Browsing by Subject "subjektipositio"

The objective of this study is to examine how young people become subjects and construct their future in the discourses of youth workshops. In current governmental and European neoliberal discussion, the youth is expected to be active, effective and straightforward in their transitions to education and employment. Furthermore, the youth outside working life and education is considered to be ”at-risk” and in need of guidance and support. In this study, my objective is to examine how it is possible for young people in youth workshops to construct their subjectivity and their future by repeating and mastering the discourses available in current time. My perspective on this study is based on post-structural theories. I conducted three group interviews and one individual interview in the youth workshops. I visited two youth workshops located in Helsinki metropolitan area and interviewed 17 youngsters. As a research method, I applied discourse analysis. By discourse I’m referring to historically, culturally and socially constructed ”truth structures” that allow certain ways of thinking and acting. I have applied the concepts of subject position and subjectification as my analytical tools. According to this study, young people had assimilated the idea of an education- and working life-centered society. They constructed their subjectivity in relation to an ideal citizen who is educated and in working life. In the discourses of youth workshops it was possible for young people to become subjects through a position of ”non-ideal youngster”, ”ideal a-like youngster” and through a position where the ideal was critically and reflexively questioned. Further, as constructing their future in the discourses of youth workshops, in addition to discussing education and employment young people brought up the requirement of individuality and uncertainty. Based on the results of this study, it seems clear that according to young people, integrating into the society requires education or having a job. In the discourses of youth workshops there is not much space becoming subject in any other way. However, due to the individuality and uncertainty of young people’s future constructions, the straightforward transition to education and working life is challenged and questioned.

Kiinnostus polyamoriaa ja muita yhteisymmärrykseen perustuvan monisuhteisuuden muotoja kohtaan on ollut kasvussa Suomessa ja muualla maailmassa. Tämä tutkielma on syntynyt paikkaamaan aihetta koskevan suomalaisen tutkimuksen puutetta tarkastelemalla sosiaalisen konstruktionismin näkökulmasta, 1) miten polyamorisiksi itsensä määrittelevät suomalaiset haastavat ja miten he ylläpitävät normatiivisia tapoja konstruoida ihmissuhteita sekä 2) millaisin diskursiivisin tavoin he rakentavat identiteettejään ja tekevät ajattelu- ja elämäntapojaan ymmärrettäviksi ja hyväksyttäviksi kulttuurisessa ympäristössä, jossa normina on monogamia. Tiedon tuottamisen lisäksi tutkielman keskeisenä tavoitteena on purkaa ja tarkastella kriittisesti romanttisseksuaalisiin suhteisiin liittyviä kulttuurisia ”itsestäänselvyyksiä”. Tutkimusaineisto on kerätty avoimista kysymyksistä koostuvalla verkkokyselyllä ja analysoitu kriittiselle diskursiiviselle psykologialle tyypillisiä analyysityökaluja (tulkintarepertuaarit, subjektipositiot ja ideologiset dilemmat) hyödyntäen. Kyselyyn vastanneet (n=38) haastoivat lukuisia mononormatiivisia puhetapoja liittyen rakkaus-, ystävyys-, seksi-, avio- ja perhesuhteisiin, viestintään ja tunteisiin sekä sukupuoleen ja seksuaalisuuteen. Osallistujat luettelivat paljon stereotypioita ja ennakkoluuloja, joita näkevät polyamorisuuteen liitettävän, ja enemmistö kertoi salaavansa polyamorisuutensa joissain sosiaalisissa konteksteissa. Yleisimmin toisinnetut polyamorisuuden stigmatisoidut tulkintarepertuaarit olivat polyamorisuus seksikeskeisyytenä, polyamorisuus vastuuttomuutena sekä polyamorisuus kyvyttömyytenä ”laadukkaisiin” suhteisiin. Nämä kuitenkin lähes aina kumottiin, ja vastaajat konstruoivat omat käsityksensä polyamoriasta hyvin positiivisessa valossa. Polyamorisuutta merkityksellistettiin monin tavoin. Se kuvattiin 1) seksuaalisen suuntautumisen kaltaisena suhdeorientaationa, 2) strategisena identiteettinä, 3) ihmissuhdefilosofiana sekä 4) elämäntapana tai toimintana. Välillä se konstruoitiin sosiaalisena identiteettinä – positiivisena ominaisuutena, joka jaetaan muiden polyamoristen kanssa ja joka erottaa polyamoriset ihmiset muista. Vastakohtana tälle osallistujat toisinaan häivyttivät polyamorian ja monogamian välisiä ryhmärajoja ja positioivat itsensä ”aivan tavallisiksi”. Lisäksi moni otti eräänlaisen ”oman tiensä kulkijan” position kuvaten itsensä ainutlaatuisena yksilönä ja polyamorian jonain, mikä erottaa itseä muista – välillä myös muista polyamorisista. Monet osallistujien tuottamat puhetavat olivat keskenään ristiriitaisia tai vastakkaisia, samankin henkilön vastausten sisällä. Ensinnäkin, essentialistinen, polyamorisuuden kiinteänä orientaationa kuvaava puhetapa sai haastajakseen konstruktionistisen puhetavan, jossa polyamorisuus kuvattiin itse valittuna tai muodostettuna identiteettinä, filosofiana, elämäntapana tai viestinnällisenä työkaluna. Toiseksi, usein osallistujien puhe toisinsi normatiivisia tapoja konstruoida romanttisseksuaalisia suhteita, erityisesti painottamalla rakkauteen ja sitoutumiseen perustuvien suhteiden ensisijaisuutta ja vähättelemällä seksin tai ”kevyiden” suhteiden merkitystä. Tällainen rakkausnormatiivinen diskurssi sai kuitenkin rinnalleen kriittisemmän puhetavan, jossa vedottiin ihmissuhdeanarkistiseen filosofiaan ja haastettiin voimakkaammin suhteiden luokittelua ja arvo-/valtahierarkioita. Kriittisimmissäkin vastauksissa rakkauden merkitys tosin useimmiten hyväksyttiin osaksi polyamorian määrittelyä: polyamoria näyttäytyi aineistossa ennen kaikkea rakkauden diskurssina. Viimeiseksi, vaikka osallistujat positioivat itsensä usein stigmatisoidun vähemmistön jäseneksi, nousi aineistosta samanaikaisesti kuva polyamoriasta eräänlaisena ”harvojen etuoikeutena”: osallistujat kertoivat useista suhteistaan ja ”rajattoman rakkauden”, onnellisuuden, varmuuden ja turvan kokemuksistaan sekä kuvailivat hyvin itsereflektiivisesti, kuinka polyamoria oli tarjonnut heille mahdollisuuden syventää itsetuntemustaan, tulla paremmiksi viestijöiksi ja kasvaa ihmisinä. Näiden positioiden synnyttämää ristiriitaa reflektoiden tutkielman lopussa tarkastellaan polyamoriaa intersektionaalisesta, risteävät identiteetit ja valtasuhteet huomioivasta näkökulmasta.

Yhdenvertaisuus- ja monimuotoisuustyö on kasvattanut suosiotaan organisaatioissa maailmanlaajuisesti ja vakiintunut osaksi yritysten henkilöstöhallintoa. Lisääntyneen työsyrjintää ja rasismia koskevan yhteiskunnallisen keskustelun myötä suosio on kasvanut viime vuosina myös Suomessa. Kriittisessä tutkimuksessa on kuitenkin osoitettu monimuotoisuustyöhön ja sitä käsittelevään tutkimukseen liittyvän valtaprosesseja, joiden vuoksi sen on väitetty voivan jopa ylläpitää eriarvoistavia valta-asetelmia. Työn taustoituksessa tehdään katsaus näihin kriittisiin teoretisointeihin keskittyen erityisesti valkoisuuden valtarakenteeseen. Monimuotoisuustyön on esimerkiksi teoretisoitu ylläpitävän rodullista valtajärjestystä valkoisuuden ensisijaistamisen ja naamioimisen kautta ja tuottamalla alisteisia identiteettejä rodullistetuille. Tässä tutkimuksessa kiinnostus suuntautuu siihen, miten valtaprosesseja vastustetaan. Tutkimuksessa analysoidaan asiantuntijatehtävissä toimivien PoC-henkilöiden puhetta monimuotoisuustyöstä ja tarkastellaan, minkälaisia merkityksenantoja ja identiteettejä he rakentavat. Puhe kytketään aiempiin kriittisiin keskusteluihin tarkastelemalla, miten se asettuu vastapuheeksi valtamekanismeille. Tutkimuksen teoreettis-menetelmällisessä viitekehyksessä vastapuheen käsite yhdistetään kriittisen diskursiivisen psykologian analyyttiseen lähestymistapaan. Kriittisen diskursiivisen psykologian myötä analyysi kohdentuu siihen, miten merkityksiä tuotetaan valmiiden ymmärtämisentapojen varaan. Vastapuheen osalta lähestymistapa havainnollistaa, miten sitä voidaan tuottaa sekä haastamalla että hyödyntämällä valmiita diskursseja. Identiteettiä tarkastellaan subjektiposition käsitteen kautta. Lisäksi sovelletaan positiointiteoriaa, jonka avulla huomio kiinnitetään identiteettien vaihtelevuuteen osana merkityksenantoa ja vastapuhetta. Aineisto koostuu seitsemästä yksilöhaastattelusta. Aineisto ohjaa tutkimusprosessin suuntaa: tutkimusongelman tarkempi rajaus sekä teoreettis-menetelmällinen kehys muodostuvat aineiston alustavassa analyysissä. Haastattelupuheessa monimuotoisuustyö liitetään keskusteluun työelämän rasismista ja määritellään rasisminvastaisuuden tavoitteen kautta. Puheessa vastustetaan monimuotoisuustyön kehyksessä PoC-henkilöille tarjoutuvia toiseuttavia, homogeenisia sekä passiiviseksi ja alisteiseksi asettavia identiteettejä rakentamalla aktiivista toimijapositiota ja sivulta seuraavan auktoriteetin subjektipositioita. Subjektipositioiden avulla myös haastetaan monimuotoisuustyössä toistuva oletus valkoisesta toimijasta ja ei-valkoisesta toiminnan kohteesta ja konstruoidaan monimuotoisuustyöstä antirasistista projektia, jonka kohteena on ymmärryksen lisääminen. Analyysissä ilmenee, miten valtavirtakäsityksiä haastetaan hyödyntämällä moninaisia, keskenään ristiriitaisiakin diskursiivisia strategioita ja positioita. Kytkemällä puhetta strategisesti valtavirtadiskursseihin, haastatteluissa vastustetaan monimuotoisuustyön henkilöitymistä ”monimuotoisiksi” tunnistettuihin kehoihin ja vaaditaan huomion siirtämistä valkoisuusnormin määrittelemään työelämään ja sen purkamiseen. Tutkimuksessa ilmenee, miten PoC-henkilöt joutuvat vastustamaan työelämän valkoisuusnormia myös näennäisesti eriarvoisuutta purkavan monimuotoisuustyön kontekstissa. Tämä osoittaa, ettei monimuotoisuustyö ole välttämättä vastavoima rasismille, vaan voi pitää sisällään myös rodullista eriarvoisuutta ylläpitäviä mekanismeja. Valtaprosessit eivät kuitenkaan ole pysyviä, vaan myös jatkuvan neuvottelun kohteena. Vastapuheen kautta huomio suuntautuu sekä työn tarpeeseen että vaadittavaan muutokseen. Edistääkseen yhdenvertaisuutta, monimuotoisuustyössä on keskityttävä eriarvoistavien valtarakenteiden tunnistamiseen ja niitä ylläpitävien mekanismien purkamiseen.

In this thesis I examined meanings of gender articulated by children, on the basis of video art pieces. I am interested in the meanings of gender the children would bring up and how this would be related to the wider thematic of gender. Based on earlier research, children have been noted to express normative interpretations of feminist fairy tales which challenge traditional gender positions. This has been seen as a wish to localize in a gender position that is perceived as correct. Children have been noted to challenge the norms in addition to maintaining them. In my thesis I reflect on how the children I interviewed position themselves and the video art pieces related to my research based on gender. My research was supported by post-structural feminist thought and feminist film theory. The essential concepts were gender, discourse, subjectivity and subject position. For my research I interviewed ten children between the ages of 7 and 10. I examined their views on gender thematic on the basis of the video art pieces Punahilkka ja susi (2012), Lasso (2000) and Masa (1999). I applied discourse analysis as a research method. I read material with my focus on gender thematic and, for instance, searched for gender related distinctions and different gender related positions mentioned by the interviewees. I aimed for gender sensitivity while doing research. In my research, gender appeared as a complex discourse. The children expressed many dualistic and normative views on gender. On the other hand, gender related dualisms and norms were also subverted. The children could be seen to simultaneously describe normative discourses and still position themselves or others outside of these discourses. They can be noted to both repeat and resist gender related cultural ways of thinking. The meanings of gender were shown to be persistent but also something containing possibilities for change. Views on gender could be subverted and the concept of gender could be deconstructed during the research process. On the basis of my research, I propose that critical examination of gender with children can contribute to, for example, the deconstruction of normative views on gender. This kind of examination is important because it contributes to the actualization of gender sensitivity, equality and diverse possibilities for being human. Video art pieces can offer a rich conversational basis for thinking about gender.

Gender appears in our lives as an obvious way that permeates all levels of society and culture. Perceptions of perceived differences between women and men and gender roles are formed in early childhood. Children are guided to gender-specific behavior in many ways, both consciously and unconsciously. Early childhood education is one institution that repeats and renews the values that prevail in society. Previous studies examining the daily life and practices of daycares from a gender perspective have shown that children's sex is assumed to reflect the interests of girls and boys and girls and boys are subjected to gendered expectations. In this thesis, I look at the construction of gender in the daily life of daycare. I am interested in what kind of perceptions daycare educators have about gender and what kind of possibilities of being and acting these perceptions enable for different way gendered children in their in everyday life. The theoretical and methodological starting points of my theses are based on feminist, poststructuralist theorizations, in which language is not thought to reflect an already existing reality but to create and produce it. The research material has been produced in one daycare in Keski-Uusimaa using ethnographic methods. I followed the activities of one group for six days observing and with recording. The adults of the group also participated in two group interviews. The research material has been analyzed by discursive methods. My research revealed that gender articulations were intertwined around sex/gender distinction through differentiating. Gender is produced in daycare in the gendered order of action and by attaching different characteristics and assumptions to girls and boys. The biological dichotomy of gender and the consequent normative expectations and assumptions about girls and boys allow girls and boys to have gender-differentiated opportunities for action.

In recent years, ways to increase education-based immigration has been growing its popularity in public discussions. Even though immigration has been a popular research subject in the field of discursive research for a long time, education-based immigration hasn’t been studied as much. This study examines, how education-based immigration is discursively constituted in the context of argumentative texts regarding education-based immigration, and what type of subject positions are offered for the international students in this context. The research findings are examined by using neoliberal ethos and the ideal subjectivity provided by neoliberal education policy. In this study, discourse analysis is used as an analysis method. The research data consists of 43 argumentative texts regarding education-based immigration and international students, published in 2012-2020. The texts were chosen with the criterion that they discussed the meaning of education-based immigration and international students for Finland. Three discourses were raised from the research data: ”Well-being and competitiveness – international students building Finland’s future”, ”International students as a threat to Finland”, and ”Education-based immigration as an individual’s project”. The discourses offered four different positions for the students: a desirable international talent, a builder for the economy, an abuser of the system and an individual actively growing their own educational capital. This study doesn’t provide an answer to the question: Would these international students coming to Finland accept these positions or reject them.

Tarkastelen tutkielmassani orkesterimuusikoiden identiteettien rakentumista haastattelupuheessa. Orkesterimuusikko on esittäväksi taiteilijaksi luokiteltu taidealan ammattilainen, joka työskentelee hallinnollisesti ja taiteellisesti johdetussa, rakenteeltaan hierarkkisessa taideinstituutiossa eli orkesterissa. Kiinnostukseni kohdistuu erityisesti siihen, minkälaisena orkesterin hierarkiassa alimmalla tasolla työskentelevän rivimuusikon suhde taiteilijuuteen näyttäytyy orkesterikontekstissa. Tutkielmani teoreettisena viitekehyksenä on sosiaalinen konstruktionismi, joka on sosiaalitieteiden kielellisten lähestymistapojen kattokäsite. Konstruktionistisen ajattelutavan mukaan kieli sekä heijastaa että tuottaa todellisuutta vuorovaikutuksen sosiaalisissa prosesseissa. Tutkielman teoreettismetodologisena lähestymistapa on konstruktionismin piiriin kuuluva diskursiivinen psykologia, jossa kielenkäyttö käsitetään vahvasti toiminnallisena ja kielelliset käsitteet ymmärretään keskinäisen toiminnan resursseina. Diskursiivisen psykologian näkökulmasta identiteetti käsitetään diskursiivisena aikaansaannoksena eikä luonnollisena faktana. Näin ollen sekä kiinnostukseni että analyyttinen huomioni kohdistuu orkesterimuusikoiden identiteettejä rakentavaan puheeseen ja dialogiin, enkä siis pyri määrittelemään sitä, onko orkesterin rivimuusikko taiteilija vai ei. Taiteilijuudella tarkoitan työssäni sekä tähän sosiaaliseen kategoriaan yleisesti liitettyjä piirteitä ja ominaisuuksia että niitä orkesterimuusikkouteen liittyviä asioita, joita aineistossani merkityksellistetään taiteilijuudeksi ja taiteen tekemiseksi. Tutkielmani pääkysymys on ”kuinka orkesterin rivimuusikot neuvottelevat identiteetistään?” Pääkysymystäni tarkennan kysymyksillä: 1. Minkälaisia tulkintarepertuaareja ja subjektipositioita identiteettineuvotteluissa esiintyy? 2. Kuinka tulkintarepertuaareja ja muita diskursiivisia resursseja käytetään orkesterin rivimuusikon identiteetin rakentamisessa? 3. Minkälaiseksi orkesterin rivimuusikon identiteetti rakentuu? Tutkielmaa varten haastattelin kolmen pääkaupunkiseudun sinfoniaorkesterin rivimuusikkona toimivia viulisteja. Paikansin haastattelupuheesta neljä tulkintarepertuaaria, jotka nimesin seuraavasti: yhteisöllisyyden tulkintarepertuaari, yksilökeskeisyyden tulkintarepertuaari, omakohtaisuuden tulkintarepertuaari ja suorittavan työn tulkintarepertuaari. Yhteisöllisyyden repertuaarissa orkesterin rivimuusikko positioitui osaksi kokonaisuutta. Yksilökeskeisyyden repertuaarissa orkesterimuusikon subjektipositioksi muodostui erottautumaan pyrkivä individualisti. Omakohtaisuuden tulkintarepertuaarissa orkesterin rivimuusikko positioitui omakohtaiseksi ja luovaksi itsen ilmaisijaksi sekä musiikin ymmärtäjäksi ja tulkitsijaksi. Suorittavan työn repertuaarissa orkesterin rivimuusikko positioitui koneen osaksi ja suorittavan työn tekijäksi ja orkesterimuusikkous merkityksellistettiin selkeästi työnteoksi. Kiteytin tulkintarepertuaareissa tarjoutuneet subjektipositiot kahdeksi polarisoituneeksi identiteetiksi: taiteilijuudeksi ja työläisyydeksi. Orkesterimuusikon identiteetti ei näyttäytynyt ongelmattomana, ja siitä neuvotteleminen vaati paljon diskursiivista työtä. Analyysi paljastikin orkesterityöhön liittyvän ”ideologisen dilemman”, joka syntyi vapauden ja sen puutteen välille. Diskursiivinen psykologia osoittautui soveltuvaksi lähestymistavaksi sekä orkesterimuusikkouden että taiteilijuuden tarkasteluun. Tutkielmani perusteella sekä jatkotutkimuksessa että orkesterien toimintatavoissa tulisi erityisesti huomioida orkesterin rakenteellinen hierarkia ja sen vaikutus. Lisäksi sellaisia vapaita taideyhteisöjä, joissa orkesterimuusikot voivat toteuttaa itseään omaehtoisesti, olisi tuettava taloudellisesti. Myös koulutuksessa olisi syytä pohtia ”taiteilijuutta” ja sen merkitystä opiskelijoiden tulevaisuuden ammateissa.

Tässä tutkimuksessa tarkastellaan vanhuksen toimijuuden rakentumista ikääntyneiden ympärivuorokautisen hoidon tarvetta kartoittavissa sosiaalihuollon asiakirjoissa. Tutkimuksessa selvitetään, miten vanhuksista puhutaan aineistossa, millaisiksi toimijoiksi heidät asemoidaan sekä miten aineistossa havaitut tavat puhua ja kuvata vanhusten toimijuutta linkittyvät laajempaan keskusteluun vanhusten toimijuudesta. Tutkimuksen teoreettisen viitekehyksen muodostavat sosiaalinen konstruktionismi ja kriittinen diskursiivinen psykologia. Toimijuuden tarkastelun kannalta valittu viitekehys merkitsee käsitteen ymmärtämistä laajana, vuorovaikutuksessa rakentuvana. Toimijuutta ei siis ymmärretä yksinomaan aktiivisena ja eksplisiittisenä omaan elämään vaikuttamisena, vaan se voi olla hiljaisempaa, paikoin jopa passiivistakin ajattelua ja olemista. Toimija voi myös toimia paitsi itsensä, myös jonkun toisen puolesta. Sosiaalisen konstruktionismin ja kriittisen diskursiivisen psykologian ohella toimijuuden tarkastelussa on hyödynnetty positiointiteoriaa. Tutkimusaineisto koostuu kolmestakymmenestä vuosina 2013–2016 Helsingissä laaditusta ympärivuorokautisen hoidon tarpeen arvioinnin lomakkeesta. Lomakkeita ovat laatineet sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaiset, ennen kaikkea sosiaalityöntekijät. Tutkimuksen menetelmällinen osuus koostuu aineistolähtöisesti ja tulkinnallisesta analyysista. Aineistolähtöisessä analyysissa aineistosta hahmotettiin kriittisen diskursiivisen psykologian mukaisesti vanhusten toimijuuteen liittyviä tulkintarepertuaareja, ideologisia dilemmoja ja subjektipositioita. Tulkinnallisessa analyysissa mikrotason aineistolähtöisen analyysin tuloksia laajennettiin tutkimusaineiston ulkopuolelle eli makrotasolle sekä suhteutettiin aiempaan tutkimukseen vanhusten toimijuudesta. Tutkimusaineistossa vanhuksen toimijuudesta rakentuu moniulotteinen ja paikoin ristiriitainen kuva. Ympärivuorokautisen hoidon tarpeen arvioinnissa vanhuksen ääni ja vaikutusmahdollisuudet ovat läsnä, mutta niille annettu painoarvo vaihtelee. Olennaiseksi nousevat muiden toimijoiden määrittelyt vanhuksen mahdollisuuksista olla toimija. Samanaikaisesti vanhusten elämää ja arkea kuvattaessa heidän toimijuutensa näyttäytyy monipuolisena, kattaen muun muassa arjen pärjäämisen tai pärjäämättömyyden, läheissuhteiden merkityksen sekä toimijuudessa tapahtuneet muutokset. Toinen toimijuuden kannalta keskeinen havainto on toimijuuden ilmeneminen yhtäältä yksilön omaan elämäänsä kohdistuvana toimijuutena, toisaalta toimijuutena jonkun toisen puolesta eli päämiestoimijuutena. Tutkimuksessa tarkasteltuja asiakirjoja kirjoittaneet sosiaalityöntekijät toimivat vanhusten asiaa ajaen, mutta heillä voi olla myös muita päämiehiä. Ikääntyneiden sosiaalipalveluja koskevassa lainsäädännössä ja muissa poliittisissa teksteissä painotetaan vanhuksen oman äänen kuulumisen tärkeyttä ja toimijuutta vaikutusmahdollisuuksina omaan elämään liittyvissä asioissa. Tällöin vanhuksen toimijuudesta muodostuu usein varsin yksiulotteinen kuva, joka omalta osaltaan korostaa eroa entisen aktiivisen ja nykyisen passiivisen toimijuuden välillä. Laajentamalla toimijuuden käsitteen hahmotusta kuva vanhuksista toimijoina muodostuu aktiivinen–passiivinen-jakoa monipuolisemmaksi ja moniulotteisemmaksi. Samalla on mahdollista hahmottaa, ketkä kaikki sosiaalihuollossa toimivat ja kenen asiaa he ajavat.

The focus of the study is to examine how dropping out of vocational upper secondary education and those students who drop out are represented in Finnish newspaper Helsingin Sanomat in the 21st Century. Dropping out is a general phenomenon in Finnish vocational upper secondary education. Formerly it was represented from the individual point of view and attention was focused on the deviancy and the negative attitude toward school of the drop-out. In the 21st century, transitions are discovered in discussions concerning dropping out, when dropping out seems to be a more normal phenomenon in education. On the other hand, it has been included in the discussions concerning the profitability of the education system and educational exclusion. Dropping out is still considered problematic in education policy discussions, and I examine what kind of interpretive frames newspaper media uses framing dropouts and how drop-outs are positioned in these texts. As my recearch material I used writings concerning dropping out of vocational education that were published in Helsingin Sanomat during 2000-2014. The frame analysis and the discoursive concept of the subject position were used as an analytical framework. My theoretical approach was based on social constructionisms assumption that language constructs social reality. It was also based on the assumption that media not only reflects the dropping out discussion in society but also actively participates in its signification. As a background outline of my study I made use of quantitative content analysis that showed the adolescent drop-out low voice in texts. Four dominant frames were to be found in the data - control, worry, threat and hope - that illustrated dropping out as an ambiguous but in general problematic issue. Subject positions that were formed in texts for the adolescent renew the interpretation of dropping out as a problem. Positionings also construct otherness for the drop-outs commensurate to those students to be committed themselves to studies. Interpretations that emphasize the normality of dropping out remained as a marginal reference compared to the dominant frames in texts. The interpretations that understand "experimenting choices" after comprehensive school did the same. Research results suggest that the dominant frames in Helsingin Sanomat still construct a picture, where dropping out seems to be an abnormal action in relation to expected action. However, there can be seen hints to give responsibility to educational system.

Tutkielmassa tarkastellaan miesten parisuhdeväkivallan uhriuden rakentumista nettikeskusteluissa. Uhrilla viitataan henkilöön, joka on kokenut väkivaltaa parisuhteessaan ja myös identifioinut itsensä uhriksi. Problematisoimalla väkivallan, maskuliinisuuden ja uhriuden välisiä suhteita selvitetään nettikeskusteluissa rakentuvia parisuhdeväkivallan ja uhriuden diskursseja sekä miehille avautuvia uhripositioita. Lisäksi tarkastellaan miesten uhriuden legitiimiyden ehtoja eli sitä miten mies voi olla legitiimi uhri. Aineistona on viisi keskustelua miesten kokemasta väkivallasta parisuhteessa, jotka on kerätty erinäisiltä internetin keskustelupalstoilta. Nettikeskusteluja analysoidaan diskurssianalyyttisesti, sosiaalisen konstruktionismin näkökulmasta. Tutkielmassa tutkitaan väkivaltapuhetta, joka nähdään materiaalis-diskursiivisena, sillä vaikka väkivaltapuhe on diskursiivista, konkretisoituu väkivalta materiaalisina tekoina. Lähestymistapa noudattaa siten kontekstikonstruktionismia ankaran konstruktionismin sijaan. Aineiston analyysi osoittaa mieserityisen diskurssin nousseen 2000-luvulla vakiintuneiden tapojen rinnalle käsitteellistämään parisuhdeväkivaltaa. Keskeistä tuloksissa on myös nettikeskusteluissa rakentuvat erilaiset uhriuden diskurssit, jotka ovat uhriuden kieltäminen, vastavuoroinen väkivalta, uhriuden ja tekijyyden sekoittuminen ja ideaaliuhrius. Diskurssien kautta miehille avautuu viisi erilaista subjektipositiota, joista kahdessa uhrius kielletään ja uhripositiota ei omaksuta. Jäljelle jäävät kolme uhripositiota edustavat erilaisia tapoja olla uhri, mutta lopulta vain kaksi uhripositiota näyttäytyvät legitiimeinä. Legitiimin uhrin status mahdollistuu uskottavalle uhrille muun yhteiskunnan hyväksyessä ja uskoessa uhriuden, mikä helpottaa väkivaltaa kokeneen henkilön avun hakemista ja avun saamista. Jos uhrius kyseenalaistetaan voi avun piiriin pääseminen estyä eikä palveluita saata edes olla olemassa uhriryhmille, jotka eivät näyttäydy legitiimeinä. Kyseenalaistamalla perinteinen ymmärrys uhriudesta passiivisuuden ja haavoittuvuuden tilana, on mahdollista edesauttaa maskuliinisen uhriuden tunnustamista legitiiminä uhriutena, mikä myös osaltaan auttaa vakiinnuttamaan miehiin kohdistuvaa väkivaltaa sosiaalisena ongelmana.