Browsing by Subject "rituaali"

Sosiaalinen media on 2010-luvulla usein ensimmäinen paikka julkiselle keskustelulle erityisesti kriisitilanteissa. Kriisit koskettavat monesti suurta määrää ihmisiä ja luovat viestinnällisiä tarpeita. Ne luovat tunteita, joista kasvaa yhteiskunnallisesti vaikuttavia reaktioita. Kuvien käytöstä on tullut avaintekijä sosiaalisessa mediassa ja mobiiliviestinnässä. Samalla kriiseihin reagoimisesta kuvilla on tullut tavallista. Tässä pro gradu -työssä tutkitaan kuvan käyttöä myötätunnon rituaalina Instagramissa Pariisissa 2015 tapahtuneiden terrori-iskujen aikaan. Yli 70 miljoonaa Instagramin käyttäjää reagoi tapahtuneeseen julkaisemalla kuvia ja liittämällä niihin aihetunnisteita, kuten #prayforparis. Instagramia käytetään pääsääntöisesti mobiilissa ja se keskittyy kuvasisällön jakamiseen. Tapahtumia sosiaalisessa mediassa voidaan pitää kulttuurin ilmentyminä, ja siksi niitä voi tarkastella viestinnän tutkimuksessa rituaalisen näkökulman kautta muun muassa Couldryn, Sumialan ja Villin työtä seuraten. Rituaalit ovat viestinnällisiä tekoja, joilla kulttuuria luodaan, ylläpidetään ja muokataan. Niillä nähdään olevan valtaa yhteiskunnan rakenteiden ja yhteisöjen muuttamiseen. Tutkimuksen kohteena oleva tapahtuma määritellään mediatapahtumaksi Dayanin ja Katzin mukaan ja medioituneeksi rituaaliksi Sumialan mukaan. Medioitumisen ja sirkulaation käsitteet ovat tutkimuksessa läsnä. Tutkimuksessa tarkastellaan kahta asiaa: millainen rooli kuvan käytöllä on myötätunnon rituaalina, kun kontekstina on Instagram sekä sitä, osallistuuko kuvan julkaisija toiminnallaan osaksi yhteisöä tai julkista keskustelua, kun käyttää Instagramissa kuvaa myötätunnon rituaalina. Tutkimuskohdetta lähestytään kvalitatiivisen tutkimusperinteen kautta. Aineisto on koottu puolistrukturoiduilla teemahaastatteluilla. Haastatellut ovat sellaisia Instagramin käyttäjiä, jotka reagoivat Pariisissa 2015 tapahtuneisiin terrori-iskuihin julkaisemalla kuvan ja liittämällä siihen aihetunnisteen #prayforparis. Tutkimuskohdetta on analysoitu sisällönanalyysin keinoin. Tutkimuksen tulokset vahvistavat käsitystä siitä, että kuvallisen ilmaisun määrä on kasvanut sosiaalisessa mediassa ja kasvaa yhä. Puolet haastateltavista oli sitä mieltä, että visuaalisuus ja kuvat muuttavat osallistumista sosiaalisen median tapahtumiin. Kaikki haastateltavat kokivat osallistumisensa yhteisöllisenä kokemuksena. Tämä kokemus korostuu entisestään, kun tunteet ovat kriisitilanteessa vahvasti mukana. Tulosten perusteella kuvan jakamisella voi sosiaalisessa mediassa osallistua julkiseen keskusteluun, mutta se ei ole aina tarkoitus. Haastateltavat kokivat osallistumisen eri tavoin. Jotkut pitivät kuvan julkaisemista automaattisesti kannanottona. Toiset olettivat, että mielipiteen ilmaisemiseen tarvitaan laajempi teko kuin kuvan jakaminen. Myötätunnon rituaaleilla on keskeinen tehtävä siinä, miten niillä selitetään maailman tapahtumia, luodaan yhteisöllisyyttä sekä muokataan valtasuhteita ja avataan keskusteluja. Analyysin pohjalta voidaan todeta, että kuvan jakaminen Instagramissa reaktiona kriisiin kuvastaa muutosta. #prayforparis rakensi uudenlaisen tilan myötätunnon osoittajille verrattuna aiempiin verkon ja sosiaalisen median mahdollisuuksiin. Myötätunnon verkostot ovat laajempia kuin aiemmin, eikä niihin kuuluvia muita ihmisiä välttämättä tunneta. Rituaaleilla on mahdollista osoittaa solidaarisuutta, mutta ne tarvitsevat valmiin verkoston ja tunteen yhteisöllisyydestä toimiakseen.

Tutkielman aiheena on, miten sosiaalinen media vaikuttaa 60–70-vuotiaiden suomalaisten elämään. Tavoitteenani on erityisesti selvittää, miten tarkastelemani ihmiset käyttävät ja kuluttavat sosiaalista mediaa, miten he kokevat tämän, miksi he käyttävät tätä ja millaisia vaikutuksia tällä on heidän elämäänsä. Tutkimuksessani rajaan sosiaalisen median määritelmän käsittämään verkkopalveluita, joiden ensisijainen käyttötarkoitus liittyy keskusteluun, sisältöjen tuottamiseen ja jakamiseen tai verkostoitumiseen. Sosiaalisen median tarkasteleminen nyky-yhteiskunnassa on relevanttia, koska useat ihmiset viettävät siellä runsaasti aikaa. Tarkastelen aihetta puolistrukturoitujen haastattelujen ja havainnoinnin kautta. Tutkielman aineisto koostuu kahdeksasta tutkimushenkilöstä. Toteutin kenttätyötäni lähinnä viikonloppuisin 12/2022–3/2023 välisenä aikana. Tutkielmani henkilöt ovat pääosin korkeasti koulutettuja ja aktiivisia. Keräsin aineistoa lähinnä tutkittavien henkilöiden kotona. Osa nauhoitetuista puolistrukturoiduista haastatteluista tehtiin myös muualla kuin henkilöiden kotona. Havainnointia tein lähinnä henkilöiden kotona ja sosiaalisessa mediassa. Teoreettisena viitekehyksenä hyödynnän media-antropologi Johanna Sumialan teoretisointia ihmisten mediakäyttäytymisestä ja hänen ajatuksiaan median ja yhteisöllisyyden suhteesta sekä erityisesti mediasta rituaalina. Toisena teoreettisena viitekehyksenä hyödynnän Daniel Millerin et al How the World Changed Social Media -kirjan esittämiä ajatuksia sosiaalisesta mediasta ja onnellisuudesta. Hyödynnän onnellisuuden tarkastelussa lisäksi antropologi Neil Thinin ajatuksia. Tutkielmani myötä olen osoittanut sen, että sosiaalisella medialla on vaikutusta 60–70-vuotiaiden suomalaisten elämään ainakin jossain määrin. Vaikutukset eivät välttämättä ole yhtä merkittäviä kuin nuoremmilla ikäryhmillä, mutta ikääntyvät suomalaiset eivät ole kuitenkaan tältä täysin voineet välttyä. Sosiaalinen media on tunkeutunut vahvasti perinteisempiin medioihin, kuten televisioon ja radioon, joten sen vaikutukset näkyvät monikanavaisesti. Mikäli käytön osaa rajata itselleen sopivaksi, sosiaalisesta mediasta voi olla hyötyä ja se voi tuoda iloa elämään. Mutta jos käyttöä ei osaa rajata, se voi pahimmillaan aiheuttaa harmia ja pahaa mieltä. Sosiaalista mediaa voi lisäksi hyödyntää ikääntyvien ihmisten yksinäisyydentunteen ehkäisyssä ja ikääntyvien aktivoinnissa.

Tutkielma käsittelee Pohjois-Amerikan jääkiekkoliiga NHL:n käytäntöä, jossa kotijoukkueen pukuhuoneen keskellä lattiaa sijaitseva logo on koskematon. Kirjoittamattoman säännön mukaan logon päälle astumista pidetään epäkunnioittavana tekona. Käytäntö tulee näkyväksi suurelle yleisölle median kautta ja media nimittää käytäntöä esimerkiksi pyhäksi ja taikauskoksi. Tutkimuskysymyksiä tutkielmassa on kaksi: 1. Millä tavoin media välittää (pyhää) käytäntöä NHL-joukkueiden pukuhuoneiden logon koskemattomuudesta? 2. Minkälaisia kehyksiä ilmiölle luodaan mediateksteissä? Tutkielman teoreettisina käsitteinä ovat pyhä, rituaali, symboli ja medioituminen. Tutkielman aineisto koostuu median teksteistä tuotetusta media-aineistosta. Analyysimenetelmänä tutkielmassa käytetään journalismiin keskittyvää kehysanalyysia. Empiirisen aineiston pohjalta käytäntö näyttäytyy pyhänkaltaisena sosiaalisena järjestyksenä, jossa logosta on tullut ikään kuin pyhä, jota varjellaan profaanilta säännöin ja määräyksin olla koskettamatta siihen. Rituaalinomainen toisteinen käytös suuntautuu joukkueen logoon, eli symboliin. Ilmiötä voidaan lähestyä medioituneena, sillä median vaikutus tuottaa ilmiön sosiaaliselle ulottuvuudelle raamit suuren yleisön tietoisuuteen. Media kehystää aihetta valitsemalla käytäntöön liittyvästä havaittavasta todellisuudesta jotkut osat keskeisiksi viesteiksi ja näkökulmiksi teksteissä. Median välittämiä hallitsevia kehyksiä aineistossa ovat pyhän kehys, taikauskon kehys, perinteen kehys, kunnioituksen kehys ja käytännön kehys.

Tutkielmassani tarkastellaan 2000-luvulla kirjoitettua suomalaista detox-opaskirjallisuutta rituaalitutkimuksen, rituaalisen puhtauden tutkimuksen sekä modernin sekulaarin askeesin käsitteen valossa. Aineistona toimii neljä opasta, jotka kaikki ohjaavat lukijaansa lyhytaikaiseen ruokavalion muutokseen tavoitteenaan puhdistava vaikutus. Tutkimusmetodina tutkielmassani toimii teorialähtöinen sisällönanalyysi. Koostetun teoreettisen viitekehyksen pohjalta tunnistan aineistosta valittujen sisällöllisten teemojen esiintymistä. Tutkielmani selvittää, mitä Catherine Bellin rituaaliteorian rituaalisen ja rituaalinkaltaisen toiminnan piirteitä aineistossa esiintyy. Kategorioiden rungoksi muodostuvat erottautumisen, muodollisuuden, kaavamaisuuden, sääntökeskeisyyden, performanssin, menneisyyteen ja perinteisyyteen vetoamisen, sääntöjen ja muuttumattomuuden, vaikuttavuuden tavoittelun ja pyhän symboliikan kategoriat. Tutkimuksessa havaittiin, että aineiston oppaista on mahdollista löytää näitä piirteitä. Oppaiden välillä on vaihtelevuutta, eikä kaikista oppaista ole mahdollista tunnistaa kaikkia rituaalisen ja rituaalinkaltaisen toiminnan piirteitä. Lisäksi tutkielmassani analysoitiin, miltä aineisto näyttäytyy Mary Douglasin rituaalisen puhtauden käsitysten valossa. Tutkimuksessa havaittiin, että detoxin tarve voidaan nähdä kumpuavan kehon puhtaana pitämisen tarpeesta. Puhtaan ja lian kognitiiviset ja moraaliset ulottuvuudet ovat esillä oppaiden sisällöissä. Puhtaus vertautuu aineistossa käsityksiin terveellisyydestä. Rajanvedot sallittujen- ja ei sallittujen ruoka-aineiden ja aktiviteettien välillä voi ymmärtää yhteisön ja yksilön rajanvedoiksi ja kategorisoinneiksi, joilla yksilö ja yhteisö jäsentää maailmaansa ja vahvistaa identiteettiään. Tutkielmani myös selvitti, kuinka aineiston oppaat istuvat Julia Twiggin modernin sekulaarin askeesin määritelmään. Analyysissa havaittiin, kuinka detox-oppaiden rituaalin piirteet voi ymmärtää puhdistamiskäytännöiksi, joilla yksilö tavoittelee terveyttä ja irrottautumista ympäröivästä, saastuneesta maailmasta. Kehon ja oman toiminnan kontrollin tavoitteena voi ymmärtää olevan psykofyysisen ihanneminän saavuttaminen. Vertaaminen länsimaisen historiallisen askeesin kanssa myös osoitti, että käytänteistä on mahdollista löytää yhtymäkohtia kuten mielen ja tunteiden hallinnan tavoitteleminen. Pohdin myös, voivatko oppaat toimia mahdollisina modernin ihmisen merkityksen ja pyhän paikantajina. Analyysi osoitti, kuinka aineiston oppaissa esiintyvä puhtaus voidaan ymmärtää yhtenä mahdollisena tällaisena. Pyhän kategorian soveltaminen sekulaariin ilmiöön osoitti, kuinka moderni ihminen merkityksellistää ja jäsentää maailmaansa, vahvistaa identiteettiään ja erottaa itsensä muista. Tämä luo myös yhtymäkohtia historiallisen askeesin kanssa ja osittaa uskonnollisesti motivoituneen ja ei uskonnollisesti motivoituneen askeesin merkitysten samankaltaisuutta.

Tutkielmassa tarkastellaan iäkkään äidin saattohoitoa ja kuolemaa aikuisten lasten kirjoittamien kirjeiden avulla. Kirjoituspyynnön keskiössä on saattohoidossa tapahtunut rukous tai rukoukset. Tutkimustehtävänä on selvittää laadullisen teoriasidonnaisen narratiivis-temaattisen analyysin avulla, mikä merkitys rukouksella on iäkkään äidin saattohoidossa ja kuolemassa. Teoreettinen viitekehys muodostuu Mari Pulkkisen väitöskirjan aiheesta suru kokonaisvaltaisena kokemuksena sekä Christine Valentinen tutkimuksesta, jonka mukaan tunneside jatkuu yli kuoleman. Aineisto kerättiin mielipidepalstoilla julkaistujen lehti-ilmoituksien avulla. Lopulliseen aineistoon rajattiin 16 kirjettä iäkkään äidin saattohoidosta. Teoriasidonnaisen narratiivis-temaattisen analyysin avulla aineistosta nousee esiin rukouksen rooli ja merkitys saattohoidossa ja kuolemassa. Rukous erottuu kolmena erilaisena kertomustyyppinä: 1. rukous yhteisenä muistona eli tunnesiteenä sukupolvien välillä, 2. rukous kantavana voimana koko saattohoidon ajan ja yli kuoleman sekä 3. rukous keinona tuoda omat huolet ja murheet Jumalalle. Näin siis muodostuu kolme kertomustyyppiä: muistokertomukset, voimakertomukset sekä huolikertomukset. Muistokertomuksissa yksittäinen rukous muodostaa merkittävän muiston äidin ja lapsen välille. Voimakertomuksissa rukous toimii kantavana voimana koko saattohoidon ajan ja yli kuoleman. Huolikertomuksissa rukouksessa tuodaan esiin voimakasta huolestuneisuutta tai jokin yksittäinen huolenaihe. Nämä kolme kertomustyyppiä muodostavat tulosluvut. Niitä lähestyn teoriasidonnaisesti, teoreettista viitekehystä käyttäen. Erityisesti tarkastelen saatua aineistoa tunteiden, tekojen, ilmaisun ja jatkuvan tunnesiteen näkökulmasta. Tarkastelen aineistossa esiin nousevia tunteita. Sitten etsin eri ilmaisumuotoja rukouksista, eli sitä missä muodossa rukous on ilmaistu. Lopuksi tarkastelen rukoukseen liittyviä tekoja ja niiden merkitystä. Tutkimus valottaa iäkkään äidin kuolemaa sekä aikuisen lapsen ja äidin välistä suhdetta. Kirjeet osoittavat, että äidin ja lapsen tunneside on vahva. Vaikka useassa tapauksessa äidin kuolemasta on jo aikaa, halutaan silti vielä kirjoittaa ja kuvata äidin viimeiset hetket. Lisäksi ollaan valmiita jakamaan kokemus muiden ihmisten kanssa. Kertomukset osoittavat, että äidin ja lapsen tunneside säilyy vielä kuolemankin jälkeen. Tämän aineiston rukouksilla on ollut merkittävä rooli lohduntuojana sekä äidille että lapselle. Rukousten ilmaisumuodot ovat olleet hyvin vaihtelevat.

Tutkielma tarkastelee rukouksen käyttöä suomalaisessa sairaalasielunhoidossa. Tutkielma selvittää sitä, millainen asema rukouksella on sairaalapapin työssä. Tutkimuskysymykset käsittelevät papin tapaa määritellä rukous, rukouksen määrää työssä, asennetta rukoilemiseen, tapoja rukoilla ja kokemusta rukoilemisen vaikutuksista potilaan ja omaan hyvinvointiin. Tutkielman tausta on angloamerikkalaisessa ja suomalaisessa rukous- ja sairaalasielunhoitotutkimuksessa sekä sielunhoitoteorioissa. Tutkielman aineisto kerättiin keväällä 2018 e-kyselyllä, joka lähetettiin kaikille evankelis-luterilaisen kirkon 130 sairaalapapille. Heistä kyselyyn osallistui 64. Kyselyssä oli taustakysymysten lisäksi 82 monivalintatehtävää rukoilemisesta ja neljä avointa kysymystä. Aineistoa analysoitiin määrällisesti SPSS-ohjelmalla ja laadullisesti sisällönanalyysillä. Määrällisessä analyysissä tarkasteltiin yhden muuttujan vaihtelua keskiarvojen, -hajonnan ja frekvenssien avulla. Muuttujien ja laadittujen summamuuttujien yhteisvaihtelua tarkasteltiin korrelaatioiden ja ristiintaulukoinnin avulla. Määrällisen analyysin perusteella rukousta käytetään ja arvostetaan suomalaisessa sairaalasielunhoidossa. Asenne rukouksen käyttöön nousee papin omasta hengellisyydestä. Pappi tarjoaa potilaalle rukouksen mahdollisuutta erityisesti, kun tietää potilaan vakaumuksen. Potilas pyytää rukoilua useimmin papilta, joka on tyytyväinen työhönsä, jolle usko on erittäin tärkeää ja joka ei pelkää rukouksen vahingollisuutta. Sairaalapappi sanoittaa rukousta potilaan kanssa käydyn keskustelun pohjalta sekä käyttää valmiita rukouksia ja rukouskaavoja. Sairaalapappi koskettaa potilasta harvoin rukoilun aikana. Hän rukoilee tai siunaa potilasta usein tapaamisen lopussa. Sairaalapapit pitävät rukousta hyvänä coping-keinona sairauden keskellä. Rukouksen uskotaan tuovan toivoa, lohtua, rauhaa, voimaa, apua vaikeuksissa ja vahvistavan suhdetta Jumalaan. rukouksella uskotaan olevan todellisia vaikutuksia elämässä ja paranemisessa lääketieteellisen hoidon ja terapian ohella. Sairaalapapin oma rukousaktiivisuus näkyy hiljaisena rukouksena, syntien anteeksipyytämisenä ja Jeesus-nimen käyttönä. Työhönsä tyytyväiset papit kokevat potilaan puolesta rukoillessaan Jumalan läheisyyttä ja rauhaa. Ne, joille usko on erityisen tärkeää, rukoilevat muita enemmän. Uskon tärkeäksi kokeminen on yhteydessä Jumalan äänen kuulemiseen ja luottamukseen rukoilemisen hyödyistä. Sairaalapapin yhteydet Tuomas-messu -yhteisöön näkyivät lisääntyneessä hiljaisen rukouksen määrässä työpäivän eri tilanteissa. Laadullisen analyysin perusteella rukous on sairaalapapille yhteyttä Jumalaan ja muihin rukoilijoihin. Useille se on hiljaisuutta, Jumalan läheisyyttä tai elämäntapa. Rukous on tärkeä osa sairaalapapin elämää ja voimavara työssä. Koetut rukousvastaukset liittyivät potilaan voinnin fyysiseen ja psyykkiseen kohenemiseen, sekä johdatuksen ja avun saamiseen omassa työssä.