Browsing by Subject "teologia"

Tutkielmassani analysoin ja arvioin filosofi-teologi J. Wentzel van Huyssteenin poikkitieteellisen järkeilyn (engl. interdisciplinary reasoning) menetelmiä, erityisesti sellaisina kuin ne ilmenevät hänen pääteoksessaan Alone in the World? Human Uniqueness in Science and Theology (2006). Se on merkittävä ja monipuolinen puheenvuoro keskustelussa kristinuskon teologisten ihmiskäsitysten ja tieteellisen antropologian suhteista, ja siinä yhdistetään omintakeisella tavalla hyvin monien eri alojen tutkimustietoa. Pääkysymykseni ovat: Millaisille filosofisille periaatteille van Huyssteenin poikkitieteellinen järkeily perustuu? Noudattaako hän kuvaamiaan periaatteita johdonmukaisesti tässä teoksessa? Tekeekö hän joitakin episteemisesti epäuskottavia ratkaisuja, ja jos tekee, miten niin? Näiden selvitysten lisäksi kuvaan, kuinka van Huyssteen vertaa uskonnollisuuden historiallista kehkeytymistä teologiseen ideaan ihmisen ja Jumalan suhteesta. Tämäkin palvelee osaltaan hänen metodinsa ymmärtämistä, mutta avaa samalla hänen teologista ajatteluaan. Esittelen ensiksi van Huyssteenin filosofisia käsityksiä tiedon ja järkeilyn luonteesta, jotka yhtäältä korostavat kaiken tiedon tulkinnallista taustaa sekä järkevyyden (engl. rationality) sosiaalisia sidonnaisuuksia. Samalla hän kuitenkin pyrkii osoittamaan, että eri konteksteissa tapahtuvalla tiedon hankinnalla ja järkeilyllä on väistämättä paljon yhteisiä piirteitä, mikä tarjoaa myös vuorovaikutuksen mahdollisuuksia eri tiedonalojen välille. Hänen tietoteoriaansa kuvaamaan käytän hänen omaa termiään ”postfoundationalismi” (engl. postfoundationalism). Toiseksi käyn läpi ajatusta, että orgaaninen evoluutio itsessään on analoginen tulkitsemisen ja järkeilyn prosessille. Tämän niin sanotun evolutiivisen epistemologian (engl. evolutionary epistemology) kautta van Huyssteen pyrkii ennen kaikkea puoltamaan uskonnollisen ajattelun mahdollisuutta tulla tunnustetuksi luonnollisena ja rationaalisenakin ajattelun alueena. Toisaalta hän haluaa laajemmin osoittaa, että kaikki inhimillinen ajattelu jakaa saman biologisen perustan, joka yhdistää hyvinkin erilaisia ja eri tavalla koettuja kognitiivisia toimintoja. Kolmas pääasiallinen aihe on uskonnollisuuden kehkeytyminen ihmiskunnan esihistoriassa ja tämän suhde kristilliseen oppiin, jonka mukaan ihminen on luotu Jumalan kuvaksi. Tuon erityisesti esiin, millä tavalla van Huyssteen vaikuttaa ymmärtävän uskonnon käsitteen sinänsä sekä miten hän tulkitsee esihistoriallisista kulttuureista saatavaa tietoa pyrkiessään ymmärtämään uskonnollisen ihmisen kehittymistä.

Tutkimuksessani tarkastelen teologien ja oppineiden käsityksiä pappiskasvatuksesta Suomessa. Lähdeaineistona käytän teologien tiedekuntalehti Kyyhkysessä vuosina 1966—1973 aiheesta julkaistuja kirjoituksia, joista poimin kiinnostavimmat laadullista sisällönanalyysia varten. Tutkin, millaista keskustelua pappiskasvatus synnytti, millä perusteilla yliopiston pappiskasvatusta puolustettiin tai vastustettiin, mitä ongelmia tai hyviä puolia pappiskasvatuksessa nähtiin ja miten sitä haluttiin kehittää. Ajankohdan yhteiskunnallinen murros muovasi ihmisten maailmankuvaa ja ajattelua. Instituutiot, kuten kirkko, olivat kritiikin kohteina. Yliopistoelämä politisoitui opiskelijoiden pyrkiessä muuttamaan yliopistoa demokraattisemmaksi. Teologian ylioppilaat vaativat opintojensa uudistamista. Tutkimuksessani selvitän sitä, miten murros ja yliopistokriisi näkyivät pappiskasvatusta koskevassa kirjoittelussa. Seuraavat viisi teemaa nousivat kirjoituksissa korostetusti esille: pappiskoulutuksen järjestämisvastuu, koulutuksen mielekkyys ja tarkoituksenmukaisuus, teoria- ja käytännön opetuksen suhde, yliopistoteologian ja kirkon teologian suhde sekä papin identiteetin ja spiritualiteetin muodostuminen ja kehittyminen. Kirjoittajat pitivät pappiskasvatusta yhteiskunnan tehtävänä. Yliopistoteologian avulla papit saivat valmiudet tehdä tieteellistä tutkimusta ja omaa hengenelämää koskevaa itsereflektiota. He oppivat ymmärtämään uskonelämän eri ilmenemismuotoja ja tekemään itsenäisiä, persoonallisia kannanottoja. Yhteiskunta oli selvillä siitä, mitä uskonnollisessa elämässä tapahtui. Opetuksen siirtäminen kirkolle tai uskonnollisille yhdyskunnille olisi palvellut vain niiden omia tarpeita ja typistänyt teologista näkemystä. Jotkut tosin ajattelivat, että teologiaa oli tutkittava kirkossa, koska se oli syntynyt siellä. He edellyttivät, että teologia on tunnustuksellista ja edistää kirkon oppia ja agendaa. Heidän mukaansa spekuloiva ja tieteellistynyt akateeminen jumalatutkimus haastoi pappien vakaumusta ja sai heidät epätietoisiksi tehtävästään ja suhteestaan kirkkoon ja yhteiskuntaan. Monet näkivät tunnustuksellisuuden kuitenkin ennen kaikkea tarkoituksenmukaisuutena: opetuksessa huomioitiin opiskelijan tulevat tehtävät. Opiskelijan tausta, motiivit ja ennakko-odotukset vaikuttivat kokemuksiin opintojen mielekkyydestä. Vakaumuksellisten kristittyjen oli vaikea sovittaa uskonkäsitystään akateemiseen teologiaan, ja he pyrkivät jopa välttelemään sen omaksumista. Radikaaliteologeille vasta yhteiskunnallinen aktivoituminen toi kokemuksen opintojen mielekkyydestä. Heille tärkeintä oli maailman kärsimyksen ja hädän lievittäminen. Monet odottivat tiedekunnalta oman hengenelämän ohjausta ja tukea, mutta pettyivät, kun eivät sitä saaneet. Opintojen myötä tapahtunut elinympäristön ja elämäntavan muutos sekä uudet sosiaaliset suhteet ja vaikutteet vaativat opiskelijalta sopeutumista ja vaikuttivat osaltaan hänen kokemuksiinsa opintojen mielekkyydestä. Tulevan työelämän haasteet synnyttivät opiskelijoissa epävarmuutta. He tunsivat saaneensa tarvitsemansa teoriatiedon, mutta eivät riittävää ohjausta sen käytäntöön soveltamisessa. Omakohtaisen teologisen synteesin puute aiheutti pelkoa papin työhön menemisestä. Toisaalta epätietoisuus uudisti kirkkoa. Kun opiskelijalla ei ollut valmista papin muottia, hän pystyi muokkaamaan pappeudesta itsensä ja ympäröivän yhteiskunnan näköistä. Uudet ajatukset ja ideat siirtyivät pappien mukana kirkon käytänteisiin uudistaen niiden toimintaa. Mielekkäimpinä opintonsa kokivat niihin avoimin mielin suhtautuneet. Ennakko-odotusten puuttuessa he pystyivät kyseenalaistamaan ja muuttamaan ajatteluaan ja käsityksiään sekä löytämään opinnoilleen kiinnostavan sisällön. Kirjoituksissa tunnustettiin yliopisto- ja kirkon teologian riippuvuussuhde, mutta niiden yhteen sovittaminen koettiin hankalaksi. Näkemyserot liittyivät usein siihen, miten teologian tuli huomioida kirkon tarpeet ja odotukset. Ongelmana oli, että tiedekunnan oli yhtäältä harjoitettava vapaata ja riippumatonta tieteellistä tutkimusta, toisaalta koulutettava kirkolle sen oppia tunnustavia työntekijöitä. Vastakkainasettelu näkyi siten, että osa kirjoittajista piti tiedekuntaa pelkkänä pappienkoulutuslaitoksena, osa taas ammattikouluna, joka ei valmistanut mihinkään virkaan. Opiskelijoiden keskuudessa vallitsi lisäksi epätietoisuus siitä, täyttikö tiedekunnan opetus kaikkia niitä vaatimuksia, joita kirkko tulevilta sananjulistajiltaan edellytti. Papiksi kasvaminen ja spiritualiteetin kehittyminen oli teologin koko persoonaa koskettava ja muokkaava tiedollinen ja hengellinen prosessi. Siksi oli kirjoittajien mukaan kohtalokasta, että tiedekunta ja kirkko jättivät opiskelijan yksin pohtimaan omaa eksistenssiä, pappeutta ja spiritualiteettia koskevia kysymyksiä. Hengellisyyttään hoitaakseen opiskelijoiden oli hakeuduttava erilaisiin ryhmiin, jotka tarjosivat turvaa ja henkisen kodin, mutta saattoivat toisaalta painostaa ”oikeaan ajatteluun”. Kirjoittajien mielestä oli tiedekunnan ja kirkon tehtävä järjestää opiskelijoille sielunhoitoa sekä hengellistä tukea ja ohjausta.

Tämä tutkielma tarkastelee kirkkotilaa esteettisen kokemuksen näkökulmasta. Uskonnolliset rakennukset ovat usein symboleja itsessään, niihin on sisäänrakennettu uskonnollinen symbo-liikka ja tietty sosiaalinen järjestys. Kokemus ja koskettavuus syntyy kuitenkin siitä, mitä me ruumiillamme koemme – aistien avulla havaittavista asioista, käsityksistä, mielikuvista ja muistoista. Mitä jos kirkko sijaitseekin rakennuksessa, jota ei ole rakennettu kirkoksi? Mikä kirkosta tekee kirkon silloin kun symboliikka ja sisäänrakennettu järjestys puuttuvat – mistä kokemus syntyy? Tutkimuskysymys on: Minkälainen Virtakirkko on esteettisesti koettuna sunnuntaimessussa käyvien seurakuntalaisten kertomana? Tutkimuskohteena on Vantaankos-ken seurakunnan väliaikainen kirkko Virtakirkko, joka sijaitsee Virtatalo -nimisessä toimisto-rakennuksessa Myyrmäessä. Tutkielma on laadullinen haastattelututkimus, ja aineisto on ke-rätty haastattelemalla kahdeksaa Virtakirkon sunnuntaimessussa käyvää eri-ikäistä ja eri su-kupuolia edustavaa seurakuntalaista. Haastattelut toteutettiin puoliavoimen teemahaastattelun avulla, ja aineisto analysoitiin käyttämällä aineistolähtöistä ja teoriaohjaavaa sisällönanalyysia. Tutkielman teoreettinen viitekehys on fenomenologisen ympäristöestetiikan paikan kokemisen teoriassa ja eletyn uskonnon tutkimuksessa. Esteettistä kokemusta tarkastellaan paikan esteet-tisen kokemisen elementtien, kuten paikan aistein havaittavien ominaisuuksien, historiallisen ulottuvuuden, sosiaalisen ulottuvuuden, tunnelman, genius locin eli paikan hengen sekä mieli-kuvien avulla. Lisäksi kirkkotilaan liittyviä kokemisen elementtejä ovat esimerkiksi kirkkora-kennukseen liittyvät erityispiirteet, sakraali taide, rauha ja kokemus pyhästä. Tutkimuksen perusteella piirtyy esiin monta erilaista tapaa kokea Virtakirkko esteettisesti. Tulokset tukevat ajatusta paikan ymmärtämisestä kokemuksena, joka on luonteeltaan muuttu-va, monimuotoinen ja kompleksinen. Kirkkotila paitsi koetaan hyvin eri tavoilla, sitä kohtaan on lisäksi hyvin erilaisia odotuksia ja toiveita. Virtakirkko ei niinkään synnytä arkkitehtuurin aikaansaamia kokemuksia vaikkapa pyhästä. Sen sijaan Virtakirkossa korostuu paikan sosiaa-linen ulottuvuus. Paikan kokemisen elementit ja mielikuvat punoutuvat haastateltavien kerto-muksissa yhteen ja ulottavat esteettisen kokemuksen aistimellista havaitsemista laajemmaksi. Esteettisen ja uskonnollisen kokemuksen läheinen yhteys nousee mielenkiintoisella tavalla esiin. Esteettinen kokemus paikasta liittyy myös kokemukseen hyvinvoinnista – esteettiset kokemukset voivat tuottaa tai vähentää esteettistä hyvinvointia.