Browsing by Subject "rukous"

Postmodernin ajan henkeen kuuluu ajatus yksilöllisen merkityksellisyyden korostamisesta myös hengellisissä asioissa. Kirkossa on alettu järjestää aktiivista nuorten aikuisten toimintaa, sillä nuoret aikuiset ovat suurin kirkosta eroava ikäluokka 2010 -luvulla. Tämän tutkimuksen tutkimuskohteena on tamperelainen nuorten aikuisten Varikkomessu ja erityisesti sen ylistys- ja rukousosio. Varikkomessu on postmodernin ajan yksilöitä täynnä oleva yhteisöllinen ja karismaattinen messuyhteisö. Postmodernin yksilön uskonnollisessa elämässä tärkeätä ovat yhteisöllisyys ja kokemuksellisuus. Kokemusten tutkiminen auttaa ymmärtämään, mitä nuori aikuinen kirkossa arvostaa ja sen toiminnalta odottaa. Tutkimus on teoriaohjaava ja tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä käytettiin Ole Riisin ja Linda Woodheadin dialektisen suhteen teoriaa, jonka avulla tutkittiin Varikkomessun sisältöä. Teorian mukaan uskonnollinen kokemus on optimaalisin, kun ihminen elää uskonnollisuuttaan jonkin symbolin kautta yhdessä toisten ihmisten kanssa. Varikkomessu on nuorten aikuisten näköinen messu, johon sisältyvät symbolit herättävät osallistujissa paljon uskonnollisia emootioita. Tässä tutkimuksessa on tutkittu, millaisia emootioita ja kokemuksia nuorten aikuisten Varikkomessun rukous-osio 2010-luvun nuorissa aikuisissa herättää. Kaksi tutkimuskysymystä olivat: mitkä symbolit Varikkomessussa ovat tärkeitä uskonnollisen kokemuksen ja emootioiden kannalta, ja mitä yhteisöllisiä elementtejä kokemuksiin liittyy. Tutkimusaineisto kerättiin haastattelemalla kymmentä Varikkomessun toteuttajaa ja osallistujaa sekä havainnoimalla Varikkomessussa. Haastattelut toteutettiin puolistrukturoituna yksilöhaastatteluna ja havainnot kerättiin syksyn 2012 aikana. Analyysimenetelmänä käytettiin laadullista sisällönanalyysiä. Pääluokiksi aineiston analyysin pohjalta nousivat kokemukseen vaikuttavat symbolit ja kokemukseen vaikuttavat yhteisölliset tekijät. Tulosten mukaan kokemukseen vaikuttavat tekijät Varikkomessussa ovat aineiston perusteella sekä materiaalisia symboleja että messun toteutukseen ja ilmapiiriin vaikuttavia toteutuksellisia symboleita. Risti on uskonnollisen kokemuksen kannalta tärkein materiaalinen symboli. Toteutukseen liittyvistä asioista messun nuorekas ja nykyaikainen valo- ja äänitekniikkaa sekä audiovisuaalista tekniikkaa hyödyntävä toteutus olivat keskeisiä uskonnollisten emootioiden kannalta. Tulokset osoittavat, että ilmapiirissä tärkeätä olivat kodinomaisuus, rentous ja avoimuus olla omana itsenään messussa. Yhteisöllisillä elementeillä oli tulosten mukaan suuri merkitys uskonnollisen kokemuksen kannalta. Rukouskokemuksiin vaikuttivat ajatus Varikolla kokoontuvasta yhteisöstä Jumalan perheenä, messun sosiaalisuuden korostaminen sekä messun kehittäminen yhteisön voimin. Lisäksi rukousilmaisun monipuolisuuden vaaliminen ja tunteiden ilmaisun vapaus rukousosiossa koettiin tärkeiksi yhteisöllisiksi tekijöiksi Varikkomessussa. Varikkomessussa haastetaan jokaista yhteisön jäsentä rukoilemaan messuyhteisön puolesta. Tutkimuksen mukaan Suomen evankelisluterilaisen kirkon sisällä on tulevaisuuteen luottavaisina suhtautuvia nuoria aikuisia, jotka haluavat kehittää kirkon messutoimintaa yhteisölliseksi ja kokemusrikkaaksi. Tutkimuksen mukaan rukouselämän kannalta ilmapiiriin ja messun toteutukseen liittyviin asioihin tulisi panostaa kirkossa enemmän. Samalla todennäköisesti vaikutettaisiin positiivisesti kirkon jäsenmäärän säilymiseen. Varikon nuorten aikuisten yhteisön kantavana voimana toimii rukous, joka on sekä yksilöille tärkeää, että yhteisöllisyyden kannalta messun keskeisimpiä ulottuvuuksia.

Kristillinen Tiede on 1800-luvun lopulla Yhdysvalloissa alkunsa saanut uskonnollinen liike. Sen keskeisintä toimintaa on sairauksista parantuminen tieteellisen rukoilun avulla, mikä kuitenkin ajaa liikkeen jäsenet usein sisäisiin ristiriitatilanteisiin. Tutkimuskysymyksinä tässä työssä ovat: ”miten kognitiivinen dissonanssi syntyy Kristillisessä Tieteessä?” ja ”miten Kristillisen Tieteen harjoittaja ratkaisee dissonanssit niin, että hän saa ylläpidettyä Kristillisen Tieteen omana maailmankatsomuksenaan?” Tutkimuksen teoreettisena kehyksenä on kognitiivisen dissonanssin teoria. Työssä käytetään teoreettista mallia, joka on yhdistelmä Leon Festingerin ja Elliot Aronsonin kognitiivisen dissonanssin teorioita. Analyysissa tarkastellaan 54 todistuskirjoitusta, jotka ovat ilmestyneet vuoden 2014 The Christian Science Journal -lehdissä. Tutkimuksen metodina on teoriaohjaava sisällönanalyysi. Dissonanssia aiheuttava informaatio on jaettu kahteen ryhmään. Ensimmäisessä ryhmässä dissonanssit syntyvät siitä, kun Kristillinen Tiede ei ole yhteensopiva aistihavaintojen, ajatusten, tunteiden tai maallisen maailmankuvan ja sekulaarin lääketieteen kanssa. Toisessa ryhmässä dissonanssit syntyvät silloin, kun Kristillinen Tiede ei toimi vaikka sen pitäisi. Dissonanssia vähennetään uusilla kognitioilla, jotka liittyvät oireilun syihin ja kysymykseen siitä, miksi Kristillinen Tiede ei ole vielä toiminut. Monesti nämä johtavat toiminnan muutokseen. Dissonanssia vähennetään myös heikentämällä sairauden uhkaavuutta ja arvostusta omaa fyysistä terveyttä kohtaan tai yhdistämällä ristiriitaiset elementit toisiinsa ylemmän kattokäsitteen alle. Useassa todistuksessa kirjoittaja saa ongelmiinsa sosiaalista tukea. Jokaisen kirjoituksen ongelmat ratkeavat viimeistään oireiden poistuttua. Oireiluun liittyvät dissonanssitilanteet saavat todistuskirjoitusten kirjoittajat harjoittamaan Kristillistä Tiedettä kokonaisvaltaisemmin ja sairaskokemus saa heidät usein syvenemään uskossaan.