Browsing by Subject "syrjäytyminen"

Pro gradu -tutkielma tarkastelee aktiivisen työvoimapolitiikan strategian kehitystä sen alku-ajoista nykypäivän käytäntöihin. Kiinnostuksen kohteena on taustateorian lähtökohtiin pohjaavien käytännön toimenpiteiden kehitys ja soveltaminen. Työvoimapolitiikan ja työttömyyden suhde on keskeinen. Tutkimus käsittelee myös aktiivisen sosiaalipolitiikan muutosta sekä aktivoinnin vaikuttavuutta.

Tässä tutkielmassa tarkastelussa ovat niin kutsutut sosiaalisesti vetäytyneet nuoret. Sosiaalisella vetäytymisellä viitataan tilanteeseen, jossa nuori on ollut pidemmän aikaa työn ja opiskelun ulkopuolellan ja vailla perheen ulkopuolisia sosiaalisia suhteita. Tutkielmassani sosiaalinen vetäytyminen rajautuu tilanteeksi, jossa nuori on ollut yhtäaikaisesti toimeton ja kokenut itsensä yksinäiseksi lyhimmillään joidenkin kuukausien ja pisimmillään useiden vuosien ajan. Tutkielman keskiössä ovat näiden nuorten identiteetit ja toimijuus, jotka määrittävät heidän suhdettaan yhteiskunnalliseen ja sosiaaliseen elämään. Näin ollen tutkielman tarkoituksena ei ole ollut ensi sijaisesti tuottaa tietoa sosiaalisesti vetäytyneistä nuorista, vaan siitä yhteiskunnasta, jossa he elävät, ja niistä sosiaalisista rooleista, jotka määrittävät heidän osallisuuttaan yhteiskunnallisessa ja sosiaalisessa elämässä. Sosiaalinen vetäytyminen tutkittavana ilmiönä asettuu usean eri tutkimuskirjallisuustradition leikkauspisteeseen. Sosiaalista vetäytymistä on tutkittu tällä nimikkeellä suurimmaksi osaksi itäaasialaisissa maissa, erityisesti Japanissa. Sosiaalista vetäytymistä on tässä tutkimuskirjallisuudessa pidetty psykiatrisena ilmiönä tai pikemminkin erilaisten psyykkisten häiriöiden johdannaisena. Yhteiskuntatieteellisesti japanilaisten nuorten sosiaalisen vetäytymisen yleistymistä on yritetty myös selittää japanilaisen kulttuurin erityispiirteillä tai Japanin sosioekonomista rakennetta ravistelleilla muutoksilla. Suomessa sosiaalista vetäytymistä on tutkittu tällä nimikkeellä vain vähän. Ilmiö voidaan kuitenkin liittää osaksi Suomessa käytyä keskustelua nuorten syrjäytymisestä, josta on tutkimuskirjallisuudessa muodostunut hyvin monien erilaisten ongelmien muodostama vyyhti. Tutkimukseni tuo tähän keskusteluun oman lisänsä, sillä se paikkaa laadullisen tutkimuksen puutteen muodostamaa aukkoa ja asettaa yksinäisyyden tutkimuksen keskeiseksi osaksi. Kolmas tutkimustraditio, jonka kanssa sosiaalinen vetäytyminen risteää, onkin yksinäisyyden tutkimus. Yksinäisyyden on havaittu olevan keskeinen hyvinvointia uhkaava tekijä ja sen on nähty olevan yhteydessä esimerkiksi terveysongelmiin, sosiaaliseen epäluottamukseen ja psyykkiseen pahoinvointiin. Tutkielmani kohteena ovat yhteiskunnallista ja sosiaalista elämää määrittävät ja normatiivisesti latautuneet roolit ja niihin kytkeytyvät ongelmat ja ristiriitaisuudet sosiaalisesti vetäytyneiden nuorten elämässä. Tutkimus toteutettiin osana työharjoittelua Helsingin Diakonissalaitoksen piiriin kuuluvassa Vamoksessa. Vamos on työn ja opiskelun ulkopuolisille nuorille suunnattu palvelukokonaisuus, jonka tarkoituksena on saattaa nuoria työn, opiskelun tai jonkin muun mielekkään toiminnan piiriin. Aineistoni koostuu kymmenen nuoren ja kahden Vamoksen työntekijän haastatteluista sekä Vamoksen ryhmätoiminnan apuna käytettävistä materiaaleista, joista olen tehnyt muistiinpanoja. Kysyn tutkielmassani seuraavaa: Millä tavoin vetäytyneiden nuorten identiteetit ovat muodostuneet ja millä tavoin nämä identiteetit rajaavat nuorten toimijuutta? Minkälaisia normatiivisia oletuksia nuoret kohtaavat yhteiskunnallisen ja sosiaalisen toimijuuden kentillä? Entä millaisiin ristiriitoihin nuorten toimijuus ajautuu? Tutkielmani teoreettinen viitekehys ponnistaa kriittisen teorian perinteestä ja näitä kysymyksiä lähestytään Lacanin psykoanalyyttisellä käsitteistöllä, joka soveltuu erityisesti identiteettien ja normien tutkimukseen. Analyysin tuloksena olen muodostanut sosiaalisesti vetäytyneiden nuorten identiteettien ideaalityyppejä sekä joukon erinäisiä normatiivisia oletuksia, joiden niiden voidaan nähdä vastaavan. Ensimmäinen ideaalityyppi muodostui passiivisen, haluttoman, epäonnistuneen ja psyykkisesti sairaan yksilön identiteetistä. Tällaisen yksilön toimijuus oli estynyttä tai haurasta ja hän eli arjen tyhjyyden täyttämässä todellisuudessa, jossa elämällä ei näyttänyt olevan tulevaisuuteen suuntautunutta tavoitetta. Kyseinen ideaalityyppi vastaa sellaista normistoa, jossa yksilöltä odotetaan itsensä tuntemista, osaamista ja kyvykkyyttä ja aktiivista toimintaa itse asetettujen tavoitteiden eteen. Olen kutsunut tällaista roolia autonomiseksi yksilöllisyydeksi. Vetäytyneen nuoren sosiaaliset identiteetit voidaan jakaa karkeasti kahteen tyyppiin. Ensimmäistä määritteli ulkopuolisuus, jossa kiusatuksi tai ulos lyödyksi joutuminen tai muunlainen ulkopuolisuuden tunne johtui muiden joukkoon sopimattomasta, yksilöllisestä erilaisuudesta. Toista ideaalityyppiä määrittelivät ujous, sosiaalisten taitojen puute ja sosiaalinen ahdistuneisuus. Nämä identiteetit olivat yhteydessä vaikeaan ja jopa mahdottomaan toimijuuteen sosiaalisen kohtaamisen kentillä. Tällainen puhe vastaa normistoon, jossa sosiaalisessa elämässä tulisi olla kyse yhtäältä yksilöllisten erojen tunnustamisesta ja toisaalta sosiaalisesta taidokkuudesta. Analyysin viimeisessä osassa tarkastelen nuorten puhetta yrityksenä selittää erilaisia ”näkymättömiä esteitä”, joita nuoret kohtaavat yhteiskunnallisessa ja sosiaalisessa elämässä ja jotka ajavat nuorten toimijuutta aktiivisuuden ja passiivisuuden, haluttomuuden ja motivoituneisuuden, kyvykkyyden ja osaamattomuuden, alempiarvoisuuden ja yhdenvertaisuuden ja erilaisuuden ja samanlaisuuden kaltaisiin ristiriitoihin. Tuloksia tarkastellaan nuorten syrjäytymiskeskusteluun kytkeytyvien teemojen (eriarvoisuus, prekarisaatio ja yksilöllisyys) valossa. Sosiaalisen vetäytymisen kokemusta tulkitaan ensinnäkin eriarvoisuuden kokemuksena, jossa toisen pään muodostavat autonomiseen yksilöllisyyteen ja sosiaaliseen elämään pystyvät nuoret ja toisen pään sosiaalisesti vetäytyneet nuoret. Tämän jälkeen sosiaalista vetäytymistä tulkitaan prekaarin yksilöllisyyden kokemuksena, jota määrittelevät kokonaisvaltainen epävarmuus omasta itsestä ja yhteiskunnallisesta ja sosiaalisesta elämästä. Haastatteluissa vilisevää psykiatrista ja medikalisoivaa sanastoa tulkitaan psykokulttuuriseksi sanastoksi, joka tarjoaa kielen prekaarin yksilöllisyyden kokemuksista puhumiselle. Pohdintaluvun viimeisessä osiossa pohditaan tutkielmani ja aineistoni rajoja ja sitä, mitä sosiaalisen vetäytymisen kausaalinen selittäminen vaatisi jatkotutkimukselta. Lopuksi esitän, että sosiaalisen vetäytymisen torjunta vaatisi täsmätoimenpiteiden lisäksi yhteiskunnan rakenteisiin puuttuvia poliittisia tekoja.

The objective of this study is to examine how young people become subjects and construct their future in the discourses of youth workshops. In current governmental and European neoliberal discussion, the youth is expected to be active, effective and straightforward in their transitions to education and employment. Furthermore, the youth outside working life and education is considered to be ”at-risk” and in need of guidance and support. In this study, my objective is to examine how it is possible for young people in youth workshops to construct their subjectivity and their future by repeating and mastering the discourses available in current time. My perspective on this study is based on post-structural theories. I conducted three group interviews and one individual interview in the youth workshops. I visited two youth workshops located in Helsinki metropolitan area and interviewed 17 youngsters. As a research method, I applied discourse analysis. By discourse I’m referring to historically, culturally and socially constructed ”truth structures” that allow certain ways of thinking and acting. I have applied the concepts of subject position and subjectification as my analytical tools. According to this study, young people had assimilated the idea of an education- and working life-centered society. They constructed their subjectivity in relation to an ideal citizen who is educated and in working life. In the discourses of youth workshops it was possible for young people to become subjects through a position of ”non-ideal youngster”, ”ideal a-like youngster” and through a position where the ideal was critically and reflexively questioned. Further, as constructing their future in the discourses of youth workshops, in addition to discussing education and employment young people brought up the requirement of individuality and uncertainty. Based on the results of this study, it seems clear that according to young people, integrating into the society requires education or having a job. In the discourses of youth workshops there is not much space becoming subject in any other way. However, due to the individuality and uncertainty of young people’s future constructions, the straightforward transition to education and working life is challenged and questioned.

Tutkimuksessa tarkastelen nuorten aikuisten kokemuksia sosiaalityön auttamismahdollisuuksista sekä nuorten käsityksiä julkisesta syrjäytymisdiskurssista. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää nuorten kokemusten perusteella, mitkä asiat tekevät merkitykselliseksi auttamisen nuorten kanssa tehtävässä sosiaalityössä. Lisäksi tutkimuksessa analysoidaan nuorten näkemysten ja julkisen syrjäytymisdiskurssin eroavaisuuksia. Keskustelu nuorten syrjäytymisestä on tullut julkisuuteen nopeasti, usein kuitenkin sivuuttaen nuorten ja sosiaalityön käytännöistä ammennettavan tiedon. Samanaikaisesti nuorten määrä on kasvanut sosiaalityössä työttömyyden koskettaessa erityisesti nuoria. Tutkimusaineisto on kerätty haastattelemalla kuutta nuorta, joilla on kokemuksia sosiaalityöstä. Aineisto on kerätty sosiaalityöntekijöiden avustuksella eettisiä periaatteita noudattaen. Nuorten on ollut mahdollisuus tutustua tutkimusaineistoon omien haastatteluidensa osalta. Tutkimuksen löyhä metodologinen viitekehys on fenomenologinen, jolloin tarkastelun kohteena ovat nuorten kokemukset ja niiden merkitykset. Tutkimuskysymys on, mitkä tekijät vaikuttavat sosiaalityössä merkityksellisen auttamissuhteen syntyyn. Fenomenologinen viitekehys tässä tutkimuksessa tarkoittaa kokemusten tutkimista nuorten omien kertomien pohjalta sekä reflektointia siitä, miten omat näkemykseni ovat vaikuttaneet aineiston syntyyn. Kokemus on ymmärretty laajasti holistisen ihmiskäsityksen mukaan kuitenkin liittäen kokemuksen tutkiminen yhteiskunnalliseen kontekstiin. Syrjäytymistä koskeva aineisto on tuotettu vahvemmin yhdessä nuorten kanssa, jolloin siinä näkyy myös omia tulkintojani julkisesta keskustelusta. Aineisto on analysoitu aineistolähtöisen sisällönanalyysin avulla. Analyysin avulla on muodostunut kuusi eri sisältöaluetta, jotka kuvaavat niitä asioita, jotka mahdollistavat ja tekevät merkitykselliseksi nuorten auttamisen sosiaalityössä. Nuoret kokemusten mukaan sosiaalityön auttaminen mahdollistuu parhaiten, kun työskentelyssä otetaan huomioon osallisuus prosessissa, kokemukset suhteen laadusta, vuorovaikutus, avun hakemisen madaltaminen, kokemukset rajoittamisesta tai kontrolloinnista sekä voimavarojen huomioiminen. Tutkimuksen mukaan sosiaalityöllä, myös lyhyillä asiakassuhteilla voi olla nuorille merkitystä. Lyhyissä asiakassuhteissa nuoria kannatteleva työote on olennaisen tärkeä. Sosiaalityö auttamistyönä on kokonaisvaltaista kohtaamistyötä, jossa vaihtelevasti painottuvat psykososiaalinen ja taloudellinen tukeminen. Nuoret halusivat suhteen sosiaalityöntekijään olevan hyvä ja toimiva. Psykososiaalisessa tukemisessa sosiaalityön auttamisprosessi muodostui merkitykselliseksi ja suhde sosiaalityöntekijään koettiin läheiseksi. Nuoret kuvaavat syrjäytymistä osittain julkisuudesta omaksutulla tavalla, mutta liittävät syrjäytymiseen myös sosiaalisten suhteiden tärkeyttä. Nuoret eivät koe julkista keskustelua syrjäytymisestä mielekkääksi. Julkinen syrjäytymisdiskurssi voi osaltaan vahvistaa nuorten negatiivista identiteettiä ja sen vuoksi julkista keskustelua aiheesta usein vältetään. Julkisessa syrjäytymiskeskustelussa painottuu yleensä työn- ja opiskelupaikan löytäminen syrjäytymisvaarassa oleville nuorille. Nuoret toivoivat ensisijaisesti ratkaisuja asumiseen sekä kokonaisvaltaista tukea muihin elämänsä arkisiin solmukohtiin.

The purpose of this research is to describe ways to prevent social exclusion at school. This research was executed as a systematic literature review. The model of social exclusion as a process by Jahnukainen (2001) was used as a theoretical framework in this research. This model recognizes school dropout as one of the stages of social exclusion which is why this research focuses on preventing social exclusion by increasing school attachment. Social exclusion is a subject that has been researched widely but there exists no common definition of what social exclusion is. Youngsters have not been researched as much as young adults and usually research concentrates on those who are deeper in the process of social exclusion. The aim of this research was to find scientific publications about how to prevent social exclusion before the process has even begun. The research material included five scientific articles about teenagers’ social exclusion and school dropout. Three of the articles included social exclusion intervention models executed at school grounds. The other two articles handled social exclusion prevention through school attachment. The material was searched from Ebscohost database by using different combinations of the following terms: social exclusion, social inclusion, secondary school, adolescents, prevention, intervention, program, students, teachers, preventing in schools, school dropout, preventing school dropout, school failure. This research showed that the factors that influence school attachment have many connections with preventing social exclusion. Especially school’s atmosphere, school grounds, co-operation between school, home and society, sense of belonging to school, family background and teachers’ attitudes and well-being had an impact on school attachment. Three ways of preventing social exclusion came up from the research material: different teaching practices, supporting teachers and taking the student’s whole life into consideration. Especially teachers were given many different roles in social exclusion prevention. Teachers were seen as objects, instruments and collaborators in social exclusion prevention.

Tutkimuksen tavoitteena on tuoda esille nuorten näkemyksiä työllistymistä edistävistä ja ehkäisevistä tekijöistä ja toimenpiteistä. Vertailuaineistoa, joka on nuorten yhteiskuntatakuu -työryhmän väliraportti, peilataan nuortennäkemyksiin. Nuorten yhteiskuntatakuun toteutuminen täysimääräisenä ja nuorten syrjäytymisen ehkäisy ovat istuvan hallituksen kärkitavoitteita. Nuorisotyöttömyyden ollessa korkealla tasolla on tärkeää jäsentää myös nuorten näkemyksiä työllistymisen keinoista. Tutkimus pyrkii tuomaan esille nuorten oman äänen ja kartoittamaan heidän näkemyksiään. Tutkimuksen ensisijainen aineisto on saatu Työministeriön nuorille syksyllä 2011 teettämästä kyselystä 'Nuorten ääni kuuluviin'. Nuorten näkemykset työllistymistä edistävistä ja ehkäisevistä tekijöistä on saatu analysoimalla aineistolähtöisesti kyselyssä ollutta avokysymystä, 'kerro lopuksi ajatuksiasi – toiveita tai pelkoja – tulevasta työurastasi'. Kysymykseen oli vastannut 2782 nuorta. Pelkistämisen, ryhmittelyn ja abstrahoinnin tuloksena aineistosta saatiin muodostettua kymmenen alaluokkaa ja viisi yläluokkaa. Yläluokiksi muodostuivat ennakointi, työnantajien kanssa tehtävä yhteistyö, työuran takkuinen alku, virallisten toimenpiteiden tehottomuus sekä ennakkoluulot ja syrjintä. Tutkimuksen lopullinen aineisto koostui 314 vastaajasta. Tutkimuksen tuloksien mukaan nuoret kokevat työelämän ja työmarkkinoiden todellisuudesta kertovan riittävän ja ajantasaisen tiedon, oppisopimuskoulutuksen, oppilaitosten ja työnantajien välisen yhteistyön työllistymistä edistäviksi tekijöiksi. Työllistymistä ehkäiseviä tekijöitä olivat työkokemuksen ja työelämäsuhteiden puutteesta johtuva työpaikan saamisen vaikeus, TE-toimistojen tehottomuus ja palvelun laatu, työharjoitteluiden negatiivinen vaikutus työllistymiseen ja naisten, vammaisten ja vajaakuntoisten syrjintä työhönotossa. Mielenterveysongelmista kärsineet nuoret kokivat kuntoutuksen keskeytymisen tai sen epäämisen olevan esteenä työllistymiselle. Nuorten yhteiskuntatakuu -työryhmän väliraportissa esiintyvät toimenpide-ehdotukset vastasivat osittain nuorten näkemyksiä työllistymistä edistävistä ja ehkäisevistä tekijöistä, mutta joihinkin nuorten esiin tuomiin näkökohtiin työllistymistä ehkäisevistä elementeistä raportti ei pystynyt vastaamaan. Yhteiskuntatakuu -työryhmän väliraportissa tunnistetaan oppisopimuskoulutuksen työllistävä vaikutus ja tiedotuksen ja neuvonnan lisäämisen tarpeellisuus. Työryhmä on väliraportissaan ottanut kantaa myös työkokemuksen puutteen negatiivisiin vaikutuksiin työllistymisessä, TE-toimistojen toiminnan tuloksellisuuteen sekä vammaisten, vajaakuntoisten sekä mielenterveysongelmaisten heikkoon asemaan työmarkkinoilla. Työharjoitteluiden työllistymistä haittaavaan vaikutukseen ja naisten syrjintään työmarkkinoilla väliraportissa ei otettu kantaa.

Maisterintutkielmassa tarkastellaan nuorten vankien käsityksiä menneisyydestään ja tulevaisuudestaan. Tutkimusaineisto on kerätty puolistrukturoiduilla teemahaastatteluilla. Haastattelut on tehty kahdeksalle 18–25-vuotiaalle vangille Suomen eri vankiloissa. Aineiston analyysi on toteutettu sisällönanalyysillä. Haastatteluissa nuoret vangit kertoivat kokeneensa lapsuudessaan ja nuoruudessaan erilaisia haasteita ja vastoinkäymisiä. Samankaltaisetkin vastoinkäymiset koettiin eri tavalla ja niille annetut merkitykset vaihtelivat. Ongelmia kerrottiin olleen päihteiden ja väkivallan kanssa sekä perhepiirissä että perhepiirin ulkopuolella. Lisäksi aineistosta nousi esiin kouluongelmat, taloudelliset ongelmat, nuoruusajan auktoriteettivastainen käyttäytyminen kaveriporukassa sekä ongelmalliset perhesuhteet Kaikki haastateltavat kertoivat samankaltaisista tulevaisuuden haaveista ja tavoitteista keskenään. Nuoret vangit haaveilivat perheestä, koulutuksesta, työpaikasta ja kyvystä tulla toimeen rahallisesti. Tavoitteet kytkeytyivät osaksi vastaajien elämäntarinaa. Päihteiden kanssa kipuilleet tavoittelivat päihteettömyyttä ja koulunsa kesken jättäneiden pyrkimyksenä oli jatkaa opintoja. Tavoitteista puhuttaessa korostettiin haasteista ja vastoinkäymisistä yli pääsemistä ja eteenpäin menemistä. Tulosten perusteella merkittävää on lapsuuden ja nuoruuden haasteiden ja vastoinkäymisten kasautuminen eri haastateltaville. Osa haastateltavista kertoi jokseenkin helposta lapsuudesta ja nuoruudesta, kun taas vastoinkäymisistä ja haasteista puhuneet olivat kokeneet niitä paljon. Nuorten vankien haaveet ja tavoitteet voisivat vastata kenen tahansa valtaväestöön kuuluvan haaveita ja tavoitteita.

Tässä pro gradu -työssä tarkastellaan kansanedustajien puhetapoja osallistavasta sosiaaliturvasta ja sosiaaliturvan vastikkeellisuudesta heidän omilla verkkosivuillaan tai verkkolehtien kolumneina elokuun 2013 ja joulukuun 2014 välisenä aikana julkaistujen mielipidekirjoitusten valossa. Elokuussa 2013 sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko esitti mediassa, että vastikkeettomasta sosiaaliturvasta pitäisi päästä eroon. Tuen saajan olisi pakko osallistua yhteiskunnan toimintaan. Risikko täsmensi ehdotustaan toteamalla, että tavoitteena on pitää pitkäaikaistyöttömät aktiivisina, kunnes työpaikkoja alkaa syntyä. Samaan aikaan Rauman sosiaali- ja terveysjohtaja Antti Parpo esitti ajatuksen “osallistavasta sosiaaliturvasta”, jonka tavoitteena olisi mm. kannustaa pitkäaikaistyöttömiä sosiaaliturvalta työhön ja ehkäistä syrjäytymistä. Osallistumisesta palkittaisiin taloudellisesti ja kieltäytymisestä seuraisi etuuksien leikkaus. Ajatus osallistavasta sosiaaliturvasta ja sosiaaliturvan vastikkeellisuudesta saivat aikaan vilkkaan keskustelun, johon myös kansanedustajat ottivat osaa eri medioissa. Vuoden 2013 lopussa sosiaali- ja terveysministeriö asetti työryhmän pohtimaan osallistavan sosiaaliturvan sisältöä. Työryhmän raportti valmistui maaliskuussa 2015. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan kansanedustajien keskustelua ennen työryhmän raportin valmistumista, jolloin osallistavan sosiaaliturvan sisältö eikä toteuttamismallit olleet vielä selkiytyneet. Tutkimus on laadullinen tutkimus, jossa menetelmänä on aineistolähtöinen diskurssianalyysi. Tutkimusaineisto käsittää 24 kansanedustajien mielipidekirjoitusta. Tutkimuksen tarkoituksena on tuoda esille diskursseja, joita poliittisessa keskustelussa osallistavasta sosiaaliturvasta ja sosiaaliturvan vastikkeellisuudesta rakentuu. Kansanedustajien kirjoituksista näkyy, että osallistavan sosiaaliturvan käsite on jäsentymätön ja sosiaaliturvan vastikkeellisuuttakin tulkitaan eri tavoin. Keskusteluun nostetaan useita sosiaaliturvaa koskevia teemoja, kuten hyvinvointivaltion kestävyys, sosiaaliturvan passivoivuus ja työhön kannustavuus, sosiaaliturvajärjestelmän byrokraattisuus, työttömyys, syrjäytyminen ja köyhyys, perusturvan ja sosiaalipalveluiden puutteet. Keskustelua käydään vahvasti sosiaaliturvan vastikkeellisuuden ja sen lisäämisen ympärillä. Osallistavaan sosiaaliturvaan liitetään keskustelussa myös anglosaksiseen workfare-ideologiaan sisältyviä piirteitä. Keskustelusta erottuvat vapaamatkustaja-, pakkotyö- ja syrjäytymisdiskurssit. Vapaamatkustajadiskurssia leimaa ajatus työttömän työhaluttomuudesta ja sosiaaliturvariippuvuudesta. Osallistamisen ja velvoitteiden katsotaan korjaavan työttömän moraalia. Pakkotyödiskurssi peräänkuuluttaa yksilön oikeuksia ja valinnanvapautta sekä hyvinvointivaltion velvoitetta huolehtia heikoimmistaan. Osallistavan sosiaaliturvan nähdään siinä murentavan perusoikeuksia ja tarkoittavan vain sosiaaliturvan heikentämistä taloudellisen kilpailukyvyn nimissä. Syrjäytymisdiskurssissa puhe osallistavasta sosiaaliturvasta keskittyy työttömän aktivoinnin ja elämänhallinnan pohdintaan. Huolena ovat erityisesti nuoret, joita sosiaaliturvan vastikkeellisuuden eri muodoissaan katsotaan ohjaavan ja auttavan tekemään oikeita valintoja elämässään. Tutkimuksen johtopäätöksenä diskursseja hallitsee puhe sosiaaliturvan vastikkeellisuudesta. Se näyttäytyy poliitikkojen keskustelussa käsitteeltä, jota on vaikea määritellä.

Suomalaisen yhteiskunnan digitalisaatio on edennyt nopeasti ja julkisia palveluita on siirrytty tarjoamaan yhä enemmän sähköisesti. Muutos on merkinnyt siirtymää kasvokkain tapahtuvasta viranomaisasioinnista verkossa tapahtuvaan itseasiointiin. Digitaalinen asiointi julkispalveluissa voi säästää resursseja niin yksilön kuin yhteiskunnankin näkökulmasta tarkasteltuna. Aikaisemmissa tutkimuksissa on kuitenkin havaittu, että yhteiskunnallisesti haavoittuvassa asemassa olevat ryhmät, kuten esimerkiksi ikääntyvät ja maahanmuuttotaustaiset, eivät pysty hyödyntämään digitaalisia palveluita samalla tavalla edukseen kuin paremmassa yhteiskunnallisessa asemassa olevat ryhmät. Haavoittuvassa asemassa olevien ryhmien digikäyttöä on tutkittu vain käyttäjien taustan ja taitojen näkökulmista. Aikaisemmissa tutkimuksissa on jätetty huomioimatta, että käyttötilanteisiin eivät vaikuta ainoastaan subjektiiviset, vaan myös teknologiset ja sosiaaliset tekijät. Tässä tutkielmassa täydennetään tämänhetkistä tutkimuskenttää tarkastelemalla edellä mainittuja taustatekijöitä digitaalisten asiointipalveluiden toteutumisen näkökulmasta. Teoreettisena lähtökohtana on Bakardjievan (2005) esittelemä näkemys siitä, miten digitaalisten palveluiden käyttö pitäisi nähdä sosiaalisesti sijoittuvana käytäntönä, johon vaikuttavat sekä subjektiiviset, teknologiset että sosiaaliset tekijät. Tämän tutkielman aineistona käytettiin venäjänkielisten työttömien (n=7) ja ikääntyneiden haastatteluita (n=6), jotka kerättiin vuoden 2020 syksyn aikana osana laajempaa DigiIN –tutkimushanketta. Molempien ryhmien haastattelut toteutettiin puhelimitse puolistrukturoituina yksilöhaastatteluina. Haastatteluaineiston analysoimisen tutkimusmenetelmänä toimi laadullinen sisällönanalyysi, ja aineisto koodattiin aineisto- ja teorialähtöistä lähestymistapaa yhdistelemällä. Tutkielma avaa uuden näkökulman aikaisemmassa tutkimuksessa tunnistettuihin digiasioinnin esteisiin Bakardjievan (2005) analyyttisen viitekehyksen avulla. Subjektiivisten ja teknologisten tekijöiden analysoinnin osalta tulokset kertovat erityisesti sen, miten digiasioinnin ongelmat eivät ole yksinään redusoitavissa käyttäjien tietojen ja taitojen puutteisiin, vaan myös käytettävällä teknologialla on merkitystä digiasioinnin onnistumiselle. Sosiaalisten tekijöiden, kuten vuorovaikutuksen, merkitys digiasioinnissa on tulosten perusteella merkittävä, sillä sen avulla digiasioinnissa ilmeneviä haasteita voidaan lieventää. Tarve vuorovaikutukseen ja sen myötä koettaviin empatian ja kuulluksi tulemisen tunteisiin voi olla niin tärkeä, ettei digiasiointia pidetä miellyttävänä vaihtoehtona etenkään sosiaali- ja terveyspalveluiden kontekstissa. Myös hoidettavan asian luonteella on merkitystä julkisten palveluiden digiasioinnin kontekstissa. Tämä tutkielma antaa lähtökohdan uudelle tulkinnalle, jonka mukaan ei voida vain olettaa, että on olemassa selkeä rajaus niiden välillä, jotka osaavat käyttää digitaalisia palveluita ja niiden välillä, jotka eivät osaa. Haavoittuvassa asemassa olevat ihmiset ovat heterogeeninen joukko, jolla on monenlaisia taitoja ja tietoja myös digitaalisessa kontekstissa. Näiden resurssien hyödyntämistä voidaan myös tukea yhteiskunnassa tuottamalla paremmin vuorovaikutuksellisia elementtejä myös digitaalisiin julkispalveluihin. Tulevaisuudessa on tärkeää saada parempaa ymmärrystä siitä, miten vuorovaikutusta ja sosiaalisuutta hyödyntämällä voidaan mahdollistaa aikaisempaa paremmin haavoittuvassa asemassa olevien ryhmien osallisuutta digitaalisesti toimivassa yhteiskunnassa.