Browsing by Subject "taidehistoria"

Tutkielma keskittyy länsimaalaisen nykyaikaisen tatuoinnin tutkimukseen, pyrkimyksenä selvittää voivatko tatuoinnit tulla luetuksi taidehistorian diskurssin kehotaiteeseen. Tutkielman ns. toinen osa käsittelee taidehistorian katseen käsitettä, ja sitä kautta pyrin tutkimuksessa selvittämään, voivatko tatuoinnit muuttaa naiseen kohdistuvaa katsetta. Pyrin siis sovittamaan taidehistorian tutkimukseen tatuoinnit kehotaiteena, ja toisaalta pohtimaan tatuointien mahdollisuutta naisten ”oman kehon haltuunoton” keinona katseen muuttamisen kautta. Tutkielman aineistona toimivat taidehistorian sekä sosiologian tutkimukset kehotaiteesta, tatuoinneista, tatuoiduista naisista sekä katseen käsitteen tutkimus. Hyödynnän tutkimuksessani sukupuolen tutkimuksellista, feminististä menetelmää naisnäkökulman kautta. Aiempaa taidehistoriallista tutkimusta tatuoinneista ei löytynyt, joten sovellan sosiologisia lähdemateriaaleja taidehistorian tutkimukseen kehotaiteesta, katseesta ja representaatiosta, ja pyrin luomaan sujuvan yhteen sovittamisen näiden välille. Kuva-aineistona hyödynnän valokuvia tatuoinneista, mutta tutkin ennemmin käsitteellisiä ilmiöitä kuin itse kuvia. Kuvat toimivat tutkimukseni tukena, mutta tutkimukseni kohde on suhteellisen käsitteellinen eikä siten suoraan kuva-aineistolla esitettävä. Tutkimukseni on uutta taidehistoriallista tutkimusta, sillä tatuoinneista tällaista ei vielä ole tehty. Tämän vuoksi myös sosiologisen tutkimusmateriaalin hyödyntäminen oli jokseenkin pakollista tutkimuksen teossa, ja itse tutkimuksen teko haastavaa. Johtopäätöksissäni päädyin siihen, että ainakin osittain tatuoinnit ovat luettavissa taidehistorian diskurssin kehotaiteeseen, ja niillä on mahdollisuus muuttaa naiseen kohdistuvaa katsetta.

Tutkielma tarkastelee saksanjuutalaisen filosofin Walter Benjaminin (1892–1940) auran käsitettä. Käsite esiintyy tunnetuimmassa muodossaan Benjaminin esseessä ”Taideteos teknisen uusinnettavuutensa aikakautena” (1935–1940). Aura edustaa esseessä merkitystä, joka ilmentää taidetta koskevaa historiallisteknistä kehitystä. Tämän myötä taide menettää alkuperäisen, uskonnollisen arvon luonteensa, jota kuvaa kulttiarvon käsite. Kopioinnin mahdollisuuden myötä korostuu taiteen näyttelyarvo, joka koskee esimerkiksi elokuvaa ja valokuvausta taidemuotoina. Näyttelyarvo ilmentää taiteen yhteiskunnallista muutosta, jossa taide tavoittaa suuremmat ihmisjoukot ja ero alkuperäisen ja kopioidun taideteoksen välillä muuttuu sosiaalisesti merkityksettömäksi. Tutkielman ensisijainen tutkimuskysymys on, voiko aura muodostaa esseetä laajemman käsitteellisen kokonaisuuden osana Benjaminin myöhäistuotantoa? Tutkielma tarkastelee auran käsitteen luonnetta, pyrkien muodostamaan käsitteestä tulkinnan vaihtoehtona Benjaminin reseptiohistoriassa kannatusta saaneelle käsitykselle aurasta autenttisen taideteoksen synonyyminä. Tutkielman toinen tutkimuskysymys pohtii auran suhdetta nykytaiteeseen. Mitä aura voi mahdollisesti kertoa nykytaiteen piirteistä ja taiteesta nykyisyydessä? Tutkielman kirjallisuus muodostuu Benjaminin myöhäistuotannon primäärilähteistä, Benjaminina käsittelevästä kommentaarikirjallisuudesa, paikkasidonnaista teoriaa käsittelevästä kirjallisuudesta sekä nykytaideteoksia taustoittavista verkkolähteistä. Auran tulkitsemisen kannalta tutkielman keskeisimmät lähteet mainitun “Taideteos-esseen” lisäksi ovat Benjaminin hashiksen käyttöä koskevat muistiinpanoista sekä esseet “Pieni valokuvauksen historia” (1931) ja “Silmä väkijoukossa” (1939). Tutkielma käy läpi Benjaminin myöhäiset elämänvaiheet, myöhäisen tuotannon keskeiset teemat sekä esittelee mainittua Benjaminin primäärikirjallisuutta erilisessä luvussaan. Tutkielma käy läpi Theodor W. Adornon esittämän kritiikin koskien auraa “alkuperäisyyden myyttinä”, Giorgio Abambenin Benjaminia koskevan tulkinnan taiteen ja uskonnon välisen suhteen historiallisesta muutoksesta sekä Jacques Rancièren Benjaminia koskevan kritiikin taiteen ja politiikan välisestä suhteesta. Mainitut teemat koskevat myös tutkielmassa käsiteltävää kysymystä nykytaiteen yhteiskunnallisesta ja sosiaalisesta luonteesta. Tutkielman perusteella voidaan väittää, että Benjamin myöhäistuotannosta on mahdollisuus muodostaa auraa koskien ”Taideteos-esseetä” laajempi tulkinnallinen kokonaisuus. Tutkielma väittää, että aura voidaan käsittää taidetta kuvaavan historiallisen muutoksen ohella myös yksilöllisen havainnon kohteena ja taidekokemuksen piirteenä. Aura muodostaa myös teeman inhimillisen kokemuksen yleisestä historiallisesta muutoksesta. Tutkielma esittää auralla olevan yhteys paikkasidonnaisen taiteen historialliseen kehitykseen ja piirteisiin. Näitä ovat paikkasidonnaisen taiteen tapa irtaantua modernin taiteen keskeisistä ideaaleista koskien taideteoksen muotoa, objektikeskeisyyttä sekä taideteoksen mediumiin liittyviä kysymyksiä. Tutkielman mukaan aura ilmentää myös nykytaiteelle ominaisen näyttelykeskeisyyden luonnetta sekä sopii multimediaalisten paikkasidonnaisten taideteosten tarkasteluun. Auran ajallinen yhteys paikkasidonnaiseen taiteeseen perustuu auran sopivuudessa paikkasidonnaisten taideteosten väliaikaisuudelle.