Browsing by Subject "ruokinta"

Koirien raakaruokinnalla tarkoitetaan yleisimmin ruokavaliota, joka koostuu kypsentämättömästä lihasta, sisäelimistä, luista, kasviksista ja lisäravinteista. Koirien raakaruokinta on viimeisten 20 vuoden aikana kasvattanut suosiotaan koiranomistajien keskuudessa. Raakaruokinnan positiivisista terveysvaikutuksista on esitetty väitteitä sen lanseeraamisesta asti. Toistaiseksi väitteiden todenperäisyyttä ei kuitenkaan ole juuri tieteellisesti tutkittu. Tässä lisensiaatin tutkielmassa tarkastellaan ensin kirjallisuuskatsauksen muodossa raakaruokinnan perusteita, ruokavalion valintaan vaikuttavia taustatekijöitä, teollisten ruokavalioiden huonoksi koettuja puolia, raakaruokinnan hyväksi koettuja puolia, raakaruokinnan elintarvikehygienisiä ja ravintoaineiden epätasapainoon liittyviä riskejä, sen mahdollisia terveysetuja sekä siitä annettuja suosituksia. Työn kokeellisen osuuden tavoitteena oli selvittää, millaisia kokemuksia suomalaisilla koiranomistajilla on raakaruokinnasta ja sen terveysvaikutuksista. Hypoteesinamme tutkimuksessa oli, että erityisesti ruoka-aineallergioista kärsivien koirien omistajat olisivat saattaneet kokea raakaruokintaan siirtymisestä olleen hyötyä. Tutkimusaineisto koottiin Oy Mush Ltd:n Internet-sivustolla julkaistuun kyselyyn jätetyistä, 714 sensuroimattomasta vastauksesta, joista 551 otettiin mukaan lopulliseen vertailuun. Vastaukset analysoitiin ja kaikki niissä mainitut kokemukset raakaruokinnan toteuttamisesta ja vaikutuksista kirjattiin Excel-taulukkoon. Kerätty tieto käsiteltiin IBM SPSS Statistics 22 –tilasto-ohjelman deskriptiivisiä toimintoja hyödyntäen. Yhteensä 205 omistajaa (37,2 % kaikista vastaajista) kertoi vastauksessaan koiransa kärsineen iho- ja korvavaivoista, 145 (26,3 %) ruuansulatuskanavan vaivoista, 38 (6,9 %) silmävaivoista ja 15 (2,7 %) munuais- ja virtsatievaivoista. Lisäksi yksittäiset vastaajat listasivat lukuisia muitakin sairauksia, joihin toivoivat tai kokivat raakaruokinnasta olevan apua. Iho- ja korvavaivaisten koirien omistajista 79,6 % (n=152) raportoi koiransa parantuneen täysin ja 18,8 % (n=36) huomattavasti raakaruokintaan siirtymisen myötä. Ruuansulatuskanavan vaivoista kärsineillä koirilla vastaavat prosentit olivat 92,0 % (n=127) ja 6,5 % (n=9). Myös muiden sairausryhmien osalta raportoitiin hyviä tuloksia, mutta niissä otoskoot olivat merkittävästi pienempiä. Muita vastauksissa yleisesti raportoituja raakaruokinnan etuja olivat parempi maistuvuus (40,1 %, n=221), koiran ulosteiden määrän ja hajun vähentyminen (21,6 %, n=119), hyvä yleinen terveydentila (17,6 %, n=97), parantunut vireys- ja energiataso (14,7 %, n=81), alipainoisen koiran massan lisääntyminen (11,3 %, n=62) ja ylipainoisen koiran laihtuminen (3,3 %, n=18). Tulostemme perusteella suurin osa raakaruokintaan siirtyneistä omistajista on ruokavalioon tyytyväisiä. Hypoteesimme mukaisesti erityisesti iho- ja ruuansulatuskanavan vaivoista kärsineet koirat olivat omistajien mukaan hyötyneet raakaruokavaliosta. Aineistomme perustuu kuitenkin omistajien kertomuksiin, eikä raportoituja muutoksia voitu varmistaa kliinisin tutkimuksin. Niinpä kontrolloitu, puolueeton, raakaruokinnan pitkäaikaisvaikutuksia mittaava kliininen koe tai kohorttitutkimus olisi ehdottomasti tarpeen raakaruokinnan todellisten etujen ja haittojen sekä pitkäaikaisvaikutusten objektiiviseksi arvioimiseksi.

1960-luvulta alkanut teollisen koiranruuan valmistus on monin tavoin muuttanut koirien ruokintaa. Ennen koirat söivät luita ja ihmisten ruuan jätteitä, nykyään suurin osa koirista syö teollisesti tuotettua koiranruokaa. Osa koiranomistajista haluaa kuitenkin valmistaa itse koiransa ruuan ja osa syöttää koiralleen pelkkää raakaruokaa. Useiden koirien ruokavalio perustuu kuitenkin kuivamuonan ja muiden ruoka-aineiden sekoitukseen. Koirilla esiintyviä yleisiä sairauksia ovat suusairaudet, suolisto-ongelmat, allergiat, iho- ja korvatulehdukset, anaalirauhasvaivat sekä ortopediset vaivat. Joillakin ravintotekijöillä (mm. mineraaleilla, rasvahapoilla) on tutkimuksissa osoitettu olevan vaikutusta näiden sairauksien syntymiseen tai ennalta ehkäisyyn. Kirjallisuuskatsauksessa käsitellään koiran ruuansulatuskanavaa, koiran tarvitsemia ravintoaineita sekä työn tutkimusosuudessa mukana olevia sairauksia: iho-ongelmia, yliherkkyyttä, luusto-ongelmia, ruuansulatuskanavan sairauksia ja hammasongelmia. Sairauksia tarkastellaan ravitsemuksellisesta näkökulmasta. Tutkimusosuus perustuu vuonna 2003 tehtyyn kyselytutkimukseen, jossa selvitettiin, mitä sairauksia suomalaiset koirat sairastavat ja mitä koirat syövät. Tutkimuksessa tarkasteltiin myös korreloivatko ruoka-aineet ja sairaudet keskenään. Materiaalina käytettiin 584 tutkimukseen osallistuneen koiran tietoja. Tutkimuksen hypoteesina oli, että teollista ruokaa syövillä koirilla olisi enemmän sairauksia kuin kotiruokaa / raakaruokaa syövillä koirilla sekä se että raaka ruoka voisi mahdollisesti suojata koiria sairauksilta. Tutkimustulokseksi saatiin monta merkitsevää korrelaatiota ruoka-aineiden ja sairauksien välillä. Raa’at ruoka-aineet korreloivat hyvin monien sairauksien kanssa. Esimerkiksi raaka liha näyttäisi suojelevan korvatulehdukselta, hammaskiveltä, anaalirauhastulehdukselta, suolisto-ongelmilta vierasesineleikkauksilta sekä kroonisilta sairauksilta. Teollisen ruuan ja sairauksien välille ei sen sijaan saatu merkitseviä korrelaatioita. Tutkimuksesta ei kuitenkaan käynyt selville ruuan ja sairauksien välistä aikakorrelaatiota eikä sitä, oliko koira saanut sairauden tai parantunut sairaudesta ruokinnan johdosta, koska kyselykaavake oli osittain jäänyt puutteelliseksi. Tutkimus, joka oli pilottitutkimus, antoi kuitenkin paljon hyviä ideoita jatkotutkimuksille.

Erilaisilla hevosryhmillä on erilaiset ruokinnalliset tarpeet käyttötarkoituksen mukaan. Tässä työssä tarkasteltiin Seilab Oy:n vuosina 2017‒2019 analysoimien hevosille tarkoitettujen säilö- ja kuivaheinänäytteiden analyysituloksia. Näytteistä käytiin läpi analysoidut rehuarvot ja verrattiin niitä virallisiin rehutaulukoihin sekä tavoitearvoihin. Lisäksi tarkasteltiin kolmen yleisiltä sääolosuhteiltaan erilaisen kesän vaikutusta hevosille tarkoitettujen heinien rehuarvoihin. Eri satokausien heinistä analysoituja rehuarvoja verrattiin toisiinsa. Tämän työn aineiston perusteella sekä suomalaisessa kuiva- että säilöheinässä D-arvot olivat varsin hyvin tavoitearvojen mukaisia ja kevyttä työtä tekevät hevoset saavat pääsääntöisesti heinästä riittävästi energiaa. Raakavalkuaisen ja sulavan raakavalkuaisen keskimääräinen pitoisuus näytteissä oli tavoitearvoja huomattavasti matalampi. Riittävään valkuaisen saantiin on syytä kiinnittää erityistä huomiota kasvavien varsojen ja siitostammojen sekä muiden erityisryhmien ruokinnassa. Valkuaistäydennystä annettaessa on kuitenkin varottava, ettei ruokinnan kokonaisenergiapitoisuus nouse liian korkeaksi. Näytteiden keskimääräinen sokeripitoisuus oli runsaanpuoleinen. Hyvin matalan sokeripitoisuuden omaavaa heinää voi olla vaikea saada tarvittaessa. Satokausien välillä oli tilastollisesti merkitsevää eroa sekä säilö- että kuivaheinänäytteiden D-arvossa, kuitupitoisuudessa, muuntokelpoisen energian määrässä ja sokeripitoisuudessa sekä säilöheinänäytteiden raakavalkuaisen ja sulavan raakavalkuaisen pitoisuudessa. Kuivaheinänäytteissä raakavalkuaisen ja sulavan raakavalkuaisen pitoisuuksissa sen sijaan ei ollut tilastollisesti merkitsevää eroa satokausien välillä. Raakavalkuaisen ja sulavan raakavalkuaisen pitoisuus näytteissä oli tavoitearvoja ja taulukkoarvoja huomattavasti matalampi. Rehuanalyysin teettäminen hevosille tarkoitetusta heinästä on tärkeää, koska ravintoainepitoisuudet vaihtelevat satokauden sisälläkin huomattavasti. Rehuanalyysitulosten perusteella hevoselle on helppo laskea sopiva päivittäisen heinäannoksen koko ja mahdollista lisäruokinnan tarvetta voi arvioida.

Rukiin tuotanto ei ole perinteisesti yltänyt kattamaan sen kysyntää Suomessa. Kiinnostusta rukiin viljelyyn heikentää riski leipäviljaksi kelpaamattomista ruiseristä. Suomessa ei ole suositeltu rukiin käyttöä juurikaan kotieläinten ruokinnassa sen huonon maittavuuden sekä haitta-aineiden vuoksi. Rukiin käytöstä nautojen ruokinnassa on hyvin vähän tutkimustuloksia. Nykyiset ruista koskevat ruokintasuositukset perustuvat useita vuosikymmeniä vanhoihin tutkimustuloksiin. Ruislajikkeiden jalostus on kuitenkin muokannut viljojen ravitsemuksellisia arvoja, joten uutta tutkimustietoa uusista lajikkeista tarvitaan. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää rukiin vaikutuksia maitorotuisten sonnien rehun syöntiin, kasvuun ja teurasominaisuuksiin. Hypoteesina oli, että ruista voidaan käyttää nykyisiä suosituksia enemmän kasvavien nautojen ruokinnassa. Kokeen alussa 80 sonnia jaettiin neljään ryhmään. Koe kesti keskimäärin 232 vuorokautta. Koe-eläimiä ruokittiin seosrehulla, jonka väkirehuprosentti oli 50 %. Väkirehu sisälsi ruista 0, 15, 30 ja 45 % kuiva-aineesta. Väkirehu oli teollista täysrehua ja säilörehu oli laadultaan hyvää 1. sadon timoteinurmisäilörehua (D-arvo = 691 g/kg ka). Kokeen väkirehut vakioitiin energiasisällön mukaan. Koe-eläinten yksilöllistä syöntiä mitattiin, eläimiä punnittiin kokeen aikana ja ruhon laatua mitattiin ultraäänimittauksilla ja teurastuloksilla. Koe-eläinten keskimääräinen kuiva-aineen syönti oli 10,9 kg/pv. Päiväkasvut olivat kokeen aikana keskimäärin 1537 g/pv. Teurasikä kokeessa oli keskimäärin 484 pv ja teuraspaino 354 kg. Teurasruhojen lihakkuus oli keskimäärin EUROP-luokituksen O-luokkaa ja rasvaisuus luokkaa 2. Kokeessa ei havaittu tilastollisesti merkitsevää eroa koe-eläinten rehun syönnissä tai rehun hyväksikäytössä. Rukiin ei havaittu vaikuttavan koe-eläinten kasvuun. Myöskään teurasiässä, teuraspainossa tai ruhon teuraslaadussa ei havaittu tilastollisesti merkitsevää eroa koeryhmien välillä. Tulosten perusteella voidaan olettaa, että ruista voidaan käyttää nykyisiä suosituksia enemmän nautojen ruokinnassa. Lisää tutkimusta aiheesta kuitenkin tarvitaan. Tutkimuksessa käytettiin hyvälaatuista ruista, jossa ei ollut torajyvää tai sen aiheuttamia homemyrkkyjä. Ruis on kuitenkin hyvin altis torajyvälle, eikä torajyvän saastuttamaa ruista voida syöttää kotieläimille.

Anaalirauhassairaudet ovat hyvin yleinen syy koirien eläinlääkärikäynteihin. Sairauden taustalla uskotaan olevan anaalirauhasten epänormaali rakenne tai toiminta, eritteen koostumus, ruokinta sekä ulosteen koostumus. Tutkimusta anaalirauhassairauksien taustasyistä ei juurikaan ole ja ruokinnan vaikutusta sairauden esiintyvyyteen ei ole koskaan tutkittu. Kirjallisuuskatsauksessa käsitellään anaalirauhasten normaalia anatomiaa ja normaalin anaalirauhaseritteen koostumusta, sekä anaalirauhassairauksia, niiden tyypillisiä oireita ja mahdollisia taustasyitä. Lisäksi käydään läpi koiran tarvitsemat ravintoaineet sekä yleisimmät ruokintatavat. Tutkimuksessa selvitettiin koiran pentu- ja nuoruusajan ruokinnan vaikutusta anaalirauhastulehduksen esiintyvyyteen myöhemmällä iällä. Oletuksena oli, että ruokinta vaikuttaa ulosteen koostumukseen ja ulosteen koostumus vaikuttaa anaalirauhasten normaaliin tyhjentymiseen. Tutkimus perustuu DOGRISK-kyselyn aineistoon. Kyselyssä kysyttiin kattavasti koiran pentu- ja nuoruusajan ruokinnasta sekä laajasti koiran sairauksista. Tutkimus toteutettiin tapaus-verrokkitutkimuksena, jossa sairastuneiden kontrolliryhmänä toimivat terveet koirat jotka eivät koskaan olleet sairastaneet anaalirauhastulehdusta. Sairastuneita koiria oli valitussa aineistossa 505 ja kontrolliryhmässä terveitä koiria 4188. Sairauden esiintyvyys oli tutkimuksen perusteella 10,8 %. Tutkimuksessa tutkittiin yksittäisten ruoka-aineiden ja niiden antotiheyden yhteyttä sairastuvuuteen. Altistavat tekijät ja riskitekijät analysoitiin logistisella regressioanalyysilla. Tulosten perusteella molemmissa ikäryhmissä suojaavana tekijänä oli raakaruuan syöttäminen koiralle. Pentuaikana riskitekijänä sairastuvuudelle oli kypsennetyn kotiruuan syöttäminen. Eroja sukupuolten välillä ei ollut. Raakaruokinta etenkin koiran pentuaikana jakaa mielipiteitä, mutta ainakin tämän tutkimuksen perusteella sillä on terveyttä edistävä vaikutus ainakin anaalirauhastulehduksen osalta. Tuloksia riski- ja suojaavista tekijöistä voi pitää aineiston suuren koon takia luotettava. Yksittäisten ruoka-aineiden ristiintaulukoinnin tulokset ovat vain suuntaa-antavia.

Bakteerien aiheuttamat virtsatietulehdukset ovat virtsarakon yleisin tulehduksellinen vaiva koirilla. Koirien ruokinnan vaikutuksista erilaisten tulehdusten syntyyn on todettu viitteitä jo aiemmissa tutkimuksissa. Virtsatietulehdusten ja ruokinnan välisistä yhteyksistä ei kuitenkaan löydy selkeää tietoa. Tämän työn tavoitteena oli selvittää, onko jonkin ruoka-aineen syömisellä yhteyttä virtsatietulehduksen sairastamiseen. Kirjallisuuskatsauksessa käsitellään koiran virtsatietulehdusta. Siinä käydään lyhyesti läpi virtsatietulehduksen etiologia ja patogeneesi, isännän puolustusmekanismeja, virtsatietulehduksen eri muotoja ja niiden kliinisiä ominaisuuksia sekä virtsatietulehduksen hoitoa. Tämän lisäksi kirjallisuuskatsauksessa käsitellään koiralle tarpeellisia ravintoaineita ja ruokintaa yleisesti. Tutkimusosuudessa pyrittiin selvittämään virtsatietulehdusten ja ruokinnan välistä yhteyttä. Työhypoteesina oli, että joillakin ruoka-aineilla voisi olla vaikutusta koiran virtsatietulehdukseen sairastumiseen. Tutkimuksen aineistona oli DOGRISK-kyselytutkimuksesta saatu materiaali. Kyselytutkimuksessa on kysymyksiä laajasti muun muassa koiran ruokinnasta pentuaikana, nuorena koirana ja aikuisena, kysymyksiä koiran emosta, koiran elinympäristöstä ja olosuhteista sekä koiran sairauksista. Tässä työssä käytettiin vain pientä osaa näistä kysymyksistä. Tämä työ on toteutettu tapaus-verrokkitutkimuksena. Työhön valittiin mukaan 2994 koiran ryhmä, joista 349 oli sairastanut virtsatietulehduksen. Valintakriteerinä käytettiin vastaamista koiran ikää, sukupuolta ja virtsatietulehduksen sairastamista koskeviin kysymyksiin. Merkittävin löydös tutkimuksessa oli juuston altistava vaikutus virtsatietulehdukselle. Muiden ruoka-aineiden suhteen suojaavana tekijänä maininnan arvoinen on tuoreruoka, josta erityisesti esille nousivat raa'at sisäelimet. Narttukoirat olivat tutkimuksen mukaan myös alttiimpia virtsatietulehdukselle. Tulokset on saatu tutkimalla ruoka-aineiden frekvenssien sekä sairastuvuuden välistä yhteyttä. Tilastollisen merkitsevyyden osoittamiseksi on käytetty Spearmanin järjestyskorrelaatioiden parvoja. Menetelmänä tämä on melko yksinkertainen, mutta suuren aineiston ansiosta tuloksia voidaan pitää suuntaa antavina. Tulokset tukevat myös työhypoteesia ja aineistosta olisikin mielenkiintoista tehdä lisätutkimuksia kuten tutkia alustavia tuloksia logistisella regressioanalyysilla.

In Finnish beef production, high quality silage is the main ingredient in bull nutrition. The aim is to maximize the growth potential of the bulls with ad libitum feeding, which increases the daily energy supply. The effect of the quality of the feed is emphasized, especially in ad libitum feeding. High quality and well-preserved silage increases palatability, which increases the daily feed rate. In addition, high quality silage reduces the need for concentrated feed, which means lower production costs than low-quality feed. The role of preservatives is to improve nutrient stability by preventing unfavorable fermentation and the growth of molds and yeasts during preservation. The failure of storage increases the costs of production, and the effects on farm economy are considerable. This study looked at the effect of two different types of silage additives on the feeding and production results of dairy bulls. 45 Ayrshires and 45 Holstein bulls were chosen to the study. The bulls were randomly divided into three groups. The groups consisted of three treatments: 1. timothy silage, without preservative + barley (CONTROL), 2. timothy silage, preserved with acid additive + barley (ACID), 3. timothy silage with salt additive + barley (SALT). The bulls were fed ad libitum with total mixed rations. The statistical analysis of the results was performed in the SAS software GLM procedure. The average intake of dry matter during the experiment (259 days) was 10.1 kg/day, and there were no significant difference between the treatments. The average live weight gain was 1363 g and the carcass gain was 741 g/day. The control group's daily growth was 5% higher than the preservatives (P <0.05), but the carcass quality score was on average 6% higher in the preservative groups than in the control group (P<0.01). It can be concluded that the results of the experiment are indicative and it is possible that the silage without additives can be successful when the dry matter content of the feed is 350-400 g / kg and the feed is ensiled in round bales. In that case the effect of the additives is not necessarily significant.

Tämä syventävien opintojen tutkielma on kirjallisuuskatsaus sairaan hevosen ruokinnasta. Tässä tutkielmassa perehdytään hevosen yleisimpien ruokinnallista sairauksien ennaltaehkäisyyn ja hoitoon. Tällaisia sairauksia ovat esimerkiksi ähky ja vitamiinien ja kivennäisten puutostilat. Lisäksi käsitellään ruokinnallisia erikoistilanteita, jolloin hevonen ei kykene syömään normaalisti. Tällaisia tilanteita ovat esimerkiksi orpovarsan ruokinta ja postoperatiivinen ruokinta. Tutkielmassa on huomioitu maamme olosuhteet hevosen ruokinnassa. Sairauksista esitellään lyhyesti niiden syyt (etiologia), kehittyminen (patogeneesi) ja kliininen kuva. Painopiste on ruokinnallisessa hoidossa ja ennaltaehkäisyssä. Kirjallisuuskatsaus on pyritty kirjoittamaan niin käytännönläheisesti, että siitä olisi hyötyä sekä eläinlääkäreille, eläinlääketieteen opiskelijoille että hevosenomistajille.

Työ on kirjallisuuskatsaus, jossa käydään läpi uusimpia tutkimustuloksia subakuutin pötsiasidoosin vaikutuksista naudan terveyteen ja pohditaan näiden vaikutusten merkitystä suomalaisessa karjataloudessa. Subakuutti pötsiasidoosi (SARA, subacute ruminal acidosis) tarkoittaa kroonista tai oireetonta pötsin happamoitumista, joka voi aiheuttaa taloudellisia tappioita maidon- tai naudanlihan tuottajalle sekä heikentää eläinten hyvinvointia. Subakuutti pötsiasidoosi syntyy, kun rehu sisältää suuria määriä energiapitoista helposti sulavaa hiilihydraattia, johon pötsi ei ole ehtinyt tottua. Tällöin lyhytketjuisten eli haihtuvien rasvahappojen pitoisuus pötsissä nousee, jolloin pötsin pH laskee alle normaalin pH-arvon 6-7. Poikimisen yhteydessä, kun siirrytään ummessaolosta maidontuotantoon, naudalla on suurin riski sairastua subakuuttiin asidoosiin. Tällöin ruokinta muuttuu väkirehuja nostamalla usein liian nopeasti hyvin voimakkaaksi, jotta lievennettäisiin naudan kärsimää poikimisen jälkeisestä herumisesta johtuvaa negatiivista energiatasetta. Subakuutilla pötsiasidoosilla on useita vaikutuksia naudan terveyteen. Se aiheuttaa muutoksia pötsimikrobistossa ja heikentää kuidun sulatusta, jolloin nauta ei saa hyödynnettyä rehussa olevan kuidun sisältämää energiaa. Subakuutti asidoosi voi saada aikaan rumeniitin eli pötsin limakalvon tulehduksen sekä maksapaiseita. SARA yhdistetään usein myös maidon rasvaprosentin ja maitotuotoksen laskuun. Kliinisinä oireina voi subakuutin asidoosin vuoksi esiintyä laminiittia eli sorkkakuumetta ja sen aiheuttamaa ontumista. Tämä on sekä taloudellisesti että nautojen hyvinvoinnin kannalta merkittävä ongelma, jonka patogeneesistä on olemassa eri teorioita. Ruokahalun heikkeneminen ja krooninen tai satunnainen ripuli ovat myös yleisiä oireita. Muita subakuutin pötsiasidoosin vaikutuksia voivat olla myös mm. pötsin lievä laajentuminen eli puhaltuminen, verihyytymien aiheuttamista pienistä keuhkopaiseista johtuva sierainverenvuoto, polioenkefalomalasia tai juoksutusmahasairaudet. Ruokinnan hyvä suunnittelu on tärkein tekijä subakuutin pötsiasidoosin ehkäisyssä. SARA on lehmällä yleensä piilevä sairaus, jolloin sen diagnosointi on haastavaa. Tuottajan kannattaa seurata, esiintyykö karjassa esim. paljon ontuvia lehmiä, ovatko lehmät usein ripulilla tai onko maidon rasvaprosentti laskenut. Valitettavasti pötsiasidoosin täytyy usein mennä kuitenkin tarpeeksi vakavaksi ennen kuin selviä oireita tai taloudellisesti merkittävää tuotoksen laskua naudalla huomataan. Tämän sairauden tunnistusmenetelmiä olisi hyvä tulevaisuudessa kehittää niin nopeiksi ja varmoiksi, että niitä voitaisiin hyödyntää jokapäiväisessä kliinisessä työssä. Se todennäköisesti edellyttäisi kuitenkin pötsin pH:n pidemmän aikaista seurantaa. Koska Suomessa karjatilojen määrä vähenee ja yksikkökoko kasvaa koko ajan ja lehmät ovat korkeatuottoisempia kuin ennen, on myös subakuutin pötsiasidoosin tuomia ongelmia otettava nyt enemmän huomioon.

Background and aim Complementary feeding is defined as the period during which there is a progressive reduction of breastfeeding or formula while the infant is gradually introduced to solid foods at 4-6 months of age. Improper complementary feeding practices, such as introducing solid foods beyond 6 months of age or having a low dietary diversity could lead to negative infant health outcomes. Therefore, it is important to identify factors that might detrimentally affect complementary feeding, such as maternal stress. This thesis aimed to study the associations between maternal stress indicators, the age of solid food introduction, and dietary diversity during complementary feeding within a Finnish birth cohort. Methods The Health and Early Life Microbiota (HELMi) is a longitudinal birth cohort study. Participants of the HELMi cohort included 1055 healthy infants and their parents, mainly residing in the capital region of Finland. Pre-collected data from the HELMi study were used. The data collection occurred between 2016-2018. The main variables used in this thesis were collected via extensive online questionnaires. Binomial logistic regression analyses were used to study whether prenatal and postpartum stress indicators were associated with the age of solid food introduction and/or the infant’s dietary diversity during complementary feeding. Results Late introduction of solid foods (> 6 months) was less likely among infants whose mothers reported moderate or high prenatal stress (moderate prenatal stress OR=0.66, 95%CI 0.45-0.97, high prenatal stress OR 0.62, 95%CI 0.39-0.98), when compared to infants whose mothers reported low prenatal stress. Maternal stress indicators were not associated with low dietary diversity (0-3 food groups introduced) at 6 months of life. Among infants with a low dietary diversity at 9 months of age, mothers were more likely to report high levels of prenatal stress (OR=4.88, 95%CI 1.27-18.79), when compared to mothers with low levels of prenatal stress. Further, infants with a low dietary diversity at 9 months were less likely to have mothers report low to moderate levels of life satisfaction (OR=0.25, 95%CI 0.06-1.02) when compared to mothers with very high life satisfaction. They were also less likely to report moderate levels of infant health worry (OR=0.18, 95%CI 0.05-0.67) when compared to mothers with no infant health worry. Conclusions This is the first study to look at the associations between maternal stress indicators and dietary outcomes during complementary feeding. Maternal stress indicators were associated with the age of solid food introduction and the infant’s dietary diversity at 9 months, but not at 6 months. In future studies on this topic, a more socio-demographically representative sample should be recruited, and validated tools should be used to collect dietary and psychological data. Health practitioners and family clinic workers should be made aware of the possibly long-lasting effects of prenatal stress and consider its possible effects on dietary outcomes during complementary feeding.