Browsing by Subject "terveydenhuolto"

Background: Adults’ obesity prevalence has become threefold world widely during the last 50 years, and the rate is estimated to continue to increase in the future. Overweight and obesity are a health challenge, as they create health problems to persons and load the health care. Both obesity prevention and treatment are a constituent of health care. Updated Obesity Current Care Guideline (2020) has been created to support the work of health professionals. It has not been previously studied nationally, how the obesity guideline is known, and how the prevention and treatment are handled in different health care sectors, areas, and occupational groups in Finland. Aims: This thesis aimed to find out, who of the health professionals had familiarized with the updated obesity guideline and how they perceive it has affected their work. Additionally, the prevention and treatment methods, procedures of the health care, and attitudes of the health professionals were studied. Methods: The used material was part of the questionnaire regarding the Obesity Current Care Guideline. Electronic questionnaire was sent with an open link to the professionals and supervisors working in primary health care, special health care and public and private occupational health care. 760 professionals responded to the questionnaire. Here, 447 responses from professionals, who mainly work in the prevention and treatment of adults’ obesity, are used as data. Microsoft Excel 2208 -program and IBM SPSS Statistics 29.0 -program’s cross-tabulation and Chi-square test were used to analyze the results. Results: Half (52 %) of the professionals, who participated in the study, were familiarized with the updated obesity guideline. Nutritional therapists and doctors were familiarized more than other occupational groups (p<0,001). Of those, who had familiarized with the guideline, 45 % considered that the guideline has affected to the procedures of their work. The methods of the guideline were used in the health care to some degree, especially professionals brought up obesity topic into discussion and used lifestyle treatment. Professionals working mainly with adults estimated that health care procedures do not follow completely the guideline, and many professionals were not aware of the obesity prevention and treatment procedures of their organization and area. The attitudes of the professionals were mainly positive. One fourth of the responders did not consider that bringing up obesity topic into discussion is natural. Conclusions: The Obesity Current Care Guideline implementation should be improved, so that all health professionals would know the content of the guideline and take advantage it in their work. The procedures of the obesity prevention and treatment must be developed, since they were not in line with the guideline and many professionals were not aware of the procedures of their own organization, like weight management groups. Professionals’ attitudes were mainly positive indicating high interest towards obesity prevention and treatment. Some professionals considered bringing up obesity topic into discussion not being natural, which indicates the need for education and communication about already existing materials. These could help the work of the professionals and lead to better support of the patients. When examining the results of this thesis, it is essential to keep in mind the option of biased results, because of the small number of answers – the results cannot be generalized to total health care of Finland. However, the results can be used in developing the Obesity Current Care Guideline work and adults’ obesity prevention and treatment in the health care. The topic should be studied more with advanced methods and with a representative sample.

Maisterintutkielmassani käsittelen perusterveydenhuollossa työskentelevien terveydenhuollon ammattilaisten keskustelua spirituaalisen terveyden ja ympäristön välisistä yhteyksistä. Tutkielmani aihe kytkeytyy terveydenhuollon mahdollisuuksiin osallistua kestävyysmurrokseen, sekä ihmisen terveyden kokonaisvaltaisuuden ja ympäristökytköksen tunnistamiseen. Aineistonani toimivat keskustelut käydään fokusryhmissä ja analysoin keskustelujen sisältöä sisällönanalyysin keinoin sekä uskontotieteellisen pyhän käsitteen avulla. Tutkimuskysymykseni ovat 1) miten terveydenhuollon ammattilaiset keskustelevat spirituaalisen terveyden ja ympäristön välisistä suhteista ja 2) miten spirituaalisen terveyden ja ympäristön välisiä suhteita voidaan jäsentää pyhän käsitteen kautta. Spirituaalinen eli henkinen terveys on ihmisen hyvinvoinnin osa-alue, joka viittaa ihmisen kykyyn kokea yhteyttä hetkeen, itseen, toisiin, luontoon ja pyhään. Pyhä on yksi uskontotieteen keskeisimpiä käsitteitä. Suomalaisessa uskontotieteessä pyhää on laajasti käsittely Veikko Anttonen, jonka mukaan pyhä on erityislaatuisia asioita esiin nostava kulttuurinen kategoriaraja. Anttosta mukaillen Kim Knott käyttää sekulaarin pyhän käsitettä tutkiakseen pyhän esiintymistä näennäisesti sekulaareissa ympäristöissä. Hyödynnän tutkielmassani erityisesti Anttosen ja Knottin määritelmiä pyhästä. Tutkimukseen osallistuneet terveydenhuollon ammattilaiset löytävät monipuolisia yhteyksiä spirituaalisen terveyden ja ympäristön välillä, joskin spirituaalisesta terveydestä puhuminen koetaan osittain hankalaksi esimerkiksi koulutuksen puutteen vuoksi. Spirituaalisen terveyden tunnistaminen edistää ihmisen terveyden kokonaisvaltaista käsitystä ja saattaa mahdollistaa ihmiselle paremman kokemuksen omasta terveydestä. Ihmisen terveyden ja ympäristön välisten yhteyksien tunnistaminen mahdollistaa ymmärryksen siitä, että ihminen ei ole irrallinen ympäristöstään ja ihmisen terveys on riippuvainen ympäristön tilasta. Pyhän käsitteen avulla aineistosta tunnistetaan erityislaatuisia ja erilleen asetettavia asioita ihmisen terveyden ja ympäristön välisistä yhteyksistä.

Tiedekunta: Eläinlääketieteellinen tiedekunta Koulutusohjelma: Eläinlääketieteen lisensiaatin koulutusohjelma Tekijä: Outi Haarakangas Työn nimi: Lypsykarjan terveydenhuolto – Miten eläinlääkärit täyttävät lypsykarjatilan Naseva-vuosikatsauslomakkeen? Työn laji: Eläinlääketieteen lisensiaatintutkielma Kuukausi ja vuosi: Helmikuu 2024 Sivumäärä: 46 Avainsanat: Naseva, nautojen terveydenhuolto, nauta Ohjaaja tai ohjaajat: Mari Hovinen, Minna Kujala-Wirth, Tiina Kauppinen Työn johtaja: Minna Kujala-Wirth Osasto tai osastot: Kliinisen tuotantoeläinlääketieteen osasto Oppiaine: Tuotantoeläinten terveyden- ja sairaanhoito Säilytyspaikka: Helsingin yliopiston kirjasto Tiivistelmä: Tuotantoeläinten hyvinvointi on noussut merkittäväksi arvoksi ja siitä huolehtiminen koetaan tärkeäksi. Suomessa jäsenmeijereiden ja -teurastamoiden rahoittamaan vapaaehtoiseen nautojen terveydenhuoltojärjestelmä Nasevaan kuuluvat melkein kaikki maan lypsykarjatilat. Naseva järjestelmässä keskeistä on tilan ja eläinlääkärin välinen terveydenhuoltosopimus sekä siihen kuuluva vähintään kerran vuodessa tehtävä terveydenhuollon neuvonta- eli vuosikatsauskäynti. Näillä käynneillä halutaan varmistaa kansallisen terveydenhuollon tavoitteiden täyttyminen tiloilla. Lisäksi vuosikatsauskäyntien arvioita hyödynnetään mm. tilojen saamien rahallisten palkkioiden määrittämisessä, tutkimuksessa sekä elintarvikeketjun turvallisuuden takaamisessa. Tässä lisensiaattityössä Nasevan vuosikatsauskäynnillä tarkoitetaan asiantuntijaryhmän määrittelemää perussisältöistä vuosikatsauskäyntiä ja sen perusteella täytettävää, käynnin arviot sisältävää, vuosikatsauslomaketta. Tuoreen tutkimuksen mukaan eläinlääkäri selittää 36–47 % lypsykarjatilojen vuosikatsauskäyntien kokonaisarvioiden vaihtelusta. Tutkimuksessamme selvitimme eläinlääkäreiden Naseva vuosikatsauslomakkeen täyttämiseen vaikuttavia tekijöitä. Aiheesta ei ole aiemmin julkaistu tutkimuksia. Tavoitteenamme oli mm. selvittää mitkä asiat estävät eläinlääkäreitä antamasta Naseva vuosikatsauksen arviointiohjeen mukaisen huonoimman arvion eli ”korjattavaa”. Tavoitteena oli myös selvittää, vaikuttaako eläinlääkärin näkemys vuosikatsauskäynnin hyödyistä tilalle tai työlleen, hänen suhtautumiseensa vuosikatsauskäyntien tekemiseen. Tutkimuksemme puhelinhaastattelut tehtiin touko-kesäkuussa 2021. Vuosina 2019–2020 lypsykarja-tiloille Naseva vuosikatsauskäyntejä tehneet eläinlääkärit jaettiin vuosikatsauskäynneillä antamiensa kokonaispisteiden, vuosikatsauskäynnin kohteen pitomuodon (pihatto- tai parsinavetta) sekä vuodessa tekemiensä vuosikatsauskäyntien määrän mukaan seitsemään ryhmään. Muodostetuista ryhmistä arvottiin 4–5 eläinlääkäriä haastateltaviksi, ja yhteensä haastateltiin 27 eläinlääkäriä. Tutkimuksessamme todettiin, että eläinlääkäreiden Naseva vuosikatsauskäynnin arviointiohjeen mukaisen huonoimman arvion antamista estävät asiat voitiin jakaa neljään luokkaan: toiveikkuus, sääli tai voimakas empatia, epävarmuus tai pelko väärästä arviosta sekä asenteet ja arvot. Haastattelututkimukseni on kvalitatiivinen ja ensimmäinen Suomessa tästä aiheesta julkaistava tutkimus. Pilottitutkimus antoi mielenkiintoista osviittaa vuosikatsauslomaketta täytettäessä eläinlääkäriin vaikuttavista asioista ja pohjatietoa lisätutkimusten suunnitteluun. Lisätutkimuksia tarvitaan syvällisemmän ja tarkemman tiedon saamiseksi aiheesta.

The European Union has agreed on implementing the Policy Coherence for Development (PCD) principle in all policy sectors that are likely to have a direct impact on developing countries. This is in order to take account of and support the EU development cooperation objectives and the achievement of the internationally agreed Millennium Development Goals. The common EU migration policy and the newly introduced EU Blue Card directive present an example of the implementation of the principle in practice: the directive is not only designed to respond to the occurring EU labour demand by attracting highly skilled third-country professionals, but is also intended to contribute to the development objectives of the migrant-sending developing countries, primarily through the tool of circular migration and the consequent skills transfers. My objective in this study is to assess such twofold role of the EU Blue Card and to explore the idea that migration could be harnessed for the benefit of development in conformity with the notion that the two form a positive nexus. Seeing that the EU Blue Card fails to differentiate the most vulnerable countries and sectors from those that are in a better position to take advantage of the global migration flows, the developmental consequences of the directive must be accounted for even in the most severe settings. Accordingly, my intention is to question whether circular migration, as claimed, could address the problem of brain drain in the Malawian health sector, which has witnessed an excessive outflow of its professionals to the UK during the past decade. In order to assess the applicability, likelihood and relevance of circular migration and consequent skills transfers for development in the Malawian context, a field study of a total of 23 interviews with local health professionals was carried out in autumn 2010. The selected approach not only allows me to introduce a developing country perspective to the on-going discussion at the EU level, but also enables me to assess the development dimension of the EU Blue Card and the intended PCD principle through a local lens. Thus these interviews and local viewpoints are at the very heart of this study. Based on my findings from the field, the propensity of the EU Blue Card to result in circular migration and to address the persisting South-North migratory flows as well as the relevance of skills transfers can be called to question. This is as due to the bias in its twofold role the directive overlooks the importance of the sending country circumstances, which are known to determine any developmental outcomes of migration, and assumes that circular migration alone could bring about immediate benefits. Without initial emphasis on local conditions, however, positive outcomes for vulnerable countries such as Malawi are ever more distant. Indeed it seems as if the EU internal interests in migration policy forbid the fulfilment of the PCD principle and diminish the attempt to harness migration for development to bare rhetoric.

Terveyspalveluilla on iso rooli eurooppalaisissa hyvinvointivaltioissa, ja tällä hetkellä eurooppalaiset terveydenhuoltojärjestelmät käyvät läpi merkittäviä muutoksia muun muassa väestön ikääntymisen seurauksena. Myös Suomessa suunniteltu sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus (sote-uudistus) on osa tätä kehitystä. Tyytyväisyys hyvinvointivaltion instituutioita kohtaan kiinnittyy vahvasti hyvinvointivaltion oikeutukseen, ja siksi kansalaisten mielipiteet ja asenteet tulisi ottaa huomioon terveydenhuoltojärjestelmiä uudistettaessa. Tässä tutkielmassa tarkastellaan, miten tyytyväisyys terveydenhuoltojärjestelmiä kohtaan Euroopassa muodostuu. Tutkielman analyysimenetelmät ovat monitasoanalyysi ja klusterianalyysi, ja työssä liikutaan makro- (terveydenhuoltojärjestelmät) ja mikrotasolla (yksilöt). Aineistoina käytetään OECD:n Health Statistics 2017 ja European Social Survey 2014 -aineistoja. Tyytyväisyyden havainnointia varten 19 eurooppalaista terveydenhuoltojärjestelmää luokitellaan klusterianalyysin avulla ja saaduista ryhmistä muodostetaan terveydenhuoltoregiimit. Monitasoanalyysissä 17 Euroopan maasta koostuvan aineiston kautta tunnistetaan ne tekijät, jotka vaikuttavat tyytyväisyyteen terveydenhuoltoa kohtaan Euroopassa. Tyytyväisyyden vahvimmiksi selittäjiksi nousivat luottamus politiikkaan, hoitojonojen pituus hoidon saannissa, ikä, sukupuoli, koettu terveys, työmarkkina-asema, asuinpaikka ja terveydenhuollon kokonaismenot asukasta kohden. Kaikkein tyytyväisimpiä terveydenhuoltojärjestelmiin ovat yksilöt, jotka luottavat oman maansa politiikkaan ja poliittisiin toimijoihin, miehet, nuoret, eläkeläiset, terveet ja isoissa kaupungeissa asuvat. Kaikkein tyytymättömämpiä terveydenhuoltoon ovat iältään 35-74-vuotiaat, sairaat, naiset, työlliset, isojen kaupunkien ulkopuolella asuvat ja henkilöt, jotka eivät luota politiikkaan ja poliittisiin toimijoihin. Tyytyväisyys terveydenhuoltoon on suurempaa, mitä isommat terveydenhuollon kokonaismenot ovat asukasta kohden. Tyytyväisyys terveydenhuoltoon on monitasoinen ilmiö. Tyytyväisyyteen voidaan vaikuttaa politiikalla ja terveydenhuoltojärjestelmien rakenteilla. Erityisesti hoitoonpääsyn ja hoidon saatavuuden yhdenvertaisuuteen ja oikeudenmukaisuuteen panostamalla voidaan vaikuttaa kansalaisten kokemuksiin terveydenhuollosta ja sitä kautta tyytyväisyyteen järjestelmää kohtaan.

Terveydenhuoltosuunnitelmien tarve on lisääntynyt oleellisesti viime aikoina. Työn helpottamiseksi oli oleellista kehittää tietokoneohjelma, jossa on valmiina normiarvoja ja ohjeistusta, sekä valmiudet tarkastella tilan senhetkistä terveystilannetta. Ohjearvot perustuvat pääasiassa LSO-2000 luokan suosituksiin emakko- ja lihasikalassa. Ohjelmaa alettiin kehittää excel-ohjelmaan, koska haluttiin laskea tiettyjä arvoja suoraan tilan antamista tiedoista ja tehdä tilannetta havainnollistavia kuvaajia. Ohjelma on jaettu useampaan osioon, joita käytetään tilan tarpeiden mukaan. Ensimmäisessä osiossa käsitellään tilan yleisiä tietoja ja muodostetaan tarvittaessa pääpiirteittäinen pohjapiirrustus. Seuraavana osiona on ruokinta, jossa on mm. ruokinnan tarkistusohjelma ja runkintanormit. Olosuhteet ovat seuraavaksi tarkastelun kohteena. Normiarvot ovat LS0-2000 sikaloita vastaavat. Tartunnoilta suojautuminen ja hoitorutiinit ovat seuraavat osiot. Molemmissa on ensin tilakohtainen tilannearvio ja sen jälkeen yleisiä ohjeistuksia aiheista. Sairausosiossa on käsitelty molempien sikalatyyppien pääasialliset sairaudet. Tähän on liitetty myös saneerausosia, jossa on keskeinen runko kapi-, porsasyskä-, ja dysenteriasaneerauksille. Tunnuslukuosiossa on kummankin sikalatyypin keskeisimmät tunnusluvut muutettu kuvaajiksi, joista voi helposti havainnollistaa tuotannon suunnan.

Sote-uudistusta on tehty Suomessa vuosien ajan, se on epäonnistunut moneen kertaan ja se on vaaliväittelyiden keskeisin aihe. Siihen liittyy valtavasti erilaisia intressitahoja kansainvälisistä terveyspalveluyrityksistä kolmannen sektorin järjestöihin ja kunnalliseen itsehallintoon liittyen. Tänä päivänä tuo hanke näyttää muuttavan suomalaisen hallintomallin perustavanlaatuisesti, kun maahamme suunnitellaan uutta väliportaanhallintoa eli maakuntaitsehallintoa. Tutkimus pyrkii selvittämään miten nykytilanteeseen on päädytty viimeisen kymmenen vuoden aikana. Toisaalta se pyrkii selvittämään miksi sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus kytkeytyy niin merkittävällä tavoin kunta- ja maakuntahallintojen uudistamiseen. Kolmantena pohdinnan alueena on tuoda esiin millaiset tekijät ovat vaikuttaneet uudistuksen polkuun, millaisia valtaresursseja eri intressitahoilla on ja ylipäänsä mitä nämä tahot ovat tavoitelleet. Tutkimuksen aineistona hyödynnetään viranomaismateriaaleja (ministeriöiden työryhmämuistioita ja -raportteja, hallitusohjelmia, hallituksen esityksiä, aihealueesta annettuja lakeja, valiokuntien lausuntoja sekä osin myös media-artikkeleita). Tutkimusmenetelmänä hyödynnetään prosesseja jäljittävää tapaustutkimusta. Lähteenä on aiempi tutkimus sekä alkuperäislähteet, kuten hallituksen esitykset ja valiokuntien lausunnot. Prosesseja jäljittävässä tapaustutkimuksessa olennaista on etsiä usein varsin rajallisesta aineistosta syy-seuraus-suhteita, joista voidaan päätellä prosessin vaiheita ja tapahtumien suhteita toisiinsa. Tutkimuksen lähtökohtana on löytää sote-uudistuksesta polkuriippuvuuteen liittyviä tekijöitä. Olennaisena tekijänä on tarkastella olemassa olevien instituutioiden merkitystä, uusien instituutioiden muodostumista ja itseään vahvistavia palauteprosesseja sekä vaihtoehtoisia ratkaisutapoja ja niiden hylkäämiseen johtaneita syitä. Tällöin voidaan tarkastella tehtyjen ratkaisujen pohjalta miksi yhtä käyttökelpoista vaihtoehtoa ei jossakin tilanteessa valittu ja ovatko muutokset tapahtuneet tietoisesti vai ajauduttiinko niihin sattumalta. Sote-uudistuksesta vuoden 2005 jälkeen on nähtävissä useita kriittisiä käännekohtia, joissa olisi voitu valita toinenkin reitti. Niistä ensimmäisenä voidaan pitää eduskuntavaalitulosta 2007, jonka jälkeinen hallitus päätti keskeyttää parlamentaarisen valmistelun. Vaikka kyseessä on tiedossa oleva, toistuva ja hallinnollinen tapahtuma, se samalla muutti poliittista asetelmaa perustavanlaatuisella tavalla. Seuraava kriittinen käännekohta oli vuoden 2011 eduskuntavaalitulos, sen jälkeiset vaikeat hallitusneuvottelut, joiden pohjalta hallituksen keskeiseksi tavoitteeksi nousi kuntauudistuksen toteuttaminen. Kuntauudistus kuitenkin tosiasiallisesti törmäsi jo alkumetreillään voimakkaaseen vastustukseen kuntien taholta ja vastustus huipentui, kun SDP ilmoitti vastustavansa pakkoliitoksia. Tämä käänne uhkasi viedä uudistuksen loputtomaan selvitysten ja minimaalisten uudistusten polulle. Tämän jälkeen hallituksen katse kääntyi sosiaali- ja terveydenhuollon rakenteen uudistamiseen, jossa seuraava kriittinen käännekohta oli Orpon johtaman koordinaatioryhmän tulosten kaatuminen ja uuden sote-aluemallin varaan rakentuvan vaihtoehdon (Vapaavuoren valmistelu) valitseminen. Seuraava kriittinen käänne tapahtui helmikuussa 2015 kun perustuslakivaliokunta antoi kaksi kriittistä lausuntoaan, jotka kaatoivat hallituksen valmistelemat esitykset. Yksi kriittinen käännekohta oli Keskustan kotikunta- maakunta -mallin muodostaminen vuonna 2012 ja sen omaksuminen Sipilän hallituksen ohjelmaan keväällä 2015. Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus on siten ollut puoluepoliittis-ideologisten tavoitteiden, vaalikauden aikataulullinen, perustuslaillisten oikeuksien, hallinnollisteknisten ja -valtasuhteiden välinen taistelukenttä. Kun jotakin osa-aluetta on kyetty edistämään, on siihen löytynyt vastus jonkin toisen osa-alueen puolelta. Tämä on johtanut kierteeseen, jossa kulloinkin käsillä ollutta mallia on paikkailtu ja tasapainotettu, mutta näistä muutoksista huolimatta kaikki aikaisemmat mallit ovat lopulta ajautuneet ylitsepääsemättömiin vaikeuksiin. Viime vuosien aikana tehdyt hallinnon ja palvelurakenteen uudistushankkeet ovat osoittaneet suomalaisen päätöksentekojärjestelmän monimutkaiset ja syvälliset ongelmat. Toisaalta tästä herää myös kysymys poliittisen tavoitteenasettelun karkaamisesta, voidaanko edes olettaa, että kyettäisiin muuttamaan perustavanlaatuisesti sellaisia asioita joissa yhteiskunnassamme intressit ja valta-asetelmat jakautuvat niin moniin osiin.

Syövän yleisyydestä johtuen sen ennaltaehkäisyyn, hoitamiseen ja hoitojen toteuttamiseen kehitetään jatkuvasti uusia menetelmiä. Terveydenhuoltoa pyritään tehostamaan teknologisilla ratkaisuilla, ja potilaita aktivoidaan omahoitoon. Tiedon kerääminen potilailta mahdollistaa yksilöllisen hoidon, jonka avulla voidaan ennaltaehkäistä oireita aiempaa paremmin. Syöpäpotilaan digitaalisen oireraportoinnin välineen, Noonan, luvataan olevan kokonaisvaltaisesti hyödyksi syöpähoidoissa: ongelmien ennaltaehkäisyn lisäksi sairaanhoitajan ja lääkärin aikaa säästyy sovelluksen hoitaessa osan työtehtävistä ja potilaat säilyttävät turvallisuudentunteensa saadessaan yhteyden hoitoyksikköönsä. Noona-sovellus syntyi julkisen sairaalan ja start up -yrityksen yhteistyönä. Noonan avulla digikytketty potilas tuottaa sairaudestaan tietoa, joka kiinnostaa toimijoita niin syöpätutkimuksen kuin kaupallisen lääkekehityksenkin piirissä. Tämän tutkielman tarkoituksena on selvittää, millaisia merkityksiä Noonan käyttäjät sovellukselle antavat. Lisäksi tarkastellaan sitä, millaista työtä potilas sovelluksen kautta tekee ja miten se vaikuttaa muiden toimijoiden tekemään työhön. Tutkimuksen aineisto koostuu potilaiden kirjoituksista, hoitotyöntekijöiden haastatteluista, yrityksen markkinointimateriaaleista sekä digitaalista oireraportointia tai Noonaa käsittelevistä mediateksteistä ja dokumenteista. Aineistonkeruu aloitettiin potilaiden kirjoitusten keräämisellä. Pian selvisi, että sovelluksen käyttö ei ollut levinnyt odotetusti, minkä seurauksena tutkimusasetelmaa muutettiin monia tutkimussijainteja kattavaksi tapaustutkimukseksi. Oireseurantaa osana syöpähoidon järjestämistä lähestytään yhteistuotannon näkökulmasta. Sosiaalisten maailmojen tutkimusperinne antaa välineitä monitoimijaisen areenan tarkasteluun. Abduktiivista sisällönanalyysiä on ohjannut digikytketyn potilaan ja potilaan työn käsitteet. Tutkielman tuloksina esitetään, että eri toimijoiden näkemykset sovelluksesta eivät asetu saumattomasti yhteen. Syöpäpotilaan, sairaanhoitajan, lääkärin ja yrityksen edustajan rakentamat representaatiot sovellukselle ovat hyvin erilaisia. Tehokkaan tiedonkeruun representaatio vaikuttaa onnistuvan parhaiten vakuuttamaan syöpätutkimukseen osallistuvat toimijat sovelluksen käytön hyödyllisyydestä. Julkisen sairaalan digikytketyt potilaat ja sairaanhoitajat mahdollistavat tiedonkeruun, ja yksityinen yritys voi myydä tietoa lääketeollisuudelle. Sovellus ei tuota luvattua helpotusta yhteydenpitoon kaikkien potilaiden kohdalla, mutta potilas osallistuu sovelluksen kautta oman hoitonsa järjestämiseen tekemällä luokittelu- ja raportointityötä. Hoitotyötä tekeville sovellus näyttäytyy usein kuormittavana lisätyökaluna. Digikytketty syöpäpotilas pyrkii mahdollistamaan oman hoitonsa asettumalla hänelle tarjottuun rakentavan yhteistuottajan rooliin.  Syöpähoidoissa vuorovaikutussuhde rakentuu ensisijaisesti potilaan ja sairaanhoitajan välille, ja positiivisen suhteen luominen edellyttää osapuolilta tunnetyön tekemistä. Sairaanhoitaja toimii välikätenä apua tarvitsevien potilaiden ja kiireisten lääkärien välissä, mihin Noonan on esitetty tarjoavan tukea. Sovelluksella pyritäänkin korvaamaan syöpähoidoissa tehtävää tunnetyötä, mutta Noonalle asetettu pyrkimys rakentaa kumppanuutta hoitoyksikön ja potilaan välillä epäonnistuu. Noona on lähinnä fyysisten oireiden raportointiin ja niistä kootun tietopankin kokoamiseen tarkoitettu digitaalinen työkalu, joka tuottaa hyötyä enemmän markkinatoimijoille kuin hoitojärjestelmälle. Tunnetyön huomioiminen ja siihen resurssien kohdentaminen voisi parantaa syöpähoitoja kokonaisvaltaisemmin kuin teknologinen instrumentti. Syöpätutkimuksen ja -innovaatioiden tulisi palvella syöpähoitojen ja terveydenhuollon ensisijaista käyttäjää, potilasta.

Introduction Lifestyle change recommendation from healthcare professional can motivate people to improve their lifestyles and decrease the risk for non-communicable diseases (NCD). Previous evidence show that lifestyle change recommendations are provided insufficiently in healthcare. Unhealthy diet, physical inactivity, excessive use of alcohol and smoking are lifestyle factors that can be influenced to prevent or delay the development of NCDs. Aims This Master´s thesis aim was to investigate the quantity of received lifestyle change recommendations from healthcare professionals in Finland, and whether sociodemographic factors influence on receiving them. We also studied whether there are differences between lifestyles (diet, physical activity, smoking and alcohol consumption) and risk factors (hypertension, dyslipidemia, hypergly-caemia and overweight or obesity) among those who received lifestyle change recommendations and those who did not. Materials and methods Cross-sectional data (n=5125) from FinHealth-2017 -study, by the Finnish institute of Health and Welfare were used in this study. Variables concerning lifestyle change recommendations, lifestyle and metabolic risk factors were gathered by questionnaires and certain risk factor variables were measured in health examinations. Statistical analyses for continuous variables were performed by analysis of covariance (ANCOVA) and by crosstabulation for categorial variables. Results Received lifestyle change recommendations were reported by 25 % of participants. Nurses were reported as provider of the recommendation twice as often as doctors. Age group from 50 to 70 years reported receiving recommendations the most. Lifestyle- and metabolic risk factors were more com-mon among those who received lifestyle change recommendations, but quality of diet did not differ notably. Conclusions Results suggest that the quantity of received lifestyle change recommendations from healthcare professionals is low, considering the lifestyles and the prevalence of risk factors in Finnish population. Thus, it is possible, that risk factors for NCDs are not identified in healthcare practise, or that lifestyles are not raised as an issue during healthcare visits with patients that are still relatively healthy, without comorbidity. Results suggest that lifestyle guidance and primary prevention should be made a priority to prevent NCDs and enable adequate public healthcare for all in the future.

Syömishäiriöt ja niiden oireet ovat yleistyneet viime vuosikymmeninä. Ne koskettavat kaiken ikäisiä sukupuolesta riippumatta. Syömishäiriöt aiheuttavat niin psyykkisiä, fyysisiä kuin sosiaalisiakin haittoja, jotka ovat pahimmillaan hyvin vakavia. Tutkimusten mukaan varhainen puuttuminen ehkäisee oireiden pahenemista ja parantaa toipumisennustetta. Syömishäiriöön sairastuneen on usein itse vaikea ymmärtää avuntarvettaan, ja siksi terveydenhuollon ammattilaisten on tärkeää tunnistaa syömishäiriön oireet ja ottaa ne puheeksi. Aiempien tutkimusten mukaan syömishäiriöiden tunnistaminen terveydenhuollossa on heikkoa ja moni sairastunut jää vaille hoitoa. Tämän laadullisen maisterintutkielman tarkoituksena oli kuvata, minkälaista on terveydenhuoltoalalle valmistuvien ammattilaisten osaaminen syömishäiriöistä Suomessa. Tutkielmassa selvitettiin, minkälaista opetusta terveydenhuoltoalan opiskelijat olivat saaneet ja minkälaiseksi he arvioivat oman osaamisensa syömishäiriöihin liittyen. Tutkielman aineisto kerättiin loppuvuodesta 2021 sähköisen kyselyn avulla, johon vastasi 47 vastaajaa. Vastaajat edustivat yhdeksää eri terveydenhuollon ammattia ja olivat joko vastavalmistuneita tai valmistumassa olevia. Aineisto analysoitiin induktiivisen sisällönanalyysin avulla. Tulosten perusteella syömishäiriöihin liittyvä opetus on epätasalaatuista niin sisällöltään kuin määrältään. Opetus on enimmäkseen vähäistä ja toisinaan jopa olematonta. Opetuksessa painottuvat tunnetuimmat syömishäiriöt eli anoreksia ja bulimia. Keskeisimmiksi puutteiksi terveydenhuoltoalalle valmistuvien osaamisessa nousevat syömishäiriöiden tunnistaminen ja puheeksi ottaminen. Osalla terveydenhuoltoalalle valmistuvista on syvällisempää osaamista syömishäiriöistä. Vahvempi osaaminen pohjautuu esimerkiksi käytännön harjoitteluun syömishäiriöiden hoitoon erikoistuneessa yksikössä tai syömishäiriöiden valitsemiseen opintoihin liittyvän tehtävän aiheeksi. Tutkielman tulosten perusteella on tärkeää kehittää terveydenhuoltoalalle valmistuvien osaamista syömishäiriöistä, ja näin varmistaa, että kaikilla alalle valmistuvilla on riittävät valmiudet syömishäiriötä sairastavan tunnistamiseen ja auttamiseen. Terveydenhuoltoalan opetuksessa tulisi kiinnittää huomiota erityisesti syömishäiriöiden monimuotoisuuden ymmärtämiseen ja oireiden tunnistamiseen sekä harjoitella syömishäiriöiden puheeksi ottamista. Jatkossa olisi hyvä selvittää tarkemmin, miten terveydenhuollon ammattilaiset osaavat tunnistaa ja ottaa puheeksi syömishäiriöiden oireita.