Browsing by Subject "sosiolingvistiikka"

Tutkielmassani tarkastelen, kuinka Ahvenanmaan, Turunmaan ja Uusimaan ruotsinkielisissä murteissa käytetään negaatiota inga verrattuna ruotsin kielen tavallisimpiin negaatioihin int, inte ja it. Tarkastelen tutkielmassani, kuinka informanttien asuinalue, ikä ja sukupuoli näkyvät negaatioiden käytössä. Teoriaosiossa käsittelen sosiolingvistiikkaa ja murteentutkimusta tutkimusalana ja kuinka erilaiset kielenulkoiset tekijät vaikuttavat kieleen. Lisäksi käsittelen Ahvenanmaan, Turunmaan ja Uusimaan murteita sekä negaation inte etymologiaa ja kieliopillista funktiota. Tutkimukseni perustuu puhuttuun ja litteroituun materiaaliin, joka on kerätty puhekorpus Talkoon SLS:n toimesta projektissa Spara det finlandssvenska talet vuosina 2005-2008 sekä vanhemmasta julkaisusta Från Pyttis till Nedervetil. Tutkimuksessa käyttämäni metodi on variaabelianalyysi. Analyysini on määrällinen ja esittelen tuloksia diagrammein ja taulukoin. Tutkimuksessani on 155 informanttia puhekorpus Talkosta. Analyysini osoittaa, että negaatio inga on yleisin Länsi-Turunmaalla ja Itä-Ahvenanmaalla, mutta Uusimaalla negaation esiintyminen on vähäistä ja inga esiintyy lähinnä Itä-Uusimaalla. Informanttien ikä vaikuttaa vaihtelevasti negaatioiden käyttöön. Länsi-Ahvenanmaalla negaatio inga on hieman yleisempi nuorten informanttien keskuudessa, kun taas Itä-Ahvenanmaalla ja Itä-Turunmaalla negaatio inga on yhtä yleinen nuorten ja vanhempien informanttien keskuudessa. Länsi-Turunmaalla inga on yleisempi vanhempien informanttien keskuudessa, kuin myös Itä-Uusimaalla. Analyysini osoittaa, että negaatio inga esiintyy yhtä paljon sekä naisten että miesten keskuudessa Ahvenanmaalla, mutta enemmän miesten keskuudessa koko Turunmaalla sekä Itä-Uusimaalla. Analyysini osoittaa, että eri informanttiryhmiä tarkasteltaessa variaatio negaatioidenkäytössä on suurta. Tästä poiketen itäuusimaalaisten nuorten naisten negaationkäytössä ei näy ollenkaan variaatiota, sillä he käyttävät ainoastaan negaatiota int.

Tutkielmassa tarkastellaan identiteetin rakentamisen kielellisiä keinoja aikakauslehtien henkilöjutuissa. Tavoitteena on selvittää, miten toimittajan kielelliset valinnat vaikuttavat haastateltavasta muodostuvaan kuvaan. Tutkielman teoreettinen tausta on diskurssintutkimuksessa ja sosiolingvistiikassa, jonka suuntauksista hyödynnetään variaationtutkimusta sekä kansanlingvistiikkaa. Aineistona tutkielmassa on yhdeksän henkilöjuttua kolmesta eri aikakauslehdestä: Helsingin Sanomien Kuukausiliitteestä, Imagesta sekä Trendistä. Haastateltavina jutuissa ovat muusikot Alma Miettinen, Michael Monroe ja Antti Tuisku, rap-duo JVG, entinen huipputason taitoluistelija Kiira Korpi, jääkiekkoilija Patrik Laine, jääkiekkoasiantuntija Juhani Tamminen, kansanedustaja, vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson sekä ulkoministeri Timo Soini. Työn tutkimusote on kvalitatiivinen. Analyysissä tarkastellaan haastateltavien sitaattien kielenpiirteitä sekä toimittaja-kertojan käyttämää metakieltä ja niiden merkitystä haastateltavien identiteetin konstruoinnissa. Lisäksi analysoidaan haastateltavien muun sosiaalisen tyylin kommentoimista ja tyylillisiä muutoksia haastateltavien sitaattien kielimuodoissa. Tutkielmassa osoitetaan, että sitaattien kielimuodolla on mahdollista rakentaa haastateltavalle yhtä tai useampaa sosiaalista identiteettiä. Esimerkiksi Li Anderssonin jutussa sitaattien kielimuoto on poliittisessa diskurssissa yleiskielinen ja yksityisessä diskurssissa puhekielinen. Sitaattien kielellisillä piirteillä voidaan myös korostaa haastateltavan sosiaalista taustaa tai tiettyyn alakulttuuriin samastumista. Kielellisten piirteiden ohella metakielelliset kommentit muokkaavat haastateltavista muodostuvaa kuvaa. Esimerkiksi Patrik Laineen puhetyylin nimeäminen keskivahvaksi tampereeksi vahvistaa jutun jääkiekkodiskurssia. Toisaalta jutun jääkiekkodiskurssi vahvistaa Tampereen seudun puhekieleen liitettyä maskuliinisuutta. Tutkielmasta selviää myös, että muun sosiaalisen tyylin kuvailulla voidaan rakentaa haastateltavan sosiaalista identiteettiä: Michael Monroen meikkaamista ja korujen käyttöä toistuvasti kommentoimalla alleviivataan jutun rockdiskurssia. Tyylilliset muutokset haastateltavien sitaateissa puolestaan voivat kertoa vaihtelevista identiteeteistä. Esimerkiksi Kiira Korven sitaattien tyylilliset muutokset viittaavat yksityisen ja julkisen identiteetin vaihteluun jutussa.

Tutkielmassa perehdytään impersonaaliseen uno-pronominiin vertailemalla sen käyttöä Espanjan pääkaupungin Madridin ja Meksikon pääkaupungin Méxicon välillä. Kyseessä on osittain laadullinen ja osittain määrällinen tutkielma, jossa käytetään materiaalina PRESEEA:n sosiolingvististä korpusta Madridista ja Méxicosta. Korpuksista laskettiin kaikki tapaukset, joissa uno-pronominia käytettiin impersonaalisena, ja analysoitiin ne eri kriteerein. Tapauksista tutkittiin, kehen pronominilla uno viitattiin, minkä tyyppisissä diskursseissa sitä käytettiin, sekä minkä semanttisten verbiluokkien kanssa se esiintyi yleisimmin. Sen lisäksi käännettiin katse myös puhujiin, ja tutkittiin, miten sukupuoli, ikä ja koulutusaste vaikuttavat uno-pronominin käyttöön. Työssä myös tarkasteltiin tapauksia, joissa puhuja lausuu tämän pronominin vain kerran puheessaan, ja analysoitiin syitä tälle valinnalle. Työn keskeiset tulokset olivat, että Méxicossa uno-pronominia käytetään huomattavasti enemmän kuin Madridissa, mikä myös osaltaan johti siihen, ettei kaikkia kaupunkien välisiä vertailuja pystytty toteuttamaan. Uno-pronominilla viitattiin useimmiten itseensä Madridissa, kun taas Méxicossa yleisin viittaus oli yleistys, johon puhuja liittää myös itsensä. Diskurssityypissä oli myös eroja näiden kahden kaupungin välillä: Madridissa yleisintä oli käyttää uno-pronominia puhuttaessa hypoteettisista tilanteista, jolloin viittauksessa oli tavallisimmin yleistys omasta kokemuksesta, kun taas Méxicossa sitä käytettiin kerrottaessa omasta elämästä, jolloin puhuja viittasi yleisimmin itseensä. Molemmissa kaupungeissa uno-pronominia käytettiin vähiten kolmannessa diskurssityypissä, eli yleisistä aiheista puhuttaessa. Méxicossa uno esiintyi yleisimmin verbien kanssa, jotka ilmaisivat toimintaa, tilaa ja liikettä, ja vähiten verbien kanssa, jotka ilmaisivat ymmärrystä, halua ja vaikuttamista, kommunikaatiota, tai tunnetta. Tutkittiin myös, kehen puhuja viittaa yleisimmin näiden eri verbiluokkien kanssa, ja huomattiin, että verbien kanssa, jotka ilmaisivat toimintaa, liikettä ja tunnetta oli enemmän vaihtelua viittauksissa, kun taas esimerkiksi verbien kanssa, jotka ilmaisivat halua ja vaikuttamista viittauksessa oli yleisimmin yleistys tai viittaus puhujaan itseensä. Madridissa oli vain kolme tapausta, joissa uno oli lauseen subjektina, joten tätä vertailua ei voitu suorittaa. Työssä tarkasteltiin myös puhujia sosiolingvistisestä näkökulmasta. Tämän osion tärkeimmät tulokset olivat, että Méxicossa uno-pronominia käyttivät yleisimmin miehet, sekä puhujat, joilla on matalin koulutusaste, kun taas Madridissa käyttö jakautui lähes tasaisesti miesten ja naisten, sekä eri koulutusasteiden välille. Sen sijaan molemmissa kaupungeissa uno-pronominia käyttivät yleisimmin vanhimpaan ikäryhmään kuuluvat puhujat. Méxicossa naiset ja nuoret käyttävät yleisimmin uno-pronominia yleistyksenä, johon he liittivät myös itsensä. Vähiten koulutetut käyttivät uno-pronominia useimmiten erilaisiin yleistyksiin, ja keskimmäinen ikäryhmä viittasi itseensä. Lopuksi vielä tarkasteltiin tapauksia, joissa uno esiintyi vain kerran puhujan puheessa, ja pohdittiin, miksi näissä tapauksissa on päätetty käyttää uno-pronominia. Pronominia oli käytetty esimerkiksi attenuoimaan viestiä, eli heikentämään sen illokutorista voimaa (Briz ja Abelda 2013), suojelemaan puhujan kasvoja (Brown ja Levinson 1987), sekä tyylillisistä syistä. Uno-pronominia käytetään Méxicossa ja Madridissa monen lailla eri tavoin. Méxicossa niin käytön yleisyys, käyttäjät, kuin käyttötavat eroavat Madridista. Tämä tutkimus on vain alustava kuva näiden kaupunkien uno-pronominin käyttöön, ja tulevaisuudessa olisi tärkeä tutkia ja vertailla myös muita impersonaalisia muotoja.

Tutkielma käsittelee työntekijöiden asenteita, tuntemuksia ja kokemuksia englannin kieleen liittyen suomalaisilla työpaikoilla. Kansainvälistymisen, viestintäteknologian kehittymisen sekä globalisaation vaikutuksesta erilaisten työyhteisöjen kieli on muutoksessa. Tutkielman tavoitteena on selvittää, miten näihin muutoksiin ja kielenkäyttöön suhtaudutaan työntekijätasolla: se pyrkii vastaamaan kysymyksiin kielitaidon riittävyydestä, yritysten kielilinjauksista ja kielitaito-odotuksista. Lisäksi se tarkastelee kielen vaikutusta sosiaalisiin tilanteisiin työyhteisössä. Tutkielma kytkeytyy sosiolingvistiseen kieliasennetutkimukseen ja yritysmaailman kielipolitiikasta tehtyyn tutkimukseen. Aineistona on kyselylomake, johon vastasi 30 työntekijää viiden eri alan yrityksestä. Vastaajien äidinkieli on suomi, mutta he käyttävät työssään englannin kieltä. Tutkimuksessa havaittiin, että englannin kieltä käytetään laajasti erilaisissa yhteyksissä työpaikalla. Vaikka moni vastaaja koki kielitaitonsa riittäväksi, aiheutti englannin kielen käyttö kuitenkin myös negatiivisia tuntemuksia, esimerkiksi epävarmuutta ja kokemuksia itseilmaisun rajallisuudesta. Suullinen kielenkäyttö koettiin haastavampana kuin kirjallinen. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että virallinen, kirjattu kielipolitiikka ja erilaiset kielilinjaukset puuttuvat useista yrityksistä. Englannin kielen taito näyttäytyy työpaikoilla olettamuksena, ja kielikäytännöt muotoutuvat ilman virallisia linjauksia eri tavoin neuvottelemalla tai osallistujien äidinkielestä tai kielitaidosta riippuen. Linjausten puuttuminen koetaan myös hankalana ja turhauttavana. Asenteet englannin kieltä ja sen tarpeellisuutta kohtaan ovat kuitenkin tulosten mukaan myönteisiä, eikä kieltä tai sen käyttöä koeta uhaksi suomen kielelle. Englannin kieli nähdään tarpeellisena, jopa välttämättömänä kansainvälistyvän työelämän ja kilpailukyvyn kannalta. Englannin kielitaidolla on käyttäjälleen myös henkilökohtainen hyöty, ja kielitaitoa ollaan valmiita kehittämään.

Tässä tutkielmassa tarkastellaan eteläpohjalaispoliitikko Antti Kurvisen murteellisuutta. Tutkielmassa selvitetään, missä määrin yleiskielen d:n murteelliset vastineet sekä švaavokaalit esiintyvät Kurvisen puheessa. Keskiössä on yksilön kielen eli idiolektin tilanteinen vaihtelu poliittisissa puheenvuoroissa. Tutkielma edustaa sosiolingvististä variaatiotutkimusta. Aineisto koostuu seitsemästä kaupunginvaltuustopuheenvuorosta ja yhdeksästä eduskunnan täysistuntopuheenvuorosta vuodelta 2020 sekä neljästä ministeripuheenvuorosta vuodelta 2021. Ministeripuheenvuoroista kaksi on tiedotustilaisuutta ja kaksi televisiohaastattelua. Kahdessa aiheena on korona ja kahdessa koulutuspolitiikka. Aineistoa tarkastellaan sekä laadullisesti että määrällisesti. Tutkimuksessa havaitaan, että yleiskielen d:n murteellista r-varianttia esiintyy Kurvisen puheessa enemmän kuin murteellista švaavokaalia. Valtuustopuheenvuoroissa yleiskielen d edustuu murteellisena kahdessa kolmasosassa tapauksista ja eduskunta- ja ministeripuheenvuoroissakin vajaassa puolessa tapauksista. Švaavokaalia esiintyy valtuustopuheenvuoroissa hieman yli puolissa tapauksista sekä eduskunta- ja ministeripuheenvuoroissa kolmanneksessa tapauksista. Sanoissa, joissa esiintyy molempien näiden murrepiirteiden esiintymäpaikka, esiintyy useimmiten vain toinen piirteistä murteellisena. Tällöin murteellisena esiintyy useammin yleiskielen d. Kurvisen puheenvuoroista murteellisimpia ovat kaupunginvaltuustopuheenvuorot. Eduskunta- ja ministeripuheenvuoroissa murteellisia muotoja esiintyy vähemmän kuin valtuustopuheenvuoroissa, ja niiden murteellisuusaste on keskenään melko samankaltainen. Ministeripuheenvuoroista televisiohaastattelut ovat murteellisempia kuin tiedotustilaisuuspuheenvuorot. Tutkielman tulosten perusteella voidaan nähdä, että puhetilanteella on merkittävä vaikutus kielen variaatioon ja murteellisuuteen. Suurin vaikutus näyttäisi olevan sillä, millaisessa kielellisessä ympäristössä toimitaan. Lisäksi murteellisuuteen vaikuttaa sanojen frekvenssi sekä se, missä määrin puheenvuoroa on valmisteltu.

Tämä sosiolingvistinen tutkielma pyrkii selvittämään Lontoossa kehittyneen kielivarieteetin, Multicultural London Englishin (MLE), käyttöä kirjoitetussa muodossa. Tutkielman tavoitteena on selvittää, käytetäänkö tämän niin kutsutun multietnolektin piirteitä myös kirjallisessa ilmaisussa. Multietnolektit sekoittavat monia eri kieliä ja yksinkertaistavat valtakieltä. Multietnolekteja on syntynyt moniin Euroopan monietnisiin kaupunkeihin vuosituhannen vaihteessa, ja ne ovat olleet sosiolingvistiikan tutkijoiden mielenkiinnon kohteita jo pitkään. Tämä tutkielma keskittyy kolmeen MLE:n piirteeseen: slangisanojen käyttöön, fonologisten piirteiden toteutumiseen kirjoitetussa muodossa sekä man-sanan käyttöön pronominina. Aineistona tutkimuksessa käytettiin grime-artistien twiittejä. Twitter-aineistot ovat tulleet viime vuosina yhä suositummiksi kielentutkijoiden parissa. Tähän tutkimukseen se valikoitui, koska epästandardeja varieteetetteja esiintyy sosiaalisessa mediassa verrattain paljon. Aineisto kerättiin 20 grime-artistin twiiteistä, ja kokonaisuudessaan aineistoon kuuluu noin 60 000 twiittiä ja noin 600 000 tuhatta sanaa. Aineistoa käsiteltiin käyttäen SketchEngine-nimistä korpustyökalua. Löydöksiä verrattiin MLE korpukseen, joka koostuu puhutusta MLE-aineistosta. Suurin osa analyysista oli määrällistä, mutta kielenpiirteitä käsiteltiin esimerkkien avulla myös laadullisesti. Aineistosta etsittiin avainsanoja, sanojen yleisyyttä sekä niiden kollokaatiota (sanoja, jotka esiintyvät yhdessä). Tutkimustulokset osoittavat, että monet MLE:n piirteet ovat siirtyneet puhutusta kielestä myös kirjallisen ilmaisun piiriin. MLE:n fonologisia piirteitä sisältäviä ilmaisuja löytyi aineistosta jonkin verran. Ilmaisut, kuten dem, dat, da ja ting, olivat yleisiä suurimmalla osalla artisteista, mutta monissa tapauksissa fonologisten ilmaisujen käyttö rajoittui muutamaan ihmiseen. MLE:n slangisanoja käytettiin aineistossa hyvin runsaasti, joten voidaan todeta, että niiden käyttö on vakiintunutta myös kirjallisessa muodossa. Myös man-pronominin käyttö oli hyvin yleistä tutkimusaineistossa. Sekä slangisanojen että man-pronominin käyttö oli yleisempää Twitter-ainestossa kuin puhutun kielen korpuksessa. Vertailu puhutun kielen korpuksen kanssa oli kuitenkin haastavaa, sillä se oli vanhempi kuin Twitter-korpus ja koostui nuorempien ihmisten haastatteluista. Tästä syystä jatkotutkimusta vaaditaan, jotta puhutun ja kirjallisen muodon välisiä eroja voidaan tutkia tarkemmin MLE-puhujien keskuudessa.

Tutkielmani käsittelee suhtautumista ja kieli-ideologioita Adam Fredrik Jaakkolaisen kirjeissä Carl Axel Gottlundille vuosina 1841–1857. Adam Jaakkolainen oli lammilainen talollinen ja itseoppinut kirjoittaja ja C. A. Gottlund suomen kielen yliopistonlehtori, kielimies ja kirjailija. Aineistoon kuuluu 29 kirjettä, joita säilytetään Kansalliskirjaston käsikirjoitusarkistossa. Gottlundin kirjoittamia vastauskirjeitä ei ole säilynyt. Tutkin Jaakkolaisen kirjeissään ilmaisemaa suhtautumista vastaanottajaan ja eri valtainstansseihin J. R. Martinin ja P. R. R. Whiten suhtautumisen teorian avulla. Tutkimus asettuu sosiolingvistiikan ja diskurssintutkimuksen kenttään. Tutkimukseni sijoittuu jatkoksi myös monitieteiselle itseoppineiden kirjoittajien tutkimukselle. Jaakkolaisen ideologiassa vastakkain ovat suomen ja ruotsin kieli. Suomi yhdistyy tavalliseen kansaan ja ruotsin kieli herroihin. Suomen kieli eli kansa on alisteisessa asemassa ruotsin kieleen eli herroihin nähden. Ruotsin kielestä ja herroista puhutaan negatiivisen affektiivisesti. Gottlundin hän mieltää suomen kielen puoltajaksi ja osoittaa myönteistä affektiivisuutta. Tsaariin ja venäläishallintoon Jaakkolainen suhtautuu aluksi ylistäen, mutta suomen kielellä julkaisemista rajoittanut vuoden 1850 sensuuriasetus muutti suhtautumista kriittisemmäksi. Venäjän kieleen suhtautuminen ei ole yhtä negatiivista kuin ruotsiin. Arvosteleva suhtautuminen paikkakunnan kappalaisiin ja kirkkoherraan kertoo Jaakkolaisen korkeasta sosiaalisesta statuksesta. Suomen kielen sisäisistä kehittämisideologioista olennaiseksi nousee kansankielisyyskanta, jota Gottlundkin edusti. Jaakkolainen siirtyy kirjeenvaihdon aikana käyttämään yhtä kotimurteensa leimallisinta piirrettä, l-varianttia t:n heikon asteen vastineena ja alkaa myös kirjoittaa etunimensä ilman d-kirjainta (Adam Fredrik > Aatu Reito ym.) Tämä kertoo implisiittisesti suvaitsevasta suhtautumisesta variaatioon ja oman murteen käyttöön. Jaakkolainen kertoo myös eksplisiittisesti olevansa kirjakielen variaation hyväksymisen kannalla.

Tutkielmassa tarkastellaan verkkokeskustelupalstalla käytyä jääkiekkoaiheista keskustelua, SM-liiga in Englishiä, jossa suomenkieliset keskustelijat leikittelevät tahallisen huonolla englannin kielellä. Tutkimuskysymyksiä ovat: minkälainen kielimuoto ”huono englanti” on ja miten siihen suhtaudutaan tässä kyseessä olevassa diskurssiyhteisössä. Työ sijoittuu sosiolingvistiikan ja diskurssintutkimuksen aloihin, ja se yhdistelee koodinvaihdon ja kieliasenteiden tutkimuksen me-todeja. Aineisto on kerätty jääkiekkoaiheiselta Jatkoajan keskustelupalstalta, ja sen analysoinnin ohella työssä esitellään yleisemmällä tasolla englannin kielen asemaa Suomessa. Teoriataustana käy-tetään sosiolingvistiikan ja diskurssintutkimuksen keinoja, kuten koodinvaihdon ja kieliasenteiden tutkimusta. Analyysiluvuista ensimmäisessä käsitellään ”huonoa englantia” tyylikeinona ja sitä, minkälaisia piirteitä kielimuodolla on. Toisessa analyysiluvussa näkökulma laajenee, kun tarkas-tellaan keskustelun ja kielimuodon merkityksiä sekä funktioita. Työssä käy ilmi, että ”huono englanti” on keskustelijoille luonnollinen ja helponoloinen kielire-surssi, jonka tehtävänä on luoda huumoria. Tämän huumorin keinot ovat keskustelijoille selviä: ne eivät vaadi metakielellä tehtävää selvitystä. Huumorin luontitapoja on löydettävissä niin ään-teiden, lauseiden kuin yksittäisten sanojenkin tasolla. ”Huono englanti” on produktiivinen kielire-surssi, jota keskustelijat kehittelevät luontevasti eteenpäin. Toisaalta he myös ottavat mieluusti käyttöön muiden kehittelemiä termejä. Ironia, joka kohdistuu useasti suomalaisiin itseensä, on vahvasti näkyvissä keskustelussa. SM-liiga in Englishiin kohdistuu kahdenlaisia asenteita: toisaalta jotkut pitävät sitä ärsyttävänä, jopa junttimaisena, toisaalta toisten mielestä se edustaa erityisen hauskaa huumoria. Ketjusta esitetyt kommentit ilmentävät samantyyppisiä asenteita kuin englannin kielen käytöstä suomen-kielisten keskuudessa on yleisestikin esitetty. Englannin asemaa suomenkielisille verkkokeskus-telijoille tärkeänä kieliresurssina ei kiistetä, mutta toisaalta se nähdään monesti myös uhkana suomen kielen olemassaololle.

Tutkielman aiheena ovat eteläpohjalaiset murrepiirteet ja niiden variaatio kolmen Etelä-Pohjanmaan maakunnassa syntyneen informantin puheessa sekä informanttien kielielämäkertahaastatteluissa esiin nousseet ajatukset ja asenteet kielenkäyttöön, murteisiin – erityisesti eteläpohjalaismurteisiin – ja erilaisiin kielimuotoihin liittyen. Tutkimuksen kvantitatiiviseen analyysiin valitut piirteet ovat jälkitavujen vokaalienvälinen h, svaavokaali sekä r yleiskielen d:n varianttina. Tutkielman tavoitteena on yhtäältä selvittää, miten taajaan nämä murteelliset variantit informanttien puheessa edustuvat ja missä muotoryhmissä niitä esiintyy. Lisäksi tutkielmassa analysoidaan kvalitatiivisesti informanttien idiolekteja ja niissä esiintyviä eteläpohjalaismurteiden, yleispuhekielen ja mahdollisten muiden murteiden piirteitä sekä variaatiota. Kielenpiirteiden analysoinnin lisäksi tutkielmassa tarkastellaan sitä, mitä kieleen ja murteisiin liittyviä ajatuksia ja asenteita informantit tuovat haastatteluissaan esiin. Tutkielman aineistona ovat kolmen informantin kielielämäkerralliset haastattelut Sata suomalaista kielellistä elämäkertaa -hankkeen eteläpohjalaispuhujien haastatteluaineistosta. Haastattelukysymykset liittyivät haastateltujen elämään, kieleen, kielenkäyttötilanteisiin ja kielikäsityksiin. Aineisto ohjaa tutkimusta siten, että kieliasenteiden tarkastelussa painotus on siinä, mitä informantit ovat itse kertoneet haastatteluissaan. Kolmen murrepiirteen kvantitatiivisen analyysin perusteella osoittautui, että yleisimmin käytetty murrepiirre oli svaavokaali, jota esiintyi monipuolisesti eri konsonanttiyhtymissä. Toiseksi yleisin piirre oli yleiskielen d:n vastine r, jota edustui eniten hd-yhtymässä. Jälkitavujen vokaalienvälisen h:n esiintyvyydessä oli hieman hajontaa. Tutkitut kolme piirrettä edustuivat vain kahdella tutkimuksen informanteista. Kvalitatiivinen analyysi osoittikin, että eteläpohjalaismurteiden piirteet eivät kuulu kaikkien eteläpohjalaispuhujien idiolektiin ja niiden sijaan puheessa voivat edustua toisille murrealueille ominaiset piirteet esimerkiksi puhujan muuttaessa toiselle paikkakunnalle. Murrepiirteiden variaatiota voi ilmetä myös erilaisissa puhetilanteissa ja eri puhekumppanien kanssa. Haastateltujen kieliasenteiden analyysi osoittaa, että kielenkäyttäjien kieleen liittyvät asenteet ilmenevät eri tavoin ja ne myös eroavat toisistaan. Informanttien henkilökohtaiset kokemukset ja kosketus erilaisiin kielimuotoihin näyttävät vaikuttavan heidän kieliasenteisiinsa. Informanttien suhtautuminen eteläpohjalaiseen murteeseen ilmeni neutraalina tai positiivisena ja informantit myös osoittivat arvostavansa murteita yleisesti. Sen sijaan suhtautuminen esimerkiksi slangiin ja monikielisyyteen vaihteli informanttien välillä. Kielielämäkerralliset haastattelut, joissa haastateltujen elämäkerta ja kieli kulkevat rinnakkain, osoittautuivat monipuoliseksi aineistoksi tutkielmalleni. Kielielämäkerrat avasivat kiinnostavia kurkistusikkunoita informanttien kieleen ja kielelliseen elämään sekä tarjosivat tutkimukseen kiinnostavia uusia näkökulmia ja jatkotutkimusmahdollisuuksia.

Tutkielmassa tarkastellaan tavallisten vantaalaisten ja helsinkiläisten, niin kutsuttujen maallikoiden eli ei-lingvistien, asenteita Vantaan puhekieltä kohtaan ja kartoitetaan, minkälaisia asenteita ja stereotypioita Vantaaseen ja vantaalaiseen puhekieleen liittyy sekä vantaalaisten että helsinkiläisten näkökulmasta. Keskeinen tarkastelun kohde on, miten vantaalaisten alueellinen ja kielellinen identiteetti suhteutuu siihen imagoon, joka alueella ja sen puhekielellä on helsinkiläisten silmissä. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä toimivat kieliasennetutkimus ja kansanlingvistiikka. Tutkimustausta muodostuu katsauksesta Vantaan ja Helsingin kaupunkien kehitykseen sekä aiemmasta tutkimuksesta. Tutkielman aineisto on kerätty Helsingin yliopiston professori Hanna Lappalaisen johdolla osana Helsingin yliopiston Suomi kieliyhteisönä -kurssia vuosina 2018 ja 2019 strukturoidun haastattelun menetelmällä lomakekyselyn muodossa. Lomakekysely sisälsi viisi avointa kysymystä, kahdeksan Likert-asteikon muodossa esitettyä väittämää sekä yhdeksän semanttista differentiaalia, jotka kartoittivat vastaajien mielikuvia kartoittavaa adjektiiviparein. Kysymykset käytiin haastateltavien kanssa läpi suullisesti. Alkuperäinen aineisto koostui 70 pääkaupunkiseutulaisen informantin vastauksista, mutta tutkielmaa varten aineisto on rajattu koskemaan 32 vantaalaisen ja 29 helsinkiläisen vastauksia. Aineiston pienen koon vuoksi saaduista tuloksista ei voida vetää yleistäviä johtopäätöksiä sen enempää helsinkiläisten kuin vantaalaistenkaan asenteista Vantaata ja sen puhekieltä kohtaan. Tutkimuksesta käy ilmi, että sekä helsinkiläisten että vantaalaisten vastaajien näkemykset Vantaasta ja vantaalaisesta puhekielestä ovat pääpiirteittäin samansuuntaisia: molemmissa vastaajaryhmissä edustetaan tasaisesti erilasia asenteita Vantaata ja sen puhekieltä kohtaan. Keskeisimmät erot vastaajaryhmien välillä liittyvät sanavalintoihin, joilla Vantaaseen liittyvistä mielikuvista puhuttiin. Tutkimus osoitti, ettei kumpikaan vastaajaryhmä edusta selkeästi yhtä tiettyä asennetta, vaan asenteet vaihtelivat vastaajakohtaisesti. Tutkimuksesta myös selvisi, että osalle sekä helsinkiläisiä että vantaalaisia on kansanlingvistinen fakta, että Vantaan puhekieli on muista pääkaupunkiseudun kielimuodoista selvästi poikkeava.