Browsing by Subject "tieto"

Tutkielma käsittelee tiedon ja asiantuntijuuden rakentumista sukupuoliaiheisessa ryhmäimitaatiopelissä. Sen teoreettisessa pohjassa yhdistyvät etnometodologis-keskustelunanalyyttinen näkemys sosiaalisia ryhmiä koskevien tiedon ja asiantuntijuuden tilannesidonnaisesta rakentumisesta sekä imitaatiopelin tieteentutkimuksen alalle asettuva teoriaperinne. Tutkielmassa haetaan vastauksia siihen, miten sukupuolta koskevaa tietoa ja asiantuntemusta rakennetaan imitaatiopelissä aktiivisten neuvotteluiden myötä, ja mitä tämä prosessi kertoo sukupuolesta sosiaalisena ryhmänä sekä imitaatiopelistä episteemisyyttä taustoittavana vuorovaikutuskontekstina. Tutkielma avaa siten myös imitaatiopelin tulosten taustalle jäävää mustaa laatikkoa. Etnometodologis-keskustelunanalyyttisesta näkökulmasta sosiaalisen maailman voidaan katsoa rakentuvan jaetun tiedon varaan. Ryhmäkategorioihin liitetään niille ominaista tietoa ja sen mukaisia odotuksia. Ne toimivat resursseina, joita voidaan vahvistaa, muovata tai hylätä joustavasti tilanteesta riippuen. Henkilökohtaista kokemusta ei välttämättä tulkita tiedoksi, sillä episteemisen pääsyn ohella myös henkilöön liitetty ryhmäkategoria ja episteeminen status vaikuttavat hänen oikeuteensa ja toisaalta velvollisuuteensa ilmaista tietämystä kussakin tilanteessa. Tieto on siten sekä neuvottelunvaraista että normatiivisesti säädeltyä. Asiantuntijuus edellyttää tiedon teknisen oikeellisuuden ohella sen yhteisöllistä relevanssia. Imitaatiopeli on tietokonevälitteinen peli, jossa osallistujat toimivat kolmessa roolissa: tuomari, ei-teeskentelijä ja teeskentelijä. Tuomarin tehtävänä on esittää kysymyksiä ja selvittää, kumpi vastaajista kuuluu hänen kanssaan samaan sosiaaliseen ryhmään. Tutkijan teoreettisesta viitekehyksestä riippuen imitaatiopelin voidaan katsoa tuottavan tietoa A) kahden sosiaalisen ryhmän keskinäisen diskursiivisen sosialisaation asteesta tai B) sosiaalisen ryhmän kyvystä aktivoida ryhmäidentiteettiään ja tuottaa menestyksekkäästi eroja suhteessa toiseen sosiaaliseen ryhmään. Näkökulmia yhdistää vuorovaikutteisen asiantuntemuksen käsite, jolla tarkoitetaan syvää diskursiivista ymmärrystä kohderyhmän alueelta, omaksuttuna joko puhtaan vuorovaikutteisesti tai omakohtaisen kokemuksen myötä. Tutkielmassa omaksutun etnometodologis-keskustelunanalyyttisen näkökulman mukaan vuorovaikutteinen asiantuntemus on parasiittista kohderyhmän jakamalle yhteiselle käytäntöpohjalle, jota ei tule ottaa annettuna. Tutkimuksen kiintopisteeksi tulee siten ottaa sosiaalisten ryhmien jäsenten oma kokemus ryhmäidentiteettinsä kontekstisidonnaisesta merkityksestä tai merkityksettömyydestä ja siirtää tarkastelu siihen, aktivoituvatko ryhmän sisäiset rajat käytännössä. Tutkielman aineistona hyödynnetään sukupuoliaiheisen ryhmäimitaatiopelin kirjallista aineistoa sekä videointeja. Ryhmäimitaatiopelissä jokaista roolia pelaa yhteistyössä kolmen hengen ryhmä, joten videoaineiston avulla voidaan tehdä keskustelunanalyyttista analyysia kahdella pelin tasolla: 1) pelaajaryhmien sisäisen episteemisyyden rakentuminen sekä 2) tuomareiden tekemät arvioinnit vastausten asiantuntevuudesta. Vastaajaryhmien päätöksentekoa tarkastellessa ei-teeskentelijäryhmien vaikeudet muodostaa yhtenäisiä vastauksia osoittavat, etteivät sukupuoleen liitetyt käytännöt ole sisäisesti yhdenmukaisia. Teeskentelijäryhmien vastaukset voivat perustua yleistiedon ja vuorovaikutteisen tietämyksen ohella myös omakohtaiseen kokemukseen. Vaikka episteemiset rajat näyttäytyvät joustavina, myös pelirooleihin liitetyt statusasemat vaikuttavat siihen, tuottaako kokemus oikeuden ilmaista tietämystä: ei-teeskentelijäryhmät voivat hyödyntää omakohtaisia kokemuksiaan sellaisinaan, kun taas teeskentelijäryhmät joutuvat pohtimaan vastaustensa uskottavuutta useammalla eri tasolla. Miesten ja naisten maailmoja koskeva tieto ei ole selvästi rajattua, joten pelissä kysytyt kysymykset perustuvat lähinnä oletukseen arkipäiväisiin kokemuksiin liitettyjen merkitysten eroavaisuuksista sosiaalisten ryhmien välillä. Kokemusperäisten tulkintojen vastaavuus ei ole aineiston perusteella kovinkaan tehokas arvioinnin perusta. Useimpia arviointeja määrittääkin tuomarin ja vastaajien tulkintakehysten yhteneväisyys, eli pelaajia yhdistävä tai erottava tapa liittää merkityksiä arkipäiväisiin kokemuksiin. Kokemusperäisen tiedon ohella sukupuolipelin punaisena lankana kulkee tietoisuus sukupuolta koskevasta yleistiedosta tai stereotypioista, joiden relevanssi suhteessa omiin kokemuksiin on yksilöllinen. Kolmantena ulottuvuutena on asiantuntijuuden yhteisöllinen hyväksyttävyys tai moraalisuus: koska teknisesti oikeaa tai väärää tietoa sukupuolesta on vaikea määritellä, tuomareiden voimakkaimmat arvioinnit perustuvat näkemykseen siitä, mitkä ovat hyväksyttäviä tapoja tulkita tietoa. Asiantuntijuuden moraalisen hyväksyttävyyden vaatimus rakentaa tilannekohtaisesti aktivoituvat rajat sille, miten sukupuolta voidaan perustellusti esittää. Vaikka sukupuoli näyttäytyy sisäisesti heterogeenisenä, mikä tahansa tulkinta ei ole yhtä relevantti. Tulokset tukevat näkemystä sukupuolta koskevan tiedon ja asiantuntemuksen relatiivisuudesta. Vastaajien omat tulkinnat tietävyydestään tai se, mihin tämä tietävyys perustuu, eivät ratkaise tuomarin tulkintaa vastausten asiantuntevuudesta. Stereotypia voidaan katsoa osoitukseksi aidosta asiantuntemuksesta, ja vastaavasti omakohtaiseen kokemukseen perustuva vastaus epäuskottavaksi. Sukupuoli näyttäytyy latenttina kategoriana varsinaisen sosiaalisen ryhmän sijasta. Toisaalta miesten ja naisten sosiaalisilla ryhmäkategorioilla on myös kyky aktivoitua etenkin silloin, kun niihin liitettyjä normeja rikotaan. Aineisto osoittaa, että sukupuolen merkitys osana henkilökohtaista identiteettiä voi olla tietyissä yhteyksissä täysin epärelevantti ja toisissa puolestaan aktiivinen resurssi, joka määrittää eroa meihin ja muihin. Vuorovaikutteisen asiantuntijuuden toteutumista ei siksi tule tulkita pelkästään imitaatiopelin kvantitatiivisten tulosten perusteella, sillä asiantuntijuuden käsite ei ole validi ilman kohderyhmää yhdistäviä käytäntöjä. Vuorovaikutteisen asiantuntemuksen uudelleenmäärittely sosiaalisen ryhmän sisäisen aktivoitumisen välineenä on linjassa tässä tutkielmassa esitellyn sukupuoliryhmäimitaatiopelin analyysin kanssa. Tästä näkökulmasta imitaatiopeli tarjoaa mielenkiintoisen tutkimuskohteen keskustelunanalyyttisesti suuntautuneelle tutkijalle.

Tiivistelmä: Tässä tutkielmassa tutkin Hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin (IPCC) kolmea ensimmäistä raporttia kielitieteellisestä ja institutionaalisesta näkökulmasta. Ilmastonmuutoksen alkuperästä ei ollut varmuutta ennen paneelin neljännen raportin julkaisua 2007. Ovatko ensimmäisten raporttien epävarmuusilmaisujen määrä ja laatu vaikuttaneet siihen, ettei kansainvälinen yhteisö nähnyt pakottavaa syytä toimia ilmastokriisin puhkeamisen estämiseksi? Miten raportteja laadittaessa on ohjattu epävarmuuksien käsittelyä? Raporteissa on useita osioita ja ne seuraavat toisiaan 5‒6 vuoden välein. Tutkin työryhmän I tekstejä, jotka muodostavat kahden muun työryhmän raporttien ilmastotieteellisen perustan. Seuraamalla niiden muodostamaa ajallista jatkumoa voin havaita muutoksia epävarmuuden ilmaisuissa. Lopuksi vertaan löytämiäni tuloksia paneelin kokous- ja istuntoraporttien aineistoihin. Työryhmä I ei tee tutkimusta, vaan arvioi uuden tutkimuksen tasoa ja tuloksia. Sen vuoksi runkoteksti sisältää useita konteksteja, joissa epävarmuuden ilmauksia voi esiintyä. Esipuheet ja kokousraportit sisältävät yhteenvetoa arvioista, ja kokousraporteissa on tutkijoiden ja poliitikkojen välistä vuoropuhelua. Niistä teen diskurssianalyysiä; ”Radiative Forcing of Climate Change” -luvut (eli tutkimuksen runkoteksti, yhteensä 75409 sanaa) tutkin korpusmenetelmällä käyttäen Pythonia ja AntConc-sovellusta. Raporteissa on epävarmuuden/varmuuden ilmaisuja enemmän kuin tieteellisessä tekstissä keskimäärin (Hyland, 1998). Numeraaliset estimaatit ja approksimaattorit ovat tärkeitä. Apuverbit tukevat sekä tutkimusarvioita että estimaatteja, samoin verbit ”suggest” (’ehdottaa’, ’antaa ymmärtää’); ja ”estimate” (’arvioida’, ’laskea’). Koska epävarmuuden/varmuuden, luottamuksen ja todennäköisyyden ilmaisut ovat päätöksenteossa keskeisiä, raporteissa on myös turvauduttu ”epävarmuuskielen” (’uncertainty language’) käyttöön. Sen avulla raporttien keskeiset tulokset esitetään kompaktisti ja ohjatusti poliitikoille sisällyttämällä sanoja kuten ”confidence”, (’luottamus’), ”agreement” (’yksimielisyys’), ”evidence” (’todiste’), ”likely” (’todennäköinen’), ”unlikely” (’epätodennäköinen’) sulkeissa tekstikappaleisiin. Myöhempien (2001 jälkeen ilmestyneiden) raporttien poliitikoille suunnatuissa yhteenvedoissa tämä kielenkäytön piirre on jo keskeinen. Määrällisen tutkimuksen mukaan epävarmuusilmaisuja ja luottamuksen/epävarmuuden/todennäköisyyden skaalaamista ”epävarmuuskielen” edellytysten mukaan käytettiin jo toisessa (1995) ja kolmannessa raportissa (2001) myös itse tieteen tasoa käsittelevissä luvuissa. Silti raporteissa ilmaistu epävarmuus ei juuri vaikuttanut poliitikkojen ilmaisuihin ilmastonmuutoksen vaarallisuudesta tai todellisuudesta saman aikavälin (1990‒2001) kokousraporteissa. Syy tämänhetkiseen ilmastokriisiin ‒ ja ilmastopolitiikan kriisiin ‒ ei löydy nimenomaan ilmastotieteen sisältämästä epävarmuudesta, eikä sen ilmaisu eri tavoin näytä olleen keskeinen vaikuttaja päätöksenteossa. Esitän lopuksi kysymyksen: Miten tulevaisuuden riskejä ja niiden sisältämää epävarmuutta (myös: niiden todennäköisyyttä) on kuvattava, jotta niihin varauduttaisiin tehokkaasti?

Tämän Pro gradu -tutkielman aiheena on uutiset ja tiedon sirkulaatio sosiaalisen ja perinteisen median välillä verkostoyhteiskunnassa. Kysymys uutisten olemuksesta ei kosketa vain journalismia vaan laajemmin yhteiskuntaa. Tutkielman tavoitteena on pohtia uutisen määritelmää ja tarkastella uutisjournalismin kytkeytymistä sirkulaation ilmiöön muun muassa valtakunnallisen journalisminkentän muutoksia havainnollistamalla. Tutkielma kytkeytyy voimakkaasti 2000-luvun länsimaiseen verkostoyhteiskuntaan, jossa tieto ja uutiset ovat mobiiliteknologian myötä käden ulottuvilla kaikkina valveillaolon hetkinä. Parhaimmillaan tämä tutkielma kuvaa ja selittää uuden virtuaalisen elämän yhtä ulottuvuutta, tiedon sosiaalista kiertämistä ja jakamista verkostoyhteiskunnassa. Tämä tutkielma on pääasiassa teoreettinen katsaus. Uutisiin, tietoon ja uutistuotantoon liittyviä teoreettisia havaintoja täydennetään esimerkkiluontoisella tapaustutkimuksella, joka keskittyy Facebook-nimisen sosiaalisen median uudistukseen talvella 2011. Aineisto sisältää sekä Facebookissa käytyjä keskusteluja että Helsingin Sanomien ja Iltalehden verkkosivuilla julkaistuja artikkeleita uudistukseen liittyen. Analyysia ohjaavat pragmaattisen tietoteorian lähtökohdat. Sisällön- ja prosessianalyysin laadullisia tutkimusperinteitä yhdistämällä tuodaan näkyväksi sirkulaation piirteitä, jotka ovat olleet aiemmin näkymättömissä. Verkostoyhteiskunnassa korostuvat uutisten uutuuden hetkellisyys ja uutisen määritelmän henkilökohtaisuus, mutta toisaalta merkitysten syntyminen verkostoissa. Tiedon ja uutisten sekä sosiaalisen ja perinteisen median rajapinnat ovat hälvenneet. Sosiaalisen median käyttäjistä, yleisöstä osa näyttäytyy aktiivisina toimijoina, jotka jakavat kuulemiaan ja löytämiään tietoja sekä näkemyksiään. Aktiivisten toimijoiden toiminnan pohjalta ei voida kuitenkaan arvioida passiivisten toimintaa tai syitä. Erilaisten mediaympäristöjen hyödyntäminen uutistyössä ja uutisten toistaminen ovat voimistaneet sirkulaation ilmiötä. Sirkulaatiolla on suoria ja epäsuoria vaikutuksia muun muassa journalistien tiedonhankintaan ja perinteisen median sisältöihin ja tapoihin käsitellä uutistapahtumia. Verkostoyhteiskunnassa toimittajan ja yleisön roolit sekoittuvat, ja tieto sirkuloi nopeasti alustalta toiselle, lähteeltä toiselle. Uutisen määritelmä on sosiaalisesti konstruoitunut, ja kuvaa omaa aikaansa. Uutisissa voidaan nähdä syntyneen jako niin sanottuihin hitaisiin ja nopeisiin, lyhyisiin uutisiin.