut. Naisten urheilua käsittelevien juttujen määrää tarkastellaan Rion olympialaisten aikana, ja tätä määrää verrataan muuna aikana julkaistavien naisurheilua koskevien juttujen määrään. Tarkoituksena on selvittää, milloin naisten urheilua pidetään uutisoinnin arvoisena. Tutkimus sijoittuu feministisen urheilututkimuksen kenttään. Tärkein tutkimusta ohjaava teoria on ajatus representaatioiden todellisuutta tuottavasta luonteesta. Naisurheilijoiden representaatioita tutkimalla tarkastellaan, minkälaista todellisuutta (nais)urheilusta rakennetaan. Naisurheilijoiden representaatioiden tarkastelun tutkimusmenetelmänä sovelletaan diskurssianalyysiä. Sen avulla tutkitaan, millaisia merkityksiä naisurheilijoista herätetään Helsingin Sanomien urheilusivuilla. Tutkimus osoittaa miesten urheilun ylivoimaisen määrällisen dominanssin Helsingin Sanomien urheilusivuilla. Poikkeuksen muodostaa Rion olympialaisten ympärille sijoittuva aika, jolloin olympialaisissa kilpailevat naisurheilijat ovat näkyvästi esillä Helsingin Sanomissa. Laadullinen analyysi osoittaa, että Helsingin Sanomien luomat representaatiot naisurheilijoista ovat moninaisia. Yhtäältä naisurheilija representoidaan ensisijaisesti äitinä tai vaimona, toisaalta ammattiurheilijana. Aiempien tutkimusten perusteella tutkielmassa kiinnitetään erityistä huomiota naisurheilijoita käsitteleviin otsikoihin, joissa korostetaan urheilijan perhesiteitä, ulkonäköä tai muuta ulkourheilullista asiaa. Otsikot ryhmitellään kategorioihin ”naisurheilija perheenjäsenenä”, ”naisurheilijan ulkonäön korostaminen”, ”muun ulkourheilullisen asian korostaminen”, ”neutraali uutisointi” ja ”voimaannuttava/innostunut uutisointi”. Tulokset toisaalta vahvistavat aiempien tutkimusten toteamaa kaavaa (Hargreaves 1994, Pirinen 2006), että usein naisurheilijoista kirjoitettaessa korostetaan ulkourheilullisia asioita, ja toisaalta osoittavat myös, että on tapahtunut muutosta esimerkiksi Pirisen (2006) sekä Cookyn ja Messnerin (2015) havaitseman törkeän vähättelyn osalta.

Tutkielman tarkoituksena oli selvittää, kuinka elokuva voi toimia opetustuotteena ja siltana vieraaseen kulttuuriin ja kieleen. Populaarikulttuurin tutkimuksessa on alettu kiinnittää huomiota vieraiden kulttuurien representaatioon ja aiemmissa tutkimuksissa on havaittu, että oikeanlaisten tehtävien, läksyjen ja keskustelun avulla elokuvia voidaan käyttää vieraan kulttuurin esittelemiseen oppilaille ja että elokuvat herättivät heissä kiinnostusta, motivaatiota ja osallistuttavuutta (Crespo Fernández, 2012). Aineistona toimi Disney Pixarin elokuva Coco (2017), joka kertoo meksikolaisesta kulttuurista ja kuolleiden päivän juhlasta. Elokuvan dubbauksessa käytetään paljon vieraannuttavaa käännösstrategiaa, jossa käytetään alkuperäisiä termejä ja sanastoa, ja yritetään näin opettaa katsojalle jotain vieraasta kulttuurista. Tutkimukseen osallistui 58 nelosluokkalaista. Tutkimus toteutettiin vastaanottotutkimuksena ja metodina käytettiin kyselylomaketta, johon oppilaat vastasivat elokuvan katselun jälkeen. Hypoteesi oli, että lapset pystyisivät elokuvan katselun jälkeen selittämään joitain heille ennestään vieraita asioista meksikolaisesta kulttuurista sekä että he tietäisivät joitain espanjankielisiä, elokuvassa esiintyneitä sanoja. Olettamus oli, etteivät lapset pystyisi kuitenkaan omaksumaan kaikkia heille vieraita elementtejä elokuvan katselun jälkeen. Tutkimuksessa tutkittiin, mitkä sanat olivat lapsille vaikeimpia ymmärtää, mitkä sanat olivat helpommin ymmärrettävissä ja mitä kulttuurisia elementtejä lapset elokuvasta oppivat. Tutkimuksen perusteella selvitettiin myös joitain lasten omia kokemuksia elokuvan katselusta oppimistarkoituksessa. Analysoidun aineiston perusteella voidaan sanoa, että perheenjäseniä tarkoittavat espanjankieliset sanat opittiin melko hyvin, kuten myös yleisimmät fraasit, esimerkiksi sí ’kyllä’, no ’ei’ ja gracias ’kiitos’. Kulttuurisia elementtejä osattiin selittää elokuvan perusteella todella hyvin, kuten esimerkiksi kuolleiden päivän juhlan perinteitä, alttarin tarkoitusta ja oranssien kukkien linkittymistä juhlaan. Myös erilaiset kutsumanimet pojalle opittiin hyvin, kuten amigo ’kaveri’ ja mijo ’poika’. Myös kohteliaammat kutsumanimet, señor ’herra’ ja señora ’rouva’, ymmärrettiin hyvin. Vaikeampia olivat erilaiset huudahdukset, kuten vámonos ’mennään’ ja dios mío ’hyvänen aika’, ja toiset poikaan viittaavat termit, kuten muchacho ’poika’ ja pobrecito ’ressukka’, olivat vaikeita. Tutkimus osoitti Coco-elokuvaa esimerkkinä käyttäen, että vieraannuttavalla käännösstrategialla käännetty elokuva voi opettaa kohdeyleisölle uuden kielen sanoja ja jotain vieraasta kulttuurista, minkä takia vieraannuttavaa käännösstrategiaa olisi hyvä käyttää kääntämisessä ja elokuvia opetuksessa.

Tässä pro gradu -tutkielmassa tutkitaan Brasilia-uutisointia Helsingin Sanomien ja Ylen verkkojulkaisujen artikkeleissa vuonna 2017. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, millaisia representaatioita ja diskursseja Brasiliaa käsittelevistä verkkoartikkeleista löytyy, ja millainen kuva Brasiliasta muodostuu verkkojulkaisujen uutisoinnissa. Tutkielma sijoittuu osaksi ulkomaan uutisten ja verkkojournalismin tutkimusta. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä toimii sosiaalinen konstruktionismi ja jälkikoloniaalinen teoria. Keskeisiä käsitteitä tutkielmassa ovat representaatio, länsi, toiseus ja diskurssi. Tutkimusmenetelmänä toimii diskurssianalyysi. Aineisto on kerätty Helsingin Sanomien ja Ylen verkkojulkaisujen 1.1.-31.12.2017 julkaistuista artikkeleista. Määrällisellä osiolla on kartoitettu otsikoissa useimmin esiintyviä sanoja ja uutisten vallitsevia teemoja. Teemoittelun kautta analyysin fokukseen on valikoitu vallitsevia teemoja edustavat artikkelit. Tutkimuksessa nimetään Brasilian representaatioiksi Etelä-Amerikan jättiläinen, moniongelmainen ja koeteltu maa ja presidenttijohtoinen maa. Brasilian presidentit ovat aineistossa vahvasti esillä. Brasilia esitetään aineistossa vahvasti osana Etelä-Amerikkaa ja Latinalaista Amerikkaa maantieteellisenä ja kulttuurisena alueena. Brasilian identiteetiksi muodostuu aineiston perusteella Latinalaisen Amerikan veturi ja vastuunkantaja. Diskursseina nousevat esiin suuruus, maan tapa, uhka, maine ja skandaali sekä globalisaatio. Diskurssien todetaan kietoutuvan yhteen. Suuruuden diskurssi korostaa asioiden suuren mittakaavan luomaa merkityksellisyyttä. Vahva ja hegemoninen maan tapa-diskurssi painottaa ongelmien pitkää historiaa sekä kulttuurisia ja rakenteellisia juuria. Uhan diskurssissa korostuu väkivalta ja rikollisuus. Maineen ja skandaalin diskurssissa korostetaan maan maineen merkittävyyttä ja skandaalien yleistymistä. Globalisaation diskurssi osoittaa Brasiliaa koskevia asioita pidettävän kansainvälisesti merkittävinä. Johtopäätöksenä todetaan uutisoinnin aiheiden olevan melko yksipuolisia ja negatiivisesti painottuneita. Brasilia-uutisoinnissa korruptio ja yhteiskunnallinen sekä poliittinen levottomuus todetaan yleisiksi stereotypioiksi. Uutisoinnissa korostuu talouden ja globalisaation merkitys. Uutisointi todetaan paikoitellen sävyltään myös positiiviseksi ja myönteisiä muutoksia huomioivaksi. Suomen todetaan asemoivan itseään uutisoinnin kautta osaksi lännen yhteisöä ja rakentavan omaa identiteettiään. Tutkimus tuottaa uutta tietoa siitä, miten Brasiliasta uutisoidaan vuoden 2016 Rio de Janeiron olympialaisten jälkeen. Suomalaisen median todetaan kaipaavan monipuolisempia aiheita brasilialaisesta arjesta, tieteestä ja kulttuurista. Jatkotutkimusehdotuksina esitetään laajemman aineiston tutkimista määrällisellä menetelmällä, printtilehtien tutkimusta ja vertailevaa tutkimusta uutisoinnin muutoksista eri vuosikymmenillä. Brasiliaa käsitteleviä uutisia olisi mahdollista tutkia myös suhteessa muihin Latinalaisen Amerikan maihin ja BRICS-maihin.

Tutkielmassa tarkastellaan vuoden 2014 Ukrainan vallankumouksen osapuolten nimeämistä Helsingin sanomien uutisoinnissa. Analyysissä tutkitaan uutisointia kriittisen diskurssianalyysin näkökulmasta. Tutkimuskysymyksiä on kaksi, joista ensimmäinen keskittyy analysoimaan vallankumouksen eri osapuolten representaatioita. Toinen tutkimuskysymys keskittyy siihen, kuinka osapuolten nimeäminen muuttuu tapahtumien edetessä. Tutkimus on laadullista ja keskittyy nimeämisen eli sanatason leksikaalisten valintojen analysointiin. Tutkielman aineistona on 60 uutista Helsingin sanomista marraskuun 2013 lopulta helmikuun 2014 loppuun, ja ne keskittyvät Kiovan tapahtumiin tuona aikana. Tutkielmassa erotetaan vallankumouksesta kaksi osapuolta: silloisen presidentti Janukovytšin hallinto ja tätä vastustaneet mielenosoittajat. Analyysin kautta käy ilmi, että mielenosoittajat ovat hyvin kirjava joukko: heihin kuuluu ihmisiä tavallisista kansalaisista nationalistisiin ääriryhmiin. Hallinto sitä vastoin näyttäytyy melko kasvottomana koneistona. Poliisi näyttäytyy hyvin vahvasti hallintoa puolustavana, jopa sotilaallisena osapuolena. Aineistossa hallintoa vastustavien mielenosoittajien representaatiot ovat huomattavasti moniulotteisempia, ja niiden kautta näkökulma asettuu useimmin implisiittisesti mielenosoittajien puolelle. Toista tutkimuskysymystä varten aineisto on jaettu kolmeen osaan: mielenosoitusten alkuun, väkivaltaisuuksien lisääntymiseen, joka johti vallankumoukseen, ja vallankumouksen jälkeiseen aikaan. Ukrainan vallankumouksessa keskiöön nousevat ensin tavalliset mieltä osoittavat kansalaiset. Poliisin väkivaltaisen reaktion seurauksena joukkoon liittyy myös äärioikeistolaisia, radikaaleja ryhmiä, jotka konkreettisesti taistelevat poliiseja vastaan kaduilla. Tapahtumien edetessä myös poliiseista käytetyt nimitykset muuttuvat enemmän sotilaallisiksi: heistä käytetään myöhemmin esimerkiksi nimitystä turvallisuusjoukot, ja joukkoon liittyy myös tarkka-ampujia. Analysoimalla nimeämisen muuttumista tapahtumien edetessä on mahdollista seurata sitä, kuinka osapuolet muuttuvat, mitkä näkökulmat nousevat keskiöön ja kuinka historialliset tapahtumat vaikuttavat leksikaalisiin valintoihin uutisdiskurssissa.

Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan fitnesskilpailijoiden ylläpitämiä blogeja. Tutkimustehtävänä on selvittää, millaisia aineiston fitnessblogit ovat, millaisia merkityksiä fitnesskilpailijat liittävät kehoon blogipäivityksissään sekä miten fitnessbloggaajat rakentavat identiteettejään blogeissa. Fitnessblogeja ei ole Suomessa toistaiseksi viestinnän näkökulmasta tutkittu. Fitness on kuitenkin muotoutunut osaksi populaarikulttuuria ja se saa eri medioissa paljon huomiota. Tutkimus osallistuu yhteiskunnalliseen keskusteluun fitnessistä laihuuden ihannoinnin, lihavuuden negatiivisen jäsennyksen sekä liikunnan terveysvaikutusten näkökulmista. Tutkimus on verkkoviestinnän tutkimusta. Fitnessblogeja tutkitaan fitnessin, terveysviestinnän ja kuluttajakulttuurin konteksteissa diskurssianalyysin keinoin. Viitekehyksenä toimii sosiaalinen konstruktionismi, jonka mukaan todellisuus rakentuu sosiaalisesti. Tutkimusaineisto perustuu harkinnanvaraiseen näytteeseen ja se koostuu viiden eri fitnessbloggaajan 27:stä blogipäivityksestä. Tutkimusaineistoon valitut blogikirjoitukset on julkaistu 12.11.2013–23.12.2016 välisenä aikana. Analyysin perusteella aineiston fitnessblogeista löytyy muotiblogeille tyypillisiä piirteitä. Keskeisiä ovat myös fitnessiin elämäntyylinä läheisesti liittyvät esitykset ruokavaliosta, kehosta ja identiteetin rakentamisesta. Aineiston fitnessblogit jäsennetään elämäntyyli-blogeiksi. Kyse ei vaikuta olevan pelkästään fitnessistä, vaan laajemmin elämäntyyliin liittyvistä esityksistä. Aineiston fitnessblogit vaikuttavat toimivan projektin parempi minä -areenana. Analyysin perusteella kysymykseen, miten fitnessbloggaajat rakentavat blogeissa identiteettejään, nimetään diskursseiksi uuden normin rakentajat ja nöyrät itsensä ylittäjät. Identiteettejä rakennetaan vahvasti uuden normin hyväksymisen -diskurssissa, jossa voimakkaasti ja toistuvasti muuttuva keho halutaan hyväksyttävän ”normaaliksi” myös muiden silmissä. Syömättömyys jäsennetään osaksi terveellistä elämäntapaa. Identiteettejä rakennetaan myös nöyrän itsensä ylittämisen -diskurssissa, jossa fitnesskilpailijat taistelevat aikaa, kiirettä ja nälkää vastaan. Tutkimuskysymykseen, millaisia merkityksiä fitnessbloggaajat liittävät kehoon, diskursseiksi muodostuvat voimaantuneet, rikkinäisen koneen vangit ja riittämätön keho. Fitnessbloggaajat ovat analyysin perusteella tulkittuna voimaantuneita. He pitävät elämäntapaansa terveyttä edistävänä. Rikkinäisen koneen vangit -diskurssissa fitnesskilpailijat käyvät ankaraa taistoa itsensä kanssa tilanteissa, joissa keho ei toimi halutunlaisesti. Fitnessbloggaajien esityksistä tulee vaikutelma riittämättömistä kehoista, jotka ovat jatkuvan arvostelun kohteena. Ideaalikeho näyttää tarkoittavan kilpailuissa esiteltävää kehoa, josta luopuminen on kilpailupäivän jälkeen hankalaa. Johtopäätöksenä todetaan, että mediassa on tärkeää tuoda esille myös vaihtoehtoisia tapoja jäsentää kehoja. Etenkin laihuuden ihannointiin ja jäsentämiseen tavoittelun arvoisena ideaalina tarjotaan tilalle riittävän hyvän -paradigman omaksumista.

Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, minkälaisia kuvia naiseudesta ja mieheydestä luodaan kielen avulla suomalaisessa poliittisessa uutisoinnissa. Tarkastelun kohteena ovat sukupuoleen viittaavat ilmaukset, verbivalinnat, ulkonäköä kuvaavat jutut, nimien ja titteleiden käyttö sekä ikään viittaaminen. Tekstien lisäksi tutkimuksessa tarkastellaan lyhyesti myös tekstien yhteyteen valikoituja kuvia. Aineistona käytetään kahdesta suomalaisesta poliitikosta, Jutta Urpilaisesta ja Jyrki Kataisesta kirjoitettuja uutisia ja muita juttuja, jotka on julkaistu viidessä suomalaisessa mediassa vuosien 2001 ja 2016 välisenä aikana. Aineistoon kuuluu niin sanomalehtien uutistekstejä kuin iltapäivälehtien viihdeuutisiakin. Analyysin lähtökohtana ovat aiemmat tutkimukset kielen seksistisyydestä ja siitä, että “miehinen” ja “naisellinen” kieli näyttäytyvät epätasa-arvoisina. Tutkimuksessa hyödynnetään myös tutkimusta representaatiosta ja metaforista. Työssä osoitetaan, että erityisen selvästi kielen seksismi tulee esiin sukupuoleen viittavissa ilmauksissa: miessukupuoleen viittaava loukkaava nimittely on lähes yksinomaa tietynlaista pojittelua, kun taas naiseen kohdistuu tytöttelyn lisäksi myös muita alentavia ilmauksia, joista monet liittyvät naisen seksuaalisuuteen. Naisen ulkoista olemusta myös kommentoidaan useammin kuin miehen ulkoista olemusta, ja kritiikki on kielellisesti voimakkaampaa. Juttujen yhteyteen valikoiduissa kuvissa taas naisen ruumista “paloitellaan” useammin kuin miehen ruumista: naisen ulkoisessa olemuksessa kiinnitetään huomiota tiettyihin osiin vartalossa ja ylikorostetaan sitä, esimerkiksi leuka pyritään näyttämään ylisuurena. Miehen ruumista taas useimmiten kuvataan kokonaisuutena. Verbeissä, nimien ja titteleiden käytössä tai ikään viittamisessa taas ei näyttäisi esiintyvän kovinkaan paljon seksismiä, vaan näissä ryhmissä seksismi keskittyy lähinnä yksittäisiin esimerkkilauseisiin, joiden pohjalta ei voi tehdä yleispäteviä päätelmiä. Tutkielma avaa uudenlaista näkökulmaa kielessä esiintyvään seksismiin. Kielen seksistisyyttä on tutkittu aiemminkin niin Suomessa kuin ulkomailla, mutta politiikan uutisoinnin kielessä esiintyvän seksismin tutkimus tuo aiheeseen uudenlaista lähestymiskulmaa. Tutkielma luo pohjaa myös mahdolliselle jatkotutkimukselle: Kahden eri sukupuolia edustavan poliitikon kielellisen kuvaamisen tutkiminen antaa suuntaa politiikan uutisoinnissa esiintyvän kielen seksistisyyden analysoimiseen, mutta useamman poliitikon kattava tutkimus olisi kokonaisvaltaisempaa.

Syyriassa Al-Holin leirillä olevat suomalaiset naiset ja lapset ovat yksi viime vuonna eniten mediaa ja kansalaisia kuohuttaneista aiheista, eikä heidän kohtaloaan ole vielä tätä tutkielmaa kirjoittaessa täysin ratkaistu. Isis-taistelijoiden vaimojen ja lasten auttaminen on ollut poliittisesti ja moraalisesti vaikea sekä mielipiteitä jakava asia, jossa on vedottu isoihin periaatteisiin, kuten turvallisuus ja lapsen oikeudet. Tutkielmassa selvitettiin, millaisia representaatioita media tuotti al-Holin suomalaisnaista ja lapsista. Tutkielman aineistona on käytetty Helsingin Sanomien al-Holin suomalaisia käsitteleviä uutisartikkeleita, jotka on julkaistu maaliskuun ja joulukuun 2019 välisenä aikana. Juttuja on 86 kappaletta. Tutkielman teoreettinen viitekehys pohjautuu sosiaaliseen konstruktionismiin eli todellisuuden sosiaaliseen rakentumiseen, ja tutkielman keskeisiä käsitteitä ovat representaatio, stereotyyppi ja toiseus. Medialla on merkittävä rooli sosiaalisen maailman rakentamisessa. Helsingin Sanomat rakensi al-Holin asukkaista kertovilla artikkeleilla kuvaa siitä, miten leirin suomalaiset pitäisi nähdä ja ohjasi yleisön suhtautumista heihin. Tutkielman menetelmänä on käytetty laadullista kehysanalyysia. Kehystäminen on median keino rajata tuotetun todellisuuden merkityksiä ja representaatioita. Artikkeleista on etsitty tapoja, joilla al-Holin leirin naisten ja lasten kuvausta on kehystetty. Tässä käytettiin hyväksi aineistosta esiin nousevia stereotyyppejä ja toiseuden ilmauksia. Helsingin Sanomien al-Holin suomalaisia koskevista jutuista löytyi neljä pääkehystä: turvallisuuden, oikeudellinen, myötätunnon ja poliittisen kamppailun kehys. Al-Holin leirillä olevat naiset ja lapset näyttäytyivät Helsingin Sanomien representaatioissa ulkopuolisena ryhmänä. Lasten tuomista Suomeen kannattavat halusivat kehystää kotiuttamisen lapsen oikeuksilla ja kansainvälisten sopimusten noudattamisella ja sillä, että he ovat suomalaisia lapsia, joita pitää auttaa. Äitien asema oli lapsiin nähden toissijainen. Kotiuttamisen vastustajat taas kehystivät leirillä olevat naiset ja lapset ääri-islamilaisen kultin kannattajiksi, joiden tulo vaarantaisi oleellisesti suomalaisten turvallisuuden. Samassa artikkelissa saattoi olla toistensa kanssa ristiriidassa olevia kehyksiä. Lapset esimerkiksi esitettiin syyttöminä uhreina, mutta myös mahdollisina tulevaisuuden uhkina suomalaisille. Tuotettuja kehyksiä tukivat patriarkaalisen naiskuvan ja viattoman lapsen stereotyypit, toiseuden ilmauksista Isis-etuliitteen käyttö ja naisten jaottelu kantasuomalaisiin ja ulkomailla juuria omaaviin sekä puhuminen Suomen kansalaisista, ei suomalaisista. Aineiston perusteella Al-Holin naisista ja lapsista piirtyi kuva suomalaisen yhteiskunnan ulkopuolisena ryhmänä ja turvallisuusuhkana suomalaisille. Aineistossa näkyi vahvasti naisten ja lasten esittäminen epätoivottuina ja epäilyttävinä. Tätä vahvisti heistä tuotetut kielteiset representaatiot ja heidän auttamisensa perustelu erilaisilla pakoilla ja velvollisuuksilla. Päätöksen tekeminen al-Holin suomalaisten kotiuttamisesta kehystettiin myös ylitsepääsemättömän vaikeaksi. Tällä tavoin leirillä olijoiden auttaminen tuli kehystetyksi mielipidekysymyksenä lakien ja kansainvälisten sopimusten noudattamisen sijaan.

Tämän pro gradu -tutkielman aiheena on kehitysyhteistyöjärjestöjen kampanjaviestintä. Tutkimuksen kohteena on kaksi kehitysyhteistyökampanjaa, jotka liittyvät kampanjoiden tehneiden järjestöjen Keniassa tapahtuvaan tyttöjen ja naisten sukuelinten silpomisen vastaiseen työhön. Tutkielman tavoitteena on tuottaa lisää tietoa siitä, millaisia representaatioita ja diskursseja kehitysyhteistyöjärjestöjen kampanjoissa rakennetaan ja millaisin keinoin. Tutkimuskysymykset koskevat sitä, miten kampanjoissa esiintyviä toimijoita representoidaan, miten kampanjoiden yleisöjä puhutellaan, miten niihin vedotaan, millaisia positioita yleisöille tarjotaan ja miten järjestöt representoivat itsensä. Laaja tutkimusongelma liittyy näiden kolmen tahon välisiin diskursiivisiin suhteisiin, joita kampanjat luovat. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä on humanitaarisen viestinnän tutkimus. Tutkielman aineisto koostuu Suomen World Visionin Pelasta pimppi -kampanjan ja Solidaarisuuden Silpomaton-kampanjan Facebook-julkaisuista. Lisäksi hyödynnetään haastatteluaineistoa, joka on peräisin kampanjoiden tekijöiden haastatteluista. Kampanja-aineistojen verbaalisia ja visuaalisia keinoja lähestytään multimodaalisen analyysin avulla. Kampanjoissa rakentuvia representaatioita ja positioita tarkastellaan diskurssianalyysin keinoin. Tutkimusmenetelmät ja analyysikeinot ovat teorialähtöisiä. Pelasta pimppi -kampanjan kenialaisten toimijoiden representaatioissa korostuvat vahvuus, koulutus, positiivisuus, rohkeus, älykkyys ja positiivinen muutosvoima. Silpomaton-kampanjan representaatioissa toistuvat samankaltaiset piirteet. Merkittävin ero on se, että Silpomaton-kampanjan kenialaiset toimijat ovat paikallisia työntekijöitä. Kummassakaan kampanjassa ei rakenneta representaatioita uhreista. Pelasta pimppi -kampanjan suomalaisten toimijoiden representaatioissa korostuvat asiantuntijuus, kampanjan aiheen puolesta puhuminen, asiallisuus, vakavuus ja neutraalius. Myös osa Silpomaton-kampanjan suomalaisista toimijoista on asiantuntijoita, mutta merkittävämpää on heidän representoimisensa samaan joukkoon yleisön kanssa. Pelasta pimppi -kampanjassa kenialaiset toimijat ovat määrällisesti merkittävämmässä roolissa kuin suomalaiset toimijat; Silpomaton-kampanjassa suomalaisia toimijoita on enemmän. Molemmissa kampanjoissa yleinen tyttöjen ja naisten representaatio luo kampanjoiden aiheesta universaalin. Pelasta pimppi -kampanja tarjoaa yleisölle työn tärkeän tukijan ja mahdollistajan eli lahjoittajan, vaikutusvaltaisen osallisen, silpomisen vastaiseen joukkoon kuuluvan tiedostavan yksilön, sosiaalisen median osallistujan, tiedon vastaanottajan ja lisätiedon selvittäjän positioita. Silpomaton-kampanjassa luodaan samankaltaisia positioita, mutta lahjoittajan positio on hieman erilainen: lahjoittaja on ”Muutoksentekijä”, enemmän kuin vain lahjoittaja. Molemmissa kampanjoissa tarjotaan yleisölle positiota, jossa toiminta on vaikuttavaa ja tärkeää, mutta samalla helppoa. Kummassakin kampanjassa järjestö representoidaan sen tekemän työn kautta. Pelasta pimppi -kampanjassa työ representoidaan konkreettisuuden, Silpomaton-kampanjassa ideologisuuden kautta. Silpomaton-kampanjassa korostuu lisäksi yhteistyö järjestön, paikallisten toimijoiden ja yleisönkin välillä. Kampanjoiden luomat diskursiiviset suhteet ovat melko tasapainoisia. Keskiössä ovat silpomisen lopettamisen päämäärä, silpomisen vastainen työ ja positiivinen muutosvoima, ei avun tarvitseminen, joten rakentuvat suhteet eivät ole voimakkaan epäsymmetrisiä.

Vaihtoehtohoidoista on käyty Suomessa laajaa julkista keskustelua 60-luvulta lähtien. Tässä Pro gradu -tutkielmassa selvitetään, miten Helsingin Sanomien verkkojutuissa kehystetään vaihtoehtohoitoja ja minkälaisia terveys- ja sairauskäsityksiä jutuissa ilmenee. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys on sosiaalinen konstruktionismi ja tutkimus sijoittuu terveysviestinnän tutkimuksen kulttuurilinjalle. Lähtökohtana on ajatus siitä, että terveysjournalismi rakentaa käsityksiä siitä, mitä sairaus ja terveys ovat. Tämä tutkimus pyrkii hahmottamaan terveysjournalismin terveyttä konstruoivaa luonnetta kehysanalyysin avulla. Verkkojutut ovat toimitustyön käytännöissä ja kulttuurisessa kontekstissa muodostuneita ”tulkintapaketteja”, joissa tuotetaan vaihtoehtohoitoihin liittyviä merkityksiä. Aineisto koostuu 72:sta Helsingin Sanomien verkkojutuista, jotka sijoittuvat ajalle 1.1.2018–22.11.2020. Vaihtoehtohoitoja ei tutkita vain yksittäisenä ilmiönä, vaan osana yhteiskunnallista terveys- ja sairauskäsitysten merkityskamppailua. Analyysin tukena hyödynnetään lääketieteen filosofiaa, lääketieteen antropologiaa ja sosiologiaa. Vaihtoehtohoitoja kehystetään aineistossa neljällä tavalla. Vaarallisuuden kehyksessä vaihtoehtohoidot esitetään riskien, uhan ja sääntelyn kautta. Huijauksen kehyksessä vaihtoehtohoidot liitetään laajempaan keskusteluun ”huuhaan” leviämisestä. Yhteistyön kehyksessä vaihtoehtohoidot esitetään mahdollisena apukeinona lääketieteelliselle hoidolle. Inhimillisyyden ja henkisyyden kehyksessä vaihtoehtohoidot näyttäytyvät henkisyyden ja elämän merkityksellisyyden kontekstissa. Äänessä ovat eniten lääketieteen edustajat ja terveysviranomaiset. Vaihtoehtohoitojen tarjoajat ja niiden käyttäjät saavat vain vähän tilaa. Jutuissa näkyy tieteellinen maailmankuva, jossa sairauksien hoitamisen tulee perustua tutkittuun tietoon. Kautta linjan esiin nousee kysymys vaihtoehtohoidoista bisneksenä. Moraalinen viesti on se, että sairaiden ihmisten rahastaminen epätieteellisillä vaihtoehtohoidoilla on väärin. Tulokset ovat linjassa aikaisemman tutkimuksen kanssa, jonka mukaan biolääketieteelliset terveys- ja sairauskäsitykset saavat mediassa hegemonisen roolin. Vaarallisuuden, huijauksen ja yhteistyön kehyksissä terveys määrittyy suhteessa lääketieteeseen ja auktoriteetteihin. Viimeisessä kehyksessä terveys esittäytyy yksilön kokemuksellisuuden kautta murtaen vallitsevia käsityksiä.