Browsing by Subject "sekularisaatio"

Tämä tutkimus käsittelee kohua, joka alkoi sisäministeri Päivi Räsäsen Kansanlähetyspäivillä pitämästä puheesta heinäkuussa 2013. Tiedotusvälineet tarttuivat tapahtuman jälkeen virkkeeseen, jossa Räsänen pohti, onko Raamattu joskus asetettava lain edelle. Tutkimustehtäväni on selvittää, miten puhetta käsiteltiin suomalaisissa sanomalehdissä. Tutkin ensinnäkin sitä, ketkä puhetta kommentoivat ja miten keskustelu eteni. Toiseksi tarkastelen sitä, millaisia sisältöjä media tuotti Räsäsen puheesta. Aineistooni kuuluu neljätoista Suomessa ilmestyvää suomenkielistä sanomalehteä ja verkkouutispalvelua sekä Suomen Tietotoimisto. Analyysimenetelmäni on aineistolähtöinen laadullinen sisällönanalyysi. Tutkimukseni kontekstia kuvaan esittelemällä tutkimuskirjallisuutta uskonnon asemasta 2010-luvun länsimaisissa yhteiskunnissa. Lisäksi valotan uskonnon suhdetta puoluepolitiikkaan ja mediaan. Tutkimusaineistossa Räsäsen ajatuksiin ottavat kantaa poliitikot, kirkon edustajat, kansalaiset ja media itse. Poliitikot tuomitsivat Räsäsen ajatuksen lain rikkomisesta lähes yksimielisesti ja vaativat Räsästä kantamaan vastuun puheistaan. Kirkon edustajat sanoutuivat irti Räsäsen puheesta kommentoimalla Räsäsen raamattunäkemystä, teologisia painotuksia, eettisiä kantoja ja asemaa suhteessa kirkkoon. Media raportoi puheesta seuranneista kirkosta eroamisista. Kirkko ja kaupunki -lehden päätoimittajan Seppo Simolan ja Räsäsen sananvaihto tiivisti kirkon liberaalin ja konservatiivisen siiven linjaerot. Kansan ääni kuului monipuolisimmin lehtien julkaisemissa mielipidekirjoituksissa. Median vaikutus kohussa näkyi karkeasti jaoteltuna kahdella tasolla: Puhetta ja siihen liittyviä teemoja kommentoitiin ensinnäkin suoraan lehtien pääkirjoituksissa ja muissa toimitusten mielipiteellisissä teksteissä. Toiseksi tiedotusvälineet määrittelivät koko tapausta koskeneen keskustelun kulun. Tarkastelin Päivi Räsäsen puheesta virinnyttä mediakeskustelua myös yhteiskuntatieteellisen moraalipaniikin käsitteen avulla. Moraalipaniikkien on määritelty sisältävän viisi kriteeriä, joilla yhteiskunta reagoi sitä kohtaavaan yhteiseen uhkaan. Nämä kriteerit – huoli, vihamielisyys, suhteettomuus, leimahtavuus ja yksimielisyys – olivat nähtävissä siinä, miten yhteiskunnan eri osapuolet suhtautuivat konservatiiviseen kristilliseen puheeseen. Julkinen keskustelu puheesta toi esiin uskonnon, politiikan ja median liikkeessä olevat valta-asetelmat. Aineistossani poliitikot määrittelivät uskonnon paikan, mutta lopullinen valta oli medialla, joka tarjosi julkisen tilan niin politiikalle kuin uskonnollekin. Moraalipaniikin piirteet osoittivat, että keskustelulle uskonnon paikasta on tarvetta suomalaisessa yhteiskunnassa. Kohussa oli piirteitä sekä sekulaarille että jälkisekulaarille yhteiskunnalle ominaisesta itseymmärryksestä. Tutkimus osoittaa, että samalla, kun yhteiskunta sanoutuu näennäisesti irti yhteisestä moraalista, se etsii suvaitsevaisuudesta itselleen yhteistä pyhää.

Tässä tutkielmassa tarkastelen uskonnonopettajien näkemyksiä evankelisluterilaisen uskonnon oppiaineen erityislaadusta etenkin suhteessa yhteiskuntaoppiin. Tutkimus asemoituu muuttuvan yhteiskunnan kontekstiin. Keräsin tutkimuksen aineiston kyselyhaastattelun avulla lukion uskonnonopettajilta ympäri Suomea. Pääaineiston lisäksi tutkimuksessa on tärkeässä roolissa lukion evankelisluterilaisen uskonnon ja yhteiskuntaopin opetussuunnitelman perusteet sekä aiempi tutkimustieto. Toteutin tutkimuksen kvalitatiivisesti fenomenografista tutkimusmetodia käyttäen. Tulosten perusteella uskonnon oppiaineen erityislaatu nykypäivän lukiossa on mahdollista kiteyttää kolmeen tärkeimpään aihealueeseen: katsomuslukutaito, dialogitaidot ja monikulttuurisuus. Näiden sisältöjen kautta uskonnon tehtävää yleissivistävänä ja kansalaiskasvatuksellisesti tärkeänä oppiaineena sekä laaja-alaisen ymmärryksen osa-alueena perusteltiin eniten. Tutkittavat pohtivat sitä, vastaako nykyinen oman uskonnon opetusta antava malli aidosti yhteiskunnan vaatimuksiin. Tutkimukseen osallistuneet opettajat seisoivat vankasti oman oppiaineensa erityisyyden takana, mutta nostivat esiin myös useampia muutostarpeita. Potentiaalisena vaihtoehtona nykyiselle mallille nähtiin uskonnon eri oppimäärät ja elämänkatsomustiedon yhdistävä katsomusoppiaine. Tutkimuksessa uskonnonopetuksen suhdetta yhteiskuntaoppiin lähestyttiin uskonnon oppiaineen yhteiskunnallisten teemojen kautta. Tutkittavat pitivät tärkeänä etenkin kulttuurin, uskontojen, katsomusten ja yhteiskunnan välisiä yhteyksiä sekä katsomuksellisten dialogitaitojen kehittymistä. Tutkimus osoittaa, että uskonnon oppiaineen sisältöjen siirtämistä toisiin oppiaineisiin ei pidetä mahdottomana. Analyysini mukaan uskonnon yhteiskunnallista roolia lukiossa tulisi korostaa aiempaa enemmän ja näiden teemojen käsittely esimerkiksi yhteiskuntaopin tunneilla olisi varmasti asian edistämisen kannalta positiivinen muutos. Tutkimustulokset ilmentävät monipuolisesti näkemyksiä sen puolesta, miksi uskonto on yhä tänäkin päivänä perustellusti hyödyllinen ja erityinen oppiaine. Lukio yleissivistävänä oppilaitoksena tarvitsee osakseen katsomus- ja uskontolukutaitoa opettavan oppiaineen, mutta opetuksen toteuttamisen tapaan kaivataan muutosta. Kun uskonnonopetusta perustellaan sen yhteiskunnallisesta tavoitteesta käsin, ei sen tärkeää merkitystä voida tarpeeksi korostaa: kun ymmärrät uskontoja, ymmärrät yhteiskuntaa.