Browsing by Subject "strategia"

Monipaikkaisuus on ollut ilmiönä olemassa jo pitkään, mutta se on noussut keskusteluun Covid-19-pandemian seurauksena. Monipaikkaisuudella ei ole yhtenäistä teoreettista kehystä, mutta yksinkertaisuudessaan monipaikkaisuus on yksilön elinpiirin ulottumista kahteen tai useampaan paikkaan. Monipaikkaisuus on herättänyt keskustelua erityisesti kuntakentällä, sillä yksilöiden ja organisaatioiden liikkuvuuden dynamiikan vaikutukset esimerkiksi kuntatalouteen ovat olleet epäselviä. Kuntakentän monipaikkaisuuskeskustelu kiinnittyy erityisesti kuntatalouteen, verotukseen ja elinvoimaan, mutta myös sosiaalinen kestävyys ja osallisuus yhdistyvät kunnan monipaikkaisuustyöhön. Tutkielmassani tarkastelin Iitin viranhaltijoiden näkemyksiä kunnan monipaikkaisuudesta. Tarkoituksenani oli selvittää, minkälaisen merkityksen kunnan strategia antaa monipaikkaisuudelle, ja minkälaisena tämä merkitys siirtyy viranhaltijoiden tulkinnan kautta konkretiaan. Aineistona tutkielmassa käytin Iitin vuosien 2022-2025 kuntastrategiaa sekä kolmen viranhaltijan kanssa tehtyjä puolistrukturoituja teemahaastatteluja. Lähestymistapana käytin tulkitsevaa diskurssianalyysiä, jossa pyrin pääsemään tekstin semanttisten merkitysten ohi tekstin eri osien tarkasteluun, jotta pääsisin tulkitsemaan tekstistä erilaisten sosiaalisten todellisuuksien rakentumista. Tulkitsin aineistostani kaksi diskurssia: monipaikkaisuus kunnan resurssina sekä monipakkaisuus yksilön vapautena. Diskurssit lähestyvät monipaikkaisuutta eri näkökulmista. Monipaikkaisuus kunnan resurssina -diskurssi näkee monipaikkaisuuden kasvun työkaluna, kun monipaikkaisuus yksilön vapautena -diskurssi taas näkee monipaikkaisuuden liberalistisena ideologiana. Diskurssit ovat rinnakkaisia, mutta niissä on niin keskeisiä kuin sisäisiä ristiriitoja, jotka syntyvät erityisesti monipaikkaisten positioinnin kautta. Keskustelua käymällä ja kuntakentän monipaikkaisuuden tietoa tuottamalla monipaikkaisuustyötä voidaan kuitenkin suunnata vahvemmin elinvoimatyön tukemiseen.

Energia on maailmantalouden elintärkeä käyttövoima ja öljy on yksi tärkeimmistä energianlähteistämme. Öljy on uusiutumaton luonnonvara, jonka jatkuva hupeneminen on kiistaton tosiasia. Silti yhteiskuntamme on siitä täysin riippuvainen. Tämä tekee öljystä merkittävän strategisen luonnonvaran, ja öljyesiintymät tarjoavatkin merkittävän energia- ja geopoliittisen edun niille valtioille, joilla öljyvaroja on. Brasilia ei perinteisesti ole kuulunut maailman suurimpien öljyntuottajamaiden joukkoon. Maan rannikolta löydettiin kuitenkin erittäin suuria öljyesiintymiä vuonna 2006, ja noiden öljylöytöjen kaupallisessa hyödyntämisessä on nyt päästy alkuun. Pyrin tutkielmassani selvittämään, näkyykö öljylöytöjen vaikutus Brasilian harjoittamassa ulkopolitiikassa ja maan kansainvälisessä asemassa. Brasilian aiemmin toteuttama ulkopoliittinen linja on ollut hyvin maltillista ja konsensus-hakuista. Realistiseen ja geopoliittiseen teoriaan perustuen muodostan tutkielmassani hypoteesin, jonka mukaan Brasilian ulkopolitiikka on muuttunut öljylöytöjen myötä. Öljyn tuoman vaurauden ja vaikutusvallan myötä Brasilia uskaltaa hypoteesini mukaan ajaa omia intressejään aiempaa aggressiivisemmin. Hypoteesin todenperäisyyttä arvioidakseni olen kerännyt aineiston, joka indikoi Brasilian viime vuosina harjoittamaa ulkopolitiikkaa. Aineisto koostuu Brasiliassa ja muissa maissa julkaistuista, tutkielmani aihepiiriä käsittelevistä lehtiartikkeleista ja tieteellisistä analyyseistä. Lisäksi aineistossa on muutamia johtavien brasilialaispoliitikkojen puheita ja haastatteluita, kehittyvien talousmahtien eli BRICS-maiden välisen kokouksen loppulauselma sekä Brasilian virallinen energiastrategia. Olen analysoinut aineistoa kvalitatiivisen tutkimusmenetelmän keinoin ja poiminut teemoittelun kautta aineistosta hypoteesin kannalta oleellista tietoa. Aineiston perusteella totesin, että Brasilian kansainvälisessä asemassa on tapahtunut myönteistä kasvua. Myös Brasilian ulkopolitiikasta oli löydettävissä viitteitä muutoksesta; se ei ole enää yhtä maltillista ja rauhanomaista kuin aiemmin. Päätelmää siitä, että nämä muutokset johtuisivat nimenomaan 2000-luvulla tehdyistä öljylöydöistä, ei kuitenkaan voinut tehdä. Muutokset juonsivat juurensa enemmän ulkopolitiikkaa johtaneiden presidenttien henkilö-kohtaisiin ominaisuuksiin ja toimintatapoihin kuin strategisten luonnonvarojen tuomaan valtaan tai taloudelliseen riippumattomuuteen.

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta 2014–2020 yritysrahoitusta ovat voineet hakea maaseudulla sijaitsevat pk-yritykset. Yritysrahoitukseen kuuluvaa perustamistukea on voinut hakea yrityksen perustamiseen tai olemassa olevan yrityksen kehittämiseen sekä innovatiiviseen kokeiluun. Hankkeita oli hyväksytty 800 kappaletta 24.9.2019 mennessä, joista 32,3 % oli yritystoiminnan perustamisen, 30,9 % olemassa olevan yrityksen kehittämisen ja 33,9 % innovatiivisen kokeilun hankkeita. Toimintaansa maatalouden ulkopuolelle laajentavien maatilojen osuus oli 7,0 % kokonaishankemäärästä. Tutkimuksen tarkoituksena oli kehittää maaseudun mikroyrityksille tarjottavaa julkista rahoitusta huomioiden yritysten kasvuun liittyvät erilaiset tarpeet, jonka vuoksi kasvu määriteltiin kasvumotivaation kautta. Tutkimuksen näkökulman valintaan vaikutti se, että perustamistuki on uusi tukimuoto, joten sen pitkän aikavälin vaikuttavuutta ei voida vielä arvioida. Tutkimuksessa haastateltiin 67 yrittäjää, jotka olivat saaneet hyväksytyn päätöksen perustamistukiavustuksesta 24.9.2019 mennessä. Tutkimus oli kvantitatiivinen survey-tutkimus, joka toteutettiin strukturoituna puhelinhaastatteluna. Avoimilla kysymyksillä pyrittiin selittämään Likert-asteikollisia muuttujia. Mikroyritysten strategisen suuntaamisen käyttäytymismallit muodostettiin pääkomponenttianalyysilla ja niiden eroja tutkittiin ei-parametrisilla testeillä. Tutkimuksessa saatiin selville, että mikroyritysten käyttäytymismalleja olivat yrittäjämäisesti orientoitunut, markkinasuuntautunut ja nykytilanteen säilyttäjä. Tutkimustulokset osoittivat, että kasvumotivaatio oli korkein yrittäjämäisesti orientoituneilla mikroyrityksillä. Yrittäjämäisesti orientoituneet mikroyritykset olivat sekä proaktiivisempia että innovatiivisempia kuin muut mikroyritykset. Markkinasuuntautuneet olivat eniten riskinottohalukkaita, mutta vähiten proaktiivisia ja innovatiivisia. Nykytilanteen säilyttäjät ottivat vähiten riskiä yrityksen kasvun suuntaamisessa. Markkinasuuntautuneet mikroyritykset olivat kokeneet keskimääräistä enemmän perustamistukiavustuksen auttaneen heitä yrityksen kehittämiseen liittyvässä riskienhallinnassa. Yleisesti ottaen perustamistukiavustuksen vastatessa yrityksen tarpeita, sen koettiin auttavan myös riskienhallinnassa sekä yrityksen kehittämisessä että perustamisessa. Perustamistukiavustusta oli käytetty esimerkiksi markkinointiin, esiselvityksiin ja markkinoiden laajentamiseen. Tutkimustulosten valossa yrittäjyyden edistämisessä kehitystarpeita nähdään teknologian lisääntymisestä aiheutuvaan riskienhallintaan ja monitahoisen yhteistyön tuomaan epävarmuuteen.

Tutkimuksen tavoitteena oli lisätä ymmärrystä pienten perheyritysten strategioista sekä tarkastella miten pienyritysorientaatio (SBO) ja yrittäjämäinen orientaatio (EO) vaikuttavat yritysten strategiaan ja niiden menestymiseen. Teoriaosassa tarkasteltiin perheyritysten ominaispiirteitä, resursseja, toimintaympäristöä, strategiaa, pienyritysorientaatiota (SBO), yrittäjämäistä orientaatiota (EO) ja menestymistä. Työssä tuotiin esille aikaisempia tutkimustuloksia strategisten orientaatioiden vaikutuksesta yritysten strategiaan ja menestymiseen. Tutkimuksessa haastateltiin vuoden 2019 tammi-maaliskuussa viidestä pienestä perheyrityksestä edellisen ja nykyisen sukupolven yritysjohtajaa, yhteensä 11 henkilöä. Yrityksistä neljä oli kolmannessa ja yksi neljännessä sukupolvessa toimivia yrityksiä eri toimialoilta. Yrittäjät vastasivat teemoittain ensin avoimiin puolistrukturoituihin kysymysiin, joiden jälkeen haastateltavat valitsivat Likert -väittämistä parhaiten yritystään kuvaavan vaihtoehdon. Haastattelut tallennettiin äänitemuodossa, litteroitiin, analysoitiin ja verrattiin kvantitatiiviseen aineistoon. Tutkimusmenetelmien tulokset tukivat toisiaan. Haastatelluissa yrityksissä strategiaa ei oltu kirjoitettu, vaikka se oli kirkkaana yrittäjien ajatuksissa. Yrittäjät päivittivät yritysten strategiaa tarpeen mukaan, varmistaakseen yritystensä menestymisen sukupolvesta toiselle. Pienten perheyritysten strategiset tavoitteet olivat yrityksen kannattavuus ja hallittavuus, mutta ei yrityksen kasvu. Yritykset olivat valinneet strategiakseen joko keskittymisen tiettyihin asiakasryhmiin/ tuotteisiin tai tuotteidensa erilaistamisen. Kaikki haastatellut yrittäjät kokivat, että he olivat menestyneet yritystoiminnassaan, koska he olivat saavuttaneet asettamansa tavoitteet. Tutkimus osoitti, että pienyritysorientaatio (SBO) vaikutti pienten perheyritysten strategiaan, tavoitteisiin, jatkuvuuteen ja sen kautta yritysten pitkäikäisyyteen. Yrittäjämäinen orientaatio (EO) puolestaan ohjasi strategista toimintatapaa vastaamaan jatkuvasti muuttuvan ympäristön vaatimuksiin. Näiden tekijöiden lisäksi menestymiseen olivat vaikuttaneet yritysten resurssit, tuotteiden ja palvelujen korkea laatu, asiakastyytyväisyys ja -uskollisuus, yritysten reaktionopeus ja yrityksiin sitoutunut henkilökunta. Pienten perheyritysten tavoitteita olivat ihmiskeskeiset arvot, ei omistajien osinkotuottojen maksimoiminen. Yritykset ovat hyödyntäneet myös muita strategisia orientaatioita yrityksen elinkaaren aikana selviytyäkseen yritystoiminnassa sukupolvesta toiselle. Seuraavissa tutkimuksissa olisikin tarpeellista tutkia tarkemmin useiden strategisten orientaatioiden yhteisvaikutusta yritysten menestymiseen.

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, millaisia strategisia tavoitteita suomalaisilla elintarvikealan pienyrityksillä on tulevaisuuden suhteen lyhyellä ja pitkällä aikavälillä, sekä millaisin perustein ja prosessein ne tekevät strategiset päätöksensä. Toisaalta keskeistä oli hahmottaa, miten Elintarviketeollisuusliitto voisi omaa toimintaansa kehittämällä parantaa alan pienten toimijoiden mahdollisuuksia menestyä. Tutkimus toteutettiin teemahaastatteluin neljässätoista valitussa pieneksi luokiteltavassa elintarvikealan yrityksessä aikavälillä helmikuu 2009 - toukouu 2009. Valitut yritykset toimivat elintarviketeollisuuden eri toimialoilla. Muiden muassa kalanjalostus, vihannes- ja marjanjalostus, maitoteollisuus sekä makeisteollisuus olivat joukossa edustettuina. Haastatteluissa keskityttiin kunkin yrityksen omistuspohjaan, johtamistapoihin, strategiaan, strategian dokumentointiin ja täytäntöönpanoon, sekä tulevaisuuden suunnitelmiin lyhyellä ja pitkällä aikavälillä. Lisäksi tiedusteltiin henkilöiltä näiden asenteita ja odotuksia Elintarviketeollisuusliiton suhteen. Tutkielman teoreettisena perustana ovat M. Porterin luomat teoriat toimialan kilpailutekijöistä, I. Ansoffin ympäistöturbulenssiteoriat, sekä näiden pohjalta pidemmälle jalostetut teoriat, etupäässä J. Barneyn kilpailuetuun, sekä H. Mintzbergin strategioihin liittyvät tutkimukset. Kotimaiselta elintarvikealalta tässä tutkimuksessa on hyödynnetty pääasiassa S. Forsmanin tutkimuksia, jotka käsittelevät suomalaisista maaseudun pienyrityksiä. Lisäksi lähteinä on käytetty lukuisia muita pienyritystoimintaan keskittyviä tutkimuksia muilta toimialoilta ja maailmalta. Aiempi aiheesta tehty tutkimus antaa vahvoja viitteitä siitä, että pieni yritys ei ole vain pienennetty versio suuresta, vaan tietyiltä osin sen toimintaan ja ratkaisuihin vaikuttaa merkittävästi juuri koko. Pienestä koosta toisaalta sekä hyötyä, että haittaa. Pienten yritysten etuina suuriin nähden katsotaan olevan muiden muassa pienen ja usein yksinkertaisen organisaatiorakenteen mahdollistama päätöksenteon nopeus, sekä osittain siitä sekä muista seikoista johtuva reaktiivisuus toimintaympäristön muutoksiin. Haittoina päällimäisenä esiin nousee ennen muita resurssien vähyys, joka heijastuu koko toimintaan. Tässä tutkimuksessa esiin nousseet asiakokonaisuudet ovat suurelta osin linjassa aikaisemman tutkimuksen kanssa. Pienestä koosta johtuva haastajan asema markkinoilla tarjoaa joillekin yrityksille mahdollisuuden toimia sellaisilla osilla toimialaansa, jotka eivät suurempia yrityksiä syystä tai toisesta kiinnosta. Tällaisista tuoteyhmistä ovat tutkimukseen osallistuneet yritykset joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta löytäneet oman asemansa markkinoilla. Ongelmalliseksi kilpailun näille tutkituille yrityksille tekee se, että vähittäiskauppa on Suomessa hyvin keskittynyttä, ja siten valtakunnallisen vähittäiskauppajakelun piiriin on usein suuremmillakin yrityksillä vaikeuksia päästä. Tämän tutkimuksen yrityksillä suurimmat ongelmat olivat juuri resurssien puolella. Huolimatta ajoittaisista hankaluuksista tähän tutkimukseen osallistuneet yritykset ovat kuitenkin varovaisen luottavaisia tulevaisuutensa suhteen. Oma asema on jollain tavalla vakiintunut useimmissa tapauksissa, ja joitakin suunnitelmia tulevaisuuden varalle on olemassa. Kovin kauaskantoisia suunnitelmia ei kuitenkaan voida tehdä, johtuen ensisijaisesti toimialan jatkuvasta muutoksesta sekä sen merkittävistä vaikutuksista nimenomaan pienten toimijoiden kohdalla. Elintarviketeollisuusliiton rooli näiden yritysten tulevaisuuden kannalta on kaksijakoinen: Tuen tarve Elintarviketeollisuusliiton suunnalta on normaalioloissa toistaiseksi ollut melko vähäistä, mutta ETL:llä uskotaan yleisesti olevan halutessaan mahdollisuuksia parantaa pienten toimijoiden asemaa suurten kilpailijoiden, sekä jakeluketjujen suhteen.

Yritysten on kyettävä vastaamaan markkinoilla sekä vallitsevissa olosuhteissa tapahtuviin muutoksiin. Ilmastonmuutos, markkinahäiriöt, regulaatiot sekä sisäiset riskit ovat vain osa riskikenttää, joihin yritysten tulee puunhankintastrategioissaan varautua. Riskienhallinnan merkitys on paitsi toiminnan jatkuvuuden edellytys, niin myös vastuullisuuden osoitus sijoittajia kohtaan. Vaikka riskienhallinnan merkitys on puunhankinnan liiketoiminnan kannalta erittäin tärkeää, on puunhankinnan, riskienhallinnan ja strategian välistä tutkimustietoa tarjolla toistaiseksi vähän. Riskienhallintaa, puunhankintaa ja strategiaa koskevia erillisiä tutkimuksia sen sijaan on runsaasti. Tässä tutkielmassa pyrittiin selvittämään suomalaisten puunhankintaorganisaatioiden strategista kykyä hallita puunhankinnan liiketoimintaan liittyviä riskejä. Tutkimuksen ensisijainen tavoite oli tunnistaa puunhankinnan liiketoiminnan riskienhallinnan kattavuus, mahdolliset puutteet sekä ongelmat. Toissijaisena tavoitteena oli löytää jatkotutkimuksen aiheita, joilla havaittuja huomioita voitaisiin tarkastella erikseen ja mahdollisesti löytää sitä kautta uusia toimintatapoja. Tutkimuksen teoreettinen tausta muodostui puunhankinnan sekä riskienhallinnan välisestä yhteydestä strategiaprosessiin. Strategiaprosessi toimi tutkimuksen taustalla ja siihen yhdistettiin sekä puunhankintaa, että riskienhallintaa. Kyseessä on laadullinen tutkimus, jossa käytettiin kahta eri aineistoa sekä kahta erilaista laadullista menetelmää. Ensimmäisenä aineistona toimi Suomen isoimpien puunhankintaorganisaatioiden vuosiraporttien riskienhallintaosiot. Aineistoa analysoitiin teorialähtöisesti ja prosessoitiin ATLAS.ti-ohjelmiston avulla. Toisena aineistona toimi puunhankintaorganisaation ammattilaisille suunnattu strukturoitu, teemoiteltu kyselytutkimus, jota analysoitiin teoriaohjaavalla lähestymistavalla. Vuosiraporttien perusteella saadut tulokset osoittivat suomalaisen puunhankinnan liiketoimien riskienhallinnan olevan melko hyvällä tasolla. Merkittäviä puutteita ei ollut havaittavissa. Kyselytutkimuksen tuloksien osalta tutkimus osoitti, että kehitettäviä kohteita löytyy niin strategian kuin riskienhallinnan jalkautuksessa sekä riskienhallinnan tiedostamisessa. Tutkimuksen johtopäätöksinä voidaan pitää, että puunhankinnan liiketoiminnan, strategian sekä riskienhallinnan synteesi tarvitsee lisää jatkotutkimuksia. Tutkimuskenttää voisi kaventaa riskienhallinnan osalta yksittäisiin havaittuihin pääriskeihin, joita tarkasteltaisiin strategian ja puunhankinnan liiketoiminnan näkökulmasta. Lisäksi strategian ja strategiaan liittyvän riskienhallinnan jalkautuksen osalta esiin tulleisiin ongelmiin voisi kohdentaa tulevaisuudessa tutkimustöitä.

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten organisaation toimitusjohtajat viestintäjohtajansa näkevät ja millaisia odotuksia toimitusjohtajat viestintäjohtajaan kohdistavat. Tutkimuksen avulla pyrittiin myös hahmottamaan viestintäjohtajan roolia organisaatiossa strategisen viestinnän lähtökohdista tarkasteltuna. Tässä tutkimuksessa on vahva strateginen näkökulma, sillä viestinnästä on tulossa yhä strategisempi osa organisaatioiden toimintaa. Tutkimuksen tuloksia voidaan käyttää viestintäjohtajan työn, siihen vaadittavan osaamisen sekä yleisesti viestinnän tärkeyden laajempaan hahmottamiseen. Tutkielman teoreettinen viitekehys koostuu organisaatioiden viestinnän eri osa-alueista, strategisesta viestinnästä ulottuvuuksineen sekä johtamisesta ja strategisesta johtamisesta. Teoreettisessa viitekehyksessä käsiteltyjä teemoja yhdistää niiden linkittyminen viestintäjohtajan strategiseen rooliin organisaatiossa. Strategisen viestinnän muodostaessa tutkielman punaisen langan, liittyy organisaatioiden johtaminen ja viestintä oleellisesti viestintäjohtajan rooliin organisaatiossa. Tutkielma edustaa laadullista tutkimusta ja sen aineisto kerättiin teemahaastattelujen avulla. Tutkimusta varten haastateltiin kymmentä suomalaisen yrityksen toimitusjohtajaa. Heidän edustamiensa organisaatioiden joukossa oli niin Helsingin pörssissä noteerattuja kuin noteeraamattomia yrityksiä. Tutkimuksen tulosten perusteella toimitusjohtajat näkevät viestinnän ja viestintäjohtajansa elimellisenä osana organisaatiotaan. Vaikka viestintä lukeutuu organisaatioiden tukitoiminnoksi, on sillä tärkeä rooli organisaation menestyksen kannalta. Tukitoiminnossa toimiessaan viestintä auttaa organisaatioita toimimaan, sillä ilman hyvin toimivaa tukea ei organisaation menestyminen olisi mahdollista. Viestintää arvostetaan ja sen arvo organisaatioille tunnistetaan. Viestinnän ja viestintäjohtajan rooli organisaatiossa näyttäytyi tulosten perustella hyvin strategisena, sillä viestinnän rooliksi nähtiin organisaation suunnan näyttäminen ja toimintaympäristön luotaaminen. Toisaalta toimitusjohtajat odottivat viestintäjohtajien olevan strategisia partnereitaan ja haastajiaan. Viestintäjohtajasta piirtyi tutkimuksen aikana hyvin moninainen kuva. Toimitusjohtajat odottavat viestintäjohtajansa olevan monitahoisia strategisia toimijoita. Viestintäjohtajalta odotetaan viestinnällisen osaamisen ohella niin liiketoiminnallista kuin johtamiseen liittyvää osaamista.

Tutkielmassa käsitellään terroristijärjestö Islamilaisen valtion propagandaa ja erityisesti internetissä levitettyä Rumiyah-propagandalehteä. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, miten Islamilainen valtio esittää propagandassaan erityisesti länsimaat, naisen toimijuuden sekä väkivaltaa suhteessa inhimillisyyteen. Tutkielmassa pohditaan myös, miten toiseuttamisen prosessi näkyy analysoitavissa kategorioissa. Tutkielman metodologisen viitekehyksen muodostaa sisällönerittely- sekä analyysi. Aineistona toimii Rumiyah-propagandalehti, jota on julkaistu 13 numeroa vuosien 2016 ja 2017 välillä. Tutkimus sijoittuu kulttuurisen terrorismintutkimuksen poikkitieteelliselle kentälle. Islamilainen valtio nousi ilmiöksi erityisesti vuosina 2014, jolloin se julistautui kalifaatiksi. Järjestön onnistui luoda itsestään paikallinen, alueellinen ja globaali uhkatekijä. Järjestön saamaan huomioon on ollut vaikuttamassa myös Islamilaisen valtion mediastrategia ja laajalle levinnyt propagandamateriaali. Korkein tuotantoarvoin valmistettu propaganda levisi laajalle, myös ei-arabiankieliselle, yleisölle erityisesti sosiaalisen media välityksellä. Propagandan ja itse järjestön saaman huomioarvon takia on olennaista analysoida propagandajulkaisujen esitystapoja, sillä propagandalla on mahdollista vaikuttaa vastaanottavan yleisön käsityksiin. Tutkimuksen perusteella länsimaat esitetään vääräoppisina ja pahoina paikkoina, joiden strategisella demonisoinnilla, toiseuttamisella, luodaan legitimiteettiä Islamilaiselle valtiolle. Naisen toimijuus esitetään aineistossa normatiivisia ohjeistuksia noudattavana roolina mutta myös toisaalta aktiivisempana subjektina. Molempia esitystapoja kuitenkin lävistää äänetön, toiseutettu esitys naisen toivotusta toimijuudesta, minkä voidaan nähdä olevan Islamilaisen valtion strateginen valinta. Väkivallan eri esittämistavoilla toiseutetaan väkivaltatilanteen kauhua, uhrien inhimillisyyttä sekä näiden puolustuskyvyttömyyttä, minkä viestinnällisyyttä Islamilainen valtio hyödyntää järjestön strategisiin tarpeisiin.

Menestys huippu-urheilussa on suomalaisille tärkeää, asiaa on selvitetty kansalaisilta muun muassa kyselytutkimuksin. Huippu-urheilun asemaa määritellään myös liikuntalaissa ja siitä on maininta usein hallitusohjelmissa. Suomalainen järjestäytynyt urheilu on organisaatioltaan erittäin kompleksinen. Kyseessä on enemmän itsenäisten toimijoiden muodostama verkosto kuin yhtenäinen organisaatio. Rakenteen voidaankin olettaa asettavan merkittäviä haasteita yhteisen strategian muodostamiselle ja implementoinnille. Onkin mielenkiintoista selvittää, mitkä strategisen tason tekijät suomalaisessa huippu-urheilujärjestelmässä tukevat urheilijoiden menestystä ja mitkä asiat kaipaavat muutosta? Entä mihin suuntaan strategiaa tulisi kehittää ja mihin ulkoisiin seikkoihin tulisi pyrkiä vaikuttamaan, jotta menestys huippu-urheilussa voitaisiin taata jatkossakin? Itäblokin kommunististen valtioiden hajoamisen ja globalisaation seurauksena arvioitiin, että eri maiden huppu-urheilujärjestelmät alkaisivat muistuttaa merkittävässä määrin toisiaan. Kansainvälisin tutkimuksin on kuitenkin osoitettu, että länsimaiden huippu-urheilujärjestelmissä on edelleen merkittäviäkin eroavaisuuksia. Artikkelissaan ”A Conceptual Framework for Analyzing Policy Factors Leading to Sport Success” de Bosscher ym. määrittelevät yhdeksän hallinnollisen tason kohtaa, joissa tehdyt ratkaisut vaikuttavat ratkaisevasti kansallisen urheilujärjestelmän kansainväliseen huippu-urheilumenestykseen. Strategian käsite on erittäin monitulkintainen. Yhden määritelmän mukaan organisaatiot tarvitsevat strategiaa etenemissuunnan osoittamiseen, toimenpiteiden fokusointiin, organisaation olemuksen määrittelyyn ja toiminnan johdonmukaistamiseen. Henry Mintzberg on eritellyt strategian viisikohtaisesti, missä se määritellään suunnitelmaksi, tempuksi tai juoneksi, toimintamalliksi, positioksi ja perspektiiviksi. Tutkimuksen aineisto kerättiin haastattelemalla yhteensä kymmentä keskeistä operatiivista johtajaa jotka edustivat Opetus- ja kulttuuriministeriötä, Suomen Olympiakomiteaa ja kuutta urheilun lajiliittoa. Haastattelukysymykset johdettiin de Bosscher ym. artikkelin päätelmistä ja saadut haastatteluvastaukset kategorisoitiin Mintzbergin viisikohtaisen strategiamallin mukaisesti. Tutkimuksen johtopäätöksinä todetaan ensinnäkin, että suomalaisen huippu-urheiluorganisaation pirstaloitunut ja nykyrakenne ei tue tehokkaasti menestyksen tavoittelua. Yhteistyö verkoston sisällä on puutteellista ja toiminnan johtamisessa esiintyy merkittäviä ongelmia. Toiseksi huippu-urheilun rahoitusasema on haastava. Julkisen rahoituksen osuus ei todennäköisesti tule kasvamaan, joten resursseja on saatava lisää yksityiseltä sektorilta. Samanaikaisesti on kyettävä myös priorisointiin tuensaajien välillä. Rahan todetaan myös katoavan liian suureksi paisuneen organisaation syövereihin. Kolmanneksi valmennusprosessien tukemisessa kaivataan pitkäjänteisempää otetta. Erityisen positiivista palautetta saivat osakseen tavoitteellisen urheilun sekä opiskelun yhdistämiseen tähtäävät urheiluakatemiajärjestelmä ja suomalainen kaksoisura-malli. Näiden edelleen kehittämiseen toivotaan sijoitettavan panoksia. Valmentajan ammatin yhteiskunnallisen arvostuksen nostaminen sekä soveltavan tutkimuksen resursoiminen ovat myös tärkeitä toimenpiteitä. Neljänneksi todettiin, että menestystä tullaan myös tulevaisuudessa mittaamaan lähinnä saavutetuilla arvokilpailumitalien määrällä. Näiden rinnalle olisi kuitenkin luotava myös joitain laadullisia mittareita. Viidenneksi järjestäytyneen urheilun on tulevaisuudessa integroiduttava paremmin koulumaailman kanssa. Tällä tavalla urheilu olisi mukana ratkaisemassa liikkumattomuudesta koituvia ongelmia. Kysymys on ennen kaikkea kansanterveydellinen, mutta se on oleellisen tärkeä myös tulevaisuuden huippu-urheilumenestyksen suhteen.

Maisterintutkielma tarkastelee filosofisen analyysin menetelmällä tulevaisuuden käsitettä strategisen ajattelun ja toiminnan osana. Tutkimuksessa keskeisemä aineistona käytetään Timo Santalaisen teosta (2009) ”Strateginen ajattelu & toiminta”. Strateginen ajattelu suuntaa tulevaisuuteen ja ohjaa strategista toimintaa. Tässä tutkimuksessa tulevaisuus käsitetään toiminnan kautta luotavana asiana, johon on valmistauduttava aktiivisesti. Ajatus tulevaisuudesta on muuttunut antiikin ajoista nykypäivään. Toisin kuin antiikin aikana, nykypäivänä ajatellaan, että mahdollisia tulevaisuuksia on yhden sijaan useita ja tulevaisuuteen vaikuttavana tekijänä on Jumalan sijaan ihminen itse. Nykyisin tulevaisuutta pyritään tutkimaan muun muassa tulevaisuudentutkimuksen keinoin. Liiketoiminnassa tulevaisuutta pyritään hallitsemaan liiketoimintastrategioiden avulla. Tutkimuksessa aineistona käytetyn teoksen valossa tulevaisuus on päämäärä, johon ihminen valmistautuu aktiivisesti ennakoimalla, suunnittelemalla ja oppimalla. Tulevaisuus on tila, joka on haluttu ja tavoiteltu. Tämän halutun tilan edessä on esteitä, jotka organisaatio ja yksilö ylittävät omalla työllään. Haluttu tulevaisuus ei synny ilman voimaa, painetta muuttuakseen, jossa ulkoisen toimintaympäristön muutoksella on suuri merkitys, kun se pakottaa organisaation ja yksilön reagoimaan ja viemään toiminnan uuteen suuntaan. Halutun tulevaisuuden muotoilemiseen tarvitaan myös suunta eli visio, joka toimii eteenpäin viemänä voimana tilanteessa, jossa ulkoinen muutospaine tekee muuttumisesta välttämätöntä, jotta toimintaa voitaisiin jatkaa. Tulevaisuuden tekemistä edellyttävän vision toteuttamiseksi organisaatio ja yksilö tarvitsevat voimavaroja, resursseja ja taitoja, joita kehitetään jatkuvan oppimisen kautta. Tulevaisuutta tehtäessä ihminen yksilönä ja organisaation muodostamana ryhmänä ennakoivat ympäristössä tapahtuvia muutoksia ja valmistautuvat toimimaan yllättävissä tilanteissa parhaalla mahdollisella tavalla. Tulevaisuus ajan elementtinä on Santalaisen ajattelussa resurssi ja lineaarisesti etenevä jatkumo, jolla on alku ja loppu. Ajan moniulotteisuus on nykyhetkessä, jossa strategi hyödyntää menneisyydestä oppimiaan taitoja ja tähtää toiminnallaan tulevaisuuteen sijoitettuun visioon. Nykyhetki asettaa strategille toimintaan sivusuunnista kohdistuvia ympäristön haasteita ja tarjoaa haluttua tulevaisuutta mahdollistavat resurssit, joita taitava strategi pystyy hyödyntämään toiminnassaan. Vastuu tulevaisuudesta on yksilöllä, jonka tehtävänä on käyttää kykyjään parhaalla mahdollisella tavalla, ja organisaation johtajalla, jotta tämä suuntaisi osaamisestaan organisaation hyödyksi