Browsing by Subject "tasa-arvo"

Kandidaatintutkielmani tarkoituksena oli selkiyttää inkluusiota käsitteenä, avata inkluusion taustoja sekä roolia opetussuunnitelmissa. Näin inkluusioperiaatteen tärkeänä aiheena tutkia, sillä se on herättänyt paljon keskustelua ja aihe kiinnosti aiemman työkokemukseni kautta. Halusin kandidaatintutkielmassani tarkastella, mitä varhaiskasvatuksen osalta inkluusiosta on tutkittu viime vuosikymmenen aikana sekä minkälaisia haasteita aiemmat tutkimukset toivat esiin inkluusion toteutumisen kannalta. Tarkoituksenani ei ollut kuitenkaan tuomita inkluusioperiaatetta, vaan toin epäkohtia esiin, jotta inkluusiota voitaisiin kehittää. Koin inkluusion tunnelatautuneena ja kompleksisena, joka vaati moniulotteisena aiheena pohjatyötä ennen empiiristä jatkotutkimusta. Käytin laadullisessa kandidaatintutkielmassani menetelmänä teoreettista tarkastelua. Tarkoituksenani oli avata inkluusiota käsitteenä ja siihen liittyviä taustoja ensin laajemmasta kuvasta käsin ja siirryin teoreettisessa tarkastelussani kohti varhaiskasvatuksen näkökulmaa ja inkluusion toteutumiseen liittyviä haasteita. Käytin tutkimuksessani pääsääntöisesti kasvatustieteeseen ja erityispedagogiikkaan pohjautuvia lähteitä. Kansallinen tutkimus liittyen inkluusioon varhaiskasvatuksessa on vielä vähäistä ja tutkimuskentällä ilmeni aukkoja etenkin inkluusioperiaatteesta käytännön tason näkökulmasta. Inkluusion rooli opetussuunnitelmissa ja lainsäädännössä on kapea-alaista, joka vaikuttaa sen käytännön toteuttamiseen. Inkluusio herättää lisäksi käsitteenä epäselvyyttä ja resursseilla voidaan nähdä olevan vaikutusta siihen, miten inkluusio toteutuu.

Namibia has gone through great changes since its independence in 1990. The new constitution illegalized the apartheid rule and racial discrimination, but the history has left its marks on the contemporary society. The class inequalities are one the biggest in the world, and they still intertwine with the racial and tribal memberships. Although any kind of discrimination is strictly forbidden in the society, the prejudices still remain. Furthermore, the gender roles are in transition and women encounter multiple, sometimes conflicting expectations. In this context, the thesis studies multidimensional identity from the perspective of decency. More specifically, it explores how decency is conceived among black female nurses of Katutura township in Windhoek. The study investigates how the racial, tribal, gender, class and professional identities intersect and contribute to the perceptions of a ‘decent person’. The study also discovers how young women try to answer simultaneously to the traditional and modern female ideals. Lastly, the thesis illustrates how the class dominance, traditional gender roles and the ethnic and racial prejudices are resisted and reproduced through the perceptions on decency. In terms of class-related decency was demonstrated by diving the ‘indecent them’ to the upper and lower classes. The whites and the majority tribe of Owambos were accused of being discriminatory and having better opportunities in life. The lower classes were instead stigmatized as lazy and immoral individuals, who did not deserve the higher socio-economic positions. Thus, both the better and worse-off were claimed being less respectable than the interviewed nurses, who represented the middle class. However, the interviewees also identified with the lower class and admitted that the societal structures hindered their class mobility. To summarize, they simultaneously maintained and resisted the class dominance. Class also had a strong link to the female respectability. On the other hand, the modern woman was expected to be independent, to take care of herself and not to rely on the assistance of men. As the interviewees had succeeded in this, they achieved the dignity of a modern working woman. Still, on the other hand, the traditions expected them to follow the old gender roles. The conflicting expectations became apparent, for example when discussing the ‘ideal nurse’. The decent nurse was supposed to be a feminine mother-type of a figure, who put herself last in order to help others. Still, also the high professional expertise made the ‘proper nurse’. In this way, the nursing profession both strengthened and faded the women’s femininity and simultaneously rejected and reproduced the traditional gender ideals. However, it was the co-existence of the traditional and modern decency that enabled the nurses to maintain their respectability in the changing society. Regarding the racial and tribal relations, any kind of discrimination was condemned. Nevertheless, the condemnation was also an issue of differentiating those who had a good sense of morals and those who did not. The interviewees argued that the whites were still racist, but that they themselves promoted equality like a decent person should do. Considering this, it is controversial that they seemed to forget the principles of the universal equality when talking about the ethnic difference. They reproduced the same prejudices they judged in regard to racial discrimination. Moreover, they underlined their old and new identities as they draw strong lines between the racial and tribal groups, but also claimed for absolute equity. In this light, it is possible to argue that the societal transformation has a great impact on the decency perceptions of the Namibians. The historical stances remain side by side the ideologies of the post-apartheid era, although the attitudinal change is taking place. The class inequalities and discrimination clash with the aspirations of equality, the traditional gender roles are challenged by the modern female respectabilities and the group relations are defined by both reconciliation and boundary making.

Intersectionality as a concept is gaining increasingly more foothold in the academia, politics, and activism globally, also in Finland. The purpose of this study is to provide a systematic overview of the appearance, meaning and operationalization of intersectionality in the equality and non-discrimination plans of Finnish municipalities. Intersectionality has not been studied systematically in the context of policy in Finland, and thus, this study fills a notable gap in research. The closely related terms in the Finnish language, such as multiple discrimination, are included in the analysis. The study draws from the genealogical, theoretical, methodological, and paradigmatic discussions surrounding the concept of intersectionality. Qualitative content analysis was applied in the examination of the equality and non-discrimination plans of five large or middle-sized municipalities in Finland (Helsinki, Tampere, Turku, Oulu and Rovaniemi). In addition, email conversations with the municipalities’ employees working with equality and non-discrimination promotion was used as data. The municipalities were chosen to the study with the criteria of involving relatively large cities from different geographical areas in Finland. In the analysis, the similarities and differences of the plans and their uses of relevant terminology are outlined. Intersectionality was applied in two of the municipalities in various manners. It was explicitly referred to as a tool for viewing overlapping identity characteristics with and without emphasis on gender as a central category of difference. In addition, intersectionality was vaguely connected to the deconstruction of discriminatory societal structures. Multiple discrimination, a concept which appeared in most of the municipalities, was not clearly distinguishable from the concept of intersectionality. An interest towards utilizing intersectionality and multiple discrimination more extensively appeared. However, both terms, especially intersectionality, were perceived as difficult to understand and connect to practice. Defining and explaining the terms better, training personnel, and unifying the equality and non-discrimination policies emerged as ways to improve the operationalization of the terms.

Tämän tutkimuksen tavoitteena on selventää intersektionaalisuutta käsitteellisesti ja analysoida hallituksen tasa-arvo-ohjelman sisältöä intersektionaalisuuden kannalta. Tasa-arvo-ohjelma eroaa selvästi edellisistä ohjelmista niin, että siinä käsitellään sukupuolivähemmistöjä, maahanmuuttajanaisia ja eri perhemuotoja. Tässä tutkielmassa tarkastellaan, millä tavoin tasa-arvo-ohjelmassa tasa-arvotavoitteet ja -toimenpiteet kehystetään ja miten intersektionaalisuus on läsnä näissä. Tutkielmalla pyritään selvittämään tasa-arvopolitiikan kansainvälisiä ja Euroopan unionin vaikutteita sekä intersektionaalisuuden historiaa ja lähtökohtia. Intersektionaalinen näkökulma on Suomen ja Euroopan unionin tasa-arvopolitiikassa merkittävässä roolissa. Intersektionaalisuus kuvaa tapoja, joilla sukupuoleen, rotuun, etnisyyteen, seksuaaliseen suuntautumiseen, sukupuoli-identiteettiin, vammaisuuteen, luokkaan ja muihin syrjinnän muotoihin perustuvat epätasa-arvojärjestelmät risteävät luoden ainutlaatuista dynamiikkaa ja vaikutuksia. Intersektionaalisuuden laaja-alainen näkökulma vie tasa-arvon näkemystä erilaiselle tasolle ja sitä yritetään valtavirtaistaa maailmanlaajuisesti tasa-arvopolitiikassa. Suomen viimeisen hallituksen tasa-arvo-ohjelma (2020–2023) sisältää tasa-arvotavoitteita ja -toimenpiteitä, jotka ovat saaneet vaikutteita intersektionaalisuuden painopisteistä. Intersektionaalisuus on herättänyt sekä myönteisiä että kielteisiä tunteita yhteiskunnassa ja siitä käytiin vilkasta keskustelua.

Hoitovapaan käyttö on edelleen 2010-luvun Suomessa sukupuolittunutta: valtaosa kotihoidon tuelle jäävistä vanhemmista on äitejä. Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että pidempään kotona ollut vanhempi kantaa tyypillisesti päävastuun kodista ja lapsista myös hoitovapaan jälkeen. Mitä vastuunjaolle tapahtuu, kun hoitovapaalle jääkin isä? Vaikuttaako koti-isyys näiden perheiden puolisoiden väliseen vastuunjakoon? Miten vastuu lapsen hoivasta ja kodista jaetaan isän palattua takaisin työelämään? Tutkimuksessa tarkastellaan 2010-luvun suomalaista koti-isyyttä puolisoiden välisen vastuunjaon näkökulmasta. Tutkimuskysymys kuuluu, miten vastuu kodista ja lasten hoivasta jaetaan isän kokemuksen mukaan isän hoitovapaan aikana ja sen jälkeen? Tutkimuksen avulla valotetaan sitä, millaista puolisoiden välinen dynamiikka on isän näkemyksen mukaan ja millaisia keinoja isälle tarjoutuu toimijana. Kahdestakymmenestä teemahaastattelusta koostuva tutkimusaineisto kerättiin haastattelemalla kymmentä koti-isää hoitovapaan aikana ja uudestaan heidän palattuaan takaisin työelämään. Tutkimuskohteena olevaa ilmiötä ja kerättyä aineistoa lähestytään toimintateoreettisesta ja yksilöllistymisteoreettisesta näkökulmasta. Toimintateorian hengessä aineistoa on analysoitu tarkastelemalla niitä kulttuurisia odotuksia ja ihanteita sekä perheen elämässä vallitsevia olosuhteita ja tilannetekijöitä, jotka määrittelevät ne raamit, joiden sisällä isän on mahdollista toimia ja tehdä valintoja. Lisäksi puolisoiden välistä dynamiikkaa on lähestytty yksilöllistymisteorioiden valossa. Aineistosta piirtyi esiin kolme tyypillistä koti-isän tarinaa, joissa puolisoiden välinen dynamiikka ja vastuunjako toteutuivat toisistaan poiketen. Ensimmäinen tyypillinen tarina on nimetty levähtäjäisän tarinaksi. Levähtäjäisälle hoitovapaa edustaa taukoa hektisestä työelämästä sekä aikaa vihdoin tutustua syvemmin omaan lapseensa. Levähtäjäisän tarinassa isä kyllä hoitaa lasta päivisin kotona, mutta perimmäinen päävastuu lapsista ja kodista huolehtimisesta jää kuitenkin äidille. Levähtäjäisä kokee hoitovapaalle jäämisen suurena muutoksena, sillä isä opettelee hoitovapaalla hoitamaan lasta yksin. Toisessa, yhteisen projektin tarinassa isä kokee vastuun lasten hoivasta ja kotitöistä jakautuvan tasan puolisoiden välillä. Hoitovapaalle jääminen ei tunnu merkittävältä muutokselta, sillä yhteisen projektin isä on kokenut osallistuvansa lapsen hoivaan lapsen syntymästä asti yhtä paljon kuin äiti. Kun kotitöiden ja hoivavastuun jakautumista tarkastellaan hyvin käytännöllisellä tasolla, on äiti tässäkin tarinassa tyypillisesti se, joka viime kädessä huolehtii ja suunnittelee perheen arkeen liittyvistä asioista. Kolmas tyypillinen tarina kertoo tukipilari-isästä , joka kokee kantavansa päävastuun kodista ja lapsista sekä hoitovapaan aikana että vielä töihin palattuaan: hän sekä hoitaa että huolehtii pitääkseen perheensä hyvinvoivana ja kasassa. Tukipilari-isälle hoitovapaalle jääminen tuntuu ainoalta mahdolliselta vaihtoehdolta. Kaikkia näitä kolmea tarinaa läpileikkaa kulttuuristen odotusten metatarina, joka on nimetty tutkimuksessa tasapuolisen työnjaon ihannetarinaksi. Tutkimusaineiston valossa näyttää siltä, että isät ovat tietoisia jaetun vanhemmuuden ja uuden isyyden ihanteesta, jossa puolisot jakavat vastuun lasten hoivasta ja kodista huolehtimisesta tasan. Haastatellut isät peilaavat omaa isyyttään ja vastuunkantoaan tähän ihanteeseen. Keskeisin tutkimustulos on, ettei isän hoitovapaa aina väistämättä johda muutoksiin puolisoiden välisessä vastuunjaossa. Ristiriitoja näyttää syntyvän niissä tilanteissa, joissa isät kokevat puolisoiden välisen vastuunjaon olevan epätasapainossa suhteessa tasapuolisen työnjaon ihanteeseen. Toisaalta tasapuolinenkaan vastuunjako ei tarkoita sitä, etteikö perheissä käytäisi jatkuvaa neuvottelua hoivavastuiden jakamisesta. Levähtäjäisän ja yhteisen projektin isätarinat tukevat aiemmissa tutkimuksissa saatuja tuloksia isän ja äidin välisestä työn- ja vastuunjaosta. Kiinnostavana ja mahdollisesti uutena ilmiönä tutkimuksessa nousevat tukipilari-isät, joiden hoiva ulottuu lasten ja kodin lisäksi puolisoon. Koti-isyys synnyttää monenlaisia tapoja jakaa vastuuta. Puolisoiden välinen dynamiikka vaikuttaa siihen, millaiseksi vastuunjako muodostuu hoitovapaan aikana ja sen jälkeen. Isä voi esimerkiksi olla ottamatta vastuuta kannettavakseen, hän ei saa vastuuta yrityksistä huolimatta itselleen äidiltä tai päävastuu kodista ja lapsista jää yksinomaan isälle. Tasapuolinen työnjako ei ihanteesta huolimatta aina käytännössä toteudu. Tulokset nostavatkin esille kysymyksen, onko mahdollista, että tasa-arvoideologiaan pohjaavan ihanteen rinnalla vaikuttaisi samanaikaisesti myös jotain arkaaisempaa ja patriarkaalisempaa?

Tutkielma käsittelee ranskalaisen filosofin Jacques Rancièren demokratiakäsitystä, joka rakentuu Rancièren tasa-arvon ja politiikan käsitteiden uudelleen muotoiluille. Tutkielma rinnastaa Rancièren erimielisyyttä korostavan politiikan teorian deliberatiivisen politiikan konsensuaalisen ajattelun kanssa korostaen näkemysten eroja, mutta samalla niiden yhtymäkohtia. Tutkielman argumentti rakentuu kahden teesin varaan, joita tutkielma havainnollistaa ja perustelee. Ensiksi Rancièren tasa-arvon käsitteen uudelleen muotoilu ja problematisointi tuovat esille deliberatiivisen politiikan muotoileman tasa-arvon puutteellisuuden ja epätasa-arvoiset ennakko-oletukset. Toiseksi Rancièren erimielisyyden politiikka ei ole täysin vastakkainen konsensuaaliselle politiikalle, vaan se sisältää konsensuaalisisa piirteitä sekä tasa-arvon, politiikan että demokratian käsitteiden tasolla. Tutkielma jakautuu kolmeen osaan. Ensimmäinen osa käsittelee tasa-arvoa, joka muodostaa Rancièren ajattelun kulmakiven ja tarkastelee tasa-arvon käsitteen muotoutumista Rancièren ajattelun keskeiseksi viitepisteeksi. Toinen osa käsittelee Rancièren politiikan käsitettä sekä sen eroa perinteisesti ymmärrettyyn politiikkaan. Erityisesti osa käsittelee keskeistä politiikka-poliisi erottelua sekä poliittisen subjektin muotoutumista. Kolmas osa keskittyy Rancièren demokratiakäsitykseen, joka rakentuu tasa-arvon sekä politiikan muodostaman käsitteellisen kontekstin varaan. Tässä osassa Rancièren erimielisyyteen perustuva demokratiakäsitys asemoituu suhteessa deliberatiivisen demokratiaan ja konsensusajatteluun. Tutkielman keskeisenä johtopäätöksenä on, että tasa-arvo kaikkia koskevana ja yleisenä oletuksena toimii minimaalisena konsensuaalisena kiinnekohtana Rancièren ajattelussa. Rancièren politiikan käsite puolestaan haastaa näennäisen konsensuaalisuuden ja avaa mahdollisuuden luoda aito konsensus, joka ottaa huomioon myös ne, jotka jäävät näennäisen konsensuksen ulkopuolelle. Pyrkimys aitoon konsensukseen antaa Rancièren demokratiakäsitykselle tehtävän luoda entistä parempi ja oikeudenmukaisempi yhteiskunta uuden konsensuksen kautta. Erimielisyys säilyy kuitenkin keskeisenä demokratian elementtinä, joka on edellytys aidon konsensuksen toteutumiselle. Juuri tässä mielessä Rancièren demokratiakäsityks voidaan nähdä sensitiivisempänä tasa-arvon kysymyksen tarkastelussa, kuin deliberatiivinen demokratia.

Sukupuolittunut politiikka tarkoittaa, että naiset tai miehet ovat politiikassa vähemmistönä ja edustavat politiikassa eri asioita. Näin tapahtui Suomessa heti ensimmäisen eduskunnan valitsemisesta lähtien. Tutkielmassa selvitetään, miten politiikan sukupuolittuneisuutta tuotettiin eduskuntavaalien ehdokasasettelussa 1907–1917. Tutkimuskohteena on Suomen sosialidemokraattinen puolue Viipurin läänin itäisessä vaalipiirissä. Sukupuoli ehdokasasettelussa 1900-luvun alussa on tutkimuksessa yksityiskohdiltaan tuntemattomaksi jäänyt alue, johon tässä tutkielmassa kohdistetaan tarkempi valokeila. Ehdokasasettelua lähestytään Meryl Kennyn (2013) hahmottelemaa feminististä institutionalismia hyödyntäen. Siinä instituutiot ovat ihmisten välisen toiminnan formaaleja ja informaaleja säännönmukaisuuksia, jotka ymmärretään sukupuolittuneiksi. Tutkielmassa ehdokasasettelun instituutioita tunnistetaan ja eritellään SDP:n puolue- ja piiriasiakirjoista sekä piirilehdistä. Aineiston osana kerätään ensimmäistä kertaa yhteen SDP:n kaikki ehdokaslistat 1907–1917. Ehdokasasettelun ja ehdokkuuden formaalit instituutiot luotiin vuoden 1906 eduskunta- ja äänioikeusreformissa sekä puoluesäännöin. SDP:ssa ehdokasasettelun ratkaiseviksi instrumenteiksi muodostuivat 1906–11 piirijärjestöt ja puolueäänestys. Ehdokkuuden formaalit reunaehdot määräsi vaalikelpoisuus. Kysymykset kansanedustajan iästä ja sukupuolesta vaikuttivat siten, että äänioikeuden ikärajaksi tuli 24 vuotta. Vaalikelpoisten ryhmää jäsennettiin puolueissa edelleen erityisryhmiksi. SDP:ssa naisiin kohdistettu erityishuomio institutionalisoitui informaalisti epäviralliseksi naiskiintiöksi. Piirijärjestöjen valta ehdokasasetteluun pirstaloitui valitsijayhdistyksiin. Hajautumiselle olivat erityisen haavoittuvia harvat naisehdokkaat. Vastaavasti valitsijayhdistyksien ja vaaliliittojen siirtäminen piirijärjestön kontrolliin vahvisti naisten pääsyä ehdokkaaksi. Naiset olivat listasijoituksiensa ja ehdokkuuksiensa kannalta tärkeitä ehdokkaita. He olivat suosittuja ja menivät vaalissa läpi todennäköisemmin kuin miehet. Naiset olivat sekä yleis- että paikallisehdokkaita. Eduskuntavaaliehdokkuudessa oli kyse työväen edustajien valitsemisesta. Projekti, jossa työväen edustusta valtiopäivillä rakennettiin, oli sukupuolittunut. Miehet edustivat projektissa universaalia työläistä, naiset työläisnaista. Ehdokkuuden sisältö perustui työläisyyden tuntemukseen tai kokemukseen, mutta tämä kokemus oli sukupuolittunut. Naisilla oli ehdokkaina erityistä työläisnaisiin ja -perheisiin liittyvää asiantuntemusta. Sukupuolittunut edustuksen projekti perusteli naisten ehdokkuutta, mutta samalla rajasi sitä niin määrällisesti kuin laadullisesti, mikä havainnollistui naiskiintiössä. Politiikan ja työväenliikkeen sukupuolijärjestelmä tarkoitti naisten heikompia edellytyksiä ehdokkuuteen. Puoluejärjestöt olivat tärkein ehdokkaaksi rekrytoitumisen areena, mutta järjestökentällä naisille ja miehille tarjoutuvat näkyvyyden ja kokemuksen paikat olivat erilaisia. Sukupuolijärjestelmä ja työväen edustuksen sukupuolittunut projekti kehystivät naiset naisten ehdokkaina, ei ammattikuntien tai paikallisuuden edustajana kuten miehet. Sosialidemokraattisen naisliiton merkitys kykenevien naisehdokkaiden esiin nostajana korostui. Tutkielmassa monipuolistetaan kuvaa naisista ehdokkaina. Naiset eivät olleet toisen luokan ehdokkaita, joita olisi hyväksytty listoille velvollisuudentunnosta. Naisia oli ehdokkaina eri tyyppejä siinä missä miehiäkin, mutta suuri osa heistä oli vahvoja yleisehdokkaita ja menestyi vaaleissa hyvin. Koska kynnys naisten ehdokkuuteen oli korkea, ehdokkaiksi valikoitui päteviä naisia. Lisäksi tutkielmassa nostetaan rekrytoitumisen areenaksi piiri- ja paikallisjärjestöt aiemmassa tutkimuksessa korostuneen Sosialidemokraattisen naisliiton rinnalle. Ehdokasasettelu ei ollut sukupuolesta vapaata kykyjen mittaamista. Väitän, että ehdokasasettelun sukupuolittuneet instituutiot ja niissä toimivat naiset rakensivat työväen naisten kaksinaisen sukupuolistrategian eduskuntavaaliehdokkuuteen. Sukupuoli jäsensi naisten osallistumista vaaleihin prosessin alusta alkaen ja naiset itse osallistuivat tähän jäsentämiseen. Tällä oli kaksitahoinen vaikutus naisten ehdokkuuteen. Yhtäällä se teki naisten ehdokkuuden perustelluksi ja mahdollisti sen puolesta argumentoimisen työväen sukupuolittuneen edustuksen projektin nimissä. Samalla se rajasi naisten toimintatilaa ehdokkaina: naisia tuli ehdokkaaksi vähän ja vain omassa naisten ehdokkaan kategoriassaan. Pohdin myös, latautuiko työväen- ja naiskysymyksen välinen jännite sukupuolittuneessa ehdokasasettelussa uudelleen.

This thesis studies are about home economics teacher’s work with expert positions and how they experience working life. The focus of the thesis is growing into home economics expert. Thesis also studies an equal working environment. Equal working environment means credibility of home economics expert, fair share with working tasks and hiring. Thesis studies home economics expert and equal working environment with phenomenographic method. Participants collected from own contacts and asking interest to take part. The material consists of thematic interview and after interviews the material was transcribed. Interview was semi-structured thematic interview and try to find meanings on the theme like phenomenographic research. Thesis tried to found answer questions: 1. How home economics teacher comprised their own growing to the home economics expertise? 2. What is their perception of an equal environment? This thesis result is multidimensional. Growing to home economics expert include studies and own ac- tivity. Important part is also working experience with expert positions. Studies gives good base, but stu- dent’s need more support to expert work. The work environment is seen as equal and homogeneous. Problem areas was credibility with other expert and challenges with salary improvement.

Työelämässä ilmenevä väkivalta ja häirintä ovat viime vuosina saaneet uutta sekä ennennäkemätöntä huomiota osakseen. Tämän johdosta Kansainvälinen työjärjestö ILO julkaisi vuonna 2019 ensimmäisen kansainvälisen yleissopimuksen, jonka sääntelykohteena on työelämässä ilmenevän väkivallan ja häirinnän poistaminen. Sopimus kattaa myös sukupuoleen perustuvan väkivallan ja häirinnän torjumisen. Tutkielman tarkoituksena on tutkia, millainen sääntelyllinen aukko kansainvälisen työoikeuden normijärjestelmässä on ollut työelämän väkivallan ja häirinnän osalta ja miltä osin ILO:n uusi yleissopimus 190 täyttää tätä aukkoa. Lisäksi tutkielmassa tarkastellaan sitä, tuoko yleissopimus mahdollisesti jotain muutakin lisäarvoa kansainvälisen työoikeuden – ja laajemmin ajateltuna kansainvälisen oikeuden – normijärjestelmään, sääntelyllisen aukon täyttämisen lisäksi. Tarkastelemalla yleissopimusta 190 suhteessa muihin sääntelykohteeltaan vastaaviin kansainvälisiin yleissopimuksiin ja toimintaohjelmiin tutkielmassa pyritään myös vastaamaan siihen, voidaanko uutta yleissopimusta 190 tosiasiallisesti pitää merkittävänä askeleena kohti globaalisesti turvallisempaa työelämää. Keskeisessä roolissa tutkielmassa on yleissopimus 190, sitä koskeva suositus 206, niitä koskeva valmisteluaineisto, ILO:n yleissopimus 111 (Työmarkkinoilla ja ammatin harjoittamisen yhteydessä tapahtuva syrjintä), Yhdistyneiden kansakuntien kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamista koskeva yleissopimus (CEDAW), Euroopan neuvoston yleissopimus naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta (Istanbulin sopimus), relevantit kansainväliset toimintaohjelmat sekä työelämän väkivaltaa ja häirintää koskeva kirjallisuus. Tutkielmassa tehdään aluksi katsaus työelämän väkivallan ja häirinnän käsitteisiin liittyvään historiaan, jotta voidaan ymmärtää paremmin, miksi kyseiset määritelmät ovat muotoutuneet nykyiseen, yleissopimuksessa 190 omaksuttuun muotoonsa. Tämän jälkeen yleissopimusta 190 tarkastellaan suhteessa muihin kansainvälisiin instrumentteihin, jotka on valittu tarkasteluun niiden sääntelykohteen perusteella. Vertailemalla yleissopimusta 190 muihin vastaaviin kansainvälisiin instrumentteihin tutkielmassa pyritään tuomaan esiin yleissopimuksen 190 erityispiirteitä. Tutkielmassa ilmiöitä sekä niitä käsitteleviä instrumentteja tullaan tarkastelemaan sukupuolitietoisesti, sillä väkivalta ja häirintä ovat hyvin sukupuolittuneita ilmiöitä. Sukupuolinäkökulma on tutkielmassa läsnä myös siitä syystä, että yleissopimus 190 kattaa myös sukupuoleen perustuvan väkivallan ja häirinnän. Edellä mainittujen syiden vuoksi tässä tutkielmassa hyödynnetään law and gender -metodia teoreettisen lainopin ohella. Tutkielman lopuksi arvioidaan yleissopimuksen 190 onnistumisia sekä sen mahdollisia ongelmakohtia.

Previous research shows signs of gender inequality in comprehensive school, such as gender-based classifications and stereotypes. The assessments of learning outcomes have raised the issue of equality in education, as on the basis of them, girls succeeded over boys in most of the subjects. In addition, these assesments show that in home economics girls´ results were better than boys´ results. This study explores the teaching practices associated above-average learning outcomes of home economics, taking gender differences into account. The aim was to research which teaching practices, on the basis of home economics assessment data, were related to above-average learning outcomes, and which factors explained the differences from students´ and teachers´ perspective. The data is part of the national assessment of learning outcomes in home economics, which took place in 2014 (Venäläinen & Metsämuuronen, 2015). The student data consists of 3541 9th grade students and the teacher data of 163 home economics teachers. Quantitative data was analyzed by multivariate statistical methods: decision tree analysis, traditional explorative factor analysis, and linear regression analysis. As result, a good atmosphere in the classroom, sharing the grade criteria at the beginning of the course and taking the students' ideas and wishes into account were associated with the above-average learning outcomes of home economics. Based on factor analysis, the biggest influence on students' total competence had the diverse teacher (F4), who was characterized by the use of different teaching and assessment methods. The learning outcomes of boys and girls were partly influenced by different practices: boys' outcomes were also raised by a teacher who challenged their own perceptions and helped to reflect issues from the perspectives of their own life (F2). The girls' outcomes were raised by a very professional teacher (F5). To improve learning outcomes the teachers should, i. a., take the students' ideas and expectations into account and explain the criteria for the grade at the beginning of the course. Home economics education should be connected to both girls and boys everyday lives. In particular boys' learning motivation could be improved by bringing the everyday life of boys into the learning contents. Teacher education and in-service training should also ensure that teachers have up-to-date and versatile know-how for using teaching and assessment methods that take diverse learners into account.