Browsing by Subject "riskienhallinta"

Yritysten on kyettävä vastaamaan markkinoilla sekä vallitsevissa olosuhteissa tapahtuviin muutoksiin. Ilmastonmuutos, markkinahäiriöt, regulaatiot sekä sisäiset riskit ovat vain osa riskikenttää, joihin yritysten tulee puunhankintastrategioissaan varautua. Riskienhallinnan merkitys on paitsi toiminnan jatkuvuuden edellytys, niin myös vastuullisuuden osoitus sijoittajia kohtaan. Vaikka riskienhallinnan merkitys on puunhankinnan liiketoiminnan kannalta erittäin tärkeää, on puunhankinnan, riskienhallinnan ja strategian välistä tutkimustietoa tarjolla toistaiseksi vähän. Riskienhallintaa, puunhankintaa ja strategiaa koskevia erillisiä tutkimuksia sen sijaan on runsaasti. Tässä tutkielmassa pyrittiin selvittämään suomalaisten puunhankintaorganisaatioiden strategista kykyä hallita puunhankinnan liiketoimintaan liittyviä riskejä. Tutkimuksen ensisijainen tavoite oli tunnistaa puunhankinnan liiketoiminnan riskienhallinnan kattavuus, mahdolliset puutteet sekä ongelmat. Toissijaisena tavoitteena oli löytää jatkotutkimuksen aiheita, joilla havaittuja huomioita voitaisiin tarkastella erikseen ja mahdollisesti löytää sitä kautta uusia toimintatapoja. Tutkimuksen teoreettinen tausta muodostui puunhankinnan sekä riskienhallinnan välisestä yhteydestä strategiaprosessiin. Strategiaprosessi toimi tutkimuksen taustalla ja siihen yhdistettiin sekä puunhankintaa, että riskienhallintaa. Kyseessä on laadullinen tutkimus, jossa käytettiin kahta eri aineistoa sekä kahta erilaista laadullista menetelmää. Ensimmäisenä aineistona toimi Suomen isoimpien puunhankintaorganisaatioiden vuosiraporttien riskienhallintaosiot. Aineistoa analysoitiin teorialähtöisesti ja prosessoitiin ATLAS.ti-ohjelmiston avulla. Toisena aineistona toimi puunhankintaorganisaation ammattilaisille suunnattu strukturoitu, teemoiteltu kyselytutkimus, jota analysoitiin teoriaohjaavalla lähestymistavalla. Vuosiraporttien perusteella saadut tulokset osoittivat suomalaisen puunhankinnan liiketoimien riskienhallinnan olevan melko hyvällä tasolla. Merkittäviä puutteita ei ollut havaittavissa. Kyselytutkimuksen tuloksien osalta tutkimus osoitti, että kehitettäviä kohteita löytyy niin strategian kuin riskienhallinnan jalkautuksessa sekä riskienhallinnan tiedostamisessa. Tutkimuksen johtopäätöksinä voidaan pitää, että puunhankinnan liiketoiminnan, strategian sekä riskienhallinnan synteesi tarvitsee lisää jatkotutkimuksia. Tutkimuskenttää voisi kaventaa riskienhallinnan osalta yksittäisiin havaittuihin pääriskeihin, joita tarkasteltaisiin strategian ja puunhankinnan liiketoiminnan näkökulmasta. Lisäksi strategian ja strategiaan liittyvän riskienhallinnan jalkautuksen osalta esiin tulleisiin ongelmiin voisi kohdentaa tulevaisuudessa tutkimustöitä.

Viestintä- ja informaatioteknologian murros muuttaa jatkuvasti tapoja, joilla luonnollisia henkilöitä koskevia tietoja kerätään, säilytetään ja käytetään. Kehityksen seurauksena Euroopan unioni on pyrkinyt yhdenmukaistamaan tietosuojasääntelyä unionin alueella vuonna 2018 sovellettavaksi tulleen yleisen tietosuoja-asetuksen muodossa. Asetuksen säännösten rikkominen voi johtaa hallinnollisiin seuraamuksiin, vahingonkorvausvastuuseen, henkilötietojen käyttökieltoon sekä mahdollisesti rikosoikeudelliseen vastuuseen. Yrityksen liiketoiminnan kannalta merkityksellisen riskin muodostavat myös tietosuojarikkomusten mahdolliset muut seuraukset, kuten maineen ja luottamuksen menetys kuluttajien silmissä. Tutkimuksen keskiössä on sopimus yrityskauppaan liittyvien tietosuojariskien hallinnan välineenä yrityskaupan osapuolten välisessä suhteessa sekä osapuolten ja muiden kauppaprosessiin osallistuvien tahojen välisissä suhteissa. Pyrkimyksenä on hahmottaa systemaattisesti niin soveltuvien tietosuojasäännösten kuin sopimusoikeuden periaatteiden asettamat rajat ja edellytykset tietosuojariskien tehokkaalle hallinnalle yrityskauppatilanteissa. Tutkimuksessa tarkastellaan sopimusoikeudellisia keinoja hallita yrityskauppaan liittyviä tietosuojariskejä mahdollisimman tehokkaalla tavalla ostajan edun mukaisesti. Toisin kuin monet muut yrityskauppoihin liittyvät oikeudelliset vastuuriskit henkilötietojen käsittely muodostaa ostajan kannalta merkityksellisen riskin useammalla tasolla. Ostajan on ensinnäkin otettava tietosuojasääntelyn vaatimukset huomioon arvioidessaan kaupan kohteen ominaisuuksia ja siihen liittyviä riskejä. Ostaja saattaa joutua oikeudelliseen vastuuseen tai kärsiä taloudellisia vahinkoja esimerkiksi tilanteessa, jossa kohdeyhtiön ennen kaupan solmimista tekemä tietosuojarikkomus ilmenee vasta kaupan täytäntöönpanon jälkeen. Mahdollisessa kaupan jälkeisessä sopimusriitatilanteessa arvioitavaksi saattaa nousta kysymys siitä, miten ostaja on täyttänyt velvollisuutensa tarkastaa kaupan kohde. Kaupan osapuolten väliseen sopimussuhteeseen liittyvien mahdollisten riitojen lisäksi ostajan due diligence -toimien huolellisuus voi tulla arvioitavaksi tietosuojaviranomaisen tai tuomioistuimen toimesta ratkaistaessa mahdollista tietosuojasääntelyn rikkomista ja siihen liittyviä vastuukysymyksiä. Ennen sitoutumista kauppaan ostajan on näin ollen tärkeää saada kokonaisvaltainen käsitys siitä, miten kohdeyhtiö käsittelee toiminnassaan henkilötietoja. Kauppaprosessin aikaisiin henkilötietojen siirtoihin ja muuhun käsittelyyn liittyy riski siitä, että tietoja käsitellään kaupan toteuttamisen kannalta oikeutetun tahon toimesta mutta soveltuvien tietosuojasäännösten vastaisesti. Toisaalta henkilötietojen käsittelyyn osallistuvan tahon puutteelliset tietoturvatoimet voivat johtaa tietovuotoihin sekä henkilötietojen päätymiseen oikeudettomille tahoille. Myyjän ja ostajan välisen tietojenvaihdon lisäksi kauppaprosessin eri vaiheissa kaupan osapuolet käyttävät pääsääntöisesti apunaan ulkopuolisia asiantuntijoita kaupan toteuttamiseksi. Ostajan on osaltaan toimeksiantokohtaisesti varmistettava tällaisten järjestelyjen aikaisten henkilötietojen käsittelyjen lainmukaisuus. Tutkimus on rakenteeltaan jaettavissa neljään eri vaiheeseen, ja tutkimus etenee johdonmukaisesti läpi yrityskauppaprosessin kaupan esivaiheesta kaupan jälkihoitoon. Tutkimuksen ensimmäisessä vaiheessa (2 luku) tarkastellaan yleisen tietosuoja-asetuksen vastuujärjestelmää ja vastuiden kohdentumista yrityskauppatilanteissa. Vaiheen tarkoituksena on jäsentää tietosuojariskit hallittavana riskinä yrityskauppatilanteissa. Tutkimuksen toisessa vaiheessa (3 luku) tarkastellaan sitä, miten yrityskaupan toteuttamisen kannalta välttämättömään tietojenvaihtoon liittyviä tietosuojariskejä voidaan hallita sopimuksin sekä, miksi ja miten ostajan tulee ottaa kohdeyhtiöön liittyvät tietosuojariskit huomioon due diligence -tarkastuksessa. Toisen vaiheen tarkoituksena on jäsentää tarve ja keinot hallita kauppaprosessin aikaiseen tietojenvaihtoon liittyvät tietosuojariskit sekä ostajan tietosuojariskejä koskevan ennakkoselvityksen merkitys ja sisältö. Tutkimuksen kolmannessa vaiheessa (4 luku) käsitellään keinoja, joilla ostaja voi hallita kohdeyhtiöön liittyviä tietosuojariskejä kauppakirjan ehdoissa. Kolmannen vaiheen tarkoituksena on selvittää, millä tavoin ostajan on otettava tietosuojariskien erityispiirteet huomioon tietosuojariskien hallintaa koskevien sopimusehtojen muotoilussa. Tutkimuksen neljännessä vaiheessa (5 luku) tarkastelu kohdistuu yrityskaupan jälkihoitoon. Neljännen vaiheen tarkoituksena on jäsentää ostajan kaupan jälkeisten toimien merkitys kaupan kohteeseen ja kaupan jälkeiseen tietojenvaihtoon liittyvien tietosuojariskien hallinnassa.

Maataloudessa riskit vaikuttavat merkittävästi tulon muodostumiseen ja siten viljelijöiden hyvinvointiin. Säähän liittyvien riskien lisäksi maataloustuottajien altistuminen tuloriskeille on lisääntynyt. Euroopan unionin yhteisen maatalouspolitiikan CAP 2020 -uudistuksen yhteydessä on herännyt kiinnostus riskienhallinnan välineiden hyödyntämiseen. Kiinnostuksen kohteena on ollut Kanadassa käytössä oleva tulovakuuttamiseen perustuva järjestelmä, jossa viljelijän tulot määritellään käyttökatteen avulla. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten Kanadan tulovakuuttamisen malli toimisi, jos sitä sovellettaisiin Suomen kannattavuuskirjanpitotiloista viljatiloille. Lisäksi tutkimusongelmina oli selvittää, kuinka paljon viljatilojen käyttökatteet ovat tarkasteluajanjaksolla vaihdelleet, kuinka paljon kassaja suoriteperusteisen aineiston käyttökatteet eroavat toisistaan ja miksi, kuinka paljon satovahinkokorvauksia on tarkasteluajanjaksolla maksettu ja ovatko satovahinkokorvaukset tasanneet käyttökatteen vaihtelua sekä mitkä tekijät vaikuttavat viljatilan käyttökatteen muodostumiseen. Aineistona tutkielmassa käytettiin Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen (MTT) ylläpitämää maatalouden kannattavuuskirjanpitoaineistoa vuosilta 1998–2009. Tarkasteluun poimittiin viljatilat, joita oli mukana aineistossa yhteensä 403 kappaletta. Tutkimustulokset osoittavat, että tarkastelun kohteena olleiden tilojen keskimääräinen kassaperusteinen ja suoriteperusteinen käyttökate eroavat selvästi toisistaan. Suoriteperusteisessa aineistossa vuosien väliset vaihtelut ovat hyvin merkittäviä. Kassaperusteiseen käyttökatteen vaihtelut ovat sen sijaan maltillisempia. Kassaperusteiseen käyttökatteeseen viljelijät voivat itse vaikuttaa ajoittamalla ostoja ja myyntejä. Tutkimuksen tuloksista onkin selvästi havaittavissa, että viljelijät itse toimivat aktiivisesti tavoitteenaan tasata tuloja ja käyttökatetta. Tarkastelun kohteena olleille tiloille on maksettu vuosittain satovahinkokorvauksia hyvin vaihtelevasti. Satovahinkokorvauksilla ei ole keskimäärin ollut merkittävää vaikutusta tilojen käyttökatteiden suuruuteen. Korvausten taloudellinen merkitys yksittäisille tiloille voi sitä vastoin olla hyvinkin tärkeä, ja tässä satovahinkojen korvausjärjestelmä osoittaa tarpeellisuutensa. Kun järjestelmän avulla voidaan taloudellisesti auttaa yksittäisiä viljelijöitä, siitä hyötyy lopulta myös koko maatalouselinkeino. Viljatilojen käyttökatteisiin vaikuttavia tekijöitä tutkittiin ekonometrisen mallinnuksen regressioanalyysin avulla. Mallinnuksen perusteella tilan viljelyala, viljan tuottajahinnat, lannoitteiden ja maanparannusaineiden hinnat sekä maataloustuet ja tehoisa lämpösumma 1.-15. kesäkuuta vaikuttavat viljatilan käyttökatteeseen. Mallilla voidaan selittää noin 56 prosenttia käyttökatteen vaihtelusta.

Tutkimuksissa on todettu, että maatalousyrittäjille sattuu enemmän tapaturmia kuin työelämässä yleensä. Vuosittain noin 7 % maa-talousyrittäjistä joutuu tapaturman uhriksi töitä tehdessään. Luku on pysynyt lähes samana viimeisen 25 vuoden aikana. Työtapa-turmia ei kuitenkaan satu kaikille maatalousyrittäjille tasaisesti. Joillekin tapaturmia ei satu lainkaan ja toisille niitä sattuu vuosittain, jopa useampia vuodessa. Tässä tutkielmassa oli tarkoitus tutkia, onko olemassa sellaisia tilatason tekijöitä, mitkä altistavat maata-lousyrittäjiä työtapaturmille. Tutkielmassa pyrittiin selvittämään myös, mitkä tekijät vaikuttavat työtapaturmien vakavuuteen. Tutkielmassa käytettiin Maatalousyrittäjien eläkelaitoksen (Mela) tilastoista ajettua aineistoa, mikä sisälsi tiedot vuosina 2014 - 2016 pakollisella MYEL-vakuutuksella vakuutetuista tiloista, vapaaehtoisella tapaturmavakuutuksella (MATA) vakuutetuista tiloista sekä näille tiloille sattuneista työtapaturmista. Aineisto analysoitiin SPSS-ohjelman avulla ja tutkimusmenetelminä käytettiin sekä tavan-omaista että logistista regressioanalyysiä. Analyysin perusteella aineistosta löytyi maatilojen tapaturma-alttiuteen yhteydessä olevia tekijöitä. Näitä olivat MYEL-vakuutetuilla tiloilla maatilataloudesta saatu kokonaistyötulo, maatilataloudesta saatu pakollisella vakuutuksella vakuutettu työtulo, pakollisesti ja vapaaehtoisesti maatilataloudesta vakuutettujen yrittäjien määrä sekä pellon ja metsän pinta-alat. MATA-vakuutetuilla tiloilla vastaa-vat tekijät olivat tilan työtulo, yrittäjinä ja perheenjäseninä vakuutettujen henkilöiden määrä sekä pellon pinta-ala. Kaikki edellä maini-tut tekijät ovat sidoksissa tuotannon laajuuteen ja sitä kautta oletettavasti myös tiloilla tehtyyn työmäärään. Työtapaturmien vakavuuteen olivat puolestaan vahvimmin yhteydessä vahingoittuneen ikä, työtulo ja vakuutuksen vapaaehtoisuus. Näistä työtulon suuruus ja vakuutuksen vapaaehtoisuus lyhensivät työtapaturmista aiheutuneiden sairauslomien pituutta, kun taas korkeampi ikä pidensi sairauslomia. Merkitsevyystasolla p=0.05 muita työtapaturmien vakavuuteen yhteydessä olevia tekijöitä olivat vahingon sattuminen huhtikuussa, heinäkuussa ja syyskuussa sekä vahingon sattuminen asunnon ja työpaikan välisellä mat-kalla. Huhtikuussa, heinäkuussa ja syyskuussa sattuneet työtapaturmat olivat analyysin perusteella vähemmän vakavia tammikuun verrokkijaksoon verrattuna ja asunnon ja työpaikan välisellä matkalla sattuneet työtapaturmat olivat vakavampia kuin maatalousyrit-täjätyössä sattuneet vahingot. Vaikka tutkielmassa käytetty aineisto oli suuri ja sisälsi paljon havaintoja, jäivät kaikkien mallien selitysasteet alhaisiksi. Tämä on toisaalta luonnollista, sillä tapaturma-alttiuteen ja tapaturmien vakavuuteen vaikuttaa moni tekijä, joita ei aineistossa ollut mukana. Tällaisia tekijöitä ovat esimerkiksi maatalousyrittäjien henkilökohtaiset ominaisuudet sekä maatiloilla olevat puitteet. Näitä ominai-suuksia on hankala myös mitata ja vertailla. Niiden tutkiminen olisi jatkossa kuitenkin mielenkiintoista.

Tutkielman tavoitteena on tarkastella yksityisiä vakuutusyhtiöitä Suomessa valtion ulkopuolisina hallintainstituutioina ja ymmärtää yksityisen vakuuttamisen merkitystä sosiaalivakuutuksen rinnalla. Vakuuttamista ei ole Suomessa tutkittu valtion ulkopuolisen hallinnan näkökulmasta, joten tutkielma tarjoaa uuden tavan tarkastella vakuuttamisen kenttää. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä hyödynnetään Ericsonin, Doylen ja Deanin (2003) teoksessaan Insurance as Governance esille tuomia näkökulmia siitä, miksi vakuutusyhtiöitä tulisi tarkastella valtion ulkopuolisina hallintainstituutioina. Tutkielmaa varten on haastateltu vakuutusalan pitkäaikaisia asiantuntijoita. Haastattelut on toteutettu teemahaastatteluina ja aineiston analyysissa on hyödynnetty teorialähtöistä teemaattista analyysia. Analyysivaiheessa aineistoa on tarkasteltu teoriasta johdetuista teemoista käsin ja teemoja on muokattu Suomen kontekstiin sopiviksi. Analyysin perusteella aineistosta on löydettävissä teorian mukaisia syitä sille, miksi vakuutusyhtiötä on perusteltua tarkastella hallintainstituutioina. Suomen vakuutusmallin erityispiirteiden vuoksi teoriassa määriteltyjä syitä sovellettiin Suomen kontekstiin ja syyt saivat alkuperäisestä teoriasta poikkeavia painoarvoja. Analyysissa esiin nostettiin myös alkuperäisestä teoriasta poikkeava teema, joka käsittelee hyvinvointivaltion tulevaisuutta, sillä teema esiintyi vahvasti aineistossa. Tutkielman perusteella vakuutusyhtiöt käyttävät myös Suomessa valtion ulkopuolista hallintavaltaa toiminnassaan koko vakuutusprosessin ajan. Tämän vuoksi Suomessa yksityisiä vakuutusyhtiöitä on perusteltua tarkastella valtion ulkopuolisina hallintainstituutioina. Lisäksi tutkielman perusteella tulevaisuudessa hyvinvointivaltion palveluiden tarjontaan on odotettavissa muutoksia, mikä saattaa osaltaan mahdollistaa jonkin toisen rinnakkaisen järjestelmän kasvun. Tutkielman laadullisen luonteen vuoksi tutkimuksen tulokset eivät ole yleistettävissä. Tutkielma toimii avauksena hallinnan näkökulman tarjoamista mahdollisuuksista vakuuttamisen tutkimuksessa.