Browsing by Subject "tila"

Tutkielman tavoitteena oli selvittää varhaiskasvatuksen opettajien ja uskonnollisten yhteisöjen edustajien odotuksia heidän keskinäisestä tilayhteistyöstään. Tilayhteistyöllä viitattiin sellaisiin yhteistyön muotoihin, jotka jollain tapaa nivoutuivat tilan tutkimiseen tai siihen tutustumiseen. Tutkimuskysymyksiä oli kolme: 1. Millaisia odotuksia varhaiskasvatuksen opettajilla on tilayhteistyöstä uskonnollisten yhteisöjen kanssa? 2. Millaisia odotuksia uskonnollisten yhteisöjen edustajilla on tilayhteistyöstä varhaiskasvatusyksikköjen kanssa? 3. Miten varhaiskasvatuksen opettajien ja uskonnollisten yhteisöjen tilayhteistyöodotukset kohtaavat? Tutkielma tukeutui pitkälti varhaiskasvatuksen katsomuskasvatusta käsitteleviin lakeihin, asiakirjoihin ja ohjeistuksiin. Teoriataustassa hyödynnettiin ennen muuta Kim de Wildtin käyttämää sakraalitilan pedagogiikkaa, mutta myös muita ajankohtaisia tutkimuksia liittyen varhaiskasvatuksen katsomuskasvatuksen toteuttamiseen. Tutkielman aineisto oli kerätty haastattelemalla kolmea varhaiskasvatuksen opettajaa, jotka osallistuivat Monikatsomukselliset oppimisen tilat varhaiskasvatuksessa -tutkimushankkeeseen, ja kolmea uskonnollisen yhteisön edustajaa, jotka olivat tehneet jonkin verran yhteistyötä kyseisen hankkeen kanssa. Aineistoa analysoitiin aineistolähtöisen sisällönanalyysiin keinoin. Tutkimuksessa selvisi, että varhaiskasvatuksen opettajien ja uskonnollisten yhteisöjen edustajien odotukset tilayhteistyöstä olivat hyvin pitkälti yhteneväiset. Tilayhteistyöhön liitetyt odotukset sisälsivät paljon haasteita, mutta myös mahdollisuuksia. Haasteita tuottivat niin asenteet, resurssit, ympäristö, tiedon puutteet esimerkiksi katsomuskasvatuksen tai pedagogiikan alueilta kuin tiedottaminenkin. Haastatellut kuitenkin osoittivat toiveikkuutta tilayhteistyön rakentumisesta varhaiskasvatuksen katsomuskasvatusta entistä paremmin palvelevammaksi, ja heillä olikin asian suhteen paljon ideoita. Aineiston perusteella varhaiskasvatuksen opettajat ja uskonnollisten yhteisöjen edustajat odottivat varhaiskasvatuksen ja uskonnollisten yhteisöjen tilayhteistyöllä olevan mahdollisuus edistää avoimuutta ja ennakkoluulottomuutta yhteiskunnassa.

Tavoitteet: Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää suhteellisten pienten tilojen ja lyhyiden etäisyyksien vaikutuksia puheen prosodisiin ominaisuuksiin ja äänenlaatuun. Tila-akustiikkaa ja puhe-etäisyyksiä on tutkittu melko paljon, mutta aiemmat tutkimukset ovat keskittyneet lähinnä suuriin tiloihin ja pitkiin etäisyyksiin. Tässä työssä selvitettiin, miten lyhyet etäisyydet ja suhteellisen pienet tilat vaikuttavat puheen perustaajuuteen, intensiteettiin ja äännekestoihin. Lisäksi tarkasteltiin tilan ja etäisyyden yhteyttä narinaan ja sen vähenemiseen. Menetelmät: Tutkimus oli kvantitatiivinen ja se koostui puheentuottokokeesta, jossa koehenkilöt kohdistivat lyhyitä, kolmisanaisia lauseita elottomalle kohteelle kahdessa tilassa neljällä eri etäisyydellä. Tutkimukseen osallistui yhteensä kymmenen koehenkilöä. Aineistosta tarkasteltiin painottomien ja painollisten tavujen vokaalien muutoksia. Perustaajuutta, intensiteettiä ja kestoja tarkasteltiin tilastollisesti toistettujen mittausten varianssianalyysin avulla. Narinaa ja sen vähenemistä tarkasteltiin logistisen regressioanalyysin avulla. Tulokset ja johtopäätökset: Tutkimuksessa saatiin uutta tietoa lyhyiden etäisyyksien ja pienten tilojen vaikutuksesta puheeseen. Toistettujen mittausten varianssianalyysi osoitti, että etäisyyden muuttuessa puheen perustaajuus ja intensiteetti kasvoivat niin painollisten kuin painottomien tavujen vokaaleissa. Etäisyydellä oli tilastollisesti merkitsevä yhteys perustaajuuteen ja intensiteettiin. Tilan vaikutus ei ollut tilastollisesti merkitsevä tässä tutkimuksessa. Myös narinalla ja etäisyydellä havaittiin olevan tilastollisesti merkitsevä yhteys. Logistinen regressioanalyysi ennusti narinaa esiintyvän todennäköisemmin lyhyillä etäisyyksillä kuin pitkillä etäisyyksillä. Tämän tutkimuksen perusteella näyttää siltä, että puhuja säätelee puhettaan myös silloin, kun erot puhe-etäisyyksissä ovat varsin pienet. Tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää tilasuunnittelussa ja esimerkiksi äänenkäytön koulutuksissa.

Tutkin Henri Bergsonin suhdetta Immanuel Kantin ajatteluun. Olen valinnut metodikseni argumentaatioanalyysin, ja käyn läpi kaksi osiota Bergsonin kirjassa Creative Evolution (1911), joka on Bergsonin itse huolellisesti tarkastama englanninnos hänen ranskankielisestä teoksestaan L’évolution créatrice (1907). Näissä osioissa hän käsittelee Kantin teosta Puhtaan järjen kritiikki ja nostaa siitä esiin muutamia seikkoja, joista hän on Kantin kanssa eri mieltä. Näitä seikkoja haluan tässä tutkielmassa pohtia. Lähden liikkeelle esittelemällä molemmat filosofit erikseen, koska oletan, että myös tausta ja aikakausi ovat vaikuttaneet kummankin filosofin ajatteluun. Myös valitsemani metodiopas suosittelee hermeneuttista taustoitusta, jota ei aina oteta riittävästi huomioon. Kantin esittelyssä käyn läpi Puhtaan järjen kritiikin ja transsendentaalisen idealismin sisältöä, ja Bergsonin osalta taas hänelle tärkeitä käsitteitä kuten kesto (durée, duration). Argumentaatioanalyysissa esittelen tutkimuslähteeksi valitun tekstin teoksesta Creative Evolution systemaattisesti kappale kappaleelta. Analyysin perusteella totean, että Bergson on halunnut kommentoida tai oikaista etenkin seuraavia seikkoja Kantin järjen kritiikissä: Tietoteorian alueella Kant ei Bergsonin mukaan tunnusta sitä, että kognitio ja materia voivat mukautua yhteen ja hakea yhteistä muotoa. Tämä johtuu siitä, että Kant rajaa mielen toiminnan ymmärrykseen eikä tunnusta mielen virtaavan yli ymmärryksen. Kant ei myöskään attribuoi tosi kestolle absoluuttia olemassaoloa, vaan asettaa ajan samalle tasolle avaruuden kanssa. Kant pitää myös niin tiukasti kiinni suksessiosta eli perättäisyydestä molempien intuition muotojen, avaruuden ja ajan, kohdalla, että ajautuu pitämään avaruuden ohella myös aikaa pelkästään homogeenisena ympäristönä tai välineenä, eikä tunnusta ajan heterogeenisuutta, mikä estää liikkeen syvyystasolla. Edelliseen liittyen Kant ei myöskään ymmärtänyt ulotteisuuden merkitystä eikä myöntänyt intuition dualiteettia. Bergsonin mukaan Kant oli lopulta hyvin lähellä edeltäjiään, vaikka oli lähtenyt hakemaan heistä irtiottoa. Itse päättelen tämän tutkimukseni ja analyysin tulosten perusteella, että Kantin ja Bergsonin intressit olivat selkeästi eri suunnilla, ja tämä johtui osittain myös heidän aikakausiensa erilaisuudesta. Kant teki vahvaa työtä ajattelun vapauden, ihmisarvon ja etiikan hyväksi, kun taas Bergson halusi palauttaa industrialisoituneen aikakauden keskellä filosofiaan henkisen, psykologisen ja psykofyysisen näkökulman.

Tiivistelmä – Referat – Abstract This partly autoethnographical study of homelessness within highly mobile people asks if the meaning of home changes and how it changes when people do not have a fixed point of dwelling. It aims to shed light onto the question of space and place within social studies. This thesis combines personal narrative with semi-structured interviews in order to provide better understanding of the seemingly simple concept of ‘home’. The fieldwork was conducted in multiple locations around the world, following the mobile lifestyles of people working within the yachting industry. As the thesis focuses on the lifestyles of elites, it provides a different perspective to homelessness as the studies that focus on forced homelessness do. The ‘spatial turn’, which started in the late 1980’s, has changed the perception of space and place not only within anthropology but in other fields of academia as well. This thesis looks at how this theoretical approach has affected the way that space and place is reflected in everyday life. Utilising discourses from mobility and transnationalism studies, the aim is not to present highly mobile people as disconnected from place but, instead, to show how place and space are still meaningful. The analysis of different spatial perspectives concentrates on three different aspects: home as a dwelling place, home as a community and home as a nation. Through these approaches, the thesis makes the concept of home easier to understand. Another important element that this thesis reveals is how anthropologists should not forget the temporal aspect of life while putting more emphasis on spatiality. The thesis argues that only by combining these two elements, we can fully comprehend the implications of mobile lifestyle. Without the temporal aspect, the understanding of homelessness remains partial. Drawing from previous ethnographic studies of lifestyle migration, this thesis contributes to the discourse of rootedness and the implications of leaving one’s homeland. Identity and nomadic lifestyle are in a constant dialogue with each other, affecting the life trajectories of the “elite homeless”. This thesis looks at how time changes its shape, when life consists of short periods of time in multiple different locations. The interview material amplifies the paradox of the need for a permanent home and the urge to keep travelling. The thesis aims to show how once uprooted, the ability to relocate and return to location bound lifestyle becomes problematic. This thesis also aspires to show how autoethnography can be a useful tool for anthropologists. The writer’s personal experiences act as the structure around which other ethnographic material and the theory build on. As autoethnography is not widely used method in anthropology, the thesis looks into the history and two main branches of autoethnography.

Tavoitteet: Tässä tutkimuksessa tutkittiin toimijuuden ilmenemistä päiväkodin perushoitotilanteissa. Tutkimuksen tavoitteena oli saada tietoa, ilmeneekö toimijuutta näissä perushoidollisissa tilanteissa ja jos kyllä niin miten. Menetelmät: Tutkimuksen aineistona toimi Helsingin yliopiston Myötätunnon rakentuminen varhaiskasvatuksen arjessa- tutkimushankkeesta koostuva materiaali. Materiaali koostui videoista, jotka olivat kuvattu Helsingin keskustassa sijaitsevassa päiväkodissa. Materiaalia kuvattiin kolmesta eri ryhmästä, joista kaksi oli 1–3-vuotiaiden ryhmiä ja yksi 2–4-vuotiaiden ryhmä. Videomateriaali rajattiin perushoitotilanteista ruokailuun sekä pukemis- ja riisumistilanteisiin. Tutkimuksen analyysipohjana toimi Elina Pajun tutkimus Lasten arjen ainekset: etnografinen tutkimus materiaalisuudesta, ruumiillisuudesta ja toimijuudesta päiväkodissa (2013). Tulokset ja johtopäätökset: Tutkimuksen tuloksissa voidaan todeta, että toimijuutta ilmeni näissä perushoidollisissa tilanteissa. Toimijuus rakentui kolmen teoreettisen käsitteen ympärille, jotka oli-vat vuorovaikutus, tila sekä liike. Tuloksia tarkasteltaessa havaittiin lasten kekseliäisyys muuttaa ti-lanteita heille kiinnostavaksi yhdeksi ydin tekijäksi. Tämän lisäksi toimijuuden ilmenemisen mer-kittäväksi tekijäksi tunnistettiin lasten keskinäinen vuorovaikutus. Tutkimus antoi varhaiskasva-tuksen opettajille ja hoitajille tietoa perushoitotilanteiden moninaisuudesta.

Tutkielma käsittelee Bo Carpelanin romaania Alkutuuli (Urwind 1993) päähenkilö Daniel Urwindin fragmentaarisesti kerrottuna elämäntarinana. Kyse on kahdella aikatasolla etenevästä fiktiivisestä omaelämäkerrasta, joka perustuu viikottaisiin päiväkirjamerkintöihin. Daniel hahmottaa identiteettiään tilaan kytkeytyneiden muistojen sekä oman nimensä avulla leikaten samalla kerronnan jatkuvuuden. Tutkimusongelmana on hahmottaa Danielin kerronnan tavat, kirjoittamisen syyt sekä prosessiin lopputulos. Menneisyyteen kohdistuvan minä-kerronnan analyysi perustuu Dorrit Cohnin Transparent minds -teoksen käsitteistöön. Alkutuulessa esiintyy muistikerronnan ja muistimonologin epäsäännöllistä vuorottelua. Niiden osana on edesmenneiden läheisten upotettuja monologeja, joiden takaa kuultaa Danielin ääni: monologit ovat Danielin kuvittelemia tai referoimia puheita ja ajatuksia, joiden esittäjä on hänen yksinäisen keskustelunsa toinen osapuoli. Omaelämäkertaa käsittelevinä teoreettisina lähteinä ovat ensisijaisesti Päivi Kososen artikkelit sekä hänen tutkimuksensa Elämät sanoissa. Tutkielman tulkinnan kannalta keskeisessä asemassa ovat Bo Carpelanin essee- ja kaunokirjallinen tuotanto. Kirjoittamisen lähtökohtana on päähenkilön identiteettiä horjuttava elämänvaihe. Vaimo Marian lähdettyä vuodeksi Amerikkaan Daniel pyrkii löytämään oman kielensä ja luomaan muistojensa avulla eheämmän kuvan itsestään. Prosessiin kytkeytyy keskeisesti tila - Danielin kulkiessa talossaan, joka on hänen lapsuudenkotinsa, aistitodellisuus toimii mieleenpalauttajana: äänet ja tuoksut johdattavat hänet elämään menneisyyden muistoja uudelleen nykyhetkessä. Samalla talo ja huoneet personifioituvat ja minuus alkaa rakentua tilan kaltaiseksi. Uusien ovien ja huoneiden löytyminen symboloi Danielin muistojen selkeytymistä ja itseymmärryksen syvenemistä. Kirjoittamisen voi tulkita olevan psykoanalyyttinen prosessi, jossa omaelämäkerran minä keskustelee menneisyyden minänsä kanssa. Puhuja odottaa vastausta toiselta, vaikka vastaus löytyy paradoksaalisesti itsestä. Omaelämäkerran moniäänisyyttä korostavat edesmenneiden läheisten läsnäolo, Danielin eri ikävaiheiden identiteetit ja kaksoisolentojen hahmoissa esiintyvät minuudet. Kirjoittamisen avulla Daniel pyrkii pääsemään etäämmälle itsestään ja saavuttamaan minättömyyden tilan, jota käsitellään John Keatsilta peräisin olevan käsitteen "negatiivinen kyky" avulla. Alkutuuli on taiteilijaromaani, jossa taiteilijuutta edustavat siivet ja lentäminen kytkeytyvät mielikuvitukseen ja uusiutumiseen. Danielin tie taiteilijuutta edeltävään minättömyyteen on kuitenkin vaikea ja monet merkit viittaavat diletantin kohtaloon. Unenomaisen logiikan omaavan, fragmentaarisen kerronnan takaa on hahmotettavissa myös lainalaisuuksia. Muiden henkilöiden lyhyet elämäkerrat ovat heidän haavansa paljastavia episodeja, jotka muuttuvat osaksi Danielin elämäntarinaa. Danielin kirjallinen omakuva on montaasi, jossa eri tasossa olevat elementit, nykyhetki ja menneisyys, mielikuvitus, unet ja upotetut monologit rinnastuvat samaan tasoon. Daniel peilaa elettyä ja koettua koomisen peilirakenteen avulla, jossa hänen elämäänsä osallisena olleet menneisyyden henkilöt kulkevat narrikulkueen mukana. Toive eheästä minäkuvasta osoittautuu kuitenkin mahdottomaksi merkityssulkeuman todenvastaisuuden vuoksi. Urwind-nimen pohdinnasta liikkeelle lähtenyt omaelämäkerta päättyy syklistä liikettä mukaillen tilanteeseen, jossa päähenkilö hyväksyy elämän käsittämättömyyden ja luottaa omassa nimessään piilevään voimaan, tuuleen, viitaten samalla myös romaanin nimeen.