Browsing by Subject "tekijänoikeus"

Tutkielman aiheena on tekijänoikeuden soveltuvuus tietokoneohjelmiin. Tavoitteena on tarkastella tietokoneohjelmia koskevaa tekijänoikeussääntelyä kansallisella, EU-oikeudellisella sekä kansainvälisellä tasolla sekä tutkia sääntelyn tavoitteita ja perusteluita. Lisäksi tutkielmassa perehdytään merkittävimpiin tietokoneohjelmien ominaispiirteisiin verrattuna muihin teoslajeihin. Tekijänoikeussääntelyn tavoitteiden ja perusteluiden sekä tietokoneohjelmien erityispiirteiden kautta on tavoitteena pohtia, soveltuuko tekijänoikeus suojamuotona tietokoneohjelmiin, eli toteutuvatko sääntelyn tavoitteet ja voidaanko sääntelyä pitää hyväksyttävänä perusteluiden pohjalta. Tutkielma on pääasiassa lainopillinen katsaus tekijänoikeussääntelyyn ja sen tavoitteisiin. Tutkielmassa on kuitenkin hyödynnetty myös oikeushistoriallista lähestymistapaa erityisesti tutkittaessa lainsäädännön kehitystä. Kansainvälisistä sopimuksista ja EU:n tekijänoikeutta koskevasta harmonisoinnista huolimatta tekijänoikeus määräytyy edelleen kansallisten lakien perusteella. Tämä on huomioitu myös tutkielman lähdemateriaaleissa, ja aineistossa on pyritty tasapainottelemaan kansallisten ja kansainvälisten lähteiden välillä. Vaikka tutkielma on oikeustieteellinen, on aiheen tietoteknisen luonteen vuoksi hyödynnetty lisäksi tietotekniikan alan tutkimusta suhtautuen siihen kuitenkin kriittisesti ja vetämättä tällaisesta aineistosta suoria oikeudellisia johtopäätöksiä. Tutkielman merkittävämpänä lopputuloksena on suoja-ajan pituuden aiheuttama ongelma, joka tosiasiassa saattaa estää tekijänoikeussääntelyssä esitettyjen tavoitteiden toteutumisen. Tämän osalta johtopäätöksenä esitetään, että tietokoneohjelmiin voisi paremmin soveltua muista teoslajeista poikkeava lyhyempi suoja-aika. Toisaalta päädytään lisäksi siihen lopputulokseen, että tekijänoikeussääntelylle on tietokoneohjelmien osalta edelleen tarvetta, sillä muut mahdolliset suojakeinot jättävät aukkoja ja puutteita, joita on välttämätöntä paikata lainsäädännöllä.

Tutkielma tutkii tekijänoikeuden ja lähioikeuksien soveltuvuutta suojamuotoina nykyaikaisen heikon tekoälyn tuotoksiin. Tarkastelu tapahtuu erityisesti EU:n näkökulmasta. Tekoäly yksinkertaisesti määriteltynä tarkoittaa teknologioita, jotka yhdistelevät dataa, algoritmeja ja laskentatehoa. Teknologian kehitys on aina ollut tekijänoikeuden muutoksen liikkeelle paneva voima. Tekoälyllä sekä sen tuottamilla teoksilla voidaan nähdä olevan taloudellista potentiaalia ja täten sitä voidaan pitää tekijänoikeuden kannalta relevanttina. Tekijänoikeuden tarkoituksena on suojata teoksen tekijän henkistä luomistyötä, millä oikeutetaan tiettyjen yksinoikeuksien myöntäminen joko luonnolliselle henkilölle tai oikeushenkilölle. Teoksen tekijän tunnistamisen merkitys korostuu erityisesti tekoälyn tuottamien teosten yhteydessä, sillä useimmissa tekijänoikeustraditioissa ympäri maailmaa teoksen tekijää pidetään myös teoksen ensimmäisenä oikeudenhaltijana. Tutkielma keskittyy tarkastelemaan aihetta kolmen tutkimuskysymyksen kautta. Ensimmäinen tutkimuskysymys tarkastelee sitä, voiko tekoälyavusteisesti tuotettu työ saada tekijänoikeus- tai lähioikeussuojaa? Miten tekoälyn käyttäminen työn luomisessa vaikuttaa omaperäisyysarviointiin? Toinen tutkimuskysymys keskittyy oikeuksien kohdistumiseen: ketä voidaan pitää tekijänä tai tekijänoikeuden haltijana taikka lähioikeuden haltijana? Kolmas tutkimuskysymys tarkastelee sitä, onko tekijänoikeusjärjestelmän ulkopuolelle jäävien tekoälyn tuotosten suojaaminen tarkoituksenmukaista vai olisiko parempi jättää tällaiset työt kokonaan ilman suojaa yleisön vapaaseen käyttöön? Tutkielma esittää, että melko itsenäisestikin tekoälyavusteisesti tuotetut työt voisivat saada tekijänoikeussuojaa. Tekoälyä käytettäessä voidaan tunnistaa kolme eri vaihetta, joissa tekijä voi ilmaista omaperäisyyttään. Suojan arviointi täytyy tehdä tapauskohtaisesti ja lopputulos riippuu käytetystä tekoälyjärjestelmästä ja teoslajista sekä näihin liittyvistä rajoituksista ihmistekijän omaperäisille vapaille ja luoville valinnoille. Näin ollen ei ole mielekästä sulkea kategorisesti kaikki tekoälyavusteisesti tuotetut työt tekijänoikeuden ulkopuolelle. Olemassaolevat lähioikeudet sen sijaan soveltuisivat myös sellaisiin tekoälyn tuotoksiin, joissa ihmisten työpanosta ei voida katsoa olevan tarpeeksi. Tutkielmassa tarkastellaan tekijän vaihtoehdoiksi ohjelmoijaa, käyttäjää, näiden yhteistekijyyttä, omistajaa tai tekoälyä itseään. Tekijänoikeus kohdistuu henkilölle tai henkilöille, jotka ovat tehneet vapaita ja luovia ratkaisuja vähintään jossain teoksen luomisvaiheessa. Ohjelmoijalle ei tulisi osoittaa tekijän-oikeutta tekoälyn tuottamaan teokseen pelkästään tekoälyohjelmiston kehittämisen perusteella. Mikäli tämä on toiminut lisäksi myös käyttäjän roolissa, voi tekijänoikeus olla mahdollinen. Sekä tekoälyohjelmiston omistajalle että tekoälylle itselleen tekijänoikeutta ei tällä hetkellä voi syntyä. Lopuksi tutkielmassa käsitellään sitä, tulisiko tekijänoikeuden ulkopuolelle jäävien tekoälyn tuotosten saada tulevaisuudessa tekijänoikeussuojaa. Eräänä vaihtoehtona tutkitaan uuden lähioikeuden laatimista nimenomaisesti tekoälyn tuotoksille, sillä lähioikeudet suojamuotoina eivät anna yhtä laajaa ja pitkäkestoista yksinoikeutta teoksiin kuin tekijänoikeus. Viimeiseksi tutkielmassa esitetään perusteluita puolesta ja vastaan koskien tuotosten jäämistä kokonaan vaille suojaa (public domain).

Saamenpuvulla on merkittävä asema paitsi saamelaiskulttuurin tuntomerkkinä, myös saamelaisten kulttuuri-identiteetin vahvistajana ja kulttuuristen viestien välittäjänä. Saamenpuvun käyttöä määrittelevät saamelaisten yhteisesti hyväksymät tapaoikeuteen perustuvat säännöt. Saamenpukuun on kuitenkin Suomessa kohdistunut saamelaisyhteisön ulkopuolista taloudellista hyväksikäyttöä ja kulttuurista omimista, joka ei huomioi saamenpukuun liittyviä sääntöjä ja merkityksiä. Saamenpuvulle on perinteisenä kulttuuri-ilmaisuna vaadittu oikeudellista suojaa saamelaisten kulttuurisen perusoikeuden toteuttamiseksi ja saamelaiskulttuurin elinvoimaisuuden säilyttämiseksi. Suojakysymystä on lähestytty oikeuskirjallisuudessa muun muassa immateriaalioikeuden näkökulmasta. Immateriaalioikeuksien ja perinteisten kulttuuri-ilmaisujen yhteensovittamisessa on kuitenkin haasteensa, ja perinteisten kulttuuri-ilmaisujen on esimerkiksi vakiintuneesti katsottu kuuluvan public domainin piiriin eli tekijänoikeussuojan ulkopuolelle. Tutkielmassa selvitetään, miten saamenpuvun suojaa voitaisiin kehittää tekijänoikeuslain nykyisten säännösten puitteissa ja toisaalta lain tulkintaa laajentamalla. Lähemmän tarkastelun kohteena ovat tekijänoikeussuojan saamisen edellytykset, tekijänoikeuden sisältö, tekijänoikeuden voimassaoloaika sekä tekijä eli tekijänoikeuden haltija. Lisäksi tutkielmassa tarkastellaan tekijänoikeuslain 53 §:n klassikkosuojaa, joka voi erityispiirteiltään soveltua saamenpuvun suojaamiseen. Tutkielmassa argumentoidaan, että olemassa olevan tekijänoikeuslain perusoikeusmyönteisellä, saamelaisten tarpeet ja tapaoikeuden huomioivalla tulkinnalla on mahdollista ulottaa tekijänoikeussuoja ja klassikkosuoja koskemaan myös saamenpukua.

Tutkielmassa on kaksi toisiinsa tiiviisti kytkeytyvää tarkastelun kohdetta. Ensinnäkin tutkielmassa tarkastellaan tilannetta, jossa tekijänoikeussuojattua materiaalia syntyy työsuhteessa eikä ole nimenomaisesti sovittu, kenelle tähän liittyvä tekijänoikeus kuuluu. Tekijänoikeudellisen lähtökohdan mukaan oikeus teokseen kuuluu lähtökohtaisesti tekijälle eli työntekijälle, kun taas työoikeudellisten periaatteiden mukaan työsuhteessa tehty teos kuuluu työnantajalle työntekijän saadessa suorituksestaan vastikkeen. Lainsäätäjä on ratkaissut konfliktin tietokoneohjelmien ja tietokantojen osalta, mutta kaikkien teoslajien osalta asiasta ei ole sääntelyä. Kahden varsin erilaisen lähestymistavan välisenä kompromissina on pidetty normaalikäyttösääntöä, jonka mukaan työnantaja saa käyttöoikeuden työntekijän työsuhteessa luomaan teokseen normaalin toimintansa edellyttämässä laajuudessa. Sääntö on todettu tulkinnanvaraiseksi. Epäselvyys aiheuttaa erimielisyyksiä ja voi johtaa siihen, että tekijänoikeudet jäävät loppujen lopuksi kokonaan hyödyntämättä. Lainopin metodia hyödyntäen tutkielmassa havaitaan, että normaalikäyttösäännön haasteet liittyvät erityisesti työnantajan normaalin toiminnan määrittelyyn sekä käyttöoikeuden asiallisen ja ajallisen ulottuvuuden epäselvyyteen. Tekijänoikeudessa yleisesti tunnetun suppean tulkinnan periaatteen yhteys normaalikäyttösääntöön ei myöskään ole aivan selvä. Toiseksi tutkielmassa pohditaan, millainen merkitys työsuhdetekijänoikeutta koskevalla olettamasäännöksellä olisi tilanteissa, joissa työsuhdetekijänoikeudesta ei ole sovittu ja joissa normaalikäyttösääntö tulee sovellettavaksi. Esillä on toistuvasti ollut säännösehdotus, jonka mukaan työsuhteessa tehty teos kuuluisi automaattisesti työnantajalle. Eri intressiryhmiä edustavat osapuolet ovat olleet erimielisiä siitä, tulisiko asiasta säätää lailla vai ei ja jos kyllä, miten. Olettamasäännöstä koskevissa lainvalmisteluasiakirjoissa on kautta aikain nostettu esiin digitaalinen kehitys tekijänoikeuden alalla ja todettu sen aiheuttavan muutospaineita lainsäätäjälle. Normaalikäyttösääntöön yhä edelleen liittyvä epäselvyys ja toimintaympäristön raju muutos sekä muutoksen seurauksena tekijänoikeuden kasvava taloudellinen potentiaali tekevätkin asian tarkastelemisesta edelleen relevantin. Olettamasäännöksen tarkastelun tukena käydään läpi työsuhdetekijänoikeudellista sääntelyä eri maissa. Erot erilaisissa oikeusperinteissä heijastavat erilaisia käsityksiä tekijyydestä, tekijänoikeuden olemuksesta ja sen tavoitteista. Tutkielmassa tarkastellaan eri lähestymistapoja tekijänoikeuteen sekä suomalaiseen työsuhdetekijänoikeuskeskusteluun kahden oikeusperinteen tarkastelun kautta sekä niihin sisältyvien personalistisen ja pragmaattisen konseptin avulla. Tutkielmassa havaitaan, että riippuisi säännöksen sisällöstä ja muotoilusta, miten hyvin se voisi vastata nykyisen oikeudentilan haasteisiin. Toisaalta se voisi selkeyttää joitakin normaalikäyttösääntöön liittyviä ongelmia, mutta potentiaalisesti monet nykyiseen normaalikäyttösääntöön liittyvät käytännön haasteet jäisivät sääntelystä huolimatta ratkaisematta. Huomionarvoista on myös se, ettei säännös ratkaisisi sitä fundamentaalista ongelmaa, että normaalikäyttösääntö pyrkii yhdistämään kaksi täysin vastakkaista lähestymistapaa. Säännös voisi joiltakin osin helpottaa käytännön soveltamista, mutta lainsäätäjä voisi sääntelyn myötä joutua määrittelemään tekijänoikeuden olemusta ja sen tavoitteita uudelleen.

Arkistenkin laitteiden yhdistäminen internetiin sekä laitevalmistajien entistä aggressiivisemmat toimet laitteiden korjaamisen vaikeuttamiseksi ja älylaitteiden käyttöiän lyhentämiseksi ovat saaneet kansalaisjärjestöt taistelemaan äänekkäästi niin sanotun korjauttamisoikeuden (engl. ”Right to Repair”) puolesta. Seurauksena EU:ssa on tällä hetkellä käynnissä useita lainsäädäntöhankkeita, joiden tavoitteena on pidentää tuotteiden käyttöikää ja edistää erityisesti elektroniikan kestävyyttä ja kiertotaloutta muun ohella lisäämällä ja helpottamalla korjaamista. Korjauttamisoikeus kohtaa kuitenkin haasteita immateriaalioikeuden osalta. Tältä osin tässä tutkielmassa käsitellään erityisesti teknisiin suojakeinoihin (engl. ”Technological Protection Measures”, TPM) liittyvää problematiikkaa älylaitteisiin sisältyvien laiteohjelmistojen korjaamisen yhteydessä. Näillä tarkoitetaan joukkoa kulunvalvontatekniikoita, joilla pyritään rajoittamaan tai estämään pääsy tekijänoikeudella suojattuihin teoksiin taikka teoksen luvaton kopiointi. Tällaisten suojakeinojen käyttö tekijänoikeudella suojatun laiteohjelmiston suojana voi käytännössä merkittävästi hankaloittaa älylaitteen korjaamista. Tutkielman johtopäätöksenä voidaan todeta, että TPM:t saavat nykysääntelyssä vahvaa suojaa. Vaikka voimassa oleva tekijänoikeusdoktriini näyttäisi tiettyjen reunaehtojen täyttyessä sallivan älylaitteisiin sisältyvien ohjelmistojen korjaamisen, ja TPM:n saanee yleensä myös kiertää ohjelmiston korjaamiseksi, antaa sääntely oikeudenhaltijalle melko laajat oikeudet rajoittaa laiteohjelmiston korjaamista ja TPM:ien kiertämistä loppukäyttäjän lisenssisopimuksessa (engl. ”End User License Agreement”, EULA). Tätä ei voida pitää korjauttamisoikeuden kannalta kestävänä, varsinkaan kun otetaan huomioon, että älylaitteen käyttäjänä on usein kuluttaja, jonka tosiasialliset vaikutusmahdollisuudet EULA:n sisältöön ovat heikot. Kiertotalouden näkökulmasta tällaista TPM:iä suosivaa ratkaisua voidaan pitää kestämättömänä ja vanhentuneena. Tältä osin tässä tutkielmassa tarkastellaan myös sitä, voisiko TPM:ien ja EULA-ehtojen kohdalla kyseeseen tulla myös siviilioikeudelliseen yleiseen oikeuden väärinkäytön kieltoon perustuva tekijänoikeuden väärinkäyttö. Vaikka tämä ei liene täysin poissuljettua, olisi tärkeää, että korjaamista edistettäisiin selvemmin säädetyn lain kautta. Siten voidaankin sanoa, että on tullut korkea aika nostaa myös tekijänoikeudellinen sääntely korjauttamisoikeutta valmistelevan lainsäätäjän pöydälle.

Tekoäly näkyy kaikkialla ympärillämme. Siitä on tullut olennainen osa arkipäiväämme ja erilaisia työkaluja, joita jatkuvasti käytämme. Viime aikoina huomiota ovat saaneet erityisesti luovan tekoälyn tuotokset. Uutisala onkin hyvä esimerkki alasta, joka nojautuu yhä enenevissä määrin tällaisen luovan tekoälyn mukanaan tuomiin mahdollisuuksiin varsinkin yksinkertaisimpien uutisten, esimerkiksi vaali- ja urheilu-uutisten, tuotannossa. Ihmisen kirjoittamia uutisia suojataan lähtökohtaisesti kirjallisina teoksina tekijänoikeuden keinoin, mutta miten on tekoälyn itsenäisellä tavalla luomien uutisten laita? Tämän tutkielman tarkoituksena on ensinnäkin selvittää, voivatko tekoälyn itsenäisellä tavalla luomat uutiset saada osakseen perinteistä tekijänoikeussuojaa EU:ssa. Alustavan hypoteesin ollessa kieltävä, on tämän jälkeen tarkoitus tutkia, voivatko tekoälyn itsenäisellä tavalla luomat uutiset saada osakseen lähioikeussuojaa. Erityisesti keskitytään siihen, tarjoaako uusi lehtikustantajien lähioikeus niille jonkinlaista lisäsuojaa. Lopuksi katse siirretään siihen, voisiko tekoälyn itsenäisellä tavalla luomien uutisten suojaksi olla järkevää perustaa esimerkiksi vielä kokonaan uusi lähioikeus. Pääasiassa näihin tutkimuskysymyksiin pyritään vastaamaan lainopin keinoin, mutta viimeisen tutkimuskysymyksen kohdalla hyödynnetään myös metodisen pluralismin keinoja. EU-oikeudellinen tekijänoikeussuoja edellyttää omaperäisyysvaatimuksen täyttymistä. EUT:n oikeuskäytännössä muotoutunut omaperäisyyden käsite on sidottu niin tiukasti nimenomaan ihmistekijään, että tekoälyn itsenäisellä tavalla luomat uutiset eivät voi saada osakseen perinteistä tekijänoikeussuojaa EU:ssa. Uusi lehtikustantajan lähioikeus taas saattaisi tarjota tekoälyn itsenäisellä tavalla luomille uutisille jonkinlaista suojaa, mutta suojan mahdollisuus ja taso jäävät toistaiseksi vielä harmillisen epäselviksi - ja parhaimmillaankin suoja olisi vain osittaista. Yhtenä mahdollisuutena suojata tekoälyn itsenäisellä tavalla luomia uutisia olisi perustaa niiden suojaksi vielä kokonaan uusi lähioikeus. Tällainen ratkaisu voisi selkeyttää tekoälyn itsenäisellä tavalla luomien uutisten asemaa, tarjota mahdollisuuden säätää suoja-aika optimaaliseksi ja lisätä investointeja luovaan tekoälyyn. Myös tekoälykontekstissa hankalat moraaliset oikeudet voitaisiin unohtaa. Toisaalta lähioikeuksien lisääntyminen voidaan nähdä koko järjestelmän kannalta epätoivottavana erilaisten oikeuksien pirstoessa järjestelmän yhtenäisyyttä. Pelkästään tekoälyn itsenäisellä tavalla luomia uutisia suojaavaa uutta lähioikeutta ei todennäköisesti kannatakaan perustaa, vaan tulisi keskittyä järjestelmän kokonaisvaltaisempaan uudistamiseen. Jonkinlainen asiaan tarttuminen EU:n lainsäädäntöelimien toimesta olisi joka tapauksessa toivottavaa.

Ohjelmistojen jälleenluovutuksen sallittavuuteen vaikuttaa erityisesti tekijänoikeuslain 19 §:ään ja ohjelmistodirektiivin 4 artiklan 2 kohtaan sisältyvät levittämisoikeuden raukeamista koskevat säännökset. Runsasta keskustelua aiheuttaneen EUT:n Usedsoft-ratkaisun oikeusohjeiden mukaisesti ohjelmistojen jälleenluovuttaminen voi olla sallittua, vaikka ohjelmistoa ei olisi varsinaisesti kiinnitetty millekään fyysiselle alustalle. EUT:n ratkaisukäytäntö ei ole kuitenkaan ollut täysin yhdenmukaista tekijänoikeudella suojattujen digitaalisten hyödykkeiden jälleenmyynnin kannalta, vaan EUT:n myöhemmässä ratkaisukäytännössä esimerkiksi e-kirjojen jälleenmyynti on torjuttu. Tutkielmassa systematisoidaan jälleenluovutusta koskevaa normipohjaa. Perinteinen tekijänoikeusdoktriini on hyvin käsitekeskeistä. Olen tietoisesti irtaantunut näistä näkökohdista ja analysoinut ohjelmistojen jälleenluovutukseen liittyviä relevantteja oikeustosiseikastoja, ja niihin liittyviä oikeusvaikutuksia sekä antanut tulkintasuosituksia. Huomionarvoista on, että ohjelmistojen jälleenmyynnin sallittavuus on lopulta riippuvaista tapauskohtaisesta harkinnasta, ja harkintaan vaikuttaa ohjelmiston tekniset käyttömahdollisuudet, ohjelmiston käyttäjän ja oikeudenhaltijan välinen oikeussuhde sekä jäljemmän luovutuksensaajan mahdollisuus ohjelmiston käyttöön. Oikeudenhaltijalla on mahdollisuus estää ohjelmistojen jälleenluovutus tekijänoikeuden ohella myös käyttöoikeussopimukseen sisältyvillä luovutuskielloilla. Oikeudenhaltija ei voi kuitenkaan luovutuskieltoehdolla lisätä tekijänoikeudellista määräysvaltaansa, vaan luovutuskieltoehtojen vaikutukset ovat osapuolten välillä. Ohjelmistojen jälleenluovutuksen sallittavuuden seurauksena on, että ohjelmistoja voidaan myydä laillisesti jälkimarkkinoilla. Tutkielmassa arvioidaan mahdollisten digitaalisten ohjelmistojen jälkimarkkinoiden taloudellisia vaikutuksia yhteiskunnallisen taloudellisen tehokkuuden näkökulmasta. Viime kädessä ohjelmistojen jälkimarkkinat ovat politiikkatoimi, ja jälkimarkkinoihin liittyy todennäköisesti sekä positiivisia että negatiivisia vaikutuksia. Oikeudellisesti olisi kuitenkin selkeää, että asiasta säädettäisiin nimenomaisesti lainsäädännössä.