Browsing by Subject "ruumiillisuus"

Tutkielmassa tarkasteltiin, minkälaisia merkityksiä suomalaiset naisamatöörinyrkkeilijät ja nyrkkeilyvalmentajat antoivat puheessaan ruumiillisuudelle, sukupuolelle ja nyrkkeilyn maskuliinisuudelle, sekä minkälaisia kannanottoja naisnyrkkeilijät ja nyrkkeilyvalmentajat esittivät naisten roolista nyrkkeilyssä ja minkälaisena suomalaisen naisnyrkkeilyn asema näyttäytyi. Ruumiillisuuden tarkastelussa pyrittiin selvittämään, miten ruumiillisuus merkityksellistyi nyrkkeilyssä ja mistä nyrkkeilyn fyysinen pääoma (Bourdieu, 1984) muodostui diskursseissa. Naisnyrkkeilyä koskevaa tutkimusta on olemassa hyvin vähän, ja valtaosa nyrkkeilytutkimuksesta koskee ainoastaan miehiä. Naisnyrkkeily on ollut historiallisesti miesten laji ja yleistyessään se on kohdannut voimakasta vastustusta ja sitä on kritisoitu suomalaisessakin mediassa. Suomessa naisnyrkkeily sallittiin virallisesti vuonna 1988. Tutkielman lähestymistapana on kriittinen diskurssianalyysi, jossa pyritään tuomaan esiin sosiaalisia epäkohtia, kuten sosiaalista epäoikeudenmukaisuutta ja epätasa-arvoa. Aineistona oli 10 suomalaisen amatööritasolla kilpailevan tai kilpailleen naisamatöörinyrkkeilijän sekä kolmen nyrkkeilyvalmentajan teemahaastattelut. Yhteiset haastatteluteemat koskivat nyrkkeilyn maskuliinisuutta, naisten asemaa nyrkkeilyssä ja ruumiillisuuden merkitystä nyrkkeilyssä. Lisäksi nyrkkeilijöiden teemoihin kuului vuoden 2012 varustekiista hameen pakollisuudesta sekä nyrkkeily muille elämän osa-alueille heijastuvana, ja valmentajien teemoihin kuului valmennustausta. Nyrkkeilijän nopeus ja ketteryys merkityksellistyivät aineistossa tärkeimmiksi nyrkkeilijän ominaisuuksiksi. Tulos poikkeaa aiemmasta miesnyrkkeilytutkimuksesta, jossa ruumiillinen pääoma on perinteisesti sijoitettu vahvaan ja lihaksikkaaseen miesruumiiseen. Ruumiillisuus merkityksellistyi aineistossa myös itsevarmuuden kasvun ja toisaalta syömishäiriöden kautta. Naisnyrkkeilijöiden puheessa ilmeni myös ristiriitaisuutta nyrkkeilyssä ja muualla yhteiskunnassa arvostetun ruumiillisen pääoman välillä. Aineistosta oli löydettävissä neljä erilaista sukupuolidiskurssia ja naisnyrkkeilyn aseman parantumisesta kertova muutosdiskurssi. Sukupuolta rakennettiin pääosin essentialistisesta diskurssista käsin, jossa sukupuolen nähtiin tuottavan eroa nyrkkeilijän taidoissa, voimassa ja luonteessa. Rakenteellisessa diskurssissa painotettiin nais- ja miesnyrkkeilyn epätasa-arvoista asemaa Suomessa. Esimerkkinä käytettiin nyrkkeilyseuroja, joihin ei oteta naisia jäseniksi. Lisäksi sosialisaatiodiskurssissa sukupuoli nähtiin kulttuurisen kasvatuksen tuloksena, ja sosiaalisen konstruktionismin diskurssisssa sukupuoli merkityksellistyi sosiaalisena rakenteena, jota performoidaan ja uusinnetaan nyrkkeilyn sosiaalisissa käytännöissä.

Tämä maisterintutkielma käsittelee tyttöyden ja ruumiillisuuden rakentumista ja merkityksiä saksalaisten tyttöjen ja nuorten naisten julkaisemissa, suosituissa girl talk -vlogeissa, joita voi pitää kansainvälisenä ilmiönä. Tutkielman aineisto koostuu 30 saksankielisen kauneus- ja lifestylevloggaajan YouTube-kanavasta ja 94 girl talk -otsikoidusta vlogista, jotka on julkaistu vuosina 2019–2023. Vloggaajat ovat syntyneet vuosien 1999 ja 2008 välillä. Aikarajaus perustuu kiinnostukseen tarkastella nykyhetkeä sekä vlogeja, joissa vloggaajat kokevat parhaillaan tai ovat äskettäin kokeneet asioita, joissa he neuvovat seuraajiaan. Vaikka kanavien tilaajamäärät vaihtelevat reilusta sadasta satoihin tuhansiin, vlogit muistuttavat toisiaan visuaaliselta ilmeeltään ja diskursiivisilta piirteiltään. Vlogit analysoidaan aineistolähtöisen sisällönanalyysin avulla teemoitellen aineistosta sekä sanottuja asioita että kuvaa, jotka kertovat aineistolle ominaisesti tyttöydestä ja ruumiillisuudesta. Tähän yhdistetään multimodaalinen analyysityyli, jossa tarkastellaan YouTubessa ilmaistun puhutun viestinnän lisäksi videoiden visuaalista puolta kuten tilaa, esineitä ja ääntä sekä vloggaajien kehollisuutta kuten eleitä, ilmeitä ja asentoja. Tutkielma on luonteeltaan alue- ja kulttuurintutkimusta, joten tutkielmassa analysoidaan saksalaista vloggaamisen maailmaa sen yhteiskunnallisessa, ajallisessa ja kulttuurisessa kontekstissa, eritoten tyttötutkimuksen ja sosiaalisen median tutkimuksen kirjallisuutta apuna käyttäen. Tutkielmassa vlogiaineistoa analysoidaan sukupuolen performatiivisuuden sekä diskursiivisen ja performatiivisen ruumiillisuuden käsitteiden avulla. Vaikka sukupuoli on moninainen, muuttuva kategoria, tutkielmassa tarkastellaan tytöiksi paikantuvien naiseksi kasvamisen kokemuksia. Vloggaajia nimitetään tytöiksi, sillä he puhuvat lapsuuden ja nuoruuden kokemuksistaan. Ruumiillisuuden tarkastelussa keskitytään tapoihin, joilla tytöt puhuvat omista kehoistaan sekä käytännönläheiseen toimintaan, josta tytöt kertovat, ja niiden suhdetta lifestylevloggaamisen kulttuuriin pohditaan. Aineiston keskeisimmiksi kysymyksiksi nousevat kehoon ja ulkonäköön liittyvät epävarmuudet, kuukautiset, ehkäisy ja erilaiset ensimmäiset kerrat (sheivaaminen, meikkaus, rintaliivit, seksuaaliset kokeilut, gynekologikäynnit). Vertailu tutkimuskirjallisuuteen osoittaa, että ”tyttöjen jutuista” puhutaan 2020-luvun saksalaisissa YouTube-vlogeissa totunnaisella tavalla, joskin kuukautisdiskurssin avoimuus voidaan nähdä tabuja rikkovana ja suostumuksen korostaminen nykypäivälle tyypillisenä. Vlogit tarjoavat itseilmaisun välineenä erityisen kanavan keskustella naiseksi kasvamisesta tyttöjen omilla ehdoilla, vaikka vlogeissa toimitaankin girl talk -genren käytänteitä noudattaen. Saksalainen kauneus- ja lifestylevloggaamisen kulttuuri näyttäytyy aineistossa valkoisena, kauneusihanteiden mukaisena, heteroseksuaalisena ja keskiluokkaisena. Vlogien kaupallinen konteksti vaikuttaa osaltaan siihen, miksi niissä näkyvä tyttöys on normatiivista ja tyttöyden diskurssit ovat konventionaalisia. Vlogeissa normalisoidaan kuluttamista, ihannoidaan vaurautta ja uusien tavaroiden ostaminen kehystetään itsestä ja omasta kehosta huolehtimisena. Vlogeissa suurilta osin vahvistetaan normatiivisia käsityksiä ulkonäkötyön merkityksestä, sukupuolittuneesta tavasta tehdä kulutusvalintoja, hetero-oletuksen mukaisesta seksuaalisuudesta ja parisuhteesta sekä ydinperheen tärkeydestä. Vaikka vlogeissa välittyy hyvin perinteinen kuva saksalaisesta tyttöydestä, girl talk -vlogeissa myös tarjotaan apua ja rohkaisua sekä ilmaistaan tyttöjen välistä yhteisöllisyyttä ja keskinäistä tukemista. 

Tutkielmassani tarkastelen, miten lihavat naislaulajat esitetään ja miten he esiintyvät tosi-tv:n musiikkikilpailuohjelmissa eli musiikkirealityissa. Analysoin kahta tapausesimerkkiä, joiden pohjalta havainnoin, millaisia käsityksiä ja tunteita lihaviin naislaulajiin liitetään ohjelmissa. Tutkimuskirjallisuuden avulla analysoin, miten aineisto suhteutuu lihavan naiseuden mediaesitysten konventioi¬hin ja miten se vahvistaa tai kyseenalaistaa lihavaan naiseuteen liitettäviä käsityksiä. Pyrin selvittämään, miten ohjelmat ohjaavat katsomaan ja kuuntelemaan lihavia naisia ja suhtautumaan lihavaan ruumiillisuuteen. Käytän aineistona kahden lihavan naislaulajan, vuonna 2009 kilpailleen Susan Boylen ja vuonna 2017 kilpailleen Yoli Mayorin, esiintymisiä laulajina musiikkirealityissa. Tarkastelen heidän lauluesityksiään sekä niihin liittyviä inserttejä, haastatteluja ja palautekeskusteluja. Analysoin aineistoani kriittisen lihavuustutkimuksen, vammaistutkimuksen sekä musiikin ja median tutkimuksen keinoin. Tutkimukseni kytkeytyy uusmaterialistiseen teoriaperinteeseen, jossa ruumiin materiaalisuus ymmärretään aktiivisena osana esityksen merkityksenluontia. Hyödynnän affektin käsitettä havainnoidessani sitä, miten lihavaan ruumiillisuuteen liittyviä tunteita esitetään, välitetään ja koetaan aineistossani. Aineistoni perusteella lihaville naislaulajille muodostuu esiintyjäprofiili, jossa painottuu haavoittuvuus, nöyryys ja hyväksynnän tarve. Tarkastelemieni laulajien ohjelmisto koostuu balladeista, ja heidän lauluesityksensä välittävät kaipausta, haikeutta ja kärsimystä erilaisin äänellisin ja ruumiillisin keinoin. Esiintyjien haastatteluissa häpeä ja suru nousevat esiin lihavaa naiseutta määrittävinä tunteina. Esiintyjien kilpailutaipaleesta muodostuu tarina, joka etenee ulkonäön perusteella tapahtuvasta väheksynnästä onnistumisen kautta voimaantumiseen esiintyjänä ja ihmisenä. Menestyksen ehtona esitetään oman epävarmuuden voittaminen sitoutumalla unelman tavoittelemiseen ja asiantuntijoiden ohjeiden noudattamiseen. Aineistossani lihavien naislaulajien ruumiillisuus määrittää heidän toimijuuttaan. Ulkonäköön liittyvät reaktiot ja keskustelut ovat heidän tarinoissaan keskeisiä. Aineistoni ohjelmat vahvistavat monia lihavaan naiseuteen liitettyjä stereotypioita. Ne esittävät lihavuuden yksilön tragediana, josta voi selviytyä lahjakkuudella sekä esittämällä itsensä ja taitonsa tavalla, jonka tuottaa mielihyvää laajalle yleisölle. Ohjelmat tuovat lihavia naisesiintyjiä näkyviksi ja analyysiesimerkkieni tapauksessa esittävät heidät ansiokkaina esiintyjinä. Heihin liitettävät affektiiviset lataukset ovat kuitenkin yksipuolisia ja toisteisia. Ohjelmat reagoivat yhteiskunnallisen ilmapiirin muutoksiin, ja kehopositiivisuusajattelun yleistyminen näkyy muutoksina niiden lihavuusesityksissä. Mainostajista ja laajasta yleisösuosiosta riippuvaisina toimijoina ohjelmat eivät esitä lihavia naislaulajia riskialttiilla tai valtavirrasta poikkeavilla tavoilla, vaan keskittyvät pitkälti toistamaan olemassa olevia lihavan ruumiillisuuden esittämisen konventioita.

Tutkielmassani käsittelen Ruusut-yhtyeen albumin Ruusut (2018) lyriikoiden puhujia sekä ruumiillisuutta. Albumin teksteissä esiintyvät ruumiit näyttäytyvät vastaanottajalle eriskummallisina, sillä niissä esimerkiksi yhdistyy inhimillisiä ja eläimellisiä piirteitä ja teksteissä kuvataan groteskeja, väkivaltaisia tekoja, joita ei kuitenkaan esitetä merkittävän vahingollisina. Työssä analysoin lähiluvun keinoin albumin yhdestätoista kappaleesta neljää. Kaikissa esimerkkiteksteissä ovat läsnä minä-pronominilla itseensä viittaava puhuja sekä puhuteltava sinä. Tarkastelen puhujan vuorovaikutusta sekä puhuteltavan että ympäristön kanssa ruumiillisuuden ja fyysisyyden käsitteiden avulla. Pohjaan analyysin Kantolan (2003) määritelmään, jonka mukaan fyysisyydellä voidaan tarkoittaa sekä puhetta ruumiista tai ruumiilla koettavasta että kuvausta, joka painottuu toimintaan. Analysoimieni tekstien keskiössä on kahden yksilön välinen vuorovaikutus. Kuvaus on ajallisesti ja paikallisesti keskittynyttä ja perustuu aistihavaintoihin sekä fyysisiin toimintoihin. Tutkielmassani tarkastelen sitä, miten puhujan ja puhuteltavan suhde jäsentyy ruumiin ja ruumiiseen kohdistuvan toiminnan kuvauksen kautta. Keskenään inkongruenssissa olevien viitekehyksien yhdistelyn tulkitsen heijastavan puhujan ja puhuteltavan välisiä valta-asetelmia ja tunteita. Analysoin työssäni myös, miten puhujan ruumis suhteutuu ympäröivään maailmaan. Totean vaikutussuhteen olevan kaksisuuntainen. Sen lisäksi, että ulkoisen maailman tapahtumat vaikuttavat puhujan sisäiseen kokemukseen, muovautuu fyysiseksi kuvattu todellisuus puhujan sisäisen maailman kuvastimeksi. Loppupäätelmäni on, että realistisuuden rajoja rikkovan ruumiillisuuden avulla albumin lyriikat kuvaavat yksilön suhdetta toiseen yksilöön tai ympäristöön tavalla, joka vieraannuttaa kuvauksen vastaanottajan arkitodellisuudesta. Konkreettinen ruumiillinen kuvaus ja aistihavainnot kuitenkin muodostavat samaistuttavia kiinnepisteitä, joiden avulla vastaanottajalle välitetään merkityksiä ja tunnetiloja.

Työn tarkoitus on ollut selvittää, millaisia säätelyn ja vallankäytön muotoja löytyy tyttöjen pukeutumis- ja ulkonäkönormien taustalta, sekä kuinka tyttöjen pukeutumis- ja ulkonäkönormit ilmenevät käytännössä. Tutkimuksen nimi – Seksuaalisuus, valta ja vaara – viittaa tyttöjen ulkonäkönormeihin liittyvään ristiriitaisten odotusten ja rajoitusten koodistoon. Seksuaalisuus ja sen korostaminen tai häivyttäminen on yksi keskeisesti pukeutumiseen ja ulkonäköön liittyvä elementti. Tyttöjen ja naisten seksuaalisuuteen liittyvät aina myös vallan ja vaaran aspektit. Valtaa käyttävät sekä tytöt itse ulkonäkövalintoja tehdessään, mutta toisaalta tyttöjen ulkonäkönormien taustalla vaikuttavat usein abstrakteina näyttäytyvät, laajemmin kulttuurilliseen ja yhteiskunnalliseen aikaan ja paikkaan liittyvät valtamekanismit. Tutkimuksessa on oltu kiinnostuneita nimenomaan siitä, minkälaista valtaa tytöt itse käyttävät pukeutumis- ja ulkonäkövalintoihinsa liittyen, keitä mahdolliset muut vallankäyttäjät ovat, sekä minkälaisia sukupuoleen ja seksuaalisuuteen liittyviä vallankäytön muotoja ulkonäkövalinnat pitävät sisällään. Työssä on hyödynnetty erityisesti feministisen tutkimuksen, nuorisotutkimuksen, tyttötutkimuksen ja kulttuurintutkimuksen piirissä käytyjä keskusteluja. Työn kannalta olennaisia käsitteitä ovat tyttöjen pukeutumisnormien ja niitä säätelevien valtamekanismien ohella nuoruus, sukupuoli ja ruumiillisuus. Tutkimuksen empiirinen aineisto koostuu syksyllä 2009 ja keväällä 2010 kerätyistä haastatteluaineistosta. Tutkimusta varten tehdyt kuusi ryhmähaastattelua tehtiin kahdessa helsinkiläisessä yläasteessa, joissa haastateltiin yhteensä seitsemäätoista kahdeksasluokkalaista tyttöä. Tutkimuksen metodologisena lähtökohtana on etnografinen lähestymistapa sekä feministinen etnografia. Tutkimuksen kannalta olennaista on ollut tarkastella sitä, kuinka valta tulee näkyväksi tietyissä ulkonäkönormeissa, sekä kuinka osapuolet rakentavat ja purkavat erityisesti sukupuoleen liittyviä valtasuhteita. Työssä on toisaalta kiinnitetty huomiota myös siihen, kuinka tytöt aktiivisesti rikkovat tai karnevalisoivat omaa pukeutumistaan ja ulkonäköään koskevia normijärjestelmiä. Tutkimuksessa on haluttu tuoda esiin tätä tyttöjen jatkuvasti käymää rajanvetoa heihin kohdistuvien sukupuoliodotusten ja -normien, sekä näiden vastustamisen ja rikkomisen välillä. Tytöt eivät aina mukaudu omaa sukupuoltaan koskeviin normeihin, vaan myös aktiivisesti tekevät omanlaistaan, valtaapitävää sukupuolta. Täysin riskitöntä tämä ulkonäkönormien vastustaminen ja toisintekeminen ei kuitenkaan ole, vaan vaarana on aina tulla leimatuksi ja suljetuksi sosiaalisen piirin ulkopuolelle. Normikontrollin käytäntöönpanijana toimii tällöin tyttöjen sosiaalinen konteksti, useimmiten koulu- ja ikätoverit. Tämä länsimaisissa yhteiskunnissa tyypillinen tyttöjen ja naisten toiminnan rajoittamisen strategia rakentuu heidän toimintansa seksualisoimiselle: tyttöjen mielipiteet, ajattelu, teot ja käytös tulkitaan sukupuoli- eikä persoonalähtöisesti, josta syystä ulkonäkönormit ja niiden rikkominen herättävät niin paljon tunteita. Avoin naisen seksuaalisuus koetaan uhkana vallitsevalle yhteiskunta-, mutta erityisesti sukupuolijärjestykselle, joka asettaa miehen ja mieheyden naista ja naiseutta korkeammalle. Olemuksellisen naiseuden imperatiivi, eli kulttuurissamme tyttöihin kohdistuva vaatimus näyttää kauniilta ja viehättävältä vaikuttaa tyttöjen ulkonäkönormien taustalla yhdessä huoraksi leimautumisen pelon kanssa – on näytettävä kauniilta ja viehättävältä, muttei liikaa. Toisaalta tämän kaksitahoisen vaatimuskehikon ulkopuolelle on suljettu jo huoraksi leimattu tyttö, joka koetaan pelottavana, yhteisön tasapainoa uhkaavana tekijänä. Seksuaalinen maine on edelleen merkityksellinen tyttöjen ja heidän tekemistensä arviointiin käytetty kriteeri, jolloin maineen menettämistä voidaankin tarkastella kulttuurin arvojärjestelmien rituaalisena vahvistamisena ja ylläpitämisenä Vaikka median vahvistama itsenäisen, vahvan – sekä valkoisen ja keskiluokkaisen – tytön ideaali on luonut kuvaa feminismin tarpeettomuudesta nykytyttöjen elämässä, todellisuus näyttäytyy kuitenkin kovin toisenlaisena. Seksuaalisen vapautumisen voidaan ainakin toistaiseksi jääneen illuusioksi, sillä kauneuspaineet ja kehon muokkaaminen kaupallisten ihanteiden mukaisesti näyttäisivät edelleen olevan osa tyttöjen arkea kaikesta tasa-arvon ja valtaistumisen retoriikasta huolimatta.

I min pro gradu-avhandling har jag studerat hur genus, sexualitet och kroppslighet uppfattas och upplevs av pianister verksamma inom den västerländska konstmusiken. Pro gradun är en kvalitativ studie som baserar sig på intervjuer med tre under 30-åriga kvinnliga yrkespianister. Utgångspunkten för studien är den feministiska uppfattningen att kön är performativt och socialt konstruerat. Forskningsfrågan är hur genus och kroppslighet tolkas och skapas av pianisterna, samt hur deras uppfattningar om musikens betydelser påverkar deras upplevelser av att spela piano. Studien redogör även för pianospelandets historia ur genusvetenskaplig synvinkel. De intervjuade pianisternas uppfattningar jämfördes med pianospelandets kulturhistoria, för att studera hurudana uppfattningar om kön ännu existerar inom pianokonsten. Intervjuerna analyserades systematiskt, främst genom att utgå från Judith Butlers (1990/2006) performativitetsteori samt DeNoras (2002) teori om hur musik och musikframföranden konstruerar kön. Utgående från Butlers teori analyserades hur pianisterna skapade genus genom kroppsliga praktiker. DeNoras teori var utgångspunkten för att studera hur musik kan möjliggöra performativitet och hur konsertframföranden bygger upp och upprätthåller föreställningar om genus. I studien analyserades de betydelser pianisterna förknippade med kroppslighet och pianomusik samt hur pianisterna själva uppfattade kroppslighet och genus i relation till framförandet av musik. De intervjuade pianisterna jämförde även sina tidigare uppfattningar från ungdomen med sina nuvarande uppfattningar. Genom att beskriva pianisternas studiegång analyserades hur uppfattningar om genus och kroppslighet hade skapats. Studien visar att uppfattningar om genus i pianospel hade byggts upp under de intervjuade pianisternas ungdomsår. Genus, förknippat med en viss kroppslighet, kopplades ihop med repertoar och framföranden. Pianisterna hade speciellt i ungdomsåren spelat verk av J.S. Bach, Frédéric Chopin och W.A. Mozart. Repertoar som avvek från detta uppfattades som maskulin eller som möjlig att framföras endast av pojkar och män. Framförallt svårare verk av Ludwig van Beethoven och J.S. Bach sammankopplades med manlig kroppslighet och med uppfattningar om genialitet, andlig värdighet och även gudomlighet. Framföranden där pianistens kroppslighet avvek från den (vita) manliga kroppen uppfyllde inte kriterierna för en värdig tolkning av verken. De intervjuade pianisterna hade under studietiden genomgått en process, där de kritiserade de inlärda uppfattningarna om kroppsligheten i pianospel. Pianisterna ville framförallt spela verk genom vilka de hittade en mental och kroppslig frihet. Ofta hittades denna känsla särskilt genom att framföra modern västerländsk musik. En pianist upplevde sin sexualitet i pianospel, som fick henne att känna sig fri. Genom att kritiskt granska uppfattningar av genus, kroppslighet och musik hade pianisterna fått emancipatoriska upplevelser. Studien visar att pianots kulturhistoriska bakgrund påverkar pianisternas upplevelser av pianospel. Binära könsuppfattningar skapas genom specifika repertoarval i pianisternas ungdomsår. Uppfattningar av genus påverkade spelandet på olika sätt. Alla pianister hade försökt utvidga uppfattningarna, bland annat genom att spela modern musik. Eftersom pro gradun är en kvalitativ studie går det inte att dra generaliserande slutsatser. Studiens resultat gör det dock möjligt att forska vidare i hur binära konstruktioner av genus upprätthålls inom den västerländska pianokonsten.

Tämä pro gradu -tutkielma perustuu brittiteologi Susannah Cornwallin käsitykseen sukupuolesta kristillisen ihmiskuvan osana. Tutkimuksen tehtävänä on selvittää, voidaanko sukupuolivähemmistöihin kuuluvia ihmisiä sisäänkirjoittaa kristilliseen teologiaan ja sopivatko he Raamatun luomiskertomuksesta nousevaan ihmiskuvaan, jonka on perinteisesti tulkittu kuvaavan ihmistä joko miehenä tai naisena. Lisäksi tarkastelen kysymystä siitä, onko ihminen sukupuolestaan riippumatta luotu Jumalan kuvaksi (lat. imago Dei). Tutkimusmetodina käytän systemaattista analyysiä. Tutkimukseni päälähteinä käytän Susannah Cornwallin teosta Sex and Uncertainty in the Body of Christ: Intersex Conditions and Christian Theology (2010) sekä artikkelia Laws “Needefull in Later to Be Abrogated”: Intersex and the Sources of Christian Theology hänen toimittamassaan teoksessa Intersex, Theology, and the Bible: Troubling Bodies in Church, Text, and Society (2015). Tutkimus jakautuu kolmeen päälukuun sekä johdantoon ja johtopäätöksiin. Ensimmäisessä pääluvussa esittelen Cornwallin käyttämän käsitteistön sekä essentialistisen ja konstruktionistisen sukupuolikäsityksen. Esittelen myös sukupuolikäsityksen historiaa ja kaksijakoisesta sukupuolikäsityksestä poikkeavia sukupuolimalleja. Toisessa pääluvussa tarkastelen käsitystä ihmisestä Jumalan kuvana (lat. imago Dei). Tarkastelen käsitystä ihmisestä Jumalan kuvana paitsi Raamattuun myös muihin kristinuskon lähteisiin, kuten traditioon, järkeen ja kokemukseen, vedoten. Tuon esille Cornwallin osoittamaa kritiikkiä luomiskertomuksen perinteistä tulkintaa kohtaan. Lisäksi esitän siitä poikkeavia tulkintoja, jotka mahdollistavat kristinuskon luomiskertomuksesta nousevaan ihmiskuvaan liittyvän perinteisen tulkinnan laajentamisen koskemaan myös niitä ihmisiä, jotka eivät identifioidu mieheksi tai naiseksi. Kolmannessa pääluvussa haastan historiallisen Jeesuksen ja kosmisen Kristuksen sukupuolisuuteen ja ruumiillisuuteen liittyviä perinteisiä käsityksiä ja nostan esille valtavirrasta poikkeavia tulkintoja hänen ruumiillisuudestaan ja sukupuolisuudestaan.

Tiivistelmä Referat Tässä tutkielmassa tarkastellaan yhden Suomessa toimivan kristillisen hengellisen tanssin yhteisön jäsenten kokemuksia ja käsityksiä hengellisestä tanssista. Tutkimus analysoi tanssia transsendenssin viitekehyksessä sekä tanssia jumalanpalveluselämän muotona. Tutkimusaineisto koostui kahdeksasta teemahaastattelusta, jotka on tehty kevään 2020 aikana. Tutkimuksen analyysimetodina on ollut kvalitatiivinen sisällönanalyysi, joka on tehty litteroitujen haastattelujen tekstianalyysinä. Tutkimus keskittyi kristilliseen hengelliseen tanssiin, erityisesti ylistystanssiin ja kehorukoukseen, jolla tarkoitetaan kehollista rukousta liikkeen kautta tai improvisoitua rukoustanssia. Tutkimuksesta kävi ilmi, että kristillinen hengellinen tanssi koettiin minäkuvaa eheyttävänä kokemuksena ja jumalasuhdetta vahvistavana kokemuksena. Tunteiden käsitteleminen tanssin avulla koettiin henkistä hyvinvointia vahvistavana kokemuksena, johon ylistys ja liikkeen kautta rukoileminen toi lisäulottuvuuden, johon ei pelkästään tanssimalla pääse. Kehon liike kuvattiin myös itseilmaisun välineenä, joka auttoi tunnistamaan omat tunteet ja kuvailemaan niitä. Tunteita voitiin ilmaista tanssin avulla toisille ihmisille, mutta myös tunteiden ilmaiseminen Jumalalle koettiin tärkeänä. Tanssin transsendentti ulottuvuus nousi keskeiselle sijalle hengellisen tanssin ilmaisun kokemuksessa. Tutkimuksessa nousivat esiin kolme kristillisen hengellisen tanssin ulottuvuutta: Hengellisen tanssin vaikutus jumalasuhteeseen, hengellisen tanssin vaikutus hyvinvointiin ja hengellisen tanssin sosiaalinen ulottuvuus. Jumalasuhde oli haastattelujen keskeisin teema. Hengellisen tanssin terapeuttisuus ja hyvinvointinäkökulma nousivat myös vahvasti esiin aineistosta. Sosiaalisesta näkökulmasta kristillinen hengellinen tanssi koettiin tärkeänä yhteisöllisenä harrastuksena, jossa tanssijat pystyivät jakamaan kokemuksiaan ja keskustelemaan itselleen tärkeistä asioista. Hengellisen tanssin avulla voitiin myös rukoilla toisten puolesta. Tärkeä sosiaalisuuteen liittyvä elementti oli myös se, että tanssijat halusivat esiintyä toisille ihmisille ja välittää tanssin kautta pyhän kokemuksen. Hengellisissä tilaisuuksissa esiintyminen koettiin tärkeänä hyvinvointia parantavana kokemuksena. Jos esitykseen lisättiin kokemus Jumalan läsnäolosta, saattoi esiintyjä tavoitella ajatusta siitä, että hän voisi toimia Jumalan välikappaleena. Tämä ”Jumalan sanasaattajan rooli” oli elämys, jota tanssijat tavoittelivat. Tämä tunne oli positiivinen ja uskonelämää vahvistava. Tutkimuksessa ilmeni, että kristillinen hengellinen tanssi koettiin tärkeänä uskonelämän muotona ja se nähtiin myös mahdollisena liturgian osana. Tutkimuksessa nousi kuitenkin esiin myös käsityksiä siitä, että tanssiminen ei olisi hyväksyttävää useiden kristillisten yhteisöjen piirissä. Siksi asennekulttuuri tanssia kohtaan voisi olla tärkeä teologinen tutkimuskohde tulevaisuudessa.

Tea came to Finland almost 400 years ago, but the historical pathways towards the situation of tea in the country in recent years were not straightforward. Finland is still a country of coffee drinkers, one of the biggest per-capita consumers of coffee globally. In that light the consumption of relatively luxurious tea qualities is something significant worth studying sociologically. The aims of this study are to see what kind of meanings tea has in tea enthusiasts´ narratives and to analyze the larger themes that are derived from the data gathered. The research questions in this study are: How do tea professionals and enthusiasts narrate their identities in relation to tea? What kind of meanings do tea professionals and tea enthusiasts in the Helsinki tea scene give to tea drinking? The methodological approach to the research was designed to allow gathered drive the developing theory. I interviewed eight central people in the Helsinki tea scene, all of them tea-related and some of them tea shop owners. The research process was inductive, meaning that theory is driven from the data and the phenomenological aspects of tea were the main focus of the study The data showed that tea is first and foremost a sensorial pleasure for these interviewees. Semi-structured interviews were my main method of data-collection. The interviews were ethnographical, as many of them were collected in the field. Narrative analysis was to bring out the significance of the data. The main finding of this study was that spirituality is strongly linked to tea drinking. The motives to drink tea were explained through embodied rituals that have the capacity to carry the everyday-life. The rituals of tea drinking are important because tea is a whole culture with individual meanings that might have been passed on in childhood or learned in adulthood. Another significant observation is the perceived elitism surrounding tea drinkers and how taste differences were downplayed by interviewees to seem open and tolerant towards all tastes. The narratives also implied that there is hierarchy among tea drinkers and that image is upheld by both tea people and coffee drinkers.

Tutkimus käsittelee seksuaalista asketismia varhaiskristillisessä kirjoituksessa Paavalin ja Teklan teot. Kirjoitus ajoittuu toiselle vuosisadalle jKr. ja on apokryfisten apostolien tekojen lajityypin edustaja. Tutkimuksen metodologia ammentaa ruumiinantropologiasta, feministisestä ideologiakritiikistä ja narraatiokritiikistä. Näiden lähestymistapojen kautta tarkastellaan seksuaalisen askeesin merkitystä sekä sen sosiaalisia implikaatioita. Tutkimuksen luvussa 2 tarjoama luenta Paavalin ja Teklan teoista keskittyy Teklan hahmoon ja tarkastelee tämän toimijuutta. Luenta sisältää valikoitujen katkelmien käännöksiä. Seksuaalisen asketismin teema avaa ja syventää eroa Paavalin ja Teklan kertomuksen eri tasojen välillä osoittaen, ettei seksuaalinen askeesi ja neitsyyden saama arvo ole täysin sama läpi kertomuksen. Makarismit kertomuksen alussa johdattavat lukijaa yleistämään Paavalin julistuksen koko kertomuksen tulkinnalliseksi viitekehykseksi, mutta kuvaus Teklasta marttyyrina ja kastettuna ja pelastuksen todeksi elävänä opettajana välittävät toisenlaista ruumiillisuuden kokemusta ja painotusta. Luvussa 3 tarjotaan katsaus merkittävimpiin vertailukohtiin muissa apokryfisissä apostolien teoissa naisten seksuaalisen askeesin suhteen. Ruumiillisuuden näkökulma on tuonut esiin ristiinpukeutumisen herättämiä ristiriitoja, joita käsitellään luvussa 3. Naisten ristiinpukeutuminen ja hiusten leikkaaminen tuomitseminen antaa viitteitä siitä, että sen sisältämiä merkityksiä ja konkreettisia seurauksia oli kirkon johdossa vaikea hyväksyä. Sukupuolieron kategoriasta ei haluta luopua, sillä se olisi merkinnyt sukupuolisen hierarkian perustan lakkaamista. Toisaalta sukupuoliero liittyy myös kysymykseen identiteetistä, mikä näkyy keskustelussa ylösnousemusruumiista. Tutkimus esittää, että ristiinpukeutuminen mahdollistui ainakin osittain sen ajatuksen kautta, että pelastuksessa palautuisi luomisen alkuperäinen hyvä ja androgyyni ihmisyys. Teklan kertomus on siten nähtävissä esimerkkinä siitä, miten uskonnolliset ideat muodostavat, ohjaavat ja muokkaavat sosiaalista todellisuutta ja sitä, miten materiaalinen maailma ymmärretään.