Browsing by Subject "suostumus"

Suostumuksessa on kyse lakiin kirjaamattomasta vastuuvapausperusteesta, joka tietyin edellytyksin poistaa teon rikosvastuun ja rangaistavuuden. Suostumuksen on oikeustieteessä katsottu poistavan joko teon tunnusmerkistön mukaisuus tai oikeudenvastaisuus. Tässä esityksessä suostumuksen katsotaan poistavan teon tunnusmerkistön mukaisuus. On olennaista erottaa varsinaisesta suostumusopista tilanteet, joissa rikosoikeudellinen vastuu sulkeutuu pois jollakin muulla perusteella kuin suostumuksella. Suostumuksella voi olla merkitystä arvioinnissa silloinkin, kun vastuusta vapauttava vaikutus perustuu johonkin muuhun perusteeseen. Näin on esimerkiksi silloin, kun perusoikeus itsessään poistaa tunnusmerkistön mukaisuuden. Suostumus heijastaa itsemääräämisoikeutta, mutta itsemääräämisoikeus ja suostumus eivät ole sama asia. Oikeus suostua oikeudenloukkauksiin on vain yksi itsemääräämisoikeuden ilmentymä, ja koska itsemääräämisoikeus käsitteenä ja oikeutena on niin laaja, se voi tietystä näkökulmasta asettua myös suostumuksen vastaintressiksi. Itsemääräämisoikeus ikään kuin lymyää suostumusopin taustalla ja tulee argumentaatioon mukaan, jos suostumuksen kohteena olevan oikeushyvän määräysvallasta ja suostumuksen soveltuvuudesta on epäselvyyttä. Suostumuksen tarkoituksena on varmistaa itsemääräämisoikeuden toteutuminen tilanteissa, joissa yksilöillä ei ole suojelutarvetta, ja siten rikosoikeudellisen järjestelmän tarjoamaa suojaakaan ei tarvita. Perus- ja ihmisoikeuksien pääasiallinen vaikutustapa suostumuksen yhteydessä tulisi olla perus- ja ihmisoikeusmyönteinen laintulkinta. Suostumusta tulisi yksittäisessä tulkintatilanteessa lähestyä sen edellytysten kautta ja tämän kehikon sisällä tarpeen tullen etsiä tulkinta-apua relevanteista perusoikeuksista. Erityisesti määritellessä yksilön määräysvaltaa oikeushyvien osalta, joudutaan usein varsin haastavien vastakkainasettelujen pariin, jossa perusoikeudet ovat kollisiossa keskenään. Näiden kollisioiden ratkaisu ei ole yksinkertaista ja tulkinta-apua voidaan ja tulisi hakea sosiaaliadekvaattisuuden kautta. Sosiaaliadekvaattisuuden rooli, tai koko käsite ylipäätään, suomalaisessa rikosoikeudessa ei ole kaikista selkein, ja sen tarjoamiin hyötyihin on oikeustieteessä suhtauduttu epäilevästi. Näistäkin haasteista huolimatta sosiaaliadekvaattisuus todella voi tarjota hyödyllistä tulkinta-apua, kun ratkaistaan perusoikeuksien välisiä kollisioita. Perusoikeuksien punnintaprosessin myötä ei aina helposti saada vastausta, mikä on oikea tasapaino eri perusoikeuksien välillä ja sosiaaliadekvaattisuus avaa harkinnan oikeuden ulkopuolisille seikoille kuitenkin pitämällä sen edelleen oikeuden sisäisenä. Perusoikeuspunninta voi myös osoittautua hedelmälliseksi suoritettuna rinnakkain sosiaaliadekvaattisuutta koskevan tarkastelun kanssa. Suostumusta tarkastellessa ensimmäisenä kohtaa ongelman virallislähteiden vähäisyydestä, ja kysymys lainsäädännöllisten muutostarpeiden olemassaolosta on relevantti. Velvoite edistää perusoikeuksien toteutumista voisi puhua sen puolesta, että suostumuksesta olisi syytä ottaa lain tasolle jonkinlainen säännös. Realistisina vaihtoehtoina olisi liittää säännös joko pahoinpitelysäännösten tai vastuuvapausperusteiden yhteyteen rikoslakiin taikka nostaa itsemääräämisoikeus nimenomaiseksi perusoikeudeksi perustuslakiin. Jo itsemääräämisoikeuden nimenomainen tuominen lain tasolle perusoikeudeksi lisäisi johdonmukaisuutta myös suostumuksen tulkintaan. Suostumus voidaan johtaa itsemääräämisoikeudesta ja näin ollen myös suostumuksen asema selkeytyisi, jos itsemääräämisoikeus olisi mainittu perustuslaissa itsenäisenä perusoikeutena. Näin ollen lainsäädännöllisenä suosituksena ehdotan itsemääräämisoikeuden nostamista perustuslakiin nimenomaiseksi perusoikeudeksi.