Browsing by Subject "turvallisuus"

Tämä pro gradu -tutkielma tarkastelee Euroopan unionin vuonna 2017 hyväksyttyä kehityspoliittista konsensusta ja siinä asetettuja kehityspolitiikan tavoitteita. Kehityspoliittinen konsensus on Euroopan unionin instituutioiden ja jäsenvaltioiden allekirjoittama kehityspoliittinen julkilausuma. Erityisesti tutkielmassa tarkastellaan kehityksen, muuttoliikkeen ja turvallisuuden suhdetta kehityspoliittisessa konsensuksessa. Tutkielmassa analysoidaan kehityspoliittisen konsensuksen sisältö ja konsensukseen johtanut politiikkaprosessi. Sisällön ja kehityspolitiikan tavoitteiden analysoinnissa tärkeimpänä aineistona on itse kehityspoliittinen konsensus sekä aiempi kehityspoliittinen konsensus vuodelta 2005. Politiikkaprosessi analysoidaan käymällä läpi poliittisen päätöksenteon vaiheet ja neuvottelut Euroopan komission marraskuussa 2016 julkaisemasta tiedonannosta lopullisen kehityspoliittisen konsensuksen hyväksymiseen kesäkuussa 2017. Pääasiallisena aineistona prosessianalyysissa ovat Euroopan unionin viralliset kokousdokumentit ja kahdeksan haastattelua. Haastateltavat koostuivat suomalaisista virkamiehistä, Euroopan parlamentissa työskentelevistä henkilöistä ja kansalaisyhteiskunnan edustajasta. Analyysissa käy ilmi, että vuodesta 2005 vuoteen 2017 Euroopan unionin kehityspolitiikassa muuttoliike on nostettu kehityspolitiikan agendalle ja turvallisuustematiikka on vahvistunut. Uudessa konsensuksessa muuttoliikkeen juurisyihin puuttuminen on nostettu kehityspolitiikan selväksi tavoitteeksi. Lisäksi kehitystä ja vakautta perustellaan edistettävän Euroopan unionin oman turvallisuuden vahvistamiseksi. Kehityspolitiikkaa välineellistetään turvallisuus- ja muuttoliikeintresseihin sekä oikeutetaan niiden kautta. Muuttoliikettä koskevia kirjauksia kehityspoliittiseen konsensukseen ajoivat erityisesti jäsenvaltiot Euroopan unionin neuvostossa, kun taas turvallisuuskysymyksissä Euroopan komissiolla näyttää olleen suurempi vaikutus. Euroopan parlamentti painotti neuvotteluissa köyhyyden vähentämistä ja kestävää kehitystä kehityspolitiikan päätarkoituksena, mutta komission ja neuvoston yhteneväisten kantojen vuoksi parlamentilla oli huomattavasti vähemmän vaikutusta lopulliseen kehityspoliittiseen konsensukseen. Tutkielmassa osoitetaan, että vahvat muuttoliike- ja turvallisuuspoliittiset painotukset kehityspoliittisessa konsensuksessa selittyvät ennen kaikkea muuttoliikkeen turvallistamisella. Eurooppaan suuntautuvan muuttoliikkeen lisäännyttyä vuonna 2015 se nostettiin poliittisessa keskustelussa suurimmaksi turvallisuusuhkaksi eurooppalaisille ja siihen vastaaminen tärkeimmäksi prioriteetiksi. Tämän vuoksi kehityspolitiikkaa välineellistettiin Euroopan unionin muuttoliike- ja turvallisuuspoliittisille intresseille. Lisäksi painotuksia selittävät historiallisesti muuttoliikkeen ulkoisten aspektien korostaminen Euroopan unionin maahanmuuttopolitiikassa sekä viime vuosikymmenien kehitys, jossa turvallisuuskysymykset on otettu yhä vahvemmin Euroopan unionin kehityspolitiikassa huomioon.

Kansanmurhan vastainen sopimus luotiin toisen maailmansodan jälkeen yhdessä muun Yhdistyneiden kansakuntien ihmisoikeusjärjestelmän kanssa vastaukseksi edellisten vuosikymmenten ihmisoikeusrikkomuksiin. Näistä pyrkimyksistä huolimatta sopimuksella ei ollut merkittävää roolia ihmisoikeusrikkomusten estämisessä aina 1990-luvulle saakka, ja useat väkivaltakampanjat ylsivät vuosikymmenten aikana kansanmurhan asteelle sopimuksen olemassaolosta huolimatta. Tämän tutkielman tavoitteena on arvioida, mitkä tekijät vaikuttivat sopimuksen marginaaliseen asemaan 1950-80 -luvuilla. Aiemmassa tutkimuskirjallisuudessa heikkoa asemaa on pyritty selittämään esimerkiksi sopimuksen tarpeettomuuteen sekä sen juridisiin ongelmiin tukeutuvien selitysten avulla. Vaikka tutkielma osin jakaakin näiden näkökulmien paikkansapitävyyden, argumentoi se myös, että sopimuksen asema liittyy oleellisesti kansainvälisen oikeuden ja kansainvälisen politiikan vuorovaikutteiseen suhteeseen. Kansainvälinen oikeus toisaalta vaikuttaa kansainvälisen politiikan luonteeseen, mutta myös kansainvälisen yhteisön parissa vallitsevat normit vaikuttavat siihen, minkälainen asema mahdollisesti ristiriitaisilla oikeusperiaatteilla on. Tutkielma käyttää lähdeaineistonaan Yhdistyneiden kansakuntien poliittisissa elimissä kansanmurhiin liittyneitä keskusteluita, ja pyrkii aineiston avulla kuvaamaan minkälainen asema kansanmurhan vastaisella sopimuksella oli kansainvälisen yhteisön normihierarkiassa. Tutkielma käyttää teoreettisena viitekehyksenään mukaelmaa Martti Koskenniemen esittelemästä ’lain’ ja ’politiikan’ dikotomiasta argumentin todistusvoimalle kansainvälisessä toiminnassa. Koska kansainvälinen toimija häivyttää argumentin poliittisen luonteen pukemalla argumentin lain verhoon, kertovat valtioiden valinnat käyttää tiettyjä oikeusperiaatteita näiden oikeusperiaatteiden hyväksytystä roolista kansainvälisinä normeina. Tähän viitekehykseen tukeutuen kansanmurhan vastaisesta sopimuksesta käydyn keskustelun määrä, sekä toisaalta sopimuksen rooli valtioiden poliittisessa argumentaatiossa luovat kuvan sopimuksen asemasta kansainvälisen yhteisön normihierarkiassa, sekä myös itsenäisesti vaikuttavat tähän asemaan. Tutkielma pyrkii valikoituihin tapaustutkimuksiin keskittyvän analyysin avulla erottamaan tekijöitä, jotka vaikuttivat siihen, millä tavoin valtiot käyttivät sopimusta poliittisessa keskustelussa. Jo aikaisessa vaiheessa tutkimusprosessia havaittiin, että kansanmurhan vastaisen sopimuksen heikko asema heijastui työhypoteesin mukaisesti sopimukseen liittyneiden keskusteluiden pienenä määränä. Lisäksi havaittiin, että YK:n elimissä käydyt keskustelut liittyivät harvoin, ainoastaan kahdessa tapauksessa, suoranaisesti kansanmurhan vastaiseen sopimukseen. Useimmiten keskustelu kansanmurhasta oli joko ainoastaan laajemman keskustelun sivujuonne, tai puuttui tyystin keskustelusta, jossa se olisi voinut olla mukana. Tapaustutkimuksiksi valittujen keskusteluiden analyysi osoittaa, että sopimuksesta käyty keskustelu muodostui usein kylmän sodan rintamalinjojen mukaiseksi, ja molemmat leirit mobilisoivat sopimuksen ideologisen kamppailun välineeksi. Toisaalta kylmään sotaan perustunut viitekehys vaikutti sopimuksen aseman taustalla vain pinnallisesti. Kansainvälisen yhteisön rakenne oli sopimuksesta käydyissä keskusteluissa moniuloitteinen, ja ideologian lisäksi myös muut tekijät vaikuttivat keskustelujen rakentumiseen. Ideologisesti vastakkaiset blokit myös jakoivat yhteisen käsityksen siitä, mitä kansainvälisen turvallisuuden konsepti piti sisällään, ja sekä Yhdysvallat että Neuvostoliitto suhtautuivat penseästi sopimuksen käyttöön sen rajoittaessa valtioiden suvereniteettia. Keskusteluista hahmottuu myös pienten valtioiden aktiivinen rooli sopimukseen tukeutumisessa suurvaltoihin verrattuna. Pienet valtiot saattoivat olla keskustelun aloittajina ainoastaan suurvaltojen palvelijoita, mutta voidaan myös arvioida johtuiko pienten valtioiden aktiivinen rooli niiden positiivisemmasta suhteesta kansainvälisen oikeusregiimin muodostumiseen. Tutkielma erottaa myös makrotason ongelmia, jotka vaikuttivat YK-järjestelmän toimintaan tutkimusajanjakson aikana. YK-järjestelmällä oli vaikeuksia puuttua maiden sisäisiin konflikteihin, mikä oli suoraan kytköksissä jännitteeseen suvereniteetin ja kansanmurhan vastaiseen sopimukseen sisältyvän puuttumisen velvoitteen välillä kansainvälisinä normeina. Toisaalta vaikeudet liittyivät myös tutkimusajanjakson aikana vallinneeseen, valtiolähtöiseen turvallisuuskäsitykseen. Vuoden 1982 Sabran ja Shatilan tapaus toi lisäksi esiin vaikeudet, jotka sopimuksen historiallinen suhde Holokaustin perintöön toi sopimuksen soveltamiseen. Peilattaessa tutkimustuloksia 1990-luvulla tapahtuneeseen sopimuksen aseman vahvistumiseen, voidaan todeta, että juuri tutkielmassa kuvattujen rakenteiden muutos osittain mahdollisti muutoksen sopimuksen asemassa. Kylmän sodan päättyminen toisaalta poisti (ainakin hetkellisesti) monia tutkielmassa kuvattuja jännitteitä, mutta myös kansainvälinen normisto on aidosti muuttunut kahden viime vuosikymmenen aikana. Kansainvälisen suojeluvelvoitteen (responsibility to protect) normi on asettanut suvereniteetin normin kunnioittamisen ehdolliseksi ihmisoikeuksien kunnioittamiselle, ja inhimillisen turvallisuuden konsepti on noussut yhä voimakkaammin turvallisuusajattelun valtavirtaan valtiolähtöisen turvallisuuskäsityksen rinnalle.

Objectives. School safety has long been a subject of wide-ranging debate, but scientific research on the subject has, however, been rather limited. Although the English language research is comprehensive, in educational sciences school safety has not been a common subject of research. Matti Waitinen's (2011) dissertation is the first school safety culture investigative research in Finland. Waitinen images safety culture of Helsinki comprehensive school, and points out that the differences in security levels can be explained by a different safety cultures. The purpose of this thesis is to find out what are the most common needs to develop safety work that are encountered in comprehensive schools. Research methods. The target group here are four comprehensive schools and their safety groups. The study was carried out as so-called mixed - methods study, where the research data came from both quantitative and qualitative orientation. The data - collection in the first phase of the research was a questionnaire sent to schools, the purpose of which was to orient the school safety team members to the subject. The next step was, Tutor audit, which the Rescue Department of Keski-Uusimaa had developed. The audit, data were generated as quantitative and qualitative, structured group interview section yielded precise values of the school, the level of security, but on the other hand recorded and eventually transcribed conversation around the subject produced a material for the later content analysis. Results and conclusions. Based on the results it can be concluded that the safety work of comprehensive schools found plenty of areas for development. The audits on the basis of the values obtained, it can be said that none of the schools reached in the overall interpretation of the law formed through the minimum requirement, that is, the basic level three. There were found seven development themes: documentation, everyday and communally safety work, risk management, preparedness and independent development of safety, safety skills and safety training, as well as safety communication and paying attention to substitutes and stakeholders. Although the number of results can not be generalized to the comprehensive schools in general, the results can get an understanding of what kind of developments must be done in schools. The general conclusion is that the security work must continue to pay great attention to.

Tämä tutkielma tarkastelee Pariisin marraskuun 2015 ja Brysselin maaliskuun 2016 terrori-iskujen jälkeistä turvallistamista Kööpenhaminan turvallistamisteorian ja poikkeustila-käsitteen avulla. Tarkoitus on tutkia, mikäli näiden iskujen jälkeen poliitikot Ranskassa ja Belgiassa turvallistivat jotain teemaa ja jos, niin miten. Lisäksi halutaan selvittää, löytyykö näiden kahden maan väliltä eroja tavoissa turvallistaa. Näihin kysymyksiin vastataan Kööpenhaminan koulukunnan turvallistamisteorian avulla. Lopuksi halutaan selvittää, ilmeneekö ranskalaisten poliitikkojen tavassa puhua hätätilasta Giorgio Agambenin poikkeustilateoriasta kumpuavia elementtejä. Tätä analyysia täydennetään soveltuvin osin Carl Schmittin teorisoinneilla samasta aiheesta. Tutkielman aineisto koostuu ranskalaisten ja belgialaisten poliittisten päättäjien puheista, haastatteluista ja kommenteista, joita on yhteensä 26. Ajallisesti aineisto sijoittuu pääosin välittömästi iskujen jälkeiseen aikaan. Aineiston analyysiin sovelletaan Kööpenhaminan turvallistamisteorian tarjoamaa jaottelua sekä Agambenin teoriasta esiin nousevia elementtejä. Analyysi paljastaa, että iskuista puhutaan hyvin eri tavoin näissä kahdessa maassa. Tarkastelun kohteena olevien ranskalaisten poliitikkojen teksteistä löytyy turvallistamista, mutta ei belgialaisten. Ranskalaiset poliitikot turvallistavat vahvasti terrori-iskuja, rakentaen vahvoja uhkakuvia sekä vedoten edessä olevaan taisteluun ja uhkaan, johon Ranskan on vastattava sekä poikkeustoimilla kansallisesti että sotilaallisesti Lähi-idässä. Belgialaiset poliitikot puolestaan toivovat nopeaa paluuta normaaliin arkeen iskujen jälkeen, eivät lupaa uusia toimenpiteitä ja korostavat demokraattisten arvojen merkitystä. Belgian kohdalla turvallistamista ei siis löydy. Lisäksi analyysi paljastaa, että ranskalaiset poliitikkojen puheissa ilmenee monia Agambenin teorian kanssa yhteneviä elementtejä, kuten poikkeuksen normalisoituminen, demokratian suojeleminen rajoittamalla demokraattisia oikeuksia hetkellisesti sekä välttämättömyyteen vetoaminen. Tämä kaikki viittaa siihen, että poikkeustilaa käytetään hallinnan tekniikkana Ranskassa iskujen jälkeen. Analyysin perusteella voidaan tehdä se johtopäätös, että turvallistaminen operoi eri tavoin näissä kahdessa kontekstissa, siitäkin huolimatta, että iskut liitetään samaan kansainvälisen terrorismin jatkumoon. Tämä on mielenkiintoista, sillä se osoittaa, että hyvinkin samankaltaiset iskut voidaan kehystää eri tavoin eri kansallisissa konteksteissa. Se myös osoittaa, että terrorismia ei välttämättä aina turvallisteta, vaikka kyseessä onkin aihe, joka on usein nostettu tavallisen politiikan yläpuolelle poikkeuksellisen politiikan piiriin. Lopussa pohditaan vielä demokratian ja poikkeustilojen suhdetta.

Tämä maisterintutkielma tarkastelee, miten poliittiset tulkinnat näyttäytyivät 1930- ja 1990-luvuilla käydyissä valtiopäiväkeskusteluissa koskien Suomen poikkeustilalainsäädäntöä. Poikkeustilalainsäädännöllä tarkoitetaan lainsäädäntöä, joka mahdollistaa perustuslaillisesti kriisin seurauksena vallankäytön keskittämisen yleensä vain keskeisille hallintoelimille. Tutkielman tarkoituksena on tarkastella, miten tulkinnat uhkakuvista, laillisuudesta ja vallankäytöstä näyttäytyivät ja ilmenivät valtiopäiväpöytäkirjoissa ja -asiakirjoissa, vaikuttaen kokemukseen siitä, miten ja millaisin ehdoin vallankäyttöä kriisissä tuli toteuttaa. Lainsäädäntöä koskevaa keskustelua rajataan Erving Goffmanin kehysanalyysillä neljän tarkastelukehyksen kautta, joiden tarkoituksena on tuoda esiin, miten päättäjien poliittiset tulkinnat näyttäytyivät poikkeustilalainsäädännöstä käydyssä keskustelussa. Tulkintoina voidaan pitää yksilötasoisia odotuksia ja maailmankuvia. Kehyksillä pyritään teorialähtöisesti hahmottamaan, miten kansalaisyhteiskunnan ja vallan suhde vaikutti laista käytyyn keskusteluun, millaisia näkemyksiä lain tarkkuuden suhteen esitettiin, millaisiin uhkakuviin laissa pyrittiin vastaamaan ja missä määrin muut valtiot toimivat esimerkkinä tai vertailukohtana lainsäädännölle. Suomi on valittu tarkastelukohteeksi sen omalaatuisen historiansa takia: Valtion määrittävä turvallisuuspoliittinen asema syntyi 1900-luvulla yhdistelmästä ulko- ja sisäpoliittisia jännitteitä. Tarvittiin lainsäädäntö, joka kykeni parhaalla tavalla ottamaan huomioon erilaiset turvallisuusalueet. Sen tuli olla tiukka, jotta ulkopoliittisen selkkauksen sattuessa laki ei jättänyt kansainväliselle yhteisölle tulkinnanvaraa Suomen koskemattomuudesta. Toisaalta lain tuli olla kykenevä vastaamaan sisäisiin rauhattomuuksiin niin, että vallan jatkuvuus voitiin taata. Erilaiset tekijät näin päällekkäin ja suhteessa toisiinsa rajasivat kriisilainsäädännön toimintatilaa. Tutkimus yhdistelee näkökulmissaan muun muassa Bryan Rooneyn analyysiä poikkeustilojen hallintaan vaikuttavista muuttujista, Antero Jyrängin tulkintoja suomalaisesta oikeusfilosofiasta, sekä Giorgio Agamben tulkintoja poikkeustilojen problematiikasta. Analyysi avaa näin kehityskaaria poikkeustilalainsäädännöstä käydyn keskustelun taustalla. Tutkimus osoittaa, ettei lainsäädännöstä käyty keskustelu määrittänyt ainoastaan poikkeustiloja: keskustelussa neuvoteltiin niin puolueiden välisistä valtasuhteista kuin suomalaisen valtion identiteetistä. Keskeiseksi valtiovallan ja yhteiskunnan suhdetta määrittäväksi tekijäksi muodostuikin ontologinen kysymys siitä, mikä todella oli se kansa, jota tuli suojella ja kenellä oli oikeus asettua sen turvaajaksi. Lainsäädännön kautta myös itse poikkeustilat problematisoitiin, herättäen kysymyksen siitä, missä määrin ja miten poikkeustiloja todella voitiin tai tuli säädellä. Tulkintojen kautta hahmotettiin laajemmin Suomen paikkaa osana Eurooppaa ja kansainvälisiä valtarakenteita, näin kiteytyen kysymykseen siitä, mitä tarkoitti olla länsimainen valtio ja mihin Suomi sopi tässä rakennelmassa. Tutkimus herättää kysymyksen siitä, missä määrin poliittiset päättäjät todella ovat kykeneviä tekemään päätöksiä kansakunnan kohtalosta kriisissä, jos päätösprosessien taustalla vaikuttavat tulkinnat eivät ole jaettuja. Toisaalta se jättää laajemmin pohtimaan poikkeustilojen kykyä toteuttaa hallintaa oikeudenmukaisesti ja puolueettomasti, mikäli lainsäädäntö itsessään politisoituu osana käsittelyprosessia.

Syftet med denna avhandling är att ur ett livsloppsperspektiv granska hur 65-85 åriga svenskspråkiga folkpensionärer med full folkpension upplevelser sin ekonomiska och sociala trygghet. Det centrala är att analysera hur (1) könet och (2) generationen ur ett livsloppsperspektiv samspelar med de uppfattningar som folkpensionärerna har gällande sin ekonomiska och sociala trygghet. I avhandlingen utnyttjas socialgerontologiska teorier gällande livsloppet, generationer och genusteorier. Ett livsloppsperspektiv ger en möjlighet att analysera huruvida det samhälle folkpensionärerna växt upp i och de livserfarenheter de har påverkar deras upplevelser om tryggheten. Könsperspektivet ger en möjlighet att analysera i vilken mån de olika livsvillkor män och kvinnor har och haft påverkar de subjektiva upplevelserna individerna har av sin välfärd. Generationsteorier av JP Roos, Semi Purhonen och Karl Mannheim används för att skapa en bild av huruvida de gemensamma erfarenheter som individer som levt under samma tidpunkt i ett samhälle delar kan inverka på upplevelserna av den ekonomiska och sociala tryggheten. Som material används 14 stycken temaintervjuer utförda sommaren 2011 samt enkäter som samlats in i samband med Folkpensionsanstaltens och Svenska social- och kommunalhögskolans forskningsprojekt 'Folkpensionärers sociala och ekonomiska trygghet'. Intervjuerna ges en större analytisk tyngdpunkt än enkäterna. I analysen av intervjuerna används narrativa metoder och innehållsanalys. I analysen av enkäterna används frekvensanalyser samt korstabeller. Det centrala resultatet är att folkpensionärerna upplever sin ekonomiska situation som trygg och de är även relativt nöjda med den, trots deras objektivt sätt låga inkomster. Paradoxen i att folkpensionärerna är rätt nöjda trots sina små inkomster förklaras delvis med egendom, besparingar och samboende. Den sociala tryggheten skapas i sin tur av möjligheten av att bo självständigt samt de sociala kontakterna. Centralt är därmed att folkpensionen ensam inte erbjuder en källa till ekonomisk och social trygghet. Paradoxen som framställs förklaras vidare med folkpensionärernas uppväxt och livserfarenheter. En ekonomisk knapphet i uppväxten eller under livsloppet överlag samt en anpassning till att leva ekonomiskt noggrannt har lett till att förväntningarna gällande ekonomin med tanke på pensionsåldern inte varit höga. Pensionsåldern utgjorde för många folkpensionärer inte heller någon stor förändring i det ekonomiska och dessutom påpekades att konsumtionsbehoven i pensionsåldern är låga. Genom att jämföra sin livssituation med finländares situation tidigare i historien upplever folkpensionärerna sig också ha det relativt bra ställt. Folkpensionärernas ekonomiska trygghet och nöjdhet har därmed formats dels av pensionärernas individuella livslopp och dels av olika generationserfarenheter som uttrycks aningen olika bland de som är födda på 1920–30-talen i jämförelse med de som är födda på 1940-talet. Gällande männens och kvinnornas uppfattningar av sin ekonomiska och sociala trygghet i pensionsåldern framkommer däremot inga tydliga skillnader. Skillnaderna mellan männen och kvinnorna framkommer främst gällande livsvägarna till att erhålla folkpension och sakna arbetspension. Sammanfattningsvis visar föreliggande avhandling att det finns också andra förklaringar till upplevelsen av den ekonomiska och sociala tryggheten än bara de faktiska inkomsterna. Det framkommer vidare att det finns flera olika vägar till 'folkpensionärsskapet'. Folkpensionärer är därmed inte är en homogen grupp, trots att de folkpensionärs män som intervjuades haft liknande livslopp med knappa ekonomiska resurser i barndomen, något annat arbete än traditionellt lönearbete i vuxenlivet, en låg utbildning och olika, främst hälsorelaterade, skäl till att inte ha kunnat jobba fram till pensionsåldern medan kvinnorna ofta levt ett liv präglat av omsorg av barnen och/eller föräldrarna och deltagit i arbetslivet i en begränsad utsträckning. I denna avhandling fokuseras bara på finlandssvenska folkpensionärer, vilket kan ha en inverkan på resultaten.

Pro gradu- tutkielmani käsittelee Yhdennetyn rajaturvallisuuden kehittymistä vuosina 1999- 2018. Pohdin työssäni turvallisuusnäkökulmasta politiikan kehittymistä rajaturvallisuuden saralla integraatioteorioiden ja turvallistamisteorian avulla. Menetelminäni ovat prosessien jäljittäminen ja laadullinen sisällönanalyysi, joiden avulla tutkin ja analysoin Euroopan instituutioiden julkaisemia tiedonantoja, Eurooppa-neuvostojen kokouksien päätöspöytäkirjoja ja Unionin asetuksia. Pyrkimykseni on selvittää millaisen prosessin myötä Yhdennetty rajaturvallisuus on syntynyt ja mitä se on tänä päivänä. Tutkin Yhdennetyn rajaturvallisuuden kehittymistä neofunktionalismin, liberaalin hallitustenvälisyyden ja turvallistamisteorian valossa. Liberaalin hallitustenvälisyyden teorian tutkimushypoteesissa otan huomioon myös Suomen mahdollisen vaikutusvallan Yhdennetyn rajaturvallisuuden kehitysprosessissa.

Liikkuvuus on yksi globalisoituneen maailman keskeisimpiä piirteitä. Erityisesti nuoret liikkuvat paljon, ja tälläkin hetkellä miljoonia nuoria opiskelee kotimaansa ulkopuolella. Vaihto-opiskelun suosion kasvu on kuitenkin lisännyt erilaisten kriisitilanteiden, kuten onnettomuuksien, sairastumisten ja rikoksen uhriksi joutumisten määrää vaihdon aikana. Siksi vaihto-opiskeluun liittyvälle turvallisuustutkimukselle on tarvetta. Tässä tutkielmassa tarkastellaan Suomesta, Helsingin yliopistosta kansainväliseen opiskelijavaihtoon lähtevien opiskelijoiden käsityksiä ja kokemuksia ulkomailla opiskelusta turvallisuuden näkökulmasta. Tutkimuksen fokuksena on turvallisuuden merkitys ja rooli vaihto-opiskelijoiden jokapäiväisessä elämässä. Tutkielmassa selvitetään, miten vaihto-opiskelijat suhtautuvat turvallisuuteen ja miten turvallisuuteen liittyvät tekijät vaikuttavat heidän elämäänsä vaihdossa. Tarkastelun kohteena ovat myös vaihtokohteeseen liitetyt turvallisuuskuvat sekä niiden vaikutus turvallisuuteen suhtautumiseen. Lisäksi työssä eritellään, minkälaiset asiat vaihto-opiskelijoita uhkaavat, millaisia valintoja opiskelijat tekevät turvallisuuteen liittyen sekä kuinka tärkeää turvallisuus heille on. Näitä teemoja tarkastellaan erityisesti vaihto-opiskeluun liittyvän tilallisuuden ja sen kokemisen kautta. Tutkielman tavoitteena on luoda kattava yleiskuva suomalaisten vaihto-opiskelijoiden turvallisuuskokemuksista ja heitä uhkaavista vaaroista. Tutkimus on ensisijaisesti ihmisen kokemuksen monitieteistä empiiristä tutkimusta. Aineisto koostuu kahteen kirjoittajan laatimaan internet-kyselyyn saapuneista 192 kyselyvastauksesta sekä kymmenestä keskimäärin vajaa tunnin mittaisesta haastattelusta. Aineistoa analysoidaan kontekstualisoiden ja käsitteellisesti analysoiden tutkimukselle keskeisten teemojen kautta sisällönanalyysin menetelmiin ja kokemuksen tutkimuksen teoriaan tukeutuen. Tutkimusote on vahvasti käsitteellinen. Kulttuurintutkimukselle tyypillisellä tavalla tutkimuksessa pyritään erilaisten tutkimussuuntausten piirteitä yhdistellen monitieteisesti jäsentämään aineistosta kumpuavia kulttuurisia merkitysjärjestelmiä. Vaihto-opiskelijat kokevat opiskelijavaihtonsa pääpiirteittäin turvalliseksi. Erilaisia uhkaavia tilanteita kuitenkin esiintyy suhteellisen paljon liittyen esimerkiksi onnettomuuksiin, sairastamiseen sekä rikoksiin, ja suurin osa opiskelijoista kertoo pelänneensä tai kokeneensa turvattomuutta vaihdon aikana. Turvallisuus ja turvattomuus kiinnittyvät opiskelijoiden ajatuksissa tilaan ja paikkaan sekä erityisesti tilan sosiaaliseen ulottuvuuteen. Vaihtokohteella ja sen erityispiirteillä sekä urbaanilla kaupunkiympäristöllä on suuri vaikutus opiskelijoiden turvallisuuskokemuksiin. Toisaalta myös ajallisuus muodostuu tärkeäksi tekijäksi, sillä turvattomuuteen liittyvät kokemukset kiinnittyvät usein pimeään yöaikaan. Eurooppa nähdään opiskelijoiden vastauksessa usein hyvin turvallisena, vaikka terrorismin uhka vaikuttaa opiskelijoiden ajatuksiin suurien kaupunkien turvallisuudesta. Useat Euroopan ulkopuolella vaihdossa olleet opiskelijat sitä vastoin toivoisivat lisää informaatiota turvallisuuteen liittyvissä asioissa yliopistoilta.

Tutkielma käsittelee julkista tilaa ja sen vallan ulottuvuutta, jota analysoidaan Lontoossa sijaitsevan Russell Squaren kohdalla. Turvallisuus on julkisen tilan ja vallan ohella tutkielman keskeisimpiä käsitteitä, sillä Bloomsburyn kaupunginosassa sijaitsevalla Russell Squarella ja sen lähistöllä on tapahtunut 2000-luvulla useampia vakavia väkivallan tekoja. Metodologisesti tutkielma on tieteidenvälistä kvalitatiivista tutkimusta, jossa etnografiset metodit korostuvat aineiston hankkimisessa käytettyjen havainnoinnin ja haastattelun metodien myötä. Tutkielman ensisijainen aineisto koostuu Russell Squarella toteutetuista aukion käyttäjien haastatteluista, joissa yhteensä 22 haastateltavaa kertoo muun muassa, miten ja milloin he oleskelevat aukiolla, sekä kokevatko he siellä olonsa turvalliseksi. Aineistoon kuuluu myös 13 paikallisyhdistys Russell Squaren ystävien uutiskirjettä vuosilta 1999–2017, jotka tarjoavat tietoa erityisesti aukion muuttuvasta turvallisuustilanteesta. Russell Square on vuonna 1804 valmistunut Bedford Estatesin yksityisesti omistama julkinen tila, jonka hallinnoinnista vastaa Camdenin hallinnollinen kaupunginosa. Tämän myötä aukion tilan julkisuuden nähdään olevan tulkintakysymys, ja Russell Square liittyy yksityisesti omistettujen julkisten tilojen ilmiöön, jota on kritisoitu Lontoossa viime vuosina. Russell Squaren tilan julkisuuden aste on vaihdellut, sillä aukio on vuosien varrella ollut muun muassa ympäröivien talojen asukkaiden yksityinen tila sekä täysin aitaamaton julkinen tila. Myös Russell Squaren turvallisuustilanne on vaihdellut, sillä aukiolla on esiintynyt esimerkiksi avointa huumekauppaa ja kerjäämistä, mutta tilanne on nykyään aiempaa parempi. Tähän on vaikuttanut muun muassa Camdenin tiukka suhtautuminen kerjääjiin ja kodittomiin, joiden näkeminen automaattisena turvallisuusriskinä on kuitenkin kyseenalaista. Kaupallisuutta esiintyy Russell Squarella pääosin aukiolla sijaitsevan kahvilan myötä, mutta Camden vuokraa tilaa myös yksityisille tahoille, joiden tilan käyttö häiritsee osaa paikallisista. Russell Squaren käyttäjät jaetaan neljään pääasialliseen käyttäjäryhmään, joihin lukeutuvat paikalliset (koiranomistajat ja muut), opiskelijat, lähistöllä työskentelevät ja turistit. Aukion käyttöön liittyy kaikkien käyttäjäryhmien kohdalla temporaalisuus, mikä näkyy esimerkiksi siten, että koiranomistajat liikkuvat aukiolla tiettyinä aikoina ja tietyt vuorokaudenajat muodostavat omia pieniä käyttäjien yhteisöjään. Paikalliset käyttävät valtaa Russell Squarella esimerkiksi huomauttelemalla muiden aukion käytöstä, sillä aukio on heille usein sekundaarinen reviiri, mikä synnyttää heissä tarpeen kontrolloida tilaa. Russell Squarella on paikkansa myös Bloomsburyssä asuvien yhteisöllisyyden tunteiden luojana. Turvattomuuden tunteita kokevat eniten aukiolla pimeän aikaan liikkuvat naiset, mutta useimmat aukion säännölliset käyttäjät eivät ole antaneet viime vuosien väkivallan tekojen vaikuttaa heidän päivittäisiin rutiineihinsa.

The purpose of this study is to find out weather or not the users of internet bank are aware of the security threats concerning the use of the service. The intention is to find out also if the interviewees have created some methods of their own to raise the security level of their use of internet bank. Still, the purpose of the study is to clarify the interviewees’ opinions about the economically responsible party in case of economic losses. Research material consists of eight internet bank users’ interviews. The statements of the interviewees are considered from factual point of view and analysed by dividing them under certain themes and types. In addition to the interviews of consumers, also two experts were interviewed. This material works more like source of information and it is not analysed like the other interviews. These two interviews were carried out to get information about the security level of Finnish internet banks. Phishing is criminal activity by which the criminals’ objective is to gather confidential information, such as access codes for internet bank, from the victims. This research revealed that the interviewees were quite unaware of the different forms of phishing attacks. However, almost everyone had heard of the phishing e-mails. They were not seen as a threat because the interviewees knew how to identify those e-mails and also that they should never be answered but deleted immediately. Consumers can enhance the security of internet transactions by their own behaviour. The interviewees seemed to be quite careful when using internet bank even though they had not gotten much directions from the bank. The different parts of internet bank access codes were kept separately and the fixed parts were mostly known by heart. Some interviewees used internet bank merely at home or at work place and public computers were broadly avoided for that purpose. The interviewees thought that the economically responsible party in the case of economical losses depends on the situation. Bank could not be held responsible if the access codes were given to outsiders by self. In other cases however the interviewees saw bank as the responsible party. Greater awareness of security threats seems in this research material to increase the responsibility of consumer. Consumers’ responsibility would also increase if banks would increasingly inform consumers about these security threats.